Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Yli kolmekymppiset sinkut - ajatuksia ja mietteitä?
Miten te yli kolmekymppiset sinkut koette elämänne ja laajemmin suhtaudutte siihen, että ette ole parisuhteessa?
Nyt en halua vastauksia niiltä, jotka surkuttelevat omaa tilaansa ja sitovat oman onnellisuutensa siihen, että joku toinen ihminen teitä lohduttaisi ja toimisi jonkinlaisena emotionaalishenkisenä sohvatyynynä elämän eri tilanteissa.
Haluan vastauksia ja ajatuksia naisilta ja miehiltä, jotka seisovat omilla jaloillaan, jotka ovat löytäneet itsensä ja aktiivisesti kehittävät itseään sen sijaan, että eläisivät katkeraa "sitku"-elämää katsellen muiden todellista tai kuviteltua onnea parisuhteiden muodossa.
Aloittaja on itse kohta 31 vuotta täyttävä korkeakoulutettu mies Helsingistä. Olen asunut useamman vuoden ulkomailla työn ja opiskelujen puolesta, ollut kerran noin viisi vuotta kestäneessä parisuhteessa (ikävuodet 20-25) ja tämän jälkeen elänyt yksin.
Elän aktiviista elämää, pidän huolen itsestäni ja olen kaikinpuolin tyytyväinen siihen mitä minulla on. Uskon, että asiat ovat juuri sillä tavalla kuin ne voisivat olla. Nykyhetkeni on looginen ja vääjäämätön seuraus aiemmasta elämänhistoriastani ja hyväksyn sen ilman minkäänlaisia vastalauseita.
Parisuhdetta minulla ei kuitenkaan ole ja uskoisin, että suurin syy sille on:
- Sattuma (en ole tavannut vastakappalettani) ja jos olen, he eivät ole tunteneet samoin
- Oma nirsouteni, ottajia olisi kyllä, mutta vaikka kuinka haluaisinkin, en vain koe sellaista hullaantumista kehenkään, että parisuhteeseen meneminen olisi reilua ja symmetristä (toinen tykkäisi minusta enemmän kuin minä toisesta). Saan kyllä naisilta huomiota ja he yleisesti ottaen pitävät minusta.
- Naisten (sanoisin kylläkin, että ihan vain ihmisten!) henkinen kypsymättömyys, kovin moni on täysin kiinni ihmeellisissä peloissa ja muiden miellyttämisen sekä ulkoisten ehtojen täyttämiseen perustavassa elämäntavassa.
Miten teillä muilla, jotka yhteiskunnan mielipide tuomitsee jollain tavalla epäonnistuneiksi?
Kommentit (150)
No mikäs tässä. En kyllä koe ollenkaan, että yhteiskunta minua syrjisi. Olen ollut nyt kolme vuotta sinkkuna. Ehkä olen sitten kuitenkin eri tilanteessa kuin muut tämän ketjun vastaajat, koska olen ollut yli 10 vuotta parisuhteessa ja minulla on kaksi lastakin. Jos joku kysyy, miksei minulla ole parisuhdetta, on ihan helppo sanoa, että kaikki vapaa-aika menee lasten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sääliksi käy. Eivät selvästikään kellekkään kelpaa. Itse olen 29 v enkä ole koskaan seurustellut. Tulen 100 % olemaan yksi noista yli 30 v sinkuista.
Vierailija kirjoitti:
Minä poikkean vähän näistä tällaisten ketjujen ikisinkuista. En ole korkeakoulutettu, enkä varakas maailmanmatkaaja, enkä mitenkään huippusaalis, eikä ottajiakaan ole jonoksi asti, mutta silti olen onnellinen sinkkuna, enkä etsi parisuhdetta. Ulkoinen paine vain on melkoinen, koska sinkkuja pidetään epäonnistuneina ja säälittävinä, etenkin tällaisia tavallisia tallaajia, joten aika kovan kuoren tässä on saanut kasvattaa että on jaksanut pysyä positiivisena.
Nyt menossa neljäs vuosi ilman parisuhdetta, ja uskon että ainakin toiset neljä vuotta haluan olla yksin, mutta ehkä sitten joskus vielä löydän jonkun kenen kanssa voidaan elää tällaista rauhallista ja tavallista elämää yhdessä.
Mulla samanlainen tilanne. En voi mainostaa olevani erityisen menestynyt elämässä, en harrasta matkustelua enkä ole korkeakoulutettu vaikka oon opintoja jonkin verran tehnytkin. Ennen surin sinkkuutta paljon enemmän, nyt olen opetellut nauttimaan elämästä sellaisena kuin se nyt sattuu olemaan. On kiva olla yksin kotona, välillä tosin miettii että ois kiva jos olisi joku jonka kainaloon voisi mennä kun löhöää kotisohvalla. Itsekin olen vaikeasti pariutuvaa tyyppiä persoonallisuuteni takia: en ole mitenkään ulospäinsuuntautunut ja sosiaalinen, helposti ihmisiin tutustuva tyyppi. Miehet pitävät kyllä ulkonäöstäni mutta mä en "osaa asettua" suhteeseen kenenkään kanssa koska yhdessäolo ei anna mulle henkisesti yleensä mitään. Elättelen kyllä toiveita siitä että tapaan jonkun sopivan ihmisen vielä, mutta toistaiseksi etsiskelen treffipalstoiltakin vain kaveri- ja treffiseuraa ilman varsinaista pariutumishalua.
Olen ollut sinkkuna pari vuotta. Ensialkuun olin keskittynyt vain uuden parisuhteen löytämiseen, koska olen ollut parisuhteessa lähes koko aikuisikäni. En "osannut" olla sinkku. Mutta nyt osaan!
Olen viimein oppinut nauttimaan elämästä näin. Minulla on kiva työ, kivat harrastukset ja hyvä tuttavapiiri. Deittailen aika aktiivisesti vieläkin. Jos siltä tuntuu. Tai sitten keskityn viettämään kivaa aikaa itsekseni, ystävien tai perheen kanssa. Juhlin myös aika paljon. Vihdoinkaan en pode hirveästi mitään omantunnontuskia siitä jos tapailen eri miehiä ilman, että ensijaisena tarkoituksena olisi kehittää heidän kanssaan parisuhdetta. Olen huomannut että on turha laatia mitään tarkkoja toimintasuunnitelmia kenenkään kanssa, vaan olla vaan ja nauttia hetkestä. Monta tilaisuutta parisuhteen muodostamiselle on ollut ja on käsillä vieläkin. Mutta jos en ole täysin hullaantunut niin en halua sitoutua kehenkään. Pari yritelmää on ollut. Kyllä se sitten tapahtuu kun aika on oikea. Olen löytänyt mielenrauhaa, joka aikaisemmin on ollut kadoksissa.
Vihdoinkin aion muuttaa kimppakämpästä omaan asuntoon, mikä korostaa itsenäisyyttäni. Aiemmin olen vain viivytellyt, koska olen ajatellut, että löydän varmaan miehen jonka kanssa tahdon pian asua. Entistä enemmän osaan keskittyä työhön, harrastuksiini ja muihin ihan omiin asioihini, kun aikaisemmin vain stressailin parisuhdejuttuja. Seuraa riittää niin paljon kun vain jaksaa katsella, joten mikäs kiire tässä on. Koen olevani onnekas kaiken tämän keskellä.
Se mitä kaipaan vakaammasta parisuhteesta on yhdessä lomailu ja matkojen suunnittelu. Toisaalta olen matkustellut näiden nykyistenkin tuttavuuksieni kanssa, ja voisin matkustella lisääkin.
Koko stoori alusta alkaen linkissä alla kaikkine kriiseineen.
Ei ajatuksia asian suhteen. Nautin tylsän elämän elämisestä, ja siitä etten joudu matkustamaan, juomaan viiniä, sisustamaan kämppää hörhelökrääsällä tai kuuntelemaan naisen epäloogisia tunteisiin perustuvia selityksiä miksi se naapurin jocce-macce on tänään vetävämpi kuin minä ja minun pitäisi tehdä asialle jotain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinkkuus on minulle luonnollinen olotila ja en ole ikinä seurustellut vakavasti.
”Syynä” ihan vaan yksinkertaisesti se etten ole löytänyt miestä jonka kanssa elo olisi parempaa kuin mitä se on yksin. Olen nirso, mikä kielii vaan siitä etten tarvitse varsinaisesti suhdetta joten en lyö hynttyitä yhteen kenen tahansa kanssa. Sen takia en varsinaisesti etsikään ketään tai panosta deittailuun.
Voi hyvinkin olla etten koskaan löydä ketään. Mielestäni se on nykyaikaa ja moni ystäväni on samassa veneessä. En surkuttele asiaa, sillä parisuhde sinällään ei nosta elämänlaatua - hyvä parisuhde oikeaan ihmiseen varmasti kylläkin. Mutta jos ei osu kohdalle ihmistä jonka kanssa arvot ja elämäntilanne osuu kohdilleen niin suhde on aika toivoton.
Minulla on paljon ihmissuhteita (työtoverit, ystävät, perhe, sukulaiset, naapurit) ja olen mukana monenlaisessa sosiaalisessa yhteistoiminnassa. En siis ole yksin ja se ettei elämässäni ole romantiikkaa tai seksiä on aika pieni asia. Ja kun suhdetta ei ole eikä ole ollutkaan niin en määrittele itseäni suhteen kautta ja en suoraansanottuna osaa kuvitella itseäni sellaiseen.
Vierailija kirjoitti:
Sä olet mies ja sulla on käytännössä vielä pari vuosikymmentä aikaa perustaa perhe.
Jos ajatellaan neljääkymmentä lähestyvää miestä niin kyllä se aika perheenperustamiseen on tässä ja nyt. Mutta suurempi ongelma on että siihen tarvitsee naisen mitä en ole löytänyt. En tiedä onko se nyt loppujen lopuksi niin suuri vahinko koska olen jumittunut paskapalkkaiseen työhön. Kun vakavasti mietin niin millä ihmeellä elättäisin perhettä saati naista äitiysloman aikana kun pakollisten menojen jälkeen jaa nyt löysää rahaa kolmisensataa euroa kuussa. Tuostakin on kerättävä rahaa työmatkojen vuoksi joskus pakolliseen auton vaihtoon. Eli käytännössä olen täysin persaukinen vaikka teen kokopäivätyötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on täsmälleen samat ajatukset! Olen kolmikymppinen ja takana yksi lyhyehkö kaukosuhde. En osaa kuvitella itseäni oikein edes parisuhteeseen ja panostan nyt omaan hyvinvointiin ja mukavan elämän rakentamiseen itselleni. Olen täysin tyytyväinen elämääni näin enkä osaa kaivata sitä mitä ei ole koskaan ollut!
Vierailija kirjoitti:
Sä olet mies ja sulla on käytännössä vielä pari vuosikymmentä aikaa perustaa perhe.
Tälle ja erälle toisellekin vastaajalle aikaisemmin ketjussa: luitteko edes aloittajan koko tekstiä? Kyseessä on nainen. Miksi oletitte olevan mies, varsinkin, kun hän mainitsee olevansa hetero nainen ihan itse tekstissä? Ja sellainen vaikutelma minullekin siitä jäi.
Ap on samankaltaisen kuuloinen kuin itsekin olin kolmikymppisenä, tosin en ollut mahdottoman varakas. Toisaalta ne eri maissa asustelut töiden perässä myös rajoittivat vakiintumista (kun ei sattunut siellä asuessa löytynyt sellaista suhdetta). Enkä halunnut edes harkita perheenperustusta opiskeluaikoina, vaan halusin ne ensin loppuun.
Ja se, että on kolmi-nelikymppisenä sinkku, ei suinkaan aina tarkoita sitä, että olisi ikisinkkuna ollut. Jotkut ovat olleet naimisissakin taatusti, mutta eronneet. Itse olen ollut useamman vuoden avoliitossa pari kertaa + muita muutamien vuosien pidempiä suhteita. Silti satuin olemaan kolmikymppisenäkin sinkkuna pariin otteeseen. Nyt naimisissa 42-vuotiaana muutaman vuoden.
Monet kavereistani ovat olleet naimisissa jo parikymppisinä ja on lapsiakin, mutta en siitä mitenkään voivotteluja tai kummasteluja kuullut heiltä enkä sukulaisiltanikaan, etten ollut pariutunut tai hankkinut jälkikasvua. Onneksi oli fiksu lähipiiri näköjään.
Myös ajat ovat muuttuneet, ei sitä länsimaissa eikä tässäkään maassa enää kovin outona pidetä, jos ei ole vakiintunut minnekään. Ei tarvitse olla mikään kliseinen boheemi hippitaiteilija tai kellarinörtti ollakseen sinkkuna yli 20-vuotiaana. Uraa luovat ihmiset ovat hyvin tavallisia nykyään.
Älä turhaan tee itsellesi siitä sen isompaa ongelmaa, kun ei se muullekaan maailmalle sitä ole.
Eikö niitä uutisiakin ole ollut vähän väliä, että ensisynnyttäjien ikä on nousussa ja avioliittojakin solmitaan nykyään keskiarvoisesti aiempaa myöhemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kolkyt ja rapiat nainen. Olen ollut ikävuodet 17-31 parisuhteessa. Nyt, kun olen oppinut elämään itsekseni, en huoli vain "jotakuta" elämääni. Jos elämääni ei tule ketään, joka olisi "enemmän", en koe että tarvitsen ketään. Kyse ei ole siitä, että olisin sinkku, koska olen niin nirso, vaan siitä, että en koskaan enää halua elää huonossa suhteessa vain siksi, että en ole yksin.
yksin parempi kuin huonossa suhteessa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut parisuhteessa suurimman osan aikuisikäni, joten tiedän kyllä, minkälaista se on. Tällä hetkellä nautin vapaudesta, yksin asumisesta, flirttailusta ja kevyestä tapailusta. En halua lapsia tai avioliittoa, joten minulla ei ole kiirettä uuteen suhteeseen. Kunhan saan seksiä ja läheisyyttä, kaikki on just hyvin. En sanoisi ei pysyvämmälle suhteelle sopivan tyypin kanssa, mutta ihan heti en ole muuttamassa kenenkään kanssa yhteen.
En koe mitään tarvetta parisuhteelle. Jos nyt sattumalta kuitenkin sattuisin törmäämään johonkin naiseen jonka kanssa osuisi arvot ja mieltymykset osuisi yhteen, niin saattaisihan sitä parisuhteeseenkin alkaa. Toistaiseksi nautin kuitenkin vapaudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei sinkkuus kolmikymppisenä tarkoita sitä, ettei ole koskaan seurustellut. Minä olen ollut parisuhteissa melkein koko aikuisikäni. Olen ns. parisuhdeihminen ja selvästi onnellisempi, kun saan jakaa elämäni jonkun toisen kanssa. Sinkkuuudessa ei ole mitään hyviä puolia verrattuna hyvään parisuhteeseen, mutta huonoon suhteeseen ei tietenkään kannata tyytyä.
Ahaa, huhtikuussa olen kirjoittanut näin. Ilmeisesti perusonnellisuuteni on lisääntynyt, tai sitten olen ainakin tottunut sinkkuuteen. Saan enemmän seksiä kuin viime keväänä, ja sen merkitystä ei pidä aliarvioida. -33
Vierailija kirjoitti:
Sä olet mies ja sulla on käytännössä vielä pari vuosikymmentä aikaa perustaa perhe.
Kyllä 50-vuotias mies saa olla aika kovan yhteiskunnallisen statuksen kaveri, jos aikoo max 35-vuotiaan naisen kanssa pariutua. Miehen kello alkaa tikittää nopeasti 40v jälkeen.
Olen 34 v nainen. Päivät menevät töissä ja harrastuksissa. Ei ole ollut kotiovelta hakijoita. Iltaelämässä usein jonkun kaverin + hänen puolisonsa kanssa tai isommalla porukalla, eivät miehet lähesty ja itsekin sitä haluaa keskittyä kavereihin sen harvan kerran kun nähdään. Tinderit ym olen itselleni vieraaksi.
Joten sinkkuna varmaan pysynkin. Ja se on ihan ok. Hyvä parisuhde/rakastetun löytäminen olisi toki ihanaa, mutta esim. yhdessä asumisesta tai lapsista en haaveile.
Vierailija kirjoitti:
Olen 34 v nainen. Päivät menevät töissä ja harrastuksissa. Ei ole ollut kotiovelta hakijoita. Iltaelämässä usein jonkun kaverin + hänen puolisonsa kanssa tai isommalla porukalla, eivät miehet lähesty ja itsekin sitä haluaa keskittyä kavereihin sen harvan kerran kun nähdään. Tinderit ym olen itselleni vieraaksi.
Joten sinkkuna varmaan pysynkin. Ja se on ihan ok. Hyvä parisuhde/rakastetun löytäminen olisi toki ihanaa, mutta esim. yhdessä asumisesta tai lapsista en haaveile.
Tää on varmaan monella, että "Hyvä parisuhde/rakastetun löytäminen olisi toki ihanaa", mutta mitään en tee asian eteen. Eli vähän sama kuin välillä miettisi, että lotossa voittaminen olisi kivaa, mutta ikinä en lottoa kuitenkaan laita.
Jos oikeasti, eli ihan oikeasti haluaisi parisuhteen, niin silloin sen eteen tekisi asioita. Ei se itsestään mistään tule. Ja moni tosíaan on tyytyväinen, ettei tulekaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sinkkuus kolmikymppisenä tarkoita sitä, ettei ole koskaan seurustellut. Minä olen ollut parisuhteissa melkein koko aikuisikäni. Olen ns. parisuhdeihminen ja selvästi onnellisempi, kun saan jakaa elämäni jonkun toisen kanssa. Sinkkuuudessa ei ole mitään hyviä puolia verrattuna hyvään parisuhteeseen, mutta huonoon suhteeseen ei tietenkään kannata tyytyä.
Ahaa, huhtikuussa olen kirjoittanut näin. Ilmeisesti perusonnellisuuteni on lisääntynyt, tai sitten olen ainakin tottunut sinkkuuteen. Saan enemmän seksiä kuin viime keväänä, ja sen merkitystä ei pidä aliarvioida. -33
Sulla on seksisuhde tai jotain?
Olen vähän päälle nelikymppinen bi-mies, ja takana on muutama lyhyehkö suhde naisten kanssa (viimeisimmästä jo n. 10 vuotta aikaa), sekä epämääräinen, satunnaine kaukosuhde ulkomailla asuvan miehen kanssa, myös jo vuosia sitten. Olen ollut sinkkuuteen oikein tyytyväinen, eikä lähipiirikään ole juuri painostanut pariutumaan. Kuitenkin toissa vuonna rakastuin epätoivoisesti mieheen, jolta en kuitenkaan saa vastarakkautta, olemme tunteneet pintapuolisesti jo kauemmin, ja hän sanoi ettei kaipaa minulta muuta kuin kaveruutta. Olen itse edelleen umpirakastunut, haaveilen muutosta miehen kotipaikkakunnalle, lueskelen hänen vanhoja messenger-viestejään ja kulutan aivan liikaa aikaa päiväunelmissani, joissa tämä mies on sittenkin lämmennyt minua kohtaan ja elämme parisuhteessa. Tavallaan tämä on kiduttavaa, mutta en osaa päästää hänestä irtikään. En tiedä olisinko parisuhteessa onnellinen, mutta ensimmäistä kertaa toivon, etten olisi sinkku.
Alue: Aihe vapaa
Saisinko olla pörsönäl Rainerisi?
-Raineri 52 v, "kauneusalan" yrittäjä