LAPSIVAPAA viikko... nyt oikeesti hei aikuiset ihmiset!!

Ei se ole normaalia erota, aloitetaan nyt siitä.

Aikuiset, myös vanhemmat, tarvitsevat omaa aikaa voidakseen hyvin. Kyllä niitä lapsia toki vuoroviikkosysteemissä ikävä tulee, mutta minkäs teet, jos yhteiselo exän kanssa ei suju ja tähän ratkaisuun on päädytty. Parempi vaan ottaa ilo irti, kun sitä lapsivapaata joka tapauksessa on.

Liekö se sitten ollut iso syy tällaisilla ihmisillä erota? Lapsiperhearki ei ollutkaan kivaa niin sitten erotaan, että saa lapsivapaata eikä tarvitsekaan enää ihan samalla tavalla ottaa vastuuta omista lapsistaan. Todella epäkypsää, vastuutonta ja surullista. :/

Ehkä niillä vanhemmilla ei ole aikaa päivittää mitään sinne faceen sillon kun se lapsiviikko alkaa? Ja miten kätevää kun kaikki kaverit näkee että nyt se on vapaalla. En ole facebookissa mutta näin kuvittelisin.

Vierailija kirjoitti:

Liekö se sitten ollut iso syy tällaisilla ihmisillä erota? Lapsiperhearki ei ollutkaan kivaa niin sitten erotaan, että saa lapsivapaata eikä tarvitsekaan enää ihan samalla tavalla ottaa vastuuta omista lapsistaan. Todella epäkypsää, vastuutonta ja surullista. :/

Selvennän nyt sen verran vielä, että en tietenkään tarkoita viikko-viikkosysteemiä itsessään, vaan näitä tietyn tyylisiä vanhempia.

No ap, kerro miten aiemmin hoidettiin erot? Nainen oli jatkuvasti lasten kanssa ja mies oli jatkuvasti LAPSIVAPAALLA, ja mies tapasi kerran kahdessa viikossa lapsiaan.

Eiköhän tämä viikko-viikkosysteemi ole kuitenkin parempi. Tosin itsekästä sontaa se osittain on. Nykyään ei kunnioiteta sitä liittoa. Pannaan menemään miten huvittaa, kunnes väälit menee ja otetaan ero. Siitä se vuorottelu sitten alkaa. Eikä ihmisiä edes kaduta, koska pääsee LAPSIVAPAALLE välillä, ja peneskelemaan taas miten huvittaa.

Musta ainakin olisi hirveää, jos joutuisin olemaan vuoroviikoin erossa lapsestani.

Mää en pysty kaupassa käymään ilman ikävää.. Olette te eukot aikamoisia....

Ei kaipaa miestä, ei lapsia. Koira ja hieromasauva riittää.. Ja oma ihana minä minä minä..

Oletko ehkä hiukan kateellinen =)

Jospa vain annettaisiin muiden elää omaa elämäänsä. Siitä kun ei ulkopuoliset edes niin paljon tiedä, että pystyisivät arvostelemaan.

Mieheni alkoi pahoinpidellä minua lapseni syntymän jälkeen. Siedin tuota aivan liian monta vuotta. Silti kuulin kuinka olen itsekäs, koska erosin enkä ajattele lastamme lainkaan. Yksinhuoltajana minulla kesti todella kauan tottua lapsivapaisiin viikonloppuhin. :(

Niin. Helppo huudella, kun ei elä tätä elämää.

Haluaisin olla aina lasteni kanssa. Ikävä kyllä avioliitto ei onnistunut ja ex mieheni, lasteni isä, haluaa olla lasten elämässä yhtä paljon mukana kuin minä.

Mä rakastan lapsiaikaa. Kun saan tehdä heille ruokaa. Halata. Kuunnella juttuja. Olla läsnä. Jokaisena eropäivänä ajattelen heitä. Viestittelen ja sovin juttuja exän kanssa. Soittelen tyttäreni kanssa. Viestittelen poikien kanssa (eivät tykkää puhua puhelimessa). Mulla on aina aikaa lapsilleni. Joustan, sovitaan exän kanssa hoitokuviot niin että kummallekin sopii.

Olen kuitenkin opetellut olemaan onnellinen myös lapsivapaalla. Pakko. Ei ihminen voi elää onnellisena 50% ajasta ja loppuaikaa surra. Pitää opetella. Joten arvostan lapsivapaan hyviä puolia. Voin treenata. Tehdä pitkiä työpäiviä. Tavata ystäviä. Käydä ulkona. Olla miesystäväni kanssa kahdestaan. Facessa en hehkuta, mutta enpä jaksaisi arvostella niitä, jotka hehkuttaa.

Vierailija kirjoitti:

No ap, kerro miten aiemmin hoidettiin erot? Nainen oli jatkuvasti lasten kanssa ja mies oli jatkuvasti LAPSIVAPAALLA, ja mies tapasi kerran kahdessa viikossa lapsiaan.

Eiköhän tämä viikko-viikkosysteemi ole kuitenkin parempi. Tosin itsekästä sontaa se osittain on. Nykyään ei kunnioiteta sitä liittoa. Pannaan menemään miten huvittaa, kunnes väälit menee ja otetaan ero. Siitä se vuorottelu sitten alkaa. Eikä ihmisiä edes kaduta, koska pääsee LAPSIVAPAALLE välillä, ja peneskelemaan taas miten huvittaa.

Niin, jos luet tarkemmin, niin huomaat etten kritisoi tuota viikko-viikkosysteemiä, vaan vanhemmuuden loppumista joka toinen viikko.

Vierailija kirjoitti:

Musta ainakin olisi hirveää, jos joutuisin olemaan vuoroviikoin erossa lapsestani.

Sama. Välillä sitä kaikki kaipaa omaa aikaa, mutta joka toinen viikko.. kylläpä tuntuisi koti tyhjältä ja olisi kova ikävä. Ei se arki lasten kanssa aina herkkua ole, mutta en luopuisi.

Jep. Meillä oli isäviikonloput, mihin meidät väkisin rahdattiin vaikka ei yhtään haluttu. Pieneen kaksioon yhtäkkiä piti muuttaa joka toinen viikonloppu, kauas kavereista. Nukuttiin lattialla. Isä yritti parhaansa mutta olihan se ankeeta. Olin jo sen verran iso että tajusin miten äidillä oli omat menot ja halusi sitä omaa aikaa sillä välin kun oltiin isän luona.

Ymmärrän sen oman ajan tarpeen nyt kun olen itsekkin aikuinen ja äiti. Se oli hänelle silloin varmaan henkireikä. Mutta siitä huolimatta se jätti meidän suhteeseen pienen särön, edelleen minulla on sellaista ajattelua etten esim aina kehtaa ehdottaa tapaamista. Kun ajattelen että äidillä on tärkeämpääkin tekemistä kuin meidän tapaaminen tai ehkä haluaa levätä. Ei siinä välttämättä totuusperää ole, mutta silti.

Päätin että jos itse joskus eroan, lapset saa täysin vapaasti päättää missä asuvat tai ovat milloinkin. Mulla on aina ovi auki kumpaankin suuntaan, niinkuin KODISSA kuuluukin olla. Pakko ei ole mennä pois mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Jospa vain annettaisiin muiden elää omaa elämäänsä. Siitä kun ei ulkopuoliset edes niin paljon tiedä, että pystyisivät arvostelemaan.

Mieheni alkoi pahoinpidellä minua lapseni syntymän jälkeen. Siedin tuota aivan liian monta vuotta. Silti kuulin kuinka olen itsekäs, koska erosin enkä ajattele lastamme lainkaan. Yksinhuoltajana minulla kesti todella kauan tottua lapsivapaisiin viikonloppuhin. :(

Ja tämän miehen täytyi kuitenkin tavata lastaan, koska tottakai isillä on oikeus.

Voi vittu.

"Jee nyt alkoi lapsivapaa viikko ja mä meen ja tuun miten huvittaa ja bailaan ja käyn salilla ja tää on niin laatuaikaa..."

Tuon voi tulkita niinkin, että siinä vanhempi yrittää epätoivoisesti täyttää sitä tyhjyyden ja merkityksettömyyden tunnetta jonka ikävä lapsia kohtaan synnyttää. Miks pitää aina ajatella lähtökohtaisesti ihmisistä pahasti ja tuomiten? Tähän kysymykseen päädyn yhä vain useammin.

Vierailija kirjoitti:

Jep. Meillä oli isäviikonloput, mihin meidät väkisin rahdattiin vaikka ei yhtään haluttu. Pieneen kaksioon yhtäkkiä piti muuttaa joka toinen viikonloppu, kauas kavereista. Nukuttiin lattialla. Isä yritti parhaansa mutta olihan se ankeeta. Olin jo sen verran iso että tajusin miten äidillä oli omat menot ja halusi sitä omaa aikaa sillä välin kun oltiin isän luona.

Ymmärrän sen oman ajan tarpeen nyt kun olen itsekkin aikuinen ja äiti. Se oli hänelle silloin varmaan henkireikä. Mutta siitä huolimatta se jätti meidän suhteeseen pienen särön, edelleen minulla on sellaista ajattelua etten esim aina kehtaa ehdottaa tapaamista. Kun ajattelen että äidillä on tärkeämpääkin tekemistä kuin meidän tapaaminen tai ehkä haluaa levätä. Ei siinä välttämättä totuusperää ole, mutta silti.

Päätin että jos itse joskus eroan, lapset saa täysin vapaasti päättää missä asuvat tai ovat milloinkin. Mulla on aina ovi auki kumpaankin suuntaan, niinkuin KODISSA kuuluukin olla. Pakko ei ole mennä pois mihinkään.

Näin!!!!

Vierailija kirjoitti:

Monissa eroperheissä nykyään tehdään niin, että lapset ovat vuoroviikoin molemmilla vanhemmilla. Sinänsä joo varmaan ihan ok-systeemi, mutta... Ei ole kiva lukea sos.mediasta joka viikkoisia tuuletuksia, että "Jee nyt alkoi lapsivapaa viikko ja mä meen ja tuun miten huvittaa ja bailaan ja käyn salilla ja tää on niin laatuaikaa..." Siis haloo?? Mun mielestä sitä pitäis tuulettaa, että "Mun LAPSIVIIKKO alkoi, ihanaa! Vähänkö me leikitään ja ulkoillaan ja tää on niin ihanaa!!" Miltäköhän lapsista tuntuu isompana lukea, että äidillä on ollut mahtavaa aina kun oli LAPSIVAPAA viikko?

Muutenkin olen sitä mieltä, että et sä voi ottaa sun lapsista mitään LAPSIVAPAATA viikkoa, vaan kyllä ne lapset on yhteisiä, vaikka olisivat toisen huoltajan luona, eli jos vaikka toinen huoltaja sairastuu, niin totta hemmetissä terveenä oleva vanhempi ottaa lapset luokseen, vaikka ei olisi hänen viikkonsa. Tiedän perheen, jossa omasta LAPSIVAPAASTA pidetään niin tiukasti kiinni, että ei auteta ex-puolisoa lapsenvahtiasioissa, vaan hänen on hommattava joku muu sukulainen olemaan lasten kanssa jos jotain äkillistä ja pakollista menoa ilmaantuu.

Jotenkin tuntuu, että näiltä LAPSIVAPAATA hehkuttavilta vanhemmilta on hukassa vanhemman vastuu omista lapsistaan. Et sä voi vaan lakata olemasta äiti tai isä joka toinen viikko.

Taidat itse olla lapsivapaan tarpeessa. Kun itse olin yh, ni kyllä se oli rankkaa kaikesta huolehtia yksin ja se lapsivapaa viikko tai viikonloppu tuli todella tarpeeseen. Minä rakastan lapsiani, olen heidän lähivanhempansa ollut ja koko arkeni pyörii heidän ehdoillaan. Mut kun ovat isällään, viikonkin tai lomilla kaks, ei tule yhtään ikävä. Nautin yli kaiken omasta elämästäni ja kerään voimia. Soitellaan ja laitetaan viestejä tarpeen mukaan, mutta mulla on kyllä myös ihan oma elämä. Ja lapsen toinen vanhempi ei muuten ole mikään päivystävä lastenvahti, vaan hänellä saa olla ihan omat menonsa jaelämänsä. Että ihan asennevammaista hevonpaskaa ap tuo sun tekstisi. Mun lapset ovat jo yläkoulussa ja hienosti menee niin koulussa, ystävien kanssa kuin muutenkin, vaikken olekaan marttyyrinä nyyhkinyt heidän kyljessään 24/7

Eikö se ole vaan ihanaa että saa elämänsä takaisin edes viikoksi kerrallaan? Jos mulla olisi lapsia, ihan taatusti juhlisin ja juhlistaisin sitä, että viikon ajan saa elää, mennä ja hengittää vapaasti. Siksi en ole niitä lapsia tehnytkään, elämä yhtä juhlaa koko ajan.

Minä olen eronnut mutta lasten isä hyleksii lapsia naisystävänsä toivomuksesta ja tapaa heitä muutaman kuukauden välein pari tuntia. Sopii minulle koska en halua olla erossa lapsista. Käyvät välillä kaverilla yökylässä ja leirillä niin saan omaa aikaa. Sukulaisia ei ole mukana meidän elämässä sillä tavalla että voisi jonkun edes mainita.