Mitä mieltä pakkoruotsista? Perustelut sille.
Pakkoruotsi alkaa kuudennella ja jatkuu koko opintouran, lukiosta yliopistoon ja ammattikouluun ym. Mihinkään ammattiin ei ilman pakkoruotsia voi valmistua.
Suomalaiset kuitenkin osaavat huonoiten englantia pohjoismaista. Ruotsissa on pakkoenglanti eikä siellä saa aloittaa muuta kieltä ellei englanti suju hyvin koulussa.
Ruotsin kieli on vieras kieli suomalaisille eikä se kuulu meidän identiteettiin.
Miksi pakkoruotsia ei saa poistettua?
Mitä mieltä pakkoruotsista? Perustelut.
Kommentit (81)
Vierailija kirjoitti:
"Esimerkiksi Vasemmistoliitossa ja Demareissa on sen perusjäsenistössä erittäin laaja pakkoruotsin vastustus, tutkimusten mukaan jopa laajempi kuin persuissa. Vastustusta löytyy laajalti myös Kokoomuksesta ja Keskustasta. "
Luin saman kliinisen tutkimuksen. Vasemmistoliiton ja SDP:n persujäsenissä oli aivan käsittämättömän laaja pakkoruotsin vastustus, itseasiassa kolme kerraa laajempi kuin Perussuomalaisissa. Lisäksi Kokoomuksen, Keskustan ja Vihreiden persujäsenissä vastustus oli viisinkertainen ja KD:n persujäsenissä noin kahdeksankertainen vastustus. RKP:n persujäsenissä vastustus oli neljätoistakertainen.
Minä vastasin tuohon kliiniseen tutkimukseen hampaiden vihlomisesta ja olin yllättynyt tuosta 14-kertaisesta vastustuksesta RKP:n persujäsenten keskuudessa. Yhtä yllättynyt olin siitä, ettei Perussuomalaiset saaneet 74 % prosenttia äänistä vaikka olin ajatellut niin.
Ei täällä Itä-Suomessa ole ruotsia paljon tarvittu, Venäjä olisi paljon tarpeellisempi. Eli ei jatkoon
Vierailija kirjoitti:
Pakkoruotsi on parempi kun pakkomielle pakkoruotsista jankkaamisessa.
Pakkomielteeksi sitä voi sanoa vasta sitten, kun ruotsista tulee valinnainen aine.
Mihin muumiruotsia tarvitsee? Muumeistakin on tehty suomeksi puhutut versiot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannatan vieraiden kielten valinnaisuutta, vaikka siinäkin on toki ongelmansa. Noin muuten on tämä pakkoruotsin vastustaminen vähän tuulimyllyjä vastaan taistelemista niin pitkään kuin yksikään suuri poliittinen puolue ei sitä ota ajaakseen. Eikä sitä tule tapahtumaan lähiaikoina.
Se yks entinen suuri puoluehan otti, mutta kun osaamattomuuttaan sössivät senkin aloitteen.
Jos sitä asiaa lähdetään ajamaan, niin taakse pitää saada mahdollisimman laaja koaliitio mahdollisimman monesta puolueesta. Se ei saa olla leimallisesti yhden puolueen juttu, koska suurimmatkin puolueet ovat Suomessa vain noin 20% kannatuksella, joten yksin ei yksikään puolue voi uudistusta läpi viedä.
Esimerkiksi Vasemmistoliitossa ja Demareissa on sen perusjäsenistössä erittäin laaja pakkoruotsin vastustus, tutkimusten mukaan jopa laajempi kuin persuissa. Vastustusta löytyy laajalti myös Kokoomuksesta ja Keskustasta. Kun näiden puolueiden pakkoruotsin vastustajat saadaan mukaan, niin silloin se voidaan hyvinkin kumota. Mutta sehän nyt on selvää, ettei noiden puolueiden pakkoruotsin vastustajat lähde johonkin persujen yksistään masinoimaan aloitteiseen. Taakse pitää saada laaja koaliitio, jossa kaikki puolueet on tasaveroisina mukana.
Nyt vaan kansalaisten pitäisi painaa tiukasti päälle ja tehdä selväksi omien puolueidensa kansanedustajille, että tähän kyykyttämiseen tulee stoppi juuri nyt!
t: Vasemmistoliiton äänestäjä
Minkä mielikuvitusroolin otat seuraavaksi?
Siis mitä?
Mikä sinulle tässä oli ihmeellistä? Sekö, että olen Vasemmistoliiton äänestäjä?
Olen siis perinteinen Vasemmistoliiton äänestäjä jo SKDL:n ajoilta ja siis Vasemmistoliiton rasvanahkaduurari osastoa.
Sinä taidat olla melkoisen nuori, kun kuvittelet, että Vasemmistoliitto on ainaostaan ne Punavuoressa punaviiniä lipittävät maailmanparantajat.
Vasemmistoliitossa on edelleen vahva duunarisiipi, joka paransi juuri käydyissä kuntavaaleissa kannatustaan nimenomaan teollisuuspaikkakunnilla. Tämä duunarisiipi vastustaa kokolailla yksimielisesti pakkoruotsia. Kemissä esimerkiksi Vasemmistoliitto on ylivoimasesti suurin puolue, joka sai kuntavaaleissa peräti 33,7% äänistä. Siitä porukasta ei kovin montaa pakkoruotsin kannattajaa löydy, jos yhtäkään.
Muutama vuosi sitten tehtiin gallup eri puolueiden kannattajien kannoista pakkoruotsiin. Kaikkein eniten pakkoruotsin vastustajia oli Vasemmistoliitossa. Että se siitä mielikuvituksesta.
Hyvä yritys mutta luokattoman huono toteutus. Pienen miehen porvarifantasia rasvanahkaduunarista lässähti jo alkumetreillä. Vasemmiston äänestäjä todennäköisesti muistaisi äänestämänsä puolueen nimen oikein. : D
Pakkoruotsi ahdistaa. Kivasta kielestä tehty kaamea mörkö. Alistaminen ja huonommat mahdollisuudet ei ole tasa-arvoa. Hävetkää ruotsalaiset!
Pakkoruotsi FAQ
Koska kouluruotsin vastustus nostaa aika ajoin rumaa päätään tälläkin foorumilla, niin kerrataanpa perusteet.
K: Mitä tarkoittaa "pakkoruotsi"?
V: Suomenruotsalaisten oikeutta puhua isänmaassaan äidinkieltään, ja suomenkielisten oikeutta lukea koulussa ruotsia mahdollisesti kieltä vastustavien vanhempiensa mahtikäskystä välittämättä.
K: Miksi "pakkoruotsia" vastustetaan?
V: Koska ruotsinkieliset tiedotusvälineet eivät ole yksi yhteen riippuvaisia samoista taloudellisen vallan keskittymistä kuin suomenkieliset, niissä voidaan usein kertoa se, mistä suomenkielisissä vaietaan (tietenkin myös päinvastoin).
Ennen kaikkea 1990-luvulla suomenkielisellä puolella hyväksytyksi noussut autoritäärinen oikeistolainen ajattelutapa, joka esimerkiksi monissa suomenkielisissä maakuntalehdissä on noussut määrääväksi ja tosiasiallista sensuuria ohjaavaksi ideologiaksi, ei ole ruotsinkielisellä puolella niin hallitsevassa asemassa. Tästä syystä ajattelutavan kannattajat pyrkivät rajoittamaan suomenkielisten lasten ajattelunvapautta sensuroimalla pois ruotsin kielen - ja sen mukana suomenruotsalaiset tiedotusvälineet - heidän ulottuviltaan.
K: Onko "pakkoruotsia" vastaan olemassa asiallisia argumentteja?
V: Voi ollakin. Tähän mennessä niitä ei ole täällä näkynyt.
K: Argumentoivatko "pakkoruotsin" vastustajat yleensä asiallisesti ja tasapuolisten sääntöjen mukaan?
V: Eivät. Poikkeuksetta he vaativat omille argumenteilleen etuoikeuksia eivätkä keskustele tasapuolisesti. Jos heidän vastustajansa koettavat puolustaa ruotsia historiallisin argumentein, "pakkoruotsin" vastustajat julistavat, että historialla argumentoiminen ei ole asiallista, kun puhutaan tämän päivän tilanteesta. Tämä ei kuitenkaan estä heitä vetoamasta itse historiaan - myyttiseen "suomalaisuuden sortoon", jota "ruotsalaisuus" on harjoittanut. Jos taas heidän vastustajansa vetoavat ruotsista koituneisiin henkilökohtaisiin hyötyihin, "pakkoruotsin" vastustajat julistavat asianomaisen epäisänmaalliseksi, itsekkääksi hyötyjäksi, jolle historia ja periaatteet eivät merkitse mitään - tämä ei tietenkään estä heitä itse vetoamasta omatekoisiin numeroihin ja laskelmiin todisteena ruotsin kielen "hyödyttömyydestä".
K: Mikä on "pakkoruotsin" vastustajien perusvirhe?
V: Se lienee heidän taipumuksensa tarkastella asiaa "ruotsalaisuuden" ja "suomalaisuuden" välisenä konfliktina. "Ruotsalaisuuden" piiriin kuuluvat Ruotsi ja suomenruotsalaiset, "suomalaisuutta" edustavat kaikki suomea puhuvat ihmiset, sikäli kuin he hyväksyvät "pakkoruotsin" vastustajat ideologiseksi etujoukokseen. Näistä kahdesta myyttisestä käsitteestä puhutaan ikään kuin ne olisivat yhteensopimattomia ja terävärajaisia ja ikään kuin niillä olisi oma tahto.
Suomen valtio, sen lait ja yhteiskunnallinen todellisuus sekä suomalaisen ja ruotsalaisen kulttuurin yhteiset piirteet ja keskinäinen sekoittuminen eivät oikeastaan merkitse heille yhtään mitään heidän karismaattisissa ja omavaltaisissa yrityksissään määritellä "suomalaisuuden" ja "ruotsalaisuuden" rajat valtioista ja yhteiskunnasta riippumattomina.
K: Miksi "pakkoruotsin" vastustajat ovat epädemokraattisia?
V: Heidän epädemokraattisuutensa on siinä, että he näkevät vähemmistöt aina jonkinlaisena sisäisenä vihollisena tai kerjäläisenä, joka ei ole eikä saa olla oman elämänsä subjekti, vaan jota enemmistö tykönänsä päättää "kohdella" milloin mitenkin. Kuitenkin jokainen meistä kuuluu ainakin jossain elämänsä vaiheessa johonkin vähemmistöön, joka joutuu anomaan virkakunnalta asioidensa käsittelyä normaalista poikkeavassa, vähemmistön erityiset tarpeet huomioonottavassa järjestyksessä. Esimerkiksi se, jolla on liikuntavamma, tarvitsee valtion kustantaman pyörätuolin. "Pakkoruotsin" vastustajien mielestä kaikkien on kuitenkin mentävä jalan portaista, ja invalidiluiskan sekä pyörätuolin järjestäminen vammaiselle on "epäoikeudenmukainen etuoikeus".
On merkillepantavaa, että "pakkoruotsin" vastustajat näkevät kaikki erimieliset - myös ne, jotka kannattavat vapaaehtoista ruotsin opetusta maltillisemmassa hengessä - "suomalaisten" tai "suomalaisuuden" geneerisinä ja parantumattomina vastustajina, eivät potentiaalisina liittolaisina, jotka voitaisiin asiallisella taivuttelulla käännyttää. Itseään he sitä vastoin pitävät jonkinlaisina suomalaisuuden portinvartijoina, joilla on yksinoikeus määritellä omavaltaisesti, mitä suomalaisuus on. Kukaan ei ole antanut heille tällaista mandaattia demokraattisessa järjestyksessä, kaikkein vähiten Suomen kansa, ja on varsin selvää, että jos he pääsisivät ruotsin kielestä eroon, he löytäisivät kyllä jotain muuta "epäsuomalaista", jonka haluaisivat tuhota. Tämän takia ns. "pakkoruotsin" vastustajat eivät ole uhka vain ruotsinkielisille, vaan koko kansan vapaudelle ja viime kädessä hengelle.
K: Mistä lähtökohdista voitaisiin käydä asiallista keskustelua "pakkoruotsin" asemasta?
V: Oikeat lähtökohdat olisivat esimerkiksi ruotsinopetuksen todelliset kustannukset, keskimääräisen kouluaineen opettamisen todelliset kustannukset, tilastotiedot siitä, kuinka levinnyttä ruotsin osaaminen todella on peruskoulun käyneissä ikäluokissa sekä tiedot siitä, kuinka moni hyvän ruotsintaidon hankkinut on ammatillisista tai henkilökohtaisista syistä saanut tyydytystä taidostaan. Vastaavat selvitykset tulisi tehdä muista kouluaineista. Vain näin voidaan selvittää, onko ruotsi epätavallisen paljon vihatumpi tai tarpeettomampi aine kuin kaikki muut aineet.
Selvityksen laatiminen tulisi tietenkin uskoa riippumattomalle elimelle, johon Suomalaisuuden liitolla ei olisi osaa eikä arpaa. Kansainvälinen komissio ilman Suomen, Ruotsin tai suomenruotsalaisten edustajia olisi hyvä idea. Siihen tulisi toki ottaa mukaan Euroopan vähemmistökielten tuntijoita ja kielivähemmistöjen edustajia.
Olisi myös aiheellista tutkia Suomalaisuuden liiton julkisuuskampanjojen korrelaatio ruotsin epäsuosion heilahduksiin.
Ainoa koko Suomen alueella pakollinen kieli on ruotsi. Suomen kieli ei ole pakollinen koko maan alueella. Tämä kertonee kaiken Suomen kielipolitiikan mielekkyydestä.
Pakkoruotsin ainoa tarkoitus on turvata ruotsinkielisten etuoikeudet korkeimmassa koulutuksessa ja korkeimmissa viroissa. Nythän ruotsinkielisille on alemmat pisterajat yliopistojen halutuimmille aloille ja kaikissa viroissa vaaditaan ruotsin taitoa, vaikka työssä ei tarvittaisi koskaan ruotsia. Järjestelmä suosii siis törkeästi ruotsinkielisiä, mutta virallisen tulkinnan mukaan syrjintää ei tapahdu, koska kaikilla on pakkoruotsi. Jos pakkoruotsi poistettaisiin, myös ruotsinkielisten edellä mainittu suosiminen pitäisi lopettaa. Tämän vuoksi RKP vastustaa niin kiivaasti pakkoruotsin poistamista.
Vierailija kirjoitti:
Pakkoruotsi FAQ
Koska kouluruotsin vastustus nostaa aika ajoin rumaa päätään tälläkin foorumilla, niin kerrataanpa perusteet.
K: Mitä tarkoittaa "pakkoruotsi"?
V: Suomenruotsalaisten oikeutta puhua isänmaassaan äidinkieltään, ja suomenkielisten oikeutta lukea koulussa ruotsia mahdollisesti kieltä vastustavien vanhempiensa mahtikäskystä välittämättä.K: Miksi "pakkoruotsia" vastustetaan?
V: Koska ruotsinkieliset tiedotusvälineet eivät ole yksi yhteen riippuvaisia samoista taloudellisen vallan keskittymistä kuin suomenkieliset, niissä voidaan usein kertoa se, mistä suomenkielisissä vaietaan (tietenkin myös päinvastoin).Ennen kaikkea 1990-luvulla suomenkielisellä puolella hyväksytyksi noussut autoritäärinen oikeistolainen ajattelutapa, joka esimerkiksi monissa suomenkielisissä maakuntalehdissä on noussut määrääväksi ja tosiasiallista sensuuria ohjaavaksi ideologiaksi, ei ole ruotsinkielisellä puolella niin hallitsevassa asemassa. Tästä syystä ajattelutavan kannattajat pyrkivät rajoittamaan suomenkielisten lasten ajattelunvapautta sensuroimalla pois ruotsin kielen - ja sen mukana suomenruotsalaiset tiedotusvälineet - heidän ulottuviltaan.
K: Onko "pakkoruotsia" vastaan olemassa asiallisia argumentteja?
V: Voi ollakin. Tähän mennessä niitä ei ole täällä näkynyt.K: Argumentoivatko "pakkoruotsin" vastustajat yleensä asiallisesti ja tasapuolisten sääntöjen mukaan?
V: Eivät. Poikkeuksetta he vaativat omille argumenteilleen etuoikeuksia eivätkä keskustele tasapuolisesti. Jos heidän vastustajansa koettavat puolustaa ruotsia historiallisin argumentein, "pakkoruotsin" vastustajat julistavat, että historialla argumentoiminen ei ole asiallista, kun puhutaan tämän päivän tilanteesta. Tämä ei kuitenkaan estä heitä vetoamasta itse historiaan - myyttiseen "suomalaisuuden sortoon", jota "ruotsalaisuus" on harjoittanut. Jos taas heidän vastustajansa vetoavat ruotsista koituneisiin henkilökohtaisiin hyötyihin, "pakkoruotsin" vastustajat julistavat asianomaisen epäisänmaalliseksi, itsekkääksi hyötyjäksi, jolle historia ja periaatteet eivät merkitse mitään - tämä ei tietenkään estä heitä itse vetoamasta omatekoisiin numeroihin ja laskelmiin todisteena ruotsin kielen "hyödyttömyydestä".K: Mikä on "pakkoruotsin" vastustajien perusvirhe?
V: Se lienee heidän taipumuksensa tarkastella asiaa "ruotsalaisuuden" ja "suomalaisuuden" välisenä konfliktina. "Ruotsalaisuuden" piiriin kuuluvat Ruotsi ja suomenruotsalaiset, "suomalaisuutta" edustavat kaikki suomea puhuvat ihmiset, sikäli kuin he hyväksyvät "pakkoruotsin" vastustajat ideologiseksi etujoukokseen. Näistä kahdesta myyttisestä käsitteestä puhutaan ikään kuin ne olisivat yhteensopimattomia ja terävärajaisia ja ikään kuin niillä olisi oma tahto.Suomen valtio, sen lait ja yhteiskunnallinen todellisuus sekä suomalaisen ja ruotsalaisen kulttuurin yhteiset piirteet ja keskinäinen sekoittuminen eivät oikeastaan merkitse heille yhtään mitään heidän karismaattisissa ja omavaltaisissa yrityksissään määritellä "suomalaisuuden" ja "ruotsalaisuuden" rajat valtioista ja yhteiskunnasta riippumattomina.
Sampo-Terhi Kiemunki aloitti virpomispuuhat vasta nyt.
Vierailija kirjoitti:
Pakkoruotsin ainoa tarkoitus on turvata ruotsinkielisten etuoikeudet korkeimmassa koulutuksessa ja korkeimmissa viroissa. Nythän ruotsinkielisille on alemmat pisterajat yliopistojen halutuimmille aloille ja kaikissa viroissa vaaditaan ruotsin taitoa, vaikka työssä ei tarvittaisi koskaan ruotsia. Järjestelmä suosii siis törkeästi ruotsinkielisiä, mutta virallisen tulkinnan mukaan syrjintää ei tapahdu, koska kaikilla on pakkoruotsi. Jos pakkoruotsi poistettaisiin, myös ruotsinkielisten edellä mainittu suosiminen pitäisi lopettaa. Tämän vuoksi RKP vastustaa niin kiivaasti pakkoruotsin poistamista.
Onko tämä Vasemmistoliiton virallinen kanta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannatan vieraiden kielten valinnaisuutta, vaikka siinäkin on toki ongelmansa. Noin muuten on tämä pakkoruotsin vastustaminen vähän tuulimyllyjä vastaan taistelemista niin pitkään kuin yksikään suuri poliittinen puolue ei sitä ota ajaakseen. Eikä sitä tule tapahtumaan lähiaikoina.
Se yks entinen suuri puoluehan otti, mutta kun osaamattomuuttaan sössivät senkin aloitteen.
Jos sitä asiaa lähdetään ajamaan, niin taakse pitää saada mahdollisimman laaja koaliitio mahdollisimman monesta puolueesta. Se ei saa olla leimallisesti yhden puolueen juttu, koska suurimmatkin puolueet ovat Suomessa vain noin 20% kannatuksella, joten yksin ei yksikään puolue voi uudistusta läpi viedä.
Esimerkiksi Vasemmistoliitossa ja Demareissa on sen perusjäsenistössä erittäin laaja pakkoruotsin vastustus, tutkimusten mukaan jopa laajempi kuin persuissa. Vastustusta löytyy laajalti myös Kokoomuksesta ja Keskustasta. Kun näiden puolueiden pakkoruotsin vastustajat saadaan mukaan, niin silloin se voidaan hyvinkin kumota. Mutta sehän nyt on selvää, ettei noiden puolueiden pakkoruotsin vastustajat lähde johonkin persujen yksistään masinoimaan aloitteiseen. Taakse pitää saada laaja koaliitio, jossa kaikki puolueet on tasaveroisina mukana.
Nyt vaan kansalaisten pitäisi painaa tiukasti päälle ja tehdä selväksi omien puolueidensa kansanedustajille, että tähän kyykyttämiseen tulee stoppi juuri nyt!
t: Vasemmistoliiton äänestäjä
Minkä mielikuvitusroolin otat seuraavaksi?
Siis mitä?
Mikä sinulle tässä oli ihmeellistä? Sekö, että olen Vasemmistoliiton äänestäjä?
Olen siis perinteinen Vasemmistoliiton äänestäjä jo SKDL:n ajoilta ja siis Vasemmistoliiton rasvanahkaduurari osastoa.
Sinä taidat olla melkoisen nuori, kun kuvittelet, että Vasemmistoliitto on ainaostaan ne Punavuoressa punaviiniä lipittävät maailmanparantajat.
Vasemmistoliitossa on edelleen vahva duunarisiipi, joka paransi juuri käydyissä kuntavaaleissa kannatustaan nimenomaan teollisuuspaikkakunnilla. Tämä duunarisiipi vastustaa kokolailla yksimielisesti pakkoruotsia. Kemissä esimerkiksi Vasemmistoliitto on ylivoimasesti suurin puolue, joka sai kuntavaaleissa peräti 33,7% äänistä. Siitä porukasta ei kovin montaa pakkoruotsin kannattajaa löydy, jos yhtäkään.
Muutama vuosi sitten tehtiin gallup eri puolueiden kannattajien kannoista pakkoruotsiin. Kaikkein eniten pakkoruotsin vastustajia oli Vasemmistoliitossa. Että se siitä mielikuvituksesta.
Hyvä yritys mutta luokattoman huono toteutus. Pienen miehen porvarifantasia rasvanahkaduunarista lässähti jo alkumetreillä. Vasemmiston äänestäjä todennäköisesti muistaisi äänestämänsä puolueen nimen oikein. : D
Mitä ihmettä trollaat? Onko sinulle puolue nimeltä Vasemmistoliitto täysin tuntematon?
Suomessa ei ole Vasemmisto nimistä puoluetta, on vain Vasemmistoliitto. Kyseinen puolue käyttää Vasemmisto lyhennetä puolueen tunnuksessa, mutta eihän se rakas lapsi puolueen nimi ole :)
Mikä sinua tässä asiassa jurppii? Sekö, että muissakin puolueissa, kun persuissa vastustetaan pakkoruotsia, vai se, että minä pidin persujen aloitetta alakoulutason kyhäelmänä, koska yrittivät amatöörimäisesti yksinään puskea aloitteen läpi sen sijaan, että olisivat hankkineet sen taakse mahdollisimman laajan koaliition, jolla olisi ollut ihan realistinen mahdollisuus mennä läpi.
Kyllä sä vielä opit kunhan sitä ikää tulee hieman lisää ;)
En kannata poistamista niin kauan kuin ehdotukset tyhjiön paikkaamisesta ovat luokkaa "lisää taideaineita! Lisää liikuntaa!"
Lisää valinnaisuutta. Olisin yläasteella opiskellut vaikka pakkolatinaa, kunhan ei olisi tarvinnut soittaa jotain rimputusta kitaralla viikosta toiseen.

Eihän mitään tyhjiötä olisi tulossa. Pakkoruotsin poiston jälkeen olisi edelleen pakko lukea vähintään yhtä A- ja yhtä B-kieltä. Ainoa ero nykyiseen olisi se, että kummankaan näistä ei olisi pakko olla ruotsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannatan vieraiden kielten valinnaisuutta, vaikka siinäkin on toki ongelmansa. Noin muuten on tämä pakkoruotsin vastustaminen vähän tuulimyllyjä vastaan taistelemista niin pitkään kuin yksikään suuri poliittinen puolue ei sitä ota ajaakseen. Eikä sitä tule tapahtumaan lähiaikoina.
Se yks entinen suuri puoluehan otti, mutta kun osaamattomuuttaan sössivät senkin aloitteen.
Jos sitä asiaa lähdetään ajamaan, niin taakse pitää saada mahdollisimman laaja koaliitio mahdollisimman monesta puolueesta. Se ei saa olla leimallisesti yhden puolueen juttu, koska suurimmatkin puolueet ovat Suomessa vain noin 20% kannatuksella, joten yksin ei yksikään puolue voi uudistusta läpi viedä.
Esimerkiksi Vasemmistoliitossa ja Demareissa on sen perusjäsenistössä erittäin laaja pakkoruotsin vastustus, tutkimusten mukaan jopa laajempi kuin persuissa. Vastustusta löytyy laajalti myös Kokoomuksesta ja Keskustasta. Kun näiden puolueiden pakkoruotsin vastustajat saadaan mukaan, niin silloin se voidaan hyvinkin kumota. Mutta sehän nyt on selvää, ettei noiden puolueiden pakkoruotsin vastustajat lähde johonkin persujen yksistään masinoimaan aloitteiseen. Taakse pitää saada laaja koaliitio, jossa kaikki puolueet on tasaveroisina mukana.
Nyt vaan kansalaisten pitäisi painaa tiukasti päälle ja tehdä selväksi omien puolueidensa kansanedustajille, että tähän kyykyttämiseen tulee stoppi juuri nyt!
t: Vasemmistoliiton äänestäjä
Minkä mielikuvitusroolin otat seuraavaksi?
Siis mitä?
Mikä sinulle tässä oli ihmeellistä? Sekö, että olen Vasemmistoliiton äänestäjä?
Olen siis perinteinen Vasemmistoliiton äänestäjä jo SKDL:n ajoilta ja siis Vasemmistoliiton rasvanahkaduurari osastoa.
Sinä taidat olla melkoisen nuori, kun kuvittelet, että Vasemmistoliitto on ainaostaan ne Punavuoressa punaviiniä lipittävät maailmanparantajat.
Vasemmistoliitossa on edelleen vahva duunarisiipi, joka paransi juuri käydyissä kuntavaaleissa kannatustaan nimenomaan teollisuuspaikkakunnilla. Tämä duunarisiipi vastustaa kokolailla yksimielisesti pakkoruotsia. Kemissä esimerkiksi Vasemmistoliitto on ylivoimasesti suurin puolue, joka sai kuntavaaleissa peräti 33,7% äänistä. Siitä porukasta ei kovin montaa pakkoruotsin kannattajaa löydy, jos yhtäkään.
Muutama vuosi sitten tehtiin gallup eri puolueiden kannattajien kannoista pakkoruotsiin. Kaikkein eniten pakkoruotsin vastustajia oli Vasemmistoliitossa. Että se siitä mielikuvituksesta.
Tehtiinkö tuo gallup silloin kun Vasemmistoliitto oli vielä SKDL?
Jag älskar flickor i allmänhet och allmänna flickor i synnerhet.
Vierailija kirjoitti:
buuri johannesburgista kirjoitti:
Vähemmistön oikeus ei voi olla enemmistön velvollisuus, muuten ollaan samassa tilanteessa
kuin apartheid-ajan Etelä-afrikka, jossa pieni vähemmistö pakotti suuren enemmistön
opettelemaan kielensä.
Pakkoruotsia pitäisi aina käsitellä ihmisoikeuksien polkemisena, mitä se oikeasti on, erityisesti tiedotettaessa asiasta muulle maailmalle.
Ruotsin kieli on alistajan kieli suomalaisille. Ruotsin kieli on ollut pakkokieli jo satoja vuosia suomalaisille ja sillä on löyty suomalaista identiteettiä, kulttuuria ja kieltä. Ruotsin kielellä on haitattu ylipäätään suomalaisen identiteetin ja maan kehitystä. Siksi suomalaiset vihaavat ruotsin kieltä ja hyvä niin. Alistamisesta ei voi pyrkiä pois jos ei ymmärrä vihata alistajaa. Siksi suomalaisten viha ruotsia kohtaan tulee tulkita pyrkimyksenä poistaa haitta pakotetusta identiteetistä.