Onko muita, joiden vanhemmat ovat erollaan huonontaneet/pilanneet teidän elämänne?

Vierailija kirjoitti:

Mutta sen sijaan se syyti vihansa minuun. Aina oli syytä. Milloin en ollut tehnyt sitä, milloin tätä. Viha saattoi kummuta hänestä itsestään, mutta sen syylliseksi laitettiin minut.

ap

Olisihan munkin äitini voinut erota, ja sitä häneltä usein pyysinkin. Ei eronnut vaan huusi ja raivoili, usein myös mulle. En syytä häntä tästä enää vaan ymmärrän, että hän eli voimakkaassa ympäristön paineessa eikä siksi uskaltanut lähteä.

Vaikuttaa siltä, että haluat vain pitää vihastasi kiinni. Se on ihan ok, mutta pilaat sillä vain oman elämäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta sen sijaan se syyti vihansa minuun. Aina oli syytä. Milloin en ollut tehnyt sitä, milloin tätä. Viha saattoi kummuta hänestä itsestään, mutta sen syylliseksi laitettiin minut.

ap

Olisihan munkin äitini voinut erota, ja sitä häneltä usein pyysinkin. Ei eronnut vaan huusi ja raivoili, usein myös mulle. En syytä häntä tästä enää vaan ymmärrän, että hän eli voimakkaassa ympäristön paineessa eikä siksi uskaltanut lähteä.

Vaikuttaa siltä, että haluat vain pitää vihastasi kiinni. Se on ihan ok, mutta pilaat sillä vain oman elämäsi.

Uskoitko, että olit syyllinen hänen vihaansa sinua kohtaan? Se paska, jona hän antoi sinun tuntea itsesi olevan? Vai etkö tuntenut olevasi paska, koska hän sanoi niin? No, mitä sä sitten alat mua neuvomaan? Luuletko tajuavasi mitään siitä, mitä mä olen saanut kestää? Sulla oli sentään isä paikalla, ehkä siksi et uskonut olleesi se mätäpääpaska, joksi äitisi sinut alensi, miten on?

ap

Minä ja mun isä, me ollaan parhaita. Mä voitin oikeudessa, isän tytär. Isä ei hävinnyt tai voittanut, hänelle vain valittiin edunvalvoja. Isä on tosin minut hylännyt, koska ei osannut ratkaista riitoja siitä uuden vaimonsa kanssa. Mutta isä sai nyt kokea, että tytär voittaa silti oikeudessa :)

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika harva jää kiinni vanhaan tai jaksaa kymmeniä vuosia miettiä mikä"pilasi elämäni". Aikuinen osaa kantaa vastuuta omasta elämästään.

Vai mitä?

Joku muu on pielessä, jos kokoajan keksii asioita, joita märehtiä ja joista uhriutua.

Varmaan sun vanhempasi eivät ole eronneet?

En ole toin kirjoittaja, mutta mun vanhempani ovat eronneet. Vieläpä 80-luvun alussa, jolloin edelleen siinä kylässä jossa asuin, ero oli kauhistus. Ja muutenkin paljon vaikeampaa kuin nykyisin.

Mutta silti allekirjoitan tuon mielipiteen täysin. Aikuinen kantaa vastuun omasta elämästään. Kyllä, lapsuudessa voi tapahtua noinkin "kauhea" asia kuin vanhempien ero tai vanhempien riitaisa ero, ja se on varmasti ollut sydäntäsärkevää lapselle, mutta miten pitkään siihen nojaa aikuisena onkin täysin oma valinta. "Mä en voi tehdä sitä tai tätä koska vanhempani erosivat" on vain ja ainoastaan märehtimistä ja uhriutumista, vastuun siirtämistä omista valinnoista johonkin kaukaiseen menneeseen. 

Antakaa te traumatisoituneet minulle neuvoja. Ex-mies löysi uuden naisen, kun nuorimmainen oli 11 ja erohan siitä tuli. Ex oli hyvin voitonriemuinen ja varma suuresta rakkaudestaan. Kahden kesken riitelimme parikin kertaa tulisesti heti toisen naisen paljastuttua, mutta ei enää sen jälkeen. Nuorimmainen on kärsinyt erosta kovasti, sillä perheessämme ei ollut tapana riidellä vaan omasta mielestäni meillä oli aika rauhallinen perhe-elämä. Luulen, että rakastuminen johtui lähinnä ex-mieheni ikäkriisistä ja siitä, että hän joutui miltei vuoden ajaksi työttömäksi eli sai potkut yt-neuvotteluissa. Minä yritän hoitaa asiallisesti lasten asioita. Elareita sun muita en edes ajattele, sillä en pärjään ihan hyvin. Erosta on nyt neljä vuotta ja ex lähettelee minulle jatkuvasti erilaisia solvausviestejä milloin mistäkin asiasta. En tajua, miksi näin on, sillä enhän minä ollut se pettäjä. Miten toimin, jotta asiat olisivat lasten kannalta parhain päin? Nuorimmainen enää kotona ja hän vuorottelee viikko/viikko -systeemillä.

Vierailija kirjoitti:

Mutta sen sijaan se syyti vihansa minuun. Aina oli syytä. Milloin en ollut tehnyt sitä, milloin tätä. Viha saattoi kummuta hänestä itsestään, mutta sen syylliseksi laitettiin minut.

ap

Mun vanhemmat vaikka tappaa toisensa, mutta ero, se ei tuu kysymykseen. Riitelevät kuin hullut vuodesta toiseen. Siinä vitutuksessa kaikki ulkopuolisetkin saavat niskaansa samaa p.skaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika harva jää kiinni vanhaan tai jaksaa kymmeniä vuosia miettiä mikä"pilasi elämäni". Aikuinen osaa kantaa vastuuta omasta elämästään.

Vai mitä?

Joku muu on pielessä, jos kokoajan keksii asioita, joita märehtiä ja joista uhriutua.

Varmaan sun vanhempasi eivät ole eronneet?

En ole toin kirjoittaja, mutta mun vanhempani ovat eronneet. Vieläpä 80-luvun alussa, jolloin edelleen siinä kylässä jossa asuin, ero oli kauhistus. Ja muutenkin paljon vaikeampaa kuin nykyisin.

Mutta silti allekirjoitan tuon mielipiteen täysin. Aikuinen kantaa vastuun omasta elämästään. Kyllä, lapsuudessa voi tapahtua noinkin "kauhea" asia kuin vanhempien ero tai vanhempien riitaisa ero, ja se on varmasti ollut sydäntäsärkevää lapselle, mutta miten pitkään siihen nojaa aikuisena onkin täysin oma valinta. "Mä en voi tehdä sitä tai tätä koska vanhempani erosivat" on vain ja ainoastaan märehtimistä ja uhriutumista, vastuun siirtämistä omista valinnoista johonkin kaukaiseen menneeseen. 

 

Ei mullekaan se itse ero ollut se paha asia, vaan se, mitä tapahtui sen jälkeen. Varsinkin kun ero oli mielestäni tavallaan turha. Jos äitini olisi vain itse ottanut lusikan kauniiseen käteensä, kuten on muita ihmisiä aina neuvonut tekemään, niin mitään eroa ei ois tarvittu.

ap

Vierailija kirjoitti:

Antakaa te traumatisoituneet minulle neuvoja. Ex-mies löysi uuden naisen, kun nuorimmainen oli 11 ja erohan siitä tuli. Ex oli hyvin voitonriemuinen ja varma suuresta rakkaudestaan. Kahden kesken riitelimme parikin kertaa tulisesti heti toisen naisen paljastuttua, mutta ei enää sen jälkeen. Nuorimmainen on kärsinyt erosta kovasti, sillä perheessämme ei ollut tapana riidellä vaan omasta mielestäni meillä oli aika rauhallinen perhe-elämä. Luulen, että rakastuminen johtui lähinnä ex-mieheni ikäkriisistä ja siitä, että hän joutui miltei vuoden ajaksi työttömäksi eli sai potkut yt-neuvotteluissa. Minä yritän hoitaa asiallisesti lasten asioita. Elareita sun muita en edes ajattele, sillä en pärjään ihan hyvin. Erosta on nyt neljä vuotta ja ex lähettelee minulle jatkuvasti erilaisia solvausviestejä milloin mistäkin asiasta. En tajua, miksi näin on, sillä enhän minä ollut se pettäjä. Miten toimin, jotta asiat olisivat lasten kannalta parhain päin? Nuorimmainen enää kotona ja hän vuorottelee viikko/viikko -systeemillä.

Varmaan parasta ja järkevintä on, js ne aikuiset, jotka ovat lapsen lähipiirissä ovat suht reality checkin tehneitä. Eli ovat selvillä syistä, omista puutteistaan ja vahvuuksistaan ja pitävät sitten oikeuksistaan kiinni, kun se on kohtuullista ja järkevää. Esim. sinä kuulostat sellaiselta. Kaikki epävakaat ja pilvilinnoissa elelevät satuja lapsille syöttävät aikuiset kannattaa pitää minimissä lasten elämästä. Toki taas kerran niin, ettei siinäkään liioitella. Jos lapsi rakastaa tällaista pöpiä henkilöä,on ihan hyvä, että välit kuitenkin säilytetään. Mutta lasta ei saisi jättää ainakaan hänen armoilleen tai uskomaan niitä valheita.

ap

Aikuisena lapsi sitten itse huomaa, että pöpi (=epärealistinen) henkilö oli omalla tasollaan ja suhteuttaa luottamuksensa tähän sen mukaan. Mun lähipiirissä ei vain ole tainnut olla yhtäkään kunnon realistia :(

ap

Sinun olisi pitänyt selostaa koko asia aloituksessa. Nyt totuus hajosi kuin akanat tuuleen.

Vierailija kirjoitti:

Sinun olisi pitänyt selostaa koko asia aloituksessa. Nyt totuus hajosi kuin akanat tuuleen.

Tuo on Kivikissaäidin tyyli. Hän pitää noin ketjuaan pinnalla, jotta voisi tuputtaa yksinpuheluaan mahdollisimman monelle. Eräänlaista vallankäyttöä tuollainen.

Totuus on, ettei lapsi unohda koskaan vanhempiensa eroa. Moni vanhempi "luulee" ja haluaa tulkita asiat niin, että lapsi on sopeutunut hyvin vanhempien eroon, mutta totuus on yleensä muuta. Vanhempien ero voi heijastua lapsen omiin parisuhteisiin myöhemmin.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/09/25/lapsi-ei-unohda-vanhempiensa-er…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta sen sijaan se syyti vihansa minuun. Aina oli syytä. Milloin en ollut tehnyt sitä, milloin tätä. Viha saattoi kummuta hänestä itsestään, mutta sen syylliseksi laitettiin minut.

ap

Mun vanhemmat vaikka tappaa toisensa, mutta ero, se ei tuu kysymykseen. Riitelevät kuin hullut vuodesta toiseen. Siinä vitutuksessa kaikki ulkopuolisetkin saavat niskaansa samaa p.skaa.

No, jos uskot heidän sanojaan siitä, että sä olet paska, niin sitten tiedät, miltä minusta tuntuu. Jos et, vaan katselet touhua ylimielisenä ylhäältä päin, niin älä puhu mulle kärsimyksistä mitään. Sähän voit vain todellakin lähteä siitä, ja pitää itseäsi ihan hyvänä ihmisenä sitten. Koska et uskonut, että olet paska.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika harva jää kiinni vanhaan tai jaksaa kymmeniä vuosia miettiä mikä"pilasi elämäni". Aikuinen osaa kantaa vastuuta omasta elämästään.

Vai mitä?

Joku muu on pielessä, jos kokoajan keksii asioita, joita märehtiä ja joista uhriutua.

No, meillä löyhästi näiden riitojen jälkimaininkien takia oltiin juuri oikeudessa, niin että ei pääse unohtumaan. Jos vanhempani eivät olisi eronneet, ei tätäkään oikeudenkäyntiä - tai riitaa - olisi ollut. Eikä ole mun vika koko riita. Silti jouduin osallistumaan. Tai no, valitsin mennä pitämään puoliani, miten s4en nyt ottaa.

ap

Sun mielestä vanhempiesi olisi pitänyt pysyä paskassa suhteessa ja elää onnettomina koko elämänsä? Luuletko että riidat olisi loppuneet ja ilmapiiri ollut mukava jos vanhempasi olisi pysynyt yhdessä? Paljon sulla on ikää? Kuulostat kiukuttelevalta pikkulapselta.

Vierailija kirjoitti:

Sinun olisi pitänyt selostaa koko asia aloituksessa. Nyt totuus hajosi kuin akanat tuuleen.

Ai että uskoin, kun äitini sanoi minun olevan ihan paska? Kukahan siihenkään olisi vastannut ja mitä? Että "aha". Koska ei ole ketään, joka tuntisi samoin. Ikinä. Kermaperseet, joita on siis kuitenkin kasvatettu hyvällä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta sen sijaan se syyti vihansa minuun. Aina oli syytä. Milloin en ollut tehnyt sitä, milloin tätä. Viha saattoi kummuta hänestä itsestään, mutta sen syylliseksi laitettiin minut.

ap

Mun vanhemmat vaikka tappaa toisensa, mutta ero, se ei tuu kysymykseen. Riitelevät kuin hullut vuodesta toiseen. Siinä vitutuksessa kaikki ulkopuolisetkin saavat niskaansa samaa p.skaa.

No, jos uskot heidän sanojaan siitä, että sä olet paska, niin sitten tiedät, miltä minusta tuntuu. Jos et, vaan katselet touhua ylimielisenä ylhäältä päin, niin älä puhu mulle kärsimyksistä mitään. Sähän voit vain todellakin lähteä siitä, ja pitää itseäsi ihan hyvänä ihmisenä sitten. Koska et uskonut, että olet paska.

ap

Viesteistäsi päätellen äitisi ei ollut ihan väärässäkään. Johtuiko se kirveellä veistetystä ulkomuodostasi, ettet koskaan päässyt äitisi suosioon? Olit liian rujo tyttäreksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika harva jää kiinni vanhaan tai jaksaa kymmeniä vuosia miettiä mikä"pilasi elämäni". Aikuinen osaa kantaa vastuuta omasta elämästään.

Vai mitä?

Joku muu on pielessä, jos kokoajan keksii asioita, joita märehtiä ja joista uhriutua.

Varmaan sun vanhempasi eivät ole eronneet?

En ole toin kirjoittaja, mutta mun vanhempani ovat eronneet. Vieläpä 80-luvun alussa, jolloin edelleen siinä kylässä jossa asuin, ero oli kauhistus. Ja muutenkin paljon vaikeampaa kuin nykyisin.

Mutta silti allekirjoitan tuon mielipiteen täysin. Aikuinen kantaa vastuun omasta elämästään. Kyllä, lapsuudessa voi tapahtua noinkin "kauhea" asia kuin vanhempien ero tai vanhempien riitaisa ero, ja se on varmasti ollut sydäntäsärkevää lapselle, mutta miten pitkään siihen nojaa aikuisena onkin täysin oma valinta. "Mä en voi tehdä sitä tai tätä koska vanhempani erosivat" on vain ja ainoastaan märehtimistä ja uhriutumista, vastuun siirtämistä omista valinnoista johonkin kaukaiseen menneeseen. 

 

Jos tappelu jatkuu ikuisesti, niin aikuinen lapsi voi hyvin laittaa välit poikki. Siinä kuitenkin kaksi aikuista ihmistä tappelee. Muiden ei tarvitse osallistua märehtimiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika harva jää kiinni vanhaan tai jaksaa kymmeniä vuosia miettiä mikä"pilasi elämäni". Aikuinen osaa kantaa vastuuta omasta elämästään.

Vai mitä?

Joku muu on pielessä, jos kokoajan keksii asioita, joita märehtiä ja joista uhriutua.

No, meillä löyhästi näiden riitojen jälkimaininkien takia oltiin juuri oikeudessa, niin että ei pääse unohtumaan. Jos vanhempani eivät olisi eronneet, ei tätäkään oikeudenkäyntiä - tai riitaa - olisi ollut. Eikä ole mun vika koko riita. Silti jouduin osallistumaan. Tai no, valitsin mennä pitämään puoliani, miten s4en nyt ottaa.

ap

Sun mielestä vanhempiesi olisi pitänyt pysyä paskassa suhteessa ja elää onnettomina koko elämänsä? Luuletko että riidat olisi loppuneet ja ilmapiiri ollut mukava jos vanhempasi olisi pysynyt yhdessä? Paljon sulla on ikää? Kuulostat kiukuttelevalta pikkulapselta.

No äitini syyt erolle olivat täysin naurettavia ja palvelivat vain hänen omaa harhaluuloisuuttaan. Olisi todellakin hyväksynyt sen, että parisuhteessa kaikki ei mene niin kuin hän yksin vaatii, niin olisi voinut jatkaa isäni kanssa täysin hyvin. Muilta sen sijaan kyllä osaa vaatia vaikka minkälaista käyttäytymistä ja ymmärrystä, mutta ei itseltään!!!! Sehän mua tässä vihaksi pistääkin!!!!

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta sen sijaan se syyti vihansa minuun. Aina oli syytä. Milloin en ollut tehnyt sitä, milloin tätä. Viha saattoi kummuta hänestä itsestään, mutta sen syylliseksi laitettiin minut.

ap

Olisihan munkin äitini voinut erota, ja sitä häneltä usein pyysinkin. Ei eronnut vaan huusi ja raivoili, usein myös mulle. En syytä häntä tästä enää vaan ymmärrän, että hän eli voimakkaassa ympäristön paineessa eikä siksi uskaltanut lähteä.

Vaikuttaa siltä, että haluat vain pitää vihastasi kiinni. Se on ihan ok, mutta pilaat sillä vain oman elämäsi.

Uskoitko, että olit syyllinen hänen vihaansa sinua kohtaan? Se paska, jona hän antoi sinun tuntea itsesi olevan? Vai etkö tuntenut olevasi paska, koska hän sanoi niin? No, mitä sä sitten alat mua neuvomaan? Luuletko tajuavasi mitään siitä, mitä mä olen saanut kestää? Sulla oli sentään isä paikalla, ehkä siksi et uskonut olleesi se mätäpääpaska, joksi äitisi sinut alensi, miten on?

ap

Mulla ei ole kumpaakaan vanhempaa. Tajuutko mitä mä oon saanu kestää? Mitä sä valitat kun mulla on kuitenkin asiat huonommin niin sulla ei ole oikeutta täällä neuvoa tai valittaa. Miten on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta sen sijaan se syyti vihansa minuun. Aina oli syytä. Milloin en ollut tehnyt sitä, milloin tätä. Viha saattoi kummuta hänestä itsestään, mutta sen syylliseksi laitettiin minut.

ap

Olisihan munkin äitini voinut erota, ja sitä häneltä usein pyysinkin. Ei eronnut vaan huusi ja raivoili, usein myös mulle. En syytä häntä tästä enää vaan ymmärrän, että hän eli voimakkaassa ympäristön paineessa eikä siksi uskaltanut lähteä.

Vaikuttaa siltä, että haluat vain pitää vihastasi kiinni. Se on ihan ok, mutta pilaat sillä vain oman elämäsi.

Uskoitko, että olit syyllinen hänen vihaansa sinua kohtaan? Se paska, jona hän antoi sinun tuntea itsesi olevan? Vai etkö tuntenut olevasi paska, koska hän sanoi niin? No, mitä sä sitten alat mua neuvomaan? Luuletko tajuavasi mitään siitä, mitä mä olen saanut kestää? Sulla oli sentään isä paikalla, ehkä siksi et uskonut olleesi se mätäpääpaska, joksi äitisi sinut alensi, miten on?

ap

Niin, mulla oli huutavan ja raivoavan äidin lisäksi juova ja aggressiivinen isä. Ei siinä tukea saanut keneltäkään, olin parikymppisenä melkoinen ihmisraunio. Mutta päätin kääntää elämäni suunnan ja onnistuin siinä.

Kuten jo sanoin, sulla on täysi vapaus pitää kiinni vihastasi. Jos et ole vielä valmis päästämään siitä irti, niin ei sun sitä tarvitse yrittääkään. Kerroinpahan vain oman kokemukseni siitä mitä tapahtuu, kun on valmis antamaan menneisyydelle anteeksi: se muuttaa nykyistä ja tulevaa paljon parempaan suuntaan.