"Kympin tytön" sairaalloinen perfektionismi/ylisuorittaminen, mutta elämässä epäonnistuminen

Pahoittelen pitkää viestiä, mutta jos jollain on asiasta kokemusta tai osaa auttaa, niin olisin kiitollinen.

Relaa jo

Käy paikalliselta poppamieheltä pyytämässä lääkekuuri. 80-lulla olivat SSRI-muotia ja niin ovat vieläkin.

Aloita juominen. Naiset etenee työelämässä polvillaan eikä aivoillaan.

Kuulostaa siltä,että tiedät kyllä mistä kenkä puristaa ja mitä suun täytyy tehdä. Luovuttaa tuosta suorittamisesta!Tsemppiä siihen,se vie aikaa,vuosiakin,mutta lähtee liikkeelle pienistä muutoksista☺

Kuraattorille tai terapiaan mars!

Mä tunnen muutaman tuollaisen. Eipä niistä kenestäkään mitään ole elämässä tullut. Siis mitään mainittavaa. Ihan tavalliset työt jne. Enkä ihmettele. Ne kun ovat aina vaan keskittyneet tekemään asioita, joita niiden on käsketty tehdä. Nyt kun ne on sitten työelämässä, niin on ne kai ihan hyviä suorittavia työntekijöitä, mutta eivät mitään sen ihmeempää.

Pakenet omaa henkistä tilaasi suorittamisen tuomilla näytöillä . Elämä ei lue kirjaa vaan se menee omaa rytmiään myös henkisessä kehityksessä. Sitä ei voi jouduttaa kirjoista oppimalla. Henkinen kehitys lähtee vanhemmista ja sinulta puuttui sellainen tuki lähes kokonaan. Vaadittiin vain suorituksia.

KUuntele nyt itseäsi sillä tämä kaikki on vakava merkki siitä että jokin sinussa on heräämässä aivan oikein kapinaan. Se pysähtyminen on nyt tässä se tervein reaktio ei pahin suinkaan. Et uuvu turhaan vaan se kertoo sinulle viestiä.

Tilanteesi on sentasoinen että terapia auttaisi . Nyt eivät auta pintaneuvot.

Minusta jokainen, joka ei tiedä että RMS Titanic upposi 15.4.1912, vieden yli 1500 mukana ja pelastui runsaat 700. Kapteni oli Edward J Smith... Paljon on tiedettävä aiheesta, jos ei halua antaa sivistyneen moukan kuvaa.

Suosittelen myös opettelemaan, nauttimaan vihreää teetä. Lisäksi kannatisi mielestäni opetella vähän lukihäiriötä ja kirjoitusvirheitä. Yleensä älykkäimmät ihmiset tekevätkin paljon näitä :D jättäessään talonkin siivoamatta.

Terapiaan (moneksi vuodeksi), etäisyyttä vanhempiin, yritä aluksi keskittää suorittaminen asioihin mistä tykkäät edes vähän (mutta vaihtele niitä, ettei mene maku) ja työmäärän asteittaista vähentämistä.

Kuulostaa hurjalta, vaikka tietyissä asioissa näen hieman itseänikin tässä. Olisit varmasti onnellisempi, mikäli keskittyisit vain niihin asioihin, jotka sinua eniten kiinnostavat. Nyt tuntuu siltä, että kasvuympäristösi on jo "päättänyt" ne puolestasi. On aika itsenäistyä ja ottaa ympäristön luoma paine pois.

Ehkä kannattaisi käydä terapiassa juttelemassa. Luultavasti tohon ei auta mikään neuvo, "ota vähän rauhallisemmin, kyllä se siitä!" Eiköhän toi perfektionismi ole aika syvällä sussa ja varmaan kannattaisi käydä läpi, että mistä se johtuu ja alkaa sitten purkamaan sitä. Kannatta meinaan nyt tehdä asialle jotain, eikä siinä vaiheessa, kun olet mahdollisesti sairastunut burn outiin. Jos terapia tuntuu vieraalta niin kaipa niitä jotain itsehoito- oppaitakin on.  Entä jos pitäisit vähän vapaata opiskelusta?  Välttämättömimmät kurssit suoritat mutta muut siirrät ja pidät vaikka kuukauden lomaa ja, jos mahdollista niin lähdet vaikka ulkomaille?

En oikein osaa auttaa. Olen itse hieman samanlainen, mutta oma suoriutumiseni ei ikinä näkynyt samalla tavalla arvosanoissa. Tajusin nimittäin yläasteella, että elämä on turhaa. Voit olla paras, mutta lopulta sillä ei ole väliä, koska kuolet eikä kukaan muutaman sukupolven jälkeen enää muista sinua. Ja jos onnistuisitkin tekemään jotain suurta, tuhoutuu maailma jossain välissä ja kaikki tekemäsi on kuitenkin ollut turhaa.

Tämä sanottuna haluaisin silti tietää kaiken ja olla täydellinen. En ole ja haluaisin välillä tappaa itseni. Minulla ei ole mitään mitä haluaisin. Olen 30-vuotias ja opiskelen toista tutkintoani yliopistossa. Haluaisin, että minulla olisi lapsia ja olisin jonkun arvostetun alan hyväpalkkainen asiantuntija. En ole. Tunnen oloni paskaksi luuseriksi.

Tästä ei kyllä tainnut olla sinulle apua, mutta sait sen kuitenkin. Toivoisin olevani sinä, koska ainakin menestyt paremmin.

Tunnolliset suorittajatytöt ovat niitä jotka työuupuvat helposti työelämässä ja joutuvat monen viikon tai kk pituiselle stressilomalle. Valitettavasti.

Mä pääsin tuosta eroon alkamalla tissutella kaljaa. Siitä tuli ajan kanssa semmoinen mukavan välinpitämätön asenne kaikkeen. Ja koska mulla perustilanne oli aivan liikaa välittävä, niin että se esti toimimisen, niin välinpitämättömyys hullua kyllä mahdollisti opintojen jatkamisen ja onnistumisen. 

Hohhoijaa! Taas keksitty juttu "akateemisista". Ilmeisesti jotkut on fiksoitunut johonkin juttuun, eikä pääse siitä yli. Melkein varmasti näissä toivotaan pahaa joillekin ihmisille. Harrastuksensa kullakin. Putintrolleille edes maksetaan (tai no, luvataan palkkaa...).

Vierailija kirjoitti:

Ehkä kannattaisi käydä terapiassa juttelemassa. Luultavasti tohon ei auta mikään neuvo, "ota vähän rauhallisemmin, kyllä se siitä!" Eiköhän toi perfektionismi ole aika syvällä sussa ja varmaan kannattaisi käydä läpi, että mistä se johtuu ja alkaa sitten purkamaan sitä. Kannatta meinaan nyt tehdä asialle jotain, eikä siinä vaiheessa, kun olet mahdollisesti sairastunut burn outiin. Jos terapia tuntuu vieraalta niin kaipa niitä jotain itsehoito- oppaitakin on.  Entä jos pitäisit vähän vapaata opiskelusta?  Välttämättömimmät kurssit suoritat mutta muut siirrät ja pidät vaikka kuukauden lomaa ja, jos mahdollista niin lähdet vaikka ulkomaille?

Lisäyksenä vielä, että mulla oli koulukaverina yliopistossa tällainen perfktionisti kympin tyttö. En tarkoita kuulostaa ilkeältä, en tiedä oletko itse tällainen. Mutta tämän tytön seurassa oli aika raskasta olla, hän ei pelkästään vaatinut itseltään paljon, vaan myös muilta. Esim. ryhmätöissä mikään ei riittänyt hänelle, vaan hän halusi melkeinpä yksin korjata toisten osuudet. Huomasi myös, että hän aika paljon arvotti ihmisiä ulkoisen menestyksen ja koulusuoritusten perusteella. Mietin vain, että miten hän mahtaa pärjätä työelämässä, jos täytyy tehdä tiimityötä.

Tästä tulee mieleen eräs yläasteaikainen nörtti 9-luokalta, pahempaa hikaria en ole eläissäni tavannut. Muistan, kun käveltiin kaveriporukalla erään luokan ohi ja opettaja luetteli edellisen kokeen arvosanoja luokalleen - hänellä oli sellainen tyyli sanoa ne ääneen. Kun tämä mainitun kaverin arvosana sanottiin "Kymppi... (lyhyt tauko) miinus!" opettajan toimesta, niin kuulimme huudon "eiiih!" ja siitäkös naurua syntyi. Ei ollut tyytyväinen. 

Kiitos kommenteista, varsinkin noista muutamista asiallisista. Tuon pitkän vuodatukseni kirjoitin nyt siksi, että olen huomannut asioiden lähteneen luisumaan todella huonoon suuntaan (välttelen jopa ihmisten tapaamista). Olen ollut lapsesta asti suorittaja, ja on ilmiselvää, että vanhempani ovat halunneet toteuttaa omia toiveitaan ainoan lapsensa kautta. Tietysti he ovat olleet myös ylpeitä minusta, mutta sekin on aina tarvinnut ansaita.

Tästä varmaan johtuu myös tavoitteiden ristiriitaisuus. Siis pitää olla hyvä niin kielissä, matematiikassa, historiassa, käsitöissä, liikunnassa... En oikein tiedä edes, mistä oikeasti pidän.

Varmaan kaikissa on joitakin perfektionismin piirteitä. Miten te pystytte elämään sen kanssa, että ette vaikka tiedä jotakin englannin sanaa tai puhu ranskaa, tai on joku merkittävä klassikkoromaani lukematta? 

ap

Hei! Ei tuohon auta kuin se, että päästät irti ja alat sisäistää sen, ettei kukaan ole täydellinen.

Helppoa se ei ole. Ala olla oma itsesi, älä se kuva, jota olet tavoitellut ja jota vanhemmat ovat sinulta vaatineet.

Terapia saattaa auttaa, mutta ei ole välttämätöntä, pelkään kuitenkin, että saatat olla jo masentunut tai ainakin masentumassa.

Itsenäsi olemiseen liittyy olennaisena itsetutkiskelu ja se, että selvität:

Mitä sinä oikeasti elämältä haluat?

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Voimia oravanpyörästä irrottautumiseen!