Vierailija

Onko muita, joilla on tätä? Eli ettei uskalla sanoa itseä loukkaavista asioista toisille, koska siitä yleensä seuraa ystävän hylkääminen tai jonkinlainen ihme feidaantuminen takavasemmalle? Ja siksi pitäisi vain näytellä kaikille, että minua ei satuta eikä loukkaa mikään, vaikka itsellä esim. olisi haavoja, joiden takia moni asia herkästi haavoittaa?

  • ylös 55
  • alas 2

Sivut

Kommentit (55)

Vierailija

Ei ole. En haluaisi ystäväksi ihmistä, joka jo ystävyyden "kehittymisvaiheessa" sanoo tai tekee asioita, jotka koen loukkaaviksi.

  • ylös 47
  • alas 4
Vierailija

Ja kun itse ei siis tarkoita mitään pahaa, haluaa vain sanoa toiselle mitkä asiat minua loukkaavat, koska aika mahdotonta ajatella ystävyyttä, jos sen toisen ei lainkaan kuulu käsittää sanovansa minun kuulleni jotain asioita loukaten tms.
ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Ei ole. En haluaisi ystäväksi ihmistä, joka jo ystävyyden "kehittymisvaiheessa" sanoo tai tekee asioita, jotka koen loukkaaviksi.

Jaa. Minä taas ajattelen, että jos se toinenkaan ei tee niitä pahuuttaan, niin se ei haittaa, kunhan vain ymmärtää, etten halua sellaisia juttuja, mutta hyväksyn hänet kyllä muuten oikein hyvin. Eihän kaikki muutenkaan aina natsaa ihmisten välillä.
ap

  • ylös 14
  • alas 2
Vierailija

Kerronpa millaisia havaintoja asiaan liittyen olen omalla kohdallani tehnyt: 

1. Aikuisia ihmisiä ei yleensä voi muuttaa. Jos menet arvostelemaan jonkun tekemisiä/sanomisia/luonnetta, saat vain vihat ja raivokkaan puolustusreaktion niskaasi, ihminen ei muuta tapojaan palautteesi perusteella. 

2. Tosiystävyys perustuu siihen, että kumpikin saa olla täysin oma itsensä ja tulla silti hyväksytyksi ja pidetyksi. Jos sua häiritsee jo alkuvaiheessa ystäväkokelaan sanomiset ja olemiset, niin hän ei ehkä ole sulle tosiystäväainesta, teistä voi tulla tuttavat, mutta tuskin mitään syvempää. 

3. Moni haalii "ystäviä", joihin voi purkaa pahaa oloaan piikittelemällä, käyttää hyväkseen jne. Sellaiseen ei kannata missään nimessä alistua. Kun huomaat, että sua käytetään hyväksi ja annat paljon enemmän kuin saat, et voi olla oma itsesi vaan on oltava varpaillaan jne. niin poistu huomaamatta takavasemmalle. Se ystävyys ei tee sulle hyvää. 

Joku voi olla eri mieltä, mutta tässä erään vajaa 4-kymppisen kokemuksia. Hyviäkin ystäviä löytyy, mutta niitä ei löydy tuosta noin vaan, suurin osa ihmisistä on ystäviksi sopimattomia joko ihan vaan luonteen ja arvojen yhteen sopimattomuuden takia tai sitten tuon 2-kohdassa mainitun hyväksikäyttämisen takia. 

  • ylös 46
  • alas 0
Vierailija

Äitini mielestä olikin ilmeisesti ihan oikein, että minut torjutaan, koska hän on aina suhtautunut niin, etten saisi sanoa siitä kellekään, mikä minua loukkaa. Minusta tuntuu, että se on vain hänen suojelemisekseen, jos häntä loukkaa kuulla ystäviensä sanovan, että on tehnyt jotakin väärin, tai jopa varmistamaan se, ettei kukaan koskaan sano hänelle mistään, jotta vääräkin toiminta saa jatkua. Hän siis toivoo, että kaikki ihmiset olisivat sellaisia, vaikka voikin vaikuttaa heistä vain yhteen, minuun.
ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kerronpa millaisia havaintoja asiaan liittyen olen omalla kohdallani tehnyt: 

1. Aikuisia ihmisiä ei yleensä voi muuttaa. Jos menet arvostelemaan jonkun tekemisiä/sanomisia/luonnetta, saat vain vihat ja raivokkaan puolustusreaktion niskaasi, ihminen ei muuta tapojaan palautteesi perusteella. 

2. Tosiystävyys perustuu siihen, että kumpikin saa olla täysin oma itsensä ja tulla silti hyväksytyksi ja pidetyksi. Jos sua häiritsee jo alkuvaiheessa ystäväkokelaan sanomiset ja olemiset, niin hän ei ehkä ole sulle tosiystäväainesta, teistä voi tulla tuttavat, mutta tuskin mitään syvempää. 

3. Moni haalii "ystäviä", joihin voi purkaa pahaa oloaan piikittelemällä, käyttää hyväkseen jne. Sellaiseen ei kannata missään nimessä alistua. Kun huomaat, että sua käytetään hyväksi ja annat paljon enemmän kuin saat, et voi olla oma itsesi vaan on oltava varpaillaan jne. niin poistu huomaamatta takavasemmalle. Se ystävyys ei tee sulle hyvää. 

Joku voi olla eri mieltä, mutta tässä erään vajaa 4-kymppisen kokemuksia. Hyviäkin ystäviä löytyy, mutta niitä ei löydy tuosta noin vaan, suurin osa ihmisistä on ystäviksi sopimattomia joko ihan vaan luonteen ja arvojen yhteen sopimattomuuden takia tai sitten tuon 2-kohdassa mainitun hyväksikäyttämisen takia. 


Mua ei sinänsä haittaisi, että saisin raivokkaan puolustusreaktion niskaani, jos äitini olisi tukenut minua, että hyvä hyvä, sanot vain asioista, jotka sinua satuttavat. Täytyyhän nyt toisenkin tajuta, ettei ystävyys tosiaankaan kehity, jos haluaa käyttäytyä toista satuttavasti ja etten minä siitä sano koska pidän ystävääni pahana vaan koska minussa on haavoja, joihin se osuu. Mutta en pysty nykyisin sanomaan, koska sen raivoreaktion edessä olen täysin aseeton.
ap

  • ylös 4
  • alas 15
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Millaiset piirteet sua on ap häirinneet ja siis millaisista olet huomauttanut? 

Omia haavojani aktivoivat. En koskaan sano mitään. Ei se hyödyttäisi.
ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerronpa millaisia havaintoja asiaan liittyen olen omalla kohdallani tehnyt: 

1. Aikuisia ihmisiä ei yleensä voi muuttaa. Jos menet arvostelemaan jonkun tekemisiä/sanomisia/luonnetta, saat vain vihat ja raivokkaan puolustusreaktion niskaasi, ihminen ei muuta tapojaan palautteesi perusteella. 

2. Tosiystävyys perustuu siihen, että kumpikin saa olla täysin oma itsensä ja tulla silti hyväksytyksi ja pidetyksi. Jos sua häiritsee jo alkuvaiheessa ystäväkokelaan sanomiset ja olemiset, niin hän ei ehkä ole sulle tosiystäväainesta, teistä voi tulla tuttavat, mutta tuskin mitään syvempää. 

3. Moni haalii "ystäviä", joihin voi purkaa pahaa oloaan piikittelemällä, käyttää hyväkseen jne. Sellaiseen ei kannata missään nimessä alistua. Kun huomaat, että sua käytetään hyväksi ja annat paljon enemmän kuin saat, et voi olla oma itsesi vaan on oltava varpaillaan jne. niin poistu huomaamatta takavasemmalle. Se ystävyys ei tee sulle hyvää. 

Joku voi olla eri mieltä, mutta tässä erään vajaa 4-kymppisen kokemuksia. Hyviäkin ystäviä löytyy, mutta niitä ei löydy tuosta noin vaan, suurin osa ihmisistä on ystäviksi sopimattomia joko ihan vaan luonteen ja arvojen yhteen sopimattomuuden takia tai sitten tuon 2-kohdassa mainitun hyväksikäyttämisen takia. 


Mua ei sinänsä haittaisi, että saisin raivokkaan puolustusreaktion niskaani, jos äitini olisi tukenut minua, että hyvä hyvä, sanot vain asioista, jotka sinua satuttavat. Täytyyhän nyt toisenkin tajuta, ettei ystävyys tosiaankaan kehity, jos haluaa käyttäytyä toista satuttavasti ja etten minä siitä sano koska pidän ystävääni pahana vaan koska minussa on haavoja, joihin se osuu. Mutta en pysty nykyisin sanomaan, koska sen raivoreaktion edessä olen täysin aseeton.
ap

Tai paremminkin sanottuna toinen ei tiedä että jokin loukkaa minua, koska ei tunne haavojani. Samoin minulle on ihan epäselvää, millaiset toisten mahdolliset suuttumiset minulle johtuvat heidän haavoistaan ja mitkä ovat yleisestikin ajatellen minulta vääriä tekoja. Koska tavallaan tämä on kovasti suhteellista, ihmiset sietävät eri asioita.
ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerronpa millaisia havaintoja asiaan liittyen olen omalla kohdallani tehnyt: 

1. Aikuisia ihmisiä ei yleensä voi muuttaa. Jos menet arvostelemaan jonkun tekemisiä/sanomisia/luonnetta, saat vain vihat ja raivokkaan puolustusreaktion niskaasi, ihminen ei muuta tapojaan palautteesi perusteella. 

2. Tosiystävyys perustuu siihen, että kumpikin saa olla täysin oma itsensä ja tulla silti hyväksytyksi ja pidetyksi. Jos sua häiritsee jo alkuvaiheessa ystäväkokelaan sanomiset ja olemiset, niin hän ei ehkä ole sulle tosiystäväainesta, teistä voi tulla tuttavat, mutta tuskin mitään syvempää. 

3. Moni haalii "ystäviä", joihin voi purkaa pahaa oloaan piikittelemällä, käyttää hyväkseen jne. Sellaiseen ei kannata missään nimessä alistua. Kun huomaat, että sua käytetään hyväksi ja annat paljon enemmän kuin saat, et voi olla oma itsesi vaan on oltava varpaillaan jne. niin poistu huomaamatta takavasemmalle. Se ystävyys ei tee sulle hyvää. 

Joku voi olla eri mieltä, mutta tässä erään vajaa 4-kymppisen kokemuksia. Hyviäkin ystäviä löytyy, mutta niitä ei löydy tuosta noin vaan, suurin osa ihmisistä on ystäviksi sopimattomia joko ihan vaan luonteen ja arvojen yhteen sopimattomuuden takia tai sitten tuon 2-kohdassa mainitun hyväksikäyttämisen takia. 


Mua ei sinänsä haittaisi, että saisin raivokkaan puolustusreaktion niskaani, jos äitini olisi tukenut minua, että hyvä hyvä, sanot vain asioista, jotka sinua satuttavat. Täytyyhän nyt toisenkin tajuta, ettei ystävyys tosiaankaan kehity, jos haluaa käyttäytyä toista satuttavasti ja etten minä siitä sano koska pidän ystävääni pahana vaan koska minussa on haavoja, joihin se osuu. Mutta en pysty nykyisin sanomaan, koska sen raivoreaktion edessä olen täysin aseeton.
ap

Tai paremminkin sanottuna toinen ei tiedä että jokin loukkaa minua, koska ei tunne haavojani. Samoin minulle on ihan epäselvää, millaiset toisten mahdolliset suuttumiset minulle johtuvat heidän haavoistaan ja mitkä ovat yleisestikin ajatellen minulta vääriä tekoja. Koska tavallaan tämä on kovasti suhteellista, ihmiset sietävät eri asioita.
ap

Lähtökohta on se että jokaisella aikuisella on noita "haavoja", ja siksi on parempi pitää ystävyys pinnallisempana uusien tuttujen kesken.

  • ylös 18
  • alas 1
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerronpa millaisia havaintoja asiaan liittyen olen omalla kohdallani tehnyt: 

1. Aikuisia ihmisiä ei yleensä voi muuttaa. Jos menet arvostelemaan jonkun tekemisiä/sanomisia/luonnetta, saat vain vihat ja raivokkaan puolustusreaktion niskaasi, ihminen ei muuta tapojaan palautteesi perusteella. 

2. Tosiystävyys perustuu siihen, että kumpikin saa olla täysin oma itsensä ja tulla silti hyväksytyksi ja pidetyksi. Jos sua häiritsee jo alkuvaiheessa ystäväkokelaan sanomiset ja olemiset, niin hän ei ehkä ole sulle tosiystäväainesta, teistä voi tulla tuttavat, mutta tuskin mitään syvempää. 

3. Moni haalii "ystäviä", joihin voi purkaa pahaa oloaan piikittelemällä, käyttää hyväkseen jne. Sellaiseen ei kannata missään nimessä alistua. Kun huomaat, että sua käytetään hyväksi ja annat paljon enemmän kuin saat, et voi olla oma itsesi vaan on oltava varpaillaan jne. niin poistu huomaamatta takavasemmalle. Se ystävyys ei tee sulle hyvää. 

Joku voi olla eri mieltä, mutta tässä erään vajaa 4-kymppisen kokemuksia. Hyviäkin ystäviä löytyy, mutta niitä ei löydy tuosta noin vaan, suurin osa ihmisistä on ystäviksi sopimattomia joko ihan vaan luonteen ja arvojen yhteen sopimattomuuden takia tai sitten tuon 2-kohdassa mainitun hyväksikäyttämisen takia. 


Mua ei sinänsä haittaisi, että saisin raivokkaan puolustusreaktion niskaani, jos äitini olisi tukenut minua, että hyvä hyvä, sanot vain asioista, jotka sinua satuttavat. Täytyyhän nyt toisenkin tajuta, ettei ystävyys tosiaankaan kehity, jos haluaa käyttäytyä toista satuttavasti ja etten minä siitä sano koska pidän ystävääni pahana vaan koska minussa on haavoja, joihin se osuu. Mutta en pysty nykyisin sanomaan, koska sen raivoreaktion edessä olen täysin aseeton.
ap

Sanominen on iso riski, etenkin ystävyyden alkuvaiheessa. Harva on valmis muuttamaan itseään jonkun uuden kaverin takia. Eri asia jos olisi kyse vaikka parisuhteesta, olisitte tiiviisti yhdessä ja rakastuneita. Taikka työyhteisö, jossa pakko tulla toimeen monenlaisten tyyppien kanssa. Ystävyys kuitenkin perustuu vapaaehtoisuuteen. Noissakin tilanteissa olisi suuri loukkaantumisen riski.

Mutta jos haluat olla suora tuossa asiassa, ole vaan sitä jatkossakin. Mutta helpoimmalla pääsisit, jos löytäisit ystäviä, jotka ei luonnostaan loukkaa sua ja joiden tekemisiin ei tarvitsisi jo alussa puuttua. 

Jos otat asian puheeksi, suosittelen hellävaraista tyyliä. Kerro niistä traumoistasi joita sulla on ja kiemurrellen kerrot että koet ihmisten xxx tyylisen käyttäytymisen herkästi loukkaavaksi. Kun et suoraan syyttele vaan kerrot tuollain epäsuorasti niin voisi olla paremmat mahdollisuudet "ystävyyden kehittämiseen" haluamaasi suuntaan. 

  • ylös 14
  • alas 0
Vierailija

Siis yrittävätkö ihmiset sörkkiä asioitasi? Voit sanoa kohteliaasti että et halua puhua siitä. He eivät pakosti tieneet asioiden olevan kipeitä.Jos asettamiasi rajoja ei kunnioiteta vaan elämäntilannettasi, valintojasi, ulkonäköäsi vieläkin ruoditaan ikävästi, nuo ihmiset eivät ole ystävämateriaalia. Kunnioitus ja hientunteisuus ovat tärkeitä!

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerronpa millaisia havaintoja asiaan liittyen olen omalla kohdallani tehnyt: 

1. Aikuisia ihmisiä ei yleensä voi muuttaa. Jos menet arvostelemaan jonkun tekemisiä/sanomisia/luonnetta, saat vain vihat ja raivokkaan puolustusreaktion niskaasi, ihminen ei muuta tapojaan palautteesi perusteella. 

2. Tosiystävyys perustuu siihen, että kumpikin saa olla täysin oma itsensä ja tulla silti hyväksytyksi ja pidetyksi. Jos sua häiritsee jo alkuvaiheessa ystäväkokelaan sanomiset ja olemiset, niin hän ei ehkä ole sulle tosiystäväainesta, teistä voi tulla tuttavat, mutta tuskin mitään syvempää. 

3. Moni haalii "ystäviä", joihin voi purkaa pahaa oloaan piikittelemällä, käyttää hyväkseen jne. Sellaiseen ei kannata missään nimessä alistua. Kun huomaat, että sua käytetään hyväksi ja annat paljon enemmän kuin saat, et voi olla oma itsesi vaan on oltava varpaillaan jne. niin poistu huomaamatta takavasemmalle. Se ystävyys ei tee sulle hyvää. 

Joku voi olla eri mieltä, mutta tässä erään vajaa 4-kymppisen kokemuksia. Hyviäkin ystäviä löytyy, mutta niitä ei löydy tuosta noin vaan, suurin osa ihmisistä on ystäviksi sopimattomia joko ihan vaan luonteen ja arvojen yhteen sopimattomuuden takia tai sitten tuon 2-kohdassa mainitun hyväksikäyttämisen takia. 


Mua ei sinänsä haittaisi, että saisin raivokkaan puolustusreaktion niskaani, jos äitini olisi tukenut minua, että hyvä hyvä, sanot vain asioista, jotka sinua satuttavat. Täytyyhän nyt toisenkin tajuta, ettei ystävyys tosiaankaan kehity, jos haluaa käyttäytyä toista satuttavasti ja etten minä siitä sano koska pidän ystävääni pahana vaan koska minussa on haavoja, joihin se osuu. Mutta en pysty nykyisin sanomaan, koska sen raivoreaktion edessä olen täysin aseeton.
ap

Sanominen on iso riski, etenkin ystävyyden alkuvaiheessa. Harva on valmis muuttamaan itseään jonkun uuden kaverin takia. Eri asia jos olisi kyse vaikka parisuhteesta, olisitte tiiviisti yhdessä ja rakastuneita. Taikka työyhteisö, jossa pakko tulla toimeen monenlaisten tyyppien kanssa. Ystävyys kuitenkin perustuu vapaaehtoisuuteen. Noissakin tilanteissa olisi suuri loukkaantumisen riski.

Mutta jos haluat olla suora tuossa asiassa, ole vaan sitä jatkossakin. Mutta helpoimmalla pääsisit, jos löytäisit ystäviä, jotka ei luonnostaan loukkaa sua ja joiden tekemisiin ei tarvitsisi jo alussa puuttua. 

Jos otat asian puheeksi, suosittelen hellävaraista tyyliä. Kerro niistä traumoistasi joita sulla on ja kiemurrellen kerrot että koet ihmisten xxx tyylisen käyttäytymisen herkästi loukkaavaksi. Kun et suoraan syyttele vaan kerrot tuollain epäsuorasti niin voisi olla paremmat mahdollisuudet "ystävyyden kehittämiseen" haluamaasi suuntaan. 


Tämä on minusta epäreilua, että minun äitini on sanonut minulle, että jos joku haluaa kritisoida minua, minun on otettava siitä opikseni ja vastaan ei saa sanoa, se tulkitaan kuulemma tyhmäksi jankuttamiseksi, mutta sitten tosiaan jos minä haluaisin sanoa jollekin jotain, niin sitä ei kannata ollenkaan tehdä, tai pitäisi ajatella sen toisen tunteita. Enpä nyt kyllä todellakaan jaksa, kun minut on opetettu olemaan aivan kynnysmatto siihen nähden kuinka asioista saa minulle sanoa, ja miten minun pitää siihen suhteutua. On kuulemma minussa vikaa, jos joku joutuu jotain minusta sanomaan! Eli sekään ei enää auttaisi, etten jatka sitä ystävyyttä, kun sain kuitenkin kuulla, että minussa on sitten vikaa. Eli jos en halua jatkaa ystävyyttä en oikeasti vain halua katsoa peiliin eli olen siis suunnilleen itsekäs narsisti. Mutta tämä ei siis toimi vastavuoroisesti äitinikään oppien mukaan. En tiedä mitä tehdä.
ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Siis yrittävätkö ihmiset sörkkiä asioitasi? Voit sanoa kohteliaasti että et halua puhua siitä. He eivät pakosti tieneet asioiden olevan kipeitä.Jos asettamiasi rajoja ei kunnioiteta vaan elämäntilannettasi, valintojasi, ulkonäköäsi vieläkin ruoditaan ikävästi, nuo ihmiset eivät ole ystävämateriaalia. Kunnioitus ja hientunteisuus ovat tärkeitä!

Ei, ei, vaan jos vain arvostellaan miettimättä sen enmpää asioita, jotka ovat minulle herkkiä tms. Esim. kiva ihminen sanomassa homoista tyhmän vitsin, jos olisin homo etc. (en ole, mutta en keksi muita esimerkkejä).
ap

Vierailija

Siis jos se ihminen ei tiedä, että olen homo ja homoudessani olisi jotain sellaista hävettävää, etten olisi ainakaan siihen mennessä halunnut hänen tietävänkään.
ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerronpa millaisia havaintoja asiaan liittyen olen omalla kohdallani tehnyt: 

1. Aikuisia ihmisiä ei yleensä voi muuttaa. Jos menet arvostelemaan jonkun tekemisiä/sanomisia/luonnetta, saat vain vihat ja raivokkaan puolustusreaktion niskaasi, ihminen ei muuta tapojaan palautteesi perusteella. 

2. Tosiystävyys perustuu siihen, että kumpikin saa olla täysin oma itsensä ja tulla silti hyväksytyksi ja pidetyksi. Jos sua häiritsee jo alkuvaiheessa ystäväkokelaan sanomiset ja olemiset, niin hän ei ehkä ole sulle tosiystäväainesta, teistä voi tulla tuttavat, mutta tuskin mitään syvempää. 

3. Moni haalii "ystäviä", joihin voi purkaa pahaa oloaan piikittelemällä, käyttää hyväkseen jne. Sellaiseen ei kannata missään nimessä alistua. Kun huomaat, että sua käytetään hyväksi ja annat paljon enemmän kuin saat, et voi olla oma itsesi vaan on oltava varpaillaan jne. niin poistu huomaamatta takavasemmalle. Se ystävyys ei tee sulle hyvää. 

Joku voi olla eri mieltä, mutta tässä erään vajaa 4-kymppisen kokemuksia. Hyviäkin ystäviä löytyy, mutta niitä ei löydy tuosta noin vaan, suurin osa ihmisistä on ystäviksi sopimattomia joko ihan vaan luonteen ja arvojen yhteen sopimattomuuden takia tai sitten tuon 2-kohdassa mainitun hyväksikäyttämisen takia. 


Mua ei sinänsä haittaisi, että saisin raivokkaan puolustusreaktion niskaani, jos äitini olisi tukenut minua, että hyvä hyvä, sanot vain asioista, jotka sinua satuttavat. Täytyyhän nyt toisenkin tajuta, ettei ystävyys tosiaankaan kehity, jos haluaa käyttäytyä toista satuttavasti ja etten minä siitä sano koska pidän ystävääni pahana vaan koska minussa on haavoja, joihin se osuu. Mutta en pysty nykyisin sanomaan, koska sen raivoreaktion edessä olen täysin aseeton.
ap

Sanominen on iso riski, etenkin ystävyyden alkuvaiheessa. Harva on valmis muuttamaan itseään jonkun uuden kaverin takia. Eri asia jos olisi kyse vaikka parisuhteesta, olisitte tiiviisti yhdessä ja rakastuneita. Taikka työyhteisö, jossa pakko tulla toimeen monenlaisten tyyppien kanssa. Ystävyys kuitenkin perustuu vapaaehtoisuuteen. Noissakin tilanteissa olisi suuri loukkaantumisen riski.

Mutta jos haluat olla suora tuossa asiassa, ole vaan sitä jatkossakin. Mutta helpoimmalla pääsisit, jos löytäisit ystäviä, jotka ei luonnostaan loukkaa sua ja joiden tekemisiin ei tarvitsisi jo alussa puuttua. 

Jos otat asian puheeksi, suosittelen hellävaraista tyyliä. Kerro niistä traumoistasi joita sulla on ja kiemurrellen kerrot että koet ihmisten xxx tyylisen käyttäytymisen herkästi loukkaavaksi. Kun et suoraan syyttele vaan kerrot tuollain epäsuorasti niin voisi olla paremmat mahdollisuudet "ystävyyden kehittämiseen" haluamaasi suuntaan. 


Tämä on minusta epäreilua, että minun äitini on sanonut minulle, että jos joku haluaa kritisoida minua, minun on otettava siitä opikseni ja vastaan ei saa sanoa, se tulkitaan kuulemma tyhmäksi jankuttamiseksi, mutta sitten tosiaan jos minä haluaisin sanoa jollekin jotain, niin sitä ei kannata ollenkaan tehdä, tai pitäisi ajatella sen toisen tunteita. Enpä nyt kyllä todellakaan jaksa, kun minut on opetettu olemaan aivan kynnysmatto siihen nähden kuinka asioista saa minulle sanoa, ja miten minun pitää siihen suhteutua. On kuulemma minussa vikaa, jos joku joutuu jotain minusta sanomaan! Eli sekään ei enää auttaisi, etten jatka sitä ystävyyttä, kun sain kuitenkin kuulla, että minussa on sitten vikaa. Eli jos en halua jatkaa ystävyyttä en oikeasti vain halua katsoa peiliin eli olen siis suunnilleen itsekäs narsisti. Mutta tämä ei siis toimi vastavuoroisesti äitinikään oppien mukaan. En tiedä mitä tehdä.
ap

Mä olen sitä mieltä, itsekin toki epätäydellisenä ihmisenä, että... Kun joku kritisoi sinua, niin punnitse mielessäsi onko kritiikki aiheellista vai aiheetonta. Jos mielestäsi aiheetonta, niin yritä jättää kommentti omaan arvoonsa ja voit syystä pitää sen laukojaa vähän typeränä. Jos huomaat, että kritiikki on aiheellinen, yritä olla ottamatta sitä henk. koht. loukkauksena vaan mahdollisuutena kasvaa ihmisenä. Se vielä, että kritiikin voi sanoa kauniisti ja loukkaamatta tai sitten ilkeästi ja jopa tarkoituksella loukata. Ota etäisyyttä (ihan fyysistä tai jos ei mahdollista, niin henkistä eli et kerro enää aroista asioista jne, juttelet jatkossa vain pinnallisia ja turvallisia höpöhöpöjuttuja) ihmisiin, joiden huomaat loukkaavan sua tarkoituksella. 

  • ylös 13
  • alas 0
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Siis jos se ihminen ei tiedä, että olen homo ja homoudessani olisi jotain sellaista hävettävää, etten olisi ainakaan siihen mennessä halunnut hänen tietävänkään.
ap

No kyllä tuossa tapauksessa voi mielestäni sanoa, että "homoasia" (tai mikä onkaan) on sulle herkkä (ja voit vielä perustella miksi) juttu ja jos sopii niin vaihdetaan puheenaihetta. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerronpa millaisia havaintoja asiaan liittyen olen omalla kohdallani tehnyt: 

1. Aikuisia ihmisiä ei yleensä voi muuttaa. Jos menet arvostelemaan jonkun tekemisiä/sanomisia/luonnetta, saat vain vihat ja raivokkaan puolustusreaktion niskaasi, ihminen ei muuta tapojaan palautteesi perusteella. 

2. Tosiystävyys perustuu siihen, että kumpikin saa olla täysin oma itsensä ja tulla silti hyväksytyksi ja pidetyksi. Jos sua häiritsee jo alkuvaiheessa ystäväkokelaan sanomiset ja olemiset, niin hän ei ehkä ole sulle tosiystäväainesta, teistä voi tulla tuttavat, mutta tuskin mitään syvempää. 

3. Moni haalii "ystäviä", joihin voi purkaa pahaa oloaan piikittelemällä, käyttää hyväkseen jne. Sellaiseen ei kannata missään nimessä alistua. Kun huomaat, että sua käytetään hyväksi ja annat paljon enemmän kuin saat, et voi olla oma itsesi vaan on oltava varpaillaan jne. niin poistu huomaamatta takavasemmalle. Se ystävyys ei tee sulle hyvää. 

Joku voi olla eri mieltä, mutta tässä erään vajaa 4-kymppisen kokemuksia. Hyviäkin ystäviä löytyy, mutta niitä ei löydy tuosta noin vaan, suurin osa ihmisistä on ystäviksi sopimattomia joko ihan vaan luonteen ja arvojen yhteen sopimattomuuden takia tai sitten tuon 2-kohdassa mainitun hyväksikäyttämisen takia. 


Mua ei sinänsä haittaisi, että saisin raivokkaan puolustusreaktion niskaani, jos äitini olisi tukenut minua, että hyvä hyvä, sanot vain asioista, jotka sinua satuttavat. Täytyyhän nyt toisenkin tajuta, ettei ystävyys tosiaankaan kehity, jos haluaa käyttäytyä toista satuttavasti ja etten minä siitä sano koska pidän ystävääni pahana vaan koska minussa on haavoja, joihin se osuu. Mutta en pysty nykyisin sanomaan, koska sen raivoreaktion edessä olen täysin aseeton.
ap

Tai paremminkin sanottuna toinen ei tiedä että jokin loukkaa minua, koska ei tunne haavojani. Samoin minulle on ihan epäselvää, millaiset toisten mahdolliset suuttumiset minulle johtuvat heidän haavoistaan ja mitkä ovat yleisestikin ajatellen minulta vääriä tekoja. Koska tavallaan tämä on kovasti suhteellista, ihmiset sietävät eri asioita.
ap

Lähtökohta on se että jokaisella aikuisella on noita "haavoja", ja siksi on parempi pitää ystävyys pinnallisempana uusien tuttujen kesken.


Ne haavatkin voivat olla eri ihmisillä niin eri asioissa, ettei tästäkään ole oiekastaan mitään apua. Tai ehkä on ihmisryhmiä, joilla ne keskimäärin ovat samoissa asioissa. Silti ne haavat joista mä loukkaannun, tulevat yksiltä ja taas ne haavat, joihin mä sohin ovat toisilla. Ja se, jos itse sohin oli hankalaa siksi, että äiti syyllisti minut siitä, vaikka se, että sohimista tapahtuu ei ole minusta ilkeyttä. Äidistä on.
ap

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla