Lue keskustelun säännöt.
En tule enää koskaan saamaan hellyyttä tai rakkautta
11.04.2017 |
Menin väärän ihmisen kanssa naimisiin ja sain hänen kanssaan lapsia. Ex-mieheni oli väkivaltainen ja julma minua kohtaan ja lasten vuoksi tavatessamme jatkaa samaa tyyliä edelleen. Mies löi nyrkillä, retuutti, töni, potki, hyökkäsi kimppuun, talloi päätäni, heitti päälleni vettä ja sotki vaatteeni, pakotti nukkumaan lattialla ja rikkoi tavaroitani, vaati rahani, nöyryytti ja naureskeli mulle sukulaisteni edessä ja syytti mua kaikesta.
Lisäksi hän haukkui ulkonäköäni ja ikääni useita kertoja päivässä, haukkui kaverini ja sukulaiseni sekä opiskeluni ja työni, mutten saanut opiskella muutakaan tai hakea muuta työtä. Meillä ei ollut seksiä moneen vuoteen, ei läheisyyttä lainkaan. Jos olisin silittänyt hänen hiuksiaan, hän tyrkkäsi käteni pois. Olin kuulemma liian naiivi ja romanttinen.
Lopulta olin aivan murskana, mutta ajattelin, että muilla on varmaan vielä pahempaa. Nyt olen 39-vuotias, eronnut nainen. Elämäni on mennyttä, sillä tämänikäinen lasten yh-äiti ei löydä ketään enää. Elämäni on mennyttä. Miten pääsisin täsät eteenpäin? Olisiko pitänyt sittenkin jatkaa sitä painajaismaista liittoani?
Kommentit (26)
Kysytkö tosissas?! Älä nyt viitsi. Eikö ole paljon parempi ilman? Jos ei heti tunnu siltä, opit nauttimaan vapaudesta vähitellen.
Olen sinua vanhempi ja myös kovia kokenut. Miehiä on tullut elämään vielä viime vuosina, ei huolta siitä. Viihdyn kuitenkin niin hyvin yksin, etten ole enää varma, huolinko ketään. Alkuun kaipuu suhteeseen oli kova, vähitellen unohtui. Ainakin toistaiseksi :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis kun haluaisin läheisyyttä, hellyyttä ja seksiäkin. Haluaisin monen vuoden jälkeen rakkaussuhteen. Olen ihastunut yhteen ihmiseen, mutta hän olikin varattu jne. Ei mulla ole oikein voimia tai mahdollisuuttakaan alkaa tässä etsiä mitään. Kerroin tilanteestani yhdelle ihmiselle, mutta hän ei edes ymmärtänyt, miksi halusin erota (tosin sanoin yleisemmällä tasolla väkivallasta).
Tavallaan tuntuu siltä, että saatoin tehdä typerän ja hätiköidyn ratkaisun erotessani, sillä oikeasti mahdollisuuteni löytää uutta kumppania ovat todelöa pienet. Kun siis eikö kuitenkin puolison löytäminen ikäiselleni keskiverron näköiselle lasten äidille ole aika minimaaliset enää? En usko, että kukaan haluaisi mua enää. Mieheni olisi halunnut jatkaa liittoamme, mutta se olisi tarkoittanut väkivaltaan ja dominointiin alistumista lopuksi iäkseni.
Vierailija kirjoitti:
Siis kun haluaisin läheisyyttä, hellyyttä ja seksiäkin. Haluaisin monen vuoden jälkeen rakkaussuhteen. Olen ihastunut yhteen ihmiseen, mutta hän olikin varattu jne. Ei mulla ole oikein voimia tai mahdollisuuttakaan alkaa tässä etsiä mitään. Kerroin tilanteestani yhdelle ihmiselle, mutta hän ei edes ymmärtänyt, miksi halusin erota (tosin sanoin yleisemmällä tasolla väkivallasta).
Tavallaan tuntuu siltä, että saatoin tehdä typerän ja hätiköidyn ratkaisun erotessani, sillä oikeasti mahdollisuuteni löytää uutta kumppania ovat todelöa pienet. Kun siis eikö kuitenkin puolison löytäminen ikäiselleni keskiverron näköiselle lasten äidille ole aika minimaaliset enää? En usko, että kukaan haluaisi mua enää. Mieheni olisi halunnut jatkaa liittoamme, mutta se olisi tarkoittanut väkivaltaan ja dominointiin alistumista lopuksi iäkseni.
Lapsesi aikuistuvat ja sinulla on vielä hyvinkin 50 vuotta aikaa uudelle rakkaudelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kun haluaisin läheisyyttä, hellyyttä ja seksiäkin. Haluaisin monen vuoden jälkeen rakkaussuhteen. Olen ihastunut yhteen ihmiseen, mutta hän olikin varattu jne. Ei mulla ole oikein voimia tai mahdollisuuttakaan alkaa tässä etsiä mitään. Kerroin tilanteestani yhdelle ihmiselle, mutta hän ei edes ymmärtänyt, miksi halusin erota (tosin sanoin yleisemmällä tasolla väkivallasta).
Tavallaan tuntuu siltä, että saatoin tehdä typerän ja hätiköidyn ratkaisun erotessani, sillä oikeasti mahdollisuuteni löytää uutta kumppania ovat todelöa pienet. Kun siis eikö kuitenkin puolison löytäminen ikäiselleni keskiverron näköiselle lasten äidille ole aika minimaaliset enää? En usko, että kukaan haluaisi mua enää. Mieheni olisi halunnut jatkaa liittoamme, mutta se olisi tarkoittanut väkivaltaan ja dominointiin alistumista lopuksi iäkseni.
Lapsesi aikuistuvat ja sinulla on vielä hyvinkin 50 vuotta aikaa uudelle rakkaudelle.
Pelottaa vain se, että jään yksinäiseksi. Monelle iässäni eroavalle käy niin, että he ovat sitten sinkkuina hamaan vanhuuteen saakka. Olen jotenkin tosi "lapsellinen", kokematon ja romanttinen ikäisekseni myös. Tuntuu rosi ärsyttävältä, että ikä ja "speksit" tulivat näin yllättäen vastaan. Säästelin itseäni koko nuoruuteni sille oikealle ja sitten se oikea ei ollutkaan oikea ja nyt olenkin jo vanha. :(
Olen siis tosi kokematonkin vielä, vaikka lapsia on siunaantunut ja silmäkulmiin naururyppyjä. Tää on tosi traagista. :( Olisi pitänyt tajuta nautiskella elämän fyysisistä iloista nuorempana ja tosissaan etsiä puolisoa hyvissä ajoin. Mä vain hömmäilin ja datailin illat kotona koko nuoruuteni ja päivät opiskelin tai tein töitä. En mä ketään tapaillut. Oon seurustelu- ja ihmissuhdekokemusmielessä yhtä kokematon kuin moni vähän päälle parikymppinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis kun haluaisin läheisyyttä, hellyyttä ja seksiäkin. Haluaisin monen vuoden jälkeen rakkaussuhteen. Olen ihastunut yhteen ihmiseen, mutta hän olikin varattu jne. Ei mulla ole oikein voimia tai mahdollisuuttakaan alkaa tässä etsiä mitään. Kerroin tilanteestani yhdelle ihmiselle, mutta hän ei edes ymmärtänyt, miksi halusin erota (tosin sanoin yleisemmällä tasolla väkivallasta).
Tavallaan tuntuu siltä, että saatoin tehdä typerän ja hätiköidyn ratkaisun erotessani, sillä oikeasti mahdollisuuteni löytää uutta kumppania ovat todelöa pienet. Kun siis eikö kuitenkin puolison löytäminen ikäiselleni keskiverron näköiselle lasten äidille ole aika minimaaliset enää? En usko, että kukaan haluaisi mua enää. Mieheni olisi halunnut jatkaa liittoamme, mutta se olisi tarkoittanut väkivaltaan ja dominointiin alistumista lopuksi iäkseni.
Tuo kuulostaa jo joltain läheisriippuvuudelta, jos fyysisesti ja henkisesti väkivaltainen ja tunnekylmä puoliso on sinusta parempi kuin ei puolisoa ollenkaan :(
Sinuna hakeutuisin juttelemaan jonkun ammattilaisen kanssa noista kokemuksistasi. Nykyisessä ajatusmaailmassasi on suuri riski, että otat jonkun "ihan-kenet-vain-pakko-saada-parisuhde-en-kestä-olla yksin" ex-puolisosi tilalle ja päädyt ihan yhtä huonoon suhteeseen kuin mistä lähditkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kun haluaisin läheisyyttä, hellyyttä ja seksiäkin. Haluaisin monen vuoden jälkeen rakkaussuhteen. Olen ihastunut yhteen ihmiseen, mutta hän olikin varattu jne. Ei mulla ole oikein voimia tai mahdollisuuttakaan alkaa tässä etsiä mitään. Kerroin tilanteestani yhdelle ihmiselle, mutta hän ei edes ymmärtänyt, miksi halusin erota (tosin sanoin yleisemmällä tasolla väkivallasta).
Tavallaan tuntuu siltä, että saatoin tehdä typerän ja hätiköidyn ratkaisun erotessani, sillä oikeasti mahdollisuuteni löytää uutta kumppania ovat todelöa pienet. Kun siis eikö kuitenkin puolison löytäminen ikäiselleni keskiverron näköiselle lasten äidille ole aika minimaaliset enää? En usko, että kukaan haluaisi mua enää. Mieheni olisi halunnut jatkaa liittoamme, mutta se olisi tarkoittanut väkivaltaan ja dominointiin alistumista lopuksi iäkseni.
Lapsesi aikuistuvat ja sinulla on vielä hyvinkin 50 vuotta aikaa uudelle rakkaudelle.
Näin juuri. Ei ihmisellä ole mitään parasta ennen -päiväystä, eikä 39-vuotias ole mikään ikäloppu. Höllää vähän AP, ja lopeta turha panikointi. Kyllä sinä vielä ehdit löytää rakkauden, mutta ensin sinun on opeteltava viihtymään omissa nahoissasi ja elämään itsenäistä elämää. Epätoivo paistaa ihmisestä läpi, ja sen kautta vedät vain puoleesi miehiä, jotka ovta yhtä huonoja kuin eksäsi.
Pelottaa vain se, että jään yksinäiseksi. Monelle iässäni eroavalle käy niin, että he ovat sitten sinkkuina hamaan vanhuuteen saakka. Olen jotenkin tosi "lapsellinen", kokematon ja romanttinen ikäisekseni myös. Tuntuu rosi ärsyttävältä, että ikä ja "speksit" tulivat näin yllättäen vastaan. Säästelin itseäni koko nuoruuteni sille oikealle ja sitten se oikea ei ollutkaan oikea ja nyt olenkin jo vanha. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sulla ole mitään hätää, maailmassa on paljon miehiä, joista varmasti löytyy se sinulle oikea.
Mutta älä hätäile asian kanssa, ole ensin ihan rauhassa ja tee niitä asioita mitkä tuntuu hyvältä.
Vasta sitten kun tuntuu siltä, että pärjäät ihan itseksesi hyvin, ala katselemaan ihmistä joka voisi jakaa asioita kanssasi.
Kun kuulostaa siltä, että sinun arvosi olisi jotenkin kiinni siitä onko sinulla joku hellimässä tai sanomassa jotain ihanaa..
Usko pois, vaikka sinulla ei olisi ketään, olet ihan yhtä arvokas.
Hyvällä tuurilla aikaa on vielä 50 vuotta, ole ylpeä siitä että et aio tuhlata sitä tuollaiseen suhteeseen vaan käytät sen paljon paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Löydät vielä. Parhaat neuvot: kiinnostu vain muehestä, joka on 100 % vapaa tavatessanne ja ollut sitä jo pidempään (vuosi), ettet ole laastari. Seurustelkaa ainakin vuosi ennen yhteen muuttoa. Siinä saat selville entiestä elämästä tärkeitä asioita. Katso, ettei ole addikti millekään ja että kiukunhallinta on kunnossa. Katso, että kunnioittaa sua.
Vierailija kirjoitti:
Itsepähän hyväksyit väkivallan.
Luulin, että se loppuisi. Ja jos en olisi hyväksynyt, olisin kuitenkin eronnut, mutta vieläkin aikaisemmin. Mies ei ollut aivan aluksi väkivaltainen edes, vaan se alkoi vasta silloin, kun olin jo tullut raskaaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vituttaa lukea tämmösiä tarinoita. Miksi alistuit paskaan käytökseen? Vittu mua ei kohtelis kukaan noin minuuttiakaan. Sen verran kunnioitan ja arvostan itseäni. Olen (niinkuin olenkin) mielummin yksin kun katson KENELTÄKÄÄN huonoa käytöstä. Vittu mikä urpo olet ap.
Etkös nyt vasta ihan hiljan eronnut? Tavallaan ymmärrän tuon paniikkisi, kun olet tuollainen kuin olet (tarkoitan mitä itsekin kerroit: naiivi, sinisilmäinen, romanttinen...). Koita kuitenkin ymmärtää, ettet ole vielä hyvään aikaan valmis mihinkään uuteen suhteeseen! Sinun on nyt pakko, PAKKO opetella olemaan yksin, olisit yksinkertaisesti taakka uudelle miehellesi. Anteeksi suorat sanat. Sulla on vaan niin paljon käsiteltävää nyt edessä ettet vaan ole tällä hetkellä parisuhdemateriaalia. Kuten yllä hyvin sanottiin, epätoivo paistaa sinusta kauas ja silloin vedät puoleesi korkeintaan niitä vääriä miehiä. Jotka haluavat jatkaa hyväksi käyttämistäsi.
Olen kuitenkin hyvin iloinen että lopulta erosit siitä miehestä. Kertomasi perusteella hän on hirviö! Ja kaikesta päätellen on onnistunut rikkomaan itsetuntosi hyvin pieniksi paloiksi. Sulle vois oikeasti tehdä hyvää käydä puhumassa jonkun ammattilaisen kanssa. Sun on opittava rakastamaan itseäsi, ja ennen sitä sun täytyy opetella hyväksymään itsesi ja olemaan nahoissasi. Tässä tilanteessa, missä nyt olet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lue kirja Miksi fiksut naiset valitsevat väärin ja ole rauhassa, et ole vanha! Ole itsesi paras ystävä ja hoida itseäsi, anna itsellesi rakkautta ja ymmärrystä. Ei ole kiire mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Vituttaa lukea tämmösiä tarinoita. Miksi alistuit paskaan käytökseen? Vittu mua ei kohtelis kukaan noin minuuttiakaan. Sen verran kunnioitan ja arvostan itseäni. Olen (niinkuin olenkin) mielummin yksin kun katson KENELTÄKÄÄN huonoa käytöstä. Vittu mikä urpo olet ap.
Jos olet lukenut enemmänkin näitä tarinoita tiedät ettei se ala heti hakkaamalla vaan hiljaa pienillä asioilla joilla pyritään murtamaan toinen ja jätetään toivo siitä että voi vielä muuttua ja se oli vain tämä kerta tai ehkä ymmärsi väärin. Olet itse urpo kun lähdet haukkumaan uhria jolla selvästi on ongelmia ymmärtää miten väärin häntä on kohdeltu.
Mulla on ihan samat fiilikset... Ei mitään väkivaltaa taustalla, mutta muuten kyllä ihan samat mietteet ja tunnelmat.
Siinä se elämä sitten meni ohi väärien valintojen takia. Ei voi mitään.
En oikein ymmärrä, miten elämä on "mennyt ohi". Siis varsinkin, jos esim. lapset ovat olleet pienestä asti unelmana, ja ne on nyt tehty. Nythän se elämä vasta alkaa, eron jälkeen väkivaltaisesta suhteesta! Aikaa itselle, elämä itselle, ei passaamaan toista, mielivaltaista tyrannia. No, ehkä liian vanha siinä mielessä, jos 39-vuotiaana haaveilee jostain 20-vuotiaasta, mutta muutoin on hyvää aikaa parannella itseään ja sitten vaikka 45-vuotiaana löytää ikäisensä mies, joka myös ns. toisella kierroksella. Mikään ei ole myöhäistä!
En epäile ettetkö löytäisi uutta miestä. Ikävä kyllä kuulostat niin läheisriippuvaiselta, että todennäköisesti seuraava miehesi tulee olemaan samanlainen, kuin edellinen. Sanot, että kaipaat hellyyttä, rakkautta ja seksiä. Kerroit, ettet saanut näitä edellisessä liitossasi, mutta kuitenkin harkitset paluuta yhteen vaikka tiedossa olisi väkivaltaa ja alistamista. Pohdi tätä oikein kunnolla... Oikeasti pelkäät yksinoloa, eikö vaan? Olet valmis elämään huonossakin suhteessa kunhan et vain joudu olemaan yksin. Sinun pitäisi selvästi saada keskusteluapua. Ota yhteyttä terveyskeskukseen ja kerro tarvitsevasi keskusteluapua, koska harkitset paluuta yhteen väkivaltaisen miehen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ihan samat fiilikset... Ei mitään väkivaltaa taustalla, mutta muuten kyllä ihan samat mietteet ja tunnelmat.
Siinä se elämä sitten meni ohi väärien valintojen takia. Ei voi mitään.
Jos koko elämäsi on kiinni jostain parisuhteesta, niin ei sinulla mitään elämää ole koskaan ollutkaan.
Siis jos vielä tuon jälkeen pidät liittoa parempana kuin yksinäisyyttä niin ihmettelen.