Ne äidit kenestä kotona olo on ihanaa vauvan kanssa - miksi?

Vierailija kirjoitti:

Hassua. Mä en malta odottaa töihin pääsyä, vaikka minustakin nämä perusvauvajutut mistä tässä ketjussa jauhetaan ovat ihania. On ihana vauva vaikkei mikään helppo eikä paras nukkuja, on ihanaa seurata vauvan kehitystä, on ihanaa tämä äidinrakkaus, on ihanaa seurata kun esikoinenkin kehittyy ja voin itse vaikuttaa siihen ja opettaa hänelle asioita. On ihanaa! Mutta eihän tästä mitään kunnon täyttymystä elämään saa.

Edes oma lapsi ei tuo täyttymystä elämään?

Aina se työttömyyden voittaa

Minulla on nyt kolmas vauva ja tämä vain on niiiin ihanaa!! En osannut vielä kahden ekan kohdalla nauttia, nyt nautin senkin edestä! Ekan ollessa vauva en tuntenut paikkakunnalta vielä juuri ketään, olin melko yksin ja hieman epävarma. Seinät kaatuivat ajoittain päälle. Toisen lapsen kohdalla tuttavaverkosto oli jo laajempi, mutta vauvan lisäksi leikki-ikäinen kotona vaati jatkuvaa huomiota ja arki oli ajoittain raskasta. Tämä kolmas vauva on ensimmäinen jota olen "kuumeillut". Nyt sosiaalinen verkosto on laaja ja vertaisia ympärillä runsaasti. Meillä on kaunis koti, jossa viihdyn. Isommat lapset (5 ja 8) eivät vaadi jatkuvaa hoivaa ja valvontaa, vaan ovat jopa ajoittain apuna. Työelämässä minua odottaa vakituinen työ, johon voin palata milloin haluan, mutta työ on niin haastavaa, että tauko siitä oli enemmän kuin paikoillaan. Pieni poikani on äärimmäisen ihana, hymyileväinen ja tutun oloinen. Minusta tuntuu, että hallitsen homman, sillä olen osannut kasvattaa jo kaksi ihanaa lasta. Makoilemme vauvan kanssa päivittäin tunteja vierekkäin lattialla ja ihailemme toisiamme :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseä ahdistaa jo valmiiksi edessä häämöttävä äitiysloma. En pidä stressistä enkä kiireestä, mutta en kyllä rutiineistakaan. Jokapäivä ne samat puuduttavat tiskit ja pyykit, imurointi, koiran ulkoilutus, vauvan syötöt ja nukuttamiset, ruuan teot, siivousta, ulkoilua, lisää siivousta. Yhtä kotityötä ja hoitamista vaan päivästä toiseen, niin uskomattoman puuduttavaa ja masentavaa(ja yksinäistä.)

Miks ihmeessä pitää joka päivä tiskata pyykätä ja siivota? 😳 Ei mun tarvi. En tee ruokaakaan joka päivä.

No jokapäiväisiä juttuja on ainakin tiskikoneen täyttö ja tyhjennys aamulla +illalla uudestaan,yksi koneellinen pyykkiä,tavaroiden järjestely paikoilleen useamman kerran päivässä, koiran ulkoilutus x 2, ruuan valmistus vähintään joka toinen päivä mutta yleensä joka päivä, kahden wc.n lavuaarin pesu.Nämä on niitä ihan must-juttuja, muuten kaikki leviää käsiin. Lisäksi olisi hyvä tehdä isompia siivoushommia tai hoitaa asioita,leipoa sämpylöitä,tehdä soseita itse..aina löytyisi jotain. Joku muu ei varmaan koe noita raskaina,mutta itseä rutiinit ja kotityöt puuduttaa. En pidä siivouksesta.

Vierailija kirjoitti:

Minä en koskaan hoitanut lapsia, enkä paljon muutakaan, joten se silkka ilo ja rakkaus vauvaan ja taaperoon tuli ihan puun takaa.

Ei se helppoa ollut muuten, vauva heräili, ei tukiverkkoja, mies paljon poissa ym, mutta mikään tästä ei vienyt pois sitä, miten kivaa meillä oli lapsen kanssa. On vieläkin, vaikka hän on teini.

Olen korkeasti koulutettu kutsumusammatissa, mutta en olisi millään halunnut mennä töihin. Oli lopulta pakko, kun tuli auki niin hyvä työpaikka että olisi ollut hulluutta olla hakematta. Silti ekat viikot töissä itkin, kun jouduin olemaan koko työpäivän erossa lapsesta, ja hän joutui olemaan vieraiden hoidossa. Hengissähän ollaan, mutta se oli kovaa aikaa meille molemmille.

Mulla oli kans sama. Se rakastuminen siihen omaan palleroon (tiedän, joku tekee luultavasti kakomisefektiä, mutta käytän silti tuota sanaa) yllätti. Eikä ihan helppoa ollut, vaikka varmaan vauva ei aivan hankalin tapaus ollut. Lapsi esim ei nukkunut lainkaan pitkiä päiväunia, 30 min oli päivisin maksimi yhteen menoon. Yöllä onneksi saattoi nukkua 4 tuntia putkeen. Mutta silti koin että se oli tosi onnellista aikaa. Elin vauvan rytmissä, enkä yhtään kokenut mitään ahdistuksia. Varmasti omalla kohdallani vaikutti se, että tiesin tilanteen olevan ainutkertainen. Otin ajasta kaiken irti ja nautin joka hetkestä, jopa valvomisesta. Elimme omassa kuplassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseä ahdistaa jo valmiiksi edessä häämöttävä äitiysloma. En pidä stressistä enkä kiireestä, mutta en kyllä rutiineistakaan. Jokapäivä ne samat puuduttavat tiskit ja pyykit, imurointi, koiran ulkoilutus, vauvan syötöt ja nukuttamiset, ruuan teot, siivousta, ulkoilua, lisää siivousta. Yhtä kotityötä ja hoitamista vaan päivästä toiseen, niin uskomattoman puuduttavaa ja masentavaa(ja yksinäistä.)

Miks ihmeessä pitää joka päivä tiskata pyykätä ja siivota? 😳 Ei mun tarvi. En tee ruokaakaan joka päivä.

No jokapäiväisiä juttuja on ainakin tiskikoneen täyttö ja tyhjennys aamulla +illalla uudestaan,yksi koneellinen pyykkiä,tavaroiden järjestely paikoilleen useamman kerran päivässä, koiran ulkoilutus x 2, ruuan valmistus vähintään joka toinen päivä mutta yleensä joka päivä, kahden wc.n lavuaarin pesu.Nämä on niitä ihan must-juttuja, muuten kaikki leviää käsiin. Lisäksi olisi hyvä tehdä isompia siivoushommia tai hoitaa asioita,leipoa sämpylöitä,tehdä soseita itse..aina löytyisi jotain. Joku muu ei varmaan koe noita raskaina,mutta itseä rutiinit ja kotityöt puuduttaa. En pidä siivouksesta.

Jos itse tehtyjä soseita ei lasketa, niin eikö nuo kaikki hommat ole sellaisia, mitä tehdään oli vauvaa tai ei? Eli etkö nytkin tee noita? Miten ne liittyy vauvalomalla olemiseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki vastaajat ovat helppojen, hyvin syövien, hyvin nukkuvien vauvojen äitejä. Kaikki. 

Vaan kun aina se ei mene niin. On olemassa vauvoja, jotka nukkuvat maksimissaan 30 min kerrallaan. Ja sen jälkeen karjutaan. Ja kun tätä jatkuu yli vuoden, alkaa vanhempien jaksaminen olla äärirajoilla. On kokeiltu kaikki, ihan kaikki. Vaan kun lapsi valvoo koko ajan ja torkut yleensä vartin. Se on helvetti, johon kukaan ei halua jäädä, ei koskaan. Menin mieluummin töihin, jossa kukaan ei huutanut taukoamatta. 

Nyt nuo lapset ovat terveitä, fiksuja ja hyvinnukkuvia koululaisia. Vaan vauva-aika oli minulle yksi helvetti, jota en enää halua kokea. 

Ja hei, se että vauvanne nukkuvat koko ajan, ei ole teidän ansiotanne.

No ap kysyi ja ihmiset vastaa. Yksikään ei ole väittänyt että on heidän omaa ansiota, että vauvansa nukkuivat hyvin. Ei myöskään ole heidän vika, jos joku muu ei ole nauttinut vauva-ajasta. Älä lue ketjua, jos menee noin tunteisiin.

Pointti tässä äsköisessä ilmeisesti olikin se, että ei se vauvan kanssa kotona oleminen teistäkään noin ihanaa olisi, jos teillä olisi hyvin haastava vauva. Minäkin kiinnitin nimittäin ihan samaan huomiota ketjua lukessani. Ei todellakaan köllötelty aamuisin sängyssä, vaan joka aamu ennen viittä ylös muutaman katkonaisen tunnin yöunien jälkeen. Ei juotu kahvia rauhassa aamulla, ei nukuttu pitkiä päiväunia, vaan 20 min. kerrallaan pitkällisen nukuttamisen jälkeen, vauva ei suostu jäämään sitteriin, sänkyynsä, lattialle, sylissä on kannettava koko ajan. Vauva on ihana ja viaton aina, mutta ei tuollaisesta olemisesta, varsinkin, jos se jatkuu pitkään, kovin paljoa voi nauttia, koska on niin uuvuksissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseä ahdistaa jo valmiiksi edessä häämöttävä äitiysloma. En pidä stressistä enkä kiireestä, mutta en kyllä rutiineistakaan. Jokapäivä ne samat puuduttavat tiskit ja pyykit, imurointi, koiran ulkoilutus, vauvan syötöt ja nukuttamiset, ruuan teot, siivousta, ulkoilua, lisää siivousta. Yhtä kotityötä ja hoitamista vaan päivästä toiseen, niin uskomattoman puuduttavaa ja masentavaa(ja yksinäistä.)

Miks ihmeessä pitää joka päivä tiskata pyykätä ja siivota? 😳 Ei mun tarvi. En tee ruokaakaan joka päivä.

No jokapäiväisiä juttuja on ainakin tiskikoneen täyttö ja tyhjennys aamulla +illalla uudestaan,yksi koneellinen pyykkiä,tavaroiden järjestely paikoilleen useamman kerran päivässä, koiran ulkoilutus x 2, ruuan valmistus vähintään joka toinen päivä mutta yleensä joka päivä, kahden wc.n lavuaarin pesu.Nämä on niitä ihan must-juttuja, muuten kaikki leviää käsiin. Lisäksi olisi hyvä tehdä isompia siivoushommia tai hoitaa asioita,leipoa sämpylöitä,tehdä soseita itse..aina löytyisi jotain. Joku muu ei varmaan koe noita raskaina,mutta itseä rutiinit ja kotityöt puuduttaa. En pidä siivouksesta.

Jos itse tehtyjä soseita ei lasketa, niin eikö nuo kaikki hommat ole sellaisia, mitä tehdään oli vauvaa tai ei? Eli etkö nytkin tee noita? Miten ne liittyy vauvalomalla olemiseen?

Jaksan paremmin,kun olen töissä. Saan töistä paljon iloa ja energiaa. Kun olen saanut olla päivän työssä,jossa kohtaan erilaisia ihmisiä eikä yksikään päivä ole samanlainen, eivät kotityörutiinit tunnu puuduttavilta. Kun olen mammalomalla, koko elämä pyörii sen siivouksen ja hoitamisen ympärillä. Lisäksi töissä ollessa on helpompi tehdä se mitä jaksaa ja ehtii ja thats it, kotona ollessa on kokoajan vähän riittämätön olo kun aikaa olisi tehdä paljon mutta motivaatiota tai kiinnostusta ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki vastaajat ovat helppojen, hyvin syövien, hyvin nukkuvien vauvojen äitejä. Kaikki. 

Vaan kun aina se ei mene niin. On olemassa vauvoja, jotka nukkuvat maksimissaan 30 min kerrallaan. Ja sen jälkeen karjutaan. Ja kun tätä jatkuu yli vuoden, alkaa vanhempien jaksaminen olla äärirajoilla. On kokeiltu kaikki, ihan kaikki. Vaan kun lapsi valvoo koko ajan ja torkut yleensä vartin. Se on helvetti, johon kukaan ei halua jäädä, ei koskaan. Menin mieluummin töihin, jossa kukaan ei huutanut taukoamatta. 

Nyt nuo lapset ovat terveitä, fiksuja ja hyvinnukkuvia koululaisia. Vaan vauva-aika oli minulle yksi helvetti, jota en enää halua kokea. 

Ja hei, se että vauvanne nukkuvat koko ajan, ei ole teidän ansiotanne.

No ap kysyi ja ihmiset vastaa. Yksikään ei ole väittänyt että on heidän omaa ansiota, että vauvansa nukkuivat hyvin. Ei myöskään ole heidän vika, jos joku muu ei ole nauttinut vauva-ajasta. Älä lue ketjua, jos menee noin tunteisiin.

Pointti tässä äsköisessä ilmeisesti olikin se, että ei se vauvan kanssa kotona oleminen teistäkään noin ihanaa olisi, jos teillä olisi hyvin haastava vauva. Minäkin kiinnitin nimittäin ihan samaan huomiota ketjua lukessani. Ei todellakaan köllötelty aamuisin sängyssä, vaan joka aamu ennen viittä ylös muutaman katkonaisen tunnin yöunien jälkeen. Ei juotu kahvia rauhassa aamulla, ei nukuttu pitkiä päiväunia, vaan 20 min. kerrallaan pitkällisen nukuttamisen jälkeen, vauva ei suostu jäämään sitteriin, sänkyynsä, lattialle, sylissä on kannettava koko ajan. Vauva on ihana ja viaton aina, mutta ei tuollaisesta olemisesta, varsinkin, jos se jatkuu pitkään, kovin paljoa voi nauttia, koska on niin uuvuksissa.

Ei sinustakaan olisi ihanaa jos mies hakkaisi ja ryyppäisi! Nii! Eli älä tule kommentoimaan mitään ihanaa ketjuun missä kysytään ihanista miehistä kun ei se olisi ihana jos hakkaisi! Got it?

Vierailija kirjoitti:

Hassua. Mä en malta odottaa töihin pääsyä, vaikka minustakin nämä perusvauvajutut mistä tässä ketjussa jauhetaan ovat ihania. On ihana vauva vaikkei mikään helppo eikä paras nukkuja, on ihanaa seurata vauvan kehitystä, on ihanaa tämä äidinrakkaus, on ihanaa seurata kun esikoinenkin kehittyy ja voin itse vaikuttaa siihen ja opettaa hänelle asioita. On ihanaa! Mutta eihän tästä mitään kunnon täyttymystä elämään saa.

Minulla molempien lasten vauva-ajat ovat olleet myös mukavia. Lapset ovat olleet helppoja ja tyytyväisiä. Minulla oli myös  haastava ja koulutusta vastaava työ odottamassa, mihin palasin lasten ollessa vajaa 2 v.  Minusta kotona olemisessa oli mukavaa juuri se vapaus ja mahdollisuus hitaisiin aamuihin, pötköteltiin sängyllä, lauleskeltiin, luettiin kirjoja. 

Kotona ollessani tein paljon erilaisia käsitöitä, sisustin kotia ja luin kirjoja. Sain hyvän hengähdystauon vaativaan työputkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki vastaajat ovat helppojen, hyvin syövien, hyvin nukkuvien vauvojen äitejä. Kaikki. 

Vaan kun aina se ei mene niin. On olemassa vauvoja, jotka nukkuvat maksimissaan 30 min kerrallaan. Ja sen jälkeen karjutaan. Ja kun tätä jatkuu yli vuoden, alkaa vanhempien jaksaminen olla äärirajoilla. On kokeiltu kaikki, ihan kaikki. Vaan kun lapsi valvoo koko ajan ja torkut yleensä vartin. Se on helvetti, johon kukaan ei halua jäädä, ei koskaan. Menin mieluummin töihin, jossa kukaan ei huutanut taukoamatta. 

Nyt nuo lapset ovat terveitä, fiksuja ja hyvinnukkuvia koululaisia. Vaan vauva-aika oli minulle yksi helvetti, jota en enää halua kokea. 

Ja hei, se että vauvanne nukkuvat koko ajan, ei ole teidän ansiotanne.

No ap kysyi ja ihmiset vastaa. Yksikään ei ole väittänyt että on heidän omaa ansiota, että vauvansa nukkuivat hyvin. Ei myöskään ole heidän vika, jos joku muu ei ole nauttinut vauva-ajasta. Älä lue ketjua, jos menee noin tunteisiin.

Pointti tässä äsköisessä ilmeisesti olikin se, että ei se vauvan kanssa kotona oleminen teistäkään noin ihanaa olisi, jos teillä olisi hyvin haastava vauva. Minäkin kiinnitin nimittäin ihan samaan huomiota ketjua lukessani. Ei todellakaan köllötelty aamuisin sängyssä, vaan joka aamu ennen viittä ylös muutaman katkonaisen tunnin yöunien jälkeen. Ei juotu kahvia rauhassa aamulla, ei nukuttu pitkiä päiväunia, vaan 20 min. kerrallaan pitkällisen nukuttamisen jälkeen, vauva ei suostu jäämään sitteriin, sänkyynsä, lattialle, sylissä on kannettava koko ajan. Vauva on ihana ja viaton aina, mutta ei tuollaisesta olemisesta, varsinkin, jos se jatkuu pitkään, kovin paljoa voi nauttia, koska on niin uuvuksissa.

Ihmiset on erilaisia ja kokevat asiat eri tavoin. Joillekin esim yövalvominen on fyysisesti ja psyykkisesti todella rankkaa, toiset kestää sitä helpommin. Ei siitä kannata syyllistyä. Äitiys on jotenkin aivan ihmeellisesti ladattu aihe. Siitä ei voi puhua postiiviseen sävyyn ollenkaan, etteikö joku tule sanomaan että "jos sullakin olisi hankala lapsi, niin et nauttisi" tms. Mistä kukaan voi tietää mikä toiselle on raskasta ja mikä ei? Ja miksi täytyy mitätöidä toisen tuntemukset kertomalla mitä toinen tuntisi jos hänen tilanteensa olisi toisenlainen? Et sinä voi tietää mitä tuo toinen ihminen tuntisi ja kokisi, koska sinä et ole hän. Ja kun se tilanne ei edes välttämättä ole kovin erilainen kuin itsellä, ihmiset vain kokee asiat eri tavoin. Tottakai on yleensä helpompi nauttia elämästä, jos ei ole suuria vaikeuksia. Mutta on myös ihmisiä, jotka eivät nauti mistään, vaikka asiat olisi kuinka hyvin. Eli ei sekään ole aina onnellisuuden tae että kaikki on helppoa.

Ensimmäisen lapsen vauva-aika oli aika ahdistava, asuimme kaupungissa kerrostalossa ja olin aika yksinäinen. Yksi kaveri asui lähellä ja usein ajelin 200 km äitini luokse maalle, mutta muuten tunsin olevani vankina kotona. Vauva oli myös aika vaativa ja tunsin että käyn vähän ylikierroksilla koko ajan kun olin niin epävarma että osaanko hoitaa häntä oikein.

Sitten muutettiin lähemmäs kotiseutua rivitaloon ja syntyi toinen vauva. Tämän ajan muistan tosi onnellisena ja mukavana. Oli ystäviä ja sukulaisia lähellä, takapihalla oli kiva ulkoilla ja kävin vauvan ja 2-vuotiaan kanssa vaikka missä.

Kolmannen kohdalla asuttiinkin jo maalla omakotitalossa ja isommat lapset olivat koululaisia. Nautin todella paljon vauva-ajasta vaikka nyt olimme enemmän kotona kuin liikkeessä. Kolmannesta vauvasta nautin täysin siemauksin, nukuimme yhdessä päiväunia, saatoin vain katsella pitkiä aikoja vauvaani ja mietin kuinka nopeasti tämä aika meneekään. Se kaksi vuotta kotona kuopuksen kanssa oli onnellisinta aikaa ikinä.

Nyt juoksen pää kolmantena jalkana stressaavan työn takia ja olen lopen uupunut. Harmittaa että tiedän lasteni kohta jo lähtevän omilleen ja nyt pitäisi vielä ehtiä nauttia heidän seurastaan, mutta ole niin väsynyt työpäivän jälkeen että lähinnä lysähdän sohvalle enkä siitä enää liiku ja työasiat pyörivät yötäkin mielessä . Tiedän, että pitäisi vaihtaa työpaikkaa mutta täällä maalla se ei ainakaan ole kovin helppoa vaikka ei se helppoa ole muuallakaan.

Mä en rakastunut vauvaan, en rakasta lasta varmaan vieläkään. Mutta silti vauvan kanssa kotona oli mukavampaa, kuin työelämässä, saati sitten työttömänä. Oli kuitenkin tärkeää tehtävää, eikä pelkkää makoilua. Vauva on siitä kivempi, kuin isompi lapsi, että se ei esitä mielipiteitä. Se suostuu olematta eri mieltä tekemään pääsääntöisesti mitä sinä haluat, kunhan vauvan tarpeista huolehditaan. Vaatiihan vauva aikaa, huomiota ja hoivaa, mutta hoivaaminen on kivaa ja huomion antaminen okei, kun muuten olisit yksin vaan. Mutta kyllä päikkärit oli sitä parasta aikaa...

En tiedä miltä tuntuisi oikeasti tunnetasolla välittää vauvastaan. Välitän lapsistani kyllä paljon, mutta se ei näy tunteissa. Olisin voinut koska tahansa jättää vauvan muillekin hoitoon, jos vain olisin tiennyt, että vauva sen hyväksyy, mutta koska sanotaan, ettei lapsi siitä tykkää, että lapsi on mieluiten oman vanhempansa kanssa, niin en tehnyt niin. Eikä ollut keitään keille jättää (paitsi mies, ja en halunnut miehen kettuilua omasta vapaudentarpeestani, niin en sitten paljoa liikkunut ilman vauvaa. Lyhyt se aika kumminkin on.)

Isommat lapset on ihan plääh vauvoihin verrattuina. Mies hoiti yövalvomiset, mutta yöheräilyt ja syötöt hoidin minä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseä ahdistaa jo valmiiksi edessä häämöttävä äitiysloma. En pidä stressistä enkä kiireestä, mutta en kyllä rutiineistakaan. Jokapäivä ne samat puuduttavat tiskit ja pyykit, imurointi, koiran ulkoilutus, vauvan syötöt ja nukuttamiset, ruuan teot, siivousta, ulkoilua, lisää siivousta. Yhtä kotityötä ja hoitamista vaan päivästä toiseen, niin uskomattoman puuduttavaa ja masentavaa(ja yksinäistä.)

Miks ihmeessä pitää joka päivä tiskata pyykätä ja siivota? 😳 Ei mun tarvi. En tee ruokaakaan joka päivä.

No jokapäiväisiä juttuja on ainakin tiskikoneen täyttö ja tyhjennys aamulla +illalla uudestaan,yksi koneellinen pyykkiä,tavaroiden järjestely paikoilleen useamman kerran päivässä, koiran ulkoilutus x 2, ruuan valmistus vähintään joka toinen päivä mutta yleensä joka päivä, kahden wc.n lavuaarin pesu.Nämä on niitä ihan must-juttuja, muuten kaikki leviää käsiin. Lisäksi olisi hyvä tehdä isompia siivoushommia tai hoitaa asioita,leipoa sämpylöitä,tehdä soseita itse..aina löytyisi jotain. Joku muu ei varmaan koe noita raskaina,mutta itseä rutiinit ja kotityöt puuduttaa. En pidä siivouksesta.

Jos itse tehtyjä soseita ei lasketa, niin eikö nuo kaikki hommat ole sellaisia, mitä tehdään oli vauvaa tai ei? Eli etkö nytkin tee noita? Miten ne liittyy vauvalomalla olemiseen?

Jaksan paremmin,kun olen töissä. Saan töistä paljon iloa ja energiaa. Kun olen saanut olla päivän työssä,jossa kohtaan erilaisia ihmisiä eikä yksikään päivä ole samanlainen, eivät kotityörutiinit tunnu puuduttavilta. Kun olen mammalomalla, koko elämä pyörii sen siivouksen ja hoitamisen ympärillä. Lisäksi töissä ollessa on helpompi tehdä se mitä jaksaa ja ehtii ja thats it, kotona ollessa on kokoajan vähän riittämätön olo kun aikaa olisi tehdä paljon mutta motivaatiota tai kiinnostusta ei.

Näin me ollaan erilaisia. Minä taas olen introvertti, joten työpäivän aikana tavatut ihmiset uuvuttaa minut, ja ettei voi mennä omaan tahtiin. Vaikka työni luovalla alalla on tosi mielenkiintoista, olen kotiin tultua tyhjiin puserrettu. Siksikin oli ihana saada olla kotona kaksin lapsen kanssa. Vaikka hän ei öisin nukkunut pidempään kuin kolme tuntia keralla, ja olin valvomisesta vähän sekaisin, nukahtelin aina sitten viereen kun hänkin nukahti. Minä koin sen vauvan kanssa olon kaikkein merkittävimpänä asiana elämässä, mikä minulle oli -tai on - tapahtunut.

Minulla yliopisto-opiskelua takana 1,5v, kun jäin äitiyslomalle (ikää 21v). Mies tällä hetkellä kotona meidän kanssa, mutta tekee keikkatyötä. Ei varmasti mikään ihanteellinen taloustilanne, mutta on ollut ihanaa olla yhdessä hoivaamassa esikoista. Pikkuneidillä nyt ikää 6 viikkoa ja on mielestäni suhteellisen helppo vauva. Perhekerhoja tms en ole ainakaan vielä kaivannut, en koe niitä ollenkaan omaksi jutukseni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseä ahdistaa jo valmiiksi edessä häämöttävä äitiysloma. En pidä stressistä enkä kiireestä, mutta en kyllä rutiineistakaan. Jokapäivä ne samat puuduttavat tiskit ja pyykit, imurointi, koiran ulkoilutus, vauvan syötöt ja nukuttamiset, ruuan teot, siivousta, ulkoilua, lisää siivousta. Yhtä kotityötä ja hoitamista vaan päivästä toiseen, niin uskomattoman puuduttavaa ja masentavaa(ja yksinäistä.)

Miks ihmeessä pitää joka päivä tiskata pyykätä ja siivota? 😳 Ei mun tarvi. En tee ruokaakaan joka päivä.

No jokapäiväisiä juttuja on ainakin tiskikoneen täyttö ja tyhjennys aamulla +illalla uudestaan,yksi koneellinen pyykkiä,tavaroiden järjestely paikoilleen useamman kerran päivässä, koiran ulkoilutus x 2, ruuan valmistus vähintään joka toinen päivä mutta yleensä joka päivä, kahden wc.n lavuaarin pesu.Nämä on niitä ihan must-juttuja, muuten kaikki leviää käsiin. Lisäksi olisi hyvä tehdä isompia siivoushommia tai hoitaa asioita,leipoa sämpylöitä,tehdä soseita itse..aina löytyisi jotain. Joku muu ei varmaan koe noita raskaina,mutta itseä rutiinit ja kotityöt puuduttaa. En pidä siivouksesta.

Jos itse tehtyjä soseita ei lasketa, niin eikö nuo kaikki hommat ole sellaisia, mitä tehdään oli vauvaa tai ei? Eli etkö nytkin tee noita? Miten ne liittyy vauvalomalla olemiseen?

Jaksan paremmin,kun olen töissä. Saan töistä paljon iloa ja energiaa. Kun olen saanut olla päivän työssä,jossa kohtaan erilaisia ihmisiä eikä yksikään päivä ole samanlainen, eivät kotityörutiinit tunnu puuduttavilta. Kun olen mammalomalla, koko elämä pyörii sen siivouksen ja hoitamisen ympärillä. Lisäksi töissä ollessa on helpompi tehdä se mitä jaksaa ja ehtii ja thats it, kotona ollessa on kokoajan vähän riittämätön olo kun aikaa olisi tehdä paljon mutta motivaatiota tai kiinnostusta ei.

Ok, nyt ymmärrän paremmin mitä tarkoitat. Itse en ole koskaan ottanut paineita kotitöistä, ne hoituu siinä sivussa. Lisäksi vauvani sattui olemaan hieman vaativampi tapaus, joten koin kyllä tehneeni tarpeeksi kotona ollessani. Oletko ajatellut että kotona ollessa ei tarvitse ottaa elämäntehtäväksi sitä kodinhengettärenä oloa, ja sitten tuntea huonoa omatuntoa kun ei jaksa/pysty innostumaan siitä roolista? Kotonaolosta voi tehdä mukavaa ottamalla jonkin projektin, joka innostaa samalla tavalla kuin työsi. (Jos siis vauvasi ei satu olemaan vaativaa sorttia, että sen puolesta pystyy.) Itsekin tein vanhempainvapaalla osin myös töitä ("ajatustyö"), enkä koskaan ole tuntenut omakseni sitä "kodinhengetär"-roolia. Vaikka vauva valvottikin, eikä ulkopuolisia apuja juuri ollut, niin silti kyllä nautin ajasta täysillä. Jos kotonaolossa etukäteen jo jokin ahdistaa, niin kannattaa miettiä mikä se ahdistusta aiheuttava asia on, ja yrittää keksiä jokin ratkaisu asiaan. Vauva-aika on loppupeleissä todella lyhyt aika, ei kannata käyttää sitä ahdistukseen kotitöistä ja jostain ulkoapäin tulevien odotusten ja vaatimusten noudattamiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki vastaajat ovat helppojen, hyvin syövien, hyvin nukkuvien vauvojen äitejä. Kaikki. 

Vaan kun aina se ei mene niin. On olemassa vauvoja, jotka nukkuvat maksimissaan 30 min kerrallaan. Ja sen jälkeen karjutaan. Ja kun tätä jatkuu yli vuoden, alkaa vanhempien jaksaminen olla äärirajoilla. On kokeiltu kaikki, ihan kaikki. Vaan kun lapsi valvoo koko ajan ja torkut yleensä vartin. Se on helvetti, johon kukaan ei halua jäädä, ei koskaan. Menin mieluummin töihin, jossa kukaan ei huutanut taukoamatta. 

Nyt nuo lapset ovat terveitä, fiksuja ja hyvinnukkuvia koululaisia. Vaan vauva-aika oli minulle yksi helvetti, jota en enää halua kokea. 

Ja hei, se että vauvanne nukkuvat koko ajan, ei ole teidän ansiotanne.

No ap kysyi ja ihmiset vastaa. Yksikään ei ole väittänyt että on heidän omaa ansiota, että vauvansa nukkuivat hyvin. Ei myöskään ole heidän vika, jos joku muu ei ole nauttinut vauva-ajasta. Älä lue ketjua, jos menee noin tunteisiin.

Pointti tässä äsköisessä ilmeisesti olikin se, että ei se vauvan kanssa kotona oleminen teistäkään noin ihanaa olisi, jos teillä olisi hyvin haastava vauva. Minäkin kiinnitin nimittäin ihan samaan huomiota ketjua lukessani. Ei todellakaan köllötelty aamuisin sängyssä, vaan joka aamu ennen viittä ylös muutaman katkonaisen tunnin yöunien jälkeen. Ei juotu kahvia rauhassa aamulla, ei nukuttu pitkiä päiväunia, vaan 20 min. kerrallaan pitkällisen nukuttamisen jälkeen, vauva ei suostu jäämään sitteriin, sänkyynsä, lattialle, sylissä on kannettava koko ajan. Vauva on ihana ja viaton aina, mutta ei tuollaisesta olemisesta, varsinkin, jos se jatkuu pitkään, kovin paljoa voi nauttia, koska on niin uuvuksissa.

Ihmiset on erilaisia ja kokevat asiat eri tavoin. Joillekin esim yövalvominen on fyysisesti ja psyykkisesti todella rankkaa, toiset kestää sitä helpommin. Ei siitä kannata syyllistyä. Äitiys on jotenkin aivan ihmeellisesti ladattu aihe. Siitä ei voi puhua postiiviseen sävyyn ollenkaan, etteikö joku tule sanomaan että "jos sullakin olisi hankala lapsi, niin et nauttisi" tms. Mistä kukaan voi tietää mikä toiselle on raskasta ja mikä ei? Ja miksi täytyy mitätöidä toisen tuntemukset kertomalla mitä toinen tuntisi jos hänen tilanteensa olisi toisenlainen? Et sinä voi tietää mitä tuo toinen ihminen tuntisi ja kokisi, koska sinä et ole hän. Ja kun se tilanne ei edes välttämättä ole kovin erilainen kuin itsellä, ihmiset vain kokee asiat eri tavoin. Tottakai on yleensä helpompi nauttia elämästä, jos ei ole suuria vaikeuksia. Mutta on myös ihmisiä, jotka eivät nauti mistään, vaikka asiat olisi kuinka hyvin. Eli ei sekään ole aina onnellisuuden tae että kaikki on helppoa.

Olen samaa mieltä. Äitiyden iloista ja hyvistä puolista on tehty tabu ja vain valituspuhe on nykyään sallittua. Menepä kommentoimaan hiekkalaatikon reunalla, sukulaistapaamisessa, nettipalstalla, ihan missä vaan, että on ihanaa noiden tenavien kanssa, niin aivan taatusti joku mulkaisee vihaisesti ja alkaa kertoa miten kamalaa ja vaikeaa hänellä on ja että sulla on niin helppoa ja miten se on niin väärin että jollain on helppoa (!?!). Ne jotka kokee iloa lapsistaan on jotenkin kieroutuneella tavalla saatu tuntemaan häpeää asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No minä nyt vaan olen aina ollut kotihiiri muutenkin enkä mikään uraohjus, en todellakaan. Vihaan työntekoa. ☺️ Rakastan helliä ja hoivata lapsiani kotosalla. Itseään voi katsos viihdyttää ja kehittää ilman töissä käymistäkin. Luen paljon ja käyn paikoissa. Minä taas en tajua ihmisiä jotka kaipaavat töihin.

Niinpä! Oikein odotan sitä kun vauvasta tulee taapero ja voidaan yhdessä suunnitella päivä, askarrellaanko, mennäänkö puistoon, leivotaanko vai leikitäänkö perhekerhossa?

Parin lapsen kokemuksella voin sanoa, että uhmiksen kanssa yhdessä päivää suunnitellessa ei voi voittaa. Mutta siinä vaiheessa, kun vauvan lisäksi on seurana 5-6-vuotias, alkaa olla jo erittäin mukavaa.

Mutta voi käydä niinkin hyvä tuuri ettei lapsella ole mitään pahaa uhmista. Sen lisäksi että omat lapseni ovat olleet tosi hyviä nukkujia ja sellaisia perustyytyväisiä, on uhmaiätkin mennyt aika kivuttomasti. Oikeastaan ihmettelinkin sitä kun kaikki pelottelivat että uhmis on suoraan helvetistä. Jaa, ei minusta.

Heikko uhma on huono asia, huolestuttavaa. On lapsen kehitystehtävä uhmata.

Kommentoin vähän aiheen vierestä sen verran että nautin kyllä vauva-ajasta mutta kun menin töihin vauvan ollessa 10kk ja mieheni jäi kotiin, alkoi kyllä parempi aika. Teen lyhyempiä päiviä ja saan töistä niin paljon energiaa että olen iltapäivisin ja iltaisin 100% läsnä taaperolle. Toki on kamalaa olla erossa mutta kun tulen kotiin (klo 14-15) jaksan antaa lapselle enemmän itsestäni. Aiemmin kotona ollessa jotenkin väsähdin ja passivoiduin ja olin useammin huonolla tuulella.. Nyt jaksan työpäivän jälkeen touhuta hyvillä mielin ihan ilman taukoja sinne yöuniin saakka. Ja kaikki työasiat jäävät työmatkalle, mikä on uusi juttu.

Oli kyllä hankalaa sanoa nämä asiat ääneen kun heti asenne on tietynlaisilta äideiltä kovin tuomitseva. Ei siis se että palasin töihin vaan se että kehtasin sanoa nauttivani tästä arjesta.

Olin työkeskeinen, joten yllätyin miten paljon nautin vauvan hoitamisesta. Esikoisen vauvavuosi oli ehkä elämäni onnellisin. En ole koskaan ennen tai jälkeen ole ollut yhtä valoisalla ja optimistisella mielellä. Vauva nukkui ja söi hyvin ja oli todella aurinkoinen ja iloinen. Ei ollut taloudellisia huolia.

Kuopuksen vauvavuosi oli raskas, koska vauva valvoi ja itki ja itse olim välillä kipeä. Silti nautin jälleen suuresti vauvan hoitamisesta.

Sen sijaan taaperovuodet ovat minusta raskaat.