Lue keskustelun säännöt.
Onko kukaan muu muuttanut koko elämäänsä?
Rohkea vaan ei uhri
23.04.2017 |
Vuosi sitten oli aviomies, lapset, omakotitalo maalaispitäjässä, lainaa loppuelämäksi, työpaikka ja petiaatteessa ulospäin tosi nätti elämä. Oikeasti oli toistakymmentä vuotta henkistä väkivaltaa, ahdistusta, riittämättömyyttä ja yksinäisyyttä, ei ystäviä, ei harrastuksia. Nyt on ihana poikaystävä jonka kanssa pian yhteinen vuokrakoti, toimiva lastenhoitojärjestely vuoroviikkosysteemillä, iso kaupunki, ystäviä, vapaa-aikaa, harrastuksia, liitonrahat, ei lainaa etc. Kyllä se niin on, että jokainen on itse vastuussa omasta onnestaan. Muutos vaatii rohkeutta. Mites muilla? :)
Kommentit (44)
Unohdit mainita selviytymistatskan ja kouvolatukan joita nyt kannat ylväästi. Olisit jättänyt myös ne 20kg ylipainoa sinne menneisyyteen.
Ei jatkoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu. Pari vuotta sitten jätin työpaikan, kämpän ja poikaystävän ja muutin ulkomaille. Sittemmin tulin kyllä takaisin, mutta eri työpaikka, asunto ja poikaystävä :)
Vaihdoin pallit pilluun. Pistäkää av mammat paremmaksi.
Av-palstalta on tietysti turha odottaa mitään aikuista kommenttia, mutta hei, leikissä mukana ollaan! :)
Lapset on innoissaan. Tulevat hyvin uuden puolison kanssa toimeen.
Olin 16-vuotias, kun aloin seurustella ex-miehen kanssa. En tiennyt mitään kunnollisesta suhteesta, joten huono kohtelu oli mulle se "normi".
Vuokra-asuminen on ihanaa! Ei tarvitse olla pankin kanssa naimisissa ja kerrostalossa asuminen on niin helppoa.
Selviytymistayskan otin 18-vuotiaana kun läheinen kuoli. Kouvolatukan googletan kyllä pian uteliasuudesta.
Ylipainoa ei ole ollut ikinä. Painoindeksi 19, sama paino kuin 17-vuotiaana. :)
Oottepa ihania. <3
Vähän kevyempi versio. Opiskelin uuden alan ja lähin työn perässä 200km päähän seudulta jolla olin asunu 30v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jos tälleen lasketaan, niin montakin kertaa. Ens syksynä taas kun alan opiskelijaksi.
Aah, ja hiukset on pitkät ja värjäämättömät, kouvola- aka "kananperse-tukkaa" ei ole ollut ikinä. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämän täytyy olla provo. Jos ei, niin onneksi olkoon vaan kohta yhteiselle vuokra-asunnolle, liiton rahoille ja vuoroviikkosysteemille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kunnioitan. Tuo vaatii rohkeutta. Minä en uskalla, lapsen takia.
Minäkin teen kohta jotain tuollaista :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen iloinen puolestasi! Tällaisia juttuja kuulee mielellään, pitäisi itse kunkin aika ajoin tarkastaa itse rakentamansa vankilan kalterit.. Minulla ei ole noita huonoja suhdekuvioita, mutta muuten joku muutos olisi tervetullut. Olen antanut itseni uskotella itselleni että onnistuneeseen muutokseen tarvitaan paljon rahaa mutta eihän se välttämättä niin ole.
Ihmisen onni on tosiaankin omissa käsissä. Jos ei ole tyytyväinen elämäänsä, sitä pitää muuttaa. Ja jos pelottaa, voiko se ehkä huono muutos olla vielä huonompi kuin nykyinen tilanne vai kannattaisiko riski kuitenkin ottaa? Vanhaan voi joskus palata ja joskus on helvetin hyvä ettei voi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole provo. Liitonrahat mainittu vain, ettei nyt ihan tule sossu-pummi kuvaa. Teen kyllä osa-aikaisesti töitä ja kokoaikatyö haussa, mutta tiedättehän te -ei niitä töitä vaan aina heti saa.
Osittain lapsien vuoksi lähdin. Tytöt ei ansainneet kasvaa sellaiseen harhaluuloon, että on okei kohdella toista huonosti.
Mua kiinnostais kuulla tarkemmin tuosta petiaatteesta.
Jätin vaimot ja lapset, onneksi oli avioehto ja sain pitää rahani. Nyt lapset on joka toinen viikonloppu minulla ja loppuajan köyrin ja bongottelen 20-25v misukoita ja 35-45v leidejä.
t.rosvopaistimies
Sen voin kyllä muutosta miettiville sanoa, että itse harkitsin asiaa viimeiset 3-vuotta. Ex-puolisollekin noiden vuosien aikana kerroin, että jos tilanne ei muutu, en tule loputtomiin jaksamaan. Silti, kun eron lopulta otin, se tuli hänelle shokkina.
Vierailija kirjoitti:
Jätin vaimot ja lapset, onneksi oli avioehto ja sain pitää rahani. Nyt lapset on joka toinen viikonloppu minulla ja loppuajan köyrin ja bongottelen 20-25v misukoita ja 35-45v leidejä.
t.rosvopaistimies
Ai kolmekymppiset ei kelpaa :(
Löysin rohkeuden muutokseen lopulta tosi yksinkertaisen kysymyksen avulla: "Tuottaako tämä minulle iloa?". Olin niin kyllästynyt olemaan onneton, että lopulta päästin kaikesta iloatuottamattomasta irti, jos en voinut niitä iloa tuottaviksi muuttaa.
Kovin on nopeasti muutto yhteen uuden miehen kanssa. Mitäpäs lapset tuumii?