Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Yli kolmekymppiset sinkut - ajatuksia ja mietteitä?
Miten te yli kolmekymppiset sinkut koette elämänne ja laajemmin suhtaudutte siihen, että ette ole parisuhteessa?
Nyt en halua vastauksia niiltä, jotka surkuttelevat omaa tilaansa ja sitovat oman onnellisuutensa siihen, että joku toinen ihminen teitä lohduttaisi ja toimisi jonkinlaisena emotionaalishenkisenä sohvatyynynä elämän eri tilanteissa.
Haluan vastauksia ja ajatuksia naisilta ja miehiltä, jotka seisovat omilla jaloillaan, jotka ovat löytäneet itsensä ja aktiivisesti kehittävät itseään sen sijaan, että eläisivät katkeraa "sitku"-elämää katsellen muiden todellista tai kuviteltua onnea parisuhteiden muodossa.
Aloittaja on itse kohta 31 vuotta täyttävä korkeakoulutettu mies Helsingistä. Olen asunut useamman vuoden ulkomailla työn ja opiskelujen puolesta, ollut kerran noin viisi vuotta kestäneessä parisuhteessa (ikävuodet 20-25) ja tämän jälkeen elänyt yksin.
Elän aktiviista elämää, pidän huolen itsestäni ja olen kaikinpuolin tyytyväinen siihen mitä minulla on. Uskon, että asiat ovat juuri sillä tavalla kuin ne voisivat olla. Nykyhetkeni on looginen ja vääjäämätön seuraus aiemmasta elämänhistoriastani ja hyväksyn sen ilman minkäänlaisia vastalauseita.
Parisuhdetta minulla ei kuitenkaan ole ja uskoisin, että suurin syy sille on:
- Sattuma (en ole tavannut vastakappalettani) ja jos olen, he eivät ole tunteneet samoin
- Oma nirsouteni, ottajia olisi kyllä, mutta vaikka kuinka haluaisinkin, en vain koe sellaista hullaantumista kehenkään, että parisuhteeseen meneminen olisi reilua ja symmetristä (toinen tykkäisi minusta enemmän kuin minä toisesta). Saan kyllä naisilta huomiota ja he yleisesti ottaen pitävät minusta.
- Naisten (sanoisin kylläkin, että ihan vain ihmisten!) henkinen kypsymättömyys, kovin moni on täysin kiinni ihmeellisissä peloissa ja muiden miellyttämisen sekä ulkoisten ehtojen täyttämiseen perustavassa elämäntavassa.
Miten teillä muilla, jotka yhteiskunnan mielipide tuomitsee jollain tavalla epäonnistuneiksi?
Kommentit (150)
Vierailija kirjoitti:
Olin itse sinun iässäsi samassa tilanteessa! Olin opiskellut ja asunut ulkomailla pitkään ja nirsoillut kumppanien suhteen. Tosin, onko se nirsoilua, että haluaa löytää sen oikean, eikä tyytyä vain johonkin? Ts. olin päättänyt, etten ala suhteeseen ennen kuin voin luvata itseni sille kokonaan. Ulkomailla oleskeluni sattui juuri siihen elämänkohtaan, jossa ihmiset yleensä löytävät pitkäaikaisen kumppanin. Olin ulkomailla toppuutellut miehiä, että ei kannata kiintyä minuun, kun lähden kuitenkin joskus pois. Joten eihän sillä tavalla mitään pitkäkestoista syntynytkään. Sinun iässäsi olin siis juuri palannut Suomeen ja sillä välin olin "menettänyt" monta kaveria täältä - heillä oli nyt lapsia ja aviomiehet. Kaikki sinkkukaverit jäivät toiseen maahan. Tuntuihan se aluksi kolkolta. Mutta päätin tietoisesti, etten ota mitään paineita asiasta. Suomeen paluu ja uuden elämän aloitus oli niin iso valaistumisen paikka minulle, että halu
ihana tarina ja monesti kuullut tuon se sielunkumppani tulee kun vähiten odottaa. Se saa itseni ihan epätoivon partaalle.
olen ollut 10 vuotta sinkku. Viimeiset viisi vuotta siitä vähiten odottanut ja tyytynyt kohtalooni. Toki välillä toivon kumppania, koska haluan myös perheen. Mutta mitä aktiivisemmin sitä olen hakenut niin sitä enemmän on tullut vain seiniä vastaan. Olen päättänyt että tulee sitten jos on tullakseen. Ja niinhän kaikki väittävät sen taian tapahtuvan. Se tulee kun vähiten odottaa.
Olen tehnyt elämästäni hyvää sinkkunakin, mutta toivon silti kokevani rakkautta ja kumppanuutta vielä. Hiljaista vaan on ollut. Joskus itsekseni vitsailen maailmankaikkeudelle, että se tuleva kumppani on sitten varmaan kaikkien aikojen helmien helmi kun näin antaa odotuttaa :D Olen ihan toiveikas kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä irrottelen välillä yhden tyypin kanssa tekstailemalla vähemmän siveellisiä. Asuu ulkomailla. Tehdään tuota silloin kun halutaan ja meillä ei ole mitään suhdetta muutoin. Sinkkuus on ainakin tässä mielessä tosi Pro!
Sympaattiselta naiselta vaikutat, pakko sanoa.
Olen itse kolmenkympin paremmalla puolella ja pikkuhiljaa siinä pisteessä, että voisin tavata itselleni sopivan naisen.
Toivelistalla jonkinlaisen yleissivistyksen omaava, laaja-alainen nainen. Siihen päälle omaa silmää miellyttävä olemus.
Olen ollut pidempään sinkkuna. Seurustelua on välillä harjoiteltu, mutta mikään sarjaseurustelija en ole.
Viime vuodet olen keskittynyt itseeni ja vienyt omia asioita eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Luin toistaiseksi vain aloituksen, kun en halunnut, että muiden vastaukset edes alitajuisesti vaikuttaisivat omaani, lol.
Olen itse 30-vuotias ikisinkku, ja sinkkuuteni on minulle täysin luonnollista. En osaa arjessa edes kaivata toista ihmistä rinnalleni, ja sen kerran kun olen näin aikuisiällä päässyt kokemaan nk. vastakaikua, se puolestaan on tuntunut täysin "luonnottomalta".
Minuun on oltu ihastuttu, kuulemma ihan rakastuttukin, ja rehellisyyden nimissä olen itsekin suht ihastusherkkä. Mutta olen typerästi SEKÄ romantikko ETTÄ realisti; vaikka kuinka "kaipaisin" sellaista vuoret siirtävää satujen tosirakkautta, tiedostan, ettei sellainen täällä tosielämässä ole kovin todennäköistä.
MUTTA. Parantumattomana romantikkona tunteeni eivät suuntaudu pelkästään oikeisiin ihmisiin, vaan ihastun jopa useammin (ja kovemmin!) fiktiivisiin hahmoihin. Joten olen siitä onnekas, että pääsen "edes" tuollaisen väylän kautta kokemaa
Kuulostat hyvin samanlaiselta kuin minä. Olen romantikko samalla tapaa, että joskus haaveilee siitä elämää suuremmasta tosirakkaudesta, mutta tiedän että sitä vain harvat saavat kokea. Sellainen "ihan ookoo tyyppi jonka kanssa voi maksaa asuntolainaa yhdessä" ei innosta. Itse tosin en niinkään ihastu fiktiivisiin hahmoihin mutta ihastun välillä fiktiivisten hahmojen väliseen rakkauteen jos se on kuvattu hienosti. Tätäkään en kovin usein kuitenkaan.
Tosin minulla lapsuuden traumat kai vieläkin vaikuttaa (?) ja luulen että siitäkin syystä en ole valmis suhteeseen. Haluan tulla sinuiksi itseni kanssa ja kokea oloni turvalliseksi. Tosirakkaus tulee jos on tullakseen.
En ole koskaan seurustellut sanallisesti enkä ruumiillisesti kunkaan kanssa. Paitti että 16.2.1999 oli 3 sekuntia ruumiillista seurustelua halauksen saadessani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole mitenkään parisuhdehakuinen ihminen ja tarvitsen paljon omaa tilaa, joten sinkkuuteni ei ole minulle millään tapaa ongelma. Muille ihmisille se toisinaan tuntuu olevan jotenkin vaivaannuttavaa, kun en koskaan lörpöttele mitään miesjuttuja tai huokaile oman rakkaan perään. Varsinaista painostusta ja päsmäröintiä en ole onneksi kokenut vuosiin.
En kuitenkaan sulje pois sitä mahdollisuutta, että joskus saattaisin ollakin parisuhteessa. Tiedostan kuitenkin, että en välttämättä ole sitä helpoiten pariutuvaa tyyppiä. En halua lapsia ja heteroseksuaalina naisena olen aiemmissa seurusteluviritelmissäni törmännyt siihen, että toinen osapuoli odottaa minun olevan lähinnä hänen statistinsa ja mukautuvan perinteisen naisen rooliin. Mikään räväkkä hyvä jätkä -tyyppi en ole mutta odotan kylläkin toiselta samankaltaista arvo- ja ajatusmaailmaa sekä tietynlaista itsenäisyyttä ja kyky
"Tässä ajatustavassa juuri se syy, jonka takia syntyvyys on ennätysalhaalla ja suomalaistaustaisten määrä sadan vuoden päästä vain noin miljoona. Sitten koitetaan paikata asiaa maahanmuutolla kolmansista maista ja toivotaan että loput hoitaa siihen mennessä robotit ja tekoäly. Nuoremmille sukupolville pitäisi saada myytyä enemmän ajatus siitä, että perinteiset sukupuoliroolit eivät ole paha tai ei toivottava asia ja elämä ei lopu lasten saamiseen."
Nainen yksinkertaisesti häviää tuossa kaupassa. Voittehan te yrittää myydä mutta moni nainen tietää jo totuuden eikä osta teidän ajatustanne...
Jos ap olisit ihan aidosti tyytyväinen omaan sinkkuelämääsi, niin miksi sinulla on suuri tarve korostaa sinkkuutesi ihanuutta? Ja ennen kaikkea korostaa, kuinka paljon sinulla olisi vientiä parisuhdemarkkinoilla, jos vaan haluaisit sekä kehuskella omilla saavutuksillasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keskityn nyt uraani. Hankin sopivan vaimon, itseäni reippaasti nuoremman, seuraavan kymmenen vuoden aikana, ja hankin ensimmäisen lapseni ennen kuin täytän 40 v. Sitten ehtii viettämään perhe-elämää, kun muut aikaa vaativat projektit ovat jo hyvässä vauhdissa. Olen komea ja haluttava mies, jolle naisia riittää, joten en ole huolissani sopivan henkilön löytämisestä, kun aika on sille kypsä. M33
Ihanaa olla vapaa, mutta asua kolmen pienen koiran kanssa. Rakkautta ja ihailevia katseita saa joka päivä 😍👍
Alue: Aihe vapaa
Tässä ajatustavassa juuri se syy, jonka takia syntyvyys on ennätysalhaalla ja suomalaistaustaisten määrä sadan vuoden päästä vain noin miljoona. Sitten koitetaan paikata asiaa maahanmuutolla kolmansista maista ja toivotaan että loput hoitaa siihen mennessä robotit ja tekoäly. Nuoremmille sukupolville pitäisi saada myytyä enemmän ajatus siitä, että perinteiset sukupuoliroolit eivät ole paha tai ei toivottava asia ja elämä ei lopu lasten saamiseen.