Ponnistin huonoista oloista akateemiseksi ja vaativiin töihin, olen silti köyhä - MUITA?

Vierailija kirjoitti:

Minä olen keskiluokkaisesta akateemisesta perheestä, ja periaatteessa elämä on mennyt suunnitelman mukaan: opiskelut, sitten koulutusta vastaaviin töihin. Opiskeluaikana vanhemmat tukivat omistusasunnon (18 neliön yksiö) ostoa. Eli hyvät lähtökohdat.

Silti 40-vuotiaana en voi sanoa olevani mitenkään varakas, vaikka puutetta ei ole. Asumme nelihenkinen perhe liian ahtaasti, vanhassa ja suht vaatimattomassa rivarissa. Samaan aikaan opiskelukavereilla on isot omakotitalot arvoalueilla. En tiedä miten heillä on siihen varaa. Meillä kaikilla palkka 4000-5000 välillä, mutta totuushan on, ettei palkkatuloilla ostella yli puolen millin koteja.

Minun selitykseni on peeaa mies, jolla ei säästöjä ja hänen palkkansa on 3 500 luokkaa. Kun toinen ei saa yhtään lisää lainaa, niin yksin tuskin saisin tarvittavaa 200 000 e lainaa - enkä rohkenisi ottakaan.

En halua kuulostaa kusipäältä, mutta tämä on yksi syy sille, että koulutetun naisen kannattaa ottaa koulutettu mies. Ajattelin, että 7 v opinnoilla ja kovalla työnteolla saisin edes jonkinlaisen mukavan elämän, mutta yksin naisen palkalla siihen ei ole mahdollisuuksia. Ei elämä nyt köyhääkään tietysti ole, mutta elintaso on kaukana siitä, mitä muilla ammatissani toimivilla on.

Mukavaa, että jaoit tarinasi. Sinulla ei silti taida olla kokemusta siitä, mitä on oikeasti taistella tiensä korkeakoulutetuksi? 

Moni sijassasi olisi hyvinkin tyytyväinen nykyolosuhteisiinsa. 

Mielestäni kaikissa tarinoissa nousee voimakkaasti esiin yksi väärä oletus. Korkea tai akateeminen koulutus yhdistettynä ahkeruuteen johtaa vaurauteen. Valitettavasti tällaista syy-yhteyttä ei ole olemassa, vaikka tätä tarinaa silloin tällöin kerrotaan. Tätä tarinaa voisi kutsua vaikka amerikkalaiseksi unelmaksi ja se on kyllä pitänyt paikkansa, ehkä 50-70 vuotta sitten. Silloin korkea koulutus mahdollisti korkean palkan ja lyhyet työpäivät. Nykyään korkea koulutus mahdollistaa matalan palkan ja pitkät työpäivät. En silti pidä korkeaa koulutusta huonona valintana, mutta kannattaa ymmärtää että sillä ei ole sinänsä mitään tekemistä vaurastumisen kanssa.

Eli ns. hyvistä oloista tulleilla nuorilla on enemmän kuin koulutus etumatkanaan. Heidän vanhempansa sekä näyttävät esimerkillään, että tukevat lapsiaan vaurastumisen alkumetreillä.

Toinen asia on, että jotkut ajattelevat koulutuksen olevan ratkaisu kaikkeen. Sanotaan että haluat elämältä xxx. Miten koulutus ylipäätään liittyy tuohon toiveeseen? Useimmiten ei mitenkään. Sen sijaan sinun pitäisi miettiä suoraviivaisempia tapoja toteuttaa toiveesi tai unelmasi. 

Kaikesta huolimatta olen äärettömän tyytyväinen korkeakoulutukseeni. Koen, että se on tuonut minulle juuri tarvittavan tiedon, kyvyn ja henkisen pääoman sen elämänkoulun ohessa. Vaikka koulutusta vastaavaa työtä ei ole tai on tarjolla vain tipoittain, en vaihtaisi olotilaani ja valintojani.

Vierailija kirjoitti:

Eli ns. hyvistä oloista tulleilla nuorilla on enemmän kuin koulutus etumatkanaan. Heidän vanhempansa sekä näyttävät esimerkillään, että tukevat lapsiaan vaurastumisen alkumetreillä.

Luokka yhteiskunnan paluu (Suomeen)!!! Me tyhmät huonoista oloista tulleet kuitenkin haluaisimme uskoa, että voisimme jotenkin parantaa asemaamme. Jos se ei onnistu koulutuksen kautta niin vedetäänkö punaliput salkoihin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli ns. hyvistä oloista tulleilla nuorilla on enemmän kuin koulutus etumatkanaan. Heidän vanhempansa sekä näyttävät esimerkillään, että tukevat lapsiaan vaurastumisen alkumetreillä.

Luokka yhteiskunnan paluu (Suomeen)!!! Me tyhmät huonoista oloista tulleet kuitenkin haluaisimme uskoa, että voisimme jotenkin parantaa asemaamme. Jos se ei onnistu koulutuksen kautta niin vedetäänkö punaliput salkoihin?

Tämä x 100.

Verkostot ja jopa lähipiiristä löytyvät mentorit, etiketin ja keskiluokan käytöstapojen ja elämäntavan opettaminen, terveelliset elämäntavat joita ovat tukeneet sekä fyysistä että mielenterveyttä edistävä kasvuympäristö jne. ovat aineetonta pääomaa. Mahdollisuus saada taloudellista tukea opiskeluaikana, ensiasuntoon tai yrityksen perustamiseen ja jossain vaiheessa mahdollisuus saada perintöä avittavat myöhemmin elämässä. Nykyään kun työt hankitaan enemmän suhteilla kuin osaamisella, verkostojen merkitys on ylikorostunut. Jos lähipiiriä on hyvissä töissä, he voivat konkreettisesti pedata hyvän työpaikan tutulle nuorelle. Luokkanousua yrittävät tulevat ulkopuolelta, lapsuuden ja nuoruuden "verkostot" ovat pahimmassa tapauksessa alaluokkaa eli yrittävät pikemminkin vetää alaspäin. Kun verkostojen valta työelämässä vahvistuu, mahdollisuus pärjätä puhtaasti omilla kyvyillä vähenee. Eikä luokkanousua yrittävillä ole mitään muuta kuin omat -usein poikkeukselliset- kykynsä. 

Moni on myös tuonut esiin että kun on koko nuoruutensa tottunut tulemaan toimeen vähällä ja venyttämään senttejä, osaa aikuisena olla iloinen vaatimattomasta elämäntavasta. Hieno juttu monellakin tapaa, mutta kääntöpuolena on se että tällainen ihminen tyytyy aikuisenakin vähään, ei osaa pitää puoliaan esim. palkkaneuvotteluissa, urasuunnitelmat ovat ylipäätään vaatimattomat kykyihin nähden. Ne jotka ovat jo nuorena päässeet makean elämän makuun, ovat valmiita kamppailemaan mukavuuksiensa puolesta ihan toisella tavalla.

No oma juttuni ei ole läheskään yhtä vakava, mutta kuitenkin. Itsellä hyvä perhe, mutta olen ollut koko koulu ajan kiusattu. Sairastuin ensimmäisen yliopisto vuoden jälkeen masennukseen. Ensimmäisen vuoden lopulla tapahtui ikävä juttu joka laukaisi tämän. Mutta kiusaaminen kyllä siellä pohjalla oli. En saanut opiskeltua kunnolla, noin 20 op vuodessa. Sitä kesti reilu kolme vuotta. Nyt onneksi olen saanut hieman kirittyä. Kun olen saanut hyväksyntää. Silti sattuu hyvin paljon kommentit siitä miksi sä et oo valmistunu, valmistu jo. Eivät ihmiset jotka eivät kiusaamista ja masennusta ole sairastaneet voi tietää, ettei kaikki aina silloin onnistu niin helpolla.

Mulle tuli mieleen, että kun meitä on tässä ketjussa useampi "luokkanousijasoturi", niin voitaisko me parantaa tilannettamme ja ehkä muidenkin samassa asemassa olevien tilannetta verkostoitumalla keskenämme?

Rikkaitahan kukaan meistä ei ole. Mutta kai me jotakin voitais tehdä verkostona:

-tukea ja neuvoa toisiamme ja etenkin nuorempia vaikeista lähtökohdista ylös yrittäviä ja sillä lailla olla vastavoima eriarvoisuuden kasvulle

-jossain tilanteissa tarjota esim. suosittelijoita, kontakteja, mentorointia

-ehkä järkätä jotain tilaisuuksia missä infottaisiin esim. työelämästä, elämänhallinnasta, itsensä hoitamisesta jne.

-tehdä kirjoituksia, yrittää ehkä vaikuttaa päättäjiin ja sitä kautta koittaa parantaa tasa-arvoa

Olisko tää teistä ihan hölmö idea? Itse en ikävä kyllä voi ottaa vetovastuuta, mutta muuten voisinkin osallistua tällaiseen juttuun.

Mä kasvoin väkivaltaisessa perheessä, jossa vanhemmilla oli mt-ongelmia. Oltiin tosi köyhiä osittain vanhempien työttömyyden, sairauksien ja osittain vanhempien rahankäytön takia (tuhlattiin muuhun ja rahaa ei ollutkaan ruokaan...). Meidät lapset huostaanotettiinkin myöhemmin, mutta mä muutin siinä jo omilleni. Köyhän lapsuuden takia ja suorittamisen takia lähdin opiskelemaan alaa, jolla työllistyy (silloin hyvin) ja voi luoda uraa, erittäin rahakastakin, jos on suhteita ja tekee töitä paljon. Pääsin opiskelemaan ekalla kertaa, mutta olin todella masentunut silloin. En jaksanut lukea kunnolla pääsykokeisiin ja taistelin huonommuuden ja en uskonut että pääsen sisään. Häpeä, "olen paska"-tunne, ahdistus ja masennus olivat lapsuudesta asti kulkeneet kanssani ja kun yritin päästä eteenpäin paskasta lapsuudesta, nuo tunteet olivat vahvoja. Ihme että jaksoin yrittää. Ymmärrän hyvin, että suurin osa mun taustoista syrjäytyy, just tuon henkisen kuorman takia. Sitä ei kukaan normaalista perheestä tuleva voi koskaan ymmrtää.

Pääsin sisään, mutta sairastin vaikeaa masennusta. Ekana vuonna muut biletti ja opiskeli ja loi suhteita. Mä en jaksanut opiskella kuin vähäsen. Sain pari ystävää ja menin terapiaan. Terapia auttoi ja kolmantena vuonna jaksoin jo opiskella, mutta en jaksanut panostaa vielä numeroihin. Sain opinnot tehtyä vähän pidemmässä ajassa. Paljon huonommin numeroin kuin muut, ensimmäisten vuosien takia, mutta loppuvuosista sain jo hyviä. Tosin jouduin silloinkin välillä miettimään numerot vai opintopisteet ja sivutyö. Valitsin jälkimmäisen. Opiskelujen ohella tehdyt työt työllistyvät mut myös opintojen jälkeen. Lama/taantuma teki sen että mun alalta on ollut vaikeampi työllistyä ja hyviin töihin ei oo asiaa kuin suhteilla. No, niitä mulla ei ollut. Oon kuitenkin koulutusta vastaaviin töihin työllistynyt, joista saan ok palkkaa, vaikken hyvää saa.

Tällä hetkellä en tiedä jaksanko enää lähteä uraputkeen ja yrittää kaksinverroin enemmän kuin muut normaaleista lähtökohdista olevat (saatikka ne, jotka isäpapan firmaan meni töihin tai suvun suhteilla pääs hyviin töihin. Näitä alallani on paljon), koska mieheni kuoli äskettäin. Hän oli suuri apu opiskelu- ja työnhakuaikoina. Ilman häntä tuskin olisin tässä. Nyt oon taas masentunut ja surullinen ja ilman vanhempien tukea. Ei jaksais enää ponnistella masennuksen suosta.