Olen ADD- (ja ehkä asperger-) nainen ja minusta tuntuu usein kuin minua pidettäisiin epäilyttävänä

Työpaikalla, opinnoissa, kaupassa käydessä aina tuntuu kuin minua jotenkin epäiltäisiin. Tiedän, että intonaationi voi olla poikkeavaa, että silmiin katsominen on vaikeaa ja en jaksa aina laittaa hiuksia tai meikkejä kunnolla. Saatan ilmoittaa asiani todella monotonisesti ja asiakeskeisesti enkä viesti ollenkaan tunteilla. Aistiherkkyydet tekevät minusta usein ulkomaailmassa stressaantuneen ja jos jokin tunne minusta tahattomasti välittyy niin se on ehkä ahdistuneisuus.

Olen kokenut ettei minua oteta tosissaan esimerkiksi lääkärillä käydessä ja juttujani epäillään tai luullaan vitseiksi. Minun tuntuu olevan erittäin vaikea vakuuttaa muita ihmisiä siitä, että olen tosissani asiani kanssa. Vaikka antaisin todella pätevät järkiperusteet sille, miksi minua kannattaa uskoa, huomaan usein, etten voi silti saada vakuutettua ketään. Vaikka näyttäisin, että on yksinkertaisesti mahdotonta, että asia edes olisi millään muulla tavalla kuin miten sen kerron, ihmiset karttavat asiaani kuin magneetin samanvarauksellista päätä.

En pysty ymmärtämään, mitä ihmettä silloin ihmisten päässä liikkuu. Esimerkiksi jos kerron että minulla on ollut ongelmia jonkun verkkotilauksen kanssa, ja näytän todisteiden kanssa, että ongelmat eivät ole omaa syytäni, minua ei silti uskota. En ymmärrä miten kukaan voi uskoa toisin jos joku näyttää esimerkiksi screenshottien kanssa, että on toiminut aivan asiallisesti ja että vika on ollut verkkokaupan päässä. Mitä siinä tilanteessa edes tapahtuu? Joskus tuntuu, että tulen melkein hulluksi kun yritän ymmärtää tuollaisia tilanteita, ne tuntuvat niin järjenvastaisilta. On jopa pelottavaa, että jokin sosiaalinen voima voi olla niin voimakas, etteivät ihmiset usko vaikka olisi kaikki maailman todisteet asiasta. Eikö "tavallisia ihmisiä" pelota tuollainen yhtään? Siis että ihmisiä arvioidaan heidän sosiaalisen suoriutumisensa perusteella eikä todisteiden perusteella? Tuohan avaa ovet vaikka minkälaisille huijauksille jos sitten joku sattuukin onnistumaan olemaan sosiaalisesti pätevä. Toisaalta hyvä puoli tässä on se, että vapaammassa porukassa juttujani pidetään helposti viihdyttävinä, koska jostain syystä puheisiini liitetään jotain hauskaa vaikken itse edes näkisi sitä niin.

En koe kuitenkaan olevani sosiaalisesti naiivi tai etten osaisi lukea muiden ihmisten tunteita. Mielestäni huomaan hyvin nopeasti kun minua aletaan katsoa alta kulmien. En vain pysty siinä vaiheessa parantamaan olemustani mitenkään niin, että voisin viestittää, ettei minua tarvitse epäillä mistään. Tiedän esimerkiksi aina jos joku opettaja on ärsyyntynyt minuun, ja samalla sen, etten voi saada siitä kurssista 5. Toisaalta osaan myös tunnistaa sen, jos joku opettaja pitää minusta, ja antaa hyvän arvosanan. Ärsyttää, etteivät opettajat kuitenkaan tunnu itse huomaavan, että heillä on tietty asennoituminen, joka vaikuttaa heidän arvosteluunsa. Suoriutumiseni on kuitenkin hyvin tasalaatuista ja välillä jopa nolottaa saada "liian hyvä" arvosana vain siksi, että on onnistunut tekemään vaikutuksen. Se on oikeasti niin sattumankauppaa, kenelle sen vaikutuksen onnistuu tekemään ja kenelle ei.

En tiedä mitä haen tällä. Ehkä haluaisin saada ihmisiä ajattelemaan, että se joku vähän kummallisesti käyttäytyvä ihminen ei ole välttämättä pahat mielessä. Minua myös kiinnostaa oikeasti, mikä saa ihmiset uskomaan enemmän sosiaalisia signaaleja kuin todisteita.