Lue keskustelun säännöt.
Onko kukaan muu muuttanut koko elämäänsä?
Rohkea vaan ei uhri
23.04.2017 |
Vuosi sitten oli aviomies, lapset, omakotitalo maalaispitäjässä, lainaa loppuelämäksi, työpaikka ja petiaatteessa ulospäin tosi nätti elämä. Oikeasti oli toistakymmentä vuotta henkistä väkivaltaa, ahdistusta, riittämättömyyttä ja yksinäisyyttä, ei ystäviä, ei harrastuksia. Nyt on ihana poikaystävä jonka kanssa pian yhteinen vuokrakoti, toimiva lastenhoitojärjestely vuoroviikkosysteemillä, iso kaupunki, ystäviä, vapaa-aikaa, harrastuksia, liitonrahat, ei lainaa etc. Kyllä se niin on, että jokainen on itse vastuussa omasta onnestaan. Muutos vaatii rohkeutta. Mites muilla? :)
Kommentit (44)
Rohkea vaan ei uhri kirjoitti:
Löysin rohkeuden muutokseen lopulta tosi yksinkertaisen kysymyksen avulla: "Tuottaako tämä minulle iloa?". Olin niin kyllästynyt olemaan onneton, että lopulta päästin kaikesta iloatuottamattomasta irti, jos en voinut niitä iloa tuottaviksi muuttaa.
Elämästään voi marittaa muutakin kuin tavaraa :D henkilökohtaisesti en ymmärrä yhtään ihmisiä jotka jäävät onnettomaan elämään, mitä tuhlausta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Läpikäyn sukupuolenkorjausta, ja elämä hymyilee. Eli joo.
Jotain laiskaa yritystä ollut muuttaa elämää. Ikävä kyllä terveysvaivat ovat vaikeuttaneet tätä paljon.
Mikäs siinä, jos on ensin ollut niin hölmö, että kattelee jotain itseään alistavaa junttia.
Vierailija kirjoitti:
Rohkea vaan ei uhri kirjoitti:
Löysin rohkeuden muutokseen lopulta tosi yksinkertaisen kysymyksen avulla: "Tuottaako tämä minulle iloa?". Olin niin kyllästynyt olemaan onneton, että lopulta päästin kaikesta iloatuottamattomasta irti, jos en voinut niitä iloa tuottaviksi muuttaa.
Elämästään voi marittaa muutakin kuin tavaraa :D henkilökohtaisesti en ymmärrä yhtään ihmisiä jotka jäävät onnettomaan elämään, mitä tuhlausta.
Osalla onnettomuus tulee mukana muutitpa mitä tahansa. Että koita nyt siinä päteä kun et tiedä muitten hyvästä olosta yhtään mitään. Tai pahasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rohkea vaan ei uhri kirjoitti:
Löysin rohkeuden muutokseen lopulta tosi yksinkertaisen kysymyksen avulla: "Tuottaako tämä minulle iloa?". Olin niin kyllästynyt olemaan onneton, että lopulta päästin kaikesta iloatuottamattomasta irti, jos en voinut niitä iloa tuottaviksi muuttaa.
Elämästään voi marittaa muutakin kuin tavaraa :D henkilökohtaisesti en ymmärrä yhtään ihmisiä jotka jäävät onnettomaan elämään, mitä tuhlausta.
Osalla onnettomuus tulee mukana muutitpa mitä tahansa. Että koita nyt siinä päteä kun et tiedä muitten hyvästä olosta yhtään mitään. Tai pahasta.
Juu masennus on eriasia, tarkoitin niitä jotka eivät pidä työstään / asuin paikastaan/ kumppanista. Turha valittaa jos asioita ei ole valmis muuttamaan.
Mieheni oli tunnetun yrityksen varatj. Yhtenä päivänä yritys myytiin ulkomaille ja sai erorahat, 2 v palkan. Töitä ei saanut tehdä, lisäksi mieheni oli silloin yli 50, työnäkymät mitä on.
Meni työharjoitteluun lähes kotiamme vastapäätä, puusepälle ja suoritti 2 v aikana tutkinnon. Palkkaa ei saanut, mutta saimme paljon tutuilta vanhoja huonekaluja. Mies korjasi ja entisöi niitä. Jonka jälkeen myi. Sai viikossa vähemmän rahaa kuin ennen päivässä.
Siinä 2 v aikana myimme kotoa kaiken mitä ilman pystyimme olemaan ja raha laitettiin suoraan ruokakassan.
Koko ajan mies haki töitä, ei mitään. Sitten hänen ystävänsä, joka on kilpailijalla, kertoi heidän Oslon konttoriin tarvitaan Suomen kielen taitajia. Mies meni ja pääs.
Käy kotona väh kerran kuussa. Meillä on 3 lasta, 2 vanhinta ovat lukiossa. Meillä alkaa varmasti syksyllä yt.t.
Mies on hakenut Suomeen siirtoa mutta nyt peruutti sen. Niin kauan kun on siellä, voi saada lapsille kesätyöpaikat sekä luult mulle töitä.
Jos Mä muuttaisin Osloon. Jompi kumpi tulisi joka viikko Helsinkiin ja äitini asuisi meillä viikot.
Ei ole helppoa.
Tää ei oo helppoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei onnistu kun ei luottotietoja. Ja 2006 tuli häätö maksamattomien vuokrien vuoksi. Että asuntoakaan ei saa kuin miehen nimellä.
Vierailija kirjoitti:
Rohkea vaan ei uhri kirjoitti:
Löysin rohkeuden muutokseen lopulta tosi yksinkertaisen kysymyksen avulla: "Tuottaako tämä minulle iloa?". Olin niin kyllästynyt olemaan onneton, että lopulta päästin kaikesta iloatuottamattomasta irti, jos en voinut niitä iloa tuottaviksi muuttaa.
Elämästään voi marittaa muutakin kuin tavaraa :D henkilökohtaisesti en ymmärrä yhtään ihmisiä jotka jäävät onnettomaan elämään, mitä tuhlausta.
Olemalla onneton voi antaa jollekin tärkeälle ihmiselle tilaisuuden olla onnellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutin jenkkeihin ja kävin yliopiston. Nyt on kaunis nuori Venezuelasta kotoisin oleva latina kainalossa ja palkkaa tulee yli 200t+/v. Iso talo ja hienot autot pihassa.
Suomessa olisi varmaan yliopisto jäänyt väliin kun en siellä ollenkaan viihtynyt. Täynnä tuppisuita joista ei ollut hyviksi kavereiksi ja luennot todella huonolaatuisia. Varmaan paiskisin sitten tänään jotain perusduunia parin tonnin palkalla.
Tyttöystävä olisi varmaan joku oksettava perus Siideri-Sirpa jos sitäkään. Ei Suomessa edes ole naisia jotka ovat lähellekään yhtä laadukkaita kuin vaimoni. Harva nainen on kaunis, ja vaikka joku sattuisi olemaan niin ei se kuitenkaan olisi yhtään mukava ja sosiaalinen.
Lasten takia vielä viisi vuotta ystävyydeksi muuttunutta parisuhdetta, vakityötä ja omakotitalossa elämistä. Kun velvollisuus huolehtia muista loppuu, voin yksin ottaa taloudellisia riskejä joista lapset eivät kärsi ja alkaa elää omannäköisempää elämää. Nytkin elämä ihan ok, mutta moni haave odottaa aikaa, jolloin lapset eivät enää tarvitse vakaata, minustakin riippuvaa arkea (muuttaneet siis kotoa :) ).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Willy Loman kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rohkea vaan ei uhri kirjoitti:
Löysin rohkeuden muutokseen lopulta tosi yksinkertaisen kysymyksen avulla: "Tuottaako tämä minulle iloa?". Olin niin kyllästynyt olemaan onneton, että lopulta päästin kaikesta iloatuottamattomasta irti, jos en voinut niitä iloa tuottaviksi muuttaa.
Elämästään voi marittaa muutakin kuin tavaraa :D henkilökohtaisesti en ymmärrä yhtään ihmisiä jotka jäävät onnettomaan elämään, mitä tuhlausta.
Olemalla onneton voi antaa jollekin tärkeälle ihmiselle tilaisuuden olla onnellinen.
Höpöhöpö. Jos viittaat lapsiin niin eivät varmasti nauti ja hyödy siitä että vanhempi on onneton.
Olen sen tyyppinen ihminen, joka tekee radikaaleja ratkaisuja elämässään eli pitkäpinnainen, hiljainen introvertti;-))
Se on luonut mielenkiintoisia tilanteita elämään. Esim. viikolla olin töissä eräässä silloin trendikkäässä mainostoimistossa, työaikoja ei tunnettu, elämä oli tosi (ilkeäääkö enää sanoakaan) hektistä, massii oli ja ihmisii ja partyja ja bailaamista. Sieltä saatoin piipahtaa viikonlopuksi kotitölliini Savon sydänmaille, kalasteltiin faijan kanssa ja äidin kanssa laitettiin kasvimaata ja -huonetta.
Yliopistossa ensin opiskelin ja myöhemmin pääsin jo tutkimukseen mukaan, pääsin sisään älykkömaailmaan, juoruamiseen ja paskanpuhumiseen ja kateuteen. Illalla ja joskus yölläkin sitten vedin siivousryhmää, puhuttiin paskaa ja naurettiin ja oltiin puolikuolleita väsymyksestä.
Ehkä tulossa on taas isompi muutos, tunnun niitä kaipaavan. Ehkä jätän asiantuntijaduunini kaupungissa ja lähden maalle luomuviljelyksille ja elukoita rapsuttelemaan. Ehkä jopa pystyn yhdistämään taas nämä kaksi erilaista maailmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Höpöhöpö taas kerran. Ap:n ex ei kelvannut mieheksi, mutta vuoroviikkoisäksi kelpaa. Todellisuudessa siis kysymyksessä aivan täyspäinen mies. Ap itse siis sellainen inisevä draamaprinsessa, joka yrittää inisemällä pomottaa kaikkia. Ei onnistunut, ehkä nyt on valinnut poikkiksen paremmin ja onnistuu. Toiset miehet on sopivan nössöjä kyseiseen tarkoitukseen, olen nähnyt.
Mä aina mietin näissä elämänmuutosjutuissa, että ootteko te koskaan yksin? Ap kertoi, että on 16-vee alkanut seurustelee-->mennyt naimisii, nyt vuosi sit eronnut, mutta nyt on jo uus mies. Tää hämää mua välillä. Onnea jos oot tyytyväinen, hienoa! Rohkeutta vaatii, mutta nämä asiat mietityttää!
Luovuin onistusasumisesta, myin kämppäni, maksoin velat pois ja muutin keskustaan vuokralle. Asumiskulut suunnilleen samat kuin omaa maksellessa, paitsi nyt tilillä kiva summa säästössä eikä velkaa mihinkään. Vanhemmat eivät voineet käsittää ratkaisuani, heille vuokralla asuminen on kauhistus.
Uskoontullessa muutin koko elämäni. Menin naimisiin poikaystävän kanssa. Muuten ois jatkunu on/off seurustelu, mutta tuskin kovin pitkään, koska hän ois varmaan yrittänyt jotain unelmien naista etsiä. Lopetin alkoholin juomisen ja tupakoinnin. Vaihdoin opintojen alaa. Aloin unelmoida mahdollisimman siunatusta elämästä. Suhde rahaan muuttui. Lapsilukusuunnitelmat muuttui. Lopetin satunnaisen varastamisen ja vähemmän satunnaisen kavaltamisen. Hyvitin väärintekemisiä. Kaverisuhteet päättyi, osin taitamattomasti, tosin se taitamattomuus vain joudutti sitä mitä tuleman piti, koska mitään yhteistä ei ollut. Suhtautumiseni homokavereihini muuttui, ensin en oikein tiennyt mitä ajatella, ajan myötä aloin ymmärtää enemmän. Itse aloin käyttää hametta ja vuosia myöhemmin olen muutenkin muuttanut asennetta naiseuteen ja mieheyteen tms.
Lopetin itseni inhoamisen (ei käynyt ihan hetkessä..) Aloin ymmärtää itseäni, löysin itseni ja aloin hyväksyä jopa nauttia itsestäni, sama koski muitakin ihmisiä, aloin tykätä heistä erilaisista ihmisistä enemmän. Joskus se tykkääminen on tietenkin sitä sietämistä, mutta en pidä sitä pahana.
Kun sain ensimmäisen lapseni, aloin oman lapsuuteni ruotimisen, mutta tein sen vain pienissä erissä nopeasti, en ole velloja. Löysin väärin tekemiset, syylliset eri asioihin ja annoin anteeksi, ja keskityin omaan suoriutumiseeni. Myöhemmin muutin halveksivaa asennetta mieheeni, omahyväistä asennetta omiin kykyihini, lakkasin pelkäämästä, lakkasin luottamasta itseeni. Äitiyden jatkuessa ja pesueen kasvaessa aloin ottaa rennommin.
Vuosien saatossa tulin aina vain isänmaallisemmaksi. Nuoruuden anarkismi ja sittemmin vasemmistolaisuus murenivat, minusta tuli oikeistolainen, mutta nukkuva sellainen, koska edelleen vihaan ahneutta ja epäoikeudenmukaisuutta. Aloin vain nähdä sitä molemmilla puolilla. No border-aate ja sokea sattuma vaihtuivat uskoon, että Jumala on hyvä pomo. Maailmankuva "elävät ovat lähtöisin yhdestä"evoluutioineen ja miljardeine vuosineen vaihtui Raamatun luomiskertomuksen uskomiseen. Ainakin kaikki tämä on muuttunut ja kaikki lähti siitä, kun aloin uskoa Jumalaan. Tärkeintä mitä hänestä olen oppinut on, että hän on hyvä. Ja nuo arkiset tai käytännön asiat mitä tuossa pitkälti luettelin on juuri hänen opettamiaan.
Vierailija kirjoitti:
Jätin vaimot ja lapset, onneksi oli avioehto ja sain pitää rahani. Nyt lapset on joka toinen viikonloppu minulla ja loppuajan köyrin ja bongottelen 20-25v misukoita ja 35-45v leidejä.
t.rosvopaistimies
26-34v ei kelpaa bongotettavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jätin vaimot ja lapset, onneksi oli avioehto ja sain pitää rahani. Nyt lapset on joka toinen viikonloppu minulla ja loppuajan köyrin ja bongottelen 20-25v misukoita ja 35-45v leidejä.
t.rosvopaistimies
Ai kolmekymppiset ei kelpaa :(
25-35v on hankala ikä, toki nuokin menee satunnaisesti, mutta liikaa draamaa.
Hankala ikä sinun näkökulmastasi. Alle 25v ovat vielä niin naiiveja, että saat jonkun sellaisen latvakakkosen itsellesi lahjottua. Yli 35v eteenpäin alkaa löytyä jo epätoivoisempia rupsahtamaan päin olevia naisparkoja joilla biologinen kello huutaa kurkkusuorana.
Sinulla on vain 2-4 bongoteltavaa rahalla ostettua ihmisraasua, jotka eivät edes arvosta sinua.
25-35v on hankala ikä, toki nuokin menee satunnaisesti, mutta liikaa draamaa.