Miksi "sukupuolivaihtoehtoja" on edelleen vain kaksi?

Jos et tunne oloasi mieheksi etkä naiseksi, olet joko se mitä kromosomisi ovat tai nainen, koska sekä miehet, että naiset ovat rakennettu pohjasta joka on nainen.

Myöskään se miksi tunnet itsesi ei ole tärkeää. Tässä ei ole kyse miksi tunnet itsesi, vaan miten muut sinut näkevät. Aivan niin, yhteiskunnassa eletään niin, että sinä olet osittain se miksi itsesi teet ja osittain se millaisena muut sinut näkevät, pitipä siitä tai ei.

Esim. kilttimies voi tuntea itsensä vaikka kuinka kiltiksi, mutta kenenkään ei ole pakko hyväksyä sitä totuudeksi. Jos feminismi suhtautuisi miehiin kuten kaikkiin muihin, se pakottaisi kaikki hyväksymään kilttimiesten näkemyksen, että he ovat kilttejä, niin kilttejä, että ansaitsevat suorastaan kiitosta olemassa olostaan.

Yritän selittää nyt niin hyvin kuin vain osaan. Eipä sitä silti varmaan kykene ymmärtämään, jos ei itse ole asiasta koskaan minkäänlaista ahdistusta tuntenut.

Muistan silloin ala-asteen lopulla kuinka luokan tytöt malttamattomina odottivat menkkojen alkamista ja niille oltiin kateellisia joilla ne jo oli. No, minä en odottanut. Toivoin ettei ne alkais koskaan. Mutta alkoi ne ja itkuhan silloin sitten pääsi. En kertonut kenelläkään, en halunnut tehdä niistä yhtään enempää "totta". Toki äiti asian sitten jossain vaiheessa havaitsi. Yhä vieläkään en mielelläni menkoistani huutele. Olen hiljaa vaivautuneena jos ne ovat kaveriporukassa puheenaiheena.

En vaan millään tavalla koe että kuukautiset ja niiden tarkoitus (tulla raskaaksi, synnyttää, imettää, olla äiti) millään tavalla kuuluis minun kroppaani tai persoonaani. Kun muut naiset puhuu kuukautisista yms. niin mulla kestää aina hetki tajuta että ai niin, liittyyhän tää muhunkin. Niin vieraaksi ne itselleni koen. Jos tilanteessa on silloin miehiä mukana niin tunnen yhteenkuuluvuutta heidän kanssa, en porukan naisten.

Raskaus kammoksuttaa mua niin paljon, että ahdistaa edes nähdä raskaana olevia naisia tai varsinkaan olla heidän kanssaan lähemmissä tekemisissä. Onneksi en ole joutunut olemaan. Pelkään raskaaksi tulemista niin paljon että teen kuukausittain 3-5 raskaustestiä. Vaikka näyttää negaa niin pelkään silti olevani raskaana ja sen käyvän ilmi niin myöhään etten saa enää aborttia ja joudun matkustaa jonnekin Kiinaan saamaan sen sikiön pois minusta ja samalla saamaan jotku tappavat infektiot sieltä. Tuo raskaudenpelko myös tuhoaa seksielämäni, en pysty nauttimaan kunnolla kun päässä pyörii ajatus että saatan ehkäisystä huolimatta tulla raskaaksi.

Tää asia ahdistaa jatkuvasti, mutta pahimmillaan ahdistus on kuukautisten aikana. En pysty elämään yhtään normaalisti. Pitää koko ajan miettiä että onhan kaikkialla minne menen vessa että pääsen tarvittaessa tyhjentämään kupin ja sitten pelkään koko ajan ohivuotoja. Seksi ei tule kuulonkaan, "menkkaisen minäni" paljastaminen kellekään on ihan mahdoton ajatus. En muutoin tosiaankaan ole verikammoinen, mutta menkkaveri meinaa saada oksennuksen lentämään. Kivutkin on joskus helvetilliset, mulla on toimivia särkylääkkeitä, mutta ne auttaa vaan jos niitä ottaa ajoissa eli ennen kuin kipukohtaus iskee, mikä tapahtuu usein ihan yhtäkkiä.

En tiedä mihin asiaa voisi verrata ja miten saisin selvennettyä sitä kuinka vahva se tuntemus on ettei kohtu ja kuukautiset ja potentiaali raskautua ja kantaa lasta millään tavalla kuulu minuun. Jos tätä lukee todella äidillisiksi ja hoivaviettisiksi itsensä kokevat ensisijaisesti äitihahmoksi identifoituvat raskaana olemisesta ja lapsista haaveilevat naiset niin kuvitelkaa miltä teistä tuntuisi jos saisitte tietää olevanne steriilejä, olisiko silloin sellainen fiilis että kroppa on omanne/mielesi ja kroppasi kuuluvat yhteen?

Vierailija kirjoitti:

Jos nämä sukupuoli-identiteettiongelmat nyt johtuisi äidin raskaudenaikaisista hormonihäiriöistä, niin onko näillä henkilöillä sitten syntymästään asti itsellään hormonit jotenkin "väärin"? Jos on, niin eikö niitä pystyttäisi korjaamaan "oikein"?

Minä olen käsittänyt niin ettei hormonieroja enää syntymän jälkeen ole havaittavissa, vaan hormonit ovat silloin raskauden aikana vaikuttaneet aivojen kehitykseen ja ties mihin kaikkeen pysyvästi ja peruuttamattomasti.

Vierailija kirjoitti:

Jos nämä sukupuoli-identiteettiongelmat nyt johtuisi äidin raskaudenaikaisista hormonihäiriöistä, niin onko näillä henkilöillä sitten syntymästään asti itsellään hormonit jotenkin "väärin"? Jos on, niin eikö niitä pystyttäisi korjaamaan "oikein"?

Ei... miksi puhut "hormonihäiriöstä" ja transsukupuolisuudesta siihen sävyyn että niillä olisi jokin suora yhteys? On totta, että on olemassa sairauksia jotka voivat aiheuttaa epätasapainoja hormonitoimimassa mutta on myös aivan normaalia että hormonitasapaino vaihtelee ihmisellä myös ihan luonnollisista syistä.

Garcia-Falgueras ja Swaab (2010) tutkimuksessa (orientation for sexual identity and sexual orientation. Garcia-Falgueras A(1), Swaab DF.) on todettu että: "sikiön aivot kehittyvät kohdussa miehiseen suuntaan testosteronin vaikutuksesta kehittyviin aivosoluihin tai naiselliseen suuntaan tämän hormonivaikutuksen puuttumisen vuoksi. Näin sukupuoli-identiteettimme ja seksuaalinen orientaatiomme ohjelmoituu tai organisoituu aivorakenteisiimme ollessamme vielä kohdussa.

Ei ole merkkejä siitä, että syntymän jälkeinen sosiaalinen ympäristö vaikuttaisi sukupuoli-identiteettiin tai orientaatioon.

Minä olen transsukupuolinen henkilö ja ei äidilläni ole ollut silloin kun minä olen syntynyt mitään sairautta joka olisi aiheuttanut "hormoniepätasapainoa". eikä ole silloinkaan kun perheen muut jäsenet syntyivät. Eikä ole edelleenkään. Ihan terve ihminen.

Minun syntymäni aikana hänen hormonitasapainonsa on vain luonnollisesti ollut sellainen joka on sitten johtanut siihen että estrogeeni tasapaino on ollut suurempi kuin mieshormonien tuotanto ja tämä estrogeenin ylivalta on johtanut siihen että minun aivoni ovat kehittyneet naisen aivoiksi ja näin minusta kasvanut transsukupuolinen henkilö. Ihan normaalia.

Miksi mielestäsi normaalia tasapainon vaihtelua pitäisi jotenkin lääkitä jos ei mitään sairautta ole joka sen aiheuttaisi? Transsukupuolisuus on aivan normaali ilmiö joka voi sattua kenelle tahansa. Kyseessä kun nyt on luonnollinen luonnon monimuotoisuuteen kuuluva variaatio.

Toki sitä ei jokaiselle satu mutta kun geenilotto ja keho niin päättää että tuosta syntyy transsukupuolinen niin silloin hänestä syntyy sellainen. Ei esm. minun siskoni ja veljeni ole transsukupuolisia vaikka transsukupuolisuuden periytyvyys onkin joidenkin lähteiden mukaan 62 %.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän (tai luulen jota kuinkin ymmärtäväni) tuskan, mikä voi olla, jos ei koe omaa sukupuoltaan omaksi. Mutta oletteko te ajatelleet noiden hormonihoitojen terveydellisiä pahoja sivuvaikutuksia? Mä en halua pilata elimistöni toimintaa edes e-pillereillä, synteettisellä estrogeenihoidolla, enkä halunnut lapsettomuushoitoihinkaan, koska ne olisi saattaneet aktivoida vakavan pitkäaikaissairauteni, joka nyt ei ole ollut aktiivisena vuosiin kiitos ruokavaliomuutoksen, muiden itsehoitomenetelmien ja elimistön tasapainottamisen.

Eikö pysty elämään transsukupuolisena vain pukeutumalla ym.? Miksi se pitää viedä äärimmäisyyksiin? Tai siis siksi kai, koska halu ja tarve elää omalla tavallaan on niin kovat, mutta miettikää mitä teille pahimmillaan voi tapahtua. Eikö nuo hoidot saata aiheuttaa jopa jotain kuolemaan johtavia sairauksia aikanaan?

Transsukupuolisuuteen liittyvät hoidot ovat suomessa monen lääkärin takana ja tarkkojen tutkimusten ja seulontojen takana elli kyllä asioita on tutkittu sen verran että hoito on turvallista ja elämän laatua parantavaa. Mitä tulee hormonihoitoon niin minulla on käytössä divigel 0,1% estradiol geeli joka sisältä estradiolihemihydraattia joka on aivan rakenteellisesti samanlainen hormoni, mitä naisen omat munasarjat tuottavat eli se on luonnollinen. Eli bioidenttinen hormoni ei siis mikään synteettinen ja keholle haitallinen.

64: yritin vain kirjoittaa lyhyesti. :-) Ei niillä tietenkään suoraa yhteyttä varmasti olekaan. Eikä tarvitse olla mitään sairautta, vaikka hormonit olisi epätasapainossa. Johan esimerkiksi huono ravinto ja huonot elämäntavat voi saada hormonit epätasapainoon.

Tavallaan mietin samaa kuin sinä (?), että kun tuo on kuitenkin luonnon vaihtelua ja ihminen syntyy sellaisena kuin syntyy. Mutta miksi häntä sitten pitäisi väkisin muuttaa sinne toiseen suuntaakaan erilaisin leikkauksin ynnä muin? Miksei ihminen siis tavallaan pystyisi hyväksymään itseään sellaisena kuin on tarkoitettu? En siis tahdo loukata ketään, vaan kunhan pohdin tavallaan tieteellisen epätieteellisessä (kun olen vain maallikko) mielessä, että miksei se sitten ole mahdollista? jos luonto on kehittänyt aivot sellaisiksi kuin on tarkoittanut, niin miksi sukupuolielimet olisi kehittyneet vääränlaisiksi? Vai onko kehitystyö jäänyt tavallaan puutteelliseksi/kesken ja aivot ehtivät kehittyä esim. naisen aivoiksi, mutta sukuelimiä "ei ehditty" kehittää myös naisen sukuelimiksi? Siitäkö jäisi tavallaan se henkilön kokema sisäinen ristiriita, kun ne jäivät eri parisiksi? En nyt taida osata selittää ihan niin hyvin kuin tarkoitan/haluaisin, mutta toivottavasti joku tajuaa, mitä yritän ajaa takaa. Enkä siis tosiaan oikeasti halua loukata ketään! Mua vaan alkoi kiinnostaa tää aihe ja tuo syntymekanismi.

Tuota en tiennyt, mitä 63 kirjoitti, että hormonieroja ei syntymän jälkeen enää havaita. Sillä ajattelin, että jos hormoneissa olisi ollut havaittavissa jotain poikkeavaisuuksia, niin pohdin jos olisi tavallaan ollut helpompi/yksinkertaisempaa ja turvallisempaa hormonihoidoilla ikäänkuin "palauttaa"/"korjata" (sori hölmöt termit) henkilö sukupuolielintensä mukaiseksi. Mikäli henkilö siis olisi kärsinyt niin paljon, että olisi halunnut leikkauksiin. Mut eihän se sitten tosiaan toimisikaan niin. Jos aivot ja sukupuolielimet on eri paria, niin sitten on tietysti helpompi korjata ne sukuelimet vastaamaan aivoja kuin toisinpäin...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän (tai luulen jota kuinkin ymmärtäväni) tuskan, mikä voi olla, jos ei koe omaa sukupuoltaan omaksi. Mutta oletteko te ajatelleet noiden hormonihoitojen terveydellisiä pahoja sivuvaikutuksia? Mä en halua pilata elimistöni toimintaa edes e-pillereillä, synteettisellä estrogeenihoidolla, enkä halunnut lapsettomuushoitoihinkaan, koska ne olisi saattaneet aktivoida vakavan pitkäaikaissairauteni, joka nyt ei ole ollut aktiivisena vuosiin kiitos ruokavaliomuutoksen, muiden itsehoitomenetelmien ja elimistön tasapainottamisen.

Eikö pysty elämään transsukupuolisena vain pukeutumalla ym.? Miksi se pitää viedä äärimmäisyyksiin? Tai siis siksi kai, koska halu ja tarve elää omalla tavallaan on niin kovat, mutta miettikää mitä teille pahimmillaan voi tapahtua. Eikö nuo hoidot saata aiheuttaa jopa jotain kuolemaan johtavia sairauksia aikanaan?

Transsukupuolisuuteen liittyvät hoidot ovat suomessa monen lääkärin takana ja tarkkojen tutkimusten ja seulontojen takana elli kyllä asioita on tutkittu sen verran että hoito on turvallista ja elämän laatua parantavaa. Mitä tulee hormonihoitoon niin minulla on käytössä divigel 0,1% estradiol geeli joka sisältä estradiolihemihydraattia joka on aivan rakenteellisesti samanlainen hormoni, mitä naisen omat munasarjat tuottavat eli se on luonnollinen. Eli bioidenttinen hormoni ei siis mikään synteettinen ja keholle haitallinen.

Vähän ot, mutta minä olen ihan vain todella pahoista pms-oireista ja mahdollisesti alkavista vaihdevuosioireista kärsivä nainen ja olen lukenut amerikkalaissivustoilta noista bioidenttisistä hormoneista ja siitä kuinka ne olisi juurikin parempi vaihtoehto synteettisille hormoneille, joihin en haluaisi koskea pitkällä tikullakaan niiden haitallisuuden takia.

Olen kuitenkin ollut käsityksessä, että bioidenttisiä hormoneita ei Suomesta saa? Oletko saanut tuota hormonia siis ihan Suomesta? Onko ne käytössä vain transsukupuolisten hoidossa? Gynet kun väittää synteettisiä hormoneita hyväksi ja luotettavaksi vaihtoehdoksi. :-( Hienoa, että olet saanut tuon luonnollisen hormonivalmisteen käyttöösi. Onko suomalaiset lääkärit ihan siis ääneen sanoneet sinulle, että nuo bioidenttiset on parempia (tiedän siis että ne on)? Jos on, niin miksei tämä asia ole laajemmin suomalaislääkäreiden tiedossa ja nuo bioidenttiset laajemmin kaikkien käytössä?

Vierailija kirjoitti:

Yritän selittää nyt niin hyvin kuin vain osaan. Eipä sitä silti varmaan kykene ymmärtämään, jos ei itse ole asiasta koskaan minkäänlaista ahdistusta tuntenut.

Muistan silloin ala-asteen lopulla kuinka luokan tytöt malttamattomina odottivat menkkojen alkamista ja niille oltiin kateellisia joilla ne jo oli. No, minä en odottanut. Toivoin ettei ne alkais koskaan. Mutta alkoi ne ja itkuhan silloin sitten pääsi. En kertonut kenelläkään, en halunnut tehdä niistä yhtään enempää "totta". Toki äiti asian sitten jossain vaiheessa havaitsi. Yhä vieläkään en mielelläni menkoistani huutele. Olen hiljaa vaivautuneena jos ne ovat kaveriporukassa puheenaiheena.

En vaan millään tavalla koe että kuukautiset ja niiden tarkoitus (tulla raskaaksi, synnyttää, imettää, olla äiti) millään tavalla kuuluis minun kroppaani tai persoonaani. Kun muut naiset puhuu kuukautisista yms. niin mulla kestää aina hetki tajuta että ai niin, liittyyhän tää muhunkin. Niin vieraaksi ne itselleni koen. Jos tilanteessa on silloin miehiä mukana niin tunnen yhteenkuuluvuutta heidän kanssa, en porukan naisten.

Raskaus kammoksuttaa mua niin paljon, että ahdistaa edes nähdä raskaana olevia naisia tai varsinkaan olla heidän kanssaan lähemmissä tekemisissä. Onneksi en ole joutunut olemaan. Pelkään raskaaksi tulemista niin paljon että teen kuukausittain 3-5 raskaustestiä. Vaikka näyttää negaa niin pelkään silti olevani raskaana ja sen käyvän ilmi niin myöhään etten saa enää aborttia ja joudun matkustaa jonnekin Kiinaan saamaan sen sikiön pois minusta ja samalla saamaan jotku tappavat infektiot sieltä. Tuo raskaudenpelko myös tuhoaa seksielämäni, en pysty nauttimaan kunnolla kun päässä pyörii ajatus että saatan ehkäisystä huolimatta tulla raskaaksi.

Tää asia ahdistaa jatkuvasti, mutta pahimmillaan ahdistus on kuukautisten aikana. En pysty elämään yhtään normaalisti. Pitää koko ajan miettiä että onhan kaikkialla minne menen vessa että pääsen tarvittaessa tyhjentämään kupin ja sitten pelkään koko ajan ohivuotoja. Seksi ei tule kuulonkaan, "menkkaisen minäni" paljastaminen kellekään on ihan mahdoton ajatus. En muutoin tosiaankaan ole verikammoinen, mutta menkkaveri meinaa saada oksennuksen lentämään. Kivutkin on joskus helvetilliset, mulla on toimivia särkylääkkeitä, mutta ne auttaa vaan jos niitä ottaa ajoissa eli ennen kuin kipukohtaus iskee, mikä tapahtuu usein ihan yhtäkkiä.

En tiedä mihin asiaa voisi verrata ja miten saisin selvennettyä sitä kuinka vahva se tuntemus on ettei kohtu ja kuukautiset ja potentiaali raskautua ja kantaa lasta millään tavalla kuulu minuun. Jos tätä lukee todella äidillisiksi ja hoivaviettisiksi itsensä kokevat ensisijaisesti äitihahmoksi identifoituvat raskaana olemisesta ja lapsista haaveilevat naiset niin kuvitelkaa miltä teistä tuntuisi jos saisitte tietää olevanne steriilejä, olisiko silloin sellainen fiilis että kroppa on omanne/mielesi ja kroppasi kuuluvat yhteen?

Selitit hyvin. :-) Kuitenkin noita kaikkia ajatuksia voi olla myös ihan normaalilla naisella. Mullakin on ollut samanlaisia. En kuitenkaan tarkoita vähätellä tai mitään. Kunhan vain huomasin yhtäläisyydet omaan elämääni.

Minä luotan tieteeseen ja tiede tunnistaa kaksi sukupuolta.

Muu on haihattelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rintojen poisto olisi ihan ongelmatonta, mutta valitettavasti tosiaan kohdun ja munasarjojen poisto ei ole sitä, ilman testohoitoja. Toki yli 5-kymppiset naiset tulevat toimeen, mutta ei mikään ihannetila nuorelle, joten siinä mielessä ymmärrän lääkärien kannan.

Vaan kun saisi edes sen kohdun pois. Ilmeisesti sen pitäis olla täynnä kasvaimia että näin nuoren (22v) kohdalla sitä edes harkittaisiin vaikka kohdun olemassaolo aiheuttaisi mulle kuinka rajua ahdistusta tahansa.

Siihen ahdistukseen voi saada terapiaa. Ei varpaitakaan poisleikata vain jos ne ahdistaa.

Tehdäänkö tuollaisia sukupuolen muutosleikkauksia ja hoitoja siis tällä hetkellä Suomessa vai ei? Missä menee raja, koska jonkun elimen olemassaolo ahdistaa liikaa ja millä perusteella voidaan joku elin poistaa ja joku toinen ei? Mitä kaikkea noissa testeissä seulotaan? Miten lääkäreiden etiikka tms. tavallaan voi sallia nämä? Mitä jos jotain ahdistaa kovasti vaikka oma perna?

Olen nyt tällainen hölmö kyselijä vain (anteeksi tyhmät kysymykseni vertaukseni) ja haluan vain oppia ymmärtämään paremmin. Siksi kysyn, että mikä esimerkiksi siinä kohdussa ja kuukautisissa oikein niin kovin ahdistaa?

Vastahan niitä on tehty 23 vuotta Suomessa. :D Lääkärin etiikka velvoittaa toimimaan potilaan edun mukaisesti ja leikkaukset ja hoidot todistettavasti ovat ainoa keino helpottaa potilaan oloa.

Itse muuten transmiehenä en ollenkaan ymmärrä miksi joitain ahdistaa kohtu, kun eihän se vaikuta sosiaalisessa kanssakäymisessä mitenkään. Poistatin sen kuitenkin, koska en aio miehenä käydä papa-kokeissa.