Lue keskustelun säännöt.
Yli kolmekymppiset sinkut - ajatuksia ja mietteitä?
Miten te yli kolmekymppiset sinkut koette elämänne ja laajemmin suhtaudutte siihen, että ette ole parisuhteessa?
Nyt en halua vastauksia niiltä, jotka surkuttelevat omaa tilaansa ja sitovat oman onnellisuutensa siihen, että joku toinen ihminen teitä lohduttaisi ja toimisi jonkinlaisena emotionaalishenkisenä sohvatyynynä elämän eri tilanteissa.
Haluan vastauksia ja ajatuksia naisilta ja miehiltä, jotka seisovat omilla jaloillaan, jotka ovat löytäneet itsensä ja aktiivisesti kehittävät itseään sen sijaan, että eläisivät katkeraa "sitku"-elämää katsellen muiden todellista tai kuviteltua onnea parisuhteiden muodossa.
Aloittaja on itse kohta 31 vuotta täyttävä korkeakoulutettu mies Helsingistä. Olen asunut useamman vuoden ulkomailla työn ja opiskelujen puolesta, ollut kerran noin viisi vuotta kestäneessä parisuhteessa (ikävuodet 20-25) ja tämän jälkeen elänyt yksin.
Elän aktiviista elämää, pidän huolen itsestäni ja olen kaikinpuolin tyytyväinen siihen mitä minulla on. Uskon, että asiat ovat juuri sillä tavalla kuin ne voisivat olla. Nykyhetkeni on looginen ja vääjäämätön seuraus aiemmasta elämänhistoriastani ja hyväksyn sen ilman minkäänlaisia vastalauseita.
Parisuhdetta minulla ei kuitenkaan ole ja uskoisin, että suurin syy sille on:
- Sattuma (en ole tavannut vastakappalettani) ja jos olen, he eivät ole tunteneet samoin
- Oma nirsouteni, ottajia olisi kyllä, mutta vaikka kuinka haluaisinkin, en vain koe sellaista hullaantumista kehenkään, että parisuhteeseen meneminen olisi reilua ja symmetristä (toinen tykkäisi minusta enemmän kuin minä toisesta). Saan kyllä naisilta huomiota ja he yleisesti ottaen pitävät minusta.
- Naisten (sanoisin kylläkin, että ihan vain ihmisten!) henkinen kypsymättömyys, kovin moni on täysin kiinni ihmeellisissä peloissa ja muiden miellyttämisen sekä ulkoisten ehtojen täyttämiseen perustavassa elämäntavassa.
Miten teillä muilla, jotka yhteiskunnan mielipide tuomitsee jollain tavalla epäonnistuneiksi?
Kommentit (150)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nautin siitä kun saan hääräillä kämpillä kuten huvittaa. Piparia saa tarvittaessa rahalla.
Ei rahalla saa naisen halua ja kiihottumista.
En ole enää kolmekymppinen, vaan ylitin neljänkympin rajan jo pari vuotta sitten. Kuulostaa kuitenkin ajatukset tähän nykyiseen elämäntilanteeseen sopivilta.
Olin parisuhteessa, kun olin 16-20-vuotias. Sitten olin sinkkuna 3 vuotta ja taas parisuhteessa, kun olin 23-37-vuotias. Kyllä ne parisuhteet on nyt nähty.
Mitä hyötyjä itse koen:
1. Vapaus tulla ja mennä. Ei ole tilivelvollinen. Lapset on jo isoja ja ovat isällään lähes puolet ajasta. Kun eivät ole kotona, saatan jäädä töiden jälkeen kaupungille ja mennä vaikka museoon tai leffaan. En juo alkoholia kovinkaan usein, mutta käyn välillä kahvilla tai lounaalla jonkun ystävän kanssa lauantaisin. Saatetaan istua useampi tunti jutellen maailmanmenosta eikä ole kiire kotiin. Minulla on useampi ystävä, joiden kanssa tätä harrastetaan.
2. Ei tarvitse olla kotona toiselle mieliksi. Minua ärsytti pitkässä parisuhteessa se, että toinen katsoi oikeudekseen arvostella minun tekemisiäni. Miksi olet jättänyt suodatinpussin kahvinkeittimeen aamulla, miksi tuolla jääkaapissa on vanhaa ruokaa, mikset ole käynyt kaupassa, miksi ulkovalot oli palamassa vaikka on valoisaa. Minä EN ole likainen ihminen. Siivoan kotia ja käyn itse joka päivä suihkussa, vaihdan vaatteet ja pesen pyykkiä. Minun järjestykseni ei ole samalla tavalla pikkutarkkaa kuin jollain toisella. Hui kauhistus, jos ulkovalot oli päällä pari tuntia valoisan aikaan, siitähän se sähkönkulutus lisääntyy ja rahat loppuu siihen paikkaan. Tai on se hirveää, jos en ole rynnännyt ruokakauppaan suoraan töistä, vaan olin ajatellut levätä vähän aikaa kotona ja käydä kaupassa vasta illemmalla. Olen niin kiltti ihminen, etten jaksanut usein edes vastata nalkutukseen.
3. Lomat. Ei tarvitse kysellä ja ihmetellä, mitä tehdään. Jos on yhteinen lomaviikko lasteni kanssa, he ovat täysin tyytyväisiä, oli mitä tahansa lomaohjelnaa. Heille kelpaa yön yli-reissu kylpylään tai päiväretki Suomenlinnaan tai Tukholman risteily. Kun olin parisuhteessa, aina se lomaohjelman suunnittelu oli yhtä vääntöä. Vuokrataanko mökki, lähdetäänkö lappiin, mitä siellä tehdään, säästetäänkö rahaa ulkomaan matkaan. Nykyisin en säästä ja loma ei ole mikään iso ponnistus. Jotain helppoa ja suht edullista ohjelmaa ja loput ajasta kotona loikoilua.
Olen ollut enemmän tai vähemmän parisuhteissa 15-vuotiaasta alkaen. Pisin suhde kesti melkein 20 vuotta ja ero oli hyvä asia.
Nautin sinkkuudesta, koska ei koko ajan tarvitse olla passaamassa. En saanut avokkia tekemään kotitöitä, hirveän kitinän kera vei joskus roskat. Valitusta tyylistä, jatkuvaa kommentointia konsolipelaamisesta "hehheh taidat olla riippuvainen" (kun haluan 0,5-1h päivässä laittaa ajatukset narikkaan), ihmettelyä miksi katson tiettyjä leffoja, "HYYYYIIIII"-kommentointia jos leffassa on intiimejä kohtauksia, "mitä p*rnoa sä katot" jne. Siivota piti mutta ilmeisesti olisi samaan aikaan pitänyt olla sekä töissä että siivoamassa ettei herra häiriintynyt. Kitinää ruoasta, suuta ei saatu auki kun kysyin toiveita mutta jos ostin tiettyä, se oli hänen mielestään "aina sitä samaa". Ideointi oli kuitenkin hänelle aivan mahdotonta kun ei jaksa ajatella. Sairaslomista jatkuvaa arvostelua "voi h*lvetti minkä teit pomollesi, kyllä minä aina töihin menen, saat vielä potkut".
Eli kyllä, nautin sinkkuudesta enkä tarvitse miestä elääkseni hyvää elämää. Väitän että osaan itsekin pitää omaa kivaa ja lopputulos on parempi. Käyn töissä, syön mitä tekee mieli ja katson niitä leffoja joita haluan. Pelaan iltaisin kun huvittaa. Arjen hoidan joten mitä valittamista kellään on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on vaikea sairaus, mikä rajoittaa elämääni paljon. En vaan jaksa lähteä etsimään seurustelukumppania. Deittailemaan ihmisiä yksi toisensa perään, että löytää sen oikean. Pyrin olemaan surkuttelematta kohtaloani, ja olemaan tyytyväinen siihen mitä minulla on. On ainakin rauhaa ja itsenäisyyttä.
kun kävin eilen helsingissä niin niin menetin uskoni tulevaisuuteen ,oli kuin viidakkoon olisi mennyt,masentavaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
kun kävin eilen helsingissä niin niin menetin uskoni tulevaisuuteen ,oli kuin viidakkoon olisi mennyt,masentavaa
tää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musta tässä on aika iso ero niiden sinkkujen ja yksineläjien kesken kenellä on jo taustalla avioliitto/pitkä liitto ja/tai lapsia tai sitten ns ikisinkku.
Itse en koe paheksuntaa tai ihmettelyä vuosien sinkkuudestani ehkä siksi että mulla on 3 lasta pitkästä avioliitosta joka päättyi tosiaan jo jokunen vuosi sitten. Olen kyllä tapaillut mutta kevyesti kun toinen ei muuta halua, en usko että muutan enää koskaan kenenkään kanssa yhteen tai ryhdyn muuhun kuin tällaiseen kevyeeseen suhteeseen.
Samantyyppinen ajattelu kun tässä aijemmilla et suhteet on niin nähty ja todella raskasta se koko elinkaari elää läpi (ihastuminen, rakastuminen, vaikeudet, ero) että kun sen sen pari kertaa tehnyt niin ihmettelen kuka siihen jaksaa enää lähteä, niin paljon rauhallisempaa henkisesti olla itsekseen ja viettää rentoa kivaa aikaa silloin tällöin miehen kanssa ilman sitoutumista, muuten kun siihen että seksiä harrastamme vain keskenämme. Tämä toimii minulle ihan täydellisesti
Pidin huolen, etten ikäpäivänä ole yli 30-vuotiaana sinkku. Toki se vaati sen, että kumppani ei ollut aivan paras match, mutta parisuhde voittaa sinkkuelämän aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 33-vuotias nainen ja ekaluokkalaisen äiti. En ole koskaan asunut miehen kanssa ja tuskin asukkaan.
En tarvitse miestä kannattelemaan tai täydentämään, olen hyvin itsenäinen.
Uskon että elämä voi olla hyvää näinkin.
Suurin syy sinkkuuteni on se että olen traumatisoitunut lapsuudessani pahasti mitä tulee miesten ja naisten välisiin suhteisiin jne. En halua altistaa lastani tälläiselle.
Kaikki on siis hyvin.
Joo riitti minullekin suhteet vähäksi aikaa. Olen kohta nelikymppinen enkä usko, että tulen ainakaan hetkeen asumaan yhdenkään miehenpuolen kanssa. Haluan vielä joskus toteuttaa haaveeni naimisiin menosta mutta silloin pitää kaiken klikata yhteen. Onhan tässä aikaa. Onneksi nainen voi elää tässä maassa sinkkuna ja itsenäisenä eikä kukaan ole nillittämässä mistään kunniasta tai muusta p*skasta. Tänäänkin otan pari siideriä ilman että kukaan alkaa mussuttaa mistään. Ja katson just niitä leffoja joita haluan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parisuhteet ja tapailusuhteet traumatisoivat minut niin pahasti, etten ole enää kiinnostunut suhteista, seksistä tai miehistä ylipäätään. Olen tyytyväinen elämääni ilman kaikkea sitä. Olen itsevarmempi ja onnellisempi kun kukaan ei ole haukkumassa, pettämässä, valehtelemassa, pahoinpitelemässä, hyväksikäyttämässä ja muutenkaan hankalaloittamassa elämääni. En ole koskaan saanut hyvää seksiä, niin sitäkään en ole jäänyt kaipaamaan. Voin keskittää kaiken energiani ja rakkauteni itseeni, sen sijaan että eläisin pelossa ja alistettuna.
En kuulu kohderyhmään, mutta aloituksesi on mielenkiintoinen. Korkeakoulutetulla 31-vuotiaalla miehellä on kysyntää, varsinkin kun vaikutat tekstisi perusteella ihan järkevältä. Sanoitkin että ottajia olisi, mutta kiinnostavaa ettei ole löytynyt ketään jonka kanssa sopisitte yhteen.
Kuulostat ihan täyspäiseltä naiselta.
Aloitus tehty vuosia sitten. Joko aloittaja on parisuhteessa, pallo jalassa?
Mä olen jo 49 v. nais-sinkku. Mä olen ollut sinkku ja selibaatissa viimeiset 17 vuotta, ja aion olla loppuelämäni. En vaan jaksa ihmisiä, tykkään olla yksin. En siis kaipaa edes ystäviä tai kavereita, ja työnikin teen 100% etänä - joku parisuhde olisi aivan sietämättömästi liikaa sosiaalisuutta. Tuli niitä nuorena muutamaa parisuhdetta kokeiltua, mutta aina tuli se oman tilan ja rauhan ja hiljaisuuden kaipuu aika äkkiä. Seksi hoituu myös niin kätevästi apuvälineillä itse, ettei siihenkään miestä kaipaa.
En edes ole miettinyt sinkuuttani. Elän vain omaa elämääni ja toivon joskus löytäväni rakkauden.
Mielummin mä oon yksin, kuin väkisin jossain suhteessa. Mulla on oma oravanpyöräni, jossa on hyvä olla.
Mä oon elämästä nautiskelija ja elän hetkessä. Mä oon tässä miettinyt, että oonkohan introvertti, kun sosiaaliset tilanteet aina välillä tuntuu vaikeilta.
M31
Nautin siitä kun saan hääräillä kämpillä kuten huvittaa. Piparia saa tarvittaessa rahalla.