Lue keskustelun säännöt.
Mies halauasi abortoida down-lapsen
24.03.2017 |
Minä en. Miten muut onko käynyt näin tai ollut tällaisia keskusteluja?
Kommentit (433)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hirveää miten ihmiset suhtautuvat vammaisiin. Ja eletään sentään modernissa yhteiskunnassa. Häpeän näiden aborttia ehdottelevien puolesta.
Missä vika? Kyvyttömyydessä asettua vammaisen asemaan? Lapsia tehdään silkasta itsekyydestä tyydyttämään omia narsistisia tarpeita ja tätä voidaankin kutsua perveksioksi. Lapsesta tehdään oman egon jatko jonka avulla voidaan päteä. Eletään sentään modernissa yhteiskunnassa, jossa ihmisiä määrittelee muut asiat kuin lastenhoito.
Eikö ihmiset ymmärrä enää ihmisarvon päälle mitään. Jokainen meistä on ainutlaatuinen ja itsemääräämisoikeutemme pitäisi olla rikkomaton. Jokaisella on oma elämä.
Näillä meidän suomalaisten kriteereillä ydinaseilla vois hyvin hävittää koko eteläisen pallonpuoliskon vähintään. Eihän ne voi olla onnellisia, kun niillä on siellä kurjaa.
On on se kurjaa, ja toistemme armoilla täällä ollaan, ihan totta. Jos tämä pieni downvauva nyt hylättäs laatikkoon kadulle, niin se on sama fifty fifty tilanne kuin joka päivä sen jälkeenkin, joko joku pitää huolta ja tekee hyvin tai sitten kuolee pois. Silti meidän mielestä on vaan "realismia", että emme tee hyvin. Jos niin pahoja olemme, niin pitäisikö jotain asialle tehdä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies työskentelee down lasten parissa ja on sanonut että jos omalla lapsella todetaan downin syndrooma niin se on abortti. Heillä on lähes aina joitain muitakin sairauksia.
Itse en tiedä voisinko abortoida muttei minulla olekaan kokemusta down lapsista ja siitä kuinka haastavaa arki voikaan olla.
Olen 20 viikolla raskaana.
Olen työskennellyt kehitysvammaisten hoitolaitoksessa ja jos omalle kohdalle tulisi tuo valinta, abortoisin, jo sen lapsen takia. Laitokseenhan hän mitä todennäköisimmin päätyisi ennemmin tai myöhemmin kun vanhemmista aika jättää. Eikä se mitään leppoisaa elämää ole, siellä on kaikenlaiset kehitysvammaiset pistetty yhteen ja jos down on sieltä terveimmästä päästä, noissa paikoissa taantuu ihan taatusti. Loppujen lopuksi on siellä alusastioiden ja vaippojen armoilla. Mitä elämää se sellainen on?
Lapsena downit ovat vielä herttaisia mutta heistä tulee ylipainoisia, äkäisiä ja arvaamattomia aikuisia. Kyllä sellaisen kanssa on elämä aika hankalaa kun alkaa jo itselläkin olla vanhuus rasitteena.
Ymmärrän miestäsi.
En ole ap. Ja toistaiseksi ei ainakaan down epäilyä ole.
Niillä jotka ei ole ollut downien kanssa tekemisissä, voi olla kehitysvammaisen lapsen hoitamisesta turhan ruusuinen kuva.
Sen näkökulman halusin tuoda keskusteluun mukaan. Vanhempi, jolla ei ole kokemusta vammaisesta lapsesta (kuten minulla), voisi olla vaikea päättää. Todennäköisesti kuuntelisin miestäni tässä asiassa ja aborttiin päädyttäisiin jos down todettaisiin.
Voimia alkuperäisen viestin kirjoittajalle.
Minulla on kokemusta paljonkin, mutta minun mielipiteistäni ei tykätä. Minä kun en näe downeissa mitään kauheaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin tekisi minäkin, jos saisin tietää. Mulla ei riittäisi voimat vammaisen lapsen hoitoon.
No mikä sua sitten vaivaa?
Tai teitä muita, jotka vetoatte samaan. ?
Outoa sakkia..
Ootteko kuitenkin lapsia tehnyt sitten, silläkin riskillä, että vammautuvat ja joudutte kuitenkin sitten luopumaan heistä?
Minua vaivaa empaattisuus lasta kohtaan.
Olet sitten varmaan se sama, jonka mielestä muakaan ei pitäs olla koska isäni oli alkoholisti. Sellasta se on se teidän empaattisuus. Säälitte kuoliaaksi meidät poloiset.
Vierailija kirjoitti:
Saanko abortoida tummaihoisen vauvan, kun luulen rehellisesti etten jaksa sellaista kasvattaa täällä rasisti Suomessa?
Voinko abortoida tyttölapsen, koska toivon kovasti poikaa, enkä aio tehdä kuin yhden lapsen.
Tulin vähän katumapäälle, kun yhtäkkiä tajusin, että sikiöni geeneistä puolet on ääliömieheltäni, voinko abortoida vauvan tästä syystä, uskon rehellisesti että voimat ei riitä kahden ääliön kanssa elämiseen.
Ennen 12vkoa saat abortoida jokaisessa näistä tapauksista. Sukupuolta et voi tietenkään vielä siinä vaiheessa tietää. Toivottavaa olisi, että ihmiset ajattelisivat näitä asioita etukäteen, mutta on hyvä, että abortti on mahdollinen, jos ihmiset eivät tässä onnistu.
Vierailija kirjoitti:
Downin elinikä on sen verran alhainen että luultavasti koet lapsesi kuoleman. Fun times
Mitäs se nykyisin keskimäärin on. Reilusti päälle 50 v kuitenkin. Mutta voihan ap tietenkin elää sen jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin tekisi minäkin, jos saisin tietää. Mulla ei riittäisi voimat vammaisen lapsen hoitoon.
No mikä sua sitten vaivaa?
Tai teitä muita, jotka vetoatte samaan. ?
Outoa sakkia..
Ootteko kuitenkin lapsia tehnyt sitten, silläkin riskillä, että vammautuvat ja joudutte kuitenkin sitten luopumaan heistä?
Down-lapsi ei koskaan aikuistu. Tämän tietää jo siinä vaiheessa, kun päättää jatkaa raskautta. Tuo aikuistumisen puute aiheuttaa myös sen, että kun lapsen joutuu aikanaan laittamaan johonkin laitokseen, tämä down-aikuinen suhtautuu asiaan kuten lapsi: hänet on hylätty, hän pelkää, hänellä on koti-ikävä ja hän kaipaa perhettään. Downin synromaa sairastavien keskimääräinen elinikä on hieman alle 50 vuotta. Jos vanhempi on nyt esim 28-vuotias, jaksaako hän ihan oikeasti vielä yli 70-vuotiaanakin hoitaa aikuisen kokoista lasta?
Ei vammaisen vauvan tai taaperon hoitaminen ole sen kummempaa kuin terveenkään vauvan tai taaperon, jos lapsella ei ole vammansa lisäksi mitään sairauksia. Ongelma on siinä, että kehitysvammainen lapsi kasvaa fyysisesti, mutta ei henkisesti. On helppoa sanoa, että laittaa lapsen laitokseen sitten, jos ei enää jaksa. Ei se ole niin helppoa. Lastaan kuitenkin rakastaa ja tietää, että laitosolosuhteet eivät koskaan vastaa kotia eikä siellä ole läheisiä ja rakkaita ihmisiä vaan ainoastaan palkattuja työntekijöitä ja toisia kehitysvammaisia, jotka saattavat olla hyvinkin aggressiivisia tai muuten häiritseviä.
Nykyään tuntuu olevan ihan ok sanoa "rehellisesti" olevansa itsekäs moraaliton m...kku ja siihen vaan siskot huutaa amen, näin se on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saanko abortoida tummaihoisen vauvan, kun luulen rehellisesti etten jaksa sellaista kasvattaa täällä rasisti Suomessa?
Voinko abortoida tyttölapsen, koska toivon kovasti poikaa, enkä aio tehdä kuin yhden lapsen.
Tulin vähän katumapäälle, kun yhtäkkiä tajusin, että sikiöni geeneistä puolet on ääliömieheltäni, voinko abortoida vauvan tästä syystä, uskon rehellisesti että voimat ei riitä kahden ääliön kanssa elämiseen.
Ennen 12vkoa saat abortoida jokaisessa näistä tapauksista. Sukupuolta et voi tietenkään vielä siinä vaiheessa tietää. Toivottavaa olisi, että ihmiset ajattelisivat näitä asioita etukäteen, mutta on hyvä, että abortti on mahdollinen, jos ihmiset eivät tässä onnistu.
Eli sinustakin on väärin abortoida lapsi vammaisuuden takia, kun sen riskin on kuitenkin jo päättänyt ottaa, kun vauvaa alettiin tekemään.
Vai tuleeko se muka puuntakaa, että kaikki ei mene aina niin kuin Strömsössä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin tekisi minäkin, jos saisin tietää. Mulla ei riittäisi voimat vammaisen lapsen hoitoon.
No mikä sua sitten vaivaa?
Tai teitä muita, jotka vetoatte samaan. ?
Outoa sakkia..
Ootteko kuitenkin lapsia tehnyt sitten, silläkin riskillä, että vammautuvat ja joudutte kuitenkin sitten luopumaan heistä?
Down-lapsi ei koskaan aikuistu. Tämän tietää jo siinä vaiheessa, kun päättää jatkaa raskautta. Tuo aikuistumisen puute aiheuttaa myös sen, että kun lapsen joutuu aikanaan laittamaan johonkin laitokseen, tämä down-aikuinen suhtautuu asiaan kuten lapsi: hänet on hylätty, hän pelkää, hänellä on koti-ikävä ja hän kaipaa perhettään. Downin synromaa sairastavien keskimääräinen elinikä on hieman alle 50 vuotta. Jos vanhempi on nyt esim 28-vuotias, jaksaako hän ihan oikeasti vielä yli 70-vuotiaanakin hoitaa aikuisen kokoista lasta?
Ei vammaisen vauvan tai taaperon hoitaminen ole sen kummempaa kuin terveenkään vauvan tai taaperon, jos lapsella ei ole vammansa lisäksi mitään sairauksia. Ongelma on siinä, että kehitysvammainen lapsi kasvaa fyysisesti, mutta ei henkisesti. On helppoa sanoa, että laittaa lapsen laitokseen sitten, jos ei enää jaksa. Ei se ole niin helppoa. Lastaan kuitenkin rakastaa ja tietää, että laitosolosuhteet eivät koskaan vastaa kotia eikä siellä ole läheisiä ja rakkaita ihmisiä vaan ainoastaan palkattuja työntekijöitä ja toisia kehitysvammaisia, jotka saattavat olla hyvinkin aggressiivisia tai muuten häiritseviä.
Downin syndroomaa ei sairasteta. He aikuistuvat kuten muutkin. Useimmiten haluavat omaan kotiin eivätkä suinkaan vanhempien luo ikuisesti. Oma koti voi olla asuntola tai ryhmäkoti ja joidenkin kohdalla tavallinen vuokra asuntokin. Downit harrastavat, käyvät työssä tai työtoiminnassa, seurustelevat, avioituvat. Se pieni osa vaikeammin vammaisistakin muuttaa pois lapsuuskodista, kunhan vanhemmat malttavat päästää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hirveää miten ihmiset suhtautuvat vammaisiin. Ja eletään sentään modernissa yhteiskunnassa. Häpeän näiden aborttia ehdottelevien puolesta.
Missä vika? Kyvyttömyydessä asettua vammaisen asemaan? Lapsia tehdään silkasta itsekyydestä tyydyttämään omia narsistisia tarpeita ja tätä voidaankin kutsua perveksioksi. Lapsesta tehdään oman egon jatko jonka avulla voidaan päteä. Eletään sentään modernissa yhteiskunnassa, jossa ihmisiä määrittelee muut asiat kuin lastenhoito.
Eikö ihmiset ymmärrä enää ihmisarvon päälle mitään. Jokainen meistä on ainutlaatuinen ja itsemääräämisoikeutemme pitäisi olla rikkomaton. Jokaisella on oma elämä.
Näillä meidän suomalaisten kriteereillä ydinaseilla vois hyvin hävittää koko eteläisen pallonpuoliskon vähintään. Eihän ne voi olla onnellisia, kun niillä on siellä kurjaa.
On on se kurjaa, ja toistemme armoilla täällä ollaan, ihan totta. Jos tämä pieni downvauva nyt hylättäs laatikkoon kadulle, niin se on sama fifty fifty tilanne kuin joka päivä sen jälkeenkin, joko joku pitää huolta ja tekee hyvin tai sitten kuolee pois. Silti meidän mielestä on vaan "realismia", että emme tee hyvin. Jos niin pahoja olemme, niin pitäisikö jotain asialle tehdä?
Mutta Down-lapsella ei ole. Hänellä tulee aina olemaan kehitysvammaisuutensa vuoksi holhooja ja/tai edunvalvoja, joka tekee päätöksiä hänen puolestaan. Myös sellaisia, joista tämä kehitysvammainen ei yhtään tykkää tai olisi itse halunnut tehdä toisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin tekisi minäkin, jos saisin tietää. Mulla ei riittäisi voimat vammaisen lapsen hoitoon.
No mikä sua sitten vaivaa?
Tai teitä muita, jotka vetoatte samaan. ?
Outoa sakkia..
Ootteko kuitenkin lapsia tehnyt sitten, silläkin riskillä, että vammautuvat ja joudutte kuitenkin sitten luopumaan heistä?
Down-lapsi ei koskaan aikuistu. Tämän tietää jo siinä vaiheessa, kun päättää jatkaa raskautta. Tuo aikuistumisen puute aiheuttaa myös sen, että kun lapsen joutuu aikanaan laittamaan johonkin laitokseen, tämä down-aikuinen suhtautuu asiaan kuten lapsi: hänet on hylätty, hän pelkää, hänellä on koti-ikävä ja hän kaipaa perhettään. Downin synromaa sairastavien keskimääräinen elinikä on hieman alle 50 vuotta. Jos vanhempi on nyt esim 28-vuotias, jaksaako hän ihan oikeasti vielä yli 70-vuotiaanakin hoitaa aikuisen kokoista lasta?
Ei vammaisen vauvan tai taaperon hoitaminen ole sen kummempaa kuin terveenkään vauvan tai taaperon, jos lapsella ei ole vammansa lisäksi mitään sairauksia. Ongelma on siinä, että kehitysvammainen lapsi kasvaa fyysisesti, mutta ei henkisesti. On helppoa sanoa, että laittaa lapsen laitokseen sitten, jos ei enää jaksa. Ei se ole niin helppoa. Lastaan kuitenkin rakastaa ja tietää, että laitosolosuhteet eivät koskaan vastaa kotia eikä siellä ole läheisiä ja rakkaita ihmisiä vaan ainoastaan palkattuja työntekijöitä ja toisia kehitysvammaisia, jotka saattavat olla hyvinkin aggressiivisia tai muuten häiritseviä.
Ratkaisuksi ehdotat siis sen kolmen, neljänkymmenen vuoden skippaamista abortoimalla. ?
Tunnen minäkin yhden aikuisen downin läheisesti. Äitinsäkin tosiaan jo lähemmäs 70 vuotias, isä hoitanut osuutensa, muitakin lapsia ovat saaneet ja kasvattaneet.
Itse ehdottaisin, että empaattisiksi itseään mainostavat ihmiset auttaisivat näitä down-lasten vanhempia, näin meillä on tapana, sen sijaan, että vihjailtaisiin ihmisestä kuin hän olisi jokin hankinta. Tyyliin jaksatte nyt vaan itte haravoida, kun kerran ison pihan halusitte..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin tekisi minäkin, jos saisin tietää. Mulla ei riittäisi voimat vammaisen lapsen hoitoon.
No mikä sua sitten vaivaa?
Tai teitä muita, jotka vetoatte samaan. ?
Outoa sakkia..
Ootteko kuitenkin lapsia tehnyt sitten, silläkin riskillä, että vammautuvat ja joudutte kuitenkin sitten luopumaan heistä?
Down-lapsi ei koskaan aikuistu. Tämän tietää jo siinä vaiheessa, kun päättää jatkaa raskautta. Tuo aikuistumisen puute aiheuttaa myös sen, että kun lapsen joutuu aikanaan laittamaan johonkin laitokseen, tämä down-aikuinen suhtautuu asiaan kuten lapsi: hänet on hylätty, hän pelkää, hänellä on koti-ikävä ja hän kaipaa perhettään. Downin synromaa sairastavien keskimääräinen elinikä on hieman alle 50 vuotta. Jos vanhempi on nyt esim 28-vuotias, jaksaako hän ihan oikeasti vielä yli 70-vuotiaanakin hoitaa aikuisen kokoista lasta?
Ei vammaisen vauvan tai taaperon hoitaminen ole sen kummempaa kuin terveenkään vauvan tai taaperon, jos lapsella ei ole vammansa lisäksi mitään sairauksia. Ongelma on siinä, että kehitysvammainen lapsi kasvaa fyysisesti, mutta ei henkisesti. On helppoa sanoa, että laittaa lapsen laitokseen sitten, jos ei enää jaksa. Ei se ole niin helppoa. Lastaan kuitenkin rakastaa ja tietää, että laitosolosuhteet eivät koskaan vastaa kotia eikä siellä ole läheisiä ja rakkaita ihmisiä vaan ainoastaan palkattuja työntekijöitä ja toisia kehitysvammaisia, jotka saattavat olla hyvinkin aggressiivisia tai muuten häiritseviä.
Downin syndroomaa ei sairasteta. He aikuistuvat kuten muutkin. Useimmiten haluavat omaan kotiin eivätkä suinkaan vanhempien luo ikuisesti. Oma koti voi olla asuntola tai ryhmäkoti ja joidenkin kohdalla tavallinen vuokra asuntokin. Downit harrastavat, käyvät työssä tai työtoiminnassa, seurustelevat, avioituvat. Se pieni osa vaikeammin vammaisistakin muuttaa pois lapsuuskodista, kunhan vanhemmat malttavat päästää.
Eivät aikuistu. Tarkoitan aikuistumisella sitä, että henkilö pystyy kantamaan vastuun omasta elämästään sekä huolehtimaan itse, että saa vammansa vuoksi tarvitsemat palvelut. Ei aikuistuminen ole lapsuudenkodista pois muuttamista vaan sitä, että pystyy järjestelemään asioitaan ihan itse alkaen niinkin yksinkertaisista asioista kuin tapaturman sattuessa pitää hakea vakuutusyhtiöltä korvauksia. Lievinkään kehitysvamman taso ei downeilla ole sellainen, että he pystyisivät itsenäisesti hoitamaan asioitaan. Edes niin, että itsenäisesti tietäisivät, mistä tarvitsemaansa apua pitää kysyä ja osaisivat sitä kysyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hirveää miten ihmiset suhtautuvat vammaisiin. Ja eletään sentään modernissa yhteiskunnassa. Häpeän näiden aborttia ehdottelevien puolesta.
Missä vika? Kyvyttömyydessä asettua vammaisen asemaan? Lapsia tehdään silkasta itsekyydestä tyydyttämään omia narsistisia tarpeita ja tätä voidaankin kutsua perveksioksi. Lapsesta tehdään oman egon jatko jonka avulla voidaan päteä. Eletään sentään modernissa yhteiskunnassa, jossa ihmisiä määrittelee muut asiat kuin lastenhoito.
Eikö ihmiset ymmärrä enää ihmisarvon päälle mitään. Jokainen meistä on ainutlaatuinen ja itsemääräämisoikeutemme pitäisi olla rikkomaton. Jokaisella on oma elämä.
Näillä meidän suomalaisten kriteereillä ydinaseilla vois hyvin hävittää koko eteläisen pallonpuoliskon vähintään. Eihän ne voi olla onnellisia, kun niillä on siellä kurjaa.
On on se kurjaa, ja toistemme armoilla täällä ollaan, ihan totta. Jos tämä pieni downvauva nyt hylättäs laatikkoon kadulle, niin se on sama fifty fifty tilanne kuin joka päivä sen jälkeenkin, joko joku pitää huolta ja tekee hyvin tai sitten kuolee pois. Silti meidän mielestä on vaan "realismia", että emme tee hyvin. Jos niin pahoja olemme, niin pitäisikö jotain asialle tehdä?
Mutta Down-lapsella ei ole. Hänellä tulee aina olemaan kehitysvammaisuutensa vuoksi holhooja ja/tai edunvalvoja, joka tekee päätöksiä hänen puolestaan. Myös sellaisia, joista tämä kehitysvammainen ei yhtään tykkää tai olisi itse halunnut tehdä toisin.
Nyt ei puhuta siitä, saako joka päivä syödä suklaalevyn.
Onko ennakoiva eutanasia (abortti) tässä tapauksessa mielestäsi hyvää edunvalvontaa, varsinkin kun asia perustellaan edunvalvojan omilla vaivoilla tai spekulatiivisella kurjuudella, jota ehkä tulee tapahtumaan joskus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hirveää miten ihmiset suhtautuvat vammaisiin. Ja eletään sentään modernissa yhteiskunnassa. Häpeän näiden aborttia ehdottelevien puolesta.
Missä vika? Kyvyttömyydessä asettua vammaisen asemaan? Lapsia tehdään silkasta itsekyydestä tyydyttämään omia narsistisia tarpeita ja tätä voidaankin kutsua perveksioksi. Lapsesta tehdään oman egon jatko jonka avulla voidaan päteä. Eletään sentään modernissa yhteiskunnassa, jossa ihmisiä määrittelee muut asiat kuin lastenhoito.
Eikö ihmiset ymmärrä enää ihmisarvon päälle mitään. Jokainen meistä on ainutlaatuinen ja itsemääräämisoikeutemme pitäisi olla rikkomaton. Jokaisella on oma elämä.
Näillä meidän suomalaisten kriteereillä ydinaseilla vois hyvin hävittää koko eteläisen pallonpuoliskon vähintään. Eihän ne voi olla onnellisia, kun niillä on siellä kurjaa.
On on se kurjaa, ja toistemme armoilla täällä ollaan, ihan totta. Jos tämä pieni downvauva nyt hylättäs laatikkoon kadulle, niin se on sama fifty fifty tilanne kuin joka päivä sen jälkeenkin, joko joku pitää huolta ja tekee hyvin tai sitten kuolee pois. Silti meidän mielestä on vaan "realismia", että emme tee hyvin. Jos niin pahoja olemme, niin pitäisikö jotain asialle tehdä?
Mutta Down-lapsella ei ole. Hänellä tulee aina olemaan kehitysvammaisuutensa vuoksi holhooja ja/tai edunvalvoja, joka tekee päätöksiä hänen puolestaan. Myös sellaisia, joista tämä kehitysvammainen ei yhtään tykkää tai olisi itse halunnut tehdä toisin.
Ai mitä ei ole? Omaa elämääkö? Kyllä kehitysvammainenkin omista asioistaan päättää pitkälle. Tietenkin on hyvä, että joku valvoo esim raha-asioissa.
Mielestäni suurin ongelma on se, ettei yhteiskunnan tukipalvelujen saatavuudesta tule olemaan mitään takeita. Onko 30 vuoden kuluttua ryhmäkoteja tms. vai joutuvatko vanhemmat vastaamaan kehitysvammaisista täysin.
Laitospaikkoja on nyt jo aivan minimaalisen vähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin tekisi minäkin, jos saisin tietää. Mulla ei riittäisi voimat vammaisen lapsen hoitoon.
No mikä sua sitten vaivaa?
Tai teitä muita, jotka vetoatte samaan. ?
Outoa sakkia..
Ootteko kuitenkin lapsia tehnyt sitten, silläkin riskillä, että vammautuvat ja joudutte kuitenkin sitten luopumaan heistä?
Down-lapsi ei koskaan aikuistu. Tämän tietää jo siinä vaiheessa, kun päättää jatkaa raskautta. Tuo aikuistumisen puute aiheuttaa myös sen, että kun lapsen joutuu aikanaan laittamaan johonkin laitokseen, tämä down-aikuinen suhtautuu asiaan kuten lapsi: hänet on hylätty, hän pelkää, hänellä on koti-ikävä ja hän kaipaa perhettään. Downin synromaa sairastavien keskimääräinen elinikä on hieman alle 50 vuotta. Jos vanhempi on nyt esim 28-vuotias, jaksaako hän ihan oikeasti vielä yli 70-vuotiaanakin hoitaa aikuisen kokoista lasta?
Ei vammaisen vauvan tai taaperon hoitaminen ole sen kummempaa kuin terveenkään vauvan tai taaperon, jos lapsella ei ole vammansa lisäksi mitään sairauksia. Ongelma on siinä, että kehitysvammainen lapsi kasvaa fyysisesti, mutta ei henkisesti. On helppoa sanoa, että laittaa lapsen laitokseen sitten, jos ei enää jaksa. Ei se ole niin helppoa. Lastaan kuitenkin rakastaa ja tietää, että laitosolosuhteet eivät koskaan vastaa kotia eikä siellä ole läheisiä ja rakkaita ihmisiä vaan ainoastaan palkattuja työntekijöitä ja toisia kehitysvammaisia, jotka saattavat olla hyvinkin aggressiivisia tai muuten häiritseviä.
Downin syndroomaa ei sairasteta. He aikuistuvat kuten muutkin. Useimmiten haluavat omaan kotiin eivätkä suinkaan vanhempien luo ikuisesti. Oma koti voi olla asuntola tai ryhmäkoti ja joidenkin kohdalla tavallinen vuokra asuntokin. Downit harrastavat, käyvät työssä tai työtoiminnassa, seurustelevat, avioituvat. Se pieni osa vaikeammin vammaisistakin muuttaa pois lapsuuskodista, kunhan vanhemmat malttavat päästää.
Eivät aikuistu. Tarkoitan aikuistumisella sitä, että henkilö pystyy kantamaan vastuun omasta elämästään sekä huolehtimaan itse, että saa vammansa vuoksi tarvitsemat palvelut. Ei aikuistuminen ole lapsuudenkodista pois muuttamista vaan sitä, että pystyy järjestelemään asioitaan ihan itse alkaen niinkin yksinkertaisista asioista kuin tapaturman sattuessa pitää hakea vakuutusyhtiöltä korvauksia. Lievinkään kehitysvamman taso ei downeilla ole sellainen, että he pystyisivät itsenäisesti hoitamaan asioitaan. Edes niin, että itsenäisesti tietäisivät, mistä tarvitsemaansa apua pitää kysyä ja osaisivat sitä kysyä.
Sitä varten on olemassa apua ja avustajia. En ollenkaan epäile etteikö olisi tulevaisuudessakin.
Suuresti Suomen kansan suosiossa olleen euroviisuedustaja-punkki-poppoomme kannattaisi lukea tämäkin keskustelu, jossa Suomen kansan todelliset tunnot heidänlaisiaan kohtaan paljastuvat.
Tai ehkä ei kannata, älkää vaan kukaan mainitko nimeltä, etteivät eksy tähän ihmisoikeuksia sortavaan keskusteluun.
Juu eläkää vaan, kunhan elämisenne ei vaan ole minulta pois, eli olkaa vaan muiden poikia ja tyttöjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hirveää miten ihmiset suhtautuvat vammaisiin. Ja eletään sentään modernissa yhteiskunnassa. Häpeän näiden aborttia ehdottelevien puolesta.
Missä vika? Kyvyttömyydessä asettua vammaisen asemaan? Lapsia tehdään silkasta itsekyydestä tyydyttämään omia narsistisia tarpeita ja tätä voidaankin kutsua perveksioksi. Lapsesta tehdään oman egon jatko jonka avulla voidaan päteä. Eletään sentään modernissa yhteiskunnassa, jossa ihmisiä määrittelee muut asiat kuin lastenhoito.
Eikö ihmiset ymmärrä enää ihmisarvon päälle mitään. Jokainen meistä on ainutlaatuinen ja itsemääräämisoikeutemme pitäisi olla rikkomaton. Jokaisella on oma elämä.
Näillä meidän suomalaisten kriteereillä ydinaseilla vois hyvin hävittää koko eteläisen pallonpuoliskon vähintään. Eihän ne voi olla onnellisia, kun niillä on siellä kurjaa.
On on se kurjaa, ja toistemme armoilla täällä ollaan, ihan totta. Jos tämä pieni downvauva nyt hylättäs laatikkoon kadulle, niin se on sama fifty fifty tilanne kuin joka päivä sen jälkeenkin, joko joku pitää huolta ja tekee hyvin tai sitten kuolee pois. Silti meidän mielestä on vaan "realismia", että emme tee hyvin. Jos niin pahoja olemme, niin pitäisikö jotain asialle tehdä?
Mutta Down-lapsella ei ole. Hänellä tulee aina olemaan kehitysvammaisuutensa vuoksi holhooja ja/tai edunvalvoja, joka tekee päätöksiä hänen puolestaan. Myös sellaisia, joista tämä kehitysvammainen ei yhtään tykkää tai olisi itse halunnut tehdä toisin.
Nyt ei puhuta siitä, saako joka päivä syödä suklaalevyn.
Onko ennakoiva eutanasia (abortti) tässä tapauksessa mielestäsi hyvää edunvalvontaa, varsinkin kun asia perustellaan edunvalvojan omilla vaivoilla tai spekulatiivisella kurjuudella, jota ehkä tulee tapahtumaan joskus.
Mulla ei ole abortin suhteen mielipidettä puolesta eikä vastaan. Jokainen vanhempi päättäköön itse, mitä tekee. On kuitenkin hyvä päätöstä tehdessään miettiä, mitä kehitysvammaisen lapsen synnyttämisestä seuraa. Ja miettiä vuosikymmenten päähän eikä vain ensi viikkoon. En ole abortin kannattaja (enkä vastustajakaan) ja mulla on itsellänikin vammainen lapsi. Ei varmasti olisi, jos vamma olisi huomattu raskauden aikana. Onneksi ei huomattu.
Lapsi voi vammautua myöhemminkin elämässään ja silloin on asioita ja elämää järjestettävä siten, että lapsen on mahdollisimman hyvä olla. Mitä se vanhemmilta ja sisaruksilta vaatii, on aina tapauskohtaista. Jos päättää antaa raskauden jatkua, vaikka lapsi on kehitysvammainen, monet asiat ovat varmasti tulossa eikä kuten silloin, jos lapsi syntyy terveenä ja ehkä vammautuu joskus myöhemmin.
Minusta tärkeää asiaa miettiessään on katsoa asiaa tulevaisuuteen eikä vain nykyhetkeen. Jos on sitä mieltä, että ei haittaa, vaikka elämäni tästä eteenpäin tulee olemaan hyvin erilaista kuin terveen lapsen kanssa, niin en minä aborttia suosittele. En suosittele sitä muutenkaan, mutta JOS on kahden vaiheilla, niin ei nyt ihan oikeasti kannata maalata mitään ruusuista tulevaisuudenkuvaa ja tehdä päätöstään sen perusteella. Kun on realisti, tunnistaa omat voimavaransa, puolisonsa voimavarat, perheen muiden lasten tarpeet, tukiverkostonsa, mahdollisuutensa käydä tai olla käymättä töissä vammaisen lapsen vanhempana, kykynsä tapella byrokratiaa vastaan ja tehdä uudestaan ja uudestaan valituksia virkamiesten päätöksistä (tai vaihtoehtoisesti luovuttaa ja hyväksyä virkamiesten virheellisetkin päätökset, jotka ovat lapsen edun vastaisia) jne ja on edelleen sitä mieltä, että jaksaa, pystyy ja osaa, niin en näe mitään syytä tehdä aborttia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin tekisi minäkin, jos saisin tietää. Mulla ei riittäisi voimat vammaisen lapsen hoitoon.
No mikä sua sitten vaivaa?
Tai teitä muita, jotka vetoatte samaan. ?
Outoa sakkia..
Ootteko kuitenkin lapsia tehnyt sitten, silläkin riskillä, että vammautuvat ja joudutte kuitenkin sitten luopumaan heistä?
Down-lapsi ei koskaan aikuistu. Tämän tietää jo siinä vaiheessa, kun päättää jatkaa raskautta. Tuo aikuistumisen puute aiheuttaa myös sen, että kun lapsen joutuu aikanaan laittamaan johonkin laitokseen, tämä down-aikuinen suhtautuu asiaan kuten lapsi: hänet on hylätty, hän pelkää, hänellä on koti-ikävä ja hän kaipaa perhettään. Downin synromaa sairastavien keskimääräinen elinikä on hieman alle 50 vuotta. Jos vanhempi on nyt esim 28-vuotias, jaksaako hän ihan oikeasti vielä yli 70-vuotiaanakin hoitaa aikuisen kokoista lasta?
Ei vammaisen vauvan tai taaperon hoitaminen ole sen kummempaa kuin terveenkään vauvan tai taaperon, jos lapsella ei ole vammansa lisäksi mitään sairauksia. Ongelma on siinä, että kehitysvammainen lapsi kasvaa fyysisesti, mutta ei henkisesti. On helppoa sanoa, että laittaa lapsen laitokseen sitten, jos ei enää jaksa. Ei se ole niin helppoa. Lastaan kuitenkin rakastaa ja tietää, että laitosolosuhteet eivät koskaan vastaa kotia eikä siellä ole läheisiä ja rakkaita ihmisiä vaan ainoastaan palkattuja työntekijöitä ja toisia kehitysvammaisia, jotka saattavat olla hyvinkin aggressiivisia tai muuten häiritseviä.
Downin syndroomaa ei sairasteta. He aikuistuvat kuten muutkin. Useimmiten haluavat omaan kotiin eivätkä suinkaan vanhempien luo ikuisesti. Oma koti voi olla asuntola tai ryhmäkoti ja joidenkin kohdalla tavallinen vuokra asuntokin. Downit harrastavat, käyvät työssä tai työtoiminnassa, seurustelevat, avioituvat. Se pieni osa vaikeammin vammaisistakin muuttaa pois lapsuuskodista, kunhan vanhemmat malttavat päästää.
Eivät aikuistu. Tarkoitan aikuistumisella sitä, että henkilö pystyy kantamaan vastuun omasta elämästään sekä huolehtimaan itse, että saa vammansa vuoksi tarvitsemat palvelut. Ei aikuistuminen ole lapsuudenkodista pois muuttamista vaan sitä, että pystyy järjestelemään asioitaan ihan itse alkaen niinkin yksinkertaisista asioista kuin tapaturman sattuessa pitää hakea vakuutusyhtiöltä korvauksia. Lievinkään kehitysvamman taso ei downeilla ole sellainen, että he pystyisivät itsenäisesti hoitamaan asioitaan. Edes niin, että itsenäisesti tietäisivät, mistä tarvitsemaansa apua pitää kysyä ja osaisivat sitä kysyä.
Sitä varten on olemassa apua ja avustajia. En ollenkaan epäile etteikö olisi tulevaisuudessakin.
30 vuoden kokemuksella voin kertoa, että yksikään kuntien tai valtion palkkaama työntekijä ei koskaan edes ehdota mitään sellaista apua tai palvelua, jota asiakas ei itse älyä kysyä. Tai jos ehdottaakin, kyseessä on aina kaikista pienin ja vähäisin apu, jota lain perusteella voidaan antaa. Vaikka asiakkaalla lain mukaan olisikin oikeus paljon suurempaankin apuun, sitä ei kerrota. Jos saat vakuutusyhtiöstä, Kelasta tai muulta virkamieheltä kielteisen tai virheellisen päätöksen, ei kukaan näistä palkkansa eteen avustavista vaivaudu edes katsomaan, onko päätös oikein ja lain kirjaimen mukainen. Puhumattakaan, että alkaisivat auttaa ja tukea sinua joskus vuosiakin kestävän valitusrumban kanssa.
Mä olen niiiiiiiiin monet kerrat asioita kysyessänikin saanut vastaukseksi, että ei meidän kunnassa, ei koske teidän perhettä, ei ei ja vielä kerran ei. Ihan itse on pitänyt selvittää lakipykälät, asetukset, ohjeistukset ja ennakkotapaukset. Itse pitää ottaa selvää, kenelle soittaa seuraavaksi ja mitä kanavaa pitkin mikäkin asia viedään eteenpäin. Pitää tietää, milloin seuraava askel on virkamiehen esimies, milloin Kelan lakimies, milloin tietyn vastuualueen apulaiskaupunginjohtaja jne.
En ole ap. Ja toistaiseksi ei ainakaan down epäilyä ole.
Niillä jotka ei ole ollut downien kanssa tekemisissä, voi olla kehitysvammaisen lapsen hoitamisesta turhan ruusuinen kuva.
Sen näkökulman halusin tuoda keskusteluun mukaan. Vanhempi, jolla ei ole kokemusta vammaisesta lapsesta (kuten minulla), voisi olla vaikea päättää. Todennäköisesti kuuntelisin miestäni tässä asiassa ja aborttiin päädyttäisiin jos down todettaisiin.
Voimia alkuperäisen viestin kirjoittajalle.