Lue keskustelun säännöt.
Noin 80-vuotiaat äidit kylmäkiskoisia narsisteja?
Erika
01.04.2017 |
http://www.is.fi/perhe/art-2000005151331.html
Aika monta kokemusta suurinpiirtein samanikäisistä äideistä - usein näköjään tyttärien kokemuksena. Mistä se kumpuaa tämä viileä viha tai oikeastaan kylmä välinpitämättömyys omia tyttäriään kohtaan - sodanjälkeisten traumojako me noin 40-50vuotiaat tyttäret olemme joutuneet kantamaan vai jotain paljon kauas kantoisempaa..
Hyvin yleisiä nämä keskustelut tuntuvat olevan - juuri tämän ikäisistä äideistä puhuttaessa. Ei tunnustusta, mitätöintiä - jopa sabotointia - pahan puhumista muille selän takana - ja itse itsensä martyyriksi kohottaminen näyttämöllä - lapsen mitätöinnin aloittaminen jo ensiaskeleista lähtien.
Anna kun minä teen, koska et sinä mitään osaa. Moni aikuinen tytär on kertonut, että esimerkiksi kokkauksia ei voinut koskaan tehdä äidin kanssa yhdessä - koska vain äiti osaa. Äiti ei halua jakaa mitään kokemusta. Kiitoksien kalastelua muilta, mutta tyttären nolaaminen piilovittuiluin tai aivan avoimesti. Sukujuhlissa moni kertonut kokevansa tämän omien äitiensä välinpitämättömän kylmän kohtelun. Usein kuitenkin poikiaan ylistäessä ja perusteettakin jalustalle nostamisessa.
Onko kyseessä kasvatus, luonnehäiriöt vai jokin paljon syvempi lähihistoriamme asenneilmapiiri - mitätöidä niin paljon kuin sielu sietää.
Ei nämä tarinat tyhjästä synny.
Kommentit (129)
Pojat usein muuten puolustelevat äitejään sisariensa edessä tyyliin: ei äiti siitä mihinkään muutu. Sellainen se vaan nyt on. Toki ovat saaneet itse aivan eri kohtelua eivätkä käsitä sitä, miten syvästi tyttärien naiseutta nämä äidit ovat loukanneet mitätöinnein ja ivaavin kommentoinnein. Ehkä ovat joskus hätkähtäneet sarkastisia kommentteja, jotka nimenomaan liittyvät jotenkin seksuaalisuuteen tai sen peittelyyn. Häpeään. Kun alituinen mitätöinti muuttuu normaaliksi, ei kai sitä edes enää huomaa jotenkin erityisenä vaan se kuuluu vaan ''maan tapoihin''. Turha ihmetellä suomalaisten arkuutta ja pelkoa menestyä - tai sitten menestytäänkin ihan olan takaa, jotta voisi titteliensä takaa edes huutaa: katso äiti, miten hyvä minä olen. Enkö kelpaa vieläkään..
Mikäs sinä oikein luulet olevasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun näkee sarjoja toisaalta, missä äidit ovat tyttäensä helliin syleilyihin ja kunnioittavat näiden erillisyyttä ja omalaatuisuutta - saa se kyyneliin. miksi meidän äitimme ovat kautta sukupolvien niin kylmiä ja julmia. lähinnä ilkeys tuntuu olevan se sallittu tunnekommunikointi. kun nämä herttaiset isoäidit ihmettelevät jälkipolviensa ''ilkeyttä'', eivät he itseään katso - vaikka sen muissa tunnistavat kaikuna omasta pohjavireestään katsoa vinoon itse ihan kaikkea.....
Mistähän johtuu, että vaikka tarinoita on pilvin pimein sekä netissä ja nykyään jopa näissä ip-lehdissä - niin aihetta ei tosiaan käsitellä laajemmin esim jossain tv:n keskusteluohjelmassa. Vaikkapa joku inhimillinen tekijä tyyppisessä ohjelmassa. Onko aihe vielä liian kipeä tyttärille ja äiti-ikäisethän taas kiistävät kaiken. Emotional abuse artikkeli oli kyllä hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Mistähän johtuu, että vaikka tarinoita on pilvin pimein sekä netissä ja nykyään jopa näissä ip-lehdissä - niin aihetta ei tosiaan käsitellä laajemmin esim jossain tv:n keskusteluohjelmassa. Vaikkapa joku inhimillinen tekijä tyyppisessä ohjelmassa. Onko aihe vielä liian kipeä tyttärille ja äiti-ikäisethän taas kiistävät kaiken. Emotional abuse artikkeli oli kyllä hyvä.
Sitä on vaikea käsitellä koska moni ei halua paljastaa kaikille sitä kamalaa taustaansa. Ja moni myös pelkää sen narsistin kostoa...
Vierailija kirjoitti:
Pojat usein muuten puolustelevat äitejään sisariensa edessä tyyliin: ei äiti siitä mihinkään muutu. Sellainen se vaan nyt on. Toki ovat saaneet itse aivan eri kohtelua eivätkä käsitä sitä, miten syvästi tyttärien naiseutta nämä äidit ovat loukanneet mitätöinnein ja ivaavin kommentoinnein. Ehkä ovat joskus hätkähtäneet sarkastisia kommentteja, jotka nimenomaan liittyvät jotenkin seksuaalisuuteen tai sen peittelyyn. Häpeään. Kun alituinen mitätöinti muuttuu normaaliksi, ei kai sitä edes enää huomaa jotenkin erityisenä vaan se kuuluu vaan ''maan tapoihin''. Turha ihmetellä suomalaisten arkuutta ja pelkoa menestyä - tai sitten menestytäänkin ihan olan takaa, jotta voisi titteliensä takaa edes huutaa: katso äiti, miten hyvä minä olen. Enkö kelpaa vieläkään..
Mikäs sinä oikein luulet olevasi.
Mikähän puolustusreaktioita lisää...mustamaalaus tyttären selän takana. Tytär ihmettelee, miksi veljet eivät reagoi äidin pahoihin tekoihin ja sanoihin, onhan äidin ollut pakko selittää mitä on tapahtunut, kun tytär ei ole kotonaan käynyt aikoihin. No on selittänyt, mutta tapahtumat todellisuudesta päinvastoin. Kaikki menee läpi narsistin kultalapsille, tukijoille, onhan äiti heidät kouluttanut tehtävään. Tukijoukot tekevät lisätöitä, haukkuen ja mitätöiden siskoaan, mahdollisesti lyödenkin, eikä tytär ymmärrä miksi. Isäkin voi tehdä tätä tyttärelleen, käskystä. Äiti vaan viheltelee taustalla mitään kuulematta ja näkemättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistähän johtuu, että vaikka tarinoita on pilvin pimein sekä netissä ja nykyään jopa näissä ip-lehdissä - niin aihetta ei tosiaan käsitellä laajemmin esim jossain tv:n keskusteluohjelmassa. Vaikkapa joku inhimillinen tekijä tyyppisessä ohjelmassa. Onko aihe vielä liian kipeä tyttärille ja äiti-ikäisethän taas kiistävät kaiken. Emotional abuse artikkeli oli kyllä hyvä.
Sitä on vaikea käsitellä koska moni ei halua paljastaa kaikille sitä kamalaa taustaansa. Ja moni myös pelkää sen narsistin kostoa...
Kyllä tämä kynnys paljastamiseen on kovasti laskenut, kun on ymmärtänyt kaiken omituisuuden ja kaltoinkohtelun. Itsellä ei ole enää sellaista menetettävää, mihin äiti pääsisi käsiksi, muun hän on jo tuhonnutkin. Tuhoaminen jatkuu, mutta hän ei tiedä etten enää välitä ja tiedän, että hän ei lopeta. Kostoa seuraa hautaan asti, koska olen hänestä riippumaton ja elämäni on hyvää ilman häntä.
Kauheaa, jos vielä 50v ei osaa ajatella äitiään oman aikansa "tuotteena".
Oma äitini on 76v, perheeseensä seitsemäntenä syntynyt, kuudes joka jäi henkiin, tuli evakkoon äitinsä kohdussa, syntyi länsi-suomessa, takaisin kotiin Karjalaan jatkosodan aikana, äitinsä taas raskaana, pieni sisarus kuoli kaksi viikkoisena.
Taas jätettiin koti ja tultiin toisten nurkkiin evakkoon.
Pieni 4v oli nähnyt ja kuullut pelkoa ja hätää, enemmän kuin minä vieläkään 52v mennessä.
Minusta on selvinnyt äitinä hyvin, vaikka en muista koskaan istuneeni äidin sylissä, halanneen muistan kerran ollessani 38v ja erosin lasten isästä, sanoi että jos ei ole rahaa kyllä me isän kanssa vähän pystytään auttamaan.
Lapsena oli kova kuri ja pienyrityksen töihin piti osallistua ennenkuin muistan, jälkeenpäin olen tajunnut että ei ollut vaihtoehtoa, kun juoksutti paikasta toiseen hakemassa ja viemässä, ei juossut autojen alle tai järveen, päivähoitoa ei ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kauheaa, jos vielä 50v ei osaa ajatella äitiään oman aikansa "tuotteena".
Oma äitini on 76v, perheeseensä seitsemäntenä syntynyt, kuudes joka jäi henkiin, tuli evakkoon äitinsä kohdussa, syntyi länsi-suomessa, takaisin kotiin Karjalaan jatkosodan aikana, äitinsä taas raskaana, pieni sisarus kuoli kaksi viikkoisena.
Taas jätettiin koti ja tultiin toisten nurkkiin evakkoon.
Pieni 4v oli nähnyt ja kuullut pelkoa ja hätää, enemmän kuin minä vieläkään 52v mennessä.Minusta on selvinnyt äitinä hyvin, vaikka en muista koskaan istuneeni äidin sylissä, halanneen muistan kerran ollessani 38v ja erosin lasten isästä, sanoi että jos ei ole rahaa kyllä me isän kanssa vähän pystytään auttamaan.
Lapsena oli kova kuri ja pienyrityksen töihin piti osallistua ennenkuin muistan, jälkeenpäin olen tajunnut että ei ollut vaihtoehtoa, kun juoksutti paikasta toiseen hakemassa ja viemässä, ei juossut autojen alle tai järveen, päivähoitoa ei ollut.
Oman aikansa "tuotteissa" on ollut eroja. Ole onnellinen, että sinulla on ollut ja on äiti.
Vierailija kirjoitti:
Kauheaa, jos vielä 50v ei osaa ajatella äitiään oman aikansa "tuotteena".
Oma äitini on 76v, perheeseensä seitsemäntenä syntynyt, kuudes joka jäi henkiin, tuli evakkoon äitinsä kohdussa, syntyi länsi-suomessa, takaisin kotiin Karjalaan jatkosodan aikana, äitinsä taas raskaana, pieni sisarus kuoli kaksi viikkoisena.
Taas jätettiin koti ja tultiin toisten nurkkiin evakkoon.
Pieni 4v oli nähnyt ja kuullut pelkoa ja hätää, enemmän kuin minä vieläkään 52v mennessä.Minusta on selvinnyt äitinä hyvin, vaikka en muista koskaan istuneeni äidin sylissä, halanneen muistan kerran ollessani 38v ja erosin lasten isästä, sanoi että jos ei ole rahaa kyllä me isän kanssa vähän pystytään auttamaan.
Lapsena oli kova kuri ja pienyrityksen töihin piti osallistua ennenkuin muistan, jälkeenpäin olen tajunnut että ei ollut vaihtoehtoa, kun juoksutti paikasta toiseen hakemassa ja viemässä, ei juossut autojen alle tai järveen, päivähoitoa ei ollut.
Ei kenenkään tarvitse sietää 50 vuotta sorsimista oman äidin taholta. Lapsena ei koskaan näytetty rakkautta vaan haukkuja tuli + selkään sai. Yksin oli pärjättävä. Kotoa potkittu 15-vuotiaana. Mitätöinti ja haukkuminen jatkunut läpi elämän. Äiti räjähtelee ja huutaa hävyttömyyksiä, nolaa...
Kaikki pitäisi antaa anteeksi koska hän on "aikansa tuote"? Ei hyvää päivää. Jos kyseessä olisi mikä tahansa muu ihmissuhde kuin äiti-lapsi suhde, niin kukaan ei kyseenalaistaisi millaista henkistä pahoinpitelyä siinä harjoitetaan toiselle. Ja äidin lempilause on tietenkin "olenhan sentään äitisi". Niinkuin sillä voisi kaiken pahan kuitata että on toisen synnyttänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Juu, näkeehän sen nyt tuossa Saarankin lyttäämisepidemiassa - tyttö luulee itsestään liikoja - mokomakin heinähattu - onneksi floppasi jne jne. Tämä maa hyväksyy tyttärien - naisten - nuorten naisten ja sitä myöten sitten aikuistuvienkin - naisten lyttäämisen ja vahingoniloisena vain odotetaan, koska se nyt floppaa. Mikähän se oikein luuli olevansa????!
Sota on vain tekosyy selittää alituista kylmää negatiivista ilmapiiriä, ottamatta vastuuta omasta käytöksestään - ja erityisesti suhtautmisesta tyttäriin. Okei, naimisiin mentiin sosiaalisesta pakosta ja lapsia piti tulla, jotta oli hyväksytty sosiaalisesti. Usein mentiin siinä 20 pintaan naimisiin ja äitiyteen ei ollut paljon valmiksia, muuta kuin minäminä -äitejä syntyi feminismin alttarin juurelle. Uraa piti saada tehdä ja ne lapset työntää joidenkin muiden vastuulle. Alkoi se valtava itsensä korostamisen buumi ja kuinka kaikkien tulee vain opiskella ja opiskella - mutta rakastaa ei tarvitse eikä kenenkään pikkuihmisen tarpeita täyttää - koska muutenhan ne luulee jotain liikoja itsestään.
Ivaaminen ja pilkkaaminen on kyllä aika monen tuon sukupolven käytöksessä ja puheissa tuttu ilmiö- tai ainakin sellainen piilovattuilu asiassa kuin asiassa. Passiivisaggressiivinen sukupolvi, joka ei sallinut mitään hyvää seuraavalle sukupolvelle - tai ei siis ainakaan niille tyttärilleen.
Englanissa ja Saksassa olen kokenut äitien olevan aivan erilaisissa suhteissa tyttäriinsä ja osoittavan aitoa kiintymystä. Sodissahan nekin oli. Miss'se ero oikein on? Suomen jatkuva heittopussina olo -huonot johtajat- alituinen alistuminen ja nöyristely - aggressiivien kulttuuri, kun omaansa on HÄPEÄ puolustaa.
Ei vttu. Luuletko sinä, että 80-vuotiaat on täällä Saaraa/Saraa haukkumassa? Ei taida heitä vähempää kiinnostaa. Kyllä se taitaa olla ihan se valoisa, ennakkoluuloton, positiivinen, voittajatyyppinen 90- ja -00-lukulainen täällä meuhkaa...ööö kommentoimassa niin ehanasti.
Kai tuo nyt on ilmiselvää, että narsisteja on kaiken ikäisissä. Mutta ilmeisesti kysymys kuuluu, tekeekö tietynlaiset olot tavallista enemmän narsisteja? Minun narsisti-isäni syntyi -28, koki varhaislapsuudessa pula-ajan, sitten 30-luvun loppupuolen noususuhdanteen, oikeistolaisen propagandan, kovat arvot, rasistisuuden, natsismin ihailun. Sitten siihen sota-aika, ehti sotilaspoikana avustamaan rintaman taakse ja H:gin puolustuksessa, ei kokenut mitään sen kummempia kauheuksia, käsitykseni isän puheista oli, että ne olivat teinipojalle jännittäviä ja öööö kiihkeitä aikoja. Kaikenlaista jännää sattui. Nai sitten itselleen piian, nyrkkeilysäkin ja paskasangon yhdistelmän eli äitini. Yhdessä taivalsivat - isä voitonriemuisena ja äiti nujerrettuna, naama turvoksiaa - yhdessä kuolemaansa saakka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauheaa, jos vielä 50v ei osaa ajatella äitiään oman aikansa "tuotteena".
Oma äitini on 76v, perheeseensä seitsemäntenä syntynyt, kuudes joka jäi henkiin, tuli evakkoon äitinsä kohdussa, syntyi länsi-suomessa, takaisin kotiin Karjalaan jatkosodan aikana, äitinsä taas raskaana, pieni sisarus kuoli kaksi viikkoisena.
Taas jätettiin koti ja tultiin toisten nurkkiin evakkoon.
Pieni 4v oli nähnyt ja kuullut pelkoa ja hätää, enemmän kuin minä vieläkään 52v mennessä.Minusta on selvinnyt äitinä hyvin, vaikka en muista koskaan istuneeni äidin sylissä, halanneen muistan kerran ollessani 38v ja erosin lasten isästä, sanoi että jos ei ole rahaa kyllä me isän kanssa vähän pystytään auttamaan.
Lapsena oli kova kuri ja pienyrityksen töihin piti osallistua ennenkuin muistan, jälkeenpäin olen tajunnut että ei ollut vaihtoehtoa, kun juoksutti paikasta toiseen hakemassa ja viemässä, ei juossut autojen alle tai järveen, päivähoitoa ei ollut.
Oman aikansa "tuotteissa" on ollut eroja. Ole onnellinen, että sinulla on ollut ja on äiti.
Tottakai olen onnellinen, yritin sanoa että turha 50v on syyttää kurjasta elämästään äitiään, ainakin 30v on ollut aikaa ottaa vastuu omasta onnesta ja miettiä millaisissa oloissa vanhat vanhemmat on lapsuuden herkät ajat viettänyt.
Ja millaisia rikkinäisiä olivat varsinkin sodasta tulleet miehet, äitiemme isät.
Isäni on syntynyt talvisodan aikana perheen esikoiseksi ja isoäiti sanoo ettei isäni ja sisaruksensa koskaan nähneet/tunteneet sutä miestä jonka kanssa hän naimisiin meni.
Lisäksi kuinka moni meistä 50+ ikäisistä on oikeasti toivottu lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko, että ympäristöllä niinkään on vaikutusta narsismin syntyyn. Mutta vanhemman rakkaudettomuudella lasta kohtaan on. Narsismi on kasvanut defenssiksi, kun ihminen on torjunut mielessään varhaislapsuuden empatian vajeen eikä ole käsitellyt sitä. Sitten vanhempi projisoi tiedostamattomiaan traumoja lapseensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauheaa, jos vielä 50v ei osaa ajatella äitiään oman aikansa "tuotteena".
Oma äitini on 76v, perheeseensä seitsemäntenä syntynyt, kuudes joka jäi henkiin, tuli evakkoon äitinsä kohdussa, syntyi länsi-suomessa, takaisin kotiin Karjalaan jatkosodan aikana, äitinsä taas raskaana, pieni sisarus kuoli kaksi viikkoisena.
Taas jätettiin koti ja tultiin toisten nurkkiin evakkoon.
Pieni 4v oli nähnyt ja kuullut pelkoa ja hätää, enemmän kuin minä vieläkään 52v mennessä.Minusta on selvinnyt äitinä hyvin, vaikka en muista koskaan istuneeni äidin sylissä, halanneen muistan kerran ollessani 38v ja erosin lasten isästä, sanoi että jos ei ole rahaa kyllä me isän kanssa vähän pystytään auttamaan.
Lapsena oli kova kuri ja pienyrityksen töihin piti osallistua ennenkuin muistan, jälkeenpäin olen tajunnut että ei ollut vaihtoehtoa, kun juoksutti paikasta toiseen hakemassa ja viemässä, ei juossut autojen alle tai järveen, päivähoitoa ei ollut.
Ei kenenkään tarvitse sietää 50 vuotta sorsimista oman äidin taholta. Lapsena ei koskaan näytetty rakkautta vaan haukkuja tuli + selkään sai. Yksin oli pärjättävä. Kotoa potkittu 15-vuotiaana. Mitätöinti ja haukkuminen jatkunut läpi elämän. Äiti räjähtelee ja huutaa hävyttömyyksiä, nolaa...
Kaikki pitäisi antaa anteeksi koska hän on "aikansa tuote"? Ei hyvää päivää. Jos kyseessä olisi mikä tahansa muu ihmissuhde kuin äiti-lapsi suhde, niin kukaan ei kyseenalaistaisi millaista henkistä pahoinpitelyä siinä harjoitetaan toiselle. Ja äidin lempilause on tietenkin "olenhan sentään äitisi". Niinkuin sillä voisi kaiken pahan kuitata että on toisen synnyttänyt.
No, ole katkera jos haluat, itsepähän oman elämäsi haluat pilata. Kyllä minunkin äitini 76v räjähtelee, eikä pyydä anteeksi sanojaan, mutta osaan sanoa topakasti takaisin, ettei tuo ole normaalia käytöstä. Jostain syystä minä vaan näen hänessä pelokkaan pikkutytön joka teki parikymppisenä äitinä sen minkä pystyi. Ja yritän ymmärtää, ihan itsekkäästi itseni vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauheaa, jos vielä 50v ei osaa ajatella äitiään oman aikansa "tuotteena".
Oma äitini on 76v, perheeseensä seitsemäntenä syntynyt, kuudes joka jäi henkiin, tuli evakkoon äitinsä kohdussa, syntyi länsi-suomessa, takaisin kotiin Karjalaan jatkosodan aikana, äitinsä taas raskaana, pieni sisarus kuoli kaksi viikkoisena.
Taas jätettiin koti ja tultiin toisten nurkkiin evakkoon.
Pieni 4v oli nähnyt ja kuullut pelkoa ja hätää, enemmän kuin minä vieläkään 52v mennessä.Minusta on selvinnyt äitinä hyvin, vaikka en muista koskaan istuneeni äidin sylissä, halanneen muistan kerran ollessani 38v ja erosin lasten isästä, sanoi että jos ei ole rahaa kyllä me isän kanssa vähän pystytään auttamaan.
Lapsena oli kova kuri ja pienyrityksen töihin piti osallistua ennenkuin muistan, jälkeenpäin olen tajunnut että ei ollut vaihtoehtoa, kun juoksutti paikasta toiseen hakemassa ja viemässä, ei juossut autojen alle tai järveen, päivähoitoa ei ollut.
Oman aikansa "tuotteissa" on ollut eroja. Ole onnellinen, että sinulla on ollut ja on äiti.
Tottakai olen onnellinen, yritin sanoa että turha 50v on syyttää kurjasta elämästään äitiään, ainakin 30v on ollut aikaa ottaa vastuu omasta onnesta ja miettiä millaisissa oloissa vanhat vanhemmat on lapsuuden herkät ajat viettänyt.
Ja millaisia rikkinäisiä olivat varsinkin sodasta tulleet miehet, äitiemme isät.
Isäni on syntynyt talvisodan aikana perheen esikoiseksi ja isoäiti sanoo ettei isäni ja sisaruksensa koskaan nähneet/tunteneet sutä miestä jonka kanssa hän naimisiin meni.
Lisäksi kuinka moni meistä 50+ ikäisistä on oikeasti toivottu lapsi.
En välttele puhumasta tosiasioista niiden oikeilla nimillä, äiti liittyy asiaan eikä äidin kettupuuhka. Ei elämäni ole ollut kurja kotoa muuton jälkeen, lapsuuteni oli. Parikymmentä vuotta on aikuiselämästä kulunut traumojen selvittelyyn, ei ihme kun kyse on oman äidin vaikeasta narsismista. Lapsuutensa äiti vietti lellikkinä, on siinä ollut kestämistä herkkinä aikoina. Narsismista et ymmärrä mitään ja oikeastaan hyvä niin sinulle, ettei tarvitse.
Ei kai tuosta aiheesta tarvitse noin hirveästi kiihtyä, joillakin on ollut hirveän hyvä ja molemmin puolin rakastava äitisuhde, joillakin ihan helvetellinen. Suurimmalla osalla varmaan ihan normaali ja kelvollinen, ei mitään autuutta, mutta kuitenkin on jotakuinkin sovussa eletty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauheaa, jos vielä 50v ei osaa ajatella äitiään oman aikansa "tuotteena".
Oma äitini on 76v, perheeseensä seitsemäntenä syntynyt, kuudes joka jäi henkiin, tuli evakkoon äitinsä kohdussa, syntyi länsi-suomessa, takaisin kotiin Karjalaan jatkosodan aikana, äitinsä taas raskaana, pieni sisarus kuoli kaksi viikkoisena.
Taas jätettiin koti ja tultiin toisten nurkkiin evakkoon.
Pieni 4v oli nähnyt ja kuullut pelkoa ja hätää, enemmän kuin minä vieläkään 52v mennessä.Minusta on selvinnyt äitinä hyvin, vaikka en muista koskaan istuneeni äidin sylissä, halanneen muistan kerran ollessani 38v ja erosin lasten isästä, sanoi että jos ei ole rahaa kyllä me isän kanssa vähän pystytään auttamaan.
Lapsena oli kova kuri ja pienyrityksen töihin piti osallistua ennenkuin muistan, jälkeenpäin olen tajunnut että ei ollut vaihtoehtoa, kun juoksutti paikasta toiseen hakemassa ja viemässä, ei juossut autojen alle tai järveen, päivähoitoa ei ollut.
Ei kenenkään tarvitse sietää 50 vuotta sorsimista oman äidin taholta. Lapsena ei koskaan näytetty rakkautta vaan haukkuja tuli + selkään sai. Yksin oli pärjättävä. Kotoa potkittu 15-vuotiaana. Mitätöinti ja haukkuminen jatkunut läpi elämän. Äiti räjähtelee ja huutaa hävyttömyyksiä, nolaa...
Kaikki pitäisi antaa anteeksi koska hän on "aikansa tuote"? Ei hyvää päivää. Jos kyseessä olisi mikä tahansa muu ihmissuhde kuin äiti-lapsi suhde, niin kukaan ei kyseenalaistaisi millaista henkistä pahoinpitelyä siinä harjoitetaan toiselle. Ja äidin lempilause on tietenkin "olenhan sentään äitisi". Niinkuin sillä voisi kaiken pahan kuitata että on toisen synnyttänyt.
No, ole katkera jos haluat, itsepähän oman elämäsi haluat pilata. Kyllä minunkin äitini 76v räjähtelee, eikä pyydä anteeksi sanojaan, mutta osaan sanoa topakasti takaisin, ettei tuo ole normaalia käytöstä. Jostain syystä minä vaan näen hänessä pelokkaan pikkutytön joka teki parikymppisenä äitinä sen minkä pystyi. Ja yritän ymmärtää, ihan itsekkäästi itseni vuoksi.
Toisella 76-vuotias äiti räjähtelee, eikä pyydä anteeksi sanojaan, tytär puolustaa itseään topakasti takaisin sanomalla, toimii. Toisen äiti pyytää isän ja veljensä hakkaamaan hiljaista tyttölastaan vuosien ajan, tyttö on totaalisen yksin henkiseen ja fyysiseen kotiväkivaltaan alistettuna. Sun mielestä sama asia? Luuletko että seurauksetkin ovat samat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauheaa, jos vielä 50v ei osaa ajatella äitiään oman aikansa "tuotteena".
Oma äitini on 76v, perheeseensä seitsemäntenä syntynyt, kuudes joka jäi henkiin, tuli evakkoon äitinsä kohdussa, syntyi länsi-suomessa, takaisin kotiin Karjalaan jatkosodan aikana, äitinsä taas raskaana, pieni sisarus kuoli kaksi viikkoisena.
Taas jätettiin koti ja tultiin toisten nurkkiin evakkoon.
Pieni 4v oli nähnyt ja kuullut pelkoa ja hätää, enemmän kuin minä vieläkään 52v mennessä.Minusta on selvinnyt äitinä hyvin, vaikka en muista koskaan istuneeni äidin sylissä, halanneen muistan kerran ollessani 38v ja erosin lasten isästä, sanoi että jos ei ole rahaa kyllä me isän kanssa vähän pystytään auttamaan.
Lapsena oli kova kuri ja pienyrityksen töihin piti osallistua ennenkuin muistan, jälkeenpäin olen tajunnut että ei ollut vaihtoehtoa, kun juoksutti paikasta toiseen hakemassa ja viemässä, ei juossut autojen alle tai järveen, päivähoitoa ei ollut.
Ei kenenkään tarvitse sietää 50 vuotta sorsimista oman äidin taholta. Lapsena ei koskaan näytetty rakkautta vaan haukkuja tuli + selkään sai. Yksin oli pärjättävä. Kotoa potkittu 15-vuotiaana. Mitätöinti ja haukkuminen jatkunut läpi elämän. Äiti räjähtelee ja huutaa hävyttömyyksiä, nolaa...
Kaikki pitäisi antaa anteeksi koska hän on "aikansa tuote"? Ei hyvää päivää. Jos kyseessä olisi mikä tahansa muu ihmissuhde kuin äiti-lapsi suhde, niin kukaan ei kyseenalaistaisi millaista henkistä pahoinpitelyä siinä harjoitetaan toiselle. Ja äidin lempilause on tietenkin "olenhan sentään äitisi". Niinkuin sillä voisi kaiken pahan kuitata että on toisen synnyttänyt.
No, ole katkera jos haluat, itsepähän oman elämäsi haluat pilata. Kyllä minunkin äitini 76v räjähtelee, eikä pyydä anteeksi sanojaan, mutta osaan sanoa topakasti takaisin, ettei tuo ole normaalia käytöstä. Jostain syystä minä vaan näen hänessä pelokkaan pikkutytön joka teki parikymppisenä äitinä sen minkä pystyi. Ja yritän ymmärtää, ihan itsekkäästi itseni vuoksi.
Ei tarvitse olla enää katkera kun välit on poikki. Ei tarvitse enää kuunnella toisen räjähtelyä. Nyt on hyvä.
Sinä se taas näytät roikkuvan ja elävän myrkyttyneessä ilmapiirissä edelleen. Tossuna ja kynnysmattona.
Jos taas sinun äitisi lopettaa topakasta sanomisesta, et edes tiedä mistä täällä puhutaan. Toisilla kun ne äidit voi vielä 76-vuotiaana heittää sopatkin naamalle ja käskeä painumaan helvettiin heidän kodistaan, ja ihan vaan siksi että eivät voi hyväksyä jotain sinun omaan elämääsi liittyvää päätöstä tai valintaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauheaa, jos vielä 50v ei osaa ajatella äitiään oman aikansa "tuotteena".
Oma äitini on 76v, perheeseensä seitsemäntenä syntynyt, kuudes joka jäi henkiin, tuli evakkoon äitinsä kohdussa, syntyi länsi-suomessa, takaisin kotiin Karjalaan jatkosodan aikana, äitinsä taas raskaana, pieni sisarus kuoli kaksi viikkoisena.
Taas jätettiin koti ja tultiin toisten nurkkiin evakkoon.
Pieni 4v oli nähnyt ja kuullut pelkoa ja hätää, enemmän kuin minä vieläkään 52v mennessä.Minusta on selvinnyt äitinä hyvin, vaikka en muista koskaan istuneeni äidin sylissä, halanneen muistan kerran ollessani 38v ja erosin lasten isästä, sanoi että jos ei ole rahaa kyllä me isän kanssa vähän pystytään auttamaan.
Lapsena oli kova kuri ja pienyrityksen töihin piti osallistua ennenkuin muistan, jälkeenpäin olen tajunnut että ei ollut vaihtoehtoa, kun juoksutti paikasta toiseen hakemassa ja viemässä, ei juossut autojen alle tai järveen, päivähoitoa ei ollut.
Ei kenenkään tarvitse sietää 50 vuotta sorsimista oman äidin taholta. Lapsena ei koskaan näytetty rakkautta vaan haukkuja tuli + selkään sai. Yksin oli pärjättävä. Kotoa potkittu 15-vuotiaana. Mitätöinti ja haukkuminen jatkunut läpi elämän. Äiti räjähtelee ja huutaa hävyttömyyksiä, nolaa...
Kaikki pitäisi antaa anteeksi koska hän on "aikansa tuote"? Ei hyvää päivää. Jos kyseessä olisi mikä tahansa muu ihmissuhde kuin äiti-lapsi suhde, niin kukaan ei kyseenalaistaisi millaista henkistä pahoinpitelyä siinä harjoitetaan toiselle. Ja äidin lempilause on tietenkin "olenhan sentään äitisi". Niinkuin sillä voisi kaiken pahan kuitata että on toisen synnyttänyt.
No, ole katkera jos haluat, itsepähän oman elämäsi haluat pilata. Kyllä minunkin äitini 76v räjähtelee, eikä pyydä anteeksi sanojaan, mutta osaan sanoa topakasti takaisin, ettei tuo ole normaalia käytöstä. Jostain syystä minä vaan näen hänessä pelokkaan pikkutytön joka teki parikymppisenä äitinä sen minkä pystyi. Ja yritän ymmärtää, ihan itsekkäästi itseni vuoksi.
Ei tarvitse olla enää katkera kun välit on poikki. Ei tarvitse enää kuunnella toisen räjähtelyä. Nyt on hyvä.
Sinä se taas näytät roikkuvan ja elävän myrkyttyneessä ilmapiirissä edelleen. Tossuna ja kynnysmattona.
Jos taas sinun äitisi lopettaa topakasta sanomisesta, et edes tiedä mistä täällä puhutaan. Toisilla kun ne äidit voi vielä 76-vuotiaana heittää sopatkin naamalle ja käskeä painumaan helvettiin heidän kodistaan, ja ihan vaan siksi että eivät voi hyväksyä jotain sinun omaan elämääsi liittyvää päätöstä tai valintaa.
Mikä tarve sinulla on mennä laskiämpäriksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauheaa, jos vielä 50v ei osaa ajatella äitiään oman aikansa "tuotteena".
Oma äitini on 76v, perheeseensä seitsemäntenä syntynyt, kuudes joka jäi henkiin, tuli evakkoon äitinsä kohdussa, syntyi länsi-suomessa, takaisin kotiin Karjalaan jatkosodan aikana, äitinsä taas raskaana, pieni sisarus kuoli kaksi viikkoisena.
Taas jätettiin koti ja tultiin toisten nurkkiin evakkoon.
Pieni 4v oli nähnyt ja kuullut pelkoa ja hätää, enemmän kuin minä vieläkään 52v mennessä.Minusta on selvinnyt äitinä hyvin, vaikka en muista koskaan istuneeni äidin sylissä, halanneen muistan kerran ollessani 38v ja erosin lasten isästä, sanoi että jos ei ole rahaa kyllä me isän kanssa vähän pystytään auttamaan.
Lapsena oli kova kuri ja pienyrityksen töihin piti osallistua ennenkuin muistan, jälkeenpäin olen tajunnut että ei ollut vaihtoehtoa, kun juoksutti paikasta toiseen hakemassa ja viemässä, ei juossut autojen alle tai järveen, päivähoitoa ei ollut.
Ei kenenkään tarvitse sietää 50 vuotta sorsimista oman äidin taholta. Lapsena ei koskaan näytetty rakkautta vaan haukkuja tuli + selkään sai. Yksin oli pärjättävä. Kotoa potkittu 15-vuotiaana. Mitätöinti ja haukkuminen jatkunut läpi elämän. Äiti räjähtelee ja huutaa hävyttömyyksiä, nolaa...
Kaikki pitäisi antaa anteeksi koska hän on "aikansa tuote"? Ei hyvää päivää. Jos kyseessä olisi mikä tahansa muu ihmissuhde kuin äiti-lapsi suhde, niin kukaan ei kyseenalaistaisi millaista henkistä pahoinpitelyä siinä harjoitetaan toiselle. Ja äidin lempilause on tietenkin "olenhan sentään äitisi". Niinkuin sillä voisi kaiken pahan kuitata että on toisen synnyttänyt.
No, ole katkera jos haluat, itsepähän oman elämäsi haluat pilata. Kyllä minunkin äitini 76v räjähtelee, eikä pyydä anteeksi sanojaan, mutta osaan sanoa topakasti takaisin, ettei tuo ole normaalia käytöstä. Jostain syystä minä vaan näen hänessä pelokkaan pikkutytön joka teki parikymppisenä äitinä sen minkä pystyi. Ja yritän ymmärtää, ihan itsekkäästi itseni vuoksi.
Ei tarvitse olla enää katkera kun välit on poikki. Ei tarvitse enää kuunnella toisen räjähtelyä. Nyt on hyvä.
Sinä se taas näytät roikkuvan ja elävän myrkyttyneessä ilmapiirissä edelleen. Tossuna ja kynnysmattona.
Jos taas sinun äitisi lopettaa topakasta sanomisesta, et edes tiedä mistä täällä puhutaan. Toisilla kun ne äidit voi vielä 76-vuotiaana heittää sopatkin naamalle ja käskeä painumaan helvettiin heidän kodistaan, ja ihan vaan siksi että eivät voi hyväksyä jotain sinun omaan elämääsi liittyvää päätöstä tai valintaa.
Miksi joku aikuisena menisi sellaiseen kotiin, missä heitetään sopat silmille. Jos minulle tapahtuisi, niin se olisi sitten siinä, en enää tuppautuisi.
Pohjimmaltaan voi olla (jos nyt oletetaan, että nämä tapaukset ovat vain tietyn ikäisten ongelma) siitä, että näiden naisten ylellisyyteen ei kuulunut ehkäisyn saatavuus. Niitä lapsia vain tuli ja tuli usein enemmän kuin olisi sisimmässään halunnut.
Jokaisen lapsen pitäisi olla nimenomaan haluttu eikä sattuma tai vahinko.