Lapset ei tervehdi/vastaa kysymyksiin

Meillä se ujokin kyllä tervehtii ja hyvästelee ja sanoo kiitos ja ole hyvä, mutta ei hän ala todellakaan lavertelemaan, jos joku kysyy kuulumisia. Jos joku kysyy, mitä kuuluu, hän vastaa "hyvää".

Ei hän kotonakaan lörpötä. Välillä pitää suunnilleen tarkistaa, että hengittääkö koko lapsi, kun on niin hiljainen.

t. Introvertin extrovertti äiti

Vierailija kirjoitti:

Kasvatuksen puutetta!

Samaan aikaan Saksassa ja Britanniassa lapset kasvatetaan kohteliaiksi. Ilmiselvästi vanhemmat eivät ole "kasvattaneet" lapsiaan, koska ei heitäkään ole lapsuudessa opastettu miten käyttäydytään kohteliaasti etenkin kodin ulkopuolella.

Ihan turha antaa ajan hoitaa - ei se "aika" hoida. Ja miksi pitäisi antaa lasten mokailla käytöksen vuoksi, kun voi pienestä pitäen opettaa miten toimitaan, miten käyttäydytään esim. vieraisilla, jne?

Koska vanhemmat eivät osaa käyttäytyä, niin ei lapsetkaan. Tuppisuuna möllötetään.

Opettakaa vanhemmat lapsenne tavoille!

Kyllä aika ja esimerkki itse asiassa hoitaa asian hyvinkin. Mun erittäin ujo ja herkkä lapsi on 3-vuotiaasta saakka tervehtinyt reippaasti esim naapureita rapussa ja pihalla (toisinaan aikuiset naapurit eivät vastaa..mutta se on toinen juttu). Koskaan ei ole pakotettu tervehtimään, mutta itse tietenkin tervehdin kaikkia ja juttelen mielelläni hetken jne. Samoin kun pk:n henkilökunta vaan jatkaa iloisesti tervehtimistä eikä tee numeroa lapsen vetäytymisestä niin asia ihan oikeasti hoituu itsestään.

Keski-Euroopassa on ihan hyvä kasvatusperinne tuo tervehtimisen vaatiminen, mutta pohjoismaissa ymmärretään paremmin lapsen tunteita ja luonne-eroja. On kurjaa lapselle, jos hänen tunteitaan väheksytään ja paheksutaan ja se voi saada hänet tuntemaan, että on vääränlainen. Kun saa olla oma itsensä ja ympäristö tukee tutuksi (esim pk) niin siitä vähitellen rohkaistuu toimimaan esimerkin mukaan.

Vanhemmistahan ne lapset mallin ottavat, sekä siitä että kotona opetetaan ja ihan pienestä asti edellytetään että esim. vieraita tullaan aina tervehtimään ja vastataan aina kun puhutellaan, ja täytyy osata pikkuisen kertoa kuulumisistaan. Aikuinen vaikka muistuttaa että kerropa tätille siitä kun kävit uimassa tms. Mutta täällähän on suurin osa aikuisistakin sellaisia tuppisuita että mistä ne lapset oppisi. Ja lisäksi suurin osa suhtautuu lapsiin niin välinpitämättömästi että tuskin heitä lapsen kuulumiset kiinnostaisivatkaan.

tässä on sellainen juttu, että päiväkoti ja koulu tekevät keskivertokiltistä lapsesta hirmu aran ja ujostelevan. Koska helposti saat toruja ja moitteita mistä vaan: jos puhut väärään aikaan, kysyt vääriä asioita, puhut aikuisen päälle, puhut liian epäselvästi, sanot s:n tai r:n väärin, et syö lautasta tyhjäksi, otit kaksi mukia maitoa, kun piti ottaa vain yksi,  askartelet "väärin", puet liian hitaasti/liian nopeasti/väärät vaatteet jne jne. loputon lista.

Tietysti on lapsia, jotka tästä huolimatta uskaltavat olla reippaita ja omia itsejään, mutta monista tulee näissä "virallisissa paikoissa" tosi ujoja ja kiemurtelevia, koska opetuskulttuurimme on yhä edelleen lasta syyllistävä ja hänestä virheitä etsivä. Riippuu tosi paljon myös hoitajasta/opettajasta, miten osaavat olla lasten kanssa. Kyse ei ole niinkään ammattitaidosta (joka Suomessa kyllä suurimmalla osalla on ns. hyvä), vaan enemmän persoonallisuudesta -> ja siitä miten open ja lapsen persoonat kohtaavat toisensa. 

Vierailija kirjoitti:

Jos on vaikka 4 vuotta annettu lapsen olla vastaamatta ja annettu lapsen kipittää äidin selän taakse piiloon näissä tilanteissa, ja sitten yhtäkkiä ollaankin vaatimassa että "noniin vastaappa nyt kun setä kysyy, vastaa nyt rohkeasti", niin eihän se toimi. Täytyy heti alusta alkaen opetella ne käytöstavat.

Olen se, jonka 4-vuotias ei tervehdi. On ollut ihan "lukossa" vauvasta saakka. Vauvana sai hepulin, jos vieras ihminen otti syliin tai lähestyi. Yritettiin parhaamme mukaan siedättää häntä, ja nykyään hyväksyykin jo suurimman osan ihmisistä ja on heille tuttavallinen, mutta edelleenkään tuo tervehtiminen ei suju. Miten meidän olisi siis pitänyt toimia 1-, 2- ja 3-vuotiaan kanssa, jotta 4-vuotiaana lapsi uskaltaisi tervehtiä? Päiväkodissa on käynyt 2-vuotiaasta lähtien ja siellä menee hyvin.

Hassu ajatus, että vastaamaan patistaminen tuntuisi lapsesta epämieluisalta ja että se olisi jotenkin huono juttu. Niinhän sen kuuluu ollakin, jos jotain kasvua asian suhteen halutaan. Lapsen pitää ylittää mukavuusalueensa, jos hänen halutaan oppivan kohteliaat käytöstavat. Niitä on vähän myöhäistä oppia enää kouluiässä kun lapsen luontainen sosiaalisuus heräilee. Ei se lapsi mene rikki, jos pienestä asti vaaditaan vastaamaan ja katsomaan kysyjää. Pieni taapero jo oppii perusjutut ja ne jäävät käyttöön, kun niitä jatkuvasti odotetaan häneltä. Lapsi oppii luottamaan itseensä ja muihin selviytyessään hyväksytysti ja ilman muiden vaivautumista jokapäiväisistä kohtaamistilanteista.

Omasta perusluonteeltaan hyvin ujosta ja varautuneesta lapsestani on näitä asioita vaatimalla tullut sosiaalisesti taitava ja ulospäin suuntautunut koululainen (joka kuitenkin edelleen nauttii yksinolosta), vaikka alku näytti toivottomalta. On hienoa nähdä miten hän saa silminnähden hyvän mielen onnistuessaan vastavuoroisuudessa ja saadessaan ihastelua taidoistaan. Jos olisin antanut hänen vetäytyä ja sulkea itsensä pois kohtaamistilanteissa ja muutenkin, tuloksena olisi ollut juurikin selän takana piileksivä arka lapsi. Tuttujen lapsissa on useita, joiden puolesta vanhemmat vastaavat ja joilta ei vaadita mitään, käytös on hyvin epäkohteliasta kiitoksen ja heipan puuttuessa (osalla vielä kouluiässäkin). Lapset kyräilevät ja jumiutuvat vanhempiinsa kiinni pitkänkin kyläilyn tai muun sosiaalisen tapahtuman ajaksi. Jännityksellä odotan millaisia aikuisia heistä kasvaa.

Edelleen kaipaan käytännön ohjeita, miten lapsi "pakotetaan" tervehtimään? Alatteko siinä vieraan ihmisen edessä uhkailla lasta, että jos et nyt tervehdi, niin olet viikon arestissa?!

Miten oikeasti voi väkisin vaatia lasta tervehtimään? Multakin sitä "vaadittiin", kun olin lapsi ja yritettiin sosiaalistaa viemällä erilaisiin tilanteisiin ja tapaamaan eri ihmisiä, tuttuja ja vieraita, mutta jos niitä sanoja ei tule suusta, niin ei kai niitä saa sieltä mitenkään kaivamalla ulos. Ei muhun ainakaan  mikään keino tehonnut. Huvittaa kun mun 85-vuotias isä vieläkin moittii mua tuppisuuksi. Olen itse nyt 57-v. 

Minä en päiväkodissa tervehtinyt hoitajia koskaan, mutta selityksenä oli valikoiva puhumattomuus. Nykyään tervehdin tilanteissa joissa tiedän varmasti, että niin kuuluu tehdä. Mutta oudoissa tilanteissa sanon tervehdyksen tai hyvästelyn väärään aikaan tai en osaa sanoa mitään.

Itse ajattelisin sen niin, että riittää, jos vanhempi kertoo lapselle, että nyt kuuluisi vastata, kuten ap esimerkitti. Jos ei lapsi vastaa, niin ainakaan toiselle ei jää sellainen olo, ettei ketään kiinnostanut.

Vierailija kirjoitti:

Hassu ajatus, että vastaamaan patistaminen tuntuisi lapsesta epämieluisalta ja että se olisi jotenkin huono juttu. Niinhän sen kuuluu ollakin, jos jotain kasvua asian suhteen halutaan. Lapsen pitää ylittää mukavuusalueensa, jos hänen halutaan oppivan kohteliaat käytöstavat. Niitä on vähän myöhäistä oppia enää kouluiässä kun lapsen luontainen sosiaalisuus heräilee. Ei se lapsi mene rikki, jos pienestä asti vaaditaan vastaamaan ja katsomaan kysyjää. Pieni taapero jo oppii perusjutut ja ne jäävät käyttöön, kun niitä jatkuvasti odotetaan häneltä. Lapsi oppii luottamaan itseensä ja muihin selviytyessään hyväksytysti ja ilman muiden vaivautumista jokapäiväisistä kohtaamistilanteista.

Omasta perusluonteeltaan hyvin ujosta ja varautuneesta lapsestani on näitä asioita vaatimalla tullut sosiaalisesti taitava ja ulospäin suuntautunut koululainen (joka kuitenkin edelleen nauttii yksinolosta), vaikka alku näytti toivottomalta. On hienoa nähdä miten hän saa silminnähden hyvän mielen onnistuessaan vastavuoroisuudessa ja saadessaan ihastelua taidoistaan. Jos olisin antanut hänen vetäytyä ja sulkea itsensä pois kohtaamistilanteissa ja muutenkin, tuloksena olisi ollut juurikin selän takana piileksivä arka lapsi. Tuttujen lapsissa on useita, joiden puolesta vanhemmat vastaavat ja joilta ei vaadita mitään, käytös on hyvin epäkohteliasta kiitoksen ja heipan puuttuessa (osalla vielä kouluiässäkin). Lapset kyräilevät ja jumiutuvat vanhempiinsa kiinni pitkänkin kyläilyn tai muun sosiaalisen tapahtuman ajaksi. Jännityksellä odotan millaisia aikuisia heistä kasvaa.

Minun erittäin arasta lapsesta taas on tullut erittäin sosiaalinen, reipas ja kohtelias ilman että olisi vaatimalla vaadittu tervehtimään tai pakotettu sosiaalisuuteen. Kun sen voi tehdä muutenkin kuin "heittämällä kylmään veteen".

Vierailija kirjoitti:

Kai siitä voisi puhua sille laopselle ja aikuiselle, että tuntuupa ikävältä tai että olisi kiva, että tervehtisi(t). Sinä olet kasvattaja.

VANHEMPI on ensisijainen kasvattaja tuossa tilanteessa.

Pirkkoli on junttili ja junttivanhempien kasvattili.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on vaikka 4 vuotta annettu lapsen olla vastaamatta ja annettu lapsen kipittää äidin selän taakse piiloon näissä tilanteissa, ja sitten yhtäkkiä ollaankin vaatimassa että "noniin vastaappa nyt kun setä kysyy, vastaa nyt rohkeasti", niin eihän se toimi. Täytyy heti alusta alkaen opetella ne käytöstavat.

Olen se, jonka 4-vuotias ei tervehdi. On ollut ihan "lukossa" vauvasta saakka. Vauvana sai hepulin, jos vieras ihminen otti syliin tai lähestyi. Yritettiin parhaamme mukaan siedättää häntä, ja nykyään hyväksyykin jo suurimman osan ihmisistä ja on heille tuttavallinen, mutta edelleenkään tuo tervehtiminen ei suju. Miten meidän olisi siis pitänyt toimia 1-, 2- ja 3-vuotiaan kanssa, jotta 4-vuotiaana lapsi uskaltaisi tervehtiä? Päiväkodissa on käynyt 2-vuotiaasta lähtien ja siellä menee hyvin.

En osaa kyllä yhtään sanoa, miten teidän olisi pitänyt toimia. Ehkä lapsenne on vaan hieman sosiaalisesti rajoittunut? Kaikilla meillä on "huonot" puolemme. Minun mielestäni pääasia, että opetetaan heti pienestä pitäen ja näytetään esimerkkiä. Pakottaa ketään ei voi suutaan avaamaan, mutta kunhan lapselle sanotaan vaikka "tulehan tervehtimään vieraita ja sanomaan päivää, se kuuluu hyviin tapoihin", ja jos ei tule, niin käydään vaikka sanomassa sille lapselle vielä että "vieraiden tervehtiminen kuuluu hyviin käytöstapoihin, ei ole kohteliasta jättää tervehtimättä". Tai jotain edes, että lapsi ymmärtää mikä on oikea käytösmalli.

Minulle tarjotaan lentokoneessa kahvia tai teetä. En juo kumpaakaan. Luulen, että saan trauman, koska lentoemännät eivät ymmärrä, etten juo kahvia tai teetä. Yhyy ja tietenkin niisk... :D

Ihmettelen, etteivät ihmiset tervehdi henkilökuntaa mennessään koneeseen ja kiitä lähtiessään. Osa matkustajista on moukkia. Pahoitteluni lentoemännille. 

Ovatkohan ne puhumattomien lasten vanhemmat tai ap itse sellaisia aikuisia jotka ovat koko ajan kiskomassa jotain paidan helmaa alemmas, myssyä suorempaan tai ponihännän pampulaa ylemmäs? Lapselle voi sanoa että pistäpä myssy suoraan eikä hyökätä varoittamatta kimppuun tempomaan itse milloin mistäkin suunnasta. Sellaisia aikuisia aletaan vältellä, ja lapsihan ei sitä erottele että vältteleekö pelkästään epämiellyttävää kosketusta vai koko ihmistä ja hänelle puhumistakin. Yrittävät sulkea ap:n pois kokonaan, siksi eivät tervehdi. Käytöstavoista tuskin on kyse.

Mielenkiintoisia perusteluja ja näkökulmia.

Haluaisin kertoa vielä sen, että huolimatta siitä että minua ei tervehditä tai hyvästellä, ovat lapset vanhempien poissaolo ajan erittäin tuttavallisia minun kanssani. Möyhnäävät sylissä, juttelevat ja ovat muutenkin rennosti. Toiset enempi minun kanssa, toiset enempi toisten kanssa,mutta aamu käytös on samaa riippumatta aikuisesta ovella.

Eikä ruokapöydässä istu hätääntynyt ja sisäänpäin kääntynyt lapsi, vaan ihan normaali lapsi joka ei vain vastaa kun kysyn.

Sanoinkin, että ymmärrän ettei lapsi vain pysty tervehtimään johtuen milloin mistäkin. Päivähoitoon tuleminen ja lähteminen on tunnetasolla haastavia, en vähättele yhtään sitä, että jo tämä saa suun jumiin.

Silti olen sitä mieltä, että vanhemman tulisi ilmaista lapselle se, että tässä kohtaa tervehditään. Ei jäädä jankuttamaan, eikä selittelee, eikä uhkailemaan tietenkään, mutta sanoa että "on kohteliasta vastata tervehdykseen".

Ymmärrän toki, että meidän kulttuurimme on vähän tällainen jäyhien jököttäjien maailma. Ei saa vaatia asioita, jotka eivät tule luonnostaan, koska se estää ihmistä kehittymästä omaksi itsekseen.

Minun näkökulmasta ihminen kasvaa, kehittyy ja oppii parhaiten vuorovaikutuksessa muiden kanssa.

Suomalaisilta aikuisiltakin näyttää joiltain puuttuvan käytöstavat. Ei ne lapsetkaan silloin opi.

ap dam kirjoitti:

Mielenkiintoisia perusteluja ja näkökulmia.

Haluaisin kertoa vielä sen, että huolimatta siitä että minua ei tervehditä tai hyvästellä, ovat lapset vanhempien poissaolo ajan erittäin tuttavallisia minun kanssani. Möyhnäävät sylissä, juttelevat ja ovat muutenkin rennosti. Toiset enempi minun kanssa, toiset enempi toisten kanssa,mutta aamu käytös on samaa riippumatta aikuisesta ovella.

Eikä ruokapöydässä istu hätääntynyt ja sisäänpäin kääntynyt lapsi, vaan ihan normaali lapsi joka ei vain vastaa kun kysyn.

Sanoinkin, että ymmärrän ettei lapsi vain pysty tervehtimään johtuen milloin mistäkin. Päivähoitoon tuleminen ja lähteminen on tunnetasolla haastavia, en vähättele yhtään sitä, että jo tämä saa suun jumiin.

Silti olen sitä mieltä, että vanhemman tulisi ilmaista lapselle se, että tässä kohtaa tervehditään. Ei jäädä jankuttamaan, eikä selittelee, eikä uhkailemaan tietenkään, mutta sanoa että "on kohteliasta vastata tervehdykseen".

Ymmärrän toki, että meidän kulttuurimme on vähän tällainen jäyhien jököttäjien maailma. Ei saa vaatia asioita, jotka eivät tule luonnostaan, koska se estää ihmistä kehittymästä omaksi itsekseen.

Minun näkökulmasta ihminen kasvaa, kehittyy ja oppii parhaiten vuorovaikutuksessa muiden kanssa.

Voi herra isä mikä pilkun piip. Oikeasti siinä tilanteessa oelnnaista on se lapsen huomioiminen. Ei se että esitetään kasvattajaa Superhoitajalle.

Äitini tekee tuota puolesta vastaamista lapsilleen edelleen, ja ollaan kyllä jo ihan aikuisia. Jos jompikumpi meistä puhuu jollekin ja kyseinen nainen on kuuloetäisyydellä, tämä liitää paikalle, alkaa puhua puolesta ja loukkaantuu verisesti jos hänelle huomautetaan tästä. Ja auta armias jos joku kehtaa sanoa mitään silloin kun hän pälättää. Jotkut vaan rakastaa sitä omaa ääntään.

Miksi lapset kiukuttelee?