Mitä mieltä pakkoruotsista? Perustelut sille.
Pakkoruotsi alkaa kuudennella ja jatkuu koko opintouran, lukiosta yliopistoon ja ammattikouluun ym. Mihinkään ammattiin ei ilman pakkoruotsia voi valmistua.
Suomalaiset kuitenkin osaavat huonoiten englantia pohjoismaista. Ruotsissa on pakkoenglanti eikä siellä saa aloittaa muuta kieltä ellei englanti suju hyvin koulussa.
Ruotsin kieli on vieras kieli suomalaisille eikä se kuulu meidän identiteettiin.
Miksi pakkoruotsia ei saa poistettua?
Mitä mieltä pakkoruotsista? Perustelut.
Kommentit (81)
Pakkoruotsi johtuu siitä kun sen vastapainona on pakkosuomi. Tämä aiheuttaa sen että suomenruotsalaiset osaavat puhua suomea ja tämä helpottaa suomenruotsalaisten sulautumista väestöön. Vielä jokunen vuosikymmen ja pakkoruotsi voidaan poistaa kun Suomessa ei enää ensimmäistäkään aluetta jossa suomenruotsalaisia olisi yli 20% alueen väestöstä. Ne vähät suomenruotsalaiset osaavat tässä vaiheessa kaikki puhua suomea ja ovat kulttuuriltaan lähempänä suomensuomalaista kuin suomenruotsalaista. Pakkoruotsille ei enää ole tarvetta ja poistetaan tärkeämpien asien tieltä.
Pakkoruotsista on myös se etu että osa suomea puhuvista pystyvät muuttamaan ruotsinkielisille alueille ja siten kasvattamaan suomenkielen tarvetta ja vaikutusta. Esim. Parainen on hyvä esimerkki tällaisesta tapahtumasta. Ulkosaaristossakin tämä on havaittavissa kun vertailee siihen mikä tilanne oli vain 30 vuotta sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt ite välttämättä ole pakkoruotsin puolella, mutta enemmänkin jonkun muun kielen opettelemisen englannin ja suomen lisäksi. Pelkällä englanninkielelläkin toki pärjää mutta yksi ylimääränen kieli viel oman äidinkielensä lisäksi ois etu työelämässä ja kehittää myös aivoja.
Ja siis tarkotan nimenomaan että pakkoruotsi joko pysyisi TAI tilalle tulisi joku toinen kieli, minkä saisi itse valita. En kyl tiiä miten tulisi käytännössä onnistumaan. Mutta siis joo, en kannata sitä että ainoa vieras kieli mitä koulussa opetetaan on englanti.Samaa mieltä. Ruotsia ei välttämättä tarvitse koskaan, itse en ole tarvinnut. Olisi parempi, jos saisi valita jonkin muun (hyödyllisememmän) kielen ruotsin tilalta. Esim. itäsuomalaiset tarvitsivat venäjää enemmän kuin ruotsia.
Yksi vaihtoehto olisi myös syventää englannin opiskelua, että pystyisi esim. yliopistossa tekemään työnsä englanniksi.
Totta. En sinällään ole pakkoruotsia vastaan, mutta se tuntuu typerältä, koska ruotsilla ei pohjoismaiden ulkopuolella tee yhtään mitään. Siksi mielestäni olisi järkevää, että ruotsin tilalla olisi vaihtoehtoja.
Meille opetettavalla ruotsilla ei pärjää edes ruotsissa. Meillä opiskellaan sipoota.
Olin aikoinaan Oslossa kursseilla ja kurssin vetäjät ehdottivat ruotsia englannin sijaan. Sanoin että javisst, kyllä käy. No, ne alkoi sitten puhua sitä skyggeböötä, josta ei voi tajuta mitään. Sanoin stop, back to english. Näin tehtiin ja kurssi meni hyvin.
Se on jännä, että englannin opiskelussa opiskellaan puhdasta "oxford"-englantia, mutta ruotsinkielen opiskelu tapahtuu suomenruotsiksi. Ja se on aivan eri kieli, kuin riikinruotsi, josta olisi hyötyä pohjoismaissa.
Oslo on Norjassa ja olettaisin että puhuivat norjaa eikä ruotsia. Se onkin jo Ruotsalaisellekin sellainen kieli että pitää vähän aikaa totutella.
Tiesitkö että ei ole olemassa mitään "riikinruotsia"? Puhuvat vähän eri tavalla riippuen mistä päin Ruotsia ovat kotoisin. Vähän niin kuin Suomessa ja Englannissakin.
Joo, tiedän. Kokemusta minulla on vain Tukholman alueelta. Sipoo ja Närpiökin on ihan eri kieliä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole olemassa mitään pakkoruotsia, ruotsi on vain oppiaine. Yhtä hyvin voisi puhua pakkomatematiikasta tai pakkosuomesta. Kuka sellaisenkin sanan kuin pakkoruotsi on keksinyt?
Asiaa helpottaa vieläpä se, että ruotsia kuulee Suomessa ja radiokanaviltakin tulee milloin tahansa ruotsia.
Ruotsalaisetkin ovat kivoja. Mikä voi harmittaa siinä aineessa?
- ruotsi on ainoa pakollinen nimetty kieli (esim. englanti ei ole pakollista)
- ruotsi on ainoa aine, joka on pakollinen jokaisella kouluasteella opiskelualasta riippumatta
- ruotsi on ainoa pakollinen ei-universaali aine
Olisiko nämä riittävät perustelut pakko-etuliitteelle ?
Ruotsi on myös ainoa aine, jonka pakollisuutta kansan enemmistö vastustaa.
Pakkoruotsihullu taas herännyt ja kirjoittelee itsensä kanssa.
Sairaus tuokin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole olemassa mitään pakkoruotsia, ruotsi on vain oppiaine. Yhtä hyvin voisi puhua pakkomatematiikasta tai pakkosuomesta. Kuka sellaisenkin sanan kuin pakkoruotsi on keksinyt?
Asiaa helpottaa vieläpä se, että ruotsia kuulee Suomessa ja radiokanaviltakin tulee milloin tahansa ruotsia.
Ruotsalaisetkin ovat kivoja. Mikä voi harmittaa siinä aineessa?
- ruotsi on ainoa pakollinen nimetty kieli (esim. englanti ei ole pakollista)
- ruotsi on ainoa aine, joka on pakollinen jokaisella kouluasteella opiskelualasta riippumatta
- ruotsi on ainoa pakollinen ei-universaali aine
Olisiko nämä riittävät perustelut pakko-etuliitteelle ?
Ruotsi on myös ainoa aine, jonka pakollisuutta kansan enemmistö vastustaa.
Erinomainen perustelu pakko-etuliitteelle.
Vierailija kirjoitti:
Kannatan vieraiden kielten valinnaisuutta, vaikka siinäkin on toki ongelmansa. Noin muuten on tämä pakkoruotsin vastustaminen vähän tuulimyllyjä vastaan taistelemista niin pitkään kuin yksikään suuri poliittinen puolue ei sitä ota ajaakseen. Eikä sitä tule tapahtumaan lähiaikoina.
Se yks entinen suuri puoluehan otti, mutta kun osaamattomuuttaan sössivät senkin aloitteen.
Jos sitä asiaa lähdetään ajamaan, niin taakse pitää saada mahdollisimman laaja koaliitio mahdollisimman monesta puolueesta. Se ei saa olla leimallisesti yhden puolueen juttu, koska suurimmatkin puolueet ovat Suomessa vain noin 20% kannatuksella, joten yksin ei yksikään puolue voi uudistusta läpi viedä.
Esimerkiksi Vasemmistoliitossa ja Demareissa on sen perusjäsenistössä erittäin laaja pakkoruotsin vastustus, tutkimusten mukaan jopa laajempi kuin persuissa. Vastustusta löytyy laajalti myös Kokoomuksesta ja Keskustasta. Kun näiden puolueiden pakkoruotsin vastustajat saadaan mukaan, niin silloin se voidaan hyvinkin kumota. Mutta sehän nyt on selvää, ettei noiden puolueiden pakkoruotsin vastustajat lähde johonkin persujen yksistään masinoimaan aloitteiseen. Taakse pitää saada laaja koaliitio, jossa kaikki puolueet on tasaveroisina mukana.
Nyt vaan kansalaisten pitäisi painaa tiukasti päälle ja tehdä selväksi omien puolueidensa kansanedustajille, että tähän kyykyttämiseen tulee stoppi juuri nyt!
t: Vasemmistoliiton äänestäjä

Juuri näin.
Pakko-ruotsin tarkoitus on liittää Suomi läntiseen kulttuuripiiriin (eikä itäiseen). Poliittisesti tämä on perusteltua. Mielestäni ruotsin opiskelulle pitäisi kuitenkin antaa muita läntisiä vaihtoehtoja maantieteellisesti lähellä olevista kielistä: norja, tanska, saksa. Näin suomalaisten kielitaito monipuolistuisi ja valintamahdollisuus lisäisi opiskelumotivaatiota.
Vierailija kirjoitti:
Pakkoruotsi on RKP:n vallan ja suomenkielisten alistamisen symboli. Samaan tapaan kuin huivipakko osoittaa miesten vallan ja naisten alistamisen tietyissä kulttuureissa.
Tuossa on selvästi kova alistumis- ja voimafantasia tulilla. YK, Valtiokonttori, öisin ilmaantuvat ja sitten taas katoavat ketjut...
Vierailija kirjoitti:
Pakkoruotsi alkaa kuudennella ja jatkuu koko opintouran, lukiosta yliopistoon ja ammattikouluun ym. Mihinkään ammattiin ei ilman pakkoruotsia voi valmistua.
Suomalaiset kuitenkin osaavat huonoiten englantia pohjoismaista. Ruotsissa on pakkoenglanti eikä siellä saa aloittaa muuta kieltä ellei englanti suju hyvin koulussa.
Ruotsin kieli on vieras kieli suomalaisille eikä se kuulu meidän identiteettiin.
Miksi pakkoruotsia ei saa poistettua?
Mitä mieltä pakkoruotsista? Perustelut.
Sitä mieltä, että aiheesta on jo enemmän kuin tarpeeksi ketjuja sekä täällä että kaikilla muilla mahdollisilla keskustelupalstoilla. Miksi piti taas aloittaa uusi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannatan vieraiden kielten valinnaisuutta, vaikka siinäkin on toki ongelmansa. Noin muuten on tämä pakkoruotsin vastustaminen vähän tuulimyllyjä vastaan taistelemista niin pitkään kuin yksikään suuri poliittinen puolue ei sitä ota ajaakseen. Eikä sitä tule tapahtumaan lähiaikoina.
Se yks entinen suuri puoluehan otti, mutta kun osaamattomuuttaan sössivät senkin aloitteen.
Jos sitä asiaa lähdetään ajamaan, niin taakse pitää saada mahdollisimman laaja koaliitio mahdollisimman monesta puolueesta. Se ei saa olla leimallisesti yhden puolueen juttu, koska suurimmatkin puolueet ovat Suomessa vain noin 20% kannatuksella, joten yksin ei yksikään puolue voi uudistusta läpi viedä.
Esimerkiksi Vasemmistoliitossa ja Demareissa on sen perusjäsenistössä erittäin laaja pakkoruotsin vastustus, tutkimusten mukaan jopa laajempi kuin persuissa. Vastustusta löytyy laajalti myös Kokoomuksesta ja Keskustasta. Kun näiden puolueiden pakkoruotsin vastustajat saadaan mukaan, niin silloin se voidaan hyvinkin kumota. Mutta sehän nyt on selvää, ettei noiden puolueiden pakkoruotsin vastustajat lähde johonkin persujen yksistään masinoimaan aloitteiseen. Taakse pitää saada laaja koaliitio, jossa kaikki puolueet on tasaveroisina mukana.
Nyt vaan kansalaisten pitäisi painaa tiukasti päälle ja tehdä selväksi omien puolueidensa kansanedustajille, että tähän kyykyttämiseen tulee stoppi juuri nyt!
t: Vasemmistoliiton äänestäjä
Minkä mielikuvitusroolin otat seuraavaksi?
"Esimerkiksi Vasemmistoliitossa ja Demareissa on sen perusjäsenistössä erittäin laaja pakkoruotsin vastustus, tutkimusten mukaan jopa laajempi kuin persuissa. Vastustusta löytyy laajalti myös Kokoomuksesta ja Keskustasta. Kun näiden puolueiden pakkoruotsin vastustajat saadaan mukaan, niin silloin se voidaan hyvinkin kumota. Mutta sehän nyt on selvää, ettei noiden puolueiden pakkoruotsin vastustajat lähde johonkin persujen yksistään masinoimaan aloitteiseen. Taakse pitää saada laaja koaliitio, jossa kaikki puolueet on tasaveroisina mukana."
Ja sitten tuo koalitio äänestää Sampo Terhon Perussuomalaisten seuraavaksi puheenjohtajaksi.
Perussuomalaisten kannatus tulee ensi eduskuntavaaleissa olemaan noin puolet RKP:n kannatuksesta. : D
Itse kannatan pakko-persun siirtämistä omille pakko-persu-aiheita käsitteleville pakko-persu-keskustelupalstoille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole olemassa mitään pakkoruotsia, ruotsi on vain oppiaine. Yhtä hyvin voisi puhua pakkomatematiikasta tai pakkosuomesta. Kuka sellaisenkin sanan kuin pakkoruotsi on keksinyt?
Asiaa helpottaa vieläpä se, että ruotsia kuulee Suomessa ja radiokanaviltakin tulee milloin tahansa ruotsia.
Ruotsalaisetkin ovat kivoja. Mikä voi harmittaa siinä aineessa?
- ruotsi on ainoa pakollinen nimetty kieli (esim. englanti ei ole pakollista)
- ruotsi on ainoa aine, joka on pakollinen jokaisella kouluasteella opiskelualasta riippumatta
- ruotsi on ainoa pakollinen ei-universaali aine
Olisiko nämä riittävät perustelut pakko-etuliitteelle ?
Ruotsi on myös ainoa aine, jonka pakollisuutta kansan enemmistö vastustaa.
Erinomainen perustelu pakko-etuliitteelle.
Vielä parempi on pakkomielle ja siitä johtuva loputon jankutus...
Vierailija kirjoitti:
Suomi on kaksikielinen maa.
Valitettavasti, tähän pitää saada muutos ja tullaan saamaankin. Kyse on vaan aikataulusta.
"Esimerkiksi Vasemmistoliitossa ja Demareissa on sen perusjäsenistössä erittäin laaja pakkoruotsin vastustus, tutkimusten mukaan jopa laajempi kuin persuissa. Vastustusta löytyy laajalti myös Kokoomuksesta ja Keskustasta. "
Luin saman kliinisen tutkimuksen. Vasemmistoliiton ja SDP:n persujäsenissä oli aivan käsittämättömän laaja pakkoruotsin vastustus, itseasiassa kolme kerraa laajempi kuin Perussuomalaisissa. Lisäksi Kokoomuksen, Keskustan ja Vihreiden persujäsenissä vastustus oli viisinkertainen ja KD:n persujäsenissä noin kahdeksankertainen vastustus. RKP:n persujäsenissä vastustus oli neljätoistakertainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannatan vieraiden kielten valinnaisuutta, vaikka siinäkin on toki ongelmansa. Noin muuten on tämä pakkoruotsin vastustaminen vähän tuulimyllyjä vastaan taistelemista niin pitkään kuin yksikään suuri poliittinen puolue ei sitä ota ajaakseen. Eikä sitä tule tapahtumaan lähiaikoina.
Ei se ole mitään tuulimyllyjä vastaan taistelemista. Persut ovat hallituksessa koska vastustavat pakkoruotsia ja SDP RKPn kanssa oppositiossa koska kannattavat pakkoruotsia.
Ei SDP muuta kantaansa pakkoruotsi asiassa jos ihmiset äänestävät sitä ja luulevat että pakkoruotsiin ei voi kajota. Kun lopettaa pakkoruotsia kannattavan puoleen äänestämisen niin jokainen puolue kyllä vaihtaa kantansa pakkoruotsin puolustamisessa. Myös vuosikymmeniä pakkoruotsin tukijana ollut SDP.
Puolueita ei kiinnosta marginaalijengin änkyröinnit paskan vertaa.
74% kansasta vastustaa pakkoruotsia.
Puolueille ei jytky kelpaa vaikka tarjottimella tarjotaan.
Pakkoruotsin vastustus yhdistää kansaa kun 74% vastustaa pakkoruotsia. Siitä saisi moni puolue jytkyn jos rupeaisi vastustamaan pakkoruotsia mutta se ei kelpaa puolueille jostain syystä.
Suomen demokratia ei toimi pakkoruotsin tapauksessa. Puolueet yrittävät väkisin ajaa omaa agendaansa kansalle ja jäävät oppositioon mieluummin kuin vastustavat pakkoruotsia.
Tulevaisuuden historiantutkijat joutuvat selvittämään mikä on ollut se tekijä että puolueet eivät suostuneet ilmiselvän vääryyden poistamisen vaikka kansan tuki olisi ollut saatavissa. Vain persut ovat suostuneet kansanedustajiksi ja kuunnelleet kansaa. Muut puolueet ovat valtionedustajia kansaan päin ja ajavat omaa ajatustaan kansalle.
Tutkimus osoittaa että 74% suomalaisista vastustaa pakkoruotsia, siis pakollista identitteettiä.
Ruotsin kieli joka joudutaan pakottamaan suomalaisille koska se ei kuulu suomalaisten identiteettiin suututtaa 74% kansasta. Se on suuri häpeä että pakkoruotsista ei päästä demokraattisessa maassa eroon. Se on häpeällistä demokratian halveksuntaa.
Eikö Sampo Terhon Suomalaisuuden Liitolla ole keskustelupalstaa, jossa voit esittää näitä faktoja. 74 % tämän palstan lukijoista uskoo ja toivoo, että näin on. : D
Omasta kokemuksesta sanoisin, että on mukavaa, kun ymmärtää ruotsiakin jonkin verran. Kielen sujuvaan puhumiseen saakka kouluissa ei päästä, koska kieliopin monimutkaisuus ja täydellisen osaamisen vaatiminen vie niin paljon aikaa.
Ruotsinkielellä palveleminen tulee aina jäämään muiden äidinkieleltään ruotsalaisten tehtäväksi. Eli pienet piirit pyörii.