Kun korkeastikoulutettu on olevinaan liian hieno töihin

Minä en hae siivoojksi koska olen allerginen ja kärsin toistuvista rannekanavan tulehduksista. Joskus tein siivoustöitä joten ei minulla olisi ilman näitä vaivoja mitään siivousta vastaan sinänsä. Palkalla tuskin eläisin kuitenkaan.

Korkeastikoulutettuna voi saada keikkatöitä, esim itse olen tehnyt päiväkodeissa lastenhoitajan sijaisuuksia, joista ei voinut oman alla paikkoja hakiessa edes pihahtaa. Nyt oman alan töissä yli 5 tonnin liksalla. Kuukauden olen ollut virallisesti työtön. Puoli vuotta elelin edellisen työnantajan maksamilla rahoilla.

Vierailija kirjoitti:

Restonomi ei ole kovin korkea koulutus.

On se silti KORKEAkoulututkinto = restonomi on myös korkeakoulutettu.

Vierailija kirjoitti:

http://www.hs.fi/elama/art-2000005186708.html

"Työttömänä ollut Kaisa Heikkilä suuttui, kun ystävä käski ryhtymään siivoojaksi – Korkeasti koulutettujen patistaminen mihin tahansa työhön on heidän väheksymistään, hän sanoo"

Heikkilän asenne on jotain todella raivostuttavaa. Kenen tahansa - ei vain korkeakoulutettujen - patistaminen mihin tahansa työhön on sekä heidän että tehtävän työn väheksymistä. Ihan sama, onko opiskeltu kaksi tai kolme vuotta ammattikoulussa vai neljä vuotta korkeakoulussa, ei se tee ihmisestä yhtään parempaa tai huonompaa. Ja antakaa hyvät ihmiset vähän arvostusta siivoojille! Se on arvokasta työtä eikä mikään hätävara.

Miksi on enemmän ok lähteä ulkomaille siivoamaan ja tarjoilemaan, kuin tehdä se sama Suomessa? Niinhän tuokin nainen oli tehnyt ja oli kovin iloinen kun oli heti saanut uudesta-seelannista töitä. Suomessa niiden samojen töiden tekeminen on kuitenkin korkeasti koulutettujen väheksymistä?

Minusta on huvittavaa, jos joku perus maisteri pitää itseään niin korkeasti koulutettuna, ettei voi edes hakea mitään ei-akateemisia hommia.

Tietysti eri asia, jos tietää, ettei osaa siivota. Ja nykyisin se ammattisiivojan homma vaatii jonkin verran myös alan koulutusta.

Vierailija kirjoitti:

Miksi on enemmän ok lähteä ulkomaille siivoamaan ja tarjoilemaan, kuin tehdä se sama Suomessa? Niinhän tuokin nainen oli tehnyt ja oli kovin iloinen kun oli heti saanut uudesta-seelannista töitä. Suomessa niiden samojen töiden tekeminen on kuitenkin korkeasti koulutettujen väheksymistä?

Kielitaito karttuu, saa matkustaa. Ja osoittaahan se tietynlaista rohkeutta, mitä joku työnantaja saattaa erityisesti arvostaa. Tai sitten tällaisesta työkeikasta saa näppärän puheenaiheen haastattelussa ja jää ehkä siten mieleen.

Liitynpä tässä jonon jatkoksi, kun satun olemaan sekä siivooja että korkeakoulutettu, tässä järjestyksessä. Taustalla siis (lukiopohjainen) laitoshuoltajan ammattitutkinto, reilut 10 vuotta alan työkokemusta ja sen jälkeen yliopisto, nyt gradu tekeillä. Alanvaihtaja siis kyseessä.

Ketjun alkupään viesteistä pari huomiota: Olen itse aloittanut työurani 2000-luvun alkuvuosina, ja silloin siivousalan työpaikkoja oli kahdenlaisia, hyviä ja huonoja. Hyvät olivat poikkeuksetta julkisella sektorilla (valtio, kunnat), jossa palkkaus, muut työehdot ja -olosuhteet sekä työn mitoitus oli kohdallaan. Näihin toimiin vaadittiin ammattitutkinto, sijaisuuksia saattoi saada ilman. Näitä on vielä, mutta vähenevässä määrin, ja ne vanhat, jotka tällaisissa ovat, eivät lähde kuin eläkkeelle (paitsi minä, mutta palaan siihen kohta).

Ne huonot työpaikat puolestaan olivat poikkeuksetta siivousfirmoilla. Koska työehdot, töiden järjestely (mitoitukset, silppu- ja pätkätyöt, tuuraukset jne.) ja työntekijöiden kohtelu olivat yleisessä tiedossa, alan ammattilaiset välttelivät näitä. Sittemmin erityisen onnettomassa maineessa olevat firmat eivät enää edes palkanneet ammattilaisia - tai viime vuosina enää edes suomenkielisiä. Siivousfirma on monen opiskelijan lisätyö, tutkintoa vailla olevien tai maahanmuuttajien ensimmäinen työpaikka, mikä vaikuttaa mm. työntekijöiden järjestäytymisasteeseen, vaikuttamismahdollisuuksiin jne (sekä siivoustyötä tehneiden että alan ulkopuolisten käsitykseen koko alasta, valitettavasti). Tässä kategoriassa ovat aikanaan kunnostautuneet ne kansainväliset kolmekirjaimiset.

Ja sitten siitä alanvaihdosta. Niissä hyvissäkään työpaikoissa ei jaksa ihan ikuisuuksia, jos ei tee kutsumustyötä, ja harva tekee. Oma työpaikkani on hyllyllä ollessani erilaisilla vapailla nyt neljättä vuotta. Se on silti olemassa, ja palaan sinne valmistumisen jälkeen, jos en muutakaan keksi. Tällä hetkellä kallistun kuitenkin jatko-opintojen puoleen. Duunariammatti on maksanut asuntolainan pois, lapsi on kasvatettu jne., joten taloudellista painetta työelämään paluusta ei enää ole.

Ja lopuksi niille, jotka epäilevät siivoojien koulutustasoa ja/tai kykyjä; alanvaihtajia on nykyään joka suuntaan. Viimeksi töissä ollessani perehdytin kaksi laitoshuoltajaopiskelijaa, toinen oli taustaltaan insinööri ja toinen teoreettista filosofiaa pääaineenaan lukenut. Molemmilla oli terve asenne, tehdään se mikä tehtävä on...(ja heti kun on mahdollisuus, tehdään jotain muuta ja mukavampaa, mutta se on eri juttu).

Aikamoinen herraviha paistaa tällä palstalla. Aikoinaan opiskellessani rätin itseni lähihoitajan töitä tekemällä ja muistan mikä riemu siitä repesi, kun opiskelualani paljastui vahingossa. Työtoverien (lähi- ja shoitajia) asenne muuttui täysin ja minun kyykyttämiseni alkoi. Olin ihan samanlainen kuin ennenkin, aiemmin pidetty työntekijä, mutta tuon jälkeen pelkkää roskaa. Kokemukseni sai minut inhoamaan amispohjaisia työpaikkoja.

Vierailija kirjoitti:

Tuossa jutussa mua pisti silmään vain, että heti sai ravintola-alan töitä Uudesta-Seelannista. Kyllä saa Helsingistäkin aika helposti alan töitä, myös kouluttamaton. Helposti pääsee keittiölle appariksi.

Samaa ajattelin. Koulutusta vastaamattomat työt oli ihan nounou Suomessa, mutta ulkomailla ne olikin tosi jees juttu :)

Vierailija kirjoitti:

Aikamoinen herraviha paistaa tällä palstalla. Aikoinaan opiskellessani rätin itseni lähihoitajan töitä tekemällä ja muistan mikä riemu siitä repesi, kun opiskelualani paljastui vahingossa. Työtoverien (lähi- ja shoitajia) asenne muuttui täysin ja minun kyykyttämiseni alkoi. Olin ihan samanlainen kuin ennenkin, aiemmin pidetty työntekijä, mutta tuon jälkeen pelkkää roskaa. Kokemukseni sai minut inhoamaan amispohjaisia työpaikkoja.

Oho, tämähän on ihan kuin minun näppäimistöltäni! :O Täysin sama kokemus siis itsellänikin. Huvittavaa oli vielä se, että nämä matalasti koulutetut nk. työkaverini olivat sitä mieltä, että kaikkiin ihmisiin pitää suhtautua ihan samalla tavalla. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että niiden nk. "herrojen" piti kunnioittaa ja arvostaa näitä duunareita, mutta toiseen suuntaan samaa vaatimusta ei ollut, vaan "herroja" lähes suljettiin naamaan.

Up