Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Ovatko ystäväni kateellisia vai mikä mättää?
26.03.2017 |
Minulla oli ennen muutama vuosi sitten kaksi hyvää ystävää joiden kanssa jaoin ilot ja surut. Kaikki on muuttunut vähitellen kun olen mennyt naimisiin ja saanut lapsen. He viettävät kahdestaan aikaa eivätkä kerro minulle jos käyvät kahvilla tms. Pääsisin kyllä mukaan ja olen ehdottanut tapaamista mutta sanovat ettei tahdo löytyä aikaa. Silti olen törmännyt heihin kaupungilla ja vähän aikaa sitten satuin huomaamaan kuinka toinen näistä "ystävistä" vaihtoi äkkiä suuntaa kun näki minut. En ole ollut ilkeä enkä ole puhunut itsestäni tai lapsesta. Tai sen verran että jos ovat valitelleet omia miehiään, olen vain todennut etten löydä omasta miehestäni vikoja.
Ärsyttääkö heitä kun elämässäni menee hyvin? Olen löytänyt unelmieni miehen, saanut aivan ihanan lapsen ja teen työkseni sitä mistä pidän. En kehuskele näillä mutta toki jos joku kysyy että miten menee, en valehtele vaan vastaan että oikein hyvin menee!
Mainittakoon myös että olen pysynyt hyvässä kunnossa, olen pitkähiuksinen ja hoikka ja pukeudun naisellisesti. Tosin olen aina ollut tällainen.
Mikä mättää? Kyseessä tietenkin kaksi naispuoleista, miehillä tuskin samaa ongelmaa esiintyy.
Kommentit (122)
Vierailija kirjoitti:
Entä jos ystäväsi eivät pidä miehestäsi (yhdellä opiskeluaikaisella kaverilla oli mies, joka oli niin ääliö että että aika harvoin kaverit enää olivat tekemisissä), he eivät halua lasta nyt tai koskaan, puhut koko ajan huomaamattasi mies sitä, lapsi tätä, et mistään muusta ja jos aletaan puhua muista asioista, löydät aina aasinsillan päästä jankuttamaan samaa mies sitä, lapsi tätä-hölinää (tällaisia naisia on paljon, vaikka puheenaiheena olisi kuulento, siitäkin löytyy nopeasti aasinsilta päästä takaisin lempiaiheeseen, joka ei kylläkään kiinnosta ketään muuta kuin kertojaa) tai heitä ei vain kiinnosta sellainen elämä nyt/vielä/koskaan, joka sinulla on, he haluavat opiskella, luoda uraa, viettää aikaa kumppaninsa kanssa matkustellen tai vain muuten keskenään? Ehkä heillä on kaikenlaista sisältöä elämässä, josta sinä et halua kuulla ja keskustella kun se ei liity mieheen, lapseen tai perhe-elämään? Jos ei silloin haluta tavata, ei ole kyse kateudesta, vaan siitä että ei ole yhteisiä puheenaiheita kun yksi ei halua puhua mistään muusta kuin lapsi-mies-perhe-blaablaablaa.
"En todellakaan kadehdi lapsettomien elämää, nautin perhe-elämästä :D"
Miksi luulet, että sinun lapsiperhe-elämääsi kadehdittaisiin? Et sinäkään kadehdi lapsettomien elämää, miksi he kadehtisivat sinun? Senkun tekevät jos haluavat. Ja kaikki eivät edes koskaan halua. He ainakaan eivät ole sinulle kateellisia, siitä voit olla aivan varma :D
Se on kyllä hauskaa, kuinka ihmiset haluavat kuvitella omien tavallisten asioidensa olevan niin erikoisia, että muut niitä kilvan olisivat kadehtimassa. Jos kyseessä olisi huvila Monacossa, Ferrari ja miljonäärimies, kateusepäily olisi perusteltu ja todennäköinen, mutta siitä ei liene kyse.
Kyllä ihmiset oikeasti kadehtii eniten juuri niitä tavallisia asioita eikä niinkään jotain täysin saavuttamattomia unelmia.
Sellaisia jonka olisi itsekin saattanut saada mutta ei kuitenkaan viitsinyt tai jaksanut. Tai teki lyhytnäköisiä ratkaisuja jne. Tästä on tutkimuskin olemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Että tämä kateuskuvitelma on suosittu.
Jos saa uuden hyväpalkkaisen työpaikan ja halveksii kavereilleen pienipalkkaisia töitä, jollaisissa he ovat, se että kavereita ei enää kiinnosta, johtuu tietenkin "kateudesta".
Jos alkaa treeneta salilla, syödä jauheita ja jankuttaa koko ajan salista ja siitä kuinka kaikkien pitäisi treenata ja lakata olemasta löysiä läskejä, kaverit lakkaavat pitämästä yhteyttä siksi, koska ovat niin "kateellisia".
Jos pariutuu eikä lähde enää minnekään, kun pertsa ei tykkää tai pertsa otetaan mukaan tyttöjeniltaankin koska se on niin mustis hihihi ihquu ja mistään muusta ei enää löydy puhumista ja kiinnostuksenaihetta kuin pertsasta, tyttöjeniltoihin ei enää pyydetä mukaan ihan vaan siksi, että "kateus".
Useimmiten syy siihen, miksi ystävät lakkaa olemasta ystäviä, löytyy itsestä. Varsinkin jos huomaa, että useamman ystävän kanssa ei enää olla tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Ei kauheasti kuulosta siltä, että ap souranaisesti kaipaisi näitä ystäviä tai ystävyyttä heidän kanssaan.
Tuntuu siltä, että tärkeintä on saada vahvistus niille omille kateusepäilyille. Mutta uskon myös, että syy lienee pitkissä hiuksissa. Varsinkin mitä pidempi ystävyyssuhde niin sitä suuremmassa roolissa ystävien hiukset ovat. Sen takia monet naiset leikkauttavat hiuksensa vanhemmiten voidakseen säilyttää ystävyyssuhteensa.
Minäkin uskon, että pitkät hiukset ovat kateuden syy.
Menetin syövän vuoksi hiukseni ja useampi ystäväni hylkäsi minut. Ihan vaan hiusten takia!
Vaikea ottaa tällaisia aloituksia tosissaan sen jälkeen, kun itse kuulin kolmannelta osapuolelta mitä "ystäväni" puhui itsestäni. Olin kuulemma niin kateellinen hänen raskaudestaan ja miehestään etten sen takia ollut pitänyt yhteyttä. Minun oli kuulemma täysin mahdoton myötäelää hänen iloaan.
Todellisuudessa olin vuosikausia ollut tämän ystävän tukena, niin iloissa kuin suruissakin. Onnittelin häntä raskaudesta ja vielä raskauden alussa höpöttelimme aika paljon aiheesta. Itselläni oli siinä kohtaa vaikea elämäntilanne, jonka halusin ensin käsitellä yksin tai perheeni kanssa, enkä myöskään halunnut "pilata" tämän ystävän onnea tulevasta raskaudesta höpöttelemällä omia murheitani. Joten otin hieman etäisyyttä, edelleen olimme yhteydessä mutta en nin innokkaasti kuitenkaan ollut laittelemassa viestiä.
Tarkoituksena oli hieman myöhemmin mainia tästä omasta vaikeasta elämäntilanteesta. Mutta eipä tarvinnut enää. Ystävä oli jo ehtinyt haukkua minut muille kateelliseksi ilonpilaajaksi, jonka on mahdoton olla iloinen hänen puolestaan. Se tuntui hieman pahalta.
Ymmärtäisin vielä, jos oisin jotenkin aiemmin käyttäytynyt "kateellisesti" mutta ilmeisesti yhtäkkiä muutuin kateelliseksi, vaikka olin aina ollut innostunut kuulemaan hänen asioistaan.
Valtaosa ihmisistä voi hankkia penskan ihan itse tekemällä, joten miksi ihmeessä siitä olisi kateellinen? Jonkun mainitsema Ferrari sentään olisi realistinen kateuden kohde jos sellainen kaverille ilmestyisi, niitä kun ei ihan jokainen saa hankittua ja ylläpidettyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä myös kateutta esiintyy. Minulle tämä valkeni kun olin menossa naimisiin. Lähetin ystävälle kutsun ja hän rehellisesti vastasi (pisteet siitä!), ettei pysty osallistumaan, koska tulee niin paha mieli kun toinenkin ystävä oli mennyt naimisiin ja hänellä itsellään sellaista ei ollut näköpiirissä. Ollaan väleissä vieläkin, mutta rehellisesti tuollaiset asiat voi ottaa aika koville.
Pöö kirjoitti:
Kyllä myös kateutta esiintyy. Minulle tämä valkeni kun olin menossa naimisiin. Lähetin ystävälle kutsun ja hän rehellisesti vastasi (pisteet siitä!), ettei pysty osallistumaan, koska tulee niin paha mieli kun toinenkin ystävä oli mennyt naimisiin ja hänellä itsellään sellaista ei ollut näköpiirissä. Ollaan väleissä vieläkin, mutta rehellisesti tuollaiset asiat voi ottaa aika koville.
Ehkä joillekin.
En ole koskaan ymmärtänyt kateutta, koska toisen saavutus tai menestys ei ole minulta pois.
Toisaalta nähtyäni vuosien ajan ystävieni miesvalintoja olen tyytyväinen eläessäni yksin. Kukaan ei huuda minulle, juopottele, sotke tai petä minua. Ehkä ystäväni kadehtivat minua, mutta eivät kehtaa myöntää? :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pöö kirjoitti:
Kyllä myös kateutta esiintyy. Minulle tämä valkeni kun olin menossa naimisiin. Lähetin ystävälle kutsun ja hän rehellisesti vastasi (pisteet siitä!), ettei pysty osallistumaan, koska tulee niin paha mieli kun toinenkin ystävä oli mennyt naimisiin ja hänellä itsellään sellaista ei ollut näköpiirissä. Ollaan väleissä vieläkin, mutta rehellisesti tuollaiset asiat voi ottaa aika koville.
Eihän toi nyt kovin ystävän toimintaa ole. Varmasti olisi kuitenkin itse suuttunut, jos hänen häihinsä ei olisi osallistuttu. Mutta todellakin kyllä propsit siitä, että oli rehellinen. Ehkä ajatteli tossa tilanteessa myös sua ettei halua tulla häihin murjottamaan, jos aidosti kokee, että tekee pahaa. Mutta enpä tiedä kuinka hyväksi ystäväksi tollasta henkilöä voi sanoa.
Yleensä kateus tulee kyllä henkilöstä jo aiemmin ilmi. Tai henkilöistä. Jos on valmis katkaisemaan läheisen ystävyyden kateuden takia, niin siihhen vaaditaan jo aikamoista sairaalloista kateutta mielestäni.
Luultavasti tällainen olisi paistanut näistä henkilöistä jo aiemmin läpi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua on sanottu kateelliseksi, koska ei kiinnosta Tanssi tähtien kanssa. Ja myös kun en eräästä naislaulajasta pidä, koska ääni ja musiikkityyli.
On ihmisiä, joiden mielestä kaikki selittyy kateudella. Jos ei pidä läskisoosista, on sille kateellinen. Tämähän on täysin loogista :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi johtua siitä, että ystäväsi eivät enää pidä seuraasi mielenkiintoisena. Olet tehnyt itsellesi sellaisen kiiltokuvaelämän joka ei todellakaan kiinnosta sellaisia ihmisiä, jotka etsivät sisällöllistä elämää.
HA! Ai tarkoitatko että hänestä ei enää saa dokausseuraa, eikä lähdetä yhdessä iskemään yhden illan juttuja? Niin no, jokaiselle se sisällöllinen elämä voi merkitä eri asioita, toiselle se on lapsen saaminen ja toiselle se voi merkitä jännittäviä irtosuhteita.
No ei muakaan kiinnosta enää juurikaan hengailla parin lapsen saaneen ystävän kanssa, koska ne lapset on koko ajan siinä vaatimassa huomiota tai leikkikaveria, eikä siinä juurikaan mistään pysty keskustelemaan. Mihinkään ei voi mennä (esim. leffaan, urheilutapahtumiin ym.) ja kaikki on ihan älyttömän järjestelyn takana, koska kaverin mies tekee työtä, joka sisältää paljon matkustelua. Mä noin periaatteessa pidän lapsista, mutta en niin paljon, että jaksaisin niiden kanssa tuntikausia leikkiä ja kuunnella niiden juttuja. Kun kaipaisi aikuista seuraa.
Toki ymmärrän kaverin tilanteen myös, mutta en voi sanoa, etteikö tämä olisi vaikuttanut meidän ystävyyssuhteeseen. Mun mielestä ystävyyteen tarvitaan kaksi, enkä jaksa olla aina se, joka joustaa ja järjestelee omia menoja kaverin aikataulujen mukaan.
Muutaman vuoden päästä kaverisi lapset on kasvaneet. Ovat koulussa ja kaverisi varmasti jo takaisin työelämässä. Lapsille on helpompi saada hoitaja ja arki on paljon vähemmän hektistä ja rutiininomaista mitä pienten lasten kanssa väkisin on.
Jaksatko odottaa sinne asti? Muutama vuosi vain.
Ei sinun kaveriasiakaan hirveästi naurata, että kaikki kiva jää välistä miehen työn takia ja ehkä siksi, ettei ole niin paljon tukiverkkoja. Hän saattaa paljonkin ikävöidä sinua ja muita ystäviä, ja häntä saattaa harmittaa ettei keksi paljoa puheenaiheita koska oman elämän täyttää sillä hetkellä ne lapset. Hän näkee, ettei sinua kiinnosta ja se tuntuu pahalta. Been there.
Minä onneksi sain uusia ystäviä muista äideistä. Nyt kun lapset on koulussa yms., meillä on paljon aikaa sekä itselle että muille. Ne vanhat kaverit on jääneet, omasta tahdostaan. Ja voin sanoa, että jos ja kun heille syntyy omia lapsia ja ehkä kaipaisivat vertaistukea, en ole sitä antamassa enää.
En sano, että tämä lapsellinen ystäväni on kokonaan pois elämästäni. Mutta en voi myöskään ajatella, ettenkö jatkaisi elämääni eteenpäin ja odottella, että ystävä ehtii mukaan. Tuntuu se itsestäkin pahalta, ystävä ei ole läsnä, vaikka on siinä edessä, elämän ja ajatukset kun täyttää kaikki muu.
On helppo keksiä muita puheenaiheita, kuin omat lapset. Kysyy vaikka siltä kaverilta, että mitä kuuluu. Siinä on jo uusi puheenaihe.
Sinunko kaverisi ei koskaan mukamas kysy, mitä kuuluu? Pitääkö sen jälkeen sitten puhua vain sinusta? Sellaisen kuvan sinusta saa :/
No ei. Mutta jos vaikka kuulumisista keskusteleminen johtaisi johonkin kolmanteen aiheeseen. Tai neljänteen. Kuten keskustelut yleensä menee. Mutta sekin yleensä katkeaa siihen, kun toinen lapsista tarvii jotain. Jolloin se keskustelu palaa takaisin niihin lapsiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pöö kirjoitti:
Kyllä myös kateutta esiintyy. Minulle tämä valkeni kun olin menossa naimisiin. Lähetin ystävälle kutsun ja hän rehellisesti vastasi (pisteet siitä!), ettei pysty osallistumaan, koska tulee niin paha mieli kun toinenkin ystävä oli mennyt naimisiin ja hänellä itsellään sellaista ei ollut näköpiirissä. Ollaan väleissä vieläkin, mutta rehellisesti tuollaiset asiat voi ottaa aika koville.
Ehkä joillekin.
En ole koskaan ymmärtänyt kateutta, koska toisen saavutus tai menestys ei ole minulta pois.
Toisaalta nähtyäni vuosien ajan ystävieni miesvalintoja olen tyytyväinen eläessäni yksin. Kukaan ei huuda minulle, juopottele, sotke tai petä minua. Ehkä ystäväni kadehtivat minua, mutta eivät kehtaa myöntää? :D
On myös mahdollista, että toisten saavutus ja menestys ei ole sitä toisille. Vaikka itselle naimisiinmeno on saavutus ja menestystä, joku ei edes halua naimisiin eikä niin ollen anna sille arvoa saati ole kateellinen. Tai lapset; on helppo kuvitella, että joku ei käy, koska se on kateellinen, mutta entä jos lapsi onkin asia, jota hän ei halua eikä viitsi tulla kuuntelemaan kitinää ja kiukuttelua kun aikuisten asioita ei kuitenkaan voi puhua.
Vaikka joku sanoisi olevansa kateellinen asiasta x, se ei kuitenkaan tarkoita että jokainen olisi kateellinen asiasta x. Joku voi olla kateellinen asiasta y, jota itsellä ei olekaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi johtua siitä, että ystäväsi eivät enää pidä seuraasi mielenkiintoisena. Olet tehnyt itsellesi sellaisen kiiltokuvaelämän joka ei todellakaan kiinnosta sellaisia ihmisiä, jotka etsivät sisällöllistä elämää.
HA! Ai tarkoitatko että hänestä ei enää saa dokausseuraa, eikä lähdetä yhdessä iskemään yhden illan juttuja? Niin no, jokaiselle se sisällöllinen elämä voi merkitä eri asioita, toiselle se on lapsen saaminen ja toiselle se voi merkitä jännittäviä irtosuhteita.
No ei muakaan kiinnosta enää juurikaan hengailla parin lapsen saaneen ystävän kanssa, koska ne lapset on koko ajan siinä vaatimassa huomiota tai leikkikaveria, eikä siinä juurikaan mistään pysty keskustelemaan. Mihinkään ei voi mennä (esim. leffaan, urheilutapahtumiin ym.) ja kaikki on ihan älyttömän järjestelyn takana, koska kaverin mies tekee työtä, joka sisältää paljon matkustelua. Mä noin periaatteessa pidän lapsista, mutta en niin paljon, että jaksaisin niiden kanssa tuntikausia leikkiä ja kuunnella niiden juttuja. Kun kaipaisi aikuista seuraa.
Toki ymmärrän kaverin tilanteen myös, mutta en voi sanoa, etteikö tämä olisi vaikuttanut meidän ystävyyssuhteeseen. Mun mielestä ystävyyteen tarvitaan kaksi, enkä jaksa olla aina se, joka joustaa ja järjestelee omia menoja kaverin aikataulujen mukaan.
Muutaman vuoden päästä kaverisi lapset on kasvaneet. Ovat koulussa ja kaverisi varmasti jo takaisin työelämässä. Lapsille on helpompi saada hoitaja ja arki on paljon vähemmän hektistä ja rutiininomaista mitä pienten lasten kanssa väkisin on.
Jaksatko odottaa sinne asti? Muutama vuosi vain.
Ei sinun kaveriasiakaan hirveästi naurata, että kaikki kiva jää välistä miehen työn takia ja ehkä siksi, ettei ole niin paljon tukiverkkoja. Hän saattaa paljonkin ikävöidä sinua ja muita ystäviä, ja häntä saattaa harmittaa ettei keksi paljoa puheenaiheita koska oman elämän täyttää sillä hetkellä ne lapset. Hän näkee, ettei sinua kiinnosta ja se tuntuu pahalta. Been there.
Minä onneksi sain uusia ystäviä muista äideistä. Nyt kun lapset on koulussa yms., meillä on paljon aikaa sekä itselle että muille. Ne vanhat kaverit on jääneet, omasta tahdostaan. Ja voin sanoa, että jos ja kun heille syntyy omia lapsia ja ehkä kaipaisivat vertaistukea, en ole sitä antamassa enää.
En sano, että tämä lapsellinen ystäväni on kokonaan pois elämästäni. Mutta en voi myöskään ajatella, ettenkö jatkaisi elämääni eteenpäin ja odottella, että ystävä ehtii mukaan. Tuntuu se itsestäkin pahalta, ystävä ei ole läsnä, vaikka on siinä edessä, elämän ja ajatukset kun täyttää kaikki muu.
On helppo keksiä muita puheenaiheita, kuin omat lapset. Kysyy vaikka siltä kaverilta, että mitä kuuluu. Siinä on jo uusi puheenaihe.
Sinunko kaverisi ei koskaan mukamas kysy, mitä kuuluu? Pitääkö sen jälkeen sitten puhua vain sinusta? Sellaisen kuvan sinusta saa :/
No ei. Mutta jos vaikka kuulumisista keskusteleminen johtaisi johonkin kolmanteen aiheeseen. Tai neljänteen. Kuten keskustelut yleensä menee. Mutta sekin yleensä katkeaa siihen, kun toinen lapsista tarvii jotain. Jolloin se keskustelu palaa takaisin niihin lapsiin.
Tämä. Todella huono ja tyhmä esimerkki; ystävä mainitsee äipälle, että ystävämme lissukin leikkasi ja vaalensi hiuksensa että kyllä muuten sopii sille kun lissu on sellainen siropiirteinen niin lyhyt tukka tosi kiva, johon äippä että jaa minäkin olen ajatellut että menisi kampaajalle mutta mitä sitä turhaan kun on nämä lapset ja niinpä ollaan taas siirrytty "luontevasti" äipän lempiaiheeseen, lapsiin. On se kumma kun ei kukaan käy kylässä tai kutsu kahville, no mutta hei sehän johtuu tietenkin siitä kun ne on niin kateellisia!!!!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsekin lapsettomana olen etääntynyt monesta kaveristani sen jälkeen, kun he ovat saaneet lapsia. Elämäntilanteet vain muuttuivat liian erilaisiksi ja yhteisistä tapaamisista tuli hyvin väkinäisiä. En jaksanut sitä, että kaikki tapaamiset menivät täysin kaverien lasten ehdoilla ja mistään ei voinut puhua lasten keskeyttäessä jatkuvasti.
En käsitä miten joku voi keksiä selittää tällaista tilannetta kateudella. Elämäntilanteet muuttuvat ja on molemmin puolin kuluttavaa pitää kynsin hampain ystävyyssuhteista, jotka eivät enää toimi. Eikö ole sillon parempi, että kumpikin osapuoli etsii itselleen sellaisia kavereita, joiden kanssa viihtyy ja joilla on yhteinen elämäntilanne?
Vierailija kirjoitti:
Jotkut eivät enää halua olla ystäviä sen jälkeen kun perheellistyvät. Mistään muusta ei haluta puhua kuin lapsista, miehistä, mitä ne sanoi ja teki ja et arvaa mitä sitten ja sama alusta, jotakin tavallista asiaa jauhetaan päivästä toiseen että oli se nyt niin ihmeellistä kun se pirjopetteri sillätavalla sanoi sille tädille bussissa ja sillätavalla meni sinne kirjastoon. Toisen kuulumiset kuitataan "joo semmosta se oli ennenkuin oli lapsia" ja eikun taas miehen ja lapsen tekemisiin.
Ystävyys on vastavuoroista, molemmat antavat ja saavat. Jos se on sitä, että toinen kuuntelee jatkuvaa lopotusta "meidän arskakin sanoi ja pirjopetteri teki" ja muut keskustelunaiheet ja toisen kuulumiset kuitataan jollakin "niin joo ihan kiva, mutta arvaa mitä pirjopetteri..." tai "en mä tiedä eikä niin nykyään kiinnostakaan, mutta arska vaihtoi perheautoon ja...", niin se ei ole ystävyyttä ja välttelyn syynä ei ole kateus vaan se, että on vain niin tylsää seuraa.
Sitten parin vuoden päästä: "Miten se Arska kehtasikin pettää minua sen työpaikan uuden lorton kanssa?!! ja kuulemma perhe-elämä ei kiinnosta ja minäkin muka mammautunut, tämän kostan PirjoPetterin kautta!!"
Ap, et kai ota lapsiasi mukaan tapaamisiin?
Et kai selosta kavereillesi lasten tekemisiä?
Kukaan ei oikeesti JAKSA kuunnella a) lasten mölinää eikä b) selostusta pirjopatterin kehityksestä.
Niinhän kaikki äidit aina sanovat että eivät puhu vain lapsestaan ja miehestään mutta kun ei heidän elämässään ole mitään muuta sisältöä niin varmaan eivät edes tiedosta että heillä ei ole mitään muuta puhuttavaa ja oikeasti jauhavat koko ajan vaan lapsesta ja miehestä. Monet jopa sanovat juuri kuten ap, että eivät puhu heistä ollenkaan ja silti se on heidän ainoa puheenaiheensa. Jännä miten eivät itse huomaa koko asiaa.
Ymmärrän että lapsettomat kaihtavat lapsiperheitä.Omissa tutuissa on sellaisia jotka surutta tunnin myöhässä kun piti käydä ostamassa lapselle jotain jne.Siis ymmärrän jos lapsella hätä yms,mutta siis käyvät vaateostoksilla yms vaikka on sovittu tapaaminen.Ja ilmoittaa ei kai tarvitse?Lapsettomana on kai aikaa odotella...
Vierailija kirjoitti:
Minä ymmärrän ap:ta. En tiedä minkä ikäisiä muut vastaajat ovat, mutta kyllä se on totta, että kun nainen tulee tiettyyn ikään, niin helposti kadehditaan niitä hoikkia ja kauniita (tai pitkätukkaisia?). Jännä ilmiö että tällä palstalla aina se aloittaja on syyllinen,vaikka kaverit olisivat olleet kuinka mulkkuja tahansa. Eli se on suurimman osan vastaajien mielestä oikein, että kaverin syrjivät ja vika on tietty aloittajassa. On myös oikein jatkaa ap:n kiusaamista myös tässä ketjussa ja haukkua itsekeskeiseksi (ja varsinkin haukkua että aloittaja on maininnut pitkän tukan). Menkää itseenne ihmiset. Kuinkahan moni kananpersetukkainen plösö mamma siellä istuu ja kadehtii tätäkin aloittajaa, ja siksi kiusaa tässäkin ketjussa?
Hyvin sanottu, samaa mietin
Alue: Aihe vapaa
Jotkut eivät enää halua olla ystäviä sen jälkeen kun perheellistyvät. Mistään muusta ei haluta puhua kuin lapsista, miehistä, mitä ne sanoi ja teki ja et arvaa mitä sitten ja sama alusta, jotakin tavallista asiaa jauhetaan päivästä toiseen että oli se nyt niin ihmeellistä kun se pirjopetteri sillätavalla sanoi sille tädille bussissa ja sillätavalla meni sinne kirjastoon. Toisen kuulumiset kuitataan "joo semmosta se oli ennenkuin oli lapsia" ja eikun taas miehen ja lapsen tekemisiin.
Ystävyys on vastavuoroista, molemmat antavat ja saavat. Jos se on sitä, että toinen kuuntelee jatkuvaa lopotusta "meidän arskakin sanoi ja pirjopetteri teki" ja muut keskustelunaiheet ja toisen kuulumiset kuitataan jollakin "niin joo ihan kiva, mutta arvaa mitä pirjopetteri..." tai "en mä tiedä eikä niin nykyään kiinnostakaan, mutta arska vaihtoi perheautoon ja...", niin se ei ole ystävyyttä ja välttelyn syynä ei ole kateus vaan se, että on vain niin tylsää seuraa.