Lue keskustelun säännöt.
Ovatko ystäväni kateellisia vai mikä mättää?
26.03.2017 |
Minulla oli ennen muutama vuosi sitten kaksi hyvää ystävää joiden kanssa jaoin ilot ja surut. Kaikki on muuttunut vähitellen kun olen mennyt naimisiin ja saanut lapsen. He viettävät kahdestaan aikaa eivätkä kerro minulle jos käyvät kahvilla tms. Pääsisin kyllä mukaan ja olen ehdottanut tapaamista mutta sanovat ettei tahdo löytyä aikaa. Silti olen törmännyt heihin kaupungilla ja vähän aikaa sitten satuin huomaamaan kuinka toinen näistä "ystävistä" vaihtoi äkkiä suuntaa kun näki minut. En ole ollut ilkeä enkä ole puhunut itsestäni tai lapsesta. Tai sen verran että jos ovat valitelleet omia miehiään, olen vain todennut etten löydä omasta miehestäni vikoja.
Ärsyttääkö heitä kun elämässäni menee hyvin? Olen löytänyt unelmieni miehen, saanut aivan ihanan lapsen ja teen työkseni sitä mistä pidän. En kehuskele näillä mutta toki jos joku kysyy että miten menee, en valehtele vaan vastaan että oikein hyvin menee!
Mainittakoon myös että olen pysynyt hyvässä kunnossa, olen pitkähiuksinen ja hoikka ja pukeudun naisellisesti. Tosin olen aina ollut tällainen.
Mikä mättää? Kyseessä tietenkin kaksi naispuoleista, miehillä tuskin samaa ongelmaa esiintyy.
Kommentit (122)
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa palstalaisista on kyllä niin tyypillisiä... :D :D
Avausviestin ala- vs yläpeukut...
Kiitos tästä tärkeästä tiedosta ja sisällöltään rikkaasta ja hyödyllisestä viestistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
He eivät enää pidä sinusta. Syitä voi olla vaikka kuinka paljon, eikä aina osaa edes sanoa miksi eivät pidä. Joskus se henkilökemia vain katoaa, kun ihmiset muuttuvat ja seurassasi olo alkaa olemaan vaivaannuttavaa ja raskasta, eikä piristävää. Ihmettelisin suuresti jos yhtäkkiä olisivat tulleet sinulle nii kateellisiksi, että eivät siedä seuraasi. Ennemminkin sinusta on tullut erilainen, kun sait sen minkä halusit. Kuulostaa siltä, että teillä oli ennen surkuttelijoiden porukka ja jos sinä et enää ole surkuttelija, niin miksi sopisit enää tuohon porukkaan? Ei heitä määräänsä enempää kannata yrittää kosiskella, koska jatkuva tapaamiseen painostaminen saa heidät ainoastaan ahdistumaan sinusta enemmän. Yritä etsiä uusia ystäviä.
Tosin tuohon kaupungilla suunnan muuttamiseen voi olla monia muitakin syitä kuin se, että ei pidä seurastasi. En minäkään tykkää törmätä kaupungilla tuttuihin, koska en jaksa siellä jäädä juttelemaan. Livahdan pois jos pystyn.
Vierailija kirjoitti:
Entinen bilehile kirjoitti:
Älä välitä näistä katellisista paskoista. Tässä ketjussa olevista tai niistä sun kahdesta "ystävästäsi".
Juttu on niin, että haukkuvat sinua ja puhuvat keskenään niin paljon paskaa sinusta ETTEIVÄT KERTAKAIKKIAAN KEHTAA KOHDATA SINUA.
Tää on niin nähty.
Minulla se meni niin, että haaveilin eri asioista, kuin ystäväni. Jouduin puolustelemaan haaveitani, enkä koskaan saanut heiltä tukea tai kannustusta. Oltiin siis sellainen bailaava likkaporukka, johon kuului 5 vakituista ja muutama on/off mimmiä.
Pitkä stoori lyhyeksi. Opiskelin haaveammattiini, löysin unelmamiehen joka auttoi minua unelmissani. Emme hankkineet lapsia heti, joten olin vapaa bailaamaan myös ystävieni kanssa. Tai siis olisin ollut. Jos minua olisi pyydetty mukaan. Ei pyydetty edes, vaikka kyselin että oltaisiinko menossa.... Aikani kyselin ja kun vielä mieheni kanssa leffasta tullessamme näimme naikkoset ravintolan terassilla juhlimassa, niin johtopäätökset oli vedettävä.
Akkoja vitutti onnistumiseni. Visioni tulevaisuuden ammatistani, joka vielä osui aivan nappiin. Hyvä tuuri miehen valinnassa ja vielä vaikka (heidän mielestään) olin lykännyt lasten tekoa liikaa, sain pojan ja tytön.
Siis tiedättekö nää tyypit, jotka yrittää torpedoida sun kaikki unelmat alas.
Tyyliin: Aion opiskella xxx-ammatin, koska se kiinnostaa minua ja palkka- sekä työtilanne ovat hyvät.... Vastaukseksi saat kauhean ryöpyn kaikkea negatiivista paskaa. Eukot länkyttää asioista, joista ne ei mitään ymmärrä, sen sijaan että kannustaisivat.
Tai kun ilmoitin, että haluan nauttia mieheni kanssa kahdestaan elämisestä ainakin 5 vuotta, ennen kuin hankimme lapsia sain suorastaan viharyöpyn niskaani. Todennäköisesti en tulisi saamaan lapsia lainkaan, kun lykkään niiden hankkimisen niin myöhään. Tai jos ehkä yhden lapsen saan, se on varmasti vammainen.
Kun ilmoitin, että hankimme asunnon kantakaupungista koska mieheni oli täällä töissä ja minä yliopistolla, niin siitäkin tuli lunta tupaan. Joutuisimme asumaan jossain kopperossa, koska rahamme eivät kummosempaan riittäisi. No ei kai sitä 2 aikuista kopperoa kummosempaa tarvitsekaan. Ja asuntomme arvo pompsahti mukavasti niiden vuosien aikana, kun siinä asuttiin.
Kaikesta mahdollisesta tuli vastalausetta. Vaikka näistä neljästä "ystävästä" 2 on jo eronnut ja kukaan heistä ei oikein ole ammatissaan menestynyt. He ovat joko olleet työttömänä, pätkätöissä tai alipalkattuna-ylikoulutettuna.
No heidän peräänsä en enää kaipaa. Enkä tiedä, vieläkö he ovat tekemisissä keskenään. Minulla on uudet ihanat ystävät, joide kanssa juuri olimme laskettelulomalla Lapissa.
Voihan tossa tosiaan olla kyse kateudesta. Mutta siis kokonainen ystäväporukka olisi sinulle kateellisia, vaikka itsekin sanoit, että haaveilitte aivan eri asioista? Kommentistasi huokuu minäkeskeisyys. Ystäväsi eivät kannustaneet sinua, eivätkä olleet sinulle tukena. Entä olitko sinä heille? Samalla kun elit elämääsi toteuttaen unelmiasi niin miten käyttäydyit ystäviäsi kohtaan?
Bilehile vastaa: Minä olin ennen se, jolle AINA soitettiin kun oli jotain. Minä kuuntelin, sanoin mielipiteeni ja keskustelin heidän ongelmistaan. Jos minä halusin puhua ongelmistani syvällisemmin, he puolestaan olivat kiireisiä, keskeyttivät minut kesken puheeni ja alkoivat puhua omista -ja monesti toisten- asioista. He eivät osaa kohdata ihmistä, mutta olivat bilekavereina ihan kivoja. Minä olin porukkamme empaatti. Osaan eläytyä toisen ihmisen asemaan. Ja minua edelleenkin kiinnostavat asioiden ja tapahtumien syyt. Olen hyvin analyyttinen. Kun jotakin tapahtuu, haluan aina selvittää mitkä olivat ne syyt mitkä siihen johti. Miksi ihmiset käyttäytyvät niin, kuin käyttäytyvät. No siitähän tuli minun ammattinikin.
Aloitin käyttäytymistieteiden opiskelun jo lapsena heppa- ja koiratyttönä. Huomasin, että eläimet käyttäytyvät pelkästään vaistojensa varassa. Ei hevonen pure pahuuttaan, vaan se yrittää viestittää ihmiselle, ettei se halua jonkin ikävän tapahtuman toistuvan. Minähän olikin niiden kärttyisimpien hevosten ratsittaja ja hoitaja.
Teininä jo huomasin, että ihmisissä päti ihan samanlaiset lain-alaisuudet. Ihmisen käyttäytymiselle on AINA jokin syy. Ja kun perussyy tunnetaan, on käyttäytymistä helpompi ymmärtää.
Ihmeellisiä vastauksia olet saanut, mutta kyllä, kateudelta kuullostaa. Kateus on siitä ikävää, että se verhotaan siksi, että sinussa olisi jotain vikaa. Etsisin uuden seuran ja olisin niin kuin en huomaisikaan, koska soittelemalla perään mokaat vain itsesi. Anna heidän kiehua liemissään äläkä näytä että sinuun sattuu, koska muuten he tavallaan pääsevät niskan päälle. Vaikea muotoilla paremmin, mutta tätä tapahtuu alituisesti. Sit todennäköisesti vuosia myöhemmin toinen noista naisista ilmoittaa että hän olisi halunnut olla kaverisi mutta se toinen ei ja harmittaa oma lammastelu..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi johtua siitä, että ystäväsi eivät enää pidä seuraasi mielenkiintoisena. Olet tehnyt itsellesi sellaisen kiiltokuvaelämän joka ei todellakaan kiinnosta sellaisia ihmisiä, jotka etsivät sisällöllistä elämää.
HA! Ai tarkoitatko että hänestä ei enää saa dokausseuraa, eikä lähdetä yhdessä iskemään yhden illan juttuja? Niin no, jokaiselle se sisällöllinen elämä voi merkitä eri asioita, toiselle se on lapsen saaminen ja toiselle se voi merkitä jännittäviä irtosuhteita.
No ei muakaan kiinnosta enää juurikaan hengailla parin lapsen saaneen ystävän kanssa, koska ne lapset on koko ajan siinä vaatimassa huomiota tai leikkikaveria, eikä siinä juurikaan mistään pysty keskustelemaan. Mihinkään ei voi mennä (esim. leffaan, urheilutapahtumiin ym.) ja kaikki on ihan älyttömän järjestelyn takana, koska kaverin mies tekee työtä, joka sisältää paljon matkustelua. Mä noin periaatteessa pidän lapsista, mutta en niin paljon, että jaksaisin niiden kanssa tuntikausia leikkiä ja kuunnella niiden juttuja. Kun kaipaisi aikuista seuraa.
Toki ymmärrän kaverin tilanteen myös, mutta en voi sanoa, etteikö tämä olisi vaikuttanut meidän ystävyyssuhteeseen. Mun mielestä ystävyyteen tarvitaan kaksi, enkä jaksa olla aina se, joka joustaa ja järjestelee omia menoja kaverin aikataulujen mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmeellisiä vastauksia olet saanut, mutta kyllä, kateudelta kuullostaa. Kateus on siitä ikävää, että se verhotaan siksi, että sinussa olisi jotain vikaa. Etsisin uuden seuran ja olisin niin kuin en huomaisikaan, koska soittelemalla perään mokaat vain itsesi. Anna heidän kiehua liemissään äläkä näytä että sinuun sattuu, koska muuten he tavallaan pääsevät niskan päälle. Vaikea muotoilla paremmin, mutta tätä tapahtuu alituisesti. Sit todennäköisesti vuosia myöhemmin toinen noista naisista ilmoittaa että hän olisi halunnut olla kaverisi mutta se toinen ei ja harmittaa oma lammastelu..
Mitään viitteitä kateudesta ei ollut. Se että joku ei pidä yhteyttä ei automaattisesti tarkoita, että on kateellinen. Ainakaan aloituksessa ei otettu esille kuinka nämä ystävät olivat selkeästi jo ystävyyden aikana kateellisia. Nyt ap tietysti vaihtaa tarinaa, jotta se tukee paremmin hänen kateellisuusteoriaansa.
Tuliko ap:lle hetkeksikään mieleen, että entä jos asia ei liitykään häneen? Entä jos toinen tai molemmat näistä ystävistä on vaikka masentunut ja tällä hetkellä kokevat saavansa toisistaan tukea. Ehkä kokevat etteivät voi esim. ap:lle avautua. Entä mitä tuo miesten haukkuminen tarkoittaa? Mielestäni on eri asia suoranaisesti haukkua omaa miestään, kuin esim. avautua ärtymyksestään vaikkapa siitä, että mies on niin sottainen. Itse en miehestäni ystävilleni hirveästi puhu mutta en ymmärrä mitä pahaa esim. tämän kaltaisessa avautumisessa on, kai niiden luottoystävien kanssa voi myös omasta elämästä puhua.
No kyllä itsellä olisi entinen kaveri jos ei edes keskustelua pysty luomaan.
Minä: Mua ahdistaa tosi paljon kun ei ole onnistunut nyt jossain
Ap: No mulla on täydellinen elämä ja kaikki on ihquu
Minä: Jaa no öö (keskustelun loppu)
Olet siis pintaliitokaveri eli olit kai kiva ennen kun olit vain täytteenä bileissä. Henkistä yhteyttä sinuun ei saa joten eivät koe mukavaksi olla seurassasi.
Ja esim jos joku haukkuu miestä kun ei esim siivoa niin parempi vastaus on tyyliä "höhöö onneksi oon orjuuttanut mun miehen niin se siivoo" eikä tylsästi "meidän Pekka kyllä siivoo ja on täydellinen"
Siis onnea kuitenkin kun olet saavuttanut mieleisen elämäsi, mutta itse en voi ymmärtää tossuna oloa että muka kaikki on ihanaa ja täydellistä ja niitä kokoajan huudellaan ääneen. Kyllä onnistumisistakin saa ja pitää puhua, mutta se 24/7 että elämässä ei ole mitään siis yhtään mitään mikä harmittaa kuulostaa jo aika pelottavalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On pelottavaa, miten kateellisia me ihmiset olemme. Kateus ja viha paistaa läpi kommenteista. Se on pahasta, jos kaverilla menee paremmin ja elämä on kunnossa kaikin puolin, jos itsellä ei ole. Vielä pahempaa on, jos tämä kaveri kehtaa mainita sen ääneen. Jos olet vielä hyvännäköinenkin, niin se on synti ja jos tiedät sen itsekin, on se jo liikaa. Lasikatot tulevat vastaan ja lyttääminen alkaa. Se on raadollinen luonnonlaki. Niin on tapahtunut tässäkin keskustelussa. Haukutaan ja syytellään satojen yläpeukkujen kannustamana. Naiset, älkää olko niin kateellisia ja läpinäkyviä, ja älä välitä ap. Näin se menee. Hakeudu muiden elämästään ja itsestään tyytyväisten seuraan.
Täsmälleen samat ajatukset heräsivät kun luin kommenteja. Ihan järkyttävää miten haukkumiskommentteja yläpeukutetaan ja sitten niille, jotka koittavat ymmärtää heitetään alapeukkua. Kärjistetysti voisi todeta, että on väärin jos ihmisellä menee hyvin ja erehtyy sanomaan asian ääneen.
Musta on hienoa, että ap ei lähde juttuun mukaan haukkumalla miehiä/miestään. Jos kerta ollaan parisuhteessa, niin miksi jatkuva valitus? Toista ihmistä tulisi kunnioittaa, tuskin naisistakaan tuntuisi mukavalta jos mies valittaisi kavereilleen "Siis Maija on niin natsi, en kestä sitä". Ap vaikuttaa ihmiseltä, kuka arvostaa elämäänsä ja se toki ärsyttää tietyntyylisiä ihmisiä. Koska elämän suola on draama? Todennäköisesti tilanne ap on vain se, että olette ajautuneet erilleen. Itselläni kävi aikoinaan sama ja silloin ei auta muu kuin antaa ystäville tilaa. Keskity muihin ystäviisi, jotka viihtyvät seurassasi. Turhaan sitä koittaa roikkua mukana jos toisia ei kiinnosta. Aiheutat itsellesikin vain turhaa päänvaivaa. Tai sitten kysy kavereilta mikä mättää.
Tässähän ei ollut kyse siitä, että menee hyvin ja erehtyy sanomaan sen äänen. Tässä oli kyse siitä, että ap:n ystävät jostakin syystä eivät enää halua viettää hänen kanssaan aikaa ja sitten ap tekee johtopäätöksen kateudesta ja listaa kaikki piirteet, jotka puhuvat kateuden puolesta.
Vierailija kirjoitti:
Ulkonäkööni liittyvät asiat mainitsin koska he itse keskustelevat hiuksista ja kuinka pitäisi pudottaa muutama kilo ja sitä ja tätä kynnet ja pylly.
Miten nämä teidän keskustelut oikein menevät? Sanoit jo aiemmin, että kun kaverit haukkuvat miehiään, niin sinä viileästi toteat oman miehesi olevan täydellinen.
Onko myös niin, että kun heistä jompikumpi toivoo pudottavansa muutaman kilon tai aikovansa käydä kampaajalla, niin sinä sanot jotakuinkin "minullapa onkin jo hoikka vyötärö ja upeat hiukset ilman kampaajaa"?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap ajattelee, että ystävät eivät enää halua olla tekemisissä, koska hänellä menee niin hyvin. Entä jos kyse onkin siitä, että nämä ystävät eivät koe saavansa enää keskusteluyhteyttä ap:hen. Vaikka menee hyvin niin onko ne keskustelut ystävien kanssa pelkästään sitä mainintaa, että hyvin menee. Jos ap olisi hyvä ja empaattinen ihminen, nin hän ehkä hän yrittäisi selvittää onko noilla ystävillä jotakin huolia, jonka takia ovat etääntyneet, eikä heti kääntäisi asiaan itseensä ja omaan erinomaisuuteensa. Ystävyys on myös sitä, että vaikka itsellä menee hyvin niin ymmärtää, että toiset voivat olla eri tilanteessa. Ei niin, että sen tarvitsisi olla kateutta, vaan ehkä nämä ystävät tarvitsevat myös kuuntelijaa.
Eikä siinä ole mielestäni mitään pahaa, jos kaksi ystävää käy kahdestaan kahvilla. Kuitenkin aikuisista ihmisistä kyse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ulkonäkööni liittyvät asiat mainitsin koska he itse keskustelevat hiuksista ja kuinka pitäisi pudottaa muutama kilo ja sitä ja tätä kynnet ja pylly.
Miten nämä teidän keskustelut oikein menevät? Sanoit jo aiemmin, että kun kaverit haukkuvat miehiään, niin sinä viileästi toteat oman miehesi olevan täydellinen.
Onko myös niin, että kun heistä jompikumpi toivoo pudottavansa muutaman kilon tai aikovansa käydä kampaajalla, niin sinä sanot jotakuinkin "minullapa onkin jo hoikka vyötärö ja upeat hiukset ilman kampaajaa"?
Ei sitä välttämättä aina tarvitse edes sanoa, joskus se ylemmyydentunto vain paistaa läpi, eikä sitä pysty peittelemään. Avaus jo kertoo ap:sta. Sen sijaan, että hän yrittäisi selvittää mikä ystäviä vaivaa, niin hän tekee avauksen omasta erinomaisuudestaan. Ehkä ap onkin ollut itse näiden ystävä sen takia, että kokenut olevansa ystäviensä yläpuolella. Mutta nyt kun ystävät ottavat etäisyyttä niin onkin ärsyyntynyt, kun ei saa enää vastakaikua. Sitten pitää vetäistä kateuskortti esiin, jotta voisi taas tuntea itsensä paremmaksi, kun ei olee enää ystävien seuraa, joiden kanssa tuntea itseään paremmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi johtua siitä, että ystäväsi eivät enää pidä seuraasi mielenkiintoisena. Olet tehnyt itsellesi sellaisen kiiltokuvaelämän joka ei todellakaan kiinnosta sellaisia ihmisiä, jotka etsivät sisällöllistä elämää.
HA! Ai tarkoitatko että hänestä ei enää saa dokausseuraa, eikä lähdetä yhdessä iskemään yhden illan juttuja? Niin no, jokaiselle se sisällöllinen elämä voi merkitä eri asioita, toiselle se on lapsen saaminen ja toiselle se voi merkitä jännittäviä irtosuhteita.
No ei muakaan kiinnosta enää juurikaan hengailla parin lapsen saaneen ystävän kanssa, koska ne lapset on koko ajan siinä vaatimassa huomiota tai leikkikaveria, eikä siinä juurikaan mistään pysty keskustelemaan. Mihinkään ei voi mennä (esim. leffaan, urheilutapahtumiin ym.) ja kaikki on ihan älyttömän järjestelyn takana, koska kaverin mies tekee työtä, joka sisältää paljon matkustelua. Mä noin periaatteessa pidän lapsista, mutta en niin paljon, että jaksaisin niiden kanssa tuntikausia leikkiä ja kuunnella niiden juttuja. Kun kaipaisi aikuista seuraa.
Toki ymmärrän kaverin tilanteen myös, mutta en voi sanoa, etteikö tämä olisi vaikuttanut meidän ystävyyssuhteeseen. Mun mielestä ystävyyteen tarvitaan kaksi, enkä jaksa olla aina se, joka joustaa ja järjestelee omia menoja kaverin aikataulujen mukaan.
Muutaman vuoden päästä kaverisi lapset on kasvaneet. Ovat koulussa ja kaverisi varmasti jo takaisin työelämässä. Lapsille on helpompi saada hoitaja ja arki on paljon vähemmän hektistä ja rutiininomaista mitä pienten lasten kanssa väkisin on.
Jaksatko odottaa sinne asti? Muutama vuosi vain.
Ei sinun kaveriasiakaan hirveästi naurata, että kaikki kiva jää välistä miehen työn takia ja ehkä siksi, ettei ole niin paljon tukiverkkoja. Hän saattaa paljonkin ikävöidä sinua ja muita ystäviä, ja häntä saattaa harmittaa ettei keksi paljoa puheenaiheita koska oman elämän täyttää sillä hetkellä ne lapset. Hän näkee, ettei sinua kiinnosta ja se tuntuu pahalta. Been there.
Minä onneksi sain uusia ystäviä muista äideistä. Nyt kun lapset on koulussa yms., meillä on paljon aikaa sekä itselle että muille. Ne vanhat kaverit on jääneet, omasta tahdostaan. Ja voin sanoa, että jos ja kun heille syntyy omia lapsia ja ehkä kaipaisivat vertaistukea, en ole sitä antamassa enää.
Jospa kaverisi ovat lähentyneet ja heillä on keskenään mukavampaa kuin sun kaa?
Minulle on käynyt noin. Olen itse tutustunut hyvin johonkin ihmiseen, ja on ollut hauskempaa olla ton ihmisen kaa kaksi kuin ottaa se kolmas, ei-niin-läheinen mukaan.
Olen ollut myös se, joka on feidattu.
Tällaista se on. Myös miehet ovat btw yhtä perseestä. Olen seurannut 20 vuotta mieheni ja muutaman muun äijän kaverisuhteita. Pieni otos toki, tiedän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Klo
Vierailija kirjoitti:
Ap ajattelee, että ystävät eivät enää halua olla tekemisissä, koska hänellä menee niin hyvin. Entä jos kyse onkin siitä, että nämä ystävät eivät koe saavansa enää keskusteluyhteyttä ap:hen. Vaikka menee hyvin niin onko ne keskustelut ystävien kanssa pelkästään sitä mainintaa, että hyvin menee. Jos ap olisi hyvä ja empaattinen ihminen, nin hän ehkä hän yrittäisi selvittää onko noilla ystävillä jotakin huolia, jonka takia ovat etääntyneet, eikä heti kääntäisi asiaan itseensä ja omaan erinomaisuuteensa. Ystävyys on myös sitä, että vaikka itsellä menee hyvin niin ymmärtää, että toiset voivat olla eri tilanteessa. Ei niin, että sen tarvitsisi olla kateutta, vaan ehkä nämä ystävät tarvitsevat myös kuuntelijaa.
Eikä siinä ole mielestäni mitään pahaa, jos kaksi ystävää käy kahdestaan kahvilla. Kuitenkin aikuisista ihmisistä kyse.
On eri asia kuunnella jonkun todellisia huolia kuin jatkuvaa kitinää jostain: työ on tylsää, mies on sotkuinen, taas olen lihonut jne jos tämä kitisijä toistaa tätä mantraa kerta toisensa jälkeen eikä ikinä tee mitään sen eteen että jotain muutosta parempaan joskus tulisi.
Voi tosiaan olla ettei ole keskusteluyhteyttä kun ap on oikeasti toteuttanut unelmiaan ja hänen kaksi ystäväänsä on jumittunut pelkän valituksen tasolle.
Tietenkin voi olla niinkin että ap on ylimielinen mulkku mutta jos hänellä on hyvä työ ja parisuhde ja hänhän kertoi ettei muiden ystävien kanssa ole ongelmia niin ksllistun kyllä siihen että ap on toteuttanut vähän liiankin rohkeasti suunnitelmiaan eikä suostu tyypilliseen naisten tyyliin esim mollaamaan miestään tai muuta elämäänsä vaan on tyytyväinen.
Sehän on suorastaan rikos.
Vierailija kirjoitti:
Klo
Vierailija kirjoitti:
Ap ajattelee, että ystävät eivät enää halua olla tekemisissä, koska hänellä menee niin hyvin. Entä jos kyse onkin siitä, että nämä ystävät eivät koe saavansa enää keskusteluyhteyttä ap:hen. Vaikka menee hyvin niin onko ne keskustelut ystävien kanssa pelkästään sitä mainintaa, että hyvin menee. Jos ap olisi hyvä ja empaattinen ihminen, nin hän ehkä hän yrittäisi selvittää onko noilla ystävillä jotakin huolia, jonka takia ovat etääntyneet, eikä heti kääntäisi asiaan itseensä ja omaan erinomaisuuteensa. Ystävyys on myös sitä, että vaikka itsellä menee hyvin niin ymmärtää, että toiset voivat olla eri tilanteessa. Ei niin, että sen tarvitsisi olla kateutta, vaan ehkä nämä ystävät tarvitsevat myös kuuntelijaa.
Eikä siinä ole mielestäni mitään pahaa, jos kaksi ystävää käy kahdestaan kahvilla. Kuitenkin aikuisista ihmisistä kyse.
On eri asia kuunnella jonkun todellisia huolia kuin jatkuvaa kitinää jostain: työ on tylsää, mies on sotkuinen, taas olen lihonut jne jos tämä kitisijä toistaa tätä mantraa kerta toisensa jälkeen eikä ikinä tee mitään sen eteen että jotain muutosta parempaan joskus tulisi.
Voi tosiaan olla ettei ole keskusteluyhteyttä kun ap on oikeasti toteuttanut unelmiaan ja hänen kaksi ystäväänsä on jumittunut pelkän valituksen tasolle.
Tietenkin voi olla niinkin että ap on ylimielinen mulkku mutta jos hänellä on hyvä työ ja parisuhde ja hänhän kertoi ettei muiden ystävien kanssa ole ongelmia niin ksllistun kyllä siihen että ap on toteuttanut vähän liiankin rohkeasti suunnitelmiaan eikä suostu tyypilliseen naisten tyyliin esim mollaamaan miestään tai muuta elämäänsä vaan on tyytyväinen.
Sehän on suorastaan rikos.
Jos kyse siitä, että nämä kaksi ystävää ovat kitisijöitä. Niin miksi ap edes haikailisi näiden perään? Voi myös olla, että ap:lla ei ole muiden ystävien kanssa ollut ongelmia, koska ei ole muiden kanssa niiin läheinen kun näiden kahden.
Ei kauheasti kuulosta siltä, että ap souranaisesti kaipaisi näitä ystäviä tai ystävyyttä heidän kanssaan.
Tuntuu siltä, että tärkeintä on saada vahvistus niille omille kateusepäilyille. Mutta uskon myös, että syy lienee pitkissä hiuksissa. Varsinkin mitä pidempi ystävyyssuhde niin sitä suuremmassa roolissa ystävien hiukset ovat. Sen takia monet naiset leikkauttavat hiuksensa vanhemmiten voidakseen säilyttää ystävyyssuhteensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi johtua siitä, että ystäväsi eivät enää pidä seuraasi mielenkiintoisena. Olet tehnyt itsellesi sellaisen kiiltokuvaelämän joka ei todellakaan kiinnosta sellaisia ihmisiä, jotka etsivät sisällöllistä elämää.
HA! Ai tarkoitatko että hänestä ei enää saa dokausseuraa, eikä lähdetä yhdessä iskemään yhden illan juttuja? Niin no, jokaiselle se sisällöllinen elämä voi merkitä eri asioita, toiselle se on lapsen saaminen ja toiselle se voi merkitä jännittäviä irtosuhteita.
No ei muakaan kiinnosta enää juurikaan hengailla parin lapsen saaneen ystävän kanssa, koska ne lapset on koko ajan siinä vaatimassa huomiota tai leikkikaveria, eikä siinä juurikaan mistään pysty keskustelemaan. Mihinkään ei voi mennä (esim. leffaan, urheilutapahtumiin ym.) ja kaikki on ihan älyttömän järjestelyn takana, koska kaverin mies tekee työtä, joka sisältää paljon matkustelua. Mä noin periaatteessa pidän lapsista, mutta en niin paljon, että jaksaisin niiden kanssa tuntikausia leikkiä ja kuunnella niiden juttuja. Kun kaipaisi aikuista seuraa.
Toki ymmärrän kaverin tilanteen myös, mutta en voi sanoa, etteikö tämä olisi vaikuttanut meidän ystävyyssuhteeseen. Mun mielestä ystävyyteen tarvitaan kaksi, enkä jaksa olla aina se, joka joustaa ja järjestelee omia menoja kaverin aikataulujen mukaan.
Muutaman vuoden päästä kaverisi lapset on kasvaneet. Ovat koulussa ja kaverisi varmasti jo takaisin työelämässä. Lapsille on helpompi saada hoitaja ja arki on paljon vähemmän hektistä ja rutiininomaista mitä pienten lasten kanssa väkisin on.
Jaksatko odottaa sinne asti? Muutama vuosi vain.
Ei sinun kaveriasiakaan hirveästi naurata, että kaikki kiva jää välistä miehen työn takia ja ehkä siksi, ettei ole niin paljon tukiverkkoja. Hän saattaa paljonkin ikävöidä sinua ja muita ystäviä, ja häntä saattaa harmittaa ettei keksi paljoa puheenaiheita koska oman elämän täyttää sillä hetkellä ne lapset. Hän näkee, ettei sinua kiinnosta ja se tuntuu pahalta. Been there.
Minä onneksi sain uusia ystäviä muista äideistä. Nyt kun lapset on koulussa yms., meillä on paljon aikaa sekä itselle että muille. Ne vanhat kaverit on jääneet, omasta tahdostaan. Ja voin sanoa, että jos ja kun heille syntyy omia lapsia ja ehkä kaipaisivat vertaistukea, en ole sitä antamassa enää.
En sano, että tämä lapsellinen ystäväni on kokonaan pois elämästäni. Mutta en voi myöskään ajatella, ettenkö jatkaisi elämääni eteenpäin ja odottella, että ystävä ehtii mukaan. Tuntuu se itsestäkin pahalta, ystävä ei ole läsnä, vaikka on siinä edessä, elämän ja ajatukset kun täyttää kaikki muu.
On helppo keksiä muita puheenaiheita, kuin omat lapset. Kysyy vaikka siltä kaverilta, että mitä kuuluu. Siinä on jo uusi puheenaihe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi johtua siitä, että ystäväsi eivät enää pidä seuraasi mielenkiintoisena. Olet tehnyt itsellesi sellaisen kiiltokuvaelämän joka ei todellakaan kiinnosta sellaisia ihmisiä, jotka etsivät sisällöllistä elämää.
HA! Ai tarkoitatko että hänestä ei enää saa dokausseuraa, eikä lähdetä yhdessä iskemään yhden illan juttuja? Niin no, jokaiselle se sisällöllinen elämä voi merkitä eri asioita, toiselle se on lapsen saaminen ja toiselle se voi merkitä jännittäviä irtosuhteita.
No ei muakaan kiinnosta enää juurikaan hengailla parin lapsen saaneen ystävän kanssa, koska ne lapset on koko ajan siinä vaatimassa huomiota tai leikkikaveria, eikä siinä juurikaan mistään pysty keskustelemaan. Mihinkään ei voi mennä (esim. leffaan, urheilutapahtumiin ym.) ja kaikki on ihan älyttömän järjestelyn takana, koska kaverin mies tekee työtä, joka sisältää paljon matkustelua. Mä noin periaatteessa pidän lapsista, mutta en niin paljon, että jaksaisin niiden kanssa tuntikausia leikkiä ja kuunnella niiden juttuja. Kun kaipaisi aikuista seuraa.
Toki ymmärrän kaverin tilanteen myös, mutta en voi sanoa, etteikö tämä olisi vaikuttanut meidän ystävyyssuhteeseen. Mun mielestä ystävyyteen tarvitaan kaksi, enkä jaksa olla aina se, joka joustaa ja järjestelee omia menoja kaverin aikataulujen mukaan.
Muutaman vuoden päästä kaverisi lapset on kasvaneet. Ovat koulussa ja kaverisi varmasti jo takaisin työelämässä. Lapsille on helpompi saada hoitaja ja arki on paljon vähemmän hektistä ja rutiininomaista mitä pienten lasten kanssa väkisin on.
Jaksatko odottaa sinne asti? Muutama vuosi vain.
Ei sinun kaveriasiakaan hirveästi naurata, että kaikki kiva jää välistä miehen työn takia ja ehkä siksi, ettei ole niin paljon tukiverkkoja. Hän saattaa paljonkin ikävöidä sinua ja muita ystäviä, ja häntä saattaa harmittaa ettei keksi paljoa puheenaiheita koska oman elämän täyttää sillä hetkellä ne lapset. Hän näkee, ettei sinua kiinnosta ja se tuntuu pahalta. Been there.
Minä onneksi sain uusia ystäviä muista äideistä. Nyt kun lapset on koulussa yms., meillä on paljon aikaa sekä itselle että muille. Ne vanhat kaverit on jääneet, omasta tahdostaan. Ja voin sanoa, että jos ja kun heille syntyy omia lapsia ja ehkä kaipaisivat vertaistukea, en ole sitä antamassa enää.
En sano, että tämä lapsellinen ystäväni on kokonaan pois elämästäni. Mutta en voi myöskään ajatella, ettenkö jatkaisi elämääni eteenpäin ja odottella, että ystävä ehtii mukaan. Tuntuu se itsestäkin pahalta, ystävä ei ole läsnä, vaikka on siinä edessä, elämän ja ajatukset kun täyttää kaikki muu.
On helppo keksiä muita puheenaiheita, kuin omat lapset. Kysyy vaikka siltä kaverilta, että mitä kuuluu. Siinä on jo uusi puheenaihe.
Sinunko kaverisi ei koskaan mukamas kysy, mitä kuuluu? Pitääkö sen jälkeen sitten puhua vain sinusta? Sellaisen kuvan sinusta saa :/
Entä jos ystäväsi eivät pidä miehestäsi (yhdellä opiskeluaikaisella kaverilla oli mies, joka oli niin ääliö että että aika harvoin kaverit enää olivat tekemisissä), he eivät halua lasta nyt tai koskaan, puhut koko ajan huomaamattasi mies sitä, lapsi tätä, et mistään muusta ja jos aletaan puhua muista asioista, löydät aina aasinsillan päästä jankuttamaan samaa mies sitä, lapsi tätä-hölinää (tällaisia naisia on paljon, vaikka puheenaiheena olisi kuulento, siitäkin löytyy nopeasti aasinsilta päästä takaisin lempiaiheeseen, joka ei kylläkään kiinnosta ketään muuta kuin kertojaa) tai heitä ei vain kiinnosta sellainen elämä nyt/vielä/koskaan, joka sinulla on, he haluavat opiskella, luoda uraa, viettää aikaa kumppaninsa kanssa matkustellen tai vain muuten keskenään? Ehkä heillä on kaikenlaista sisältöä elämässä, josta sinä et halua kuulla ja keskustella kun se ei liity mieheen, lapseen tai perhe-elämään? Jos ei silloin haluta tavata, ei ole kyse kateudesta, vaan siitä että ei ole yhteisiä puheenaiheita kun yksi ei halua puhua mistään muusta kuin lapsi-mies-perhe-blaablaablaa.
"En todellakaan kadehdi lapsettomien elämää, nautin perhe-elämästä :D"
Miksi luulet, että sinun lapsiperhe-elämääsi kadehdittaisiin? Et sinäkään kadehdi lapsettomien elämää, miksi he kadehtisivat sinun? Senkun tekevät jos haluavat. Ja kaikki eivät edes koskaan halua. He ainakaan eivät ole sinulle kateellisia, siitä voit olla aivan varma :D
Se on kyllä hauskaa, kuinka ihmiset haluavat kuvitella omien tavallisten asioidensa olevan niin erikoisia, että muut niitä kilvan olisivat kadehtimassa. Jos kyseessä olisi huvila Monacossa, Ferrari ja miljonäärimies, kateusepäily olisi perusteltu ja todennäköinen, mutta siitä ei liene kyse.
On vaikeaa arvailla mitä ystäviesi päässä liikkuu kuulematta heitä. Onko ystävyytenne tai ihmissuhdetaitonne siinä mallissa, että asia voitaisiin ottaa puheeksi?