Lue keskustelun säännöt.
Olen ADD- (ja ehkä asperger-) nainen ja minusta tuntuu usein kuin minua pidettäisiin epäilyttävänä
20.03.2017 |
Työpaikalla, opinnoissa, kaupassa käydessä aina tuntuu kuin minua jotenkin epäiltäisiin. Tiedän, että intonaationi voi olla poikkeavaa, että silmiin katsominen on vaikeaa ja en jaksa aina laittaa hiuksia tai meikkejä kunnolla. Saatan ilmoittaa asiani todella monotonisesti ja asiakeskeisesti enkä viesti ollenkaan tunteilla. Aistiherkkyydet tekevät minusta usein ulkomaailmassa stressaantuneen ja jos jokin tunne minusta tahattomasti välittyy niin se on ehkä ahdistuneisuus.
Olen kokenut ettei minua oteta tosissaan esimerkiksi lääkärillä käydessä ja juttujani epäillään tai luullaan vitseiksi. Minun tuntuu olevan erittäin vaikea vakuuttaa muita ihmisiä siitä, että olen tosissani asiani kanssa. Vaikka antaisin todella pätevät järkiperusteet sille, miksi minua kannattaa uskoa, huomaan usein, etten voi silti saada vakuutettua ketään. Vaikka näyttäisin, että on yksinkertaisesti mahdotonta, että asia edes olisi millään muulla tavalla kuin miten sen kerron, ihmiset karttavat asiaani kuin magneetin samanvarauksellista päätä.
En pysty ymmärtämään, mitä ihmettä silloin ihmisten päässä liikkuu. Esimerkiksi jos kerron että minulla on ollut ongelmia jonkun verkkotilauksen kanssa, ja näytän todisteiden kanssa, että ongelmat eivät ole omaa syytäni, minua ei silti uskota. En ymmärrä miten kukaan voi uskoa toisin jos joku näyttää esimerkiksi screenshottien kanssa, että on toiminut aivan asiallisesti ja että vika on ollut verkkokaupan päässä. Mitä siinä tilanteessa edes tapahtuu? Joskus tuntuu, että tulen melkein hulluksi kun yritän ymmärtää tuollaisia tilanteita, ne tuntuvat niin järjenvastaisilta. On jopa pelottavaa, että jokin sosiaalinen voima voi olla niin voimakas, etteivät ihmiset usko vaikka olisi kaikki maailman todisteet asiasta. Eikö "tavallisia ihmisiä" pelota tuollainen yhtään? Siis että ihmisiä arvioidaan heidän sosiaalisen suoriutumisensa perusteella eikä todisteiden perusteella? Tuohan avaa ovet vaikka minkälaisille huijauksille jos sitten joku sattuukin onnistumaan olemaan sosiaalisesti pätevä. Toisaalta hyvä puoli tässä on se, että vapaammassa porukassa juttujani pidetään helposti viihdyttävinä, koska jostain syystä puheisiini liitetään jotain hauskaa vaikken itse edes näkisi sitä niin.
En koe kuitenkaan olevani sosiaalisesti naiivi tai etten osaisi lukea muiden ihmisten tunteita. Mielestäni huomaan hyvin nopeasti kun minua aletaan katsoa alta kulmien. En vain pysty siinä vaiheessa parantamaan olemustani mitenkään niin, että voisin viestittää, ettei minua tarvitse epäillä mistään. Tiedän esimerkiksi aina jos joku opettaja on ärsyyntynyt minuun, ja samalla sen, etten voi saada siitä kurssista 5. Toisaalta osaan myös tunnistaa sen, jos joku opettaja pitää minusta, ja antaa hyvän arvosanan. Ärsyttää, etteivät opettajat kuitenkaan tunnu itse huomaavan, että heillä on tietty asennoituminen, joka vaikuttaa heidän arvosteluunsa. Suoriutumiseni on kuitenkin hyvin tasalaatuista ja välillä jopa nolottaa saada "liian hyvä" arvosana vain siksi, että on onnistunut tekemään vaikutuksen. Se on oikeasti niin sattumankauppaa, kenelle sen vaikutuksen onnistuu tekemään ja kenelle ei.
En tiedä mitä haen tällä. Ehkä haluaisin saada ihmisiä ajattelemaan, että se joku vähän kummallisesti käyttäytyvä ihminen ei ole välttämättä pahat mielessä. Minua myös kiinnostaa oikeasti, mikä saa ihmiset uskomaan enemmän sosiaalisia signaaleja kuin todisteita.
Kommentit (43)
Kiitos tsempistä.
Toisaalta tämäkin voi nyt vaikuttaa siltä, että jotenkin olettaisin kaikkien olevan heti samaa mieltä kanssani. Ehkä siksi jotkut sitten ovatkin ihan vain protestoidakseen eri mieltä tai eivät usko minua tai jotain. Mutta puhunkin nyt siis vain tilanteista, joissa oikeasti olen 100% varma, että tiedän miten jokin asia on mennyt, mutta minua ei silti ole uskottu. En väitä että aivan kaikessa olisin aina oikeassa.
Omasta näkökulmastani näyttää, että ihmisiä ohjaa hyvin paljon jokin sosiaalinen järjestelmä, joka ei välttämättä vastaa mitään tosiasioita, mutta ihmiset itse eivät usein tiedosta sitä ja luulevat toimivansa "järjellisesti". Tai oikeastaan en ole edes varma luulevatko ihmiset toimivansa järjellisesti vai eivätkö he oikeasti vain välitä ja mielellään ja täysin tietoisesti suosivat esimerkiksi ihmisiä, jotka ovat olleet heitä kohtaan mukavia riippumatta henkilöiden muista meriiteistä. En minä tiedä.
t. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei! Minulla on add ja koen ihan samoja tunteita.
Esimerkiksi olen huomannut, että johtoasemiin pääsee jos on karismaattinen ja vakuuttava, ei niinkään oikealla osaamisella. Oma pomoni on juuri tällainen. Osaa näyttelemällä vakuuttaa muut omasta erinomaisuudestaan, mutta ei todellisuudessa hoida velvollisuuksiaan vaan viettää päivät ties missä kissanristiäisissä ja ripsihuolloissa. Hän on jos jonkinlaisessa höpöhöpötoiminnassa mukana vain nostattaakseen omaa statustaan, koska miksi muuten hän raportoisi joka kerta niistä facebookkiin? :D Hän varmaan hykertelee onnesta, kun näihin tulee usein kommentteja "Oi oletpa energinen ja reipas." Hänellä on sellainen jämäkkä ja topakka ulosanti, mutta toisaalta hän on välillä myös ylitsevuotavan mairea ja sellainen "kaikkien kaveri." Asiakkaat pitävät häntä oikein ihanana, pätevänä ja tehokkaana.. henkilökunta kyllä näkee vähän lähemmäskin.. Yllättävän paljon on siis työelämässä erityisesti merkitystä sillä, millaisen mielikuvan antaa. Tiedän itse olevani hyvä ja ahkera työntekijä, mutta tiedostan että laiskan näköinen elekieleni ja hitauteni on elämässäni este monille asioille. Välillä on päiviä jolloin energinen ja pirtsakka, vakuuttava ulosanti onnistuu minultakin oikein hyvin, mutta sen jälkeen olen henkisesti aivan loppu.
Olen asperger-piirteinen, ja ihan samanlaisia kokemuksia on minullakin. Töissä olen kyllä todella hauskan ihmisen maineessa, koska juttujani usein luullaan vitseiksi. Ärsyttää myös suunnattomasti muiden ihmisten tapa pitää aina jollain tavalla hierarkiassa ylimpänä olevan ajatuksia automaattisesti oikeina ja hyvinä.
Olet minun tavoin varmasti tosi asiakeskeinen, mutta kannattaa muistaa, että harva on. Keskustelussa ihmisiä kiinnostaa yleensä sujuvuus, konfliktittomuus ja ristiriidattomuus. Todisteiden esittäminen ja monipuoliset perustelut saavat monet takajaloilleen, ja olemaan entistä enemmän eri aaltopituudella kanssasi. Aiheeseen jumittuminen saattaa loukata tai ärsyttää muita, ja he suhtautuvat sinuun entistä negatiivisemmin.
Hei, aika samanlaisia kokemuksia, vaikka minulla ei mitään diagnoosia olekaan.
Lapsena koin, että muut ihmiset puhuvat jotain kieltä, mitä en osaa, ja enhän sitä osannutkaan. Aspergerpiirteeni tekevät minusta herkän, mutta en osannut toimia sosiaalisesti oikein tilanteissa.
Näin vanhempana tilanne on huomattavasti helpottanut, mutta se on vaatinut paljon tietoista opettelua. Yhä sosiaalisissa tilanteissa joudun miettimään tarkkaan, mitähän kussakin tilanteessa kuuluisi sanoa/tehdä.
Kommentoin vain otsikkoa:
Varmaan pidetäänkin. ADD ja Asperger aiheuttavat käytöstä, joka vaatii ympäristöltä totuttelua. Se on mielestäni ymmärrettävää ja menee kyllä ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP, olen samantyyppinen mieshenkilö, ja minulla on paljon samantapaisia kokemuksia.
Olen jo yli 30, ja olen kärsinyt mt-ongelmista melkein koko aikuisikäni (muutettuani toiseen kaupunkiin asumaan yksin opiskelujen perässä) mm. siksi, että muiden ihmisten kanssa toimiminen sosiaalisesti on niin turhauttavaa ja ahdistavaa ja rasittavaa. Olen alkanut jossain määrin suorastaan vihata normaaleja ihmisiä.
On todella ikävää, että terveydenhuollossa palvelun taso on tuo. :( Onko sinulla noista tiloista diagnoosi, joka näkyy jokaisen käynnin yhteydessä? Hoitavan henkilön pitäisi ymmärtää, että kommunikointi, sairaudentunne ja kivuntunne voivat olla poikkeavia. Olin vähän aikaa sitten assilapsen kanssa yhdellä terveydenhuollon käynnillä ja dg tuli puheeksi aivan aluksi - lapsi sai todella hyvää ja asiantuntevaa hoitoa, kun hoitaja sopeutti oman kommunikointityylinsä.
Mutta itse asiasta, olen huomannut omassakin viestintätyylissä poikkeavaa ja luulen olevani hieman jyvällä. Osa hoitoalan ihmisistä kiskaisee herneen todella syvälle nenään, jos kehtaa vihjata tietävänsä, mitä saattaisi potea, vaikka se olisi hyvin tuttu vaiva. Katsos kun se on heidän hommaansa tietää, kukaan muu ei saa. Olenkin opetellut kuvailemaan oireitani hyvin tarkkaan, jotta hoitava henkilö voi päätellä itse, opettelin jopa käyttämään kansanomaisia nimityksiä kehonosistani, vaikka ajattelen paljon muodollisemmin. Pitkään hoitanut lääkäri sitten tietenkin pääsee kärryille todellisesta persoonasta, mutta ei se enää silloin haittaa. Kävin kuntouttavan terapiankin läpi ja siellä sain tuotua esiin vihdoin, että oikeasti luen ja otan selvää asioista todella, todella paljon, sain jopa lopetettua sen peittelyn siinä terapiasuhteessa.
Eli vaihtoehdot ovat kai selittää heti alkuun, miksi puhelet poikkeavasti ja mitä seikkoja dg:in liittyen tarvitsisi ottaa huomioon tai opetella tulkkaamaan itseäsi nentiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen epäillyt itselläni add:tä, mulla on mm. Nuita samoja oireita. Lisäksi av:llä tekstini vilisevät kirjoitusvirheitä. En vain jaksa välittää! Ja duurwdti ihmettelen näitä kirjoitusnatseja jotka täällä siitä aina huomauttelevat. Mulla tuo "epäilyttävä käytös" on kyllä helpottanut iän myötä. Tai toisin sanoen en jaksa enää välittää niin paljon mitä muut minusta ajattelevat. Olen myös opetetellut tervehtimään ja kiittämään vilpittömästi. Kun tullessa ja lähtiessä antaa hybän vaikuruksen voi välillä vähän outoillakin :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän samaa täälläkin. Lapsesta asti on tuntunut että ihmiset jotenkin hermostuvat eli tuntevat olonsa epämukavaksi seurassani. Vaikka en mielestäni anna käyttäytymiselläni mitään aihetta.
Tuntuu omituiselta kun jotkut tutut ovat sanoneet että minä en varmaan pelkää mitään. Pelkään kyllä, sosiaalisten tilanteiden pelko päällimmäisenä, mutta jokin minussa ilmeisesti herättää pelkoa muissa...
N45
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suosittelen psykoterapiakäyntejä, niin maailma näyttä sen jälkeen ihan toisenlaiselta.
Voit jatkossa ottaa vaikka jonkin ystävän tukihenkilönä mukaan näihin paikkoihin esim. lääkäriin missä tunnet saavasi huonoa kohtelua.
Puhu avoimesti tästä asiasta, että sinusta tuntuu tältä, asiat eivät muutu jos niiden eteen ei mitään tee.
Esim. koulussa voidaan vaikka käydä keskusteluja opettajien kanssa siitä miten toivoisit sinua tuettavan opiskelussa.
Täällä asperger-diagnoosillinen nelikymppinen nainen ja olen huomannut samantapaisia asioita ihmisten käytöksestä. Minut tosin otetaan vakavasti, jopa poikkeuksellisen vakavasti.
Mutta tiedän, että minua pidetään outona ja v-mäisenä ihmisenä, jopa pelottavana. Ja minä en sano ihmisille ilkeyksiä, en ole vaativa tai hankala, mutta en vaan osaa neurologisen epätyypillisyyteni takia sujuvaa elekieltä, smalltalkia jne. Niinpä ihmiset kokee tavallisetkin asiat jotenkin vaativina ja epämiellyttävinä. Esim. töissä jos pitää mennä työkaverilta kysymään jotain, minä jotenkin onnistun aina vaan töksähtämään siihen ja pamauttamaan ilmeisesti muista epäkohteliaan oloisesti kysymykseni, kun en osaa sellaisia eleitä joita muut tekevät tilanteessa ilmaistakseen toiselle että anteeksi että häiritsen, ja vastaa vaan jos sulla on aikaa, en halua vaivata jne.
Oli tarkoitus avata tästä aihe, mutta kun kerran tässä keskustellaan ADHD:stä, niin laitan vähän aiheen vierestä kysymykseni tähän.
Eli aikuinen tuttavani on todella ripustautuva. Todella. Tuntuu, että hän valitsee aina muutamia ihmisiä, joihin takertuu ja joille vuodattaa ongelmiaan. Olen yksi niistä. Emme edes oikeastaan tunne oikeasti toisiamme.
Nyt hän epäilee, että hänellä on ADHD. Selittyykö tuo takertuva käytös myös ADHD:lla?
Tarkoitus ei ole loukata ketään. Auttaisi vain jaksaamaan.
ei kaikkialle voi ottaa tukihenkilöä
Ripustautuminen? kirjoitti:
Oli tarkoitus avata tästä aihe, mutta kun kerran tässä keskustellaan ADHD:stä, niin laitan vähän aiheen vierestä kysymykseni tähän.
Eli aikuinen tuttavani on todella ripustautuva. Todella. Tuntuu, että hän valitsee aina muutamia ihmisiä, joihin takertuu ja joille vuodattaa ongelmiaan. Olen yksi niistä. Emme edes oikeastaan tunne oikeasti toisiamme.
Nyt hän epäilee, että hänellä on ADHD. Selittyykö tuo takertuva käytös myös ADHD:lla?
Tarkoitus ei ole loukata ketään. Auttaisi vain jaksaamaan.
En usko että tuo on ADHD:ille mitenkään erityisesti tyypillinen piirre. On vaan muuten osa juuri hänen persoonaansa.
Tuosta voisi kyllä yrittää jotenkin hellävaraisesti sanoa ihmiselle, tai sitten ottaa etäisyyttä kun ei jaksa. Voi olla että tämä ihminen ei meinaan ollenkaan tajua olevansa toisten mielestä liikaa ripustautuva ja voisi jopa muuttaa käytöstään jos tajuaisi sen. Joskus vaan, jos on esim. hyvin vähän ihmissuhteita, huomaamattaan voi sitten kuormittaa liikaa niitä vähiä ihmisiä joita ympärillä on.
Vähän samanlaista kokemusta ja minusta on melkein järkyttävää miten ihmiset tuijottavat ulkokuorta niin paljon. Toisaalta sitten ne ketkä minut tuntevat, tuntuvat tykkäävän senkin edestä, ja sillä on minulle paljon enemmän merkitystä :D Tsemppiä.