Kaveri puhui tulevansa heti käymään, kun lapsi syntyy, nyt on kulunut 4 kk

Minulle on käynyt vähän samalla tavalla kuin kaverillesi. Ystäväni sai vauvan, ja lupasin käydä katsomassa. En ole kerennyt. Milloin olen ollut flunssainen, milloin kiireinen, milloin heille ei sovi se ajankohta kuin minulle jne. Niin se aika vaan kuluu. Eihän se vauva edes ole enää mitenkään pieni. Ryömiikin varmaan jo kohta.

nimim. harmittaa itseänikin.

P.S. Asutaan saman kadun varrella.

Oli minullakin sama kun sain ensimmäisenä kaveripiiristäni lapsen. Kukaan ystävä ei tullut käymään eikä heillekkään voinut tulla. Annoin sitten olla ja nyt vuosia myöhemmin muilla ystävilläni on pieniä vauvoja ja itselläni ykkösluokkalainen. Olen ihan hyvää hyvyyttäni käynyt kylässä vaikka ei juuri enää kiinnosta kuulla yöheräämisten vaikeuksista tai vaipparallista. Yksi hyvä puoli siis siitä että sain lapsen 20-vuotiaana. Ei näin vaille 30-vuotiaana enää jaksaisi kun on kunnon työt ja muut. :D

Rehellinen vastaus: sitä esitetään maireaa ja ihastunutta kun kaveri on raskaana "sillä kuuluu olla kohtelias ja kiinnostunut" siitä mitä sen vatsanahan alla tapahtuu. Hehkutetaan mukana sillä raskaana oleva on niin onnellinen. Ollaan mukavia sille. Vaikka sen lapsensaanti ei keikauta meidän maailmaa mihinkään päin. Se on sille suuri onni, meille ei. On ihan kiva nähdä vauvan kuva whatsapissa ja huokaista helpotuksesta että kaveri sai terveen lapsen. Yleensä siis. Siinä kaikki.

Ei sitä jaksa istua sen luona kun mamma lässyttää miten suloinen vauva on ja miten se kakkaa ja pissaa ja puklaa ja öhisee. On ne söpöjä juu mutta se tunne on vain oman lapsen kohdalla. Muita on ihan kiva katsoa juuri sieltä whatspista mutta se riittääkin.

Sitten kun se mamma puhuu muustakin kuin lapsesta, kun se on esim 3v niin sitä voi olla kivempi nähdä.

Vierailija kirjoitti:

Rehellinen vastaus: sitä esitetään maireaa ja ihastunutta kun kaveri on raskaana "sillä kuuluu olla kohtelias ja kiinnostunut" siitä mitä sen vatsanahan alla tapahtuu. Hehkutetaan mukana sillä raskaana oleva on niin onnellinen. Ollaan mukavia sille. Vaikka sen lapsensaanti ei keikauta meidän maailmaa mihinkään päin. Se on sille suuri onni, meille ei. On ihan kiva nähdä vauvan kuva whatsapissa ja huokaista helpotuksesta että kaveri sai terveen lapsen. Yleensä siis. Siinä kaikki.

Ei sitä jaksa istua sen luona kun mamma lässyttää miten suloinen vauva on ja miten se kakkaa ja pissaa ja puklaa ja öhisee. On ne söpöjä juu mutta se tunne on vain oman lapsen kohdalla. Muita on ihan kiva katsoa juuri sieltä whatspista mutta se riittääkin.

Sitten kun se mamma puhuu muustakin kuin lapsesta, kun se on esim 3v niin sitä voi olla kivempi nähdä.

Eli sillä ystävällä ei ole enää ihmisarvoa eikä mitään väliä sen jälkeen, kun lapsi on pusattu maailmaan. Sen jälkeen lapsen vanhempi = lapsi. Siitä ihmisestä, joka sen lapsen teki, ei tarvitse enää olla kiinnostunut. Whatsapp-kuvat vauvasta riittävät. Ja oletus on tietenkin se, ettei lapsen saanut osaa puhua muusta kuin lapsestaan lässyttävällä äänensävyllä. Eikä sitä kiinnosta villien ja vapaiden ystäviensä elämät enää yhtään.

Voihan sitä toki olla ennakkoluuloinen, jos tahtoo.