Mies halauasi abortoida down-lapsen

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Chris_Burke

Tämän tähdittämän tv-sarjan haluaisin nähdä uusintana tai hankkia dvd:nä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehesi on yököttävä! Eli lapsi olisi saatava, mutta vain terve sellainen, muu ei kelpaa. Jos ihminen oikeasti haluaa äidiksi tai isäksi pitää olla valmis ottaa vastaan lapsi kuin lapsi, vaikka vammainen sellainen.

Teidän uskovaisten pahuus on joitain aivan käsittämätöntä. Lapsellani saa olla mieluummin vaikka Down-syndrooma kuin Jeesus-syndrooma. 

Allekirjoitan, vaikka itse yliluonnolliseen uskonkin. Kierompia ja julmempia ihmisiä saa hakea.

AP, jos aiot hankkia lapsen varaudu siihen että kasvattamiseen voi mennä tuplasti tai jopa kolme kertaa enemmän aikaa ja energiaa kuin "normaalin" lapsen kasvattamiseen, ja se kasvatus kestää vuosia pidempään.

Mulla omalla veljellä down syndrooma ja lapsena huoletti että miten äiti jaksaa. Tunsin valtavaa syyllisyyttä siitä kun en voinut paremmin auttaa ikäni takia (olen perheen nuorin, ja näitä muistikuvia mulla on tarhaiästä saakka) ja vielä vanhempanakin mietin sitä taakan määrää jonka äiti otti harteilleen. Isä ei työnsä vuoksi pystynyt hoitamaan veljeäni yhtä paljon kuin äiti.

Tietysti rakastan veljeäni sellaisena kuin hän on, mutta kaikkien meidän elämä olisi ollut niin paljon helpompaa jos hän olisi ollut terve. Se on vaan fakta.

Mieti tarkkaan, mikä elämässä muuttuu ja mistä olet valmis luopumaan. Ja mieti, haluatko lisää lapsia koska on hyvin mahdollista ettet kykene/jaksa hankkia enempää, ja jos hankit, siihen saattaa mennä vuosia.

Mitä ikinä päätätkin, toivotan kaikkea parasta.

Lapsivesinäytteessä paljastuu jos häikkää eli voi päättää ettei vastaan ota jos tuntuu että voimat ei riitä.

Tapa tapa tapa jos et ei-täydellistä lasta halua. Siinä nykyajan mantra.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Järkyttävää mitä kommentteja! Abortti hyväksytään, ja varsinkin jos lapsi on vammainen. Tässä taas nähdään ns. äitien (ja isien?) todelliset värit. Suurin osa palstan "äideistä" ei ansaitse tulla kutsutuksi äideiksi.

Oikea äiti ei hyväksy aborttia missään tilanteessa.

Kuules olen tehnyt abortin myös tietämättä ollenkaan, olisiko sikiö ollut terve vai ei. Se lapsi ei varmasti olisi saanut sellaisia eväitä elämään, että hänestä olisi voinut odottaa tulevan tasapainoinen ja rakastettu ihminen. Todennäköisesti olisi joutunut laitoskierteeseen, oli terve tai ei.

Päivääkään en ole katunut sitä aborttia. Hänen aikansa ei ollut vielä. Maailma olisi paljon parempi paikka, jos moni muukin raskaana oleva miettisi asiaa syntyvän lapsen tulevaisuuden kannalta, eikä omia itsekkäitä syitään.

"Hänen aikansa ei ollut vielä" no milloin se sitten on? Milloin hän saa elää?

Voi olla, että hän on jo asettunut johonkin toiseen lapseen. Voi olla että hän on vielä energiapyörteessä odottamassa uutta tilaisuutta. Voi olla, että mitään häntä ei ole koskaan ollutkaan, kyseessä on kuitenkin pelkkä soluröykkiö, jolla ei ollut mitään mahdollisuuksia selviytyä ulkomaailmassa edes lääketieteen avulla.

Kuitenkin, siitä soluröykkiöstä ei ollut tarkoitus tulla ihminen, vaan sen paikka oli enemmän vaikka kantasolututkimuksessa. En tiedä, miten aborttimateriaali jatkokäsitellään. Toivottavasti tiedettä hyödyntäen.

Kuinka niin ei olisi ollut mahdollisuutta selvitä? Eikös hänen pitänyt olla oletettavasti terve lapsi?

Ei ollut mahdollisuutta, kun tein abortin. Terveydellä ei ollut mitään merkitystä. Kohdusta ulkomaailmaan tullut 10 viikkoinen sikiö ei ole elinkelpoinen edes lääketieteen avulla.

Sillä soluröykkiöllä ei ollut vaihtoehto kasvaa ihmiseksi, koska minulla ei siihen rahkeita ollut. Kuinka vaikeaa on ymmärtää, että toiset arvottavat myös elämänlaadun, eikä pidä vain elossa olemista mitenkään itseisarvona. Tuolla sairaaloissa makaa moni täyden elämän elänyt ihminen, joiden olisi mielestäni aika jatkaa manan majoille. Ja monet heistä haluaa sitä itsekin.

Ja luojalle tai spagettimonsterille kiitos, että abortti on suomessa laillinen.

Jos sulla ei itselläsi ollut rahkeita lapsen kasvattamiseen niin olisit voinut antaa lapsen adoptioon. Surullista että abortti on Suomessa laillinen koska sen takia sinä ja kaltaisesi pääsitte teoistanne kuin koira veräjästä.

Niin, adoptoinnissakin on monta muttaa, jotka vaikuttavat lapsen ja odottavan äidin psyykkeeseen. Puhumattakaan siihen äidin fyysiseen rasitukseen. Tutkimukset osoittavat, että adoptoiduilla lapsilla on reilusti enemmän masennusta ja muita mielenterveyden ongelmia jo heti elämänsä ensimmäisen hylkäyksen takia. Mielestäni on julmaa kiduttaa syntynyttä lasta henkisesti tällä tavalla.

Jos sen 10 viikkoisen sikiön olisi voitu siirtää vaikka lasta haluavan naisen kohtuun kasvamaan, tai lasikuvun alle kehittymään, niin olisin suostunut siihen. Onneksi sinun tavalla ajattelevat ovat iso vähemmistö tässä maassa. Onneksi naisella on Suomessa oikeus omaan kehoonsa. Onneksi suurin osa ajattelee järkevästi ja lääketieteellisten määritelmien kautta, mikä ero on solumöykyllä ja lapsella.

Adoptio on silti aina parempi vaihtoehto kuin lapsen tappaminen.

10-viikkoinen ei ole mikään solumöykky vaan sillä on jo selkeästi raajat, pää, sydän joka on sykkinyt jo kuukauden ja jopa sisäelimiä. Tämän todistaa meille lääketiede joka on nykyään sen verran kehittynyttä että abortintekijät eivät voi enää puolustella itseään sanomalla että ei se mikään ihminen ollut.

Ja abortissa ei ole kyse mistään naisen oikeudesta omaan kehoon vaan ihmisen tappamisesta. Jos nainen ei halua lasta niin hänellä on oikeus päättää kehostaan kieltäytymällä seksistä mutta jos kuitenkin harrastaa seksiä niin silloin antaa myös suostumuksen mahdollisesti alkavaan raskauteen ja siitä seuraavaan synnytykseen. Et voi noukkia rusinoita pullasta päättämällä että seksi olisi kiva mutta jos siitä seuraa lapsi niin tapan sen.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä vanhempi tarkistaa, että lapsilla on turvavyö kiinni. Hyvä vanhempi ei yllytä hyppäämään pääedellä tyhjään uima-altaaseen. Hyvä vanhempi ei syötä lapsilleen partateriä. Hyvä vanhempi ei muutenkaan tee tahallaan lisää vammaisia lapsia, vaikka uskovaiset mätäpaiseet siihen painostavat. 

Ei niitä vammaisia lapsia tarkoituksella tehdäkään vaan vammat ovat FASia lukuunottamatta kaikki sellaisia ettei niihin voi itse vaikuttaa. Törkeää edes väittää sellaista. Uskon että jokainen vammaisen lapsen, syntyneen tai syntymättömän, vanhempi parantaisi lapsen heti jos voisi. Abortti ei paranna.

Vuosien myötä suhtautumiseni aborttiin on muuttunut suvaitsevaisemmaksi ja ymmärtäväisemmäksi. En ole enää mustavalkoinen, nään harmaatkin sävyt, kuten muutenkin elämässä.

Nuorena se oli ehdoton ei muutoin kuin jos äidin henki olisi vaarassa raskauden jatkuessa.

Näin kuusikymppisenä miettii asiaa siltä kannalta etten tässä iässä jaksaisi hoitaa enää lasta. Minulle tulee säälintunteita kun näen kaupoissa ikääntyneitä äitejä (niin todellakin äitejä ei isiä) vammaisten lastensa kanssa. Voin vain kuvitella miten rankkaa heidän elämänsä on jokainen päivä.

Hoitotaakka jää useimmiten naisten vastuulle. Jos siihen olet valmis lopuksi ikääsi niin pidä lapsi.

On normaalia ajatella että lapset lentää aikanaan pesästä ja jossain vaiheessa pärjäävät itsenäisesti, tätä varmuutta ei ole downin kanssa. Toki tuettua asumista on tarjolla ja monet päätyvät tähän ratkaisuun.

Mitä tapahtuu jos sairastut vakavasti lapsen ollessa pieni, kuka ottaisi hoitaakseen down-lapsesi oletuksella ettei miehestäsi siihen olisi.

Olen nähnyt paljon down-lapsia ja suurin osa heistä vaikuttaa suloisilta. Downin astetta ei voi etukäteen ennustaa, osuuko helppo hänelle vähän vai paljon liitännäissairauksia ja mikä on henkinen taso.

Ison asian äärellä olet. Muista kuitenkin ettei kukaan voi tai saa pakottaa sinua abortoimaan, päätös on sinun.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ja päätimme olla lapsen puolella.

En tiedä, mitä lapsen puolella oleminen tälle vastaajalle tarkoitti, mutta minä tekisin nimenomaan lapsen parhaaksi abortoimalla hänet. On epäinhimillistä antaa vammaiselle lapselle elämä elettäväksi, kun se ei ole helppoa meille vammattomillekaan. Tuntuu hirvittävän itsekkäältä, että tietoisesti saadaan vammainen lapsi, ihan vain kun nyt satutaan haluamaan lapsi.

Tietenkin miehen on helpompi sanoa, kun ei sisällään kanna lasta.

Mutta kyllä se olis sunkin ihan hyvä käydä tarkasti läpi mitä down lapsi tuo elämään tullessaan.. ihan vaan että tiedät sitten mihin olet ryhtymässä.

Lopullisen päätöksen teet kuitenkin sinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Järkyttävää mitä kommentteja! Abortti hyväksytään, ja varsinkin jos lapsi on vammainen. Tässä taas nähdään ns. äitien (ja isien?) todelliset värit. Suurin osa palstan "äideistä" ei ansaitse tulla kutsutuksi äideiksi.

Oikea äiti ei hyväksy aborttia missään tilanteessa.

Kuules olen tehnyt abortin myös tietämättä ollenkaan, olisiko sikiö ollut terve vai ei. Se lapsi ei varmasti olisi saanut sellaisia eväitä elämään, että hänestä olisi voinut odottaa tulevan tasapainoinen ja rakastettu ihminen. Todennäköisesti olisi joutunut laitoskierteeseen, oli terve tai ei.

Päivääkään en ole katunut sitä aborttia. Hänen aikansa ei ollut vielä. Maailma olisi paljon parempi paikka, jos moni muukin raskaana oleva miettisi asiaa syntyvän lapsen tulevaisuuden kannalta, eikä omia itsekkäitä syitään.

"Hänen aikansa ei ollut vielä" no milloin se sitten on? Milloin hän saa elää?

Voi olla, että hän on jo asettunut johonkin toiseen lapseen. Voi olla että hän on vielä energiapyörteessä odottamassa uutta tilaisuutta. Voi olla, että mitään häntä ei ole koskaan ollutkaan, kyseessä on kuitenkin pelkkä soluröykkiö, jolla ei ollut mitään mahdollisuuksia selviytyä ulkomaailmassa edes lääketieteen avulla.

Kuitenkin, siitä soluröykkiöstä ei ollut tarkoitus tulla ihminen, vaan sen paikka oli enemmän vaikka kantasolututkimuksessa. En tiedä, miten aborttimateriaali jatkokäsitellään. Toivottavasti tiedettä hyödyntäen.

Kuinka niin ei olisi ollut mahdollisuutta selvitä? Eikös hänen pitänyt olla oletettavasti terve lapsi?

Ei ollut mahdollisuutta, kun tein abortin. Terveydellä ei ollut mitään merkitystä. Kohdusta ulkomaailmaan tullut 10 viikkoinen sikiö ei ole elinkelpoinen edes lääketieteen avulla.

Sillä soluröykkiöllä ei ollut vaihtoehto kasvaa ihmiseksi, koska minulla ei siihen rahkeita ollut. Kuinka vaikeaa on ymmärtää, että toiset arvottavat myös elämänlaadun, eikä pidä vain elossa olemista mitenkään itseisarvona. Tuolla sairaaloissa makaa moni täyden elämän elänyt ihminen, joiden olisi mielestäni aika jatkaa manan majoille. Ja monet heistä haluaa sitä itsekin.

Ja luojalle tai spagettimonsterille kiitos, että abortti on suomessa laillinen.

Jos sulla ei itselläsi ollut rahkeita lapsen kasvattamiseen niin olisit voinut antaa lapsen adoptioon. Surullista että abortti on Suomessa laillinen koska sen takia sinä ja kaltaisesi pääsitte teoistanne kuin koira veräjästä.

Niin, adoptoinnissakin on monta muttaa, jotka vaikuttavat lapsen ja odottavan äidin psyykkeeseen. Puhumattakaan siihen äidin fyysiseen rasitukseen. Tutkimukset osoittavat, että adoptoiduilla lapsilla on reilusti enemmän masennusta ja muita mielenterveyden ongelmia jo heti elämänsä ensimmäisen hylkäyksen takia. Mielestäni on julmaa kiduttaa syntynyttä lasta henkisesti tällä tavalla.

Jos sen 10 viikkoisen sikiön olisi voitu siirtää vaikka lasta haluavan naisen kohtuun kasvamaan, tai lasikuvun alle kehittymään, niin olisin suostunut siihen. Onneksi sinun tavalla ajattelevat ovat iso vähemmistö tässä maassa. Onneksi naisella on Suomessa oikeus omaan kehoonsa. Onneksi suurin osa ajattelee järkevästi ja lääketieteellisten määritelmien kautta, mikä ero on solumöykyllä ja lapsella.

Adoptio on silti aina parempi vaihtoehto kuin lapsen tappaminen.

10-viikkoinen ei ole mikään solumöykky vaan sillä on jo selkeästi raajat, pää, sydän joka on sykkinyt jo kuukauden ja jopa sisäelimiä. Tämän todistaa meille lääketiede joka on nykyään sen verran kehittynyttä että abortintekijät eivät voi enää puolustella itseään sanomalla että ei se mikään ihminen ollut.

Ja abortissa ei ole kyse mistään naisen oikeudesta omaan kehoon vaan ihmisen tappamisesta. Jos nainen ei halua lasta niin hänellä on oikeus päättää kehostaan kieltäytymällä seksistä mutta jos kuitenkin harrastaa seksiä niin silloin antaa myös suostumuksen mahdollisesti alkavaan raskauteen ja siitä seuraavaan synnytykseen. Et voi noukkia rusinoita pullasta päättämällä että seksi olisi kiva mutta jos siitä seuraa lapsi niin tapan sen.

Vaikea ymmärtää miten sunkaltaisia ihmisiä on vielä vuonna 2017. Nainen todellakin saa harrastaa seksiä ilman velvoitusta lapseen. Ja 10 viikkoinen ei ole milläänmuotoa vielä ihminen, vaikka sillä jonkinlaiset raajanalut ja pää näkyykin. Se ei kärsi mitenkään vaikka raskaus keskeytetään siinä kohtaa.

Ja kaikkein vastuutonta on väen vängällä synnyttää vakavasti vammainen lapsi ja tyrkätä se adoptioon tai johonkin laitokseen. Aivan taatusti kärsii siinä vaiheessa kun on annettu kasvaa lapseksi ja sitten hylätään. Sairasta.

Sun pitäisi keskustella nyt oikeasti jonkun ammattilaisen kanssa. Tarvitset asiallisen, ulkopuolisen ihmisen neuvoja.

Täällä kehitysmaassa jos nainen saa downlapsen niin hoitava lääkäri menettää lääkärinoikeutensa. Kaikki downit abortoidaan.

En kyllä ymmärrä, miks pitäisi saattaa tieten tahtoen ihmisiä maailmaan, jotka tulevat koko elämänsä tarvitsemaan yhteiskunnan tukea. Ja se tuki ei todellakaan ole vähäistä.

Vierailija kirjoitti:

Tapa tapa tapa jos et ei-täydellistä lasta halua. Siinä nykyajan mantra.

Sulla on ohut sivistys. Ei tuo ole vaan nykyajan tapa, vaan ihan ammoisista ajoista lähtien elinkelvottomat yksilöt on eliminoitu ettei yhteiskunnan niukkoja resursseja kulu  turhaan.  Nykyään nuo voidaan pitää hengissä koska lääketiee on kehittynyt. Antiikin aikoina Spartassa tuollaiset ja normaalitkin, mutta heikot lapset heitettiin suoraan kalliolta kuolemaan. Myöhempinä aikoina ne lähetettiin imettäjälle kuolemaan.

Eli tunge se nykyajan mantrasi takas sinne peräpeiliisi kun et ole ottanut asioista selvää ennen kuin tulit tänne aukomaan päätäsi.

Meillä oli kohonnut riski downin syndroomaan ja ennen terveen papereita, jouduimme pohtimaan mitä tekisimme jos... Koska olimme jo lähempänä 40v ja yksi terve lapsi jo aiemmin, mietimme ettemme ehkä ole elossa down-lapsen ollessa 40 emmekä halua asettaa terveelle lapselle sellaista vastuuta jälkeemme hoidettavaksi. Toisekseen downin vakavuudesta ei voi tietää etukäteen. Vaikka parhaassa tapauksessa hän olisi pystynyt jopa kouluun, työhön ja tukiasumiseen, niin pahimmassa tapauksessa elämä voisi olla aivan muuta. Downiin liittyy myös aina mm. vakava sydänvika ja joskus jopa korkeahko tukehtumisvaara. Lapsuudenystäväni suvussa oli ns. lievä down-lapsi ja muistan vieläkin miten vakavia tilanteita syntyi helposti, jos hän esim.juoksi muiden lasten kanssa. Kerrankin oli hengenlähtö lähellä, koska vähäinenkin rasitus saattoi aiheuttaa pahoja sydänvaivoja. Tuon perheen elämä pyöri muista lapsista huolimatta täysin downin syndrooman ja sitä sairastavan lapsen ympärillä - luonnollisesti. Sitä emme halunneet omalle pari vuotta vanhemmalle esikoisellemme.

Parhaiten kuitenkin saat tietoa down-lasten perheiltä tai muulta asiantuntijataholta, joilla on käytännön kokemusta arjen haasteista downin kanssa. Ei kaikki ole suinkaan ikävää velvoitetta tai pelkoa päivästä toiseen. Mutta toki oman perheen ja tukiverkoston voimavarat kannattaa tiedostaa etukäteen.

Pitää vielä lisätä, ttä vaikka lapsi olisi sairas, niin ei abortti ole mikään helppo ratkaisu. Varsinkaan äidille, jolle se fyysisesti tehdään. Lastaan usein jo siinä vaiheessa rakastaa ja suru ja ikävä tuntuu. Se on henkisesti raskas päätös, mutta jos sen tekee tiedostaen, ettei voi tarjota lapselle hyvää elämää, niin siihen on Luojan kiitos tässä maassa oikeus. Jos joku muu aborttia vastustaa, niin tehkööt hän omat valintansa. Kivien heittely on helppoa, jos ei itse joudu koskaan sellaisen tilanteen eteen.

Hei ap! :)

Hakeudu vertaistuen piiriin, sieltä saat ihan oikeaa, rehellistä tietoa siitä, millaista elämä vammaisen lapsen kanssa on näiden puskista huutelijoiden ja kaikentietäjien sijaan. Minkä päätöksen sitten teetkään, on parempi tehdä se tiedon, ei luulojen perusteella.

Itse olen vaikeasti vammaisen (ei down vaan paljon vaikeampi) tytön isosisko, enkä olisi voinut saada elämääni suurempaa lahjaa enkä parempia eväitä. Tosin, mun vanhemmat on onnistuneet muutenkin tekemään kaikkien meidän lasten kohdalla aivan loistavaa työtä, ja voivat toki sikäli olla poikkeus. En vaihtaisi siskoani "tavalliseen" siskoon mistään hinnasta. Hän on nyt 18-vuotias nuori neiti (täyttää ihan kohta 19 ja suunnittelee synttärijuhliaan). Asuu vielä kotona, mutta on jo monesti katseohjattavalla tietokoneellaan (ei ole sen kummempi tai kalliimpi laite kuin tablettikaan) sanonut, että haluaisi muuttaa pois. Hän käy joka päivä päivätoiminnassa paikassa, joka tarjoaa myös tuettua asumista (muuten ihan normaali kerrostalo, mutta kämpät ovat esteettömiä ja työntekijöitä on saatavilla kunkin avun tarpeen mukaan). Hän haluaisi kovasti muuttaa sinne, koska siellä on kavereita ja kotona on vähän yksinäistä nyt, kun me sisarukset ollaan muutettu pois kotoa. Ja olisi kova hinku itsenäistyä ja päästä elämään omaa elämää. Apua hän toki tarvitsee kaikessa, ei pysty syömään, juomaan eikä pukemaan itse. Mutta se ei tarkoita sitä, että hän olisi lapsen tasolla. Se tarkoittaa sitä, että hänellä on fyysisiä rajoitteita. Hän valitsee itse vaatteensa, käy äänestämässä (ja tekee sitä ennen vaalikoneen), seuraa uutisia, fanittaa lätkää (en ymmärrä, kukaan muu perheessä ei seuraa mitään urheilua... :D) ja päättää itse omasta elämästään ja siihen liittyvistä asioista. Toki autetaan aina kun on tarvetta. Vakuutuspapereita hän ei pystyne koskaan itse täyttämään, mutta jos ollaan rehellisiä, niin olen kyllä itsekin kysynyt niihin iskältä apua...

(jatkuu)

en jaksa lukea kaikkia viestejä. tässä muutama näkökanta.

-"normaalistakin" lapsista voi olla paljon työtä. huonolla onellla erityislapsesta voi olla moninkertainen määrä työtä.

-aikuisenakin hän tarvitsee jonkun, joka huolehtii hänestä.

-itsellesi ei jää omaa aikaa ollenkaan.

-lapsesta voi tulla iso talousellinen taakka.

-miehelle voi olla liikaa tuollainen lapsi ja lähtee. sen puoleen, voi mies lähteä vaikka kaikki lapset olisivat normaaleja ja ei olisi muitakaan ongelmia.

(jatkuu)

Viime aikoina siskoni on kyllä ollut vähän onneton. On kasvukipuja, ulkonäköpaineita (hän on kovin kaunis nuori neiti ja on ollut sitä aina myös ulkopuolisten silmissä, mutta ei se ulkonäkö eikä siitä kehuminen paineilta välttämättä suojaa), ihastus-huolia ja joskus kai ulkopuolisuudenkin tunnetta. Olen koittanut lohduttaa, että se kuuluu ikään ja menee yleensä ohi. Ja toisaalta on myös realistisia ja epärealistisia haaveita ja unelmia ja realistisia ja epärealistisia pelkoja (esimerkiksi yletön lepakkokammo, missä ei nähdäkseni ole mitään järkeä, kun siskoni ei ole koskaan nähnyt elävää lepakkoa :D). On haave matkustella (täysin mahdollista, ei toki yksin, mutta ei kaikki muutenkaan matkustele yksin) ja lentopelko (ei kovin järkevää ottaen huomioon lentämisen suhteellisen turvallisuuden muihin matkustustapoihin nähden, mutta sinänsä ymmärrettävää). On shoppailua, teatterissa ja leffassa käyntiä ja ihan tavallista, tylsää kotona istumista.

En tiedä, puuttuuko multa joku palikka päästä, kun en osaa nähdä siskoani minään taakkana, en itselleni enkä vanhemmilleni. Se paperisota KELA:n ja muiden viranomaislafkojen kanssa nyt on juuri niin helvetillistä, kuin joissain edellä olevissa kommenteissa on kuvattu, ja on ihan taivaan tosi että mitään apua tai tukea et saa, jos et osaa sitä lakikirjan kanssa itsellesi ja omaisellesi vaatia (vertaistuki <3<3<3). Mutta sitä se byrokratia nyt vaan Suomessa on, sama tilanne on kaikilla yhteiskunnan tukien varassa elävillä. Se on ihan perseestä, mutta se johtuu byrokratiasta ja jonnekin syvälle koneistoon pesiytyneestä kummallisesta tavasta ajatella ja toimia, ei kehitysvammaisuudesta. Omat riemunsa aiheuttaa suomalainen, portailla kyllästetty rakennuskanta. Puhumattakaan sitten näistä idiotismilla kyllästetyistä riemuidiooteista, joita tälläkin palstalla kuhisee. En ole missään muualla maailmassa törmännyt niin asennevammaiseen ja tunnekylmään suhtautumiseen kuin Suomessa. Mutta tämäkään ei (taaskaan) koske pelkästään eikä välttämättä edes erityisesti kehitysvammaisia ja suhtautumista heihin. Ei täällä muillakaan vähemmistöillä tunnu niin kauhean helppoa olevan. Se vain on sääli, että noita asennevammaisia ja tunnekylmiä ihmisiä tuntuu pesiytyneen erityisesti lääkäreihin ja valitettavasti paikoin muuallekin hoitoalalle. Niitä saa välillä ihan pelätä.

(jatkuu)