Leskeneläke on väärin
niitä naisia kohtaan, jotka eivät ole löytäneet sopivaa miestä. Eronneet, sinkut ja yksinäiset, yksinhuoltajat ja jätetyt. Ensin maksat elämässä kaiken yksin, ja sitten vielä eläkkeellä saat katsoa vierestä, kun toisille maksetaan yhteisistä rahoista siitä, että ovat onnistuneet pääsemään naimisiin. Tämähän on rumien naisten sortamista.
Kommentit (298)
Koska se leski saa oman tulonsa päälle sen leskeneläkkeen!
Vammainen tai kuka muu tahansa ei-leski saa vain se PELKÄN yhden eläkkeen, leski saa tavallaan kahden ihmisen.
Ja en sanonut, että leskeneläkettäni on alennettu, EN nimen omaan saa leskeneläkettä.
Tarkoitin, että saan työeläkettä noin 1000 e ja siihen lisäksi sen kelan osuuden. Koska työeläkkeeni on niin pieni. kaikki (työssäolleet) saavat näin: jos työeläke on pieni, niin siihen saa lisäksi erotuksena kansaneläkettä.
Nyt on kansaneläkkeestä, varmaan kaikkien? otettu prosenttien mukaan osa pois kun täytyy säästää etttei valtiolta lopu rahat.
En tiedä onko leskeneläkkeisiin edes kajottu?
Jos joku leskeneläkettä saava valaisisi alenivatko ne tänä vuonna?
Jos ei, niin kyllä tasapuolisuuden nimissä pitäisi.
Nykyään naisten on ihan mahdollista käydä töissä joten ei tätä leskeneläkettä tarvita paikkaamaan kotirouvan taloutta. Toi on jäänne ajoilta jolloin ei ollut ehkäisyä ja lapsia tuli tusina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kateutta vaan järkevöittämistä: jos nyt on esim. "pakko" säästösyistä kansaneläkkestä ottaa pois pikkuropoja niin miksi sitten toisaalta ei myös leskeneläkettä oteta pois?
Itse saan pientä kelan eläkettä, koska työeläkkeeni on niin pieni. (olen kyllä käynyt ikäni töissä, muttei yllä siihen noin 1200 euroon.
Viime vuonna käteen jä kansaneläkkeestä jotain 78,50/kk,, tänä vuonna jotain 77,xx,
Veroprosentti ym. ovat samoja, mutta joku alennus siihen nyt tullut, jolla kerrytetään valtion kassaa.
No, annan ilomielin sen pienen roponi, jos se valtion tilannetta auttaa.
Mutta tähän peilaten ei ole oikeudenmukaista kun verrataan leskeneläkkeeseen.
Juu ja asun yksin, eikä ole avo- eikä mitään muuatkaan miestä auttamassa.
Ihmetelkää nyt lesket huuli pyöreänä, että miten oikein pärjään!
Luuletko sinä, ettö se säästäminen rajoittuu vain leskeneläkkeisiin? Kaikkia etuuksia ajetaan alas ja kohta on vuorossa teidän perheellisten etuudet. Koska ihan sama kysymys koskee teitä, mitä kaikkia muitakin edunsaajia: miksi muiden pitäisi maksaa sinun valinnoistasi ja sinun lisääntymisistäsi? Ehkä seuraavana on jo teidän vuoro näissä säästötalkoissa. Ihan vain pikkusen nipistetään, kaikkien hyvinvoinnin nimissä! Valittaa et saa, sillä kaikilla on yhtä kurjaa.
Antaa mennä vaan. Lapsilisä on jotain 95€/kk, ei tunnu missään vaikka poistettaisiin. Koulukyydit maksetaan jo itse sekä osa koulukirjoista. Leskeneläkkeet on täysin turha kuluerä jota onneksi tullaan rajoittamaan ja toivottavasti kokonaan poistamaan.
Hyvä että ollaan samaa mieltä :). Minä lapsettomana sinkkuna maksan sinunkin lapsiesi neuvolat, koulut, tuet ja kaikki. On mukavaa, että olet samaa mieltä siitä, että teidän olisi korkea aika maksaa kaikesta itse. Ilman tukia. Niin minäkin teen.
Onneksi mun lapsi kuitenkin sitten myöhemmin rahoittaa sunkin eläkettä 😁
Tuskin rahoittaa. Työttömyys kasvaa koko ajan ja tuolla kateudellasi tuskin kasvatat kovin tasapainoisia lapsia. Veikkaan, että makselen heidän kulujaan vielä heidän ollessa aikuisia mielenterveyspalveluiden kautta. Ja minä voin työskennellä hautaan asti, ei haittaa. Pidän työskentelystä 😄.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
- saahan yh:tkin tukia yhteiskunnan varoista
- synnyttäneet naimisissa olleet naiset on tehneet lapsia, joista myöhemmin tulee uusia veronmaksajia
- vapaaehtoisesti lapsettomat naiset ei ole tehneet muuta yhteiskunnan eteen kuin maksaneet vähän verojaJos leskeneläke poistetaan, niin pitäisikö sitten ottaa vastaavasti myös joku "rankaisumaksu" vapaaehtoisesti lapsettomille, jotka ei ole kantaneet korteaan kekoon ja hoidattavat itsensä vanhuksena muiden jälkeläisten kustannuksella ns. vapaamatkustajina? Muut sai repiä perseensä ja ottaa riskin omasta kuolemasta, hoitaa lapset sekä työn, heidän hoitaessaan pelkän työn!
Sinkut pystyivät myös keskittymään täysillä uralla etenemiseen, kun toiset jää urakehityksestä sen takia, koska tekivät lapsen!!
Entä miksi mun lasteni pitää aikanaan maksaa veroja enemmän kuin meidän? Siksi koska eräät ei halua tehdä lapsia!Turha valittaa, kuinka on epäreilua eikä miestä löydä. Siellä niitä on peräkammarit ja baarit täynnä miehiä, jotka haluaisi naisen, mutta eivät saa, kun ei naiset huoli!
Kyllä sitä on kuulkaa epäreiluja asioita elämässä yhtä lailla naiselle, joka on naimisissa ja jolla on lapsia...
Heh, lapsellisuus tai lapsettomuus ei vaikuta leskeneläkkeeseen millään tavalla. Lapsia harvoin tehdään muusta syystä kuin siitä, että satutaan haluamaan se lapsi.
Miksi niin itsekkäästä valinnasta pitäisi maksaa yhtään mitään, lisääntymisestä? Miksi et hommaa lapsia vasta sitten, kun sinulla on varaa elättää ne täysin vaikka yksinkin?
Miksi mun lasten pitäisi hoitaa sua, kun oot vanhainkodissa? Miksi heidän verovaroistaan pitäisi maksaa sitä sun hoitoasi? Miksi et itsekin tienaa niin paljon, että sulla on varaa säästää loppuelämäksesi, maksaa elämisesi ihan itse hautaan asti ja palkata joku hoitaja itsellesi?
Tajuatko vieläkään tätä sarkasmia? En siis ehdottanut edellä olevia tosissani... Nää kaikki tässä ketjussa esitetyt "epäreiluudet" on käännettävissä takaisin toisinpäin... Ollaan kaikki tekemättä lapsia ja pysytään sinkkuina. Lopetetaan ihmiskunta. Vanhetaan yhdessä ja kuollaan siihen, kun ei kukaan ole hoitamassa meitä eikä mitään muutakaan, eikä maksamassa veroja. Voidaan sit yhdessä valittaa, kuinka epäreilu kohtalo meillä on, kun edellisillä sukupolvilla oli uudet sukupolvet, jotka pyöritti yhteiskuntaa ja hoitivat heitä...
Sehän se mulla pointtina onkin. Kaikki valitukset voidaan kääntää juuri noin, mitä esitit. Miksi kenenkään pitäisi maksaa kenellekään mitään? Jokainen vastatkoon omastaan ja omasta elämästä. Rahaa pöytään, tai itsaripilleri. Ei tarvitse kadehtia ketään. Kun ruetaan kateellisena sahaamaan muuden etuuksia, niin unohdetaan, että kohta ne katseet kääntyy niihin omiin etuuksiin. Lapsilisiin ja muihin huonoihin päätöksiin. Ja kohta leikataan nekin pois, koska miksi kenenkään pitäisi maksaa mistään? Annetaan luonnon hoitaa valintansa.
Ai me oltiinkiin samaa mieltä. :-D Ei tätä ketjua edes jaksa enää lukea kokonaan ja aivot on muutenkin solmussa tajutakseen asioita... Niin, pitäisikö muuten siitäkin syystä saada korvauksia valtiolta? Lasten takia syntyneistä henkisistä ja ruumiillisista vaivoista ja kärsimyksistä. Kärsin raskausajan, synnytin lapset, oon heräillyt kohta neljä vuotta pitkin yötä, selkä ja muu kroppa reistailee, aivot on varmaan ikuisesti vaurioituneet... Mitä jos mun mies päättää lähteä jonkin nätin sinkku pimatsun mukaan? Ne menee naimisiin ja se saa sen mun leskeneläkkeen, prkl! Eikä ne edes tee lapsia!! Minä ne lapset kuitenkin yhteiskunnalle pykäsin, totta tosiaan... :-D Työnantajakin ilmoitti, että mun tilalle palkattu sijainen on irtisanoutunut ja uusi "sijainen" jääkin vakituiseksi. No on mulle kuulemma töitä kuitenkin, mutta palkka tippuu. Onko reilua, että sinkut vie paremmat työpaikat?
Ehkä mä pohdin tätä kärsimystä ja epäreiluutta tän pääsiäisen... En kuitenkaan suinpäin poistaisi leskeneläkettä. Sitä voisi kehitellä reilummaksi kaikkien kannalta. Joku katto vaikka nyt ainakin, ettei se sikarikkaan miehen leski nyt ihan sitä kymppitonnia kuussa tarvi. Mut joku pienipalkkaisessa työssä ikänsä raatanut ja siinä sivussa lapset hoitanut leskirouva, jonka eläke muutenkin on pienen pieni, ansaitsisi kyllä vähän avustusta, että pystyisi elämään ja ostamaan lääkkeensä. Myös yksinelävien köyhien tukia pitäisi kehitellä paremmiksi. Pienipalkkaisten alojen palkat paremmiksi. Eron tullessa myös saisi vaikka naimisissaolovuosien mukaan jonkin osuuden tai jotain sellaista...
Vaikeita asioita nämä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kateutta vaan järkevöittämistä: jos nyt on esim. "pakko" säästösyistä kansaneläkkestä ottaa pois pikkuropoja niin miksi sitten toisaalta ei myös leskeneläkettä oteta pois?
Itse saan pientä kelan eläkettä, koska työeläkkeeni on niin pieni. (olen kyllä käynyt ikäni töissä, muttei yllä siihen noin 1200 euroon.
Viime vuonna käteen jä kansaneläkkeestä jotain 78,50/kk,, tänä vuonna jotain 77,xx,
Veroprosentti ym. ovat samoja, mutta joku alennus siihen nyt tullut, jolla kerrytetään valtion kassaa.
No, annan ilomielin sen pienen roponi, jos se valtion tilannetta auttaa.
Mutta tähän peilaten ei ole oikeudenmukaista kun verrataan leskeneläkkeeseen.
Juu ja asun yksin, eikä ole avo- eikä mitään muuatkaan miestä auttamassa.
Ihmetelkää nyt lesket huuli pyöreänä, että miten oikein pärjään!
Luuletko sinä, ettö se säästäminen rajoittuu vain leskeneläkkeisiin? Kaikkia etuuksia ajetaan alas ja kohta on vuorossa teidän perheellisten etuudet. Koska ihan sama kysymys koskee teitä, mitä kaikkia muitakin edunsaajia: miksi muiden pitäisi maksaa sinun valinnoistasi ja sinun lisääntymisistäsi? Ehkä seuraavana on jo teidän vuoro näissä säästötalkoissa. Ihan vain pikkusen nipistetään, kaikkien hyvinvoinnin nimissä! Valittaa et saa, sillä kaikilla on yhtä kurjaa.
Antaa mennä vaan. Lapsilisä on jotain 95€/kk, ei tunnu missään vaikka poistettaisiin. Koulukyydit maksetaan jo itse sekä osa koulukirjoista. Leskeneläkkeet on täysin turha kuluerä jota onneksi tullaan rajoittamaan ja toivottavasti kokonaan poistamaan.
Hyvä että ollaan samaa mieltä :). Minä lapsettomana sinkkuna maksan sinunkin lapsiesi neuvolat, koulut, tuet ja kaikki. On mukavaa, että olet samaa mieltä siitä, että teidän olisi korkea aika maksaa kaikesta itse. Ilman tukia. Niin minäkin teen.
Onneksi mun lapsi kuitenkin sitten myöhemmin rahoittaa sunkin eläkettä 😁
Tuskin rahoittaa. Työttömyys kasvaa koko ajan ja tuolla kateudellasi tuskin kasvatat kovin tasapainoisia lapsia. Veikkaan, että makselen heidän kulujaan vielä heidän ollessa aikuisia mielenterveyspalveluiden kautta. Ja minä voin työskennellä hautaan asti, ei haittaa. Pidän työskentelystä 😄.
Onneksi olet vela, noin ilkeästä ihmisestä lapsi traumatisoituisi varmasti.
Suomalainen kateus, se on niin kaunista aitoudessaan. Esimerkki 1. Nainen jää alta 40 vuotiaana leskeksi, jaloissa pyörii neljä lasta. Elämänkumppani, paras ystävä, sieluntoveri on kuollut, suru on sydäntä repivää. Ruoka ei maistu, lasten surun ja kaipuun isäänsä kohtaan näkeminen rikkoo sielun joka päivä. Talo täynnä muistoja arjesta ja yhteisistä juhlista. Itse yrittää ymmärtää miksi mies kuoli niin nuorena, lapsille yrittää selittää elämän ja kuoleman järjettömyyttä. Itku polttelee silmissä, värit ympärillä harmaantuu, kaikki tavarat juustohöylästä reikäisiin sukkiin muistuttaa mitä menetti. Mitään ei jaksaisi, mutta kaikkea pitäisi.
Sitten joku kaikesta kateellinen paska tulee mussuttamaan viereen rahasta ja lesken eläkkeestä ja siitä vääryydestä kun jotkut saa sellaista kun lesken eläke, että on se niin väärin. Just joo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kateutta vaan järkevöittämistä: jos nyt on esim. "pakko" säästösyistä kansaneläkkestä ottaa pois pikkuropoja niin miksi sitten toisaalta ei myös leskeneläkettä oteta pois?
Itse saan pientä kelan eläkettä, koska työeläkkeeni on niin pieni. (olen kyllä käynyt ikäni töissä, muttei yllä siihen noin 1200 euroon.
Viime vuonna käteen jä kansaneläkkeestä jotain 78,50/kk,, tänä vuonna jotain 77,xx,
Veroprosentti ym. ovat samoja, mutta joku alennus siihen nyt tullut, jolla kerrytetään valtion kassaa.
No, annan ilomielin sen pienen roponi, jos se valtion tilannetta auttaa.
Mutta tähän peilaten ei ole oikeudenmukaista kun verrataan leskeneläkkeeseen.
Juu ja asun yksin, eikä ole avo- eikä mitään muuatkaan miestä auttamassa.
Ihmetelkää nyt lesket huuli pyöreänä, että miten oikein pärjään!
Luuletko sinä, ettö se säästäminen rajoittuu vain leskeneläkkeisiin? Kaikkia etuuksia ajetaan alas ja kohta on vuorossa teidän perheellisten etuudet. Koska ihan sama kysymys koskee teitä, mitä kaikkia muitakin edunsaajia: miksi muiden pitäisi maksaa sinun valinnoistasi ja sinun lisääntymisistäsi? Ehkä seuraavana on jo teidän vuoro näissä säästötalkoissa. Ihan vain pikkusen nipistetään, kaikkien hyvinvoinnin nimissä! Valittaa et saa, sillä kaikilla on yhtä kurjaa.
Antaa mennä vaan. Lapsilisä on jotain 95€/kk, ei tunnu missään vaikka poistettaisiin. Koulukyydit maksetaan jo itse sekä osa koulukirjoista. Leskeneläkkeet on täysin turha kuluerä jota onneksi tullaan rajoittamaan ja toivottavasti kokonaan poistamaan.
Hyvä että ollaan samaa mieltä :). Minä lapsettomana sinkkuna maksan sinunkin lapsiesi neuvolat, koulut, tuet ja kaikki. On mukavaa, että olet samaa mieltä siitä, että teidän olisi korkea aika maksaa kaikesta itse. Ilman tukia. Niin minäkin teen.
Onneksi mun lapsi kuitenkin sitten myöhemmin rahoittaa sunkin eläkettä 😁
Tuskin rahoittaa. Työttömyys kasvaa koko ajan ja tuolla kateudellasi tuskin kasvatat kovin tasapainoisia lapsia. Veikkaan, että makselen heidän kulujaan vielä heidän ollessa aikuisia mielenterveyspalveluiden kautta. Ja minä voin työskennellä hautaan asti, ei haittaa. Pidän työskentelystä 😄.
Onneksi olet vela, noin ilkeästä ihmisestä lapsi traumatisoituisi varmasti.
Kyllä ne traumatisoituu sinunkin laisista. Odotappa vaan 😄. Kateellisten ihmisten lapsista ei koskaan tule tasapainoisia.
Nykyään saa jokainen ihminen takuueläkkeen. Jos ei ole tehnyt päivääkään töitä. Niin leski kuin kuka tahansa. Se on henkilökohtainen turva.
Jos tarve vaatii, niin sitten saa asumistukea yms.
Ei nykyään jää ihminen tulottomaksi vaikka olis ikänsä hoitanut lapsia, miestään ja kotiaan, ennen olikin toisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kateutta vaan järkevöittämistä: jos nyt on esim. "pakko" säästösyistä kansaneläkkestä ottaa pois pikkuropoja niin miksi sitten toisaalta ei myös leskeneläkettä oteta pois?
Itse saan pientä kelan eläkettä, koska työeläkkeeni on niin pieni. (olen kyllä käynyt ikäni töissä, muttei yllä siihen noin 1200 euroon.
Viime vuonna käteen jä kansaneläkkeestä jotain 78,50/kk,, tänä vuonna jotain 77,xx,
Veroprosentti ym. ovat samoja, mutta joku alennus siihen nyt tullut, jolla kerrytetään valtion kassaa.
No, annan ilomielin sen pienen roponi, jos se valtion tilannetta auttaa.
Mutta tähän peilaten ei ole oikeudenmukaista kun verrataan leskeneläkkeeseen.
Juu ja asun yksin, eikä ole avo- eikä mitään muuatkaan miestä auttamassa.
Ihmetelkää nyt lesket huuli pyöreänä, että miten oikein pärjään!
Luuletko sinä, ettö se säästäminen rajoittuu vain leskeneläkkeisiin? Kaikkia etuuksia ajetaan alas ja kohta on vuorossa teidän perheellisten etuudet. Koska ihan sama kysymys koskee teitä, mitä kaikkia muitakin edunsaajia: miksi muiden pitäisi maksaa sinun valinnoistasi ja sinun lisääntymisistäsi? Ehkä seuraavana on jo teidän vuoro näissä säästötalkoissa. Ihan vain pikkusen nipistetään, kaikkien hyvinvoinnin nimissä! Valittaa et saa, sillä kaikilla on yhtä kurjaa.
Antaa mennä vaan. Lapsilisä on jotain 95€/kk, ei tunnu missään vaikka poistettaisiin. Koulukyydit maksetaan jo itse sekä osa koulukirjoista. Leskeneläkkeet on täysin turha kuluerä jota onneksi tullaan rajoittamaan ja toivottavasti kokonaan poistamaan.
Hyvä että ollaan samaa mieltä :). Minä lapsettomana sinkkuna maksan sinunkin lapsiesi neuvolat, koulut, tuet ja kaikki. On mukavaa, että olet samaa mieltä siitä, että teidän olisi korkea aika maksaa kaikesta itse. Ilman tukia. Niin minäkin teen.
Oot sä varmaan itsekin lapsena noita palveluita käyttänyt? Tuskin vanhempasi itse maksoivat noita? Oot tietysti myös opiskellut pitkän kaavan mukaan ja sulle on maksettu opintotukia? Ethän vaan ole koskaan ollut työttömänä tai ole vaarassa jäädä? Kai elät mahdollisimman terveellisesti, ettet joudu vaikkapa mistään alkoholiperäisestä syystä sairaalaan hoitoon muiden kustannuksella? Ethän vain harrasta mitään tapaturma-altista kuten moottoriurheilua, laskuvarjohyppyä, ratsastusta tms.? Käytätkö kirjastoa? Jos käytät, osta itse kirjasi! Käytkö uimahallissa? Rakennuta itse oma uima-altaasi tai ui järvessä!
Vierailija kirjoitti:
Harva saa leskeneläkettä, usein kyseessä perheeläke, joka puolet kuolleen puolison eläkkeestä. Toki pitää turvata lesken elämä senkin jälkeen, kun jää yksin. Harvalla ( naisella) on varaa maksaa edes vuokraa kansaneläkkeestään. Harvoilla työeläkettä kertynyt kuin muutama satanen.
Alle 600 euron eläkkeellä ei kukaan elä.
Suomessa on takuueläke käytössä.
Vierailija kirjoitti:
Nykyään saa jokainen ihminen takuueläkkeen. Jos ei ole tehnyt päivääkään töitä. Niin leski kuin kuka tahansa. Se on henkilökohtainen turva.
Jos tarve vaatii, niin sitten saa asumistukea yms.
Ei nykyään jää ihminen tulottomaksi vaikka olis ikänsä hoitanut lapsia, miestään ja kotiaan, ennen olikin toisin.
Toistaiseksi näin. Mitä enemmän köyhät ja perheelliset tappelee keskenään etuuksista, sen vähäisemmäksi ne käy heiltä kaikilta. Sivustaseuraajana on hauska katsoa, kun roposista tapellaan. Samanaikaisesti verorahat siirtyvät yksityisyritysten ja pankkien kautta paratiisisaarille, ja köyhät vetää keskenään tukkanuottasta roposista 😂. Syytelkää vain toisianne siitä, että kaikilla on yhtä kurjaa. Ei kannata miettiä, minne hittoon ne rahat oikein valuvat, vaikka veroja maksetaan enemmän, mitä monissa muissa maissa. Tapelkaa keskenänne ja syyttäkää perään vielä mamuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avioliitto on juridinen sopimus. Jos leskeneläkekin poistuu, ei ole enää juuri mitään mikä erottaisi avioliiton avoliitosta juridisessa mielessä. Omaisuuden jaossakin on alettu soveltaa avoliitossa samantyyppisiä sääntöjä kuin mitä avioerossa. Lopetetaan koko avioliitto samalla. Sillä ei saa mitään turvaa pariskunnalle ja perheelle eikä avioliitossa ole sitten enää mitään "ekstraa" verrattuna avoliittoon.
Minusta ei ole hyvä suunta, että kaikki yhteiskunnan rakenteet ajavat avoliittojen ja sinkkuuden lisääntymisen suuntaan. Se on yhteiskunnallekin kallista puhumattakaan siitä, millaisessa ympäristössä lasten olisi hyvä elää ja kasvaa. Mitä enemmän sitoutumattomuutta ja irrallisuutta, sitä enemmän eroja ja sitä enemmän ongelmia lapsille.
Siis oletteko naimisissa vain rahan takia?
Olen ohis mutta vastaan että olemme. Parisuhteessa olemme rakkaudesta mutta naimisiin mentiin vain siksi että perheellä on yhteinen sukunimi ja perhe-etuudet koskevat meitä jos toinen kuolee. Yllättävän yleistä.
Ehdotus: jokainen saa päättää mihin verorahansa menee ja saa oikeuden käyttää vain niitä palveluita ja asioita.
Olisiko sitten kaikki tyytyväisiä?
Mutt voihan olla, että 40-vuotias jää leskeksi, jaloissa pyörii 4 lasta, mutta on aiemmin jo eronnut tai elänyt avoliitossa?
Tuska menetetystä on yhtä syvä ja huoli lapsista ja toimeentulosta?
Saahan hänkin jotain tukia, mutta tämä henkinen puoli saattaa olla yhtä raskas, ehkä raskaampi vielä se toimeentulohuoli, lapsilisät ym. hän saa kuten kaikki muutkin, mutta ei sitä taattua leskeneläkettä. Kaikki on tosiaan haettava ja todistettava, että on tarpeellista.
Tuo leskeneläke ja lapsille tuleva siihen liittyvä tuki helpottaa kun tulevat automaattisesti, eikä tarvitse muun tuskan lisäksi alkaa tehtailla lippuja ja lappuja monelle taholle.
En halua väheksyä ihmisten koettelumuksia, mutta jotenkin tuntuu, että ei osata ajatella, että muittenkin ihmisten tunteet ovat syviä ja oikeutettuja kuin vain ns. virallisten leskien.
Ja monesti asioitten hoito on paljon monimutkaisempaa, vaikka rahallisesti tilanne on molemmilla sama.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No on se aika perseestä ensin menettää oma rakas puoliso yllättäen, jäädä lasten kanssa yksin, menettää kuoleman johdosta yhdessä ostettu talo ja parhaassa tapauksessa menettää omat luottotietonsa. Samalla yrittää selviytyä siitä shokista, että toista ei enää ole. Tiedän tällaisen perheen, missä äiti kuoli yht äkisti ja isän suhteen sai pelätä, että tappaako itsensä mukana. Jos talo olisi mennyt vielä alta, olisi se ollut viimeinen pisara. Juuri valmistunut, yhdessä tehty, yhdessä rakennettu ja suunniteltu koti. Ja pam, toinen kuolee ja kaikki on ohi, perheen elämä yhtä helvettiä sen jälkeen.
Erosimme talon rakennuksen ollessa kesken. Jouduin maksamaan talon ja velat yksinäni ilman mitään tukia tai eläkettä, ja elättämään lapseni minimi-elatustuella. Ei oikein jaksa sääliä näitä onnekkaita, joilla on ollut ihana puoliso ja hyvät leskeneläkkeet.
Onnea on menettää puoliso kuolemalle nuorena? Kumma käsitys onnesta, mutta lykkyä nyt kuitenkin, jospa seuraava kuolisi käsiisi, siinä sitä riemua riittää vuosiksi.
Vierailija kirjoitti:
Nettomaksajana mulle sopis vaikka lapsilisien poisto, jos sais verojen maksuun samansuuruisen lapsivähennyksen. Terv. Yh
Luultavasti et ole nettomaksaja, jos olet alaikäisen yksinhuoltaja. Ikäsi ei riitä siihen, että olisit jo maksanut itse aiheuttamasi velan yhteiskunnalle. 80-luvulla syntyneet siirtyvät nettomaksajiksi vasta noin 45-vuotiaina, sekin sillä edellytyksellä, että on ollut katkeamaton työura., eikä ole kohtuuttomasti venyttänyt opsikelujaan.
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/12/18/katso-mita-maksat-yhteiskunnalle
http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/474126-katso-lista-nain-paljon-m…
Leskeneläke tullaan muuttamaan määräaikaiseksi, siitä ei ole epäilystäkään. Määräaikaisuus on hyvä, koska se mahdollistaa asioiden järjestelyn, esim. opiskelun ja työnhaun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kateutta vaan järkevöittämistä: jos nyt on esim. "pakko" säästösyistä kansaneläkkestä ottaa pois pikkuropoja niin miksi sitten toisaalta ei myös leskeneläkettä oteta pois?
Itse saan pientä kelan eläkettä, koska työeläkkeeni on niin pieni. (olen kyllä käynyt ikäni töissä, muttei yllä siihen noin 1200 euroon.
Viime vuonna käteen jä kansaneläkkeestä jotain 78,50/kk,, tänä vuonna jotain 77,xx,
Veroprosentti ym. ovat samoja, mutta joku alennus siihen nyt tullut, jolla kerrytetään valtion kassaa.
No, annan ilomielin sen pienen roponi, jos se valtion tilannetta auttaa.
Mutta tähän peilaten ei ole oikeudenmukaista kun verrataan leskeneläkkeeseen.
Juu ja asun yksin, eikä ole avo- eikä mitään muuatkaan miestä auttamassa.
Ihmetelkää nyt lesket huuli pyöreänä, että miten oikein pärjään!
Luuletko sinä, ettö se säästäminen rajoittuu vain leskeneläkkeisiin? Kaikkia etuuksia ajetaan alas ja kohta on vuorossa teidän perheellisten etuudet. Koska ihan sama kysymys koskee teitä, mitä kaikkia muitakin edunsaajia: miksi muiden pitäisi maksaa sinun valinnoistasi ja sinun lisääntymisistäsi? Ehkä seuraavana on jo teidän vuoro näissä säästötalkoissa. Ihan vain pikkusen nipistetään, kaikkien hyvinvoinnin nimissä! Valittaa et saa, sillä kaikilla on yhtä kurjaa.
Antaa mennä vaan. Lapsilisä on jotain 95€/kk, ei tunnu missään vaikka poistettaisiin. Koulukyydit maksetaan jo itse sekä osa koulukirjoista. Leskeneläkkeet on täysin turha kuluerä jota onneksi tullaan rajoittamaan ja toivottavasti kokonaan poistamaan.
Hyvä että ollaan samaa mieltä :). Minä lapsettomana sinkkuna maksan sinunkin lapsiesi neuvolat, koulut, tuet ja kaikki. On mukavaa, että olet samaa mieltä siitä, että teidän olisi korkea aika maksaa kaikesta itse. Ilman tukia. Niin minäkin teen.
Oot sä varmaan itsekin lapsena noita palveluita käyttänyt? Tuskin vanhempasi itse maksoivat noita? Oot tietysti myös opiskellut pitkän kaavan mukaan ja sulle on maksettu opintotukia? Ethän vaan ole koskaan ollut työttömänä tai ole vaarassa jäädä? Kai elät mahdollisimman terveellisesti, ettet joudu vaikkapa mistään alkoholiperäisestä syystä sairaalaan hoitoon muiden kustannuksella? Ethän vain harrasta mitään tapaturma-altista kuten moottoriurheilua, laskuvarjohyppyä, ratsastusta tms.? Käytätkö kirjastoa? Jos käytät, osta itse kirjasi! Käytkö uimahallissa? Rakennuta itse oma uima-altaasi tai ui järvessä!
Perheeni ja koko sukuni on täynnä yksityisyrittäjiä, jotka maksavat sitä pottia valtiolle. Olisi ollut varmasti halvempaa maksaa meidän lasten koulutus ja mitättömät sairaskulut omasta pussista, kuin maksaa veroja ja työntekijöiden palkkaamisesta aiheutuvia kustannuksia valtiolle. En käytä kirjastoa, vaan ostan kirjat itse. Uin järvessä, tai ostan matkan ulkomaille, jossa uin meressä. Olen hoikka, en tupakoi, juon alkoholia kohtuudella. Syön pääosin kasvisperäistä ruokaa, en urheile riskialttiiden lajien parissa 😄. Itseasiassa taustoistani huolimatta olen vasemmistolainen ja uskon yhteiseen hyvään, mutta jos teikäläiset rupee sahaamaan toistensa oksia ja kadehtimaan etuuksia, niin pärjätkää keskenänne. Kyllä se minulle käy.
Vierailija kirjoitti:
Ehdotus: jokainen saa päättää mihin verorahansa menee ja saa oikeuden käyttää vain niitä palveluita ja asioita.
Olisiko sitten kaikki tyytyväisiä?
Yes. Maksaisin lasten ja vanhusten menoja ja teitä, ja lääkärikuluja.
Yritystukia en maksaisi.
"Kuinka suuria leskeneläkkeet ovat?
Työeläkejärjestelmän keskimääräinen leskeneläke on runsaat 500 euroa kuukaudessa ja Kelan noin 540 euroa kuukaudessa. Lähes 90 prosenttia leskeneläkkeen saajista saa eläkettä alle 1000 euroa kuukaudessa."
Kuinka moni on ottanut selvää milloin,millä ehdoilla,paljonko ja kuinka kauan sitä maksetaan?
Meillä on täällä oikea kansantalouden expertti paikalla!