Lue keskustelun säännöt.
Ystävyyden kehittymättä jääminen torjutuksitulemisen pelossa
15.04.2017 |
Onko muita, joilla on tätä? Eli ettei uskalla sanoa itseä loukkaavista asioista toisille, koska siitä yleensä seuraa ystävän hylkääminen tai jonkinlainen ihme feidaantuminen takavasemmalle? Ja siksi pitäisi vain näytellä kaikille, että minua ei satuta eikä loukkaa mikään, vaikka itsellä esim. olisi haavoja, joiden takia moni asia herkästi haavoittaa?
Kommentit (55)
Mihin toi mun kommentti nro 23 oikein hävisi?? Siinä oli vain toteamus tulemisesta mustaksi lampaaksi, ei muuta.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tää kuulostaa tosi vaikeaselkoiselta, en nyt saa kiinni ajatuksestasi ihan täysin. Siis ap:n hajanaiset tekstit on jotenkin sekavia. Ei ole uusien, potentiaalisten ystävien vika, että olet kokenut äitisi kohtelevan sinua epäreilusti...?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis yrittävätkö ihmiset sörkkiä asioitasi? Voit sanoa kohteliaasti että et halua puhua siitä. He eivät pakosti tieneet asioiden olevan kipeitä.Jos asettamiasi rajoja ei kunnioiteta vaan elämäntilannettasi, valintojasi, ulkonäköäsi vieläkin ruoditaan ikävästi, nuo ihmiset eivät ole ystävämateriaalia. Kunnioitus ja hientunteisuus ovat tärkeitä!
Ei, ei, vaan jos vain arvostellaan miettimättä sen enmpää asioita, jotka ovat minulle herkkiä tms. Esim. kiva ihminen sanomassa homoista tyhmän vitsin, jos olisin homo etc. (en ole, mutta en keksi muita esimerkkejä).
ap
Jos tutustumisvaiheessa huomaan toisen suhtautuvan ylimielisesti, halveksivasti tai muulla tavalla negatiivisesti johonkin minun ominaisuuteeni tai minulle tärkeään asiaan, haluni tutustua tähän ihmiseen loppuu siihen. Aikuista ihmistä ei voi muuttaa eikä oikeastaan vaatia muuttamaan edes mielipiteitään, joten en edes yritä ystävystyä sellaisten ihmisten kanssa, jotka joutuisivat seurassani varomaan puheitaan tai joiden seurassa minä joutuisin varomaan omia puheitani.
Äitihullua ei saa sanoa äitihulluksi?
Mutta hän saa raivota ja kirota
Minulla on päinvastaisia kokemuksia. Kun ihmisen kanssa päästään aaltopituudelle, jossa on mahdollista tehdä näkyväksi, kyseenalaistaa ja ehkä kritisoidakin hänen (tahattomia) toimintamallejaan, alkaa tuttavuuden tai kaveruuden syveneminen ystävyydeksi.
Kukaan ei ole koskaan loukkaantunut tai suuttunut, jos kerron omista herkkyyksistäni, kipeistä kohdistani tai epävarmuuksistani. Sillä on tietenkin suuri merkitys, miten asian esittää. Ei kannata koskaan syytellä ketään loukkaavasta käytöksestä, vaan kertoa omasta kokemuksesta, omasta näkökulmasta, myös toista kuunnellen.
Kaikista tuttavista ei ystäviä koskaan tulekaan ja yhdessäolo on parhaimmillaan kepeänä. Itse tunnen ja tapaan jatkuvasti paljon ihmisiä, mutta yhtä ystävää kohden on ainakin sata tuttavaa. Ihmisiä alan päästää lähelleni, kun ollaan oltu jo tekemisissä useampia vuosia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen huomannut, että yksi pahimmista peloista ihmisillä on torjutuksi / hylätyksi tulemisen pelko. Kuitenkin kaikki yhteen liittyminen toisten ihmisten kanssa sisältää tämän riskin. Ystävystymisen yrittäminen, perhesuhteiden rakentaminen / eheyttäminen, parisuhteen muodostaminen jne. on riskin ottamista (tietysti paljon muutakin, mutta myös riskin ottamista).
Ottaakseen riskin ihmisen täytyisi tiedostaa, että tulee kestämään riskin mahdollisen laukeamisen seuraukset. Perustan täytyisi olla luja.
Jotkut pyrkivät siihen kovettamalla itsensä, omaksumalla asenteen "mikään ei haavoita minua".
Toiset kokevat olevansa pakotettuja valitsemaan erakoitumisen, eli eivät ota riskejä.
Kolmannet, kuten minä, pyrkivät lujittamaan perustan sitoutumalla ensin sellaiseen tahoon, jossa riskiä hylkäämisestä ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaiset piirteet sua on ap häirinneet ja siis millaisista olet huomauttanut?
Omia haavojani aktivoivat. En koskaan sano mitään. Ei se hyödyttäisi.
ap
Näiden täytyy olla aika pahoja.
Itselläni menee todella kauan ennenkuin luotan johonkuhuun niin syvästi, että kerron pahimmistakin kokemuksistani. Vuosia. Suurin osa ystävistäni ei esim. tiedä äidin alkoholismista. Lapsuudenystävät tietysti tietää, ja suku.
Yksi näitä "uusia kavereitani" - olin tuntentut hänet siinä vaiheessa varmaan 6-7 vuotta, ja tasolla, että pidimme toisiamme ystävinä. Hän jotain aukoi päätä itsemurha-aikeista tai muuta kevyessä nousuhumalassa: hänelle sanoin tiukasti, että ei pidä pelleillä näin vakavalla asialla ja kerroin omista tosielämän kokemuksistani (äiti) siitä, että joku oikeasti yrittää tehdä. Tämä taitaa olla pitkään aikaan ainut kerta, kun olen tehnyt jotain sen tyyppistä, josta tässä ketjussa haluat puhua.
Ei noita syviä haavoja voi tosiaan paljastaa: kenellä ei niitä ole, käyttävät niitä tahattomastikin ja osa tahallaaan haavoittaakseen toista. On paremmin turvassa kun niitä ei ole paljastanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erikoinen kysymys. Olen 40-vuotias, enkä aikuisiällä muista yhtään tilannetta, jossa uusi tuttavuus / uusi ystävä olisi loukannut minua. Tulee mieleen ainoastaan yksi silloisen miehen kaverin kaveri (miespuoleinen), joka sanoi minulle kännissä jotain mielestäni törkeää, mutta en sitten vaan halunnut olla hänen kanssaan enää tekemisissä. En osaa oikein keksiä mitä joku uusi ystävä voisi sanoa loukatakseen. Kummallinen ajatus. Varmaan ääriharvinaisia on sellaiset tilanteet.
Sana kirjoitti:
Olen huomannut, että yksi pahimmista peloista ihmisillä on torjutuksi / hylätyksi tulemisen pelko. Kuitenkin kaikki yhteen liittyminen toisten ihmisten kanssa sisältää tämän riskin. Ystävystymisen yrittäminen, perhesuhteiden rakentaminen / eheyttäminen, parisuhteen muodostaminen jne. on riskin ottamista (tietysti paljon muutakin, mutta myös riskin ottamista).
Ottaakseen riskin ihmisen täytyisi tiedostaa, että tulee kestämään riskin mahdollisen laukeamisen seuraukset. Perustan täytyisi olla luja.
Jotkut pyrkivät siihen kovettamalla itsensä, omaksumalla asenteen "mikään ei haavoita minua".
Toiset kokevat olevansa pakotettuja valitsemaan erakoitumisen, eli eivät ota riskejä.
Kolmannet, kuten minä, pyrkivät lujittamaan perustan sitoutumalla ensin sellaiseen tahoon, jossa riskiä hylkäämisestä ei ole.
Minullakin torjutuksi tai hylätyksi tulemisen pelko hallitsee elämää. Valitsin sen kestämiseksi erakoitumisen, koska riskien välttely on pelkurimaisuudestaan huolimatta parempi vaihtoehto kuin itsepetos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En saa kiinni tästä aloituksesta. Mitä uuden ystävän oikein pitäisi tehdä, että se loukkaisi? Haukkua läskiksi tai rumaksi tai idiootiksi? Ei kai kukaan aikuinen sellaista tee, outo ajatuskin. Käydä kylillä huutelemassa tuntemattomille kaikki juuri kertomasi henkilökohtaiset asiasi? Ei kai kukaan sellaistakaan aikuisena tee.
Nyt ap sinun pitää selittää tarkemmin, että mitä tuollainen loukkaaminen oikein on? Kerro esimerkkejä.
Minäkään en oikein saa kiinni aloituksesta. Ihminen tapaa elämänsä aikana tuhansia ihmisiä ja vain muutamasta niistä tulee koskaan ystävä. Ihmisten kanssa voi siis jutella ihan ilman tavoitetta ystävyydestä. Eihän kaikkien tapaamiensa ihmisten kanssa edes halua tai voi ystävystyä. Minusta ystävien kanssa ei ole puheenaiheita, jotka olisivat tabuja. Edellyttää tietenkin, että valitsee ystävänsä siten, että arvomaailma on kutakuinkin sama tai ainakaan arvomaailmat eivät ole täysin ristiriidassa, huumorintaju on samanlainen sekä kummallakin on käytöstavat hallussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En saa kiinni tästä aloituksesta. Mitä uuden ystävän oikein pitäisi tehdä, että se loukkaisi? Haukkua läskiksi tai rumaksi tai idiootiksi? Ei kai kukaan aikuinen sellaista tee, outo ajatuskin. Käydä kylillä huutelemassa tuntemattomille kaikki juuri kertomasi henkilökohtaiset asiasi? Ei kai kukaan sellaistakaan aikuisena tee.
Nyt ap sinun pitää selittää tarkemmin, että mitä tuollainen loukkaaminen oikein on? Kerro esimerkkejä.
No sellaista pikkumaista valitusta selän takana muille persoonastani tms. Ja sitten kuulisin sen esim. muualta. Vaikka itse kuvittelisin kelvanneeni.
ap
Ihan sama mitä vastaatte tälle, koska kaiken takana on aina äiti, puhuttiin sitten mistä tahansa elämän osa-alueesta. Ei aloittajaa turhaan kutsuta äitihulluksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP
Saan kiinni tuosta tunteesta, että kun loukkaantuu haluaa sanoa sen ääneen. Ikävä totuus on se, että suurin osa ei osaa ottaa vastaan sitä niin, että totetaa " Olen pahoillani, toivottavasti en tee näin toisten" vaan siitä syttyy sota, koska ihminen kokee, että häntä syyllisestään. Vastaanottaja ei ymmärrä, että yritit vain kertoa omasta kokemuksestasi ja tunteistasi, eikä kyseessä ole ristiin naulitseminen. Olen kohdannut oman äitini kohdalla samaa, että jos loukkaantumisen tunteita herää, hänen mielestään ne ovat minun ongelmani, eikä loukkaajassa tai hänen toimissaan voi olla mitään vikaa.
Jos tilanne olisi toisin päin, eli minä olisin loukannut toista, haluaisin ehdottomasti tietää, mitä olen tehnyt ja miten voisin toimia jatkossa toisin, että en loukkaa toista. Haluaisin pyytää anteeksi, vaikka en olisi tarkoituksella mitään tehtykään. Se, että toiselle tulee paha mieli on aina anteeksi pyynnön arvoinen ja oman käyttäytyimisen tarkastelun arvoinen asia.
Olen vain ikäväkseni huomannut, että ihminen ei kestä minkäänlaista "kritiikkiä" omaan käytöstään kohtaan. Vaikka kyseessä ei ole kritisointi vaan oman tunteen esiin tuominen.
M
Itse en pidä ystävinä henkilöitä, joille minun pitäisi jatkuvasti olla kommentoimassa loukkaavasta käytöksestä. Jos taas loukkaamista tapahtuu harvoin niin voin miettiä, että olenko kenties itse ymmärtänyt jotakin väärin, vai onko ystävälle oikeasti ollut tarkoitus loukata.
Jos koen että ystävä tahallaan loukkaa, niin tuskin pitäisin tätä enää ystävänä. Tahattomasti jokainen loukkaa joskus, en koe tarpeelliseksi, että tällaisiä pitäisi tuoda esiin, kuin korkeintaan mainita, että olipa hölmösti sanottu/tehty. Luotan kuitenkin siihen, että läheisieni ei ole tahallaan tekemisillään tai sanoillaan tarkoitus loukata.
Jos taas on kyse uudesta tuttavuudesta niin ennemminkin punnitsisin, että onko tämä henkilö, jonka kanssa haluan viettää aikaa tai olisko meistä ystäviksi.
Pisti silmään tuo jatkuva äidistä puhuminen, oletko todella nuori, vai miksi tuot äitiäsi jatkuvasti esiin?
Vierailija kirjoitti:
Itse en pidä ystävinä henkilöitä, joille minun pitäisi jatkuvasti olla kommentoimassa loukkaavasta käytöksestä. Jos taas loukkaamista tapahtuu harvoin niin voin miettiä, että olenko kenties itse ymmärtänyt jotakin väärin, vai onko ystävälle oikeasti ollut tarkoitus loukata.
Jos koen että ystävä tahallaan loukkaa, niin tuskin pitäisin tätä enää ystävänä. Tahattomasti jokainen loukkaa joskus, en koe tarpeelliseksi, että tällaisiä pitäisi tuoda esiin, kuin korkeintaan mainita, että olipa hölmösti sanottu/tehty. Luotan kuitenkin siihen, että läheisieni ei ole tahallaan tekemisillään tai sanoillaan tarkoitus loukata.
Jos taas on kyse uudesta tuttavuudesta niin ennemminkin punnitsisin, että onko tämä henkilö, jonka kanssa haluan viettää aikaa tai olisko meistä ystäviksi.
Pisti silmään tuo jatkuva äidistä puhuminen, oletko todella nuori, vai miksi tuot äitiäsi jatkuvasti esiin?
Ja jos taas jatkuvasti pitäisi monien ihmisten kanssa olla miettimimässä, että voiko loukkauksista sanoa muille. Niin silloin ehkä miettisin, etä onko siinä omassa reaktiossani jotakin pielessä. Olenko kenties ymmärtänyt tilanteet väärin ja otanko itseeni turhan helposti. Mielestäni aika hyvä "mittari" on se, jos jatkuvasti kokee loukkauksia monien eri ihmisten kanssa tai, jos ongelma on vain yhden ihmisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerronpa millaisia havaintoja asiaan liittyen olen omalla kohdallani tehnyt:
1. Aikuisia ihmisiä ei yleensä voi muuttaa. Jos menet arvostelemaan jonkun tekemisiä/sanomisia/luonnetta, saat vain vihat ja raivokkaan puolustusreaktion niskaasi, ihminen ei muuta tapojaan palautteesi perusteella.
2. Tosiystävyys perustuu siihen, että kumpikin saa olla täysin oma itsensä ja tulla silti hyväksytyksi ja pidetyksi. Jos sua häiritsee jo alkuvaiheessa ystäväkokelaan sanomiset ja olemiset, niin hän ei ehkä ole sulle tosiystäväainesta, teistä voi tulla tuttavat, mutta tuskin mitään syvempää.
3. Moni haalii "ystäviä", joihin voi purkaa pahaa oloaan piikittelemällä, käyttää hyväkseen jne. Sellaiseen ei kannata missään nimessä alistua. Kun huomaat, että sua käytetään hyväksi ja annat paljon enemmän kuin saat, et voi olla oma itsesi vaan on oltava varpaillaan jne. niin poistu huomaamatta takavasemmalle. Se ystävyys ei tee sulle hyvää.
Joku voi olla eri mieltä, mutta tässä erään vajaa 4-kymppisen kokemuksia. Hyviäkin ystäviä löytyy, mutta niitä ei löydy tuosta noin vaan, suurin osa ihmisistä on ystäviksi sopimattomia joko ihan vaan luonteen ja arvojen yhteen sopimattomuuden takia tai sitten tuon 2-kohdassa mainitun hyväksikäyttämisen takia.
Mua ei sinänsä haittaisi, että saisin raivokkaan puolustusreaktion niskaani, jos äitini olisi tukenut minua, että hyvä hyvä, sanot vain asioista, jotka sinua satuttavat. Täytyyhän nyt toisenkin tajuta, ettei ystävyys tosiaankaan kehity, jos haluaa käyttäytyä toista satuttavasti ja etten minä siitä sano koska pidän ystävääni pahana vaan koska minussa on haavoja, joihin se osuu. Mutta en pysty nykyisin sanomaan, koska sen raivoreaktion edessä olen täysin aseeton.
ap
Ei sellaiset ystävyyssuhteet, joissa toinen kokee jatkuvasti loukkaantumisen tunteita yksinkertaisesti toimi. Jos ajatellaan, että toinen ns. tahallisesti loukkaa, niin silloinhan loukattu osapuoli jossakin kohtaa saa tarpeekseen ja jättää ystävyyssuhteen taakseen. Jos taas "loukattu" osapuoli itse kuvittelee nämä loukkaukset mutta tuo niitä jatkuvasti esille, niin silloinhan toinen osapuoli jossakin kohtaa kyllästyy jatkuvasti olemaan varpaillaan ja varmasti jättää ystävyydeen tai ainakin välit viilenevät. Pystytkö sanomaan suurinpiirteein millaisia nämä loukkaukset ovat olleet?
Jos loukkaukset ovat olleet tuon tyyppisiä, että vitsaillaan tietystä ihmisryhmästä, kun itse kuulut tähän, vaikka uudet tuttavuudet eivät tiedä tätä. Niin tähän ei tarvitse kommentoida mitään. Mutta jos tätä vitsailua tapahtuu jatkuvasti niin sitten voi sanoa, että mielestäsi vitsailu on mautonta. Jos taas vitsailu silti jatkuu niin ehkä kannattaa miettiä haluatko tällaisia ihmisiä lähellesi.
En pysty siis kuvittelemaan tilannetta, jossa näitä loukkauksia pitäisi kauheasti vatvoa itsekseen ja miettiä miten ne otetaan jälkikäteen esille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en pidä ystävinä henkilöitä, joille minun pitäisi jatkuvasti olla kommentoimassa loukkaavasta käytöksestä. Jos taas loukkaamista tapahtuu harvoin niin voin miettiä, että olenko kenties itse ymmärtänyt jotakin väärin, vai onko ystävälle oikeasti ollut tarkoitus loukata.
Jos koen että ystävä tahallaan loukkaa, niin tuskin pitäisin tätä enää ystävänä. Tahattomasti jokainen loukkaa joskus, en koe tarpeelliseksi, että tällaisiä pitäisi tuoda esiin, kuin korkeintaan mainita, että olipa hölmösti sanottu/tehty. Luotan kuitenkin siihen, että läheisieni ei ole tahallaan tekemisillään tai sanoillaan tarkoitus loukata.
Jos taas on kyse uudesta tuttavuudesta niin ennemminkin punnitsisin, että onko tämä henkilö, jonka kanssa haluan viettää aikaa tai olisko meistä ystäviksi.
Pisti silmään tuo jatkuva äidistä puhuminen, oletko todella nuori, vai miksi tuot äitiäsi jatkuvasti esiin?
Ja jos taas jatkuvasti pitäisi monien ihmisten kanssa olla miettimimässä, että voiko loukkauksista sanoa muille. Niin silloin ehkä miettisin, etä onko siinä omassa reaktiossani jotakin pielessä. Olenko kenties ymmärtänyt tilanteet väärin ja otanko itseeni turhan helposti. Mielestäni aika hyvä "mittari" on se, jos jatkuvasti kokee loukkauksia monien eri ihmisten kanssa tai, jos ongelma on vain yhden ihmisen kanssa.
Aivan älytöntä lähteä siitä, että itsessä on jotakin vikaa, mutta niinhän sinunlaisesi epäsensitiiviset ihmiset mieluummin haluavat muiden ajattelevan, kuin itse sopeutua muihin. Ihmisiä toden totta on erilaisia, mutta sinunlaisesi koittavat opettaa, että vain herkissä on jotain vikaa. Jolloin herkkä ei enää edes yritä etsiä herkkyyttä ymmärtävää seuraa, koska sinunlaisesi ovat leimanneet meidät tyhmiksi, yliherkiksi mimosoiksi. Vaikka itse olet ympäriinsä muita tallaava lehmä.
ap
En pusty punnitsemaan sitä. Minusta aiheetontakin kritiikkiä on pistetty minun viakseni, asioista, joihin en ole ollut syypää ja silti luu on jäänyt minun käteeni, joten olen aivan sekaisin siitä, miten asiat ovat.
ap