Äidin rehellinen julkaisu: kunpa en olisi imettänyt vauvaani

Vierailija kirjoitti:

Olisi kiva kuulla mitkä muut syyt vaikuttivat imetyksen ja perhe-elämän sujuvuuteen. Kyse ei ole pelkästään äidistä ja imetyksestä, vaan myös siitä muusta perheestä ja arjen pyörittämisestä. Jos on vaikka kaksi alle 2-vuotiasta lasta joista toista imetetään pikkuvauvatahtiin ja lisäksi pitäisi hoitaa koti, ruuat, vaatehuolto ja oma kroppa kuntoon, niin ei mikään ihme jos iskee ahdistus päälle.

Jaa,a.. Mitä ihmettä tuohon voi sanoa.

Jotkut imettävät ja ovat vauvan kanssa ja riippuen vauvastakin mikä on jaksamisen taso. Jotkut äidit eivät vaan jaksa tai pysty tekemään muuta, ehkä vaativat tuolta ajalta liikoja.

Itse olen neljä lasta rintaruokkinut, siivoillut, ulkoillut ja saanut isommatkin ruokittua miehen työpäivän aikana... Siivoilun ja ruoan välissä olen tyytyväisenä lösähtänyt sohvannurkkaan imettämään ja katselemaan lasten leikkejä tai lukenut heille.

Jotkut taas ovat jo ihan poikki vauvan kanssa olemisesta. Se on niin yksilöllistä.

Ainoa lapseni täyttää pian jo 16 vuotta, eli imetyskokemuksistani on vierähtänyt pitkä aika. Hämmentyneenä seuraan nykyistä imetyskeskustelua sivusta. Miten imetyksestä on yhtäkkiä tullut lyömäase äitien välisessä kilpailussa ja hyvän äitiyden mittari? Lapset pääsääntöisesti kasvavat ja kehittyvät terveiksi aikuisiksi, hoidetaan ruokinta miten hyvänsä. Minulle ei aikoinani tullut edes mieleen, että vauvan ruokkimista olisi pitänyt problematisoida suuntaan tai toiseen. Imetin kyllä, ja koska minulta tuli runsaasti maitoa, säilöin omaa maitoani, jota lapsen isä tai hoitaja antoi pullosta silloin, kun itse olin jossain muualla. Palasin kuntosali- ja lenkkeilyharrastukseni pariin lapsen ollessa noin kuukauden ikäinen, kaupassa ja vaikkapa kahvilla ystävän kanssa aloin käydä ilman vauvaa samoihin aikoihin. Olin pois vauvan luota imetysaikana (puoli vuotta) ehkä pari kertaa viikossa, tunnin-kaksi kerrallaan. Enpä tullut ajatelleeksi, että olen ollut huono äiti, kun lasta ruokittiin tällöin pullosta. Ajattelin, että minulle tekee hyvää säilyttää kosketus muuhunkin elämään äitiyden ohella ja lapselle on hyväksi viettää aikaa isän kanssa. Tunnistan ap:n linkkaaman jutun naisen kokemuksista itseni, tosin sillä erotuksella, etten kyseenalaistanut toimintaani äitinä tai tuntenut syyllisyyttä. Nykymittapuulla olen ilmeisesti traumatisoinut lapseni.

Ei tämä minustakaan kivaa ole, mutta vauvan parhaaksi aion imettää, kunnes vauva on vähintään 6 kk.

Ei ole kiva tunne lähes joka yö herätä siihen kuin olisi kussut allensa paitsi, että tämä tapahtuu rintojen korkeudella. Maidon ja puklun löyhkä rintaliiveissä saattaa haista vielä pesun jälkeenkin. Yleisillä paikoilla imettämistä en halua vielä edes ajatella, mietin vain niitä vuotavia rintoja ja päälleni oksentavaa vauvaa.

Aamuisin ei ole myöskään kivaa herätä niskat jumissa yön imetyssessioista. Ei ole kivaa kuunnella nälkää ulvovaa vauvaa muutaman tunnin välein, sillä rintamaito ei pidä nälkää. Korvikkeella vauvat kuulemma nukkuvat pidempään.

Rinnat eivät tunnu kivoilta pakkautuneina maidosta, mutta eivät myöskään tunnu kivoilta tyhjiksi imettyinä rukkasina. Eikä ole kivaa, kun rintoja raavitaan ja revitään pienillä kynsillä.

Oma elämäkin on kovin rajoittunutta. Mitään kovin aikaavievää ei ehdi saattaa loppuun, kun imettäminen vie päivästä tunteja. Vauva ei tosiaan aina syö viidessä minuutissa, vaan saattaa roikkua siinä jopa tunninkin. Ja tätä jos tapahtuu kahden tunnin välein, on päivä auttamatta jo ohitse ennen kuin huomaatkaan.

Lisää huonoja puolia löytyisi varmasti, mutta tässä vain joitakin, jottemme vallan vaipuisi negatiivisuuteen.

Eli siis kyllä, imettäminen ei ole minun mielestäni aina helppoa ja ihanaa (aika harvoin se on oikeasti rentouttavaa), enkä tekisi sitä, jos siitä ei olisi suurta hyötyä lapselleni koko hänen elämänsä ajaksi.

Ymmärrän. Mulla oli pahoja vaikeuksia päästää irti imettämisestä, vaikka olisi pitänyt lopettaa se jo paljon aiemmin eikä yrittää väkisin kun ei siitä mitään tullut. Vauva ei ymmärtänyt kunnolla imemistä, imuote oli huono, mua sattui aina ja rintakumistakaan ei suurempaa apua ollut. Maito ei riittänyt (tämä todettiin sairaalassa syöttöpunnituksilla) enkä vaan millään saanut maidon määrää lisääntymään. Vauva hermostui rinalla kun ei osannut. Vauva ei koskaan itkenyt muuta kuin silloin kun yritin tarjota rintaa. Imetysohjaajakin kävi meillä kotona. Sairaalan ohjeen mukaan annoin korviketta pullosta että paino saataisiin nousuun, ja tässä vaiheessa olisi pitänyt luovuttaa omien rintojen suhteen. Yritin silti vaan epätoivoisesti pitää yllä edes jonkinlaista maidontuotantoa käyttämällä rintapumppua. Halusin korvikkeen lisäksi tarjota myös sitä ylistettyä rintamaitoa. Rintoja pitäisi kuitenkin pumpata päivän aikana 8-12 kertaa jos ei halua tuotannon vähenevän. Myös yöllä piti pumpata. Olin aivan loppu kun tuntui että koko vuorokausi oli vain pumppaamista, pullojen keittämistä, syöttämistä...

En voinut päästää irti kun joka paikassa toitotettiin että "jokainen tippa äidinmaitoa on arvokasta, se on parasta mitä voit lapsellesi tarjota". Ajattelin että yritän sitten edes niitä tippoja tarjota jos en parempaan pysty. Maito sen kun väheni, sillä pumppaus ei pidä yllä tuotantoa samaan tapaan kuin vauvan imeminen. Ja vauva ei osannut imeä. Jatkoin pumppausta epätoivoisesti ja tunsin olevani täysin epäonnistunut äitinä. Raskausaikana pidin imettämistä itsestäänselvyytenä.

Kun maitomäärä sitten hiipui täysin rinnoista eikä pumppauksella tullut juuri mitään enää, lopetin. Ja tunsin olevani vapaa. Äitiyden epätoivo vaihtui äitiyden iloihin. Jaksoin seurustella ja leikittää vauvaa kun en ollut enää niin uupunut stressistä ja pullo- ja pumppausrumbasta.

Voi kumpa joku olisi sanonut minulle aiemmin, että on täysin ok luovuttaa. Jäin osittain imetysfanatismin jalkoihin. Niin ja nyt kun katson tätä jälkeenpäin niin on ollut "hauska" todeta että vauva on ollut täysin terve korvikkeella olosta huolimatta. Ihmiset jaksavat toitottaa sitä, että rintamaitoa saaneet lapset pysyvät terveinä, toisin kuin korvikkeella olevat. Meillä se tuntui olevan päinvastoin. Täysimetetyt ikätoverit olivat sairastaneet jo useampia räkätauteja, korvatulehduksia ja syöneet antibioottikuureja. Meillä ei ollut edes nuhaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi kiva kuulla mitkä muut syyt vaikuttivat imetyksen ja perhe-elämän sujuvuuteen. Kyse ei ole pelkästään äidistä ja imetyksestä, vaan myös siitä muusta perheestä ja arjen pyörittämisestä. Jos on vaikka kaksi alle 2-vuotiasta lasta joista toista imetetään pikkuvauvatahtiin ja lisäksi pitäisi hoitaa koti, ruuat, vaatehuolto ja oma kroppa kuntoon, niin ei mikään ihme jos iskee ahdistus päälle.

Jaa,a.. Mitä ihmettä tuohon voi sanoa.

Jotkut imettävät ja ovat vauvan kanssa ja riippuen vauvastakin mikä on jaksamisen taso. Jotkut äidit eivät vaan jaksa tai pysty tekemään muuta, ehkä vaativat tuolta ajalta liikoja.

Itse olen neljä lasta rintaruokkinut, siivoillut, ulkoillut ja saanut isommatkin ruokittua miehen työpäivän aikana... Siivoilun ja ruoan välissä olen tyytyväisenä lösähtänyt sohvannurkkaan imettämään ja katselemaan lasten leikkejä tai lukenut heille.

Jotkut taas ovat jo ihan poikki vauvan kanssa olemisesta. Se on niin yksilöllistä.

Omalla asennoitumisella on myös iso vaikutus asiaan. Jos ei ole oikein sinut äitiyden tuomien muutosten kanssa, ja varsinkin sen kanssa että joutuu "palvelemaan" muita,  se on vaikeampaa. Meillä oli kolme lasta 3,5 vuodessa, imetin ja hoidin vanhemmat lapset ja huushollin vauvalomalla, en tehnyt mitään mikä ei tuntunut välttämättömältä, ja pärjäsin ihan hyvin, vaikka olen kaikkea muuta kuin äitityyppi.  Kun oli vaikeampia aikoja, ajattelin että aika aikaa kutakin, tämä on nyt tämä vaihe ja menee varsin nopsaan ohi.  Kuten menikin. 

Vierailija kirjoitti:

Ainoa lapseni täyttää pian jo 16 vuotta, eli imetyskokemuksistani on vierähtänyt pitkä aika. Hämmentyneenä seuraan nykyistä imetyskeskustelua sivusta. Miten imetyksestä on yhtäkkiä tullut lyömäase äitien välisessä kilpailussa ja hyvän äitiyden mittari? Lapset pääsääntöisesti kasvavat ja kehittyvät terveiksi aikuisiksi, hoidetaan ruokinta miten hyvänsä. Minulle ei aikoinani tullut edes mieleen, että vauvan ruokkimista olisi pitänyt problematisoida suuntaan tai toiseen. Imetin kyllä, ja koska minulta tuli runsaasti maitoa, säilöin omaa maitoani, jota lapsen isä tai hoitaja antoi pullosta silloin, kun itse olin jossain muualla. Palasin kuntosali- ja lenkkeilyharrastukseni pariin lapsen ollessa noin kuukauden ikäinen, kaupassa ja vaikkapa kahvilla ystävän kanssa aloin käydä ilman vauvaa samoihin aikoihin. Olin pois vauvan luota imetysaikana (puoli vuotta) ehkä pari kertaa viikossa, tunnin-kaksi kerrallaan. Enpä tullut ajatelleeksi, että olen ollut huono äiti, kun lasta ruokittiin tällöin pullosta. Ajattelin, että minulle tekee hyvää säilyttää kosketus muuhunkin elämään äitiyden ohella ja lapselle on hyväksi viettää aikaa isän kanssa. Tunnistan ap:n linkkaaman jutun naisen kokemuksista itseni, tosin sillä erotuksella, etten kyseenalaistanut toimintaani äitinä tai tuntenut syyllisyyttä. Nykymittapuulla olen ilmeisesti traumatisoinut lapseni.

Ja höpö höpö. Kukaan ei ole mitään tuollaista väittänyt ikinä!!

Tottakai niillä äideillä, jotka vapaa- aikaa kaipaavat, sitä on oltava. Jos ei sitä kaipaa, annetaan niidenkin äitien olla ihan rauhassa??

Jokainen saa tehdä omat ratkaisunsa imettämisen suhteen. En ymmärrä, miksi pitää haukkua, sättiä ja tuomita muita imetyksen vuoksi. Eikö ole tärkeintä, että se vauva jostain sen ruuan saa?

Itse en pystynyt imettämään, vaikka aluksi imetys oli suunnitelmissa. Kuitenkaan minulta ei heti tullutkaan maitoa kovin paljon ja sen jälkeen minulle kehittyi todella paha imetysfobia, jonka takia kävin psykologillakin. Sain kuulla haukkuja ja minusta puhuttiin pahaa selän takana. Kotona itkin omaa kyvyttömyyttäni.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän. Mulla oli pahoja vaikeuksia päästää irti imettämisestä, vaikka olisi pitänyt lopettaa se jo paljon aiemmin eikä yrittää väkisin kun ei siitä mitään tullut. Vauva ei ymmärtänyt kunnolla imemistä, imuote oli huono, mua sattui aina ja rintakumistakaan ei suurempaa apua ollut. Maito ei riittänyt (tämä todettiin sairaalassa syöttöpunnituksilla) enkä vaan millään saanut maidon määrää lisääntymään. Vauva hermostui rinalla kun ei osannut. Vauva ei koskaan itkenyt muuta kuin silloin kun yritin tarjota rintaa. Imetysohjaajakin kävi meillä kotona. Sairaalan ohjeen mukaan annoin korviketta pullosta että paino saataisiin nousuun, ja tässä vaiheessa olisi pitänyt luovuttaa omien rintojen suhteen. Yritin silti vaan epätoivoisesti pitää yllä edes jonkinlaista maidontuotantoa käyttämällä rintapumppua. Halusin korvikkeen lisäksi tarjota myös sitä ylistettyä rintamaitoa. Rintoja pitäisi kuitenkin pumpata päivän aikana 8-12 kertaa jos ei halua tuotannon vähenevän. Myös yöllä piti pumpata. Olin aivan loppu kun tuntui että koko vuorokausi oli vain pumppaamista, pullojen keittämistä, syöttämistä...

En voinut päästää irti kun joka paikassa toitotettiin että "jokainen tippa äidinmaitoa on arvokasta, se on parasta mitä voit lapsellesi tarjota". Ajattelin että yritän sitten edes niitä tippoja tarjota jos en parempaan pysty. Maito sen kun väheni, sillä pumppaus ei pidä yllä tuotantoa samaan tapaan kuin vauvan imeminen. Ja vauva ei osannut imeä. Jatkoin pumppausta epätoivoisesti ja tunsin olevani täysin epäonnistunut äitinä. Raskausaikana pidin imettämistä itsestäänselvyytenä.

Kun maitomäärä sitten hiipui täysin rinnoista eikä pumppauksella tullut juuri mitään enää, lopetin. Ja tunsin olevani vapaa. Äitiyden epätoivo vaihtui äitiyden iloihin. Jaksoin seurustella ja leikittää vauvaa kun en ollut enää niin uupunut stressistä ja pullo- ja pumppausrumbasta.

Voi kumpa joku olisi sanonut minulle aiemmin, että on täysin ok luovuttaa. Jäin osittain imetysfanatismin jalkoihin. Niin ja nyt kun katson tätä jälkeenpäin niin on ollut "hauska" todeta että vauva on ollut täysin terve korvikkeella olosta huolimatta. Ihmiset jaksavat toitottaa sitä, että rintamaitoa saaneet lapset pysyvät terveinä, toisin kuin korvikkeella olevat. Meillä se tuntui olevan päinvastoin. Täysimetetyt ikätoverit olivat sairastaneet jo useampia räkätauteja, korvatulehduksia ja syöneet antibioottikuureja. Meillä ei ollut edes nuhaa.

Etköhän sinä jäänyt ihan omien olettamuksiesi ja odotuksiesi vangiksi. En usko, että sinulta on kukaan tuollaista vaatinut.

Ja samaan hengenvetoon kuitenkin haukut rintaruokitut lapset.

Onko tuo sinusta sitten reilua, syyllistää niitä, joilta ruokinta on onnistunut?

Minulle ainakin on ihan sama, millä kukakin lapsensa ruokkii.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen saa tehdä omat ratkaisunsa imettämisen suhteen. En ymmärrä, miksi pitää haukkua, sättiä ja tuomita muita imetyksen vuoksi. Eikö ole tärkeintä, että se vauva jostain sen ruuan saa?

Itse en pystynyt imettämään, vaikka aluksi imetys oli suunnitelmissa. Kuitenkaan minulta ei heti tullutkaan maitoa kovin paljon ja sen jälkeen minulle kehittyi todella paha imetysfobia, jonka takia kävin psykologillakin. Sain kuulla haukkuja ja minusta puhuttiin pahaa selän takana. Kotona itkin omaa kyvyttömyyttäni.

Kuka sinua haukkui selän takana??

Minusta ei olisi ollut lainkaan helpompaa pulloruokkia lasta. Omalla kohdallani (puhun vain omasta puolestani, koska erilaisia tapauksia on), imetys oli helppoa ja nopeaa. Ihan samoja vaatteita pystyin käyttämään, ei mitään hankaluuksia käydä ulkona ja tissini eivät suihkutissi ominaisuudesta huolimatta juuri vuoda. Vain imetyksen aikana saattaa suihkuta ja vuotaa, mutta käytän harsoa niin ei tule sotkua. Tämä suihkutissiongelma alkaa tosin olla laantunut. Itseasiassa jätän rintaliivit usein pois päältä, kun on helpompi imettää niin.

Nyt kun aloitin kiinteät vauvalle, niin mun mielestä tämäkin on jotenkin hankaloittanut arkea. On sotkua, pitkiä syömissessioita, lisää tiskiä ja vauvan pesua ruokatahroista. Kiinteiden aloituksen jälkeen vauva alkoi nukkumaan vähemmän ja levottomammin. Nuo nukkumisten muutokset voi tosin johtua jostain muustakin, mutta meillä ei todellakaan tapahtunut sitä unien parantumista, jota mainostetaan, kun lisäruuat aloitetaan. Ja sitten pitäisi pian alkaa kanniskelemaan mukana sosepurkkeja ja aterimia ulkonakin eikä vain antaa simppelisti tissiä nälkään.

Kyllä se pelkkä imetys on ainakin itsestäni kaikkein helpoin tapa ruokkia vauva. Rinnat on aina mukana, maito aina sopivaa annettavaksi, ei tarvita ylimääräisiä välineitä. Imettää voi oikeastaan missä vain. Tietenkin muut läsnäolijat huomioiden. Ei sentään tissit paljaana kuljeta kaupan kassalla. ;)

Ja ei, minusta imetys ei ole sitovaa puuhaa. Nykyään imetysvälit ovat niin pitkiä, että tosi harvoin tarvitsisi imettää, jos käy esim. ulkona asioilla. Ja mä olen kyllä nauttinut imettämisestä. Se on mukava mun ja vauvan oma hetki. <3

Se, kun olet juuri pukenut yllesi puhtaan yöpaidan ja kuvittelet voivasi nukkua yösi ilman, että se pitää vaihtaa puhtaaseen kesken yön. Yön pimeydessä sitä maitoa ja/tai vauvan pulautusta aina onnistuu saamaan rinnuksilleen, vaikka olisit käärinyt itsesi elmukelmuun.

Nyt jäi vain epäselväksi, mitä hän menetti, kun imetti?

Minullekin jokainen päättää itse imettääkö, mutta noilla syillä ei saaminulta ymmärrystä. Minäkin epäilen, että tuossa on kyse jostain muusta, kuin että imettäminen oikeasti olisi este ajan annolle miehelle tai esikoiselle.

Ja tiedän kyllä mikä on tissitakiainen, mutta silti.

Miksei uskalla ajatella, että tämä sietääkin hyvin olla pois muilta? Itse en koskaan koe niin. Jos lapseni tai mieheni ei tätä ymmärrä, niin se on vaan = :)

(Voi voi ja isompina ymmärrätte)

Imetin esikoista ongelmitta ja tietysti ajattelin, että imetän kuopusta pitkään. Nyt on 3kk menty imettäen, mutta lähes päivittäin harkitsen lopettamista. Vauvalla vatsavaivoja jatkuvasti. Käytin vyöhyketerapiassa 1,5kk-2,5kk ajan. Vauva saa välillä isoja raivokohtauksia eikä suostu aloittamaan syömistä, joten täytyy ensin rauhoitella kunnolla. Vauva kääntää päätä pois rinnalta vaikka on nälkä. Ottaa siis kiinni, kääntää päätä, ote irtoaa, ottaa kiinni, kääntää päätä, ote irtoaa... Illat menee imettäessä ja yrittäessä rauhoitella vatsavaivaista vauvaa. Yöt menee kun vauva herää syömää, mutta nukahtaakin siihen. Kohta herää taas syömään tai vatsavaivoihin. Nukahtaa, kohta herää taas. Vauva on muutenkin tosi herkkä. Esikoinen ei ole ollut niin herkkä koskaan ja helppo ollut aina.

Mieli on haikea, kun ei suju ongelmitta. Koskaan tiedä milloin vauva saa rinnalla raivokohtauksen, joten vältän menemästä julkisiin paikkoihin. Esikoisen kanssa oli helppo mennä, kun imetys sujui ongelmitta. Yöt ovat katkonaisia. En nauti imetyksestä enää. Itken, kun tuntuu pahalta. En haluaisi siirtyä korvikkeisiin, mutta tää vetää mielen matalaksi. Ja tietysti jos siirryn korvikkeisiin, niin tunnen epäonnistuneeni ja luovuttaneeni.

Jatkan imettämistä edelleen siinä toivossa, että se lähtee vielä sujumaan ongelmitta ja vielä tulisi se hetki, että nautin joka imetyshetkestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tavallaan. Minusta äidiksi tullessa tulee ymmärtää että eka vuosi on poikkeustila aina. Silloin kuuluukin mennä vauvan ehdolla.

Surullinen teksti. Minäminäminä.

Lapsen syntymä on osa luonnollista elämää eikä mikään poikkeustila. Kyllä meillä elettiin ihan normaalia elämää.

Nyt kun lapsi ei ole rinnalla jatkuvasti ja vaatimassa hoitoa, elätte sitten varmaan epänormaalia elämää. Pakko olla, jos rintaruokittavan imeväisen kanssa elo on on normaalia.

Tämä on niitä mielipiteitä jotka uskallan sanoa ääneen vain AV:lla :)

Imettämisen voi vaistonvaraisena toimintana pitkälti rinnastaa seksuaalisuuteen. Se EI ole sama asia eivätkä välttämättä samat ihmiset menesty molemmissa (vaikka ihan mutupohjalta veikkaisin että jonkin verran posiitiiivista korrelaatiota on).

On paljon naisia, jotka eivät esim. ole sinut kroppansa kanssa, viihdy seksikkäissä hepeneissä ja poseeraa kuviin tms mielellään, syty helposti, halua seksiä usein, nauti yhdynnästä tai suuseksin antamisesta/saamisesta, saa orgasmia helposti jne. Tämä on täysin ok, naisia on monenlaisia eikä kaikkia tarvitse ahtaa samaan muottiin. Mutta luulisin, että suurin osa niistä naisista joille em. lista on mieluista ja helppoa, kokee ylpeyttä asiasta. Samalta pohjalta onnistunut ja onnellinen imetysaika vahvistaa naisen "biologista itsetuntoa" ja sitä on vaikea kääntää negatiiviseksi asiaksi. Siksi vastakkaiset kokemukset tuntuvat helposti ihan oikeutetuilta mutta kumminkin jotenkin huonommilta.

Vierailija kirjoitti:

Ystävääni imettäminen masensi. Nousi kuin kuolleista eloon kun vaihtoi pulloihin ja vastikkeeseen. Plussana sekin, että isä pystyi ottamaan täydet 50% hoitovastuusta niin kuin pitääkin. Eli komppi täältäkin. Lisää tällaisia juttuja!

Äiti käy varmaan myös täydet 50 % töissä? Vai onko isä työtön?

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen naisia jotka eivät omasta tahdostaan halua imettää vaikka maitoa tulisi. Itsekkyyden huippu! Miksi eivät samointein hanki sijaissynnyttäjää ettei maha pääse venymään. Imettäminen on nopeaa ja vauvalle parasta ravintoa. Yksi hienoimmista kokemuksistani ja muistoistani liittyy rakkaan lapseni imettämiseen. En vaihtaisi mihinkään!

Imettäminen voi olla nopeaa, mutta pulloruokinta on vielä nopeampaa.

Miksei rintaruokkiva äiti voisi siivota?? :O Lisäksi ihan hyvillä fiiliksilläkö joku antaa pulloa, että sitten on kämppä siistimpi? : I

Hienoa teille, joilla imetys on helppoa ja yksinkertaista.

Naiset nyt vaan on erilaisia ja jollekin se imetys voi olla vaikeaa. Ihan totta!!!

Jos annettais ihmisten itse päättää mikä on kullekin paras tapa,

kun ei tiedetä syitä ja ongelmia sen tarkemmin. Itsellä imetys oli kamalaa x3

Pari kk. imetin väkisin. Maitoa tuli liikaa ja pumppaaminen vaan lisäsi sitä.

Juu ei ollut helppoa ja kätevää ei!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän. Mulla oli pahoja vaikeuksia päästää irti imettämisestä, vaikka olisi pitänyt lopettaa se jo paljon aiemmin eikä yrittää väkisin kun ei siitä mitään tullut. Vauva ei ymmärtänyt kunnolla imemistä, imuote oli huono, mua sattui aina ja rintakumistakaan ei suurempaa apua ollut. Maito ei riittänyt (tämä todettiin sairaalassa syöttöpunnituksilla) enkä vaan millään saanut maidon määrää lisääntymään. Vauva hermostui rinalla kun ei osannut. Vauva ei koskaan itkenyt muuta kuin silloin kun yritin tarjota rintaa. Imetysohjaajakin kävi meillä kotona. Sairaalan ohjeen mukaan annoin korviketta pullosta että paino saataisiin nousuun, ja tässä vaiheessa olisi pitänyt luovuttaa omien rintojen suhteen. Yritin silti vaan epätoivoisesti pitää yllä edes jonkinlaista maidontuotantoa käyttämällä rintapumppua. Halusin korvikkeen lisäksi tarjota myös sitä ylistettyä rintamaitoa. Rintoja pitäisi kuitenkin pumpata päivän aikana 8-12 kertaa jos ei halua tuotannon vähenevän. Myös yöllä piti pumpata. Olin aivan loppu kun tuntui että koko vuorokausi oli vain pumppaamista, pullojen keittämistä, syöttämistä...

En voinut päästää irti kun joka paikassa toitotettiin että "jokainen tippa äidinmaitoa on arvokasta, se on parasta mitä voit lapsellesi tarjota". Ajattelin että yritän sitten edes niitä tippoja tarjota jos en parempaan pysty. Maito sen kun väheni, sillä pumppaus ei pidä yllä tuotantoa samaan tapaan kuin vauvan imeminen. Ja vauva ei osannut imeä. Jatkoin pumppausta epätoivoisesti ja tunsin olevani täysin epäonnistunut äitinä. Raskausaikana pidin imettämistä itsestäänselvyytenä.

Kun maitomäärä sitten hiipui täysin rinnoista eikä pumppauksella tullut juuri mitään enää, lopetin. Ja tunsin olevani vapaa. Äitiyden epätoivo vaihtui äitiyden iloihin. Jaksoin seurustella ja leikittää vauvaa kun en ollut enää niin uupunut stressistä ja pullo- ja pumppausrumbasta.

Voi kumpa joku olisi sanonut minulle aiemmin, että on täysin ok luovuttaa. Jäin osittain imetysfanatismin jalkoihin. Niin ja nyt kun katson tätä jälkeenpäin niin on ollut "hauska" todeta että vauva on ollut täysin terve korvikkeella olosta huolimatta. Ihmiset jaksavat toitottaa sitä, että rintamaitoa saaneet lapset pysyvät terveinä, toisin kuin korvikkeella olevat. Meillä se tuntui olevan päinvastoin. Täysimetetyt ikätoverit olivat sairastaneet jo useampia räkätauteja, korvatulehduksia ja syöneet antibioottikuureja. Meillä ei ollut edes nuhaa.

Etköhän sinä jäänyt ihan omien olettamuksiesi ja odotuksiesi vangiksi. En usko, että sinulta on kukaan tuollaista vaatinut.

Ja samaan hengenvetoon kuitenkin haukut rintaruokitut lapset.

Onko tuo sinusta sitten reilua, syyllistää niitä, joilta ruokinta on onnistunut?

Minulle ainakin on ihan sama, millä kukakin lapsensa ruokkii.

Kyselin neuvoa facebookryhmistä, mm. Imetyksen tuki Ry:stä. Siellä sanottiin mm. seuraavia asioita kun yritin kysyä neuvoa tilanteeseeni:

- On harvinaista että maito ei riittäisi (vaikka syöttöpunnitukset tätä todisti)

- Ei se maito niin vaan rinnasta lopu

- Jokainen tippa äidinmaitoa on arvokasta, yritä edes osittaisimettää

- Äidinmaito on parasta mitä voit lapsellesi tarjota

jne.

En mielestäni syyttänyt imettäviä äitejä. Totesin vain tuon sairastamisasian, sillä niin usein korvikkeita käyttäviä pelotellaan sillä että lapsista tulee sairastavia, toisin kuin rintamaitoa saaneista. Niin monessa ryhmässä näkee näitä kommentteja.