Huvittaako teitäkin, miten palstan velat (vapaaehtoisesti lapsettomat) vakuuttelevat että inhoaisivat lapsen kanssa elämämistä? Heiltä unohtuu se, että kyseessä on OMA lapsi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsettomat eivät vaan voi ymmärtää mitä se on kun on oma lapsi. Minunkin eräs lapseton ystäväni voivottelee miten minulla menee niin paljon rahaa esim lasten vaatteisiin.. Hän ei ymmärrä että minä nautin siitä kun ostan lapselleni jotain kivaa ja hän tulee siitä onnelliseksi. Ennemmin ostan lapselle kuin itselleni :)

Voi ei :D

Olen ollut vuosia perhepäivähoitajana ja lapsellinen tuttavani kysyi minulta, että miten osaan hoitaa lapsia kun en itse ole äiti. Miksi lapsen puskeminen vaginan kautta tekee niin ihmeelliseksi ihmiseksi? Enkä nyt tarkoita tätä kiihkoiluna enkä loukkauksena kenellekään, haluaisin vain kuulla selityksen. Kun minä aloitin perhepäivähoitajana, olin mielestäni samalla viivalla kuin ensisynnyttäjä, jolla ei ole aikaisempaa kokemusta lapsenhoidosta. 

Ostatko omilla rahoillasi hoitolapsille vaatteita? Jos sinulla on jäljellä 50e Ostatko itsellesi jotain vai hoitolapselle ulkoilupuvun?

Miten tuo liittyy mihinkään? Osaan kyllä käyttää rahaa järkevästi.

-perhepäivähoitaja

Jos vaikka lukisit tuon alkuperäisen kommentin. Lapseton voi olla hyvä lastenhoitaja, mutta tuskin hän pistää viimeisinä rahojaan hyvillä mielin hoitolapseen? Ei tietenkään pistä, koska se EI OLE OMA LAPSI, lapsellinen taas pistää ja tuntee iloa kun lapsi tulee onnelliseksi. Lastenhoitaja voi olla aidosti iloinen hoitolastensa ilosta, mutta ei oman onnensa kustannuksella.

Onlo siis näin että

Silloin lapsellinen tekisi jotain oman onnensa kustannuksella kun jättäisi penikallern ostamatta joululahjat ja antaisi nälkää näkeville tai prostituoituns työskenteleville lapsille?

Kun itse pitää nähdä se ilo niin periaatteessa se on omaan itseen laittamista.

Siksi monet etävanhemmat lopettavat välittämisen.

Katsos kun se on ihan biologiaa, että omista jälkeläisistä huolehditaan ja välitetään eritavalla kuin muiden.

Ei ole epäitsekkyyttä törsätä omiin geeneihin rahaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsettomat eivät vaan voi ymmärtää mitä se on kun on oma lapsi. Minunkin eräs lapseton ystäväni voivottelee miten minulla menee niin paljon rahaa esim lasten vaatteisiin.. Hän ei ymmärrä että minä nautin siitä kun ostan lapselleni jotain kivaa ja hän tulee siitä onnelliseksi. Ennemmin ostan lapselle kuin itselleni :)

Voi ei :D

Olen ollut vuosia perhepäivähoitajana ja lapsellinen tuttavani kysyi minulta, että miten osaan hoitaa lapsia kun en itse ole äiti. Miksi lapsen puskeminen vaginan kautta tekee niin ihmeelliseksi ihmiseksi? Enkä nyt tarkoita tätä kiihkoiluna enkä loukkauksena kenellekään, haluaisin vain kuulla selityksen. Kun minä aloitin perhepäivähoitajana, olin mielestäni samalla viivalla kuin ensisynnyttäjä, jolla ei ole aikaisempaa kokemusta lapsenhoidosta. 

Ostatko omilla rahoillasi hoitolapsille vaatteita? Jos sinulla on jäljellä 50e Ostatko itsellesi jotain vai hoitolapselle ulkoilupuvun?

Miten tuo liittyy mihinkään? Osaan kyllä käyttää rahaa järkevästi.

-perhepäivähoitaja

Jos vaikka lukisit tuon alkuperäisen kommentin. Lapseton voi olla hyvä lastenhoitaja, mutta tuskin hän pistää viimeisinä rahojaan hyvillä mielin hoitolapseen? Ei tietenkään pistä, koska se EI OLE OMA LAPSI, lapsellinen taas pistää ja tuntee iloa kun lapsi tulee onnelliseksi. Lastenhoitaja voi olla aidosti iloinen hoitolastensa ilosta, mutta ei oman onnensa kustannuksella.

Mutta eihän nuo ole mitenkään verrannollisia. Tavaran ostaminenko tässä nyt on se ero lapsellisen ja lapsettoman välillä vai mitä yrität sanoa?

Huoh. Oman lapsensa onnen pistää oman onnensa edelle, lapseton ei voi tätä ymmärtää koska hänellä ei ole lapsia. Lastenhoitamisesta tai sen osaamisesta ei ollut kyse.

Se että omien geenien ilo on tärkeintä on sama asia, itsekkyyttä.

Juuri näissä kommenteissa todistatte, että ette vain voi ymmärtää :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsettomat eivät vaan voi ymmärtää mitä se on kun on oma lapsi. Minunkin eräs lapseton ystäväni voivottelee miten minulla menee niin paljon rahaa esim lasten vaatteisiin.. Hän ei ymmärrä että minä nautin siitä kun ostan lapselleni jotain kivaa ja hän tulee siitä onnelliseksi. Ennemmin ostan lapselle kuin itselleni :)

Voi ei :D

Olen ollut vuosia perhepäivähoitajana ja lapsellinen tuttavani kysyi minulta, että miten osaan hoitaa lapsia kun en itse ole äiti. Miksi lapsen puskeminen vaginan kautta tekee niin ihmeelliseksi ihmiseksi? Enkä nyt tarkoita tätä kiihkoiluna enkä loukkauksena kenellekään, haluaisin vain kuulla selityksen. Kun minä aloitin perhepäivähoitajana, olin mielestäni samalla viivalla kuin ensisynnyttäjä, jolla ei ole aikaisempaa kokemusta lapsenhoidosta. 

Ostatko omilla rahoillasi hoitolapsille vaatteita? Jos sinulla on jäljellä 50e Ostatko itsellesi jotain vai hoitolapselle ulkoilupuvun?

Onko siis semmoinen itsekäs jolla ei ole lapsia ja antaa maailman lapsille vaikka 50 euroa kk. Kummilapsi tai muu touhu, amnesty.

Mutta joka törsää kaiken omiin geeneihin, itseensä, omiin lapsiin, on epäitsekkäämpi kuin lapseton jolla on muillekin antaa?

Ja eikö ole väliä haluaako edes että lapsi tekee muille tahallista pahaa, laskelmoitua julmuutta? Kunhan vaan on synnyttänyt ja ostaa tavaraa omallern josta saa iloa its, on epäitsekäs?

Ei huvita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsettomat eivät vaan voi ymmärtää mitä se on kun on oma lapsi. Minunkin eräs lapseton ystäväni voivottelee miten minulla menee niin paljon rahaa esim lasten vaatteisiin.. Hän ei ymmärrä että minä nautin siitä kun ostan lapselleni jotain kivaa ja hän tulee siitä onnelliseksi. Ennemmin ostan lapselle kuin itselleni :)

Voi ei :D

Olen ollut vuosia perhepäivähoitajana ja lapsellinen tuttavani kysyi minulta, että miten osaan hoitaa lapsia kun en itse ole äiti. Miksi lapsen puskeminen vaginan kautta tekee niin ihmeelliseksi ihmiseksi? Enkä nyt tarkoita tätä kiihkoiluna enkä loukkauksena kenellekään, haluaisin vain kuulla selityksen. Kun minä aloitin perhepäivähoitajana, olin mielestäni samalla viivalla kuin ensisynnyttäjä, jolla ei ole aikaisempaa kokemusta lapsenhoidosta. 

Ostatko omilla rahoillasi hoitolapsille vaatteita? Jos sinulla on jäljellä 50e Ostatko itsellesi jotain vai hoitolapselle ulkoilupuvun?

Onko siis semmoinen itsekäs jolla ei ole lapsia ja antaa maailman lapsille vaikka 50 euroa kk. Kummilapsi tai muu touhu, amnesty.

Mutta joka törsää kaiken omiin geeneihin, itseensä, omiin lapsiin, on epäitsekkäämpi kuin lapseton jolla on muillekin antaa?

Ja eikö ole väliä haluaako edes että lapsi tekee muille tahallista pahaa, laskelmoitua julmuutta? Kunhan vaan on synnyttänyt ja ostaa tavaraa omallern josta saa iloa its, on epäitsekäs?

En ole puhunut itsekkyydestä mitään, esimerkillä yritin havainnollistaa miten esimerkiksi omat lapset eroavat niistä hoitolapsista, jotka toki voivat olla tärkeitä hoitajalle, mutta eivät ole omia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huvittaa lähinnä "velan" pyöriminen VAUVA-palstalla. Kenelle ne yrittää todistella jotain? Ei mene läpi. Nää on niitä jotka ei lapsia ole saanut tai uskaltanut hankkia, ei ole kumppania löytynyt ja/tai joilla aina on mielen perukoilla se pieni epävarmuus että pitäisikö sittenkin/ olisiko pitänyt...

Ystävä hyvä, me olemme nyt AIHE VAPAA palstalla. Täällä on myös tuo Vauvat ja taaperot - palsta erikseen. Siellä en käy, koska en ole kiinnostunut vauvoista ja taaperoista. En myöskään käy Vauvakuume - palstalla tai Raskaus ja synnytys - palstalla. Seksi-palstalla käyn satunnaisesti, mutta enimmäkseen olen täällä vapaavalintaisten aiheiden palstalla.

Jos sinä haluat keskustella pelkästään vauvoista ja lapsista toisten vanhempien kanssa, niin miksi ihmeessä et mene keskustelemaan noille lukuisille muille palstoille, jotka nimenomaan sitä varten on olemassa? Miksi tulet Aihe vapaalle valittamaan siitä, että aihe on vapaa ja kaikki keskustelijat eivät ole "lapsellisia"?

- vela

Miellän aihe vapaan vanhempien omaksi aihe vapaa palstaksi. Onhan meilläkin lasten lisäksi muutakin elämää. Haloo. Ei minua haittaa sekään jos täällä pyörii lapsettomia. Jos vaan osaavat käyttäytyä. Tästä kun on tullut sellainen "vihaan lapsia-palsta", se on melko koomista koska kyse on kuitenkin vauvalehden palstasta vaikka miten asiaa vääntelisitte. Kaikki juttuotsikotkin tuossa alhaalla keskittyy lapsiin, vauvoihin ja perheisiin. 

Aihe vapaa palstoja on netti pullollaan, ei vauvapalsta ole todellakaan ainoa. Mutta tietysti täällä on paras sauma päästä nokkimaan vanhempia mitä inhottavimmilla viesteillä. 

Sinä miellät, sinusta tuntuu, sinä, sinä, sinä. Vaikutat ihan hieman itsekeskeiseltä. Harmittaako kun et kuitenkaan pysty määräämään ketkä täälläpalstalla käyvät. Etsi itse joku muu keskustelupalsta. Mene vaikka Kaksplus sivulle.

Mä ymmärrän varsin hyvin, että vanhemmalle on maailman paras hetki kun lapsi oppii käyttämään lusikkaa. Uskon, että jos minusta tulisi äiti, olisi se myös minulle maailman paras hetki. Uskon, että rakastaisin lasta ja nauttisin hänen kehityksensä seuraamisesta. Mutta, kun näin kaverin hehkuttavan facebookissa kuinka mahtavaa oli, kun lapsi oppi käyttämään lusikkaa, ajattelin, että olisin varmasti samanlainen äiti ja toivon, ettei elämäni koskaan muutu sellaiseksi, että viikon kohokohta on se, että lapsi käyttää lusikkaa.

Ymmärrän siis hyvin, että vanhemmat nauttivat omista lapsistaan ja heidän kanssa vietetystä ajasta, ja tiedän olevani sen verran rakastava ja lapsista pitävä ihminen, että olisin itse samanlainen, jos minulla olisi lapsia. Mutta minä en vain halua lapsia.

Suurin syy, miksi ajattelin nuorena että en koskaan hanki lapsia ( vaikka niitä on), oli juuri se käsinkosketeltava itsekkyys ja röyhkeys, kun kukaan ja mikään ei enää merkitse mitään kuin se oma jälkeläinen.

Ei maapallon hyvinvointi, ei yksikään lapsiprostituoitu, ei ihmiskaupan uhrilapsi, kunhan nikopetterille ei tule mielipaha.

Vierailija kirjoitti:

Mä ymmärrän varsin hyvin, että vanhemmalle on maailman paras hetki kun lapsi oppii käyttämään lusikkaa. Uskon, että jos minusta tulisi äiti, olisi se myös minulle maailman paras hetki. Uskon, että rakastaisin lasta ja nauttisin hänen kehityksensä seuraamisesta. Mutta, kun näin kaverin hehkuttavan facebookissa kuinka mahtavaa oli, kun lapsi oppi käyttämään lusikkaa, ajattelin, että olisin varmasti samanlainen äiti ja toivon, ettei elämäni koskaan muutu sellaiseksi, että viikon kohokohta on se, että lapsi käyttää lusikkaa.

Ymmärrän siis hyvin, että vanhemmat nauttivat omista lapsistaan ja heidän kanssa vietetystä ajasta, ja tiedän olevani sen verran rakastava ja lapsista pitävä ihminen, että olisin itse samanlainen, jos minulla olisi lapsia. Mutta minä en vain halua lapsia.

Ja tämä on todellakin ok. Minäkään en hanki kissaa, koska en vain halua kissaa. Jos minulla olisi kissa, varmastikkin kiintyisin siihen ja pitäisin siitä huolta, mutta en vain halua. En kuitenkaan väitä kissan omistajille että tiedän kyllä millaista on omistaa ja kissa ja tiedän mitä tuntisin kissaani kohtaan, vaikka minulla ei sellaista ole.

Siis MIKSI se on joillekin niin kova paikka ettei kaikki halua lapsia? En minäkään ymmärrä miksei kaikki hommaa kissoja, ne on niin söpöjä ja kukapa niitä nyt voisi inhota? Ette tiedä mistä jäätte paitsi jos ette nyt heti hommaa niitä!!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä ymmärrän varsin hyvin, että vanhemmalle on maailman paras hetki kun lapsi oppii käyttämään lusikkaa. Uskon, että jos minusta tulisi äiti, olisi se myös minulle maailman paras hetki. Uskon, että rakastaisin lasta ja nauttisin hänen kehityksensä seuraamisesta. Mutta, kun näin kaverin hehkuttavan facebookissa kuinka mahtavaa oli, kun lapsi oppi käyttämään lusikkaa, ajattelin, että olisin varmasti samanlainen äiti ja toivon, ettei elämäni koskaan muutu sellaiseksi, että viikon kohokohta on se, että lapsi käyttää lusikkaa.

Ymmärrän siis hyvin, että vanhemmat nauttivat omista lapsistaan ja heidän kanssa vietetystä ajasta, ja tiedän olevani sen verran rakastava ja lapsista pitävä ihminen, että olisin itse samanlainen, jos minulla olisi lapsia. Mutta minä en vain halua lapsia.

Ja tämä on todellakin ok. Minäkään en hanki kissaa, koska en vain halua kissaa. Jos minulla olisi kissa, varmastikkin kiintyisin siihen ja pitäisin siitä huolta, mutta en vain halua. En kuitenkaan väitä kissan omistajille että tiedän kyllä millaista on omistaa ja kissa ja tiedän mitä tuntisin kissaani kohtaan, vaikka minulla ei sellaista ole.

Uskon ihan hyvin, ettet tiedä, minkälaista elämäsi kissan kanssa on. Voit ihan hyvin kuulua siihen enemmistöön ihmisistä, joilta yhteiselo kissan kanssa sujuisi ihan okei ainakin siinä määrin, että jos se olisi pakko hoitaa, suoriutuisit siitä ja eläisit normaalia elämää. Mahdollisesti jopa oppisit pitämään kissan omistamisesta ja nauttisit suhteestanne, kuka tietää.

Mutta koeta nyt ymmärtää, että ihmiset ovat erilaisia. Minä tiedän, että olen onnellisempi lapsettomana kuin vanhempana, koska persoonallisuuteni ja arvoni eivät ole yhteensopivia onnellisen lapsiperhe-elämän kanssa. Kaikki eivät tiedä, minkälaista se sujuisi, mutta jotkut tietävät, että se ei sujuisi, ja minä satun kuulumaan tähän joukkoon.

Miksi tämä on niin vaikea asia ymmärtää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä ymmärrän varsin hyvin, että vanhemmalle on maailman paras hetki kun lapsi oppii käyttämään lusikkaa. Uskon, että jos minusta tulisi äiti, olisi se myös minulle maailman paras hetki. Uskon, että rakastaisin lasta ja nauttisin hänen kehityksensä seuraamisesta. Mutta, kun näin kaverin hehkuttavan facebookissa kuinka mahtavaa oli, kun lapsi oppi käyttämään lusikkaa, ajattelin, että olisin varmasti samanlainen äiti ja toivon, ettei elämäni koskaan muutu sellaiseksi, että viikon kohokohta on se, että lapsi käyttää lusikkaa.

Ymmärrän siis hyvin, että vanhemmat nauttivat omista lapsistaan ja heidän kanssa vietetystä ajasta, ja tiedän olevani sen verran rakastava ja lapsista pitävä ihminen, että olisin itse samanlainen, jos minulla olisi lapsia. Mutta minä en vain halua lapsia.

Ja tämä on todellakin ok. Minäkään en hanki kissaa, koska en vain halua kissaa. Jos minulla olisi kissa, varmastikkin kiintyisin siihen ja pitäisin siitä huolta, mutta en vain halua. En kuitenkaan väitä kissan omistajille että tiedän kyllä millaista on omistaa ja kissa ja tiedän mitä tuntisin kissaani kohtaan, vaikka minulla ei sellaista ole.

Uskon ihan hyvin, ettet tiedä, minkälaista elämäsi kissan kanssa on. Voit ihan hyvin kuulua siihen enemmistöön ihmisistä, joilta yhteiselo kissan kanssa sujuisi ihan okei ainakin siinä määrin, että jos se olisi pakko hoitaa, suoriutuisit siitä ja eläisit normaalia elämää. Mahdollisesti jopa oppisit pitämään kissan omistamisesta ja nauttisit suhteestanne, kuka tietää.

Mutta koeta nyt ymmärtää, että ihmiset ovat erilaisia. Minä tiedän, että olen onnellisempi lapsettomana kuin vanhempana, koska persoonallisuuteni ja arvoni eivät ole yhteensopivia onnellisen lapsiperhe-elämän kanssa. Kaikki eivät tiedä, minkälaista se sujuisi, mutta jotkut tietävät, että se ei sujuisi, ja minä satun kuulumaan tähän joukkoon.

Miksi tämä on niin vaikea asia ymmärtää?

Kyllä, mutta myöskään sinä et voi varmasti tietää, ettet havahtuisi lapsen saatuasi siihen, miten et ole ikinä kokenut sellaista rakkautta ja rakastatkin olla vanhempi. Ei kannata ottaa riskiä jos et halua lapsia tietenkään, mutta et vaan voi sitä tietää jos sinulla ei lapsia ole.

En halua lasta, en omaa, en vierasta. Tosin lastentekoaika alkaa vihdoin olla takanapäin, koska ikää on 51 ja kuukautiset ovat alkaneet epäsäännöllistyä (viimeksi kuukautiskierto oli tasan 70 päivää). Hassua, miten tämä aihe ilmestyy tänne säännöllisin väliajoin. Eikö äityleillä ole tarpeeksi puuhaa ja sisältöä elämässään, koska tarvitsee toisten, itselleen aivan vieraiden ihmisten asioita pohdiskella päivät pitkät? Liian helppo elämä näköjään laiskistaa.

Vierailija kirjoitti:

En halua lasta, en omaa, en vierasta. Tosin lastentekoaika alkaa vihdoin olla takanapäin, koska ikää on 51 ja kuukautiset ovat alkaneet epäsäännöllistyä (viimeksi kuukautiskierto oli tasan 70 päivää). Hassua, miten tämä aihe ilmestyy tänne säännöllisin väliajoin. Eikö äityleillä ole tarpeeksi puuhaa ja sisältöä elämässään, koska tarvitsee toisten, itselleen aivan vieraiden ihmisten asioita pohdiskella päivät pitkät? Liian helppo elämä näköjään laiskistaa.

Juu, äitylithän täällä keskenään keskustevatkin :D

Vierailija kirjoitti:

Suurin syy, miksi ajattelin nuorena että en koskaan hanki lapsia ( vaikka niitä on), oli juuri se käsinkosketeltava itsekkyys ja röyhkeys, kun kukaan ja mikään ei enää merkitse mitään kuin se oma jälkeläinen.

Ei maapallon hyvinvointi, ei yksikään lapsiprostituoitu, ei ihmiskaupan uhrilapsi, kunhan nikopetterille ei tule mielipaha.

Niin juuri! Miten moni mies kuolaa teini-ikäisen tyttärensä kavereita ja fantasioi seksistä niiden kanssa, mutta annas olla, jos miehen samanikäinen ystävä vihjaisi, että sinullapa on kivannäköinen tyttö, olispa kiva sen kanssa vähän joskus tiäskylmitä... Sitten loppuisi kaveruus siihen paikkaan, sillä eihän juuri minun prinsessaani kosketa ja millainen pedofiili sinä vanha, nyt jo ex-kamu oikein oletkaan! Kaksinaismoralisimia, joka koskee miehiä, mutta kyllä äitylitkin osaavat omalta osaltaan tehdä tiettäväksi, että meidän prinssi ja prinsessa, mutta ne muiden kauhukakarat! Jos lapset ovat niin ihania, niiden kaikkien on oltava ihania, ei siinä saa erotella meidän ja muiden. Ei yksikään lapsi ole toista parempi tai pahempi, vaikka niiden sukunimi tai geeniperimä olisi vaikka mitä. Tätä nämä äitylit ja isukit eivät millään tunnu ymmärtävän, joten en minäkään ymmärrä heitä enkä kauheasti pidä arvossa heidän lapsiaankaan. Niin makaa kuin petaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä ymmärrän varsin hyvin, että vanhemmalle on maailman paras hetki kun lapsi oppii käyttämään lusikkaa. Uskon, että jos minusta tulisi äiti, olisi se myös minulle maailman paras hetki. Uskon, että rakastaisin lasta ja nauttisin hänen kehityksensä seuraamisesta. Mutta, kun näin kaverin hehkuttavan facebookissa kuinka mahtavaa oli, kun lapsi oppi käyttämään lusikkaa, ajattelin, että olisin varmasti samanlainen äiti ja toivon, ettei elämäni koskaan muutu sellaiseksi, että viikon kohokohta on se, että lapsi käyttää lusikkaa.

Ymmärrän siis hyvin, että vanhemmat nauttivat omista lapsistaan ja heidän kanssa vietetystä ajasta, ja tiedän olevani sen verran rakastava ja lapsista pitävä ihminen, että olisin itse samanlainen, jos minulla olisi lapsia. Mutta minä en vain halua lapsia.

Ja tämä on todellakin ok. Minäkään en hanki kissaa, koska en vain halua kissaa. Jos minulla olisi kissa, varmastikkin kiintyisin siihen ja pitäisin siitä huolta, mutta en vain halua. En kuitenkaan väitä kissan omistajille että tiedän kyllä millaista on omistaa ja kissa ja tiedän mitä tuntisin kissaani kohtaan, vaikka minulla ei sellaista ole.

Uskon ihan hyvin, ettet tiedä, minkälaista elämäsi kissan kanssa on. Voit ihan hyvin kuulua siihen enemmistöön ihmisistä, joilta yhteiselo kissan kanssa sujuisi ihan okei ainakin siinä määrin, että jos se olisi pakko hoitaa, suoriutuisit siitä ja eläisit normaalia elämää. Mahdollisesti jopa oppisit pitämään kissan omistamisesta ja nauttisit suhteestanne, kuka tietää.

Mutta koeta nyt ymmärtää, että ihmiset ovat erilaisia. Minä tiedän, että olen onnellisempi lapsettomana kuin vanhempana, koska persoonallisuuteni ja arvoni eivät ole yhteensopivia onnellisen lapsiperhe-elämän kanssa. Kaikki eivät tiedä, minkälaista se sujuisi, mutta jotkut tietävät, että se ei sujuisi, ja minä satun kuulumaan tähän joukkoon.

Miksi tämä on niin vaikea asia ymmärtää?

Kyllä, mutta myöskään sinä et voi varmasti tietää, ettet havahtuisi lapsen saatuasi siihen, miten et ole ikinä kokenut sellaista rakkautta ja rakastatkin olla vanhempi. Ei kannata ottaa riskiä jos et halua lapsia tietenkään, mutta et vaan voi sitä tietää jos sinulla ei lapsia ole.

Kärsit sellaisesta harhasta, että kuvittelet kaikkien muiden olevan psykologisesti suurin piirtein samanlaisia kuin sinä. Ajattelet, että muut tuntevat, ajattelevat, kokevat ja arvostavat asioita melkolailla niin kuin sinäkin, samat asiat ovat psykologisesti mahdollisia tai mahdottomia sinulle ja muille.

Tämä on kuitenkin väärin. Ihmiset ovat erilaisia. Ihan niin kuin sinä tiedät, että sinun on hyvinvointisi ja onnellisuutesi kannalta parempi olla sinkku kuin suhteessa, jossa puolisosi pitää sinua patteriin kahlittuna ja lyö sinua asvoihin päivittäin, monet naiset ja miehet tietävät olevansa onnellisempia ilman lapsia kuin lasten kanssa.

Kyllä, suurimmalle osalle lasten hankkiminen on onnellisuuden kannalta neutraali asia, tai ainakin asiassa on epävarmuutta: ehkä se on tosi hyvä juttu, ehkä se on kurjaa. Mutta on myös olemassa ihmisiä, jotka nyt sattuvat olemaan arvoiltaan ja persoonallisuudeltaan sellaisia, että mikään määrä vanhemman rakkautta ei korvaa kaikkea sitä negatiivista, mitä vanhemmuudesta meille väistämättä koituu. Tällöin asiassa on yhtä paljon epävarmuutta kuin siinä, onko tupakalla poltetuksi tuleminen kivaa vai ei. (Ja jos tähän vänkäät, että ehkä se tupakalla polttaminen onkin kivaa, mistäs voit tietää, olemme jo hedelmättömän semanttisen kikkailun alueella.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä ymmärrän varsin hyvin, että vanhemmalle on maailman paras hetki kun lapsi oppii käyttämään lusikkaa. Uskon, että jos minusta tulisi äiti, olisi se myös minulle maailman paras hetki. Uskon, että rakastaisin lasta ja nauttisin hänen kehityksensä seuraamisesta. Mutta, kun näin kaverin hehkuttavan facebookissa kuinka mahtavaa oli, kun lapsi oppi käyttämään lusikkaa, ajattelin, että olisin varmasti samanlainen äiti ja toivon, ettei elämäni koskaan muutu sellaiseksi, että viikon kohokohta on se, että lapsi käyttää lusikkaa.

Ymmärrän siis hyvin, että vanhemmat nauttivat omista lapsistaan ja heidän kanssa vietetystä ajasta, ja tiedän olevani sen verran rakastava ja lapsista pitävä ihminen, että olisin itse samanlainen, jos minulla olisi lapsia. Mutta minä en vain halua lapsia.

Ja tämä on todellakin ok. Minäkään en hanki kissaa, koska en vain halua kissaa. Jos minulla olisi kissa, varmastikkin kiintyisin siihen ja pitäisin siitä huolta, mutta en vain halua. En kuitenkaan väitä kissan omistajille että tiedän kyllä millaista on omistaa ja kissa ja tiedän mitä tuntisin kissaani kohtaan, vaikka minulla ei sellaista ole.

Uskon ihan hyvin, ettet tiedä, minkälaista elämäsi kissan kanssa on. Voit ihan hyvin kuulua siihen enemmistöön ihmisistä, joilta yhteiselo kissan kanssa sujuisi ihan okei ainakin siinä määrin, että jos se olisi pakko hoitaa, suoriutuisit siitä ja eläisit normaalia elämää. Mahdollisesti jopa oppisit pitämään kissan omistamisesta ja nauttisit suhteestanne, kuka tietää.

Mutta koeta nyt ymmärtää, että ihmiset ovat erilaisia. Minä tiedän, että olen onnellisempi lapsettomana kuin vanhempana, koska persoonallisuuteni ja arvoni eivät ole yhteensopivia onnellisen lapsiperhe-elämän kanssa. Kaikki eivät tiedä, minkälaista se sujuisi, mutta jotkut tietävät, että se ei sujuisi, ja minä satun kuulumaan tähän joukkoon.

Miksi tämä on niin vaikea asia ymmärtää?

Kyllä, mutta myöskään sinä et voi varmasti tietää, ettet havahtuisi lapsen saatuasi siihen, miten et ole ikinä kokenut sellaista rakkautta ja rakastatkin olla vanhempi. Ei kannata ottaa riskiä jos et halua lapsia tietenkään, mutta et vaan voi sitä tietää jos sinulla ei lapsia ole.

Kärsit sellaisesta harhasta, että kuvittelet kaikkien muiden olevan psykologisesti suurin piirtein samanlaisia kuin sinä. Ajattelet, että muut tuntevat, ajattelevat, kokevat ja arvostavat asioita melkolailla niin kuin sinäkin, samat asiat ovat psykologisesti mahdollisia tai mahdottomia sinulle ja muille.

Tämä on kuitenkin väärin. Ihmiset ovat erilaisia. Ihan niin kuin sinä tiedät, että sinun on hyvinvointisi ja onnellisuutesi kannalta parempi olla sinkku kuin suhteessa, jossa puolisosi pitää sinua patteriin kahlittuna ja lyö sinua asvoihin päivittäin, monet naiset ja miehet tietävät olevansa onnellisempia ilman lapsia kuin lasten kanssa.

Kyllä, suurimmalle osalle lasten hankkiminen on onnellisuuden kannalta neutraali asia, tai ainakin asiassa on epävarmuutta: ehkä se on tosi hyvä juttu, ehkä se on kurjaa. Mutta on myös olemassa ihmisiä, jotka nyt sattuvat olemaan arvoiltaan ja persoonallisuudeltaan sellaisia, että mikään määrä vanhemman rakkautta ei korvaa kaikkea sitä negatiivista, mitä vanhemmuudesta meille väistämättä koituu. Tällöin asiassa on yhtä paljon epävarmuutta kuin siinä, onko tupakalla poltetuksi tuleminen kivaa vai ei. (Ja jos tähän vänkäät, että ehkä se tupakalla polttaminen onkin kivaa, mistäs voit tietää, olemme jo hedelmättömän semanttisen kikkailun alueella.)

Se on ihan biologiaa, että suurinosa rakastaa omia lapsiaan erilailla kuin muiden lapsia. Ehkä juuri sinä poikkeat biologiasta etkä rakastakkaan, kuka tietää? Mutta pointti on se, ennenkuin niin tapahtuu, et voi varmasti tietää. Voit jankata että kyllä sinä tiedät ja minä voin jankata että et tiedä, asia ei siitä muuksi muutu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä ymmärrän varsin hyvin, että vanhemmalle on maailman paras hetki kun lapsi oppii käyttämään lusikkaa. Uskon, että jos minusta tulisi äiti, olisi se myös minulle maailman paras hetki. Uskon, että rakastaisin lasta ja nauttisin hänen kehityksensä seuraamisesta. Mutta, kun näin kaverin hehkuttavan facebookissa kuinka mahtavaa oli, kun lapsi oppi käyttämään lusikkaa, ajattelin, että olisin varmasti samanlainen äiti ja toivon, ettei elämäni koskaan muutu sellaiseksi, että viikon kohokohta on se, että lapsi käyttää lusikkaa.

Ymmärrän siis hyvin, että vanhemmat nauttivat omista lapsistaan ja heidän kanssa vietetystä ajasta, ja tiedän olevani sen verran rakastava ja lapsista pitävä ihminen, että olisin itse samanlainen, jos minulla olisi lapsia. Mutta minä en vain halua lapsia.

Ja tämä on todellakin ok. Minäkään en hanki kissaa, koska en vain halua kissaa. Jos minulla olisi kissa, varmastikkin kiintyisin siihen ja pitäisin siitä huolta, mutta en vain halua. En kuitenkaan väitä kissan omistajille että tiedän kyllä millaista on omistaa ja kissa ja tiedän mitä tuntisin kissaani kohtaan, vaikka minulla ei sellaista ole.

Uskon ihan hyvin, ettet tiedä, minkälaista elämäsi kissan kanssa on. Voit ihan hyvin kuulua siihen enemmistöön ihmisistä, joilta yhteiselo kissan kanssa sujuisi ihan okei ainakin siinä määrin, että jos se olisi pakko hoitaa, suoriutuisit siitä ja eläisit normaalia elämää. Mahdollisesti jopa oppisit pitämään kissan omistamisesta ja nauttisit suhteestanne, kuka tietää.

Mutta koeta nyt ymmärtää, että ihmiset ovat erilaisia. Minä tiedän, että olen onnellisempi lapsettomana kuin vanhempana, koska persoonallisuuteni ja arvoni eivät ole yhteensopivia onnellisen lapsiperhe-elämän kanssa. Kaikki eivät tiedä, minkälaista se sujuisi, mutta jotkut tietävät, että se ei sujuisi, ja minä satun kuulumaan tähän joukkoon.

Miksi tämä on niin vaikea asia ymmärtää?

Kyllä, mutta myöskään sinä et voi varmasti tietää, ettet havahtuisi lapsen saatuasi siihen, miten et ole ikinä kokenut sellaista rakkautta ja rakastatkin olla vanhempi. Ei kannata ottaa riskiä jos et halua lapsia tietenkään, mutta et vaan voi sitä tietää jos sinulla ei lapsia ole.

Kärsit sellaisesta harhasta, että kuvittelet kaikkien muiden olevan psykologisesti suurin piirtein samanlaisia kuin sinä. Ajattelet, että muut tuntevat, ajattelevat, kokevat ja arvostavat asioita melkolailla niin kuin sinäkin, samat asiat ovat psykologisesti mahdollisia tai mahdottomia sinulle ja muille.

Tämä on kuitenkin väärin. Ihmiset ovat erilaisia. Ihan niin kuin sinä tiedät, että sinun on hyvinvointisi ja onnellisuutesi kannalta parempi olla sinkku kuin suhteessa, jossa puolisosi pitää sinua patteriin kahlittuna ja lyö sinua asvoihin päivittäin, monet naiset ja miehet tietävät olevansa onnellisempia ilman lapsia kuin lasten kanssa.

Kyllä, suurimmalle osalle lasten hankkiminen on onnellisuuden kannalta neutraali asia, tai ainakin asiassa on epävarmuutta: ehkä se on tosi hyvä juttu, ehkä se on kurjaa. Mutta on myös olemassa ihmisiä, jotka nyt sattuvat olemaan arvoiltaan ja persoonallisuudeltaan sellaisia, että mikään määrä vanhemman rakkautta ei korvaa kaikkea sitä negatiivista, mitä vanhemmuudesta meille väistämättä koituu. Tällöin asiassa on yhtä paljon epävarmuutta kuin siinä, onko tupakalla poltetuksi tuleminen kivaa vai ei. (Ja jos tähän vänkäät, että ehkä se tupakalla polttaminen onkin kivaa, mistäs voit tietää, olemme jo hedelmättömän semanttisen kikkailun alueella.)

Se on ihan biologiaa, että suurinosa rakastaa omia lapsiaan erilailla kuin muiden lapsia. Ehkä juuri sinä poikkeat biologiasta etkä rakastakkaan, kuka tietää? Mutta pointti on se, ennenkuin niin tapahtuu, et voi varmasti tietää. Voit jankata että kyllä sinä tiedät ja minä voin jankata että et tiedä, asia ei siitä muuksi muutu.

Kuvittele, että olet puistossa iltalenkillä hämärän aikaan, kun miesjoukko lähtee perääsi, kaataa sinut maahan ja raiskaa sinut väkivaltaisesti. Väilahasi leikataan auki saksilla, sinulle naureskellaan, ja kukin miehistä tyhjentää lastinsa sinuun vuoron perään. Sinut jätetään verta vuotavana ja pahasti ruhjeilla makaamaan nurmikolle.

Mistä tiedät, ettet kuitenkin pitäisi tuosta kokemuksesta? Oletko todella sitä mieltä, ettet osaa kokematta sanoa, olisitko onnellisempi ilman tuota kokemusta vai sen kokemuksen kanssa? Koska sitähän tuo sinun lapsellinen semanttinen kikkailusi edellyttäisi, jos olet edes johdonmukainen.

Niin, ja rakastamisestahan ei kukaan puhunut mitään. Melkein kaikki lapsiaan atuvat ihmiset rakastavat silti lapsiaan. Tarkkuutta lukemiseen, kiitos.