Huomautin lihomisesta,puoliso syö entistä enemmän

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kapinallisesti kantaa kotiin munkkipossuja,sipsejä. Ja toteaa"mitäs lässytit"

Olet tyhmä - Moittiminen ahdistaa ja saa syömään enemmän.

Jos rakastat häntä, hyväksyt hänet sellaisena, kun hän on.

Entä jos ei voi rakastaa ihmistä joka ei pidä itsestään huolta? Onko eroaminen sitten ok? Vai pitäisikö lihominen aina vain hyväksyä?

Sillon sä et rakasta häntä sellaisena kuin on. So simple!

Entä jos on rakastunut henkilöön joka on sporttinen ja jolla on samanlaiset elämänarvot, mutta joka muuttuu suklaata mussuttavaksi sohvaperunaksi? Totta on se että en silloin rakasta häntä sellaisena kuin hän on, vaan sellaisena kuin häneen tutustuin ja rakastuin.

Ei kai se sitten ole kenekään vika. Ihannemaailmassa kukaan ei ahmisi itsestään sairaalloisen ylipainoista, mutta tämä on nyt se maailma missä elämme. Kaikki saa tehdä mitä haluaa. Toivottavasti se suklaa oli parisuhteen uhraamisen arvoista.

Mitäpä jos toinen lihoo sairauden takia? Onko se silloinkin sama asia? Joku sairaus kenties saa ahmimaan sen suklaankin.

Ei sellaista sairautta olekkaan. Ja jos tarkoitat sairautta joka kerää esim nestettä, niin se neste lähtee pois kun paranee / lääkitys vaikuttaa.

On, mm. kilpirauhasen vajaatoiminta.

Ai tämä saa ihmisen "syömään sen suklaankin"? Kerro miten käytännössä tämä tauti siirtää sen suklaan väkisin suuhun?

En sanonut niin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kapinallisesti kantaa kotiin munkkipossuja,sipsejä. Ja toteaa"mitäs lässytit"

Olet tyhmä - Moittiminen ahdistaa ja saa syömään enemmän.

Jos rakastat häntä, hyväksyt hänet sellaisena, kun hän on.

Entä jos ei voi rakastaa ihmistä joka ei pidä itsestään huolta? Onko eroaminen sitten ok? Vai pitäisikö lihominen aina vain hyväksyä?

Sillon sä et rakasta häntä sellaisena kuin on. So simple!

Entä jos on rakastunut henkilöön joka on sporttinen ja jolla on samanlaiset elämänarvot, mutta joka muuttuu suklaata mussuttavaksi sohvaperunaksi? Totta on se että en silloin rakasta häntä sellaisena kuin hän on, vaan sellaisena kuin häneen tutustuin ja rakastuin.

Ei kai se sitten ole kenekään vika. Ihannemaailmassa kukaan ei ahmisi itsestään sairaalloisen ylipainoista, mutta tämä on nyt se maailma missä elämme. Kaikki saa tehdä mitä haluaa. Toivottavasti se suklaa oli parisuhteen uhraamisen arvoista.

Mitäpä jos toinen lihoo sairauden takia? Onko se silloinkin sama asia? Joku sairaus kenties saa ahmimaan sen suklaankin.

Ei sellaista sairautta olekkaan. Ja jos tarkoitat sairautta joka kerää esim nestettä, niin se neste lähtee pois kun paranee / lääkitys vaikuttaa.

Tai kuolee. Oletko koskaan syönyt maksimimääriä kortisonia? Jos et, ole hiljaa.

En tiedä mikä on max määrä, mutta 60 mg söin päivittäin puoli vuotta reumaan :) tietääkseni aika iso annos kuitenkin?

Lyhyt aika, oliko kireätkin kuukasvot?

Kyllä neste vähän pyöristi kasvoja, lihomista se ei kuitenkaan ole. Yhteensä söin kortisonia toki vuosia, mutta vain puolivuotta noin isolla annoksella. Että haluatko vielä kertoa miten se kortisoni automaattisesti lihottaa?

Turvottaa koko kropan kireäksi palloksi kunnes kuolema koittaa. Sulla ei ilmeisesti kuolemaan johtavaa sairautta ole. Mun läheisellä OLI ja niin nälvittiin kuolemansairasta kuinka pitäisi laihduttaa. Sehän se onnen tuo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kapinallisesti kantaa kotiin munkkipossuja,sipsejä. Ja toteaa"mitäs lässytit"

Olet tyhmä - Moittiminen ahdistaa ja saa syömään enemmän.

Jos rakastat häntä, hyväksyt hänet sellaisena, kun hän on.

Entä jos ei voi rakastaa ihmistä joka ei pidä itsestään huolta? Onko eroaminen sitten ok? Vai pitäisikö lihominen aina vain hyväksyä?

Sillon sä et rakasta häntä sellaisena kuin on. So simple!

Entä jos on rakastunut henkilöön joka on sporttinen ja jolla on samanlaiset elämänarvot, mutta joka muuttuu suklaata mussuttavaksi sohvaperunaksi? Totta on se että en silloin rakasta häntä sellaisena kuin hän on, vaan sellaisena kuin häneen tutustuin ja rakastuin.

Ei kai se sitten ole kenekään vika. Ihannemaailmassa kukaan ei ahmisi itsestään sairaalloisen ylipainoista, mutta tämä on nyt se maailma missä elämme. Kaikki saa tehdä mitä haluaa. Toivottavasti se suklaa oli parisuhteen uhraamisen arvoista.

Mitäpä jos toinen lihoo sairauden takia? Onko se silloinkin sama asia? Joku sairaus kenties saa ahmimaan sen suklaankin.

Ei sellaista sairautta olekkaan. Ja jos tarkoitat sairautta joka kerää esim nestettä, niin se neste lähtee pois kun paranee / lääkitys vaikuttaa.

On, mm. kilpirauhasen vajaatoiminta.

Ai tämä saa ihmisen "syömään sen suklaankin"? Kerro miten käytännössä tämä tauti siirtää sen suklaan väkisin suuhun?

En sanonut niin.

Sanoit. Kommentti oli "joku sairaus saa kenties ahmimaan sen suklaankin" johon vastasin ettei sellaista sairautta ole. Ja sinä sanoit että on, kilpparin vajaatoiminta. Että kerro nyt vaan miten se tapahtuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kapinallisesti kantaa kotiin munkkipossuja,sipsejä. Ja toteaa"mitäs lässytit"

Olet tyhmä - Moittiminen ahdistaa ja saa syömään enemmän.

Jos rakastat häntä, hyväksyt hänet sellaisena, kun hän on.

Entä jos ei voi rakastaa ihmistä joka ei pidä itsestään huolta? Onko eroaminen sitten ok? Vai pitäisikö lihominen aina vain hyväksyä?

Sillon sä et rakasta häntä sellaisena kuin on. So simple!

Entä jos on rakastunut henkilöön joka on sporttinen ja jolla on samanlaiset elämänarvot, mutta joka muuttuu suklaata mussuttavaksi sohvaperunaksi? Totta on se että en silloin rakasta häntä sellaisena kuin hän on, vaan sellaisena kuin häneen tutustuin ja rakastuin.

Ei kai se sitten ole kenekään vika. Ihannemaailmassa kukaan ei ahmisi itsestään sairaalloisen ylipainoista, mutta tämä on nyt se maailma missä elämme. Kaikki saa tehdä mitä haluaa. Toivottavasti se suklaa oli parisuhteen uhraamisen arvoista.

Mitäpä jos toinen lihoo sairauden takia? Onko se silloinkin sama asia? Joku sairaus kenties saa ahmimaan sen suklaankin.

Ei sellaista sairautta olekkaan. Ja jos tarkoitat sairautta joka kerää esim nestettä, niin se neste lähtee pois kun paranee / lääkitys vaikuttaa.

Tai kuolee. Oletko koskaan syönyt maksimimääriä kortisonia? Jos et, ole hiljaa.

En tiedä mikä on max määrä, mutta 60 mg söin päivittäin puoli vuotta reumaan :) tietääkseni aika iso annos kuitenkin?

Lyhyt aika, oliko kireätkin kuukasvot?

Kyllä neste vähän pyöristi kasvoja, lihomista se ei kuitenkaan ole. Yhteensä söin kortisonia toki vuosia, mutta vain puolivuotta noin isolla annoksella. Että haluatko vielä kertoa miten se kortisoni automaattisesti lihottaa?

Turvottaa koko kropan kireäksi palloksi kunnes kuolema koittaa. Sulla ei ilmeisesti kuolemaan johtavaa sairautta ole. Mun läheisellä OLI ja niin nälvittiin kuolemansairasta kuinka pitäisi laihduttaa. Sehän se onnen tuo.

Kirjoitin jo ensimmäisessä kommentissa että neste on eriasia ja lähtee pois kun lääkitys alkaa tai paranee. Älä vastaa jos et lue mihin vastaat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kapinallisesti kantaa kotiin munkkipossuja,sipsejä. Ja toteaa"mitäs lässytit"

Olet tyhmä - Moittiminen ahdistaa ja saa syömään enemmän.

Jos rakastat häntä, hyväksyt hänet sellaisena, kun hän on.

Entä jos ei voi rakastaa ihmistä joka ei pidä itsestään huolta? Onko eroaminen sitten ok? Vai pitäisikö lihominen aina vain hyväksyä?

Sillon sä et rakasta häntä sellaisena kuin on. So simple!

Entä jos on rakastunut henkilöön joka on sporttinen ja jolla on samanlaiset elämänarvot, mutta joka muuttuu suklaata mussuttavaksi sohvaperunaksi? Totta on se että en silloin rakasta häntä sellaisena kuin hän on, vaan sellaisena kuin häneen tutustuin ja rakastuin.

Ei kai se sitten ole kenekään vika. Ihannemaailmassa kukaan ei ahmisi itsestään sairaalloisen ylipainoista, mutta tämä on nyt se maailma missä elämme. Kaikki saa tehdä mitä haluaa. Toivottavasti se suklaa oli parisuhteen uhraamisen arvoista.

Mitäpä jos toinen lihoo sairauden takia? Onko se silloinkin sama asia? Joku sairaus kenties saa ahmimaan sen suklaankin.

Ei sellaista sairautta olekkaan. Ja jos tarkoitat sairautta joka kerää esim nestettä, niin se neste lähtee pois kun paranee / lääkitys vaikuttaa.

On, mm. kilpirauhasen vajaatoiminta.

Ai tämä saa ihmisen "syömään sen suklaankin"? Kerro miten käytännössä tämä tauti siirtää sen suklaan väkisin suuhun?

En sanonut niin.

Sanoit. Kommentti oli "joku sairaus saa kenties ahmimaan sen suklaankin" johon vastasin ettei sellaista sairautta ole. Ja sinä sanoit että on, kilpparin vajaatoiminta. Että kerro nyt vaan miten se tapahtuu.

Luulin, että vastasit tähän: "Mitäpä jos toinen lihoo sairauden takia?"

Kannattaa olla tarkempi, jos haluaa vastausta suklaasairauteen. Ja niitähän voi olla mielenterveydelliset sairaudet.

Ja puolisolla oli ikää? :D

Mua oikeesti pelottaa minkälaisia sokeriperseitä tässä maassa nykyään elää. Ei kestetä yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kapinallisesti kantaa kotiin munkkipossuja,sipsejä. Ja toteaa"mitäs lässytit"

Olet tyhmä - Moittiminen ahdistaa ja saa syömään enemmän.

Jos rakastat häntä, hyväksyt hänet sellaisena, kun hän on.

Entä jos ei voi rakastaa ihmistä joka ei pidä itsestään huolta? Onko eroaminen sitten ok? Vai pitäisikö lihominen aina vain hyväksyä?

Sillon sä et rakasta häntä sellaisena kuin on. So simple!

Entä jos on rakastunut henkilöön joka on sporttinen ja jolla on samanlaiset elämänarvot, mutta joka muuttuu suklaata mussuttavaksi sohvaperunaksi? Totta on se että en silloin rakasta häntä sellaisena kuin hän on, vaan sellaisena kuin häneen tutustuin ja rakastuin.

Ei kai se sitten ole kenekään vika. Ihannemaailmassa kukaan ei ahmisi itsestään sairaalloisen ylipainoista, mutta tämä on nyt se maailma missä elämme. Kaikki saa tehdä mitä haluaa. Toivottavasti se suklaa oli parisuhteen uhraamisen arvoista.

Mitäpä jos toinen lihoo sairauden takia? Onko se silloinkin sama asia? Joku sairaus kenties saa ahmimaan sen suklaankin.

Ei sellaista sairautta olekkaan. Ja jos tarkoitat sairautta joka kerää esim nestettä, niin se neste lähtee pois kun paranee / lääkitys vaikuttaa.

On, mm. kilpirauhasen vajaatoiminta.

Ai tämä saa ihmisen "syömään sen suklaankin"? Kerro miten käytännössä tämä tauti siirtää sen suklaan väkisin suuhun?

En sanonut niin.

Sanoit. Kommentti oli "joku sairaus saa kenties ahmimaan sen suklaankin" johon vastasin ettei sellaista sairautta ole. Ja sinä sanoit että on, kilpparin vajaatoiminta. Että kerro nyt vaan miten se tapahtuu.

Luulin, että vastasit tähän: "Mitäpä jos toinen lihoo sairauden takia?"

Kannattaa olla tarkempi, jos haluaa vastausta suklaasairauteen. Ja niitähän voi olla mielenterveydelliset sairaudet.

Kai sinä nyt näät mihin olen vastannut?! LUE MIHIN VASTAAT.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kapinallisesti kantaa kotiin munkkipossuja,sipsejä. Ja toteaa"mitäs lässytit"

Olet tyhmä - Moittiminen ahdistaa ja saa syömään enemmän.

Jos rakastat häntä, hyväksyt hänet sellaisena, kun hän on.

Entä jos ei voi rakastaa ihmistä joka ei pidä itsestään huolta? Onko eroaminen sitten ok? Vai pitäisikö lihominen aina vain hyväksyä?

Sillon sä et rakasta häntä sellaisena kuin on. So simple!

Entä jos on rakastunut henkilöön joka on sporttinen ja jolla on samanlaiset elämänarvot, mutta joka muuttuu suklaata mussuttavaksi sohvaperunaksi? Totta on se että en silloin rakasta häntä sellaisena kuin hän on, vaan sellaisena kuin häneen tutustuin ja rakastuin.

Ei kai se sitten ole kenekään vika. Ihannemaailmassa kukaan ei ahmisi itsestään sairaalloisen ylipainoista, mutta tämä on nyt se maailma missä elämme. Kaikki saa tehdä mitä haluaa. Toivottavasti se suklaa oli parisuhteen uhraamisen arvoista.

Mitäpä jos toinen lihoo sairauden takia? Onko se silloinkin sama asia? Joku sairaus kenties saa ahmimaan sen suklaankin.

Ei sellaista sairautta olekkaan. Ja jos tarkoitat sairautta joka kerää esim nestettä, niin se neste lähtee pois kun paranee / lääkitys vaikuttaa.

On, mm. kilpirauhasen vajaatoiminta.

Ai tämä saa ihmisen "syömään sen suklaankin"? Kerro miten käytännössä tämä tauti siirtää sen suklaan väkisin suuhun?

En sanonut niin.

Sanoit. Kommentti oli "joku sairaus saa kenties ahmimaan sen suklaankin" johon vastasin ettei sellaista sairautta ole. Ja sinä sanoit että on, kilpparin vajaatoiminta. Että kerro nyt vaan miten se tapahtuu.

Luulin, että vastasit tähän: "Mitäpä jos toinen lihoo sairauden takia?"

Kannattaa olla tarkempi, jos haluaa vastausta suklaasairauteen. Ja niitähän voi olla mielenterveydelliset sairaudet.

Kai sinä nyt näät mihin olen vastannut?! LUE MIHIN VASTAAT.

Hahaa :D. Tähänkö sä nyt sitten törmäsit, voi voi!

Puolisolla ikää 33 ja paino n. 100kg.

Vierailija kirjoitti:

Puolisolla ikää 33 ja paino n. 100kg.

Lapsellinen on puolisosi. En tiedä mikäon teidän tilanne, mutta en näe siinä mitään väärää että eroaa lihomisen takia. Miksi pitäisi olla ihmisen kanssa jota ei arvosta tai pidä viehättävänä? Kukin voi kohdallaan miettiä kuinka isoa asia tämä on, osa voi katsoa läpi sormien kun taas toiselle terveellinen elämäntapa voi olla niin tärkeä ettei voi hyväksyä. Monet pariskunnat herkuttelevat ja lihovat yhdessä.

Minulle jo tuo reaktio on aika vastenmielinen. 

Kai täällä "sokeriperseitä" on paljon, koska kuvottava media lietsoo jotain ihannejuttujaan. Normaalipainoiset kuin myös pyöreämmätkin ihmiset todennäköisesti kokevat asian joskus niin, että heidän pitäisi olevinaan muuttua sellaisiksi, kuin media niin käskee. Pelotteleevat jollain ihme sairauksilla yms ja sitten he tajuaavatkin, etteivät pysty miellyttämään ja antaavat sitten asian olla. 

Miksei vain voisi elää ja olla normaalisti, ilman että pitäisi olevinaan sopia johonkin muottiin. 

En lukenut ketjua. Tupakoitsijoiden kohdalla huomauttelu toimii juuri noin, eli röökille purkaa v*tutusta. On myös todettu että jos tupakoitsijoille suunnataan terveysvalistusta eli sairauksilla pelottelua, tupakoitsija reagoi stressiin polttamalla kahta enemmän. Jokainen tupakoitsija tietää kyllä haitat. Tästä syystä ongelmakäyttäytymiseen pitäisi ulkopuolinen palaute antaa mahdollisimman motivoivasti ja syyllistämättä/loukkaamatta/ahdistamatta. Sama koskee varmaan ongemasyömistä.

Mun olis vaan pakko ottaa ero. Jos kumppani näyttäis syöttöporsaalta, niin ei vaan lempi juuri leiskuisi. Pidän miehelleni kovaa kuria ravinnon suhteen, en vaan syty läskistä miehestä. Tulee sellainen laiskimus vaan mieleen ihrasta, samoin pidän kyllä itsenikin timminä.

Meillä yks päivä kateltiin koneelta vanhoja kuvia ja mieheni siinä sitten vitsikkäänä totesi, että hänestä tuntuu että häntä on huijattu, sai nimittäin itselleen aikoinaan kauniin ja hoikan, huolitellun naisen, ja nykyään mä tosiaan muistutan harakanpelätintä, persekin päässyt leviämään. Osasin ottaa huumorilla, vaikka kyllä mä tiedän, että jossain sisimmässään se ajattelee noin, vaikkei ulkoiset seikat olekaan etusijalla.

Kovin yritän tsempata, mutta lapsiperhearki imee musta kaikki mehut. Ehkä sitten kun lapset vähän kasvaa.. huoh.

Lihoin edellisessä parisuhteessani 20kg. Miehen ylikriittisyys, nälviminen sun muu henkinen väkivalta puhkaisivat ahmimishäiriön. Harmitti kuulla "rakkauskiloista" kun mistään sellaisesta ei ollut kyse.

Eron jälkeen kilot katosivat ja onnellinen ilme palasi kasvoille. Tapasin positiivisen ja rakastavan miehen ja syöminen tuntuu usein unohtuvan sen myötä kokonaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kapinallisesti kantaa kotiin munkkipossuja,sipsejä. Ja toteaa"mitäs lässytit"

Olet tyhmä - Moittiminen ahdistaa ja saa syömään enemmän.

Jos rakastat häntä, hyväksyt hänet sellaisena, kun hän on.

Entä jos ei voi rakastaa ihmistä joka ei pidä itsestään huolta? Onko eroaminen sitten ok? Vai pitäisikö lihominen aina vain hyväksyä?

Nimenomaan näin. Jostain syystä alkkiksen tai narkin saa jättää, mut ruokariippuvaista pitää hyysätä maailman loppuun asti! Vaikka näyttäis huonoa esimerkkiä lapsille, vaikka aiheuttais terveysongelmia itselleen, vaikka ulkonäkö muuttuis yms. Ei mitään logiikkaa tuossa

Ja mikä esimerkki lapsille se sitten on että pienemmästäkin syystä voi jättää? Isi jättää lapsetkin jos lihovat? Se on se kuspää-esimerkki, millä miehet kasvattavat.

Olen samaa mieltä. Ei se niin mene, että menet naimisiin ulkonäön kanssa. Lapsillesi olet esimerkki, miksi siis heidät pitäisi opettaa haukkumaan muita? Onkohan ketjun aloittaja miettinyt, että syy voi hyvinkin olla hänessä itsessään. Ja ei toisen lihoaminen tai vaikkapa laihtuminen ole kyllä mikään syy erota. Sehän vain kertoo nimenomaan siitä, että et ole koskaan häntä edes rakastanut.

Up up

ylös taas