David Lynchin arvoituksellinen ja painajaismainen mestariteos kahden naisen seikkailusta unelmien kaupungissa.

Suosittelen.

Ei jaksa tätä naisasiaa alkaa tulla korvista.

Meni liian sekavaksi.

Juoni lyhyesti.

Sortuu omaan näppäryyteensä ja lätsähtää pannukakuksi. Aivan kuten yritys herättää Twin Peaks henkiin. Monelle huippuohjaajalle käy näin, kun on kerännyt mainetta ja paineet ovat kovat.

Vierailija kirjoitti:

Sortuu omaan näppäryyteensä ja lätsähtää pannukakuksi. Aivan kuten yritys herättää Twin Peaks henkiin. Monelle huippuohjaajalle käy näin, kun on kerännyt mainetta ja paineet ovat kovat.

Mun mielestä tossa elokuvassa ei ole mitään, mitä voisi kuvailla näppäräksi, niin kuin ei Lynchin teoksissa muutenkaan. Mikä siinä sinun mielestäsi on "näppärää"?

Mun mielestä tämä, niin kuin Lynchin teokset ylipäätään, toimivat vallan mainiosti ilman, että niitä tarvitsee mitenkään ymmärtää. Mä luin vasta vuosia elokuvan katsomisen jälkeen selityksen, mitä siinä oikeastaan tapahtuu, ja palaset loksahtivat paikalleen. Kun näin sen toisen kerran, se tuntuikin jo melkein selkeältä proosalta. Mutta loistava se oli ensimmäiselläkin katsomiskerralla.

Ja mitä tulee Twin Peaksiin, mä tykkään The Returnista jopa enemmän kuin alkuperäisestä.

#6

Mä en ymmärtänyt yhtään mitä tässä tapahtuu. Voiko joku selittää?

Yksi omista suosikkielokuvistani aina. En ole itsekään vielä saanut lopusta täysin selkoa, joka tekee leffasta vaan yksinkertaisesti paremman.

Kaffebulla kirjoitti:

Mä en ymmärtänyt yhtään mitä tässä tapahtuu. Voiko joku selittää?

Siinä on kaksi todellisuutta. Elokuvan alkupuolella oleva todellisuus on ehkä haavekuva, nainen muuttaa Los Angelesiin ja löytää rakkauden. Lopussa esiteltävä kuvio on toinen todellisuus, tai sitten the todellisuus. Tämä on se elokuvan peruskuvio. Mutta mä oon sitä mieltä, että Lynchin teoksissa ei ole tärkeintä ymmärtää, mitä niissä tapahtuu, vaan katsoa ja kokea. Eikä se tietysti ole kaikkien juttu.

Eraserheadia suosittelen lämpimästi kaikille!

Kaffebulla kirjoitti:

Mä en ymmärtänyt yhtään mitä tässä tapahtuu. Voiko joku selittää?

Selitys on aika pitkä, mutta niin on Lynchin ajatusmaailmakin

Traileri vaikutti teennäiseltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sortuu omaan näppäryyteensä ja lätsähtää pannukakuksi. Aivan kuten yritys herättää Twin Peaks henkiin. Monelle huippuohjaajalle käy näin, kun on kerännyt mainetta ja paineet ovat kovat.

Mun mielestä tossa elokuvassa ei ole mitään, mitä voisi kuvailla näppäräksi, niin kuin ei Lynchin teoksissa muutenkaan. Mikä siinä sinun mielestäsi on "näppärää"?

Mun mielestä tämä, niin kuin Lynchin teokset ylipäätään, toimivat vallan mainiosti ilman, että niitä tarvitsee mitenkään ymmärtää. Mä luin vasta vuosia elokuvan katsomisen jälkeen selityksen, mitä siinä oikeastaan tapahtuu, ja palaset loksahtivat paikalleen. Kun näin sen toisen kerran, se tuntuikin jo melkein selkeältä proosalta. Mutta loistava se oli ensimmäiselläkin katsomiskerralla.

Lynchin tavaramerkki on elokuvakliseiden välttäminen. Metsään hän alkoi menemään siinä vaiheessa, kun siitä tuli itsetarkoitus.

Vierailija kirjoitti:

Kaffebulla kirjoitti:

Mä en ymmärtänyt yhtään mitä tässä tapahtuu. Voiko joku selittää?

Siinä on kaksi todellisuutta. Elokuvan alkupuolella oleva todellisuus on ehkä haavekuva, nainen muuttaa Los Angelesiin ja löytää rakkauden. Lopussa esiteltävä kuvio on toinen todellisuus, tai sitten the todellisuus. Tämä on se elokuvan peruskuvio. Mutta mä oon sitä mieltä, että Lynchin teoksissa ei ole tärkeintä ymmärtää, mitä niissä tapahtuu, vaan katsoa ja kokea. Eikä se tietysti ole kaikkien juttu.

Jatkan tähän vielä: siitä on kauan, kun olen nähnyt Mullholland Driven, mutta muistaakseni todellisuus vaihtuu siinä, kun poliisi menee dinerista jonnekin sivukujalle ja siellä on se pelottava pummi. Siinä tapahtuu se "nyrjähdys".

Onko sillä jokin nimi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sortuu omaan näppäryyteensä ja lätsähtää pannukakuksi. Aivan kuten yritys herättää Twin Peaks henkiin. Monelle huippuohjaajalle käy näin, kun on kerännyt mainetta ja paineet ovat kovat.

Mun mielestä tossa elokuvassa ei ole mitään, mitä voisi kuvailla näppäräksi, niin kuin ei Lynchin teoksissa muutenkaan. Mikä siinä sinun mielestäsi on "näppärää"?

Mun mielestä tämä, niin kuin Lynchin teokset ylipäätään, toimivat vallan mainiosti ilman, että niitä tarvitsee mitenkään ymmärtää. Mä luin vasta vuosia elokuvan katsomisen jälkeen selityksen, mitä siinä oikeastaan tapahtuu, ja palaset loksahtivat paikalleen. Kun näin sen toisen kerran, se tuntuikin jo melkein selkeältä proosalta. Mutta loistava se oli ensimmäiselläkin katsomiskerralla.

Lynchin tavaramerkki on elokuvakliseiden välttäminen. Metsään hän alkoi menemään siinä vaiheessa, kun siitä tuli itsetarkoitus.

No, tämä riippuu varmasti katsojasta. Mä en oo nähnyt vielä Lynchin elokuvaa (tosin mulla on joku katsomattakin, ainakin The Straight Story), joka menisi metsään. Inland Empirestä voin rehellisesti sanoa, etten saanut siitä mitään tolkkua, mutta pidin siitäkin. Mun mielestä kaikki Lynchin teokset ovat todella vaikuttavia. Niissä näkyy mielestäni hänen mietiskelytaustansa. Hän on harjoittanut kymmeniä vuosia transsendentaalista mietiskelyä. Tämä näkyy hänen teoksissaan sillä tavalla, että kohtauksia katsotaan tavallaan hyvin staattisesti. Niissä voi tapahtua jotain todella epämiellyttävää tai turhauttavaa, mutta silti ne jatkuvat, ihan niin kuin oikeassakin elämässä. Mä oon oikeastaan tullut siihen tulokseen, että Lynch tavallaan kuvaa todellisuutta hyvin realistisesti. Oikeassa elämässä on todella kummallisia ja häiritseviä tilanteita, joita normaalisti elokuvamaailmassa ei kuvata. Kun on katsonut tarpeeksi Lynchiä, löytää oikeasta elämästä paljon lynchmäisiä tilanteita.

Kaiken taustalla tai ehkäpä etualalla on Lynchin varoitus Hollywoodista ja sen todellisesta luonteesta. Harvey Weinsteinit ovat normi, ei poikkeus ja kaikki tietävät sen jotka ovat siellä. Ovat siis mukana siinä systeemissä. Lahjakkuus ja osaaminen eivät takaa menestystä kuten tässä elokuvassa käy sille ohjaajalle, ja kun hän lähtee mukaan pomojen peliin hänellä alkaa tulla menestystä mutta hän muuttuu pikkuhiljaa samanlaiseksi kuin muutkin.

Vierailija kirjoitti:

Onko sillä jokin nimi?

Mullholland Drive.

Tässä elokuvassa on myös maailman paras kahvinjuontikohtaus. Kahvikriittistä isoherraa esittää säveltäjä, joka on tehnyt musiikkia moneen Lynchin teokseen. Ah, nythän se nimi tuli mieleen: Badalamenti.