Yliopistomaailman käsittämättömyydet

Vierailija kirjoitti:

Se on käsittämätöntä, että yliopistoilla on hyvinä aikoina 80 -luvulla vakipaikan saaneita, joilla ei ole juuri mitään koulutusta. Tuolloin ilmeisesti otettiin sisään isot joukot silloisia nuoria. Nämä ovat vuosien saatossa avittaneet kaveriensa uraa ja säästyneet kaikki yt:issä potkuilta, siinä missä nuoremmat ei. Joku head of infrastructures voit olla vuoden opinnoilla 80-luvulta.

Nyt ei enää ees tule sellaisia sukupolvia yliopistoille, jotka vois rakentaa hyväveli tai -sisko verkostoja, koska nyt tehään pätkätöitä ja on niukat rekrytoinnit.

Eikö teillä ole määräaikaiset "virat" käytössä?

Tyhmä kysymys, mutta mistä tietää onko läsnäolopakko jossain kurssilla ja kuinka paljon on mahdollisuus suorittaa ns kirjapaketteina kursseja? Yksi tutun tuttu suoritti yliopiston asuessaan 300km päässä yliopistolta eikä käynyt koulussa joka päivä. Miten tämä on mahdollista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Humanisti tässä hei..

kummastutti mun tutkinnon hienouden hehkuttaminen ja sen lakaiseminen yliopistolla maton alle, että vaikea on työllistyä. Toki hankala aihe ja miksi pitäisi velloa sellaisessakaan, että "ei tämä mihinkään johda", mutta silti.

Vanhan sukupolven proffa oli myös kummallinen tapaus, eli jossain omassa maailmassaan, jossa ei ollut internettiä eikä edes sähköpostia vaan melkein kaikki jonkun pään sisällä ja mahdolliset lisätiedot saattoi tarkistaa vanhoista kirjoista. Myös latinankielisten lausahdusten osaaminen kuului tähän. Ei siis pidä ymmärtää väärin, latinan kielen tuntemus on hieno asia, mutta hänellä se rajoittui siihen, että tentataan opiskelijoilta "tiedätkö mitä tarkoittaa veni vidi vici" eli sellaista "hauki on kala" -juttua. Tietysti ajat muuttuvat, mutta tuossa tapauksessa tuntui sukupolvien välinen ero suurelta ja vuosia aikaisemmin yliopisto-opintojen sisällöt ja tavoitteet on määritelty niin kovin eri tavalla.

Satuitko opiskelemaan yleistä kirjallisuustiedettä Helsingissä? Vai onkohan noita latinantenttaajia enemmänkin?

Sama henkilö:) En itse lukenut kirjallisuustiedettä, tämä oli joku kotimaisen kirjallisuuden kurssi muistaakseni. Ehkä härskein esimerkki sellaisesta omissa pölyissään olevasta, vaikka ihan herttainen ihminen muuten.:)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luennolla jos kysyin selvennystä sekavaan opetukseen (ei toki sekavaksi moittien) niin kaikki tuijottivat tyrmistyneinä. Tai jos luennoitsija paasasi omia poliittisia mielipiteitään ja pyysin, että voidaanko siirtyä opetettavaan asiaan, sama tyrmistys.

Opetus oli naurettavaa pelleilyä ainakin humanistisessa tiedekunnassa. Suurin osa opettajista todella eksentrisiä ja normaalista elämänmenosta vierautuneita. 

Eri pääaineita opiskelevien nuorten naisten klikit vaikuttivat inhoavan toisiaan, jatkuvaa kyräilyä.

Luennoilla kyselevät aina samat egosentrikot, jotka rakastavat omaa ääntään ja keskeyttelevät toisten oppimisen.

Terveisin omaa ääntään rakastava egosentrinen luennoitsija.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

4. Tenttien arvostelu tuntui usein pähkähullulta. Kävin muutaman kerran tiedustelemassa arvostelun perusteita saatuani paljon odottamaani huonomman arvosanan, mutta tentin/tenttikysymyksen arvostelusta vastannut henkilö ei edes tiennyt, mikä vastauksessa oli vikana. Loistavaa.

Tämä! Opiskelen alaa, jossa suurin osa opiskelijoista ovat erittäin tunnollisia suorittajia. Oma ryhmäni sai ryhmätyöstä 4. Aikaa työhön käytettiin hurjasti ja lopputuloksena 18 sivun ryhmätyö (liitteet ja lähteet päälle). Lehtorin perustelu arvosanalle oli, että en minä voi kaikille vitosta antaa.

Kilpailumeininki aiheuttaa stressiä, parhaat vievät hyvät harjoittelupaikat päältä.

Vaikka siihen työhön olisi vuosia käytetty aikaa ja vaikka se olisi 100 sivua pitkä, niin ei siitä voi vitosta antaa, jos työn sisältö ei ole vitosen arvoinen.

Pedagogisesti opettajan tulisi kyetä antamaan opiskelijoille sellaiset eväät ja ohjeistukset, että ei pääsisi tapahtumaan ristiriitaa 100 sivua, 500 tuntia, kakkosen arvosana.

Minä aina ihmettelin yliopistolla, kun nuoret opiskelijat halusivat aina todella tarkan ohjeistuksen siitä, mitä pitää tehdä. Ryhmätöistä, luentopäiväkirjoista, esseistä. Epävarmuus tai vapaus tuntui aiheuttavan suurta ahdistusta.

Minusta yliopisto-opiskelijalla pitäisi itsellään olla käsitys siitä, minkä verran työtä ja pituutta joku 5 op:n essee tai kurssi noin yleisesti vaatii. Ja jos ei ole annettu sisällöstä tarkempia ohjeista, niin ah, vapaus! Kirjoittaa sitten ihan mitä vain kurssin aiheesta, tutkii ja opiskelee.

Työelämässä ei kukaan sitten enää anna kädestä pitäen ohjeita, sanotaan vain että koeta keksiä jotain ja tsemppiä! Joten voisihan sitä jo hieman opiskeluaikoinakin harjoitella, itse ajattelemista, päätösten tekoa, käyttää omaa arvostelukykyä, sietää epävarmuutta ja yksinkertaisesti toimia niiden ohjeiden varassa, jotka on saanut, vaikka vähäistenkin.

Olen ollut oppiaineen peruskurssilla, jossa luennoitsija antoi kyllä suoritusohjeet, mutta lopulta hänen oma rimansa suorituksille oli niin korkea, että siinä missä olisin toisella kurssilla saanut ehkä kolmosen, pääsin ykkösellä läpi ja jotkut eivät päässeet läpi ollenkaan.

Tässä oli kyllä kyse siitä, että luennoitsija ei kyllä kyennyt eksplikoimaan, millaista työskentelyä odottaa opiskelijoilta.

Ja jos kurssi kerran on sellainen, josta tulee arvosana, niin en ymmärrä, miksi ei voi selvästi ilmaista kriteerejä sille, minkä verran työtä kurssi vaatii ja mitä sisältöjä pitää olla hallussa. Vapaus kurssisuorituksissa on mielestäni vain näennäistä vapautta, joku lahjakkuus osaa joka tapauksessa tuottaa hienoja esseitä ja töitä. Sitten taas on ne, jotka vasta opettelevat akateemisen tekstin tuottamista ja ilmaisua ja perusteluja ja heille taas tuollainen vapaus on vähän liian suuri hyppy tyhjään.

Vierailija kirjoitti:

Tyhmä kysymys, mutta mistä tietää onko läsnäolopakko jossain kurssilla ja kuinka paljon on mahdollisuus suorittaa ns kirjapaketteina kursseja? Yksi tutun tuttu suoritti yliopiston asuessaan 300km päässä yliopistolta eikä käynyt koulussa joka päivä. Miten tämä on mahdollista?

Melkein kaiken voi suorittaa kirjatenttivaihtoehtona paitsi tiedekunnan pakolliset opinnot (puheviestintä, pakolliset kieliopinnot, tieteellinen kirjoittaminen - näistäkin kai muut voi tehdä kirjallisina paitsi puheviestinnän, mutta se vaihtoehto on paljon työläämpi), proseminaarit ja graduseminaarit. Eli käytännössä voi olla vaikka koko vuoden tehden vain kirjatenttejä mutta sitten jollekin toiselle vuodelle tai vaikka kesälle on pakko ottaa jotain.

Sitten alasta riippuen jotkut kurssit vaan voi olla helpompi luennoilla käytynä siinä mielessä, että luennoitsija voi avata asioita tai voit itse esittää kysymyksiä sen sijaan, että lueskelet kirjoja, joiden sisältö ei oikein aukene. Mutta yhtä hyvin vaikeaselkoinen luennoitsija ja tylsät luennot voi olla se huonompi vaihtoehto.:)

Vierailija kirjoitti:

Tyhmä kysymys, mutta mistä tietää onko läsnäolopakko jossain kurssilla ja kuinka paljon on mahdollisuus suorittaa ns kirjapaketteina kursseja? Yksi tutun tuttu suoritti yliopiston asuessaan 300km päässä yliopistolta eikä käynyt koulussa joka päivä. Miten tämä on mahdollista?

Läsnäolopakosta kerrotaan kunkin kurssin kohdalla, jos sellainen on. Ei minullakaan ole "koulua" joka päivä - siis luentoja. Mutta kyllä opiskelutehtäviä tai lukemista on ihan joka päivälle. Luennot ovat vain hyvin pieni osa kursseista. Suurin työ on itsenäisessä osuudessa. Monilla luennoilla ei ole pakko käydä, toisilla on, joistain saa extrapisteitä, jotkut ovat käytännössä oppimisen kannalta pakollisia. Jotkut luennot videoidaan. Usein yhden kurssin luentoja on vain 1 tai 2 kertaa viikossa, korkeintaan.

Riippuu ihan, mitä kursseja ottaa, miten aikatauluttaa ja miten järjestää elämänsä. Yliopisto ei monestikaan ole koulumainen, vaan itse saa/täytyy valita ja suunnitella kurssit, aikataulut ym. Kaukaa kulkeminen on hyvinkin mahdollista, mutta raskasta tietty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyhmä kysymys, mutta mistä tietää onko läsnäolopakko jossain kurssilla ja kuinka paljon on mahdollisuus suorittaa ns kirjapaketteina kursseja? Yksi tutun tuttu suoritti yliopiston asuessaan 300km päässä yliopistolta eikä käynyt koulussa joka päivä. Miten tämä on mahdollista?

Melkein kaiken voi suorittaa kirjatenttivaihtoehtona paitsi tiedekunnan pakolliset opinnot (puheviestintä, pakolliset kieliopinnot, tieteellinen kirjoittaminen - näistäkin kai muut voi tehdä kirjallisina paitsi puheviestinnän, mutta se vaihtoehto on paljon työläämpi), proseminaarit ja graduseminaarit. Eli käytännössä voi olla vaikka koko vuoden tehden vain kirjatenttejä mutta sitten jollekin toiselle vuodelle tai vaikka kesälle on pakko ottaa jotain.

Sitten alasta riippuen jotkut kurssit vaan voi olla helpompi luennoilla käytynä siinä mielessä, että luennoitsija voi avata asioita tai voit itse esittää kysymyksiä sen sijaan, että lueskelet kirjoja, joiden sisältö ei oikein aukene. Mutta yhtä hyvin vaikeaselkoinen luennoitsija ja tylsät luennot voi olla se huonompi vaihtoehto.:)

Riippuu kyllä alasta. Minun tiedekunnassani ei ole juuri lainkaan pelkkiä kirjatenttikursseja. Lähes aina on jotain harjoituksia, ryhmätöitä ja muita oheisjuttuja rinnalla.

Yliopistot on kommarien salajuoni, niistä ei ole koskaan tullut mitään hyvää! Maima olis parempi paikka ilman tollasia propagandalaitoksia!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyhmä kysymys, mutta mistä tietää onko läsnäolopakko jossain kurssilla ja kuinka paljon on mahdollisuus suorittaa ns kirjapaketteina kursseja? Yksi tutun tuttu suoritti yliopiston asuessaan 300km päässä yliopistolta eikä käynyt koulussa joka päivä. Miten tämä on mahdollista?

Melkein kaiken voi suorittaa kirjatenttivaihtoehtona paitsi tiedekunnan pakolliset opinnot (puheviestintä, pakolliset kieliopinnot, tieteellinen kirjoittaminen - näistäkin kai muut voi tehdä kirjallisina paitsi puheviestinnän, mutta se vaihtoehto on paljon työläämpi), proseminaarit ja graduseminaarit. Eli käytännössä voi olla vaikka koko vuoden tehden vain kirjatenttejä mutta sitten jollekin toiselle vuodelle tai vaikka kesälle on pakko ottaa jotain.

Sitten alasta riippuen jotkut kurssit vaan voi olla helpompi luennoilla käytynä siinä mielessä, että luennoitsija voi avata asioita tai voit itse esittää kysymyksiä sen sijaan, että lueskelet kirjoja, joiden sisältö ei oikein aukene. Mutta yhtä hyvin vaikeaselkoinen luennoitsija ja tylsät luennot voi olla se huonompi vaihtoehto.:)

Onko teillä siis pelkkiä luentotenttivaihtoehtojakin? Meillä on kurssit usein tätä kaavaa: tenttiin kirjat + luennot + laskut. Lisäksi palautettavat harjoitustyöt ja/tai ryhmätyöt.

Vierailija kirjoitti:

Ryhmätyöt kurssin vetäjän määräämissä ryhmissä oli helvettiä. Todella tavallista oli, että neljän hengen porukasta kaksi jätti kurssin kesken kenellekään ilmoittamatta ja siinä kahdestaan koitat väsätä ryhmätyön ihmisen kanssa, jota asia ei kiinnosta ollenkaan tai joka ilmoittaa "mulle käy ryhmätyöajaksi vaan pe klo 9-10, muuten oon varattu".

Mä olin tosi tiukka täti. Annoin aina deadlinen 2 vkoa ennen vikaa päivää, juuri sanoilla minä aion päästä kurssista läpi vaikka sinä et osuuttasi teekään.

Pari krt teimme niin että jätimme yhden osuuden pois ja kerroin Tiina laittaa oman osuutensa kun laittaa. Yhden hylätyn sain tämän takia, se riitti. Opettajaa ei kiinnostanut ettei joku ole tehnyt osuuttaan, ryhmän työ ei ollut mitä piti.

Ärkele kirjoitti:

Yliopistot on kommarien salajuoni, niistä ei ole koskaan tullut mitään hyvää! Maima olis parempi paikka ilman tollasia propagandalaitoksia!

Samaa mieltä sitte vielä yhteiskunta paapoo näitä vihervassareuta antaa paremmat asunnot ja naiset. Elämänkoulussa opitaan elämää ja siellä on oikea viisaus.

Vierailija kirjoitti:

Minua taas kiinnostaa onko +35-vuotiaalla mitään mahdollisuutta tutustua uusiin ihmisiin yliopistolla, vai onko meidän vanhojen osana vain opiskella. Katsotaanko erilaisissa aktiviteeteissa kieroon jos yli-ikäiset tulevat osallistumaan?

Omien havaintojeni mukaan ainakin henkilökunnan kanssa on helpompi verkostoitua kun on itse vähän kypsemmässä iässä. Kahdenkympin alkutaipaleella olevien kanssa on aika nihkeetä, tosin bonuksena ne sitten katsovat ehkä vanhempia vähän ylöspäin, mutta "samalle tasolle" on vaikeeta päästä.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen myös sitä miten aina väitetään että ainejärjestöissä mukanaolo on CV:ssä erittäin iso plussa. On varmasti näinkin, mutta ainakin omalta luokaltani nämä ainejärjestön porukka jätti itse koulun täysin varjoon. Kurssiarvosanat olivat kaikki huonoja, työharjoittelut olivat huonosti suoritettuja ja opinnäytetyö tehty rimaa hipoen läpi. Jos nyt edes ovat päättötyöhön asti päässeet, osa noista luokan aktiiveista ei ole valmistunut vieläkään vaikka olivat aloittaneet ennen minua, ja minäkin olen ollut valmistuneena jo vuoden päivät. Noh, jokainen taplaa tyylillään.

Itse kuitenkin näen asian niin että verkostoituminen kannattaa suorittaa parhaiden opiskelijoiden kanssa, ja hyvät työharjoittelut ja opinnäytetyöt hakkaavat CV:ssä pelkän ainejärjestössä mukanaolon.

Itse olen ollut opintojen alkupuolella lyhyen aikaa ainejärjestötoiminnassa mukana. Tuli lähdettyä siihen mukaan puolivillaisesti ja suurimmaksi osaksi ulkopuolisesta paineesta. En viihtynyt niissä piireissä ja lyhyeksi se "ura" onneksi jäikin. Mutta CV:hen en todellakaan edes kehtaa laittaa sitä! Hävettää koko juttu :D onneksi olin myös töissä koko opiskeluajan opintojen ohella ja sittemmin olen ollut useassa oman alan harjoittelussa, joten löytyy muutakin täytettä CV:hen ja nuo kamalat kokemukset voi kuopata.

Pyörin parit ekat opiskeluvuodet mukana niissä opiskelijapiireissä ja bileissä, mutta jotenkin olin koko ajan onneton, ahdistunut ha masentunut. Oli mukamas jotenkin coolia olla huono kaikessa, skipata tenttejä, ryypätä monta kertaa viikossa.. lopulta silmät jotenkin avautui niille pinnallisille kännäysporukoille jossa vaan kaikki pani toisiaan ristiin, ja katkaisin välit sinne ja aloin elää omaa elämääni. Nykyään opinnot sujuu ja on loppusuoralla, kirjoitan hyvää lopputyötä ja olen itse asiassa töissäkin yliopistolla.

Yliopistolle tullessa oli vaikeinta päästä opintoihin kiinni. Ainakin omalla alallani uusien opiskelijoiden perehdytys oli jätetty ainejärjestön vastuulle ja sen nyt voi sitten jokainen arvata mitä se sellainen "perehdytys" on... pääsin sisälle sinne oikeaan yliopistomaailmaan vasta työharjoittelun myötä ja sen jälkeen olen ollut kotonani :) opiskelijapiirit oli vaan niin vastenmielinen kokemus omalla alallani, onneksi se on ohi nyt.

Se, että Rovaniemellä on yliopisto (kyllä, itse opiskelin siellä), ja täten paikkakunta on "opiskelijakaupunki". Eivätköhän ne Ivalostakin yliopistoon lähtevät muuttaisi mielellään vähintään Ouluun. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

4. Tenttien arvostelu tuntui usein pähkähullulta. Kävin muutaman kerran tiedustelemassa arvostelun perusteita saatuani paljon odottamaani huonomman arvosanan, mutta tentin/tenttikysymyksen arvostelusta vastannut henkilö ei edes tiennyt, mikä vastauksessa oli vikana. Loistavaa.

Tämä! Opiskelen alaa, jossa suurin osa opiskelijoista ovat erittäin tunnollisia suorittajia. Oma ryhmäni sai ryhmätyöstä 4. Aikaa työhön käytettiin hurjasti ja lopputuloksena 18 sivun ryhmätyö (liitteet ja lähteet päälle). Lehtorin perustelu arvosanalle oli, että en minä voi kaikille vitosta antaa.

Kilpailumeininki aiheuttaa stressiä, parhaat vievät hyvät harjoittelupaikat päältä.

Vaikka siihen työhön olisi vuosia käytetty aikaa ja vaikka se olisi 100 sivua pitkä, niin ei siitä voi vitosta antaa, jos työn sisältö ei ole vitosen arvoinen.

Pedagogisesti opettajan tulisi kyetä antamaan opiskelijoille sellaiset eväät ja ohjeistukset, että ei pääsisi tapahtumaan ristiriitaa 100 sivua, 500 tuntia, kakkosen arvosana.

Minä aina ihmettelin yliopistolla, kun nuoret opiskelijat halusivat aina todella tarkan ohjeistuksen siitä, mitä pitää tehdä. Ryhmätöistä, luentopäiväkirjoista, esseistä. Epävarmuus tai vapaus tuntui aiheuttavan suurta ahdistusta.

Minusta yliopisto-opiskelijalla pitäisi itsellään olla käsitys siitä, minkä verran työtä ja pituutta joku 5 op:n essee tai kurssi noin yleisesti vaatii. Ja jos ei ole annettu sisällöstä tarkempia ohjeista, niin ah, vapaus! Kirjoittaa sitten ihan mitä vain kurssin aiheesta, tutkii ja opiskelee.

Työelämässä ei kukaan sitten enää anna kädestä pitäen ohjeita, sanotaan vain että koeta keksiä jotain ja tsemppiä! Joten voisihan sitä jo hieman opiskeluaikoinakin harjoitella, itse ajattelemista, päätösten tekoa, käyttää omaa arvostelukykyä, sietää epävarmuutta ja yksinkertaisesti toimia niiden ohjeiden varassa, jotka on saanut, vaikka vähäistenkin.

Olen ollut oppiaineen peruskurssilla, jossa luennoitsija antoi kyllä suoritusohjeet, mutta lopulta hänen oma rimansa suorituksille oli niin korkea, että siinä missä olisin toisella kurssilla saanut ehkä kolmosen, pääsin ykkösellä läpi ja jotkut eivät päässeet läpi ollenkaan.

Tässä oli kyllä kyse siitä, että luennoitsija ei kyllä kyennyt eksplikoimaan, millaista työskentelyä odottaa opiskelijoilta.

Ja jos kurssi kerran on sellainen, josta tulee arvosana, niin en ymmärrä, miksi ei voi selvästi ilmaista kriteerejä sille, minkä verran työtä kurssi vaatii ja mitä sisältöjä pitää olla hallussa. Vapaus kurssisuorituksissa on mielestäni vain näennäistä vapautta, joku lahjakkuus osaa joka tapauksessa tuottaa hienoja esseitä ja töitä. Sitten taas on ne, jotka vasta opettelevat akateemisen tekstin tuottamista ja ilmaisua ja perusteluja ja heille taas tuollainen vapaus on vähän liian suuri hyppy tyhjään.

Tuo täsmällisten ohjeiden kaipuu johtuu siitä paapomisesta, joka alkaa jo päivähoidosta ja jatkuu läpi eskarin ja peruskoulun aina lukioon. Joku aina ammattinsa puolesta huolehtii, että oppilas/opiskelija pysyy mukana, ei tipahda, ei unohda ilmoittautua, saa uusintamahdollisuuden, ymmärretään, autetaan, ohjeistetaan, punnataan eteenpäin.

Normihakuisuus johtuu myös siitä, että nykyään niin suuri osa ikäluokasta ohjautuu yliopisto-opintoihin, vaikka ei aio tutkijan uralle. Ei koskaan aidosti kasveta osaksi akateemista yhteisöä, ei opita sen puhetapoja eikä muitakaan tapoja, koska ne pitäisi oppia rivien välistä, ja rivien välistä ei osata oppia. Halutaan vain selkeät kirjalliset ohjeet joka asiasta, että saadaan se yksi osasuoritus, ja sen perään toinen, ja kolmas, aina niin kauan kunnes putkitutkinto on tehty. Ei haahuilua, ei akateemista vapautta, ei epävarmuuden sietokykyä.

Ruutuun parkkeerausesimerkki, jonka joku esitti aiemmin, ei vertaudu yliopistokurssin suorittamiseen, sillä opiskelijoilta ei odoteta täsmälleen samanlaisia sapluunatuotoksia, vaan omaa ajattelua. Kiitettävät suoritukset voivat olla hyvin erilaisia, ja siksi niille on oikeastaan mahdotontakin antaa täysin täsmällisiä suoritusohjeita. Jotkin asiat vain pitää tietää - ja kyllähän he tietävät, jotka ovat päässeet sisään akateemiseen puhe- ja ajattelutapaan. Neuvottomuus koskee enimmäkseen heitä, joille yliopisto on "koulu".

Vierailija kirjoitti:

Tyhmä kysymys, mutta mistä tietää onko läsnäolopakko jossain kurssilla ja kuinka paljon on mahdollisuus suorittaa ns kirjapaketteina kursseja? Yksi tutun tuttu suoritti yliopiston asuessaan 300km päässä yliopistolta eikä käynyt koulussa joka päivä. Miten tämä on mahdollista?

Ainakin fysiikkassa HY:ssä oli mahdollista järjestellä luentoja ja laskareita niin että laitoksella tarvitsi käydä esim. ma-ke tai ma-to. Luennoilla oli harvemmin pakko käydä. Tuollainen järjestely helpottaa esim. työskentelyä opiskeluiden ohella. Opiskelin alkuviikot + loppuviikon illat ja päivät olin to-su töissä.

Vierailija kirjoitti:

Osa kurssikavereistani käytti mieluummin julkisia, kuin yths:n palveluja. Oli vaikea käsittää, sillä omalla kohdalla sain yths:ltä hyvin palvelua.

Ainakin mielenterveysasioissa yths:ltä on tosi vaikea saada palvelua. Eivät vastaa puhelimeen. Vihdoinkin monen yrityksen päästä kun saa jonkun kiinni, niin selviää, ettei heillä ole tarpeeksi työntekijöitä ja aikoja saa vasta parin kuukauden päähän.

Vierailija kirjoitti:

Koko yliopistomaailma on mulle vieläkin ihan hämärän peitossa, vaikka aika monta vuotta siellä tuli vietettyä. Ja opintojen ohjaus tai sen puute - apua kysyttäessä vastaukset olivat tyyliä että selvitä itse. En selvittänyt, joten en koskaan valmistunut.

Yliopistomaailma on kyllä tosi vaikea ymmärtää, jos ei ole vanhemmat, sisarukset tai kukaan muu läheinen käynyt sitä. Oletetaan, että kaikki tietää kaiken.

Ainakin oikiksessa perinteisesti opetus aivan ala-arvoista.Tuntuu, että professorien virat ovat jonkinlaisia suojatyöpaikkoja.