Suomen ainoa ison pörssiyhtiön naisjohtaja oli kotiäitinä yhteensä seitsemän vuotta. Miettikääs tätä, te kotiäitiyden parjaajat!
Täälläkin koko ajan näkee kommentointia, jossa naiset puukottavat sisariaan ja haukkuvat, että kotiäidin rooliin heittäytyminen on työuralle tuhoisaa ja ammattinsa hukkaan heittämistä.
No juu ei ole. Tai ainakin uraan vaikuttaa moni muukin asia.
Nimittäin lukekaapa vaikka tämän päivän Hesarista Alkon pääjohtajan ja kohta Nokia Renkaiden toimarin Hille Korhosen valinnoista. Mimmi on 55-vuotias, sai kaksi lasta pian valmistuttuaan 25/26-vuotiaana, hoiti heitä viisi vuotta kotona ja uudelleen kuopusta kaksi vuotta 40-vuotiaana.
Ja silti tehnyt poikkeuksellisen kovan uran bisneselämässä.
Että hattua nostan Hillelle, oikeat prioriteetit ja tiukka mimmi!
Kommentit (152)
Kenties myös kyseisen naisen verkostot liikemaailmaan olivat kunnossa? Nykyinen puoliso on entinen Elektobitin johtaja, ja tunnettu Elektobitin ex-johtaja on Juha Sipilä. Naisen puoliso oli Outotecin johtaja, ja hallituspaikkoja siellä täällä.
Oleellista tuossa on se, että tuolla naisella on koulutus. Kotiäitiys muodostuu yhteiskunnalliseksi ongelmaksi siinä vaiheessa, kun kouluttamaton nainen saa useamman lapsen putkeen ja on heidän kanssaan vuosia kotona. Tylelämään siirtyminen kotiäitiyden jälkeen on tässä tapauksessa liki mahdotonta ja opiskeluihin sitoutuminen lapsiperhearjessa ei ymmärrettävästi innosta. Kotiäitiys on tosi jees, jos sen jälkeiselle ajalle on joku järkevä suunnitelma.
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin koko ajan näkee kommentointia, jossa naiset puukottavat sisariaan ja haukkuvat, että kotiäidin rooliin heittäytyminen on työuralle tuhoisaa ja ammattinsa hukkaan heittämistä.
No juu ei ole. Tai ainakin uraan vaikuttaa moni muukin asia.
Nimittäin lukekaapa vaikka tämän päivän Hesarista Alkon pääjohtajan ja kohta Nokia Renkaiden toimarin Hille Korhosen valinnoista. Mimmi on 55-vuotias, sai kaksi lasta pian valmistuttuaan 25/26-vuotiaana, hoiti heitä viisi vuotta kotona ja uudelleen kuopusta kaksi vuotta 40-vuotiaana.
Ja silti tehnyt poikkeuksellisen kovan uran bisneselämässä.
Että hattua nostan Hillelle, oikeat prioriteetit ja tiukka mimmi!
Ei Alko ole mikään yhtiö vaan kommunistisen valtion suojatyöpaikka.

Ei ollut myöskään kiintiönainen.
Kuinka moni haluaisi pörssiyhtiön hallitukseen, vain koska kuuluu kiintiölle tuo paikka.
Hieman itsekunnioitusta, jos on!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdestä johtajasta riittää nyt esikuvaksi monelle kotiäidille kymmeniksi vuosiksi. Hienosti naisjohtaja kiersi kysymyksen rengasskandaalista.
No, ainakin hän todistaa, että yhtälö on täysin mahdollinen. Kun te väittätte vastakkaista ilman mitään evidenssiä.
Sitä paitsi, hän on vasta tulossa Nokialle duuniin, miksi edes oletat hänen kommentoivan skandaalia, joka on tapahtunut ennen hänen aikaansa.
Toimitusjohtaja on vastuussa KAIKESTA 100%
kyllä oli minusta kannustava juttu Hillestä, voi olla ns. naisellinen nainen ja silti pärjätä kovassa yritysmaailmassa.
Viime viikonloppuna oli masentavampi naisjohtajaesittely Hesarissa. En muista nyt mimmin nimeä, mutta oli lapsettomuuden valinnut tyyppi ja kovin "miehiset" jutut (että ralliautoilu on kova juttu ja mulla on tämmöinen äijien kova huumorintaju yms...). Lopussa vielä sitten puhui parisuhteestaan, että hänen on voitava katsoa miestä ylöspäin henkisesti ja fyysisesti. Persoona vaikutti ihmeelliseltä yhdistelmältä pakotettua miehisyyttä ja toisaalta ikiaikaista alistuvaa pikkuvaimoa, joka keittää miehelle aamukahvit ja tarjoilee ne vuoteeseen. Jotenkin tuli kuva, että pärjääminen liittyi näihin rooleihin, että on luovinut olemalla äijä äijien joukossa, mutta toisaalta alistumalla siihen raamiin, että hän haluaa olla kuitenkin alisteinen miehille ja miehiselle kulttuurille. Meinasin tehdä aloituksen tänne tästä henkilökuvasta, mutten jaksanut.
Siihen verrattuna kyllä täydet rispektit Hille Korhoselle!

:D Hän on ollut hallituksen jäsen skandaalin aikana. Huomasitko, että kyseessä oli naisen tekemä juttu? Fanitusta, jalustalle nostamista, ei asiaa.
Hallituksen jäsenillä ei ole voinut olla tietoa tutkimustulosten vääristelystä. Toimivalla johdolla EHKÄ, ei hallituksella.
Voit olla mitä mieltä haluat jutusta, journalismikritiikistä tässä ei nyt ole puhe.
Vaan siitä, että kotiäitiys ei ole välttämättä tuhoisaa uralle.
Hallituksellahan se tieto juuri on.
Jos hallitus ei tiedä yrityksen asioista niin se on täysin kykenemätön hallitus
Muistan jostain aiemmasta haastattelusta etta teki itse asiassa sen lisurin "kotiaitivuosiensa" aikana. Eli itse asiassa vahan vain downshiftasi (isovanhempien tai maksullisen lastenhoitoavun turvin). Sanoohan han sen tuossakin etta piti ammattitaitoa ylla kotona ollessaan.
Tottakai jollekin on mahdollista tehda noin. Se ei kuitenkaan tarkoita, etta keskivertoihmiselle se valttamatta onnistuisi. Toisaalta sellainen joka lahtee kotiaidiksi silla asenteella, etta ei sitten tasan tee mitaan muuta kuin kotitoita ja lastenhoitoa sina aikana, tuskin lahtee urakiitoon sen jalkeenkaan (myoskaan siksi, etta tallainen persoona ei lapsettomanakaan olisi johtajatyyppia). On poliittisesti korrektia sanoa, etta lasten kanssa oleminen kasvattaa organisoitikykya: ehka niin, mutta oikeasti se on kuitenkin varsin epataydellinen korvike kokopaivaiselle aikuisten organisoinnille tai teknisille taidoille. Eli kaksi vuotta kotona ei vastaa kahta vuotta tyoelamassa, siita kai tassa on pohjimmiltaan kyse.
Tiedan parikin uranaista, joka ovat olleet "hoitovapaalla" mutta oikeasti tekivat puolipaivaisesti lisaopintoja ja yllapitivat verkostoja ja esim vastailivat tyopaikan sahkoposteihin paivittain.
Mä olen ollut kotiäitinä 1,5 vuotta, joten riittäiskö jo meriitit Alkon toimariksi? Vaikea kuvitella enää helpompaa duunia. Yhtiöllä on monopoli ja muutenkin niin vahvasti säännelty ala, että aika taitaa mennä vaan valikoiman miettimiseen ( ja joskus toki päättää perustaa tai lopettaa jonkun liikkeen). Palkka on lisäksi ihan tolkuton ja vielä bonukset päälle. Kyllä kelpaisi. (Sen sijaan raahaudun joka päivä töihin jo seiskaksi, teen rankkaa työtä ja palkkakin on murto-osa tuon palkasta.)
Vierailija kirjoitti:
kyllä oli minusta kannustava juttu Hillestä, voi olla ns. naisellinen nainen ja silti pärjätä kovassa yritysmaailmassa.
Viime viikonloppuna oli masentavampi naisjohtajaesittely Hesarissa. En muista nyt mimmin nimeä, mutta oli lapsettomuuden valinnut tyyppi ja kovin "miehiset" jutut (että ralliautoilu on kova juttu ja mulla on tämmöinen äijien kova huumorintaju yms...). Lopussa vielä sitten puhui parisuhteestaan, että hänen on voitava katsoa miestä ylöspäin henkisesti ja fyysisesti. Persoona vaikutti ihmeelliseltä yhdistelmältä pakotettua miehisyyttä ja toisaalta ikiaikaista alistuvaa pikkuvaimoa, joka keittää miehelle aamukahvit ja tarjoilee ne vuoteeseen. Jotenkin tuli kuva, että pärjääminen liittyi näihin rooleihin, että on luovinut olemalla äijä äijien joukossa, mutta toisaalta alistumalla siihen raamiin, että hän haluaa olla kuitenkin alisteinen miehille ja miehiselle kulttuurille. Meinasin tehdä aloituksen tänne tästä henkilökuvasta, mutten jaksanut.
Siihen verrattuna kyllä täydet rispektit Hille Korhoselle!
ja nyt huomasin, että olittekin jo maininneet tämän BMW:n typyn jo ketjussa. Googlasin nimenkin vielä, on Mia Miettinen.
Minä ratkaisin ongelman niin, että hankkisin hyvätuloisen miehen. Olen ollut putkeen kotona 12v. ja tehnyt kolme lasta tässä ajassa. Kotona aion olla kunnes nuorin täyttää 8v. Mies on maksanut minulle vapaaehtoista eläkettä näiltä vuosilta ja ostanut minulle rahastoja, joten en jää tyhjän päälle vaikka ero tulisi. Miksi toisten valintoja arvostellaan, miksei jokainen saa ratkaista asioita perhekohtaisesti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoita vielä kerran "kova mimmi" ja oksennan.
Onko pörssiyhtiön naisjohtaja sinusta hienointa maailmassa? Onko nyt epätasa-arvo pörssiyhtiöissä, noissa tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden kotiluolissa, korjattu kuntoon kun siellä on yksi lapsia pykännyt kotiäiti?
Kova mimmi kova mimmi kova mimmi.
Nyt järki käteen siellä!
Tässä EI EDES PUHUTTU nyt sukupuolitasa-arvosta, jossa todella on vielä työsarkaa ja paljon.
Mutta jopa sinun luulisi ymmärtävän, että JUURI tasa-arvoon kuuluu, että naisille perinteisesti kuuluvia hommia arvostetaan. Eli myös kotiäitiyttä. Ettei sitä katsota toisarvoiseksi hommeliksi, jonka varjolla naisten työura voidaan pitää huonona ja palkka pienenä.
On todella vanhanaikaista feminismiä ajatella, että ainoastaan palkkatyö on arvokasta. Sanoisinpa jopa sovinistista.
Omien lasten hoitaminen ei ole työtä eikä sitä pidäkkään kenenkään muun arvostaa pätkääkään. Sen enempää kuin oman kodin siivoamista tai paskalla käymistä.
Menee aivan naurettavaksi kko keskustelu jos oikeasti vertaat oikeata työtä johonkin kotona olemiseen omien lapsien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Ei minulla ainakaan ole mitään kotiäiteyttä vastaan, kunhan perhe kustantaa sen itse. Sen sijaan alati kovemmalla äänellä yhteistä rahaa itselleen mankuvat ihmiset ottavat kaaliin, ihan sukupuolesta ja lapsiluvusta riippumatta.
Mikäpäs siinä. Jaetaan samalla eläkerahastojen varat 1-1 maksettujen eläkemaksujen mukaan ja lopetetaan niiden lasten kuppaus jo lähes 30% eläkemaksuilla. Eläkkeeksi riittää omat säästöt ja takuueläke 68 vuoden iässä.
Mammojen kateuden kun saisi jalostettua generaattorilla sähköksi.
Hei Ville! Täältä puhdasta ja uudistuvaa energia, joka lisääntyy ja voi myös myydä vaikka Venäjälle.
Tai maksetaan, että ostavat vastaan kateusenergian.
Vierailija kirjoitti:
Oleellista tuossa on se, että tuolla naisella on koulutus. Kotiäitiys muodostuu yhteiskunnalliseksi ongelmaksi siinä vaiheessa, kun kouluttamaton nainen saa useamman lapsen putkeen ja on heidän kanssaan vuosia kotona. Tylelämään siirtyminen kotiäitiyden jälkeen on tässä tapauksessa liki mahdotonta ja opiskeluihin sitoutuminen lapsiperhearjessa ei ymmärrettävästi innosta. Kotiäitiys on tosi jees, jos sen jälkeiselle ajalle on joku järkevä suunnitelma.
Näin juurin. Hädin tuskin parikymppinen kun jää kotiin ilman koulutusta eikä käytä kotonaolo aikaansa myöskään hyödykseen, on tuomittu köyhyyteen. T: Akateeminen kotiäiti, joka opiskelee toista tutkintoa samalla kun hoitaa lastaan.
Vierailija kirjoitti:
Minä ratkaisin ongelman niin, että hankkisin hyvätuloisen miehen. Olen ollut putkeen kotona 12v. ja tehnyt kolme lasta tässä ajassa. Kotona aion olla kunnes nuorin täyttää 8v. Mies on maksanut minulle vapaaehtoista eläkettä näiltä vuosilta ja ostanut minulle rahastoja, joten en jää tyhjän päälle vaikka ero tulisi. Miksi toisten valintoja arvostellaan, miksei jokainen saa ratkaista asioita perhekohtaisesti?
rikkaita miehiä ei ole tarpeeksi. Varsinkaan sellaisia, jotka auliisti luovuttaisivat rahansa perheen yhteiseen kassaan ja elättäisi vaimon korkeatasoista elämää. Joten aika moni on varmasti sulle kateellinen, mutta toisaalta nykyään moni nainen haluaa pärjätä itse ja tienata omat rahansa. Saattaa siis olla myös ihan puhdasta halveksuntaakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entäs tämä BMW:n naistoimari, joka kehui haastattelussa, kuinka Suomi on aivan tasa-arvoinen maa, eikä hän ole huomannut ikinä mitään syrjintää. Ja sitten kertoo, kuinka on tietoisesti jättänyt lapset tekemättä jotta voi luoda uraa. Okei - kuinka moni miestoimari on jättänyt lapset tekemättä uran takia? Päinvastoin, muistan lukeneeni, että johtavassa asemassa olevilla miehillä on keskimääräistä enemmän lapsia.
"Muistan lukeneeni" ei ole kovin luotettava lähde.
Minä en ymmärrä uraäitejä. Miksi tehdä lapsia, jos niiden kanssa ei halua viettää aikaa. Alle 3-vuotiaan lapsen paikka on kotona äidin kanssa, sitä pienempiä ei saisi viedä hoitoon.
Väestöliiton tutkija juuri aamulla kertoi pohjoismaisesta trendistä. Nykyään lapsettomuus ei enää ole yleinen valinta korkeasti koulutettujen naisten joukossa, uran ja lasten yhteensovittaminen on kuitenkin mahdollista Suomessa. Tosin kolme lasta ja hoitovapaita - monella alalla nykyään olisi varsin haastava juttu yhdistää uraan. Pari lasta normiäitiys ja vanhempaislomilla onnistui oikein hyvin ainakin itseltäni ja monilat muilta tuntemiltani hyvin kilpailullisella alalla.