Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen lapseton 35-vuotias. Olen aina halunnut
03.04.2017 |
lapsia. Viime vuonna söin 4kk clomifeneja. Nyt niiden seurauksena tai tuurilla olen raskaana. Mitä enemmän tätä asiaa pohdin, sen varmempi olen etten haluakaan tätä. Asia ahdistaa aivan suunnattomasti ja kaikki todellisuus konkretisoituu nyt. Mm. se, että minulla on migreeniä. Juuri makasin taas 3 päivää sänfyn pohjalla. Mietin siinä, että tässä kun olisi vielä lapsi! Minun ei tarvitse kuin herätä kerran kesken unien niin migreeni on taattu. Mitä jos olisi vielä lapsi hoidettavana kun itse en kykene sängystä liikkumaan kuin vessanpöntölle. Tämä on vain yksi asia jonka olen vasta sisäistänyt. Toinen aika iso asia. Niin paljon kuin lapsen haluaisin pitää. Olen todella mukavuuden haluinen. Lapsi olisi pitkälti minun vastuullani 24/7 koska mies on matkatöissä. Keksin paljon enemmän syitä miksi en pitäisikään lasta kuin se, että pitäisin. Onko se abortti oikeasti maailmanloppu? Tiedän, että tämä hyvin todennäköisesti on ainoa mahdollisuuteni tulla äidiksi, mutta mitä enemmän mietin asian hyviä ja huonoja puolia. Sitä katuvampi olen :( enkä usko tämän olevan yksin mitään alkuraskauden ahdistuksen. Abortti kauhistuttaa mutta olen kamala ja toivon tämän menevän itsestään kesken niin minun ei tarvitsisi tehdä tätä päätöstä.
Kommentit (60)
Vierailija kirjoitti:
Varmasti menee kesken toi raskaus, koska ei susta ole äidiksi. Et halua äidiksi, sun mies ei halua isäksi, sulle työ on tärkeämpi, päänsärky on lasta tärkeämpi, mukavuutesi on lasta tärkeämpi jne. Tee johtopäätöksesi. Tämä maailma ei kaipaa enää yhtään ei toivottua lasta.
Anteeksi jos sinusta on väärin pohtia omaa jaksamista ja taloudellista pärjäämistä. Tiedän, että tämä olisi pitänyt osata tehdä jo aiemmin. Empä osannut.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pidän sinulle peukkuja, mitä ikinä päätätkään tehdä. Tsemppiä !
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmasti menee kesken toi raskaus, koska ei susta ole äidiksi. Et halua äidiksi, sun mies ei halua isäksi, sulle työ on tärkeämpi, päänsärky on lasta tärkeämpi, mukavuutesi on lasta tärkeämpi jne. Tee johtopäätöksesi. Tämä maailma ei kaipaa enää yhtään ei toivottua lasta.
Anteeksi jos sinusta on väärin pohtia omaa jaksamista ja taloudellista pärjäämistä. Tiedän, että tämä olisi pitänyt osata tehdä jo aiemmin. Empä osannut.
ap
Ei kukaan voi sinun puolestasi päätöstä tehdä kun kukaan ei sinun elämääsi elä. Minusta huolestuttavaa on kuitenkin se, että miehesikään ei erityisesti halua lapsia ja on matkatöissä. Tässä on kaikki ainekset nyt kasassa siihen, että sinä uuvut lapsen kanssa yksin ja purat kiukkusi mieheen ja teille tulee jossain vaiheessa ero. Sitten olet kahden lapsen kanssa, oletko valmistautunut siihen vaihtoehtoon? Itse olen tehnyt parikymppisenä abortin kun juuri pääsin opiskelemaan, enkä kyllä voi väittää katuvani sitä päätöstä nyt tai silloinkaan. Olin aivan varma asiasta ja kun testi näytti plussaa ainut ajatukseni oli se, että miten nopeasti siitä pääsee eroon etten varmastikaan joudu synnyttämään. Tuon kokemuksen jälkeen en ole enää lapsista edes haaveillut tai edes ajatuksella leikitellyt, sen verran ahdistava tunne oli se kun tiesi että oman kropan sisällä kasvaa joku toinen eliö eikä sitä saa sieltä pois mitenkään itse. Ja olen nyt siis 33-vuotias, vieläkin muistan sen tunteen vaikka siitä on yli kymmenen vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Pidän sinulle peukkuja, mitä ikinä päätätkään tehdä. Tsemppiä !
Kiitos!!
Tässä nyt vaikuttaa vaan niin moni asia. Tuntuu ettei asia etene suuntaan eikä toiseen. Toinen osa minusta huutaa, että tämä on viimeinen mahdollisuus saada lapsi ja tämä täytyisi pitää. Toinen taas kaivamalla kaivelee niitä järkisyitä ja pelkään etten pärjää tai loppujen lopuksi haluakaan tätä. Ja sitten peruminen onkin jo mahdotonta. Tiedän ettei kukaan voi tätä puolestani päättää! Ja päätös olisi varmasti helpompi jos olisi lapsi ennestään. Nyt kaikki on uutta ja pelottavaa enkä tiedä mitkä tuntemukset on normaaleja.
Pääsen juttelemaan asiasta vasta reilun viikon päästä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pidän sinulle peukkuja, mitä ikinä päätätkään tehdä. Tsemppiä !
Kiitos!!
Tässä nyt vaikuttaa vaan niin moni asia. Tuntuu ettei asia etene suuntaan eikä toiseen. Toinen osa minusta huutaa, että tämä on viimeinen mahdollisuus saada lapsi ja tämä täytyisi pitää. Toinen taas kaivamalla kaivelee niitä järkisyitä ja pelkään etten pärjää tai loppujen lopuksi haluakaan tätä. Ja sitten peruminen onkin jo mahdotonta. Tiedän ettei kukaan voi tätä puolestani päättää! Ja päätös olisi varmasti helpompi jos olisi lapsi ennestään. Nyt kaikki on uutta ja pelottavaa enkä tiedä mitkä tuntemukset on normaaleja.
Pääsen juttelemaan asiasta vasta reilun viikon päästä.
ap
Tärkeintä on se, että oletko valmis kasvattamaan lapsen tarvittaessa yksin? Tai oletko kykenevä kasvattamaan lapsen tarvittaessa yksin? Miehesi ei vaikuta siltä (omien tekstiesi perusteella) että lapsia niin kovin kaipaa tai haluaa elämäntyylinsä muuttuvan täysin, vaan kokee tämän lapsiasian ennemmin sinun projektiksesi. Siksi voi olla että joudut pärjäämään lapsen kanssa pitkälti yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämästä ei koskaan tiedä mitä se tuo tullessaan. En osaa kuvitella miltä sinusta tuntuu koska en vastaavassa tilanteessa ole ollut. Muuta en osaa sanoa kuin tsemppiä ja mitä ikinä päätätkin, on siinä hyvät ja huonot puolensa.
Meillä miehen kanssa lapsi haluttiin ja lapsi tuli. Hetkeäkään en vaihtaisi pois vaikka kuinka välillä on rankkaa ollut ja itketty on. Lapsi vielä alle vuoden. Mutta koska aina olen äidiksi halunnut, oli tämä minulle unelmieni täyttymys. Mistä sinä unelmoit elämässä? Mistä tykkäät? Haluatko lapsen?
Jospa ei maalailla piruja seinille. Lähdetään siitä että ap saa lapsen miehensä kanssa ja he ovat perhe ja yhdessä vastuussa lapsesta. Usein oman lapsen saaminen avaa myös miehen silmät.
Jos tilanteesi on hyvä (jokin koulutus, mahdollisesti töitä, ei pahoja mt-ongelmia, ei alkoholiongelmaa, ei päihdeongelmia, ei peliriippuvuutta tai muita ongelmia jotka ovat haitaksi lapsen ja teidän perheen elämälle) niin pidä lapsi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Elämästä ei koskaan tiedä mitä se tuo tullessaan. En osaa kuvitella miltä sinusta tuntuu koska en vastaavassa tilanteessa ole ollut. Muuta en osaa sanoa kuin tsemppiä ja mitä ikinä päätätkin, on siinä hyvät ja huonot puolensa.
Meillä miehen kanssa lapsi haluttiin ja lapsi tuli. Hetkeäkään en vaihtaisi pois vaikka kuinka välillä on rankkaa ollut ja itketty on. Lapsi vielä alle vuoden. Mutta koska aina olen äidiksi halunnut, oli tämä minulle unelmieni täyttymys. Mistä sinä unelmoit elämässä? Mistä tykkäät? Haluatko lapsen?
Kiitos kirjoituksestasi!
Olen aina halunut lapsen. Se tästä tekeekin niin vaikeaa kun en todella osannut kuvitella tällaista. Kuvittelin aina,että jos joskus olen tässä tilanteessa niin se on se mitä olen aina toivonut. Olisin onneni kukkuloilla. Nyt kuitenkin jostain syystä kaikki sotii tätä vastaan. Mietin kuinka pärjättäisi,haluanko todella jonkun olevan minusta riippuvainen 24/7, enkö saisi enää koskaan nukkua kunnon yöunia ja tämän seurauksena saisin kärsiä migreenistä. Ennen oli helpompi hyväksyä etten ehkä koskaan saa lasta. Nyt kun sellainen olisi tulossa niin en ole ollenkaan valmis päättämään sen kohtalosta. Ottaakko riski ja menee miten menee. Kestettävä on. Vai jatkaako kahdestaan ja todennäköisesti en koskaan enää tässä tilanteessa ole. Saattaisin sen myös hyväksyä helpostikin tai kauhutarinoiden mukaan katua ja masentua.
ap
Tunnen muutaman, jotka on abortin tehneet; sekä naisia että miehiä. Tunnen ainakin 1 äidin, joka vihasi 4. vahinkoraskauttaan avioliitossaan, mutta synnytti kuitenkin lapsen, kun abortti olisi sotinut liikaa omia arvoja vastaan (mm. anoppikin luennoi, että pitääkö sitä stana seksiä harrastaa vielä 43-vuotiaana prkl ja vahingonkin tehdä ). Jep, mutta nyt ihan tykkää lapsestaan ja kaikki hyvin.
Eli mieti tarkkaan.
Lastenhoitoapua saa, ja ota, jos päädyt lapsen synnytämään, heti alusta asti lapsenhoitoapua. Varasysteemi migreeniesi varalta.
Äläkä turhaan sure hyvää / huonoa vanhemmuutta etukäteen. Täälläkin palstoilla on uskomattomia kertomuksia vanhemmuudesta, ja suurimmasta osata meistä on tullut ihan fiksuja ja onnellisia aikuisia. Eli ei oman äidin tarvitse vauvaa tai lasta hoitaa 24/7 - riittää, kun on hyvä hoitaja. Lapsen isälle kuuluu puolet vastuusta - muista tämäkin. Onko isovanhempia kehissä?
Jos päädyt toiseen ratkaisuun: anna itsellesi anteeksi. (Eli ei turhia omantunnontuskia näinkään.)
Tuo on hyvä neuvo, että otat ammatillista keskusteluapua. Toivottavasti miehesi pääsisi mukaan, käyttääkö ne Skypeä tms.? Jos on matkatöissä.
Kuka muka lupasi helpon elämän?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämästä ei koskaan tiedä mitä se tuo tullessaan. En osaa kuvitella miltä sinusta tuntuu koska en vastaavassa tilanteessa ole ollut. Muuta en osaa sanoa kuin tsemppiä ja mitä ikinä päätätkin, on siinä hyvät ja huonot puolensa.
Meillä miehen kanssa lapsi haluttiin ja lapsi tuli. Hetkeäkään en vaihtaisi pois vaikka kuinka välillä on rankkaa ollut ja itketty on. Lapsi vielä alle vuoden. Mutta koska aina olen äidiksi halunnut, oli tämä minulle unelmieni täyttymys. Mistä sinä unelmoit elämässä? Mistä tykkäät? Haluatko lapsen?
Kiitos kirjoituksestasi!
Olen aina halunut lapsen. Se tästä tekeekin niin vaikeaa kun en todella osannut kuvitella tällaista. Kuvittelin aina,että jos joskus olen tässä tilanteessa niin se on se mitä olen aina toivonut. Olisin onneni kukkuloilla. Nyt kuitenkin jostain syystä kaikki sotii tätä vastaan. Mietin kuinka pärjättäisi,haluanko todella jonkun olevan minusta riippuvainen 24/7, enkö saisi enää koskaan nukkua kunnon yöunia ja tämän seurauksena saisin kärsiä migreenistä. Ennen oli helpompi hyväksyä etten ehkä koskaan saa lasta. Nyt kun sellainen olisi tulossa niin en ole ollenkaan valmis päättämään sen kohtalosta. Ottaakko riski ja menee miten menee. Kestettävä on. Vai jatkaako kahdestaan ja todennäköisesti en koskaan enää tässä tilanteessa ole. Saattaisin sen myös hyväksyä helpostikin tai kauhutarinoiden mukaan katua ja masentua.
ap
Kuule, vaikuttaa siltä, että et tule kestämään aborttia.
Ota kaikki apu vastaan. Vauvan /lapsen äidin ei tarvitse hoitaa 24/7 lasta, riittää kun on hyvä hoitaja. Onko teilä mahdollisuus palkata lastenhoitoapua? Perintinteinen kodinhoitoapukin kunnalta/kaupungilta saattaa olla ainakin alkuun mahdollista tukitoimena muutamiksi päiviksi alkuviikoiksi. Lapsen isälle ehdottomasti vanhempainlomaa, isyyslomaa: vastuuhan on puoliksi hänellä lapsesta.
Onko isovanhempia, jotka voisi olla tukiverkkona?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pidän sinulle peukkuja, mitä ikinä päätätkään tehdä. Tsemppiä !
Kiitos!!
Tässä nyt vaikuttaa vaan niin moni asia. Tuntuu ettei asia etene suuntaan eikä toiseen. Toinen osa minusta huutaa, että tämä on viimeinen mahdollisuus saada lapsi ja tämä täytyisi pitää. Toinen taas kaivamalla kaivelee niitä järkisyitä ja pelkään etten pärjää tai loppujen lopuksi haluakaan tätä. Ja sitten peruminen onkin jo mahdotonta. Tiedän ettei kukaan voi tätä puolestani päättää! Ja päätös olisi varmasti helpompi jos olisi lapsi ennestään. Nyt kaikki on uutta ja pelottavaa enkä tiedä mitkä tuntemukset on normaaleja.
Pääsen juttelemaan asiasta vasta reilun viikon päästä.
ap
Tärkeintä on se, että oletko valmis kasvattamaan lapsen tarvittaessa yksin? Tai oletko kykenevä kasvattamaan lapsen tarvittaessa yksin? Miehesi ei vaikuta siltä (omien tekstiesi perusteella) että lapsia niin kovin kaipaa tai haluaa elämäntyylinsä muuttuvan täysin, vaan kokee tämän lapsiasian ennemmin sinun projektiksesi. Siksi voi olla että joudut pärjäämään lapsen kanssa pitkälti yksin.
Kuule, KAIKKI tuntemukset on normaaleja. Olet täysin uuden kokemuksen edessä ja todella isojen päätösten (jotka suuntaan tai toiseen tulevat vaikuttamaan erittäin suuresti loppuelämääsi; pidit sitten lapsen tai abortoit sen - elät ikuisesti kummankin päätöksen kanssa). Pelko ja huoli on normaalia. Se olisi epänormaalia, että et tuntisi mitään.
Ei nyt maalailla piruja seinille mm. yksinhuoltajuudesta. Eihän sinun tarvitse valita olla 24/7 lapsen ainut hoitaja. Lapsella on isä - hänellekin tämän on ensimmäinen lapsi. Lapsella on isovanhempia (tukiverkkona - ovatko lähellä?). Tädit, sedät? Lastenhoitoapua saa mm. ostamalla (tukiverkoksi, jos migreeni iskee).
Taloudellinen puolesi on vahva - olet turvassa. Sinulla on muita ihmisiä: olet turvassa.
Peloista on erittäin hyvä puhua. Täällä ja neuvolassa, miehellesi, muille läheisillesi.
Halauksia. Mieti ihania asioita - niistä saa valoa synkkiin pohdintoihin. Voitko mennä jonkun luo kylään, yöksi? Viikonlopuksi? Omat seinäni ahdistavat josksu, ja kun käyn siskolla viikonloppu kylässä, niin perspektiivi ikäänkuin laajenee ja omat ahdistavat ajatukset tasoittuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kaikille tasapuolisesti vastauksista! Saan lisää näkökulmia asiaan ja mietittävää.
Molemmilla on läheiset välit vanhempiimme. Olen päivittäin yhteyksissä omiini. Äitini onkin ainut jolle vihdoin uskalsin kertoa asiasta. Tiedän kuinka paljon hän haluaisi lapsenlapsia niin jännitti kertoa. Olen ainut sisaruksista joka ilmeisesti niitä saisi heille suotua. Sekin on asia joka pyörii mielessä. Äitini kyllä sanoi kannustavasti, että miettikää tarkkaan mitä päätätte. Ei syyllistänyt suuntaan eikä toiseen.
ap
Heippa taas
Mua nyt häiritsee kovasti kun tätä raskautta ei edes ole todettu kuin kotitestillä. Onko tää ihan normaali käytäntö,että olen sen ensimmäisen käyntini käynyt neuvolassa ja seuraava toimenpide onkin vasta tuo ultra jossa asian laita todetaan??
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joka kerta, kun käydään neuvolassa, annetaan virtsanäyte. Ekalla kerralla siitä tehdään myös raskaustesti.
Sitä raskaustestin puuttumista juuri ihmettelen. En ole käynyt verikokeissa enkä ole vienyt pissanäytettä. Kukaan ei ole puhunutkaan asiasta.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet aiemmin halunnut lapsia? Mitä ajattelit silloin esim tuosta migreenistä?
Kai olen vain kuvitellut sen kaiken olevan pelkästään ihanaa vaikka tiedän, ettei pidä olettaa eikä todellakaan pidä paikkansa! Kuten sanoin. Nyt jotenkin todellisuus iski päin naamaa kovemmin kuin osasin kuvitella!!
ap
ei todellisuus ole nyt iskenyt päin naamaasi, vaan paniikki ja negatiiviset mielikuvat ja ajatukset. Todellisuus vauvan kanssa alkaa, kun vauva syntyy. Oletat juuri nyt, että kaikesta tulee kauheaa. Et kuitenkaan voi vielä tietää, millaista vauva-arkenne tulee olemaan. Varmaa on, että siihen mahtuu sekä ihania että ikävämpiä hetkiä. Kenenkään arki ei ole pelkkä ihanaa tai pelkkää kamalaa.
Ei ole ollenkaan harvinaista, että raskauden aikana on monenlaisia pelkoja, epävarmuutta ja negariivisiakin ajatuksia.
Kannattaa tosiaan jutella neuvolassa tai mennä yksityiselle terapiaan juttelemaan noista tunteista.
Vierailija kirjoitti:
Varmasti menee kesken toi raskaus, koska ei susta ole äidiksi. Et halua äidiksi, sun mies ei halua isäksi, sulle työ on tärkeämpi, päänsärky on lasta tärkeämpi, mukavuutesi on lasta tärkeämpi jne. Tee johtopäätöksesi. Tämä maailma ei kaipaa enää yhtään ei toivottua lasta.
Työ SAA olla tärkeää vanhemmillekin. Voi olla myös, että ap:n hormonitasapaino on nyt hieman sekaisin ja se aiheuttaa ahdistusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmasti menee kesken toi raskaus, koska ei susta ole äidiksi. Et halua äidiksi, sun mies ei halua isäksi, sulle työ on tärkeämpi, päänsärky on lasta tärkeämpi, mukavuutesi on lasta tärkeämpi jne. Tee johtopäätöksesi. Tämä maailma ei kaipaa enää yhtään ei toivottua lasta.
Anteeksi jos sinusta on väärin pohtia omaa jaksamista ja taloudellista pärjäämistä. Tiedän, että tämä olisi pitänyt osata tehdä jo aiemmin. Empä osannut.
ap
Ei kukaan voi sinun puolestasi päätöstä tehdä kun kukaan ei sinun elämääsi elä. Minusta huolestuttavaa on kuitenkin se, että miehesikään ei erityisesti halua lapsia ja on matkatöissä. Tässä on kaikki ainekset nyt kasassa siihen, että sinä uuvut lapsen kanssa yksin ja purat kiukkusi mieheen ja teille tulee jossain vaiheessa ero. Sitten olet kahden lapsen kanssa, oletko valmistautunut siihen vaihtoehtoon? Itse olen tehnyt parikymppisenä abortin kun juuri pääsin opiskelemaan, enkä kyllä voi väittää katuvani sitä päätöstä nyt tai silloinkaan. Olin aivan varma asiasta ja kun testi näytti plussaa ainut ajatukseni oli se, että miten nopeasti siitä pääsee eroon etten varmastikaan joudu synnyttämään. Tuon kokemuksen jälkeen en ole enää lapsista edes haaveillut tai edes ajatuksella leikitellyt, sen verran ahdistava tunne oli se kun tiesi että oman kropan sisällä kasvaa joku toinen eliö eikä sitä saa sieltä pois mitenkään itse. Ja olen nyt siis 33-vuotias, vieläkin muistan sen tunteen vaikka siitä on yli kymmenen vuotta.
projisoit nyt vahvasti omaa 22- vuotiaana kokemaasi asiaa ap:n tilanteeseen aika vastuuttomon sanakääntein.
Alue: Aihe vapaa
Varmasti menee kesken toi raskaus, koska ei susta ole äidiksi. Et halua äidiksi, sun mies ei halua isäksi, sulle työ on tärkeämpi, päänsärky on lasta tärkeämpi, mukavuutesi on lasta tärkeämpi jne. Tee johtopäätöksesi. Tämä maailma ei kaipaa enää yhtään ei toivottua lasta.