Mä en rakasta lastani ja tämä luulee, että se on hänen syy

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan oikeasti ap, jos on paha olla hae apua. Ei menneisyyttä voi muuttaa vain muutat omaa ajattelua ja käytöstä.

Annetava itsellesi anteeksi ja ole hieman armollinen.

Mitä siitä mä annan itselleni anteeksi, että minun äitini syytti minun käytöstäni omista vioistaan, joilla satutti minua? Se ei kuule ihan korvaa sitä, mitä mä olen sen takia menettänyt.

ap

Mitä se korvaa että katkeruutena et mene elämässäsi eteenpäin vaa jäät tuleen makamaan? Ei tuo oloasi helpota, voin kokemuksena sen sanoa.

Vierailija kirjoitti:

Vain otsikkoon lyhyt toteamus: Onko tuo ihmekään, että lapsi luulee niin?

No ei ole, arvaa onko kivaa tietää tämä, eikä osata saada lasta näkemään, ettei se ole niin? Mutta ainoa joka auttaa ovat uudet korjaavat kokemukset, joissa en hylkäisi, en tiedä pystyinkö tänään suututtuani(?) välttämään uuden hylkäyskokemuksen synnyn, mutta luulisin niin. En ehkä vielä parantanut vanhaa, mutta...

Tällä lailla ajatellen lapsille ei saisi suuttua lainkaan, jos se aina tuhoaa kaiken.

ap

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin minusta jopa tuntuu, että tämän maailman pahuuden takana on syyttä ihmisen kannettavaksi langetettu syyllisyys, josta ei pääse irti, mutta mistäpä minä sen tiedän.

ap

Huooh. Siitä pääsee yli, jos itse haluat!

Miten on mahdollista,että miehesi ei ole lähtenyt lasten kanssa pois luotasi? Olet hyvin sairas ihminen ja sairastutat kaikki ympärilläolevat.Sinun pitää olla yksin ja käydä terapiassa.Vasta sitten kun olet eheä ( voi olla ettei niin tapahdu koskaan) voit olla perheesi kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Oletko se sama henkilö joka yhdessä ketjussa kertoi miten se on paljon hirveämpää kun äitisi kehoitti siivoamaan, kun se että joitain on hakattu koko lapsuus?

Juu on. Hän muistaakseni perusteli sitä niin, että se fyysinen kipu helpottaa lopulta mutta henkinen on ikuista... Koska eihän niille hakatuille lapsille mitään henkistä siitä jää :))))

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan oikeasti ap, jos on paha olla hae apua. Ei menneisyyttä voi muuttaa vain muutat omaa ajattelua ja käytöstä.

Annetava itsellesi anteeksi ja ole hieman armollinen.

Mitä siitä mä annan itselleni anteeksi, että minun äitini syytti minun käytöstäni omista vioistaan, joilla satutti minua? Se ei kuule ihan korvaa sitä, mitä mä olen sen takia menettänyt.

ap

Mitä se korvaa että katkeruutena et mene elämässäsi eteenpäin vaa jäät tuleen makamaan? Ei tuo oloasi helpota, voin kokemuksena sen sanoa.

Mihin eteenpäin mä menisin, kun kaikki menee pieleen tuon asian vaikutusten takia? Vaikka tiedän, että pystyisin parempaan ilman noita vaikutuksia? Olen hakenut apua sitä saamatta, EI OLE MINUN VIKANI. Edelleen olen hakenut apua.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin minusta jopa tuntuu, että tämän maailman pahuuden takana on syyttä ihmisen kannettavaksi langetettu syyllisyys, josta ei pääse irti, mutta mistäpä minä sen tiedän.

ap

Huooh. Siitä pääsee yli, jos itse haluat!

Jos luulet "päässeesi yli" maailman pahuudesta, et tiedä mistä puhut.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kuitenkin lapsia ja mahdollisuus kasvaa vanhempana, nämä traumojen takia lapsettomiksi jäävät myöntävät pahantekijöilleen näiden voineen vaikuttaa heidän elämäänsä "haha, olin sinulle ilkeä, jää lapsettomuuteen..!" "Ja ole kaikkien halveksima vela, sen sinulle langetan, minä, joka sinua kiusasinkin, hahhhahhhahhaaa." Onneksi en ole niin heikko.

ap

Etkö huomaa, että sä vaan jatkat toimillani samaa epäkelvon sukunne historiaa? Siitä, mistä itse kärsit lapsena, laitat omatkin lapset kärsimään. Kasva siis aikuiseksi ja Mene hoitoon vihdoin viimein!! Sun on turha ylpeillä "onpas edes lapsia"', jos et heitä edes pysty rakastamaan.

Kannattaa lukea tänne sivulle 4 tai 5 asti, ennen kuin aloittaa haukkumisen.

ap

Jos se aiempi terapeutti ei ollu hyvä, kannattaa vaihtaa toiseen ja terapoida itsensä kuntoon asti. Kai sä nyt tännekin asiasta kirjoittamalla selkeästi kuitenkin ymmärrät ettei sun perhetilanteesi ja suhteesi omiin lapsiin ole normaali? Ja vain sinulla on itselläsi vastuu itsesi ja ajatustesi muuttamisesta. Et ole ainoa vanhempi jolla ollut hankala lapsuus. Siitä vaan on päästävä jotenkin yli, eikä kostaa sitä omalle jälkikasvulle. Kukaan muu kuin sinä ei pysty asiaan vaikuttamaan, muiden syyllistäminen, vaikka oikeutettukin, ei sua sieltä suosta nosta. Vielä kerrran: Ainoa, ketä sulla mahdollisuuksia muuttaa olet vain sinä itse. Et tule ehkä koskaan saamaan äidiltäsi ymmärrystä, mutta itse voit muuttua olemaan ymmärtäväinen äiti omille lapsillesi.

Mä en usko, että se on niin kauhean epänormaalikaan. Ja kyllä mua auttaa jotkut muut, kuin minä itse, muuten jos mä voisin auttaa, ongelmaa ei olisi. Se tukastanostovertaus.

ap

Sano pennulle että jos ei jätä äitiä rauhaan niin pääsiäisnoidat hakee yöllä eikä tuo koskaan takaisin :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan oikeasti ap, jos on paha olla hae apua. Ei menneisyyttä voi muuttaa vain muutat omaa ajattelua ja käytöstä.

Annetava itsellesi anteeksi ja ole hieman armollinen.

Mitä siitä mä annan itselleni anteeksi, että minun äitini syytti minun käytöstäni omista vioistaan, joilla satutti minua? Se ei kuule ihan korvaa sitä, mitä mä olen sen takia menettänyt.

ap

Mitä se korvaa että katkeruutena et mene elämässäsi eteenpäin vaa jäät tuleen makamaan? Ei tuo oloasi helpota, voin kokemuksena sen sanoa.

Mihin eteenpäin mä menisin, kun kaikki menee pieleen tuon asian vaikutusten takia? Vaikka tiedän, että pystyisin parempaan ilman noita vaikutuksia? Olen hakenut apua sitä saamatta, EI OLE MINUN VIKANI. Edelleen olen hakenut apua.

ap

Kenen vika on, jos olet apua saanut? Lue sun kirjoitukset uudelleen ja katso huomaatko mitään? Ei auta syyttelet itseäsi ja äitiäsi. Mennyt on mennytä keskity tähän päivään, ja niillä avuilla mitä olet muka saanut.

Kerta olet apua saanut, miksi sitten ei ole auttanut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin minusta jopa tuntuu, että tämän maailman pahuuden takana on syyttä ihmisen kannettavaksi langetettu syyllisyys, josta ei pääse irti, mutta mistäpä minä sen tiedän.

ap

Huooh. Siitä pääsee yli, jos itse haluat!

Jos luulet "päässeesi yli" maailman pahuudesta, et tiedä mistä puhut.

ap

Hah. Just just. Ei tuo vertailu vetoa yhtään ja ei pidä rupee uhri asenteella väittää, että en tiedä kun en ole kokenut? Voin tietää, vaikka en olisi kokenut voin ymmärtää miltä se tuntuu. Eli en ymmärrä miksi haluat huomiota ja puhut maailman pahuudesta kuin sitä olisi juuri vain sinulle sattunut? Ihan vaa tiedoksi on muitakin ketkä ovat pahaa ja vääryyttä kokenut, mutta eivät niillä vertaa muihin "kuka teistä on kokenut pahaa, ette niin paljon kuin minä"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan oikeasti ap, jos on paha olla hae apua. Ei menneisyyttä voi muuttaa vain muutat omaa ajattelua ja käytöstä.

Annetava itsellesi anteeksi ja ole hieman armollinen.

Mitä siitä mä annan itselleni anteeksi, että minun äitini syytti minun käytöstäni omista vioistaan, joilla satutti minua? Se ei kuule ihan korvaa sitä, mitä mä olen sen takia menettänyt.

ap

Mitä se korvaa että katkeruutena et mene elämässäsi eteenpäin vaa jäät tuleen makamaan? Ei tuo oloasi helpota, voin kokemuksena sen sanoa.

Mihin eteenpäin mä menisin, kun kaikki menee pieleen tuon asian vaikutusten takia? Vaikka tiedän, että pystyisin parempaan ilman noita vaikutuksia? Olen hakenut apua sitä saamatta, EI OLE MINUN VIKANI. Edelleen olen hakenut apua.

ap

Kenen vika on, jos olet apua saanut? Lue sun kirjoitukset uudelleen ja katso huomaatko mitään? Ei auta syyttelet itseäsi ja äitiäsi. Mennyt on mennytä keskity tähän päivään, ja niillä avuilla mitä olet muka saanut.

Kerta olet apua saanut, miksi sitten ei ole auttanut?

No voi pyhä yksinkertaisuus, lue itse tätä ketjua, niin vastaus löytyy kyllä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin minusta jopa tuntuu, että tämän maailman pahuuden takana on syyttä ihmisen kannettavaksi langetettu syyllisyys, josta ei pääse irti, mutta mistäpä minä sen tiedän.

ap

Huooh. Siitä pääsee yli, jos itse haluat!

Jos luulet "päässeesi yli" maailman pahuudesta, et tiedä mistä puhut.

ap

Hah. Just just. Ei tuo vertailu vetoa yhtään ja ei pidä rupee uhri asenteella väittää, että en tiedä kun en ole kokenut? Voin tietää, vaikka en olisi kokenut voin ymmärtää miltä se tuntuu. Eli en ymmärrä miksi haluat huomiota ja puhut maailman pahuudesta kuin sitä olisi juuri vain sinulle sattunut? Ihan vaa tiedoksi on muitakin ketkä ovat pahaa ja vääryyttä kokenut, mutta eivät niillä vertaa muihin "kuka teistä on kokenut pahaa, ette niin paljon kuin minä"

Minä en tarkoittanut minuun tai sinuun kohdistuneita pahuuksia, vaan mietin vain maailman pahuuden syntymekanismia. Jos kellään, toistan: kellään ei olisi kokemusta syyttömänä kärsitystä vääryydestä, jota ei oikaista, niin paljonko maailmassa olisi pahuutta jäljellä? Koska syytön kärsijä, joka ei tajua olevansa syytön, eikä saa siihen apua, että tajuaisi olevansa syytön, levittää pahaa ympärilleen.

ap

Kai mä mietin aika paljon sitä mitä mä olen menettänyt tämän kaiken takia. Isän puolelta olen hyväosainen, mutta kyllä äiti osasi sen niin minulta pilata, etten saanut siitäkään paskaakaan nauttia, enkä mistään. Vaikka isän nyt minulle isäksi valitsikin. Niin kun ei itsekään onnistunut isän kanssa, niin tuskin ois kestänyt kattella, jos mulla ois makeeta ja hyvää, itseni näköistä elämää.

ap

Vierailija kirjoitti:

Rusentaminen = väittää minulle, että minun serkkuni ahdistuu puheistani, vaikkei se ole paskaakaan totta. Väittää, että minä tein nyt pahaa toiselle! Väittää itse tietävänsä, vaikkei ollut paikalla, eikä itse ole nähnyt serkkuani vuosiin, että miten tämä reagoi. Helvetin sairas "opastaja" ja raivostuu, kun mä pilasin serkun yökyläilyfiiliksen meillä. Heh. Mitenköhän mun äidille se kuuluu, mitä me nelikymppiset jaamme elämistämme toisillemme? :DD

Samalla tavalla tosiaan mun ois kuulunut ahdistua asioista, joita serkulle oli tapahtunut, ja joihin hän ei ollut tyytynyt tai tyytyväinen :D

ap

Mistä sun äitisi edes tietää, mitä sä olet serkkusi kanssa puhunut, jollei hän ollut paikalla teidän keskusteluja kuuntelemassa? Sinäkö hänelle avauduit keskusteluistanne?

Eikö lasta voi antaa pois, jos häntä ei rakasta? Pakko ei ole kituuttaa.

Oletko ajatellut että äitisikään ei ole voinut päättää millainen hänestä on tullut, vaan hänkin on omien vanhempiensa uhri, joka vaan siirtää kärsimäänsä pahaa eteenpäin, koska ei kykene muuhun? Kukaan täällä ei ole virheetön ja kaikkivaltias. Ja hyvin harva pystyy näkemään OMIA tekojaan. 

Minä olen myös kasvanut rakkaudettomassa ja väkivaltaisessa kodissa. Mutta tein pitkän matkan sisäänpäin ja löysin rakkauden itsestäni. Rakkaus ei ole TUNNE, se on eräänlainen asenne ihmisessä, jota joko on tai ei ole. Mutta tämä tie on sikäli vaikea, että täytyy nähdä kaikki pahuus myös itsessään, ennen kuin uhriasemasta pääsee ja saa oman voimansa takaisin.

Sinua voisi auttaa ehkä joku vertaistukiryhmä.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rusentaminen = väittää minulle, että minun serkkuni ahdistuu puheistani, vaikkei se ole paskaakaan totta. Väittää, että minä tein nyt pahaa toiselle! Väittää itse tietävänsä, vaikkei ollut paikalla, eikä itse ole nähnyt serkkuani vuosiin, että miten tämä reagoi. Helvetin sairas "opastaja" ja raivostuu, kun mä pilasin serkun yökyläilyfiiliksen meillä. Heh. Mitenköhän mun äidille se kuuluu, mitä me nelikymppiset jaamme elämistämme toisillemme? :DD

Samalla tavalla tosiaan mun ois kuulunut ahdistua asioista, joita serkulle oli tapahtunut, ja joihin hän ei ollut tyytynyt tai tyytyväinen :D

ap

Mistä sun äitisi edes tietää, mitä sä olet serkkusi kanssa puhunut, jollei hän ollut paikalla teidän keskusteluja kuuntelemassa? Sinäkö hänelle avauduit keskusteluistanne?

No siis hän heitti mulle, että älä vaan puhu *se aihe* NN:lle, ja no, olin jo puhunut. Mutta se miksi pahastuin oli, että äiti sanoi minun sillä loukanneen serkkua. Aivan kuin mä olisin ihmisenä niin hirveä ihminen, että puhuisin serkkuani satuttavia asioita.

ap

Vierailija kirjoitti:

Oletko ajatellut että äitisikään ei ole voinut päättää millainen hänestä on tullut, vaan hänkin on omien vanhempiensa uhri, joka vaan siirtää kärsimäänsä pahaa eteenpäin, koska ei kykene muuhun? Kukaan täällä ei ole virheetön ja kaikkivaltias. Ja hyvin harva pystyy näkemään OMIA tekojaan. 

Minä olen myös kasvanut rakkaudettomassa ja väkivaltaisessa kodissa. Mutta tein pitkän matkan sisäänpäin ja löysin rakkauden itsestäni. Rakkaus ei ole TUNNE, se on eräänlainen asenne ihmisessä, jota joko on tai ei ole. Mutta tämä tie on sikäli vaikea, että täytyy nähdä kaikki pahuus myös itsessään, ennen kuin uhriasemasta pääsee ja saa oman voimansa takaisin.

Sinua voisi auttaa ehkä joku vertaistukiryhmä.  

Niin, sä piditkin itseäsi lapsuudessasikin ehkä uhrina, mutta entäs kun minä sain pitää itseäni syyllisenä niihin äitini tekoihin? Aikamoista alkaa pyytää mua vielä kaiken sen päälle miettimään, miten paha mä nyt oikein olinkaan.

ap

Eikä äiti edes sanonut silleen varoittaen, että älä puhu siitä aiheesta, vaan moittien äänensävyllään jo valmiiksi, että paha olet, jos menet puhumaan. Ja kun sanoin puhuneeni, niin puhkesi entistä pahemmin paheksumaan, että kamala olen tms.

Äiti ei siis kestä oikeaa elämää ja realiteettejä, hänestä jotain hajoaa, jos kerron muille pahasta olostani tms. Eihän se nyt heihin liity mitenkään! Siis että äiti varmaan luulee serkun syyllistyvän ja kokevansa olevansa huono vieras siitä tai jotain, kun mä en pysy hilpeänä. Tsiisus... Tietysti on jo säälittävää, että jollain on NOIN vaikeaa, mutta mä olen tuollaisen syyllistämisen taka menettänyt ystäviä uskoessani sitten loukanneeni heitä olemalla oma itseni, kun äiti on niin väittänyt tuntematta ystäviäni tai minua. Tai ainakin olen menettänyt luottamuksen ohmisten välisiin suhteisiin ja niiden arvioimiseen ITSE. Äitihän ne arvioi etänä, että miten minusta tykätään, eli ei.

ap