Lue keskustelun säännöt.
Yli kolmekymppiset sinkut - ajatuksia ja mietteitä?
Miten te yli kolmekymppiset sinkut koette elämänne ja laajemmin suhtaudutte siihen, että ette ole parisuhteessa?
Nyt en halua vastauksia niiltä, jotka surkuttelevat omaa tilaansa ja sitovat oman onnellisuutensa siihen, että joku toinen ihminen teitä lohduttaisi ja toimisi jonkinlaisena emotionaalishenkisenä sohvatyynynä elämän eri tilanteissa.
Haluan vastauksia ja ajatuksia naisilta ja miehiltä, jotka seisovat omilla jaloillaan, jotka ovat löytäneet itsensä ja aktiivisesti kehittävät itseään sen sijaan, että eläisivät katkeraa "sitku"-elämää katsellen muiden todellista tai kuviteltua onnea parisuhteiden muodossa.
Aloittaja on itse kohta 31 vuotta täyttävä korkeakoulutettu mies Helsingistä. Olen asunut useamman vuoden ulkomailla työn ja opiskelujen puolesta, ollut kerran noin viisi vuotta kestäneessä parisuhteessa (ikävuodet 20-25) ja tämän jälkeen elänyt yksin.
Elän aktiviista elämää, pidän huolen itsestäni ja olen kaikinpuolin tyytyväinen siihen mitä minulla on. Uskon, että asiat ovat juuri sillä tavalla kuin ne voisivat olla. Nykyhetkeni on looginen ja vääjäämätön seuraus aiemmasta elämänhistoriastani ja hyväksyn sen ilman minkäänlaisia vastalauseita.
Parisuhdetta minulla ei kuitenkaan ole ja uskoisin, että suurin syy sille on:
- Sattuma (en ole tavannut vastakappalettani) ja jos olen, he eivät ole tunteneet samoin
- Oma nirsouteni, ottajia olisi kyllä, mutta vaikka kuinka haluaisinkin, en vain koe sellaista hullaantumista kehenkään, että parisuhteeseen meneminen olisi reilua ja symmetristä (toinen tykkäisi minusta enemmän kuin minä toisesta). Saan kyllä naisilta huomiota ja he yleisesti ottaen pitävät minusta.
- Naisten (sanoisin kylläkin, että ihan vain ihmisten!) henkinen kypsymättömyys, kovin moni on täysin kiinni ihmeellisissä peloissa ja muiden miellyttämisen sekä ulkoisten ehtojen täyttämiseen perustavassa elämäntavassa.
Miten teillä muilla, jotka yhteiskunnan mielipide tuomitsee jollain tavalla epäonnistuneiksi?
Kommentit (150)
Vierailija kirjoitti:
Itse jäin sinkuksi. Alle kolmekymppisenä oli suuri tarve tai yritys löytää joku.. Mutta mikään kanava ei tuottanut tulosta. Vastaan tuli vain epäreilua ja outoja tyyppejä.. Ja kurjia juttuja... Jotkut tyyliin "kehitysvammaiset" teki ehdotteluja, vaikka itse oon aivan raavas ja korkekoulutettu ihminen. Joikainen saa luovuttaa, jos ei löydy millään toisilleen luotua paria...
Oon tehnyt kaiken oikein. Täysi-raitis, ja todella alktiivinen sekä huippukuntoinen. Järjeltään ja fysiikaltaan. Sitten vanhat "kaverit", joilla persoonallisuushäiriöitä, pahaa ylipainoa, alkoholiongelmia, peliriippuvuutta, rikollisuutta, koulukiusaajat jne... Löysivät kaikki kumppanin... Olisi vissiin pitänyt huonontaa itseään, mutta ei sekään ole mahdollista :-)
Onpas jännä. Mistä ajattelet että johtuu ettet ole löytänyt kumppania?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse jäin sinkuksi. Alle kolmekymppisenä oli suuri tarve tai yritys löytää joku.. Mutta mikään kanava ei tuottanut tulosta. Vastaan tuli vain epäreilua ja outoja tyyppejä.. Ja kurjia juttuja... Jotkut tyyliin "kehitysvammaiset" teki ehdotteluja, vaikka itse oon aivan raavas ja korkekoulutettu ihminen. Joikainen saa luovuttaa, jos ei löydy millään toisilleen luotua paria...
Oon tehnyt kaiken oikein. Täysi-raitis, ja todella alktiivinen sekä huippukuntoinen. Järjeltään ja fysiikaltaan. Sitten vanhat "kaverit", joilla persoonallisuushäiriöitä, pahaa ylipainoa, alkoholiongelmia, peliriippuvuutta, rikollisuutta, koulukiusaajat jne... Löysivät kaikki kumppanin... Olisi vissiin pitänyt huonontaa itseään, mutta ei sekään ole mahdollista :-)
Onpas jännä. Mistä ajattelet että johtuu ettet ole löytänyt kumppania?
--------------
Kerro toki itse oma näkemys? Mielestäni hyviä ihmisiä on huomattavasti vähemmän, jolloin on vaikea löytää kaltaistaan.
Aloittaja ei kyllä ole mies, vaan sama sa tu täti tyhmien juttujensa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Itse jäin sinkuksi. Alle kolmekymppisenä oli suuri tarve tai yritys löytää joku.. Mutta mikään kanava ei tuottanut tulosta. Vastaan tuli vain epäreilua ja outoja tyyppejä.. Ja kurjia juttuja... Jotkut tyyliin "kehitysvammaiset" teki ehdotteluja, vaikka itse oon aivan raavas ja korkekoulutettu ihminen. Joikainen saa luovuttaa, jos ei löydy millään toisilleen luotua paria...
Oon tehnyt kaiken oikein. Täysi-raitis, ja todella alktiivinen sekä huippukuntoinen. Järjeltään ja fysiikaltaan. Sitten vanhat "kaverit", joilla persoonallisuushäiriöitä, pahaa ylipainoa, alkoholiongelmia, peliriippuvuutta, rikollisuutta, koulukiusaajat jne... Löysivät kaikki kumppanin... Olisi vissiin pitänyt huonontaa itseään, mutta ei sekään ole mahdollista :-)
Tolla itserakkaudella jää taatusti yksin.
Suomessa saa olla sinkku ihan rauhassa, Keski- js Etelä-Euroopassa sosiaaliset normit on tässä suhteessa tiukempia ja ihmetys sinkkuudesta suuri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse jäin sinkuksi. Alle kolmekymppisenä oli suuri tarve tai yritys löytää joku.. Mutta mikään kanava ei tuottanut tulosta. Vastaan tuli vain epäreilua ja outoja tyyppejä.. Ja kurjia juttuja... Jotkut tyyliin "kehitysvammaiset" teki ehdotteluja, vaikka itse oon aivan raavas ja korkekoulutettu ihminen. Joikainen saa luovuttaa, jos ei löydy millään toisilleen luotua paria...
Oon tehnyt kaiken oikein. Täysi-raitis, ja todella alktiivinen sekä huippukuntoinen. Järjeltään ja fysiikaltaan. Sitten vanhat "kaverit", joilla persoonallisuushäiriöitä, pahaa ylipainoa, alkoholiongelmia, peliriippuvuutta, rikollisuutta, koulukiusaajat jne... Löysivät kaikki kumppanin... Olisi vissiin pitänyt huonontaa itseään, mutta ei sekään ole mahdollista :-)
Tolla itserakkaudella jää taatusti yksin.
-----------
Ai, mutta jos se on totta. Varmaan itse parhaiten tietää oman tasonsa, faktojen tasolla. Tuskin kenkenkään kannattaa huonontaa itseään, vain sen takia, että löytää kumppanin. On tuo ehkä vähän kärjistetty ja syitä on muitakin. Paha introverttius, ja vakava luonne pilaa aika paljon. Sekä kyky olla puhumatta small-talkia... Naiset usein arvostaa miehessä, että on "hauskaa seuraa, ilman tylsiä ja hiljaisia hetkiä". Mun seurassa tuon vaatimuksen saa unohtaa.
Olen 30-34, en ole ikinä ollut parisuhteessa, hommannut lapsia tai edes harrastanut seksiä, enkä mitään näistä välttämättä kaipaakaan - en edes seksiä. Teininä kuvittelin, että kaikki nuo asiat tapahtuisivat automaattisesti kun kasvaa aikuiseksi, samoin kuin töiden saaminen ja omilleen muuttaminen.
Siinä 21-23 ikäisenä ymmärsin, että automaattisesti ei tapahdu yhtään mitään, ja aloin ymmärtää senkin, ettei minun ole pakko tehdä mitään noista - siis hommata parisuhdetta tai lapsia. Silloin kuitenkin vielä ajattelin, että eiköhän tuossa yliopistovuosien aikana joku vierelle löyty, siinähän viettää nuorten aikuisten kanssa sitä nuoruuden uskoteltua kukoistuskautta. Tapasin kivoja kavereita, ensisuudelman koin, ja sitten opistovuodet loppuivatkin ilman yhden ensimmäistä poikaystävää.
Nyt olen töissä kivassa paikassa, asun omassa asunnossa ja koen eläväni omaa kukoistuskauttani. Tässä kolmenkympin tienoilla kävin läpi aika vakavan keskustelun itseni kanssa, sillä jos lapsia meinaa saada, nyt olisi vihoviimeinen hetki siihen puuhaan ryhtyä. Lapset eivät kuitenkaan koskaan ole olleet minulle tavoite itsessään - näkisin itseni äitinä vain tilanteessa, jossa minulla olisi luotettava ja vakaa mies vierelläni. Tällaista en ole kuitenkaan löytänyt, ja on myönnettävä, etten ole oikein etsinytkään. Tarvitsen omaa tilaani, enkä halua miestäkään vain sen vuoksi, että minulla sellainen olisi, vaan siksi, että haluaisin juuri tuon tietyn ihmisen kanssa jakaa elämäni. Mutta kun sellaiseen en ole tutustunut, enkä sellaista välttämättä kaipaakaan, niin tässä sitä ollaan.
Kyseessä ei siis ole mikään tietoinen päätös tai vastalause yhteiskunnalle, eikä myöskään yksin onnettomana nurkassa nyhjääminen, eikä myöskään se, ettei minua olisi kukaan huolinut. Tuon itseni kanssa käydyn keskustelun seurauksena olen päättänyt alkaa kulkea niin sanotusti silmät auki potentiaaliselle kiinnostukselle, mutta en aio sitä hakemalla hakea. Olen elämäniloinen yhä nuori nainen ja jos jonain päivänä rakastun, niin rakastun, ja silloin katsotaan elämää uudelleen. Jos taas en... no, mitä sitten? Niin olen elänyt tähänkin asti.
Tietenkin on mahdollista, että kuusikymppisenä tulen toivomaan, että minulla olisi mies ja lapsia, ellen niitä lähivuosina saa. Mutta minkäs teet? Elämässä pitää osata iloita niistä asioista, joita on. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen itse samoin, olen ainakin osin introvertti, ja uskon tuon perusteella sunkin vähän olevan. :)
Vierailija kirjoitti:
En edes ole miettinyt sinkuuttani. Elän vain omaa elämääni ja toivon joskus löytäväni rakkauden.
Mielummin mä oon yksin, kuin väkisin jossain suhteessa. Mulla on oma oravanpyöräni, jossa on hyvä olla.
Mä oon elämästä nautiskelija ja elän hetkessä. Mä oon tässä miettinyt, että oonkohan introvertti, kun sosiaaliset tilanteet aina välillä tuntuu vaikeilta.
M31
Tunnen itse samoin, olen ainakin osin introvertti, ja uskon tuon perusteella sunkin vähän olevan. :)
(Sori, eka yritys vastata lainaamalla epäonnistui!)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon tehnyt kaiken oikein. Täysi-raitis, ja todella alktiivinen sekä huippukuntoinen. Järjeltään ja fysiikaltaan. Sitten vanhat "kaverit", joilla persoonallisuushäiriöitä, pahaa ylipainoa, alkoholiongelmia, peliriippuvuutta, rikollisuutta, koulukiusaajat jne... Löysivät kaikki kumppanin... Olisi vissiin pitänyt huonontaa itseään, mutta ei sekään ole mahdollista :-)
Onpas jännä. Mistä ajattelet että johtuu ettet ole löytänyt kumppania?
No eikö se tuossa yllä juuri sanottu?
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja ei kyllä ole mies, vaan sama sa tu täti tyhmien juttujensa kanssa.
Meinasin kirjoittaa just samaa.
Siltä varalta, että joku mies tätä lukisi ja puntaroisi samoja asioita: On paljon parempi ottaa sellainen nainen joka on hulluna sinuun kuin sellainen johon itse olet hulluna. Elät paremman elämän ja molemmat on onnellisempia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomalainen nais tarjonta on melkoista pskaa. Rehellisyys hipoo nollaa kuten luotettavuuskin. Pääasia naisille on lähinnä raha ja hyöty jonka miehestä saa. Kullankaivajia joilla käärmeen sydän, täysin vailla sielua. En enää edes tiedä mistä rehellisen suomalaisen naisen voisi tunnistaa.
Miksi ottaa lehmä jos haluaa vain lasin maitoa? Toisaalta miksi tyytyä yhteen lehmään kun voi keräillä koko navetallisen? Toisin sanoen kyllästyn aika nopeasti katselemaan yhtä ja samaa naista ja ajatuskin siitä että joutuisin vuosikausiksi olemaan kahlittu yhteen ja samaan kauhistuttaa minua. Ei kiitos!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suomalainen nais tarjonta on melkoista pskaa. Rehellisyys hipoo nollaa kuten luotettavuuskin. Pääasia naisille on lähinnä raha ja hyöty jonka miehestä saa. Kullankaivajia joilla käärmeen sydän, täysin vailla sielua. En enää edes tiedä mistä rehellisen suomalaisen naisen voisi tunnistaa.
-------------
Tämä on kyllä erittäin totta.. Ennen vanhaan naiset piti kotia yllä, silloin kun miehet oli pellolla... Olivat toki sielläkin auttamassa. Leipoi, siivosi, kokkaili ja huolehti perheestään. Oli uskollisia omalle miehelle. Ennen oli laivat puuta ja miehet rautaa... Ennen myös naiset oli rautaa ja rehellisiä.. Ei sellaisia naisia enään ole tässä... TikTok-Insta-tekoripsi -naissukupolvessa.
Olen nyt 32v sinkku ja uskon, että löydän tässä vielä elämänkumppanin.
Mulla alkaa nyt tulla viimein halua asettua aloilleni. Oon aiemmin matkustellut tosi paljon ja asunut ulkomailla siellä täällä. Olen seurustellut sitten myös sellaisten reissaajaihmisten kanssa yms, mutta tiet menneet lopulta eri suuntiin.
Mua ei haittaa se, että en mennyt naimisiin 25-vuotiaana, kuten tosi moni ystäväni teki. Heillä monilla kaunis parisuhde ja lapsia ja hyvä elämä, ei siinä mitään.
Itselle se asettuminen ei vaan sopinut aiemmin. Toivottavasti tuntisin itseäni nyt sen verran hyvin, että osaisin valikoida kumppanin, jonka kanssa homma toimii.
Ilmeisesti meitä yli 30v sinkkuja on aika paljon. Ettei tarvitse ajatella enää, kuten mummoni opetti, että "vain huonot on jäljellä, jos liian pitkään odottaa" :D moni varmasti ihan hyvästä esim. eronnut ja siksi sinkkuna :)
Nainen, 33 vuotta, sinkku.
Rakastan yhtä miestä. Oltiin suhteessa, mutta suhde kaatui omaan mahdottomuuteensa 6 vuotta sitten ja jätin miehen. En aio syitä avata, mutta kyseessä oli elämän ja kuoleman kysymys. Jääminen ei yksinkertaisesti ollu mahdollista - ei vaikka kuinka olisin halunnu jäädä.
Ennen tuota miestä tai hänen jälkeensä mulla ei oo ollu mitään. Tai on ollu, mut häneen verrattuna kaikki tuntunu mitättömältä. Ei olis missään nimessä pitäny alottaa suhdetta mun viimisimmän miehen kanssa niin turhaa se oli, koska ei ollu mitään fiilistä, ei keskinäistä luottamusta, eikä kunnioitusta. Pelkkä farssi.
Tää viimesin mies oli hirvee mua kohtaan, mut en välittäny hänen käytöksestä, koska sydän oli jo varattu toiselle. Meidän on-off-suhde kesti noin vuoden ja loppu lopullisesti mun toimesta pari kuukautta sitten.
Kummiski mä oon pelkästään onnellinen, että saan rakastaa tätä yhtä, jota rakastan. Se riittää mulle tällä erää. Kuulostaa ehkä haihattelulta, mut johan se nähtiin, etten oo onnellinen muiden kanssa. Muutenkin olis epäreiluu muita miehiä kohtaan alottaa mitään tässä tilanteessa ja antaa heille kuvitelma mahdollisuudesta muhun, jota ei kuitenkaan ole todellisuudessa olemassa.
Mä oon ihminen, jota ei kiinnosta mitä muut musta aattelen. Arvostan omaa seuraa ehkä jopa vähän liikaa. Mua voitas jopa luonnehtia narsistiseks, vaikka en mikään täys narsisti ookkaan. Mun rakkain on epävakaa luonne, joka ehkä selittää osan kuviosta. Elän omannäköstä elämää täysillä joka päivä. Luottamusta miehiin mulla ei oo oikeestaan yhtään, paitsi tohon yhteen hupsuun, josta välitän yli kaiken. Miehet lähestyy mua hyvinkin paljon arjessa ja saan haluamattani paljon hyötyä niistä. Esimerkiks viime viikonloppuna baaritiskillä mulle tarjottiin vaan juoma ja iskettiin seteleitä kouraan, koska näytin kuulemma niin nuorelta. Otin rahat vastaan hymyillen. Tällasia tilanteita tulee jatkuvasti, että mulle halutaan antaa jotain, eikä edes pyydetä mitään vastalahjaksi. Se muistuttaa mua, et hyviäkin miehiä on olemassa. Kai musta huokuu jotain rikkinäistä mitä halutaan korjata. Mä en haluu korjaajaa tai olla korjattavana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon tehnyt kaiken oikein. Täysi-raitis, ja todella alktiivinen sekä huippukuntoinen. Järjeltään ja fysiikaltaan. Sitten vanhat "kaverit", joilla persoonallisuushäiriöitä, pahaa ylipainoa, alkoholiongelmia, peliriippuvuutta, rikollisuutta, koulukiusaajat jne... Löysivät kaikki kumppanin... Olisi vissiin pitänyt huonontaa itseään, mutta ei sekään ole mahdollista :-)
Onpas jännä. Mistä ajattelet että johtuu ettet ole löytänyt kumppania?
No eikö se tuossa yllä juuri sanottu?
Missä? Oletan että hän oli kuitenkin kiinnostunut löytämään jonkun kun niin kirjoitti. Mietin missä on syy että on törmännyt vain sellaisiin vaihtoehtoihin jotka eivät miellytä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse jäin sinkuksi. Alle kolmekymppisenä oli suuri tarve tai yritys löytää joku.. Mutta mikään kanava ei tuottanut tulosta. Vastaan tuli vain epäreilua ja outoja tyyppejä.. Ja kurjia juttuja... Jotkut tyyliin "kehitysvammaiset" teki ehdotteluja, vaikka itse oon aivan raavas ja korkekoulutettu ihminen. Joikainen saa luovuttaa, jos ei löydy millään toisilleen luotua paria...
Oon tehnyt kaiken oikein. Täysi-raitis, ja todella alktiivinen sekä huippukuntoinen. Järjeltään ja fysiikaltaan. Sitten vanhat "kaverit", joilla persoonallisuushäiriöitä, pahaa ylipainoa, alkoholiongelmia, peliriippuvuutta, rikollisuutta, koulukiusaajat jne... Löysivät kaikki kumppanin... Olisi vissiin pitänyt huonontaa itseään, mutta ei sekään ole mahdollista :-)
Onpas jännä. Mistä ajattelet että
Öö, en tunne sinua joten hankala sanoa. Yleensä syynä taitaa kuitenkin olla jonkinlainen huono tuuri tai epäonnistunut ajoitus. Ainakin valtaosa omista sinkkukavereistani oli vähän väärässä paikassa väärään aikaan.
Deittisovellusten jälkeen tyypillisin paikka löytää kumppani on muistaakseni kaveripiirit. Noin 18-24-vuotiaana on tähän paras mahdollisuus koska kaveriporukassa on usein enemmän sellaisia väliaikaisia ystäviä, joiden kautta tulee lisää tuttuja joista se kumppani saattaa löytyä. Tuon ikäkauden jälkeen moni on joko pariutunut tai sitten kaveripiiri on vakiintuneempi ja ehkä vähän yksipuolisempi.
Huomasin että moni sinkkuystäväni puhkesi kukkaan vähän myöhemmin tai sitten heräsivät kunnolla deittailuun vähän tuon jälkeen. Osa on myös introverttejä, varsinkin silloin on työläämpää etsiytyä uusien ihmisten pariin oma-aloitteisesti. Tulee helpommin pysyttyä tuttujen kavereiden seurassa ja harrastuksissa joista jo tietää tykkäävänsä.
Vierailija kirjoitti:
Suomalainen nais tarjonta on melkoista pskaa. Rehellisyys hipoo nollaa kuten luotettavuuskin. Pääasia naisille on lähinnä raha ja hyöty jonka miehestä saa. Kullankaivajia joilla käärmeen sydän, täysin vailla sielua. En enää edes tiedä mistä rehellisen suomalaisen naisen voisi tunnistaa.
Ei pidä paikkaansa. Itse pikemminkin pyysin exääni lopettamaan jatkuvan paniikinomaisen rahan haalimisen ja "huonosta" palkasta valittamisen, koska minulle tärkeintä on yhdessäolo ja stressivapaa elämä. Tärkeää on vain se ettei ole heittäytynyt tahallaan yhteiskunnasta ulos ja syytä kaikkia muita. Työkyvyttömyys sairauden takia jne. On sitten erikseen eikä sille voi mitään. Kaikki aika meni edellisessä suhteessa siihen että exä stressasi työstään, valitti ettei lomat riitä palautumiseen ja kitisi kun viikonloppu loppuu kuitenkin kohta (tämä siis perjantaina juuri töistä pääsyn jälkeen). Elämästä pitää nauttia, ei kärsiä!
Itse jäin sinkuksi. Alle kolmekymppisenä oli suuri tarve tai yritys löytää joku.. Mutta mikään kanava ei tuottanut tulosta. Vastaan tuli vain epäreilua ja outoja tyyppejä.. Ja kurjia juttuja... Jotkut tyyliin "kehitysvammaiset" teki ehdotteluja, vaikka itse oon aivan raavas ja korkekoulutettu ihminen. Joikainen saa luovuttaa, jos ei löydy millään toisilleen luotua paria...
Oon tehnyt kaiken oikein. Täysi-raitis, ja todella alktiivinen sekä huippukuntoinen. Järjeltään ja fysiikaltaan. Sitten vanhat "kaverit", joilla persoonallisuushäiriöitä, pahaa ylipainoa, alkoholiongelmia, peliriippuvuutta, rikollisuutta, koulukiusaajat jne... Löysivät kaikki kumppanin... Olisi vissiin pitänyt huonontaa itseään, mutta ei sekään ole mahdollista :-)