Lue keskustelun säännöt.
Kiusaaja. Miltä tuntuu kun tiedät pilanneesi jonkun elämän?
23.03.2017 |
Ahdistaako asia vai tuntuuko edelleen siltä että uhri ansaitsi kohtalonsa?
Kommentit (348)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en oikeen jaksa sympatisoida jotain kolmeakymppiä lähestyvää, joka jankkaa ja ulisee lapsuuden ja nuoruuden koulukiusaamisesta. Oliko se rankkaa? No oli. Oliko se väärin? No oli. Mutta nimenomaan OLI ja se on mennyttä elämää ja sellaista ei tarvitse enää aikuisena kokea. Se on ohi nyt ja jo ajat sitten. Miksi kiusatut ANTAA sen vaikuttaa niin paljon elämään myöhemminkin? Miksi ne ei mene elämässä ettenpäin vaan märehtii menneissä ja vetoaavat kaikissa elämän tuomissa ongelmissa (parisuhteissa, ihmissuhteissa, töissä menestymisessä jne) siihen, että olin koulukiusattu? Niin OLIT, mutta nyt et enää ole etkä ole ollut pitkiin aikoihin. Mikä on nyt se ongelma? Menneessä eläminen ja katkeruus josta et pääse yli?
Minä lähestyn jo neljääkymppiä mutta yläasteen kiusaaminen näkyy edelleen elämässäni. Kiusaamisen takia minusta tuli sulkeutunut ja varautunut ihminen. Pelkään ihmisiä ja en osaa enkä halua olla huomion keskipisteenä. Välttelen sukujuhlia ja jään pois työpaikan virkistyspäivistä ym. tapahtumista joissa on tuttujakin ihmisiä. Olen outo, en osaa olla ihmisten seurassa normaalisti. Minulla on vain muutama hyvä ystävä ja uusiin ihmisiin tottumiseen työpaikalla menee vuosi-pari. Muuten elämässä menee hyvin, on koulutus ja hyvä työ, oma asunto. Elämänkumppania ei yllättäen ole, en pysty kuvittelemaan että joku minut haluaisi enkä pysty kommunikoimaan miesten kanssa normaalisti. Että kiitos vaan kolmen vuoden kiusaamisesta! Voisin olla aivan eri ihminen jos elämä olisi mennyt toisin...
Mistä voit tietää että tuo kaikki johtuu kiusaamisesta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun muistikuvat omilta kouluvuosilta on, että ketään en kiusannut. Mutta kun näin tämän kysymyksen, aloin muistella vähän tarkemmin... Meidän luokalla lukiossa oli yksi "goottityttö", joka ei koskaan puhunut kenellekään mitään, ei osallistunut eikä halunnut olla toisten seurassa. Olin vasta muuttanut paikkakunnalle, enkä tiennyt mikä tämän taustana oli. Tämä tyttö oli jatkuvan irvailun kohde. Kukaan ei minun nähteni koskaan "aktviisesti" häntä kiusannut, mutta moni tirskahteli hänen pukeutumiselleen, hiustyylilleen j.ne koskaan suoraan osoittamatta tätä kohteelle itselleen... Uskon, että kovempaakin kiusaamista oli tyttöjen keskuudessa, mutta me pojat emme tällaista omin silmin nähneet.
Jos voitte kuvitella tilanteen, jossa tällainen ihminen astuu luokkahuoneeseen ja sinun paras kaverisi naurahtaa/tuhahtaa näkemälleen ja hakee katsekontaktilla sinusta samanhenkisyyttä... Minä olin se tyyppi, joka naurahti "seuraksi" mutta pitäen huolta ettei kohde kuullut (minua). Nyt kun tämän muistan, hävettää. En koskaan tuntenut tätä tyttöä kohtaan mitään pahaa verta - ilman parhaiden ystävieni tuhahtelua ja hohottelua en olisi edes kiinnittänyt tyttöön mitään huomiota, mutta alistuin passiiviseksi osallistujaksi ja "tukijaksi" niille, jotka häntä ylenkatsoivat. En edes muista hänen nimeään. Ajattelematon laumaeläin olin - harmittaa etten koskaan mennyt hänen puheilleen ja yrittänyt jollain tavoin vakuuttaa häntä siitä, että suurimmalla osalla meistä ei ole mitään halua aiheuttaa hänelle mielipahaa. Ehkä (ja toivottavasti!) hän piti kiusaajiaan ääliöinä, joista ei tarvitse välittää ja siksi vetäytyi omiin oloihinsa ja vältteli kontaktia. Nauroi mielessään ilkkujilleen, mikä olisi ollut näin jälkikäteen ajatellen mahtavaa... mutta kyllä moni henkilö hänen lukioaikansa varmasti teki inhottavaksi. Olisinpa ollut tarpeeksi rohkea tutustumaan ja osoittamaan, että siinä ilkkujien muurissa oli aktiivisten ilkimysten lisäksi monta passiivista myötäilijää ilman kanttia irroittautua luokan alfaurosten ja -naaraiden nälvintäringistä. Olisinpa ollut vieläkin rohkeampi ja noussut tätä nälvintää vastaan ja tehnyt oikeasti jotain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en oikeen jaksa sympatisoida jotain kolmeakymppiä lähestyvää, joka jankkaa ja ulisee lapsuuden ja nuoruuden koulukiusaamisesta. Oliko se rankkaa? No oli. Oliko se väärin? No oli. Mutta nimenomaan OLI ja se on mennyttä elämää ja sellaista ei tarvitse enää aikuisena kokea. Se on ohi nyt ja jo ajat sitten. Miksi kiusatut ANTAA sen vaikuttaa niin paljon elämään myöhemminkin? Miksi ne ei mene elämässä ettenpäin vaan märehtii menneissä ja vetoaavat kaikissa elämän tuomissa ongelmissa (parisuhteissa, ihmissuhteissa, töissä menestymisessä jne) siihen, että olin koulukiusattu? Niin OLIT, mutta nyt et enää ole etkä ole ollut pitkiin aikoihin. Mikä on nyt se ongelma? Menneessä eläminen ja katkeruus josta et pääse yli?
Minä lähestyn jo neljääkymppiä mutta yläasteen kiusaaminen näkyy edelleen elämässäni. Kiusaamisen takia minusta tuli sulkeutunut ja varautunut ihminen. Pelkään ihmisiä ja en osaa enkä halua olla huomion keskipisteenä. Välttelen sukujuhlia ja jään pois työpaikan virkistyspäivistä ym. tapahtumista joissa on tuttujakin ihmisiä. Olen outo, en osaa olla ihmisten seurassa normaalisti. Minulla on vain muutama hyvä ystävä ja uusiin ihmisiin tottumiseen työpaikalla menee vuosi-pari. Muuten elämässä menee hyvin, on koulutus ja hyvä työ, oma asunto. Elämänkumppania ei yllättäen ole, en pysty kuvittelemaan että joku minut haluaisi enkä pysty kommunikoimaan miesten kanssa normaalisti. Että kiitos vaan kolmen vuoden kiusaamisesta! Voisin olla aivan eri ihminen jos elämä olisi mennyt toisin...
Hei! Kerroit varsin hyvin, mitä koulukiusaus on sinulle aiheuttanut. Herääkin kysymys: mitä itse olet tehnyt asian korjaamiseksi? Mainitsit että sinulla on hyvä työ ja oma asuntokin, eli yksinasuvalla taloudelliset resurssit kunnossa, näin oletan. Oletko käynyt terapiassa tai hyödyntänyt muita keskusteluapuja? Etsinyt aktiivisesti apua ongelmiisi ja "outouteesi"? Opetellut uusia käyttäytymismuotoja? Käynyt esim. itseilmaisukursseja tai muita vastaavia kursseja, joissa ihan opetetaan miten ihmisten kanssa kommunikoidaan jne? Oletko haastanut itseäsi vaikka osallistumalla harrastuksiin ja tapaamisiin, joissa on ihmisiä? Normaalia kanssakäymistä voi oppia harjoittelemalla. Aikaa sinulla on kyllä ollut, jos nyt lähestyt jo neljääkymppiä? Vai oletko kenties vaan uhriutunut asenteella koulukiusaaminen teki minusta tällaisen? Vaikka sinulla olisi (ja yhä on) kaikki mahdollisuudet itse ottaa vastuu ja tehdä muutos, vaikka se viekin aikaa ja ei ole helppoa. Mutta täysin mahdollista kyllä. Kunhan ei heittäydy uhriksi loppuelämäkseen.
Kyllä terapiassa on käyty ja olen kokeillut/kokeilen tietoisesti erilaisia harrastuksia ja tapahtumia. En ole uhriutunut ja olenkin päässyt elämässä eteenpäin. Välillä on parempia päiviä ja välillä huonompia. Itse kiusaamista en enää mieti juuri ollenkaan enkä ota sitä esiin eli en elä menneessä. Kiusaaminen ei tule mieleen kun jännitys/pelko iskee päälle erilaisissa tilanteissa. Reaktio vain tulee jostain alitajunnasta ja itseluottamukseni on hyvin huono ihmisten seurassa. Tahdoin kirjoituksellani kertoa millaisia vaikutuksia nykyhetkeen kiusaamisella voi pahimmillaan olla. Sitä ei pidä vähätellä.
Itseä ei enää vaivaa jos joku ei mun kanssa leikkiny. Syytönhän mä siihen olin etten vielä silloin osannut ihmissuhdetaitoja. Kuka tahansa lapsi olis ollu mun sijassa ihan samanlainen. Enkä usko että kellään heistä sen parempi lapsuus ilman mua olis ollu, eikä mulla olis niille ollu mitään annettavaakaan. Täysin lytättynä ja masentuneena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olin kiusaaja kouluaikoinani. En voi myöntää olevani nyt ylpeä teoistani, mutta rehellisyyden nimissä täytyy sanoa etten ole juurikaan ajatusta jälkeenpäin kiusatulle suonut. Ihan vaan sen takia, että menneet on menneitä ja ne ei miettimällä muuksi muutu. Ei voisi vähempää enää kiinnostaa jotkut iän ikuiset kouluasiat. Varmaan tuo kiusattu on tarvittaessa sitten vanhempana hankkinut apua (terapiaa ja/tai lääkkeitä) ja mennyt eteenpäin. Jos taas ei ole, niin se ei ole minun syy. Jokaisella on oma vastuu huolehtia elämästään.
Niin, jokaisella on vastuu omastaan, MUTTA kenelläkään ei ole oikeutta tuhota toisen.
Sitähän sinä taas olet tehnyt...tuhonnut sillä kiusaamisella.Heität ihmisen rikki ja sanot, että jokaisella on vastuu omasta hyvinvoinnistaan. Toki joo, mutta siihen paikkalukunsa krnee hurjasti energiaa....jos vaan olisit antanut sen ihmisen silloin muinoin OLLA. Hänkin voisi miettiä yhtä kevyesti kuin sinä, murra ne arvet mitä olet saanut tyhmyydelläsi toiselle aikaan,,,eivät jousta joka suuntaan. Häpeä ja syyllisyys, ulkopuolisuuden tunne...niitä olet saanut aikaan...sille ihmiselle, joka nyt vastaa omastaan.
Olet edelleen sokea paska kiusaaja. Et edes tajua. Mieti sitä.
Kuvottava kylmyys hohkaa.Tuskin tuo sulle mitään on tehny ja toiseks: Kostitko? Jos niin mitä uliset.
Miten sulla onnistuu sosiaalinen kanssakäyminen noin yleensä? Minkä ikäinen olet?
Ihan hyvin onnistuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olin kiusaaja kouluaikoinani. En voi myöntää olevani nyt ylpeä teoistani, mutta rehellisyyden nimissä täytyy sanoa etten ole juurikaan ajatusta jälkeenpäin kiusatulle suonut. Ihan vaan sen takia, että menneet on menneitä ja ne ei miettimällä muuksi muutu. Ei voisi vähempää enää kiinnostaa jotkut iän ikuiset kouluasiat. Varmaan tuo kiusattu on tarvittaessa sitten vanhempana hankkinut apua (terapiaa ja/tai lääkkeitä) ja mennyt eteenpäin. Jos taas ei ole, niin se ei ole minun syy. Jokaisella on oma vastuu huolehtia elämästään.
Niin, jokaisella on vastuu omastaan, MUTTA kenelläkään ei ole oikeutta tuhota toisen.
Sitähän sinä taas olet tehnyt...tuhonnut sillä kiusaamisella.Heität ihmisen rikki ja sanot, että jokaisella on vastuu omasta hyvinvoinnistaan. Toki joo, mutta siihen paikkalukunsa krnee hurjasti energiaa....jos vaan olisit antanut sen ihmisen silloin muinoin OLLA. Hänkin voisi miettiä yhtä kevyesti kuin sinä, murra ne arvet mitä olet saanut tyhmyydelläsi toiselle aikaan,,,eivät jousta joka suuntaan. Häpeä ja syyllisyys, ulkopuolisuuden tunne...niitä olet saanut aikaan...sille ihmiselle, joka nyt vastaa omastaan.
Olet edelleen sokea paska kiusaaja. Et edes tajua. Mieti sitä.
Kuvottava kylmyys hohkaa.Tuskin tuo sulle mitään on tehny ja toiseks: Kostitko? Jos niin mitä uliset.
Miten sulla onnistuu sosiaalinen kanssakäyminen noin yleensä? Minkä ikäinen olet?
Ihan hyvin onnistuu.
Mistä tiedät, että onnistuu. Oletko kysynyt muiden mielipiteitä asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olin kiusaaja kouluaikoinani. En voi myöntää olevani nyt ylpeä teoistani, mutta rehellisyyden nimissä täytyy sanoa etten ole juurikaan ajatusta jälkeenpäin kiusatulle suonut. Ihan vaan sen takia, että menneet on menneitä ja ne ei miettimällä muuksi muutu. Ei voisi vähempää enää kiinnostaa jotkut iän ikuiset kouluasiat. Varmaan tuo kiusattu on tarvittaessa sitten vanhempana hankkinut apua (terapiaa ja/tai lääkkeitä) ja mennyt eteenpäin. Jos taas ei ole, niin se ei ole minun syy. Jokaisella on oma vastuu huolehtia elämästään.
Niin, jokaisella on vastuu omastaan, MUTTA kenelläkään ei ole oikeutta tuhota toisen.
Sitähän sinä taas olet tehnyt...tuhonnut sillä kiusaamisella.Heität ihmisen rikki ja sanot, että jokaisella on vastuu omasta hyvinvoinnistaan. Toki joo, mutta siihen paikkalukunsa krnee hurjasti energiaa....jos vaan olisit antanut sen ihmisen silloin muinoin OLLA. Hänkin voisi miettiä yhtä kevyesti kuin sinä, murra ne arvet mitä olet saanut tyhmyydelläsi toiselle aikaan,,,eivät jousta joka suuntaan. Häpeä ja syyllisyys, ulkopuolisuuden tunne...niitä olet saanut aikaan...sille ihmiselle, joka nyt vastaa omastaan.
Olet edelleen sokea paska kiusaaja. Et edes tajua. Mieti sitä.
Kuvottava kylmyys hohkaa.Tuskin tuo sulle mitään on tehny ja toiseks: Kostitko? Jos niin mitä uliset.
Miten sulla onnistuu sosiaalinen kanssakäyminen noin yleensä? Minkä ikäinen olet?
Ihan hyvin onnistuu.
Mistä tiedät, että onnistuu. Oletko kysynyt muiden mielipiteitä asiasta.
Kyllähän sen huomaa jos ei onnistu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en oikeen jaksa sympatisoida jotain kolmeakymppiä lähestyvää, joka jankkaa ja ulisee lapsuuden ja nuoruuden koulukiusaamisesta. Oliko se rankkaa? No oli. Oliko se väärin? No oli. Mutta nimenomaan OLI ja se on mennyttä elämää ja sellaista ei tarvitse enää aikuisena kokea. Se on ohi nyt ja jo ajat sitten. Miksi kiusatut ANTAA sen vaikuttaa niin paljon elämään myöhemminkin? Miksi ne ei mene elämässä ettenpäin vaan märehtii menneissä ja vetoaavat kaikissa elämän tuomissa ongelmissa (parisuhteissa, ihmissuhteissa, töissä menestymisessä jne) siihen, että olin koulukiusattu? Niin OLIT, mutta nyt et enää ole etkä ole ollut pitkiin aikoihin. Mikä on nyt se ongelma? Menneessä eläminen ja katkeruus josta et pääse yli?
Minä lähestyn jo neljääkymppiä mutta yläasteen kiusaaminen näkyy edelleen elämässäni. Kiusaamisen takia minusta tuli sulkeutunut ja varautunut ihminen. Pelkään ihmisiä ja en osaa enkä halua olla huomion keskipisteenä. Välttelen sukujuhlia ja jään pois työpaikan virkistyspäivistä ym. tapahtumista joissa on tuttujakin ihmisiä. Olen outo, en osaa olla ihmisten seurassa normaalisti. Minulla on vain muutama hyvä ystävä ja uusiin ihmisiin tottumiseen työpaikalla menee vuosi-pari. Muuten elämässä menee hyvin, on koulutus ja hyvä työ, oma asunto. Elämänkumppania ei yllättäen ole, en pysty kuvittelemaan että joku minut haluaisi enkä pysty kommunikoimaan miesten kanssa normaalisti. Että kiitos vaan kolmen vuoden kiusaamisesta! Voisin olla aivan eri ihminen jos elämä olisi mennyt toisin...
Hei! Kerroit varsin hyvin, mitä koulukiusaus on sinulle aiheuttanut. Herääkin kysymys: mitä itse olet tehnyt asian korjaamiseksi? Mainitsit että sinulla on hyvä työ ja oma asuntokin, eli yksinasuvalla taloudelliset resurssit kunnossa, näin oletan. Oletko käynyt terapiassa tai hyödyntänyt muita keskusteluapuja? Etsinyt aktiivisesti apua ongelmiisi ja "outouteesi"? Opetellut uusia käyttäytymismuotoja? Käynyt esim. itseilmaisukursseja tai muita vastaavia kursseja, joissa ihan opetetaan miten ihmisten kanssa kommunikoidaan jne? Oletko haastanut itseäsi vaikka osallistumalla harrastuksiin ja tapaamisiin, joissa on ihmisiä? Normaalia kanssakäymistä voi oppia harjoittelemalla. Aikaa sinulla on kyllä ollut, jos nyt lähestyt jo neljääkymppiä? Vai oletko kenties vaan uhriutunut asenteella koulukiusaaminen teki minusta tällaisen? Vaikka sinulla olisi (ja yhä on) kaikki mahdollisuudet itse ottaa vastuu ja tehdä muutos, vaikka se viekin aikaa ja ei ole helppoa. Mutta täysin mahdollista kyllä. Kunhan ei heittäydy uhriksi loppuelämäkseen.
Kyllä terapiassa on käyty ja olen kokeillut/kokeilen tietoisesti erilaisia harrastuksia ja tapahtumia. En ole uhriutunut ja olenkin päässyt elämässä eteenpäin. Välillä on parempia päiviä ja välillä huonompia. Itse kiusaamista en enää mieti juuri ollenkaan enkä ota sitä esiin eli en elä menneessä. Kiusaaminen ei tule mieleen kun jännitys/pelko iskee päälle erilaisissa tilanteissa. Reaktio vain tulee jostain alitajunnasta ja itseluottamukseni on hyvin huono ihmisten seurassa. Tahdoin kirjoituksellani kertoa millaisia vaikutuksia nykyhetkeen kiusaamisella voi pahimmillaan olla. Sitä ei pidä vähätellä.
Arvaa, onko minulla samantyyppisiä tuntemuksia. Olen mennyt elämässä eteenpäin ahdistuneisuushäiriöstä huolimatta, tehnyt asioita, opintojen ja töiden lisäksi elänyt joitain vuosia sitten jopa parisuhteessa ja saanut lapsia, mutta se huonommuuden tunne, se ettet kelpaa, olet hieman muita huonompi, joudut lopulta vain lyödyksi. Mutta mikä ihaninta, olen saanut ystäviä eri paikoista. Minulla ei ole nuoruuden ystäväporukkaa, johon pitäisin yhteyttä, mutta ystäviä on mielestäni ihan sopivasti. Parisuhteet taas ovat olleet isompi ongelma ja pettymys. Ehkei kaikkea voi saada tai sitten kiusaaminen ja muut nuoruuden ongelmat ovat vaikuttaneet.
Vierailija kirjoitti:
En ole kiusaaja, en tosin kiusattukaan.
Tuntuu kuitenkin liioittelulta sanoa koko elämänsä menneen pieleen kiusaamisen takia. Kyllä siinä varmasti on muitakin kodista ja itsestä johtuvia syitä.
Ja miksi on kiusattu? En usko, että siihen ajautuu kuin lastu lainehilla ilman mitään omaa osuutta.
Älä viitsi vähätellä kiusaamista ja puolustella kiusaajia. Esimerkiksi minun kiusattiin, koska sairastuin syöpään. Ei siis todellakaan minun syyni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua kiusattiin 9 vuotta koulussa putkeen jonka takia en pystynyt opiskelemaan ammattia PTSD:n takia jonka sain koulukiusaamisen takia. Olen vieläkin työtön ja ilman ammattia ahidstusken takia. Kiusaajat nauraa räkättää vielä perään tänäpäivänäkin. Ei ole kadun häiventäkään. Ja kun lukee näitä juttuja että tänne kiusaajat tulee nauramaan ja kehumaan niin ei voi sanoa kun että alas on vajottu eikä ole nousemista enää.
En vieläkään ymmärrä että mitä minä olen tehnyt että kaiken tämän paskan olen ansainnut. Koulussakin olin hiljainen ja syrjemmässä ja nämä kiusaajat tuli aina minun luokse. Kiusaamisen takia kukaan ei uskaltanut koulussa tai julkisesti olla kavereita joten kaikki kaverit on netissä..
Vielä tänäpäivänäkin lähellä 30 vuotta eikä yhtään kavereita.
Toivottavasti saavutitte mitä halusitte kiusaajat. Annan teille anteeksi koska olitte vain lapsia sillon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kiusaaja, en tosin kiusattukaan.
Tuntuu kuitenkin liioittelulta sanoa koko elämänsä menneen pieleen kiusaamisen takia. Kyllä siinä varmasti on muitakin kodista ja itsestä johtuvia syitä.
Ja miksi on kiusattu? En usko, että siihen ajautuu kuin lastu lainehilla ilman mitään omaa osuutta.
Älä viitsi vähätellä kiusaamista ja puolustella kiusaajia. Esimerkiksi minun kiusattiin, koska sairastuin syöpään. Ei siis todellakaan minun syyni.
Ulkonäölleen tai sairaudelleen ei kukaan mitään voi. Kiusaamiseen ei tarvita muita syitä. Yläasteikäiset voivat olla todella julmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olin kiusaaja kouluaikoinani. En voi myöntää olevani nyt ylpeä teoistani, mutta rehellisyyden nimissä täytyy sanoa etten ole juurikaan ajatusta jälkeenpäin kiusatulle suonut. Ihan vaan sen takia, että menneet on menneitä ja ne ei miettimällä muuksi muutu. Ei voisi vähempää enää kiinnostaa jotkut iän ikuiset kouluasiat. Varmaan tuo kiusattu on tarvittaessa sitten vanhempana hankkinut apua (terapiaa ja/tai lääkkeitä) ja mennyt eteenpäin. Jos taas ei ole, niin se ei ole minun syy. Jokaisella on oma vastuu huolehtia elämästään.
Niin, jokaisella on vastuu omastaan, MUTTA kenelläkään ei ole oikeutta tuhota toisen.
Sitähän sinä taas olet tehnyt...tuhonnut sillä kiusaamisella.Heität ihmisen rikki ja sanot, että jokaisella on vastuu omasta hyvinvoinnistaan. Toki joo, mutta siihen paikkalukunsa krnee hurjasti energiaa....jos vaan olisit antanut sen ihmisen silloin muinoin OLLA. Hänkin voisi miettiä yhtä kevyesti kuin sinä, murra ne arvet mitä olet saanut tyhmyydelläsi toiselle aikaan,,,eivät jousta joka suuntaan. Häpeä ja syyllisyys, ulkopuolisuuden tunne...niitä olet saanut aikaan...sille ihmiselle, joka nyt vastaa omastaan.
Olet edelleen sokea paska kiusaaja. Et edes tajua. Mieti sitä.
Kuvottava kylmyys hohkaa.Tuskin tuo sulle mitään on tehny ja toiseks: Kostitko? Jos niin mitä uliset.
Miten sulla onnistuu sosiaalinen kanssakäyminen noin yleensä? Minkä ikäinen olet?
Ihan hyvin onnistuu.
Mistä tiedät, että onnistuu. Oletko kysynyt muiden mielipiteitä asiasta.
Kyllähän sen huomaa jos ei onnistu.
Monestihan ihmiset ovat sokeita omille puutteilleen. Jokaisesta tuttavapiiristä löytyy joku ärsyttävä ihminen, joka ei vain tajua olevansa rasittava. Kohteliaina kukaan ei vain sano mitään.
Mä ajattelen, että jos lasta kiusataan, syy on vanhemmissa. Eivät opettaneet lapselleen tarpeeksi sosiaalisia taitoja. Mun lapsuudessa koulussa oli aika raaka meininki, aika lailla kaikkia kiusattiin vuorotellen ja sit niitä ketä oli herkkänahkaisia, alettiin sit kiusata säännöllisesti. Mä ajattelen, että ne kiusatut tyypit olisi nyt sortuneet täällä elon tiellä muutenkin tai johonkintoiseen juttuun. Tai siitä sitten sisuuntuivat ja pääsivät eteenpäin elämässä. Ei tämä elämä päästä ketään helpolla ja paskoja asioita tapahtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä ajattelen, että jos lasta kiusataan, syy on vanhemmissa. Eivät opettaneet lapselleen tarpeeksi sosiaalisia taitoja. Mun lapsuudessa koulussa oli aika raaka meininki, aika lailla kaikkia kiusattiin vuorotellen ja sit niitä ketä oli herkkänahkaisia, alettiin sit kiusata säännöllisesti. Mä ajattelen, että ne kiusatut tyypit olisi nyt sortuneet täällä elon tiellä muutenkin tai johonkintoiseen juttuun. Tai siitä sitten sisuuntuivat ja pääsivät eteenpäin elämässä. Ei tämä elämä päästä ketään helpolla ja paskoja asioita tapahtuu.
Miksi sitten nämä kiusaajat pääsee helpolla?
Niillä on kalliit mopot ja varaa urheilla. Saavat kaikki kauneimmat tytötkin. Ja boonuksena saa kiusata hiljaista nörttiä. Moni nörtti vaihtais elämänsä tuollasen kiusaajan kanssa välittömästi jos saisi mahdollisuuden.
Paskapuhetta tuo sun että "ketään ei päästetä helpolla" paremminkin että kiusaajat päästetään helpolla kun niillä on käynyt tuuri pentuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulukiusaaminen on yks farssi, jos siitä jankutetaan vielä vanhemmallakin iällä. Missähän se vika mahtaa olla jos se koulukiusaustausta edelleen vaikuttaa niin voimakkaana joskus aikuisenakin? Omassa asenteessa vaikka? Tai siinä ettei halua unohtaa? Minkähän ikäsenä ne koulukiusaus muistelot oikein hellittää? Kiikkustuolissa?
Kehityspsykolgian kirja iltalukemiseksi? Mikähän siinä on kun ei tajua sitten millään että se vaikuttaako kiusaaminen sinuun aikuis iällä ei välttämättä ole valintakysymys
Juu, mutta kumman elämän sinä valitsisit A) sinulle on tehty väärin. Työstät tätä asiaa etkä uhriudu, ymmärrät että oma elämäsi on sinun kädessäsi. Teet valintoja jotka auttavat sinua eteenpäin huolimatta menneisyydestä. B) itket kun et voi tehdä mitään koska menneisyys yhyy, et edes yritä koska et kuitenkaan onnistu.?
psyykkisesti kokonaiselle ihmiselle valinta onnistuu. Onko vaikea ymmärtää, ettei kaikki ole sellaisia kun on rikottu. Onko se tosiaan sulle vaikea ymmärtää, että kiusaaminen voi rikkoa lapsen, eikä aikuisena korjaaminen onnistu, vaikka tahtoisi.
Eli sinusta terapia esim on turhaa paskaa koska kerran rikottu ei voi siitä enää nousta eli turha edes yrittää?
Voi toki nousta, tai sitten ei. Ihmiset ja heidän voimavaransa, sekä psyykkeen kantokyky ovat erilaiset eri ihmisillä. Joku hyötyy terapiasta, joku kostamisesta, joku hyvistä ihmissuhteista, joku ei. Rikottu ihminen voi korjaantua, mutta niin ei käy välttämättä. Minkä ikäinen olet?
Jos on kostanu niin sillon on turha enää mitään odottaa.
Kostajat eivät anteeksipyyntöä kaipaa.
Itse jouduin kiusaamisen kohteeksi vasta aikuisena, työpaikallani. Vieläkään en tiedä, miksi minä valikoiduin uhriksi. Kiusaaja oli esimiesasemassa, mutta ei minun pomoni. Olen aina ollut hyvin sovitteleva ja konflikteja välttelevä ihminen, mutta tuo kiusaamiskokemus ahdisti todella paljon, enkä tiennyt miten käsitellä sitä. Lopulta onnistuin erittäin monimutkaisen kuvion kautta huijaamaan tämän kiusaajanaisen hajottamaan autonsa, mikä tuotti aivan sanoinkuvaamatonta tyydytystä!
Pian tämän jälkeen hän vaihtoi työpaikkaa, eikä ole ollut oikeastaan mielessänikään moneen vuoteen ennen kuin luin tämän keskustelun. Anteeksipyyntöä, tai ylipäätään mitään kontaktia tuohon eukkoon en todellakaan kaipaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olin kiusaaja kouluaikoinani. En voi myöntää olevani nyt ylpeä teoistani, mutta rehellisyyden nimissä täytyy sanoa etten ole juurikaan ajatusta jälkeenpäin kiusatulle suonut. Ihan vaan sen takia, että menneet on menneitä ja ne ei miettimällä muuksi muutu. Ei voisi vähempää enää kiinnostaa jotkut iän ikuiset kouluasiat. Varmaan tuo kiusattu on tarvittaessa sitten vanhempana hankkinut apua (terapiaa ja/tai lääkkeitä) ja mennyt eteenpäin. Jos taas ei ole, niin se ei ole minun syy. Jokaisella on oma vastuu huolehtia elämästään.
Niin, jokaisella on vastuu omastaan, MUTTA kenelläkään ei ole oikeutta tuhota toisen.
Sitähän sinä taas olet tehnyt...tuhonnut sillä kiusaamisella.Heität ihmisen rikki ja sanot, että jokaisella on vastuu omasta hyvinvoinnistaan. Toki joo, mutta siihen paikkalukunsa krnee hurjasti energiaa....jos vaan olisit antanut sen ihmisen silloin muinoin OLLA. Hänkin voisi miettiä yhtä kevyesti kuin sinä, murra ne arvet mitä olet saanut tyhmyydelläsi toiselle aikaan,,,eivät jousta joka suuntaan. Häpeä ja syyllisyys, ulkopuolisuuden tunne...niitä olet saanut aikaan...sille ihmiselle, joka nyt vastaa omastaan.
Olet edelleen sokea paska kiusaaja. Et edes tajua. Mieti sitä.
Kuvottava kylmyys hohkaa.Tuskin tuo sulle mitään on tehny ja toiseks: Kostitko? Jos niin mitä uliset.
Miten sulla onnistuu sosiaalinen kanssakäyminen noin yleensä? Minkä ikäinen olet?
Ihan hyvin onnistuu.
Mistä tiedät, että onnistuu. Oletko kysynyt muiden mielipiteitä asiasta.
Kyllähän sen huomaa jos ei onnistu.
Monestihan ihmiset ovat sokeita omille puutteilleen. Jokaisesta tuttavapiiristä löytyy joku ärsyttävä ihminen, joka ei vain tajua olevansa rasittava. Kohteliaina kukaan ei vain sano mitään.
En oo sitte kai törmänny kovinkaan kohteliaisiin ihmisiin.
Kiusaajilta aika paksua juttua, mut ei voi kauhalla vaatia.
Vierailija kirjoitti:
Mä ajattelen, että jos lasta kiusataan, syy on vanhemmissa. Eivät opettaneet lapselleen tarpeeksi sosiaalisia taitoja. Mun lapsuudessa koulussa oli aika raaka meininki, aika lailla kaikkia kiusattiin vuorotellen ja sit niitä ketä oli herkkänahkaisia, alettiin sit kiusata säännöllisesti. Mä ajattelen, että ne kiusatut tyypit olisi nyt sortuneet täällä elon tiellä muutenkin tai johonkintoiseen juttuun. Tai siitä sitten sisuuntuivat ja pääsivät eteenpäin elämässä. Ei tämä elämä päästä ketään helpolla ja paskoja asioita tapahtuu.
Sosiaaliset taidot my ass. Mun kaveria kiusattiin, koska hänellä oli punainen tukka. Ei tosiaankaan hänen vikansa vaan tasan kiusaajien.
Vierailija kirjoitti:
Hyvältä tai ei miltään ja en ajattele koko asiaa. Sen sijaan huvittaa oletuksesi, että kaikki olisivat noin heikkomielisiä tai ajattelisivat samalla tavalla kuin sinä.
kamalaa jos tuollaisella epäsikiölle tulisi jälkikasvua. Surullista.
Hei! Kerroit varsin hyvin, mitä koulukiusaus on sinulle aiheuttanut. Herääkin kysymys: mitä itse olet tehnyt asian korjaamiseksi? Mainitsit että sinulla on hyvä työ ja oma asuntokin, eli yksinasuvalla taloudelliset resurssit kunnossa, näin oletan. Oletko käynyt terapiassa tai hyödyntänyt muita keskusteluapuja? Etsinyt aktiivisesti apua ongelmiisi ja "outouteesi"? Opetellut uusia käyttäytymismuotoja? Käynyt esim. itseilmaisukursseja tai muita vastaavia kursseja, joissa ihan opetetaan miten ihmisten kanssa kommunikoidaan jne? Oletko haastanut itseäsi vaikka osallistumalla harrastuksiin ja tapaamisiin, joissa on ihmisiä? Normaalia kanssakäymistä voi oppia harjoittelemalla. Aikaa sinulla on kyllä ollut, jos nyt lähestyt jo neljääkymppiä? Vai oletko kenties vaan uhriutunut asenteella koulukiusaaminen teki minusta tällaisen? Vaikka sinulla olisi (ja yhä on) kaikki mahdollisuudet itse ottaa vastuu ja tehdä muutos, vaikka se viekin aikaa ja ei ole helppoa. Mutta täysin mahdollista kyllä. Kunhan ei heittäydy uhriksi loppuelämäkseen.