Yliopistomaailman käsittämättömyydet

Kuulostaa ihan farmasian laitoksen touhulta..

Se että lähes kaikki kurssit ovat englanniksi. Opiskelen diplomi-insinööriksi. Ovat muutama vuosi sitten olleet vielä suomeksi. Luennoitsijat eivät osaa englatia. Turha käydä luennoilla, kun lukevat suoraan kalvoiata rallienglannilla.

Vierailija kirjoitti:

Miten opiskelijoiden taukotoiminta vaikuttaa kurssin läpi pääsyyn? Jos juo teetä ja syö kolmioleivän, pääsee läpi mutta jos ottaakin kahvia ja energiajuomia sekä käy tupakalla, niin ei?

Ei se siihen vaikuta, en ole sellaista väittänyt missään kohtaa. Luepa tekstini uudestaan, niin monta kertaa, että ymmärrät lukemasi tai vastaavasti älä osallistu keskusteluun, jos tuntuu, että kaikki pitää vääntää rautalangasta eli selittää.

Kysymys oli siis siitä, että määrätyt opiskelijat ovat lähiopetuskertojen ajan tunneilla netissä tai tekevät jotain ihan muuta kuin keskittyvät opetettavaan asiaan tai ryhmätyöskentelyyn tms. Tauot kyllä pidetään minuutilleen ja mieluummin vähän ylikin näiden opiskelijoiden osalta. Sitten tämä porukka valittaa, että kurssi oli täyttä p*skaa ja täysin hyödytön ja opettaja oli täys p*ska, kun vaati jotain tekemään opintopisteiden eteen. Tästä oli kyse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyhmä kysymys, mutta mistä tietää onko läsnäolopakko jossain kurssilla ja kuinka paljon on mahdollisuus suorittaa ns kirjapaketteina kursseja? Yksi tutun tuttu suoritti yliopiston asuessaan 300km päässä yliopistolta eikä käynyt koulussa joka päivä. Miten tämä on mahdollista?

Melkein kaiken voi suorittaa kirjatenttivaihtoehtona paitsi tiedekunnan pakolliset opinnot (puheviestintä, pakolliset kieliopinnot, tieteellinen kirjoittaminen - näistäkin kai muut voi tehdä kirjallisina paitsi puheviestinnän, mutta se vaihtoehto on paljon työläämpi), proseminaarit ja graduseminaarit. Eli käytännössä voi olla vaikka koko vuoden tehden vain kirjatenttejä mutta sitten jollekin toiselle vuodelle tai vaikka kesälle on pakko ottaa jotain.

Sitten alasta riippuen jotkut kurssit vaan voi olla helpompi luennoilla käytynä siinä mielessä, että luennoitsija voi avata asioita tai voit itse esittää kysymyksiä sen sijaan, että lueskelet kirjoja, joiden sisältö ei oikein aukene. Mutta yhtä hyvin vaikeaselkoinen luennoitsija ja tylsät luennot voi olla se huonompi vaihtoehto.:)

Onko teillä siis pelkkiä luentotenttivaihtoehtojakin? Meillä on kurssit usein tätä kaavaa: tenttiin kirjat + luennot + laskut. Lisäksi palautettavat harjoitustyöt ja/tai ryhmätyöt.

Ei, vaan joko kirjatentti tai sitten luentosuoritus ja se, mitä siihen liittyy eli luennot + tentti/tentti+kirjoitelma/kirjoitelma+ryhmätyö/luentopäiväkirja. Toki noita luentokurssejakin on erilaisia, joillain on ollut tietty osallistumispakko ja joillain ei ollenkaan.

Kuinka pari ihan palikkaa opiskelijaa (siis oikeasti tyhmää) onnistui valmistumaan maistereiksi. Olivat kyllä kovia opettelemaan KAIKEN ulkoa ja sillä tietysti pääsivät sisään, mutta silti. Luulisi että jossain vaiheessa olisi tullut vastaan se hetki, että pitäisi myös ymmärtää jotain...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

4. Tenttien arvostelu tuntui usein pähkähullulta. Kävin muutaman kerran tiedustelemassa arvostelun perusteita saatuani paljon odottamaani huonomman arvosanan, mutta tentin/tenttikysymyksen arvostelusta vastannut henkilö ei edes tiennyt, mikä vastauksessa oli vikana. Loistavaa.

Tämä! Opiskelen alaa, jossa suurin osa opiskelijoista ovat erittäin tunnollisia suorittajia. Oma ryhmäni sai ryhmätyöstä 4. Aikaa työhön käytettiin hurjasti ja lopputuloksena 18 sivun ryhmätyö (liitteet ja lähteet päälle). Lehtorin perustelu arvosanalle oli, että en minä voi kaikille vitosta antaa.

Kilpailumeininki aiheuttaa stressiä, parhaat vievät hyvät harjoittelupaikat päältä.

Vaikka siihen työhön olisi vuosia käytetty aikaa ja vaikka se olisi 100 sivua pitkä, niin ei siitä voi vitosta antaa, jos työn sisältö ei ole vitosen arvoinen.

Pedagogisesti opettajan tulisi kyetä antamaan opiskelijoille sellaiset eväät ja ohjeistukset, että ei pääsisi tapahtumaan ristiriitaa 100 sivua, 500 tuntia, kakkosen arvosana.

Minä aina ihmettelin yliopistolla, kun nuoret opiskelijat halusivat aina todella tarkan ohjeistuksen siitä, mitä pitää tehdä. Ryhmätöistä, luentopäiväkirjoista, esseistä. Epävarmuus tai vapaus tuntui aiheuttavan suurta ahdistusta.

Minusta yliopisto-opiskelijalla pitäisi itsellään olla käsitys siitä, minkä verran työtä ja pituutta joku 5 op:n essee tai kurssi noin yleisesti vaatii. Ja jos ei ole annettu sisällöstä tarkempia ohjeista, niin ah, vapaus! Kirjoittaa sitten ihan mitä vain kurssin aiheesta, tutkii ja opiskelee.

Työelämässä ei kukaan sitten enää anna kädestä pitäen ohjeita, sanotaan vain että koeta keksiä jotain ja tsemppiä! Joten voisihan sitä jo hieman opiskeluaikoinakin harjoitella, itse ajattelemista, päätösten tekoa, käyttää omaa arvostelukykyä, sietää epävarmuutta ja yksinkertaisesti toimia niiden ohjeiden varassa, jotka on saanut, vaikka vähäistenkin.

Olen ollut oppiaineen peruskurssilla, jossa luennoitsija antoi kyllä suoritusohjeet, mutta lopulta hänen oma rimansa suorituksille oli niin korkea, että siinä missä olisin toisella kurssilla saanut ehkä kolmosen, pääsin ykkösellä läpi ja jotkut eivät päässeet läpi ollenkaan.

Tässä oli kyllä kyse siitä, että luennoitsija ei kyllä kyennyt eksplikoimaan, millaista työskentelyä odottaa opiskelijoilta.

Ja jos kurssi kerran on sellainen, josta tulee arvosana, niin en ymmärrä, miksi ei voi selvästi ilmaista kriteerejä sille, minkä verran työtä kurssi vaatii ja mitä sisältöjä pitää olla hallussa. Vapaus kurssisuorituksissa on mielestäni vain näennäistä vapautta, joku lahjakkuus osaa joka tapauksessa tuottaa hienoja esseitä ja töitä. Sitten taas on ne, jotka vasta opettelevat akateemisen tekstin tuottamista ja ilmaisua ja perusteluja ja heille taas tuollainen vapaus on vähän liian suuri hyppy tyhjään.

Tuo täsmällisten ohjeiden kaipuu johtuu siitä paapomisesta, joka alkaa jo päivähoidosta ja jatkuu läpi eskarin ja peruskoulun aina lukioon. Joku aina ammattinsa puolesta huolehtii, että oppilas/opiskelija pysyy mukana, ei tipahda, ei unohda ilmoittautua, saa uusintamahdollisuuden, ymmärretään, autetaan, ohjeistetaan, punnataan eteenpäin.

Normihakuisuus johtuu myös siitä, että nykyään niin suuri osa ikäluokasta ohjautuu yliopisto-opintoihin, vaikka ei aio tutkijan uralle. Ei koskaan aidosti kasveta osaksi akateemista yhteisöä, ei opita sen puhetapoja eikä muitakaan tapoja, koska ne pitäisi oppia rivien välistä, ja rivien välistä ei osata oppia. Halutaan vain selkeät kirjalliset ohjeet joka asiasta, että saadaan se yksi osasuoritus, ja sen perään toinen, ja kolmas, aina niin kauan kunnes putkitutkinto on tehty. Ei haahuilua, ei akateemista vapautta, ei epävarmuuden sietokykyä.

Ruutuun parkkeerausesimerkki, jonka joku esitti aiemmin, ei vertaudu yliopistokurssin suorittamiseen, sillä opiskelijoilta ei odoteta täsmälleen samanlaisia sapluunatuotoksia, vaan omaa ajattelua. Kiitettävät suoritukset voivat olla hyvin erilaisia, ja siksi niille on oikeastaan mahdotontakin antaa täysin täsmällisiä suoritusohjeita. Jotkin asiat vain pitää tietää - ja kyllähän he tietävät, jotka ovat päässeet sisään akateemiseen puhe- ja ajattelutapaan. Neuvottomuus koskee enimmäkseen heitä, joille yliopisto on "koulu".

Ymmärrän sen, että yliopistossa pitäisi myös jossain vaiheessa oppia käyttämään omaa päätään. Mutta sitten vaikka perusopintojen opinnot nyt vaan ovat sellaisia, että niissä tavoitteena on saada alan perustiedot eikä tietopohja ole vielä siinä vaiheessa sellainen, että voisi paljon yhdistellä tietoa ja aidosti tuoda jotain uutta näkökulmaa. Mun laitoksella oli kyllä panostettu opetukseen ja opetus oli jo alusta alkaen sellaista ihmettelyä korostavaa, tehtävät oli sellaisia, että opiskelija sai kyllä jo ihmetellä asioita, mikä oli hyvä ja tosi inspiroivaa. Yleensä kyllä noissa ihmettelyissä kuitenkin tuli vastaan se, että omalla tieteenalallani on jo paljon kysymyksiä, joita joku on pohtinut. Se ei tietysti tarkoita sitä, etteikö opiskelijan kannata tehdä omaa pohdintaa, koska se on kiehtovaa, mutta onhan se sitten sellaista luonteeltaan, että opiskelija on keksimässä pyörää uudestaan.:)

Mutta siis edelleen se perusasioiden tankkaus on sellaista, että kyllä siinä voi ja pitää olla tavoitteet määritelty.

Opiskelijat on olevinaan niin suvaitsevaisia ja fiksuja, haukkuvat rasisteja. Sitten kuitenkin samat tyypit nauraa yliopiston vahtimestareille ja vartijoille ja pilkkaa heitä... Ei kaikki siis, mutta aika moni.

Aika kaksinaismoralistista mun mielestä?

Vierailija kirjoitti:

Kuinka pari ihan palikkaa opiskelijaa (siis oikeasti tyhmää) onnistui valmistumaan maistereiksi. Olivat kyllä kovia opettelemaan KAIKEN ulkoa ja sillä tietysti pääsivät sisään, mutta silti. Luulisi että jossain vaiheessa olisi tullut vastaan se hetki, että pitäisi myös ymmärtää jotain...

Voi ei, mitä pahaa nämä kaksi ihmistä menivät tekemään sinua kohtaan :DD

Se joka muita haukkuu, on ite oivaltava, fiksu ja menestynyt.

Näitä kun lukee tulee ihan ikävä yo:lle.

Se oli mukavaa aikaa massaluentoineen, tenttipäivineen, kännibileineen, v***moisine poikaystävineen, stresseineen, hanttihommineen, pänttäilyineen.

Min ä en ymmärtänyt miksi siellä ylipoistolla ylipäätään oltiin kirjoilla. Luin jo kaiken oman alani materiaalin ennen yliopistoon menemistä ja käytännössä istuin perseelläni 7 vuotta ja välillä kirjoittelin tutkielmia, joiden sisällön kaivoin suoraan muististani. Kukaan ei oikeasti keskustellut mitään järkevää ja kaikilla oli koko ajna hirveä juoksulaskel päällä joka paikkaan. En yhtään ihmettele, ettei tuollaisille ihmistyypeille löydy koskaan töitä. Eihän se ole mikään saavutus, että osaa opiskella, ymmärtää ja painaa mieleen "vaikeita" asioita. Se on ihan ihmisten perusominaisuus. Joillakin se on voimakkaampi ja joillakin heikompi. Nykyään KAIKKI tieto löytyy Wikipediasta ja uTubesta täysin ilmaiseksi. Kaikki muu on resurssien tuhlausta.

Vierailija kirjoitti:

Opiskelijat on olevinaan niin suvaitsevaisia ja fiksuja, haukkuvat rasisteja. Sitten kuitenkin samat tyypit nauraa yliopiston vahtimestareille ja vartijoille ja pilkkaa heitä... Ei kaikki siis, mutta aika moni.

Aika kaksinaismoralistista mun mielestä?

Näissä vanhoissa, drop out päälliköissä, on sellasia tapauksia, et ne vois yhtä hyvin olla niitä vahtimestareita.

Joidenkin lääkisläisten haluamattomuus ja tietämättömyys yhteiskunnallisia asioita kohtaan. En voi puhua kuntavaaleista tai lääkäriliiton asioista heidän kanssaan, kun heillä "ei ole mitään mielipidettä" tai he "eivät tiedä asiasta mitään äksdee".

Ärsyttää samanaikainen oman egonsa pönkittäminen, kun tyypin osaamisiin kuuluu matemaattiset taidot ja ulkoaopettelu.

Opiskelen itse sosiaalipolitiikkaa ja en kestä kuulla tyhmiä kommentteja joiltain lääkisläisiltä. Huonoin niistä on varmasti ollut: "Hammaslääkis on huonompi lääkis."

Mä en oo ymmärtänyt niitä, jotka odottavat kaiken tulevan ns. valmiiseen pöytään. Täälläkin moni on kritisoinut ohjauksen puutetta asioissa, jotka selviävät esimerkiksi opinto-opasta lukemalla. En esimerkiksi ole vielä törmännyt yhteenkään kurssiin, josta ei olisi määritelty osaamistavoitteita ja odotettua työmäärää. Opintopistemäärä kertoo melko selkeästi, millaista työmäärää ajallisesti sekä määrällisesti odotetaan. Yksi opintopiste vastaa keskimäärin noin 30 tuntia opiskelua, jonka puitteissa kurssimateriaaliin (luennot, luentomateriaalit, ryhmätyöt, tenttikirjat) tulisi perehtyä kunnolla. Yliopistossa opiskelevalta odottaisi jonkinlaista itseohjautuvuutta - juurikin pyrkimystä pois ns. koulumaisuudesta, jota täällä aiemminkin kommentoitiin. Useimmat opinnoista kitisevät ovat juurikin näitä, jotka tulevat yliopistolle ajatellen, että muut opettavat ja ohjaavat KAIKESSA. Harva heistä oikeasti vaivautuu esimerkiksi käyttämään opintopisteisiin sidotun ajan opiskeluunsa, vaan käyvät vain luennoilla ja aloittavat tenttiin lukemisen viikkoa aiemmin. Lukiossa se ehkä toimi, mutta ei yliopistossa. Yliopistolta valmistuu asiantuntija tehtäviin, joissa edellytetään omaa ajattelua ja kykyä kehittää omaa toimintaympäristöään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

4. Tenttien arvostelu tuntui usein pähkähullulta. Kävin muutaman kerran tiedustelemassa arvostelun perusteita saatuani paljon odottamaani huonomman arvosanan, mutta tentin/tenttikysymyksen arvostelusta vastannut henkilö ei edes tiennyt, mikä vastauksessa oli vikana. Loistavaa.

Tämä! Opiskelen alaa, jossa suurin osa opiskelijoista ovat erittäin tunnollisia suorittajia. Oma ryhmäni sai ryhmätyöstä 4. Aikaa työhön käytettiin hurjasti ja lopputuloksena 18 sivun ryhmätyö (liitteet ja lähteet päälle). Lehtorin perustelu arvosanalle oli, että en minä voi kaikille vitosta antaa.

Kilpailumeininki aiheuttaa stressiä, parhaat vievät hyvät harjoittelupaikat päältä.

Vaikka siihen työhön olisi vuosia käytetty aikaa ja vaikka se olisi 100 sivua pitkä, niin ei siitä voi vitosta antaa, jos työn sisältö ei ole vitosen arvoinen.

Unohdin mainita tämän. Aihe oli laaja, mutta niin oli kurssikin seminaareineen (8op). Lehtori oli sitä mieltä, että olisimme voineet tarkastella aihetta vielä ulkopuolelta (mitä kyllä muutkaan ryhmät eivät olleet tehneet). Hänen omat luentopowerpointtinsa ovat aina tuhottoman pitkiä, harvoin ehdimme käymään edes puolet aiheesta. Joillekin proffille ja lehtoreille mikään ei riitä...

t. arvostelusta valittanut

Vierailija kirjoitti:

Min ä en ymmärtänyt miksi siellä ylipoistolla ylipäätään oltiin kirjoilla. Luin jo kaiken oman alani materiaalin ennen yliopistoon menemistä ja käytännössä istuin perseelläni 7 vuotta ja välillä kirjoittelin tutkielmia, joiden sisällön kaivoin suoraan muististani. Kukaan ei oikeasti keskustellut mitään järkevää ja kaikilla oli koko ajna hirveä juoksulaskel päällä joka paikkaan. En yhtään ihmettele, ettei tuollaisille ihmistyypeille löydy koskaan töitä. Eihän se ole mikään saavutus, että osaa opiskella, ymmärtää ja painaa mieleen "vaikeita" asioita. Se on ihan ihmisten perusominaisuus. Joillakin se on voimakkaampi ja joillakin heikompi. Nykyään KAIKKI tieto löytyy Wikipediasta ja uTubesta täysin ilmaiseksi. Kaikki muu on resurssien tuhlausta.

niin, opiskeluon  turhaa mutta opiskelijoilla on kauhea kiire taas luennolle, tenttimään  tai pänttäämään tietoa joka ulostetaan tenttiin ja unohdetaan, ihan hukkaa kaikki, mitä niiillä kirjoilla tekee? ei mitään, et osaa mitään lopulta mistään olet vaan tehnyt tenttejä ja siirtänyt tietoa paperista toiseen sama esseissä ihan paskaa

Olen 4-5 "oppilas" ja on minuakin ärsyttänyt, kun kanssaopiskelijat tuntuvat vaativan aivan kaikkeen pikkutarkat ohjeet eikä osata itse päätellä asioita. Mutta TOISAALTA olen ollut myös kursseilla, joilla on vakuuteltu, että "täällä me nyt harjoitellaan ja opetellaan tätä asiaa x, ei kenenkään tarvitse vielä olla tässä mestari, älkää mitään panikoiko ihan rennosti vaan yhdessä opitaan jee" ja sitten kuitenkin vitoset saa ne, jotka alusta lähtien ovat osoittaneet osaavansa asian. Eli jonkinlaiset kaksoisstandardit siis ja ainakin itse olen tästä tehnyt valituksia kurssipalautteessa siitäkin huolimatta, että oma arvosanani on voinut olla kiitettävä tai erinomainen. Minusta se vain on yksinkertaisesti väärin sanoa epävarmemmille oppilaille, että "ei teidän tarvitse olla vielä mitään mestareita", mutta arvostelun hetken koittaessa KUITENKIN rokotetaan siitä, ettei olla oltu alusta asti mestareita. Kun joku avoimesti kysyy ohjeita kurssin suorittamiseen, niin silloin ainakin voidaan vedota siihen, että tällaiset ohjeet on saatu eikä proffa voi väittää muuta.

Useinkin tuntuu, että yliopistomaailmassa vallitsee jonkinlainen kaksimielisyys. Halutaan mukamas auttaa kaikkia oppimaan jne., mutta viime kädessä kuitenkin palkitaan ne, jotka on aina alusta lähtien olleet hyviä. Käy sääliksi niitä, jotka eivä tunnista yliopiston hiljaisia sääntöjä ja ottavat kaiken, mitä proffat sanovat, naama-asteella.

Vierailija kirjoitti:

Mä en oo ymmärtänyt niitä, jotka odottavat kaiken tulevan ns. valmiiseen pöytään. Täälläkin moni on kritisoinut ohjauksen puutetta asioissa, jotka selviävät esimerkiksi opinto-opasta lukemalla. En esimerkiksi ole vielä törmännyt yhteenkään kurssiin, josta ei olisi määritelty osaamistavoitteita ja odotettua työmäärää. Opintopistemäärä kertoo melko selkeästi, millaista työmäärää ajallisesti sekä määrällisesti odotetaan. Yksi opintopiste vastaa keskimäärin noin 30 tuntia opiskelua, jonka puitteissa kurssimateriaaliin (luennot, luentomateriaalit, ryhmätyöt, tenttikirjat) tulisi perehtyä kunnolla. Yliopistossa opiskelevalta odottaisi jonkinlaista itseohjautuvuutta - juurikin pyrkimystä pois ns. koulumaisuudesta, jota täällä aiemminkin kommentoitiin. Useimmat opinnoista kitisevät ovat juurikin näitä, jotka tulevat yliopistolle ajatellen, että muut opettavat ja ohjaavat KAIKESSA. Harva heistä oikeasti vaivautuu esimerkiksi käyttämään opintopisteisiin sidotun ajan opiskeluunsa, vaan käyvät vain luennoilla ja aloittavat tenttiin lukemisen viikkoa aiemmin. Lukiossa se ehkä toimi, mutta ei yliopistossa. Yliopistolta valmistuu asiantuntija tehtäviin, joissa edellytetään omaa ajattelua ja kykyä kehittää omaa toimintaympäristöään.

Opintopisteet eivät aina vastaa työmäärää lainkaan. Suurin ero on yliopistojen välillä ja toisaalta tiedekuntien välillä. Myöskään se kurssin yhteydessä lukeva kuvaus oppimistavoitteista ei aina vastaa sitä, mitä oikeasti vaaditaan. Yleensä kuvaus on täynnä yleviä tavoitteita, mutta tosi asiassa keskinkertaisesta esseestä saa arvosanan 5.

Opiskelin Helsingin yliopistossa erästä humanistista alaa humanistisessa tiedekunnassa ja sain hyvin arvosanoin 5 opintopistettä tekemättä yhtään mitään. Koko kandidaatin opintojeni aikana en tehnyt mitään ylimääräistä ja ihmettelin tosissani, mitä tämä opiskelijoiden kokema stressi on.

Nyt opiskelen erästä luonnontieteellistä alaa toisessa yliopistossa ja 1 opintopistekin on tiukassa. Sen eteen tosiaan täytyy tehdä se 27 tuntia töitä. Tämä oli minulle kulttuurishokki.

Humanistisessa sai valita AINA kirjatentin, jos halusi. Introvertin ei ollut pakko olla muiden kanssa tekemisissä lainkaan. Täällä on jatkuvasti ryhmätöitä ja tehtäviä, joten on pakko verkostoitua ja luoda kontakteja, jos meinaa pärjätä. Mikään kurssi ei ole mahdollista suorittaa kirjatenttinä, sillä yhdessä oppiminen laskuharjoituksissa tai demonstraatioissa on osa kurssivaatimuksia. Näissä on myös läsnäolopakko -yleensä tietty minimi läsnäoloprosentti. Toivottavasti tilanne helpottaa, mitä pidemmälle opinnoissa mennään ja erilaiset oppijat saavat vapaimmin valita oman tapansa. Positiivinen puoli on kuitenkin ehkä se, että ihmisiin on ollut PAKKO tutustua ja opettajat ja professorit ovat tulleet tutummiksi kuin Helsingissä. Heiltä voi kysyä, jos tulee kysymys mieleen. Toisaalta he tuntevat opiskelijansa eli saattavat suositella sinua työpaikkaan, jos tietävät sinulla olevan osaamista sinne. Tämä on suurin plussa.

Nämä tiedekunnat ja yliopistot ovat kuin yö ja päivä.

Vierailija kirjoitti:

Joidenkin lääkisläisten haluamattomuus ja tietämättömyys yhteiskunnallisia asioita kohtaan. En voi puhua kuntavaaleista tai lääkäriliiton asioista heidän kanssaan, kun heillä "ei ole mitään mielipidettä" tai he "eivät tiedä asiasta mitään äksdee".

Ärsyttää samanaikainen oman egonsa pönkittäminen, kun tyypin osaamisiin kuuluu matemaattiset taidot ja ulkoaopettelu.

Opiskelen itse sosiaalipolitiikkaa ja en kestä kuulla tyhmiä kommentteja joiltain lääkisläisiltä. Huonoin niistä on varmasti ollut: "Hammaslääkis on huonompi lääkis."

Onko yllättävää, että sosiaalipolitiikan opiskelijaa kiinnostaa poliittiset suhmuroinnit enemmän kuin lääkisläisiä? En muutenkaan jaksa jauhaa politiikasta, kun se menee siihen, että olen hirveä natsirasisti

Vierailija kirjoitti:

Näin 2010-luvulla se, miten osa jää roikkumaan yliopistolle eikä millään saa opintoja valmiiksi (äippävapaita, töitä yms päteviä syitä ei lasketa). Käydään vuodessa pari kurssia, valitetaan väsymystä ja ihmetellään, kun Kela perii tuet takaisin.

Multa perittiin takaisin kun tienasin "liikaa" silpputöissä, lähinnä koska jouduin sunnuntaitöihin...arkisin työskentelin puolesta neljään tuntiin, yleensä yksi tai kaksi tuntia. 

Opintoetujen takia en roikkunut. Omaisten sairaudet vaikuttivat eniten, veivät voimia.

En ole valittanut Kelan perinnästä vaikka tuloraja oli silloin oikeasti liian alhaalla.

Ehkä tällä osallakin on syynsä, miksi opinnot eivät edisty. Syitä voivat olla mm. mielenterveysongelmat, vaikea elämäntilanne tai se, että usko tulevaisuuteen ja työllistymiseen valmistumisen jälkeen on menetetty.