Lue keskustelun säännöt.
Adoptio ja mt-ongelmat?
16.03.2017 |
Uteliaisuudesta kyselen, ei ole adoptioaikeita (ainakaan tässä vaiheessa elämää).
Minua kiinnostaa haittaako jos adoptiota harkitsevasta pariskunnasta toisella on mt-ongelmatausta? En puhu nyt mistään skitsofreniasta vaan masennuksesta, ahdistuneisuushäiriöstä, syömishäiriöstä tms. lievemmästä muodosta. Olettaisin että voi haitata ainakin jos on aktiivisena päällä, mutta entä jos kyseessä on terapian avulla hoidettu tausta vuosien takaa?
Olen itse teini-ikäisenä käynyt terapiassa masennuksen vuoksi ja ollut tuolloin pariin otteeseen myös osastohoidossa. Jos haluaisin adoptoida, olisiko se automaattisesti mahdotonta taustani vuoksi, vaikka elämäni olisikin kunnossa ja tasapainoista siinä kohtaa kun adoptioaikeet tulisivat ajankohtaiseksi?
Kommentit (226)
Tosi järkevä keskustelu täällä menossa. Aloittaja häipynyt aikaa sitten ja kasa provoja + yksi järjen ääni (tuo linkittäjä) riehuu täällä toistensa kimpussa kuin nälkäiset hyeenat. Oliskos aika vain kaikkien korkata viikonloppusidukka ja rauhoittua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä tietää. Täytyy sitten toivoa että olemme miehen kanssa sikiävää sorttia. Sinänsä kyllä mielestäni vähän kummallista, että asiassa ollaan näin ehdottomia. Jo lapsettomuuskin (mistä varmaan aika monet adoptiota harkitsevat kärsivät) voi altistaa masennukselle ja luulisi että aika moni adoptoimista harkitseva on paljon todennäköisemmässä asemassa sairastua vaikkapa juuri tuohon masennukseen, kuin joku jolla on traumatausta mutta joka on saanut asiat käsiteltyä terapian kautta. Erityisesti jos adoptoitava lapsi on itsekin perheestä missä on ongelmia, voisi ajatella että yhteyden muodostuminen vanhemman ja lapsen välille jopa helpottuisi, jos vanhempi ymmärtää oman kokemuksen kautta lapsen taustaa.Toisaalta ymmärrän että lapsia tulee suojella, mutta mielestäni olisi paljon järkevämpää jos nämä potentiaalisten vanhempien asiat arvioitaisiin yksilökohtaisesti.
Adoptiolapsella on takanaan jo yksi menetys. Hänelle halutaan turvata uudet, täysin terveet vanhemmat.Adoptioprosessi on todella kuluttava ja kaikki vanhemmuus on välillä raskasta.Siksi.Ja kyllä kaikki ihan yksilöllisesti arvioidaan, mutta terveyskysymykset on sellaisia, että niistä ei tingitä.
Toki ymmärrän tuon, mutta mielestäni on todella omituista että ajatellaan lapselle olevan parempi olla väliaikaisessa elämäntilanteessa perhekodissa tms. sijaiskasvattajalla, kuin että esim. 18 vuoden takainen masennusdiagnoosi toisella vanhemmista olisi niin suuri riskitekijä että jätetään lapselle antamatta mahdollisuus pysyvään kotiin. Puhumattakaan esim. korkeasta verenpaineesta, kuten tuolla ylhäällä joku mainitsi. Kyllähän ikävälillä 15-34 on muitakin todella raskaita elämänvaiheita, luulisi että jos olisi taipumusta toistuvaan masennukseen niin sille olisi tarjoutunut siinä välissä jo monta tilaisuutta. En myöskään ymmärrä miksi adoptioperhettä odottavien lasten (jopa ihan pienten vauvojen jotka tuskin muistavat sitä "yhtä menetystä elämässä" mihin eräs kommentoija viittasi) kohdalla ajatellaan että tuo väliaikainen koti on se parempi vaihtoehto kuin tosi hyvä perhe missä on vaikkapa korkeaa verenpainetta tai teiniajan masennusta - mutta kuitenkaan lapsia ei oteta huostaan omilta ihan aikuisten oikeasti turvallisuutta uhkaavilta vanhemmilta paitsi aivan äärimmäisissä tapauksissa? Mielestäni siinä lapsia asetetaan aika epätasa-arvoiseen asemaan. Toisille kelpaa ideaalivaihtoehtona turvaton koti missä sossu ramppaa välillä tarkistamassa miten asiat sujuu, jos sitäkään. Toisille taas ideaalivaihtoehto on nimenomaan se huostaanotossa pysyminen, kun vaihtoehtona hyvä koti (kukaan tuskin täällä lähtee väittämään, että esimerkiksi korkeasta verenpaineesta kärsivä isä tekisi kodista huonon).Mutta ihan uteliaisuudesta vielä niille, jotka täällä ovat adoptioprosessia käyneet läpi, syynäävätkö auktoriteetit myös esim. potentiaaliset isovanhemmat ja muun tuttavapiirin läpi adoptiokelpoisuutta harkitessaan? Onko sillä esim merkitystä onko vaikkapa etäinen isovanhempi mt-ongelmainen tai alkkis?Haluaisin kovasti tietää että keille ihmeen ihmisille täällä Suomessa lapsia edes annetaan adoptioon, koska en itse ainakaan ole ikinä tavannut ketään joka olisi sekä fyysisesti että mieleltään aivan täysin 100% terve.
No ei siellä kukaan lapsi sen takia joudu odottelemaan sekuntiakaan, että ei löydy adoptiokotia, jos se masennustaustainen raakataan. Hakijoita on sadoin (tuhansin?) verroin enemmän kuin lapsia.Sukulaisia ei meidän aikana syynätty. En tiedä mikä se nykytilanne on.
Miksi sitten lapsia ylipäätään pidetään jossain sijaiskasvatuksessa tai laitoksissa, jos ottajia on niin paljon että lapsen voisi suoraan kiikuttaa vanhasta kodista uuteen?
Sinä sekoitat nyt iloisesti käsitteitä. Huostaanotetut lapset eivät ole sama asia kuin "adoptiovapaat lapset".Suomessa tietääkseni adoptoidaan kotimaan adoptiossa noin 15 lasta vuodessa.Kv adoptioiden nykylukuja en tiedä , mutta olisikohan 100-200 vuodessa ja heistähän sitten "kilpailevat" kaikki muutkin maat, ei vain Suomen hakijat.
Juu, se voi olla että sekoitan, eivät ole tuttuja noiden paikkojen toiminta.Tunnen vain yhden sijaisvanhempana toimivan, ja olen vain ihmetellyt sitä miksi lasta pidetään sellaisessa elämäntilanteessa että asuu tämän tuttavani luona mutta joutuu sitten vuodesta toiseen valvotusti hillumaan joka viikko huumeita käyttävän, pahoinpitelyä harrastavan perheensä kanssa. Mielestäni parempi vaihtoehto tuossa olisi kyllä se että lapsi pääsisi adoptioon, mielellään tälle tutulleni, jolla on kaikki vanhemman velvollisuudet mutta ei mitään oikeuksia. Tämän vuoksi ihmettelen että miksi pidetään lapsia epäsuotuisissa tilanteissa jos muitakin vaihtoehtoja olisi.Kuulostaa muuten epäilyttävän alhaiselta tuo ulkomaan adoptioluku. Uskoisin tuon supertarkan syynin olevan syyllinen siihen, että joistain maista saa sitten rahalla ostettua lapsia jos ei virallisia reittejä saa.
No kun se sijoituksessa oleva lapsi ei ole "adoptiovapaa", vaan sijoituksessa.Ja mitään kiertoreittejä lasten ostamiseen mistään ei Suomessa ole. Täällä toimii kaksi adoptiopalvelunantajaa, Interpedia ja Pela, jotka tutkii huolella ne kohdemaansa ja sitä kautta adoptoidaan jos adoptoidaan.Adoptiossa lapsen etu on aina etusijalla ja siksi sen seulan pitää olla tarkka.
En ymmärrä logiikkaasi. Mitään kiertoreittejäkö lasten ostamiseen mistään ei Suomessa ole, koska on kaksi virallista adoptiopalvelunantajaa? Eihän se, että täällä on kaksi virallista adoptioauktoriteettia estä laitonta adoptiokauppaa millään tavalla. Nuo kun ovat niitä virallisia tahoja, ja lisäksi on ne epäviralliset, laittomat tahot, joihin noilla virallisilla tahoilla ei ole mitään valtaa, laittomia kun ovat.En näe mitään estettä sille, että nainen joka haluaa adoptoida mutta joka ei saa lasta virallisia tahoja pitkin, muuttaisi pariksi vuodeksi esim. Kiinaan, adoptoisi siellä laittomasti lapsen jolle väärennetään paperit ja vaikkapa väärennetty avioliittotodistus paikallisen miehen kanssa, ja tulisi takaisin Suomeen väittäen lapsen olevan tämän biologinen lapsi kiinalaisen ex-miehen kanssa?
No se ei onnistu.Näin se nyt vaan on.Anteeksi jos kuulostan kärsimättömältä, mutta tajuatko miten paljon näitä kummallisia käsityksiä saa oikoa?Ap:lle vastauksena: masennustausta estää adoption, huostaanotettu on eri asia kuin adoptiovapaa ja kiertoteitä ohi palvelunantajoen ei ole.Tässä lyhyesti faktat. Sitten voi ihan vapaasti jankata vaikka kuinka, mutta faktat on silti näm. Olkaa hyvät!
Haluaisitko perustella miten muka ei ole olemassa kiertoteitä ohi virallisten tahojen? Siis väitätkö ihan tosissasi että laitonta adoptiokauppaa ei ole olemassa?Tiedän että huostaanotettu on eri asia kuin adoptiovapaa. En selittänyt itseäni tarpeeksi hyvin aiemmin, mutta yritin kysymykselläni tuoda esiin sen, että en ymmärrä miksi joidenkin lapsien annetaan olla huostaanotossa tai lastenkodeissa vuosikausia, ja jotkut pääsevät adoptoitaviksi kiiltokuvaperheisiin. Sinä voit sitä sanoa jankkaamiseksi, mutta itse en lainkaan mielestäni ole tässä jankannut siitä, olisiko minulla mt-taustaisella oikeutta lapsen adoptioon. Sen sijaan olen ihmetellyt miksi koko systeemi toimii siten kun toimii, vaikka täällä on paljon lapsia joille olisi eduksi päästä kokonaan uuteen perheeseen, vaikka sitten sellaiseen missä on jotain terveysongelmia (normaaleissa rajoissa). Lastenkodeistahan on ollut lähiaikoina juttua mediassa, on tuotu esiin miten vahingollinen tuo systeemi on ollut monille sen piiriin joutuneelle lapselle. Oman perheen ongelmat ovat yleensä tuollaisissa pitkäaikaisissa lastenkotisijoituksissa sitä laatua, että lapsen takaisinsijoittaminen kotiin on realistisesti ajateltuna haave vain, mutta jättää lapsen koko nuoruusajaksi systeemin piiriin.Uskoisin kirjoitustyylistäsi sinun olevan tuo sama joka on tuolla aiemminkin passiivisaggressiivisesti kirjoitellut. En tiedä miksi sinulla on niin suuri tarve korostaa itseäsi tätä kautta. Kirjoitustyylisi ei ole kovin asiallista. Jos olet tosiaan adoptiovanhempi, olen vähän huolissani siitä, onko vanhemmuus ollut sinulle niin rankkaa että tämä on ainoa keinosi purkaa huonoa oloasi. Jos luet omaa tekstiäsi kriittisesti, varmasti itsekin huomaat että tuo ei ole millään tavalla rakentavaa. Tekstisi ydinsanoma on "minä olen oikeassa, mikset jo ole hiljaa ja lakkaa jankkaamasta". Onko tuo myös kasvatuksellinen tyylisi? Mikä ajaa sinut käyttäytymään näin?
Jos sinua ärsyttää se mitä kirjoitan, ja jos kysyn mielestäsi typeriä kysymyksiä, miksi et vain lakkaa kommentoimasta sen sijaan että tulet itse jankkaamaan? Minä en ole koittanut missään vaiheessa väittää että minulla ehdottomasti pitäisi olla oikeus adoptioon, jos sellaista ei kerran ole. Mutta olen kyllä ihmetellyt millä perusteella nuo säännöt on tehty, jos niissä on niin paljon aukkoja. Ja miksei ongelmaperheissä kasvavia lapsia harkittaisi adoptioon vaihtoehtona laitostumiselle.En ole tuo, jonka kirjoituksista( ap?) teet aikamoisia tulkintoja? Epäilet motiiveja adoptiovanhemmuuteen , kykyä kasvattajana olemiseen jne. Näin adoptioperheen tukirenkaaseen kuuluvana kuitenkin tiedän, että melkoisia asiantuntijoita nämä adoptiovanhemmat ovat tässä asiassa.
Se, että lapsia on Suomessa paljon sijaiskodeissa ja lastenkodeissa ja adoptioon tulevia on vähän on vain fakta ja sille ei voi mitään. Mikään viranomainen ei voi riistää biologisen vanhemman oikeutta lapseensa, vaikka se monesti olisi lapsen etu.juujuu lueppa loput tekstistä niin näet millainen asiantuntija tuo kyseinen adoptiovanhempi on
Täyttä asiaa kirjoittaa, vaikka itse tölvit kissojen adoptoinnista jne.
Sinä et taida tietää että adoptio tarkoittaa omaksiottamista. Eli hän aikoo ottaa kissan omakseen, varmaan jostain kissakodista.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä tietää. Täytyy sitten toivoa että olemme miehen kanssa sikiävää sorttia. Sinänsä kyllä mielestäni vähän kummallista, että asiassa ollaan näin ehdottomia. Jo lapsettomuuskin (mistä varmaan aika monet adoptiota harkitsevat kärsivät) voi altistaa masennukselle ja luulisi että aika moni adoptoimista harkitseva on paljon todennäköisemmässä asemassa sairastua vaikkapa juuri tuohon masennukseen, kuin joku jolla on traumatausta mutta joka on saanut asiat käsiteltyä terapian kautta. Erityisesti jos adoptoitava lapsi on itsekin perheestä missä on ongelmia, voisi ajatella että yhteyden muodostuminen vanhemman ja lapsen välille jopa helpottuisi, jos vanhempi ymmärtää oman kokemuksen kautta lapsen taustaa.
Toisaalta ymmärrän että lapsia tulee suojella, mutta mielestäni olisi paljon järkevämpää jos nämä potentiaalisten vanhempien asiat arvioitaisiin yksilökohtaisesti.
En ymmärrä, miksi haluat äidiksi mielenterveysongelmistasi huolimatta. Jaksatko hoitaa lasta ja mikä tärkeintä, periytyvätkö ongelmasi eli voiko lapsellasikin olla hankalia mielenterveysongelmia ja mahdollisesti itsemurha-alttiutta?
Sairastuin syöpään, koska suvussamme useammalla on syöpä. Toivoisin, että tulevaisuudessa ihmiset tutkitaan mahdollisimman tarkasti, jotta tietyt sairaudet eivät periydy lapsille. Sisarukseni mielestä puhun rodunjalostuksesta, mutta en tarkoita tehdä niin tai loukata ketään.
Tärkeintä on mielestäni lapsen mahdollisimman hyvä terveys ja erinomainen hoito.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä tietää. Täytyy sitten toivoa että olemme miehen kanssa sikiävää sorttia. Sinänsä kyllä mielestäni vähän kummallista, että asiassa ollaan näin ehdottomia. Jo lapsettomuuskin (mistä varmaan aika monet adoptiota harkitsevat kärsivät) voi altistaa masennukselle ja luulisi että aika moni adoptoimista harkitseva on paljon todennäköisemmässä asemassa sairastua vaikkapa juuri tuohon masennukseen, kuin joku jolla on traumatausta mutta joka on saanut asiat käsiteltyä terapian kautta. Erityisesti jos adoptoitava lapsi on itsekin perheestä missä on ongelmia, voisi ajatella että yhteyden muodostuminen vanhemman ja lapsen välille jopa helpottuisi, jos vanhempi ymmärtää oman kokemuksen kautta lapsen taustaa.
Toisaalta ymmärrän että lapsia tulee suojella, mutta mielestäni olisi paljon järkevämpää jos nämä potentiaalisten vanhempien asiat arvioitaisiin yksilökohtaisesti.En ymmärrä, miksi haluat äidiksi mielenterveysongelmistasi huolimatta. Jaksatko hoitaa lasta ja mikä tärkeintä, periytyvätkö ongelmasi eli voiko lapsellasikin olla hankalia mielenterveysongelmia ja mahdollisesti itsemurha-alttiutta?
Sairastuin syöpään, koska suvussamme useammalla on syöpä. Toivoisin, että tulevaisuudessa ihmiset tutkitaan mahdollisimman tarkasti, jotta tietyt sairaudet eivät periydy lapsille. Sisarukseni mielestä puhun rodunjalostuksesta, mutta en tarkoita tehdä niin tai loukata ketään.
Tärkeintä on mielestäni lapsen mahdollisimman hyvä terveys ja erinomainen hoito.
Miten typerä kysymys. Ahdistuneisuushäiriöön sairastuu elämänsä aikana 18% ihmisistä. Masennukseen 10%. Skitsofreniaan 1%. Kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön n. 3%. Persoonallisuushäiriöitä n. 10% (+ kaikki diagnosoimattomat narsistit mitä ainakin av-palstan mukaan on joka nurkan takana). ADHD n. 11%. Ja siinä pelkät mielenterveysstatistiikat, siihen sitten päälle syövät, sydäntaudit, diabetekset, jne.
Eihän täällä jumankauta sikiäisi kukaan jos tolle linjalle lähdetään. Paitsi tietysti kaikki ne täydelliset adoptiovanhemmat, mitkä puolestaan ovat ilmeisesti suurin osa hedelmättömiä.
Suomen väkiluku olisi aika harvaa jos kukaan mihinkään mielenterveyshäiriöön sairastunut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä tietää. Täytyy sitten toivoa että olemme miehen kanssa sikiävää sorttia. Sinänsä kyllä mielestäni vähän kummallista, että asiassa ollaan näin ehdottomia. Jo lapsettomuuskin (mistä varmaan aika monet adoptiota harkitsevat kärsivät) voi altistaa masennukselle ja luulisi että aika moni adoptoimista harkitseva on paljon todennäköisemmässä asemassa sairastua vaikkapa juuri tuohon masennukseen, kuin joku jolla on traumatausta mutta joka on saanut asiat käsiteltyä terapian kautta. Erityisesti jos adoptoitava lapsi on itsekin perheestä missä on ongelmia, voisi ajatella että yhteyden muodostuminen vanhemman ja lapsen välille jopa helpottuisi, jos vanhempi ymmärtää oman kokemuksen kautta lapsen taustaa.
Toisaalta ymmärrän että lapsia tulee suojella, mutta mielestäni olisi paljon järkevämpää jos nämä potentiaalisten vanhempien asiat arvioitaisiin yksilökohtaisesti.En ymmärrä, miksi haluat äidiksi mielenterveysongelmistasi huolimatta. Jaksatko hoitaa lasta ja mikä tärkeintä, periytyvätkö ongelmasi eli voiko lapsellasikin olla hankalia mielenterveysongelmia ja mahdollisesti itsemurha-alttiutta?
Sairastuin syöpään, koska suvussamme useammalla on syöpä. Toivoisin, että tulevaisuudessa ihmiset tutkitaan mahdollisimman tarkasti, jotta tietyt sairaudet eivät periydy lapsille. Sisarukseni mielestä puhun rodunjalostuksesta, mutta en tarkoita tehdä niin tai loukata ketään.
Tärkeintä on mielestäni lapsen mahdollisimman hyvä terveys ja erinomainen hoito.
Eli kukaan masennusta 10-20 vuotta sitten sairastanut ei voi parantua tarpeeksi jaksaakseen hoitaa lastaan? Taidat olla tuo aiemminkin kommentoinut provoilia.
Hassua, että masennuksen sairastanut ja sen terapiassa hoitanut koetaan sairaaksi, kun taas ihminen, jolla ei ole terapiaa (eikä ehkä niin hyvää itsetuntemusta?) takana onkin "terve". Tällä "terveellä" voikin olla aikamoisia luurankoja kaapissa... Siirtävät omat, käsittelemättömät traumansa sitten vaikka adoptiolapseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä tietää. Täytyy sitten toivoa että olemme miehen kanssa sikiävää sorttia. Sinänsä kyllä mielestäni vähän kummallista, että asiassa ollaan näin ehdottomia. Jo lapsettomuuskin (mistä varmaan aika monet adoptiota harkitsevat kärsivät) voi altistaa masennukselle ja luulisi että aika moni adoptoimista harkitseva on paljon todennäköisemmässä asemassa sairastua vaikkapa juuri tuohon masennukseen, kuin joku jolla on traumatausta mutta joka on saanut asiat käsiteltyä terapian kautta. Erityisesti jos adoptoitava lapsi on itsekin perheestä missä on ongelmia, voisi ajatella että yhteyden muodostuminen vanhemman ja lapsen välille jopa helpottuisi, jos vanhempi ymmärtää oman kokemuksen kautta lapsen taustaa.Toisaalta ymmärrän että lapsia tulee suojella, mutta mielestäni olisi paljon järkevämpää jos nämä potentiaalisten vanhempien asiat arvioitaisiin yksilökohtaisesti.
Adoptiolapsella on takanaan jo yksi menetys. Hänelle halutaan turvata uudet, täysin terveet vanhemmat.Adoptioprosessi on todella kuluttava ja kaikki vanhemmuus on välillä raskasta.Siksi.Ja kyllä kaikki ihan yksilöllisesti arvioidaan, mutta terveyskysymykset on sellaisia, että niistä ei tingitä.
Toki ymmärrän tuon, mutta mielestäni on todella omituista että ajatellaan lapselle olevan parempi olla väliaikaisessa elämäntilanteessa perhekodissa tms. sijaiskasvattajalla, kuin että esim. 18 vuoden takainen masennusdiagnoosi toisella vanhemmista olisi niin suuri riskitekijä että jätetään lapselle antamatta mahdollisuus pysyvään kotiin. Puhumattakaan esim. korkeasta verenpaineesta, kuten tuolla ylhäällä joku mainitsi. Kyllähän ikävälillä 15-34 on muitakin todella raskaita elämänvaiheita, luulisi että jos olisi taipumusta toistuvaan masennukseen niin sille olisi tarjoutunut siinä välissä jo monta tilaisuutta. En myöskään ymmärrä miksi adoptioperhettä odottavien lasten (jopa ihan pienten vauvojen jotka tuskin muistavat sitä "yhtä menetystä elämässä" mihin eräs kommentoija viittasi) kohdalla ajatellaan että tuo väliaikainen koti on se parempi vaihtoehto kuin tosi hyvä perhe missä on vaikkapa korkeaa verenpainetta tai teiniajan masennusta - mutta kuitenkaan lapsia ei oteta huostaan omilta ihan aikuisten oikeasti turvallisuutta uhkaavilta vanhemmilta paitsi aivan äärimmäisissä tapauksissa? Mielestäni siinä lapsia asetetaan aika epätasa-arvoiseen asemaan. Toisille kelpaa ideaalivaihtoehtona turvaton koti missä sossu ramppaa välillä tarkistamassa miten asiat sujuu, jos sitäkään. Toisille taas ideaalivaihtoehto on nimenomaan se huostaanotossa pysyminen, kun vaihtoehtona hyvä koti (kukaan tuskin täällä lähtee väittämään, että esimerkiksi korkeasta verenpaineesta kärsivä isä tekisi kodista huonon).Mutta ihan uteliaisuudesta vielä niille, jotka täällä ovat adoptioprosessia käyneet läpi, syynäävätkö auktoriteetit myös esim. potentiaaliset isovanhemmat ja muun tuttavapiirin läpi adoptiokelpoisuutta harkitessaan? Onko sillä esim merkitystä onko vaikkapa etäinen isovanhempi mt-ongelmainen tai alkkis?Haluaisin kovasti tietää että keille ihmeen ihmisille täällä Suomessa lapsia edes annetaan adoptioon, koska en itse ainakaan ole ikinä tavannut ketään joka olisi sekä fyysisesti että mieleltään aivan täysin 100% terve.
No ei siellä kukaan lapsi sen takia joudu odottelemaan sekuntiakaan, että ei löydy adoptiokotia, jos se masennustaustainen raakataan. Hakijoita on sadoin (tuhansin?) verroin enemmän kuin lapsia.Sukulaisia ei meidän aikana syynätty. En tiedä mikä se nykytilanne on.
Miksi sitten lapsia ylipäätään pidetään jossain sijaiskasvatuksessa tai laitoksissa, jos ottajia on niin paljon että lapsen voisi suoraan kiikuttaa vanhasta kodista uuteen?
Sinä sekoitat nyt iloisesti käsitteitä. Huostaanotetut lapset eivät ole sama asia kuin "adoptiovapaat lapset".Suomessa tietääkseni adoptoidaan kotimaan adoptiossa noin 15 lasta vuodessa.Kv adoptioiden nykylukuja en tiedä , mutta olisikohan 100-200 vuodessa ja heistähän sitten "kilpailevat" kaikki muutkin maat, ei vain Suomen hakijat.
Juu, se voi olla että sekoitan, eivät ole tuttuja noiden paikkojen toiminta.Tunnen vain yhden sijaisvanhempana toimivan, ja olen vain ihmetellyt sitä miksi lasta pidetään sellaisessa elämäntilanteessa että asuu tämän tuttavani luona mutta joutuu sitten vuodesta toiseen valvotusti hillumaan joka viikko huumeita käyttävän, pahoinpitelyä harrastavan perheensä kanssa. Mielestäni parempi vaihtoehto tuossa olisi kyllä se että lapsi pääsisi adoptioon, mielellään tälle tutulleni, jolla on kaikki vanhemman velvollisuudet mutta ei mitään oikeuksia. Tämän vuoksi ihmettelen että miksi pidetään lapsia epäsuotuisissa tilanteissa jos muitakin vaihtoehtoja olisi.Kuulostaa muuten epäilyttävän alhaiselta tuo ulkomaan adoptioluku. Uskoisin tuon supertarkan syynin olevan syyllinen siihen, että joistain maista saa sitten rahalla ostettua lapsia jos ei virallisia reittejä saa.
No kun se sijoituksessa oleva lapsi ei ole "adoptiovapaa", vaan sijoituksessa.Ja mitään kiertoreittejä lasten ostamiseen mistään ei Suomessa ole. Täällä toimii kaksi adoptiopalvelunantajaa, Interpedia ja Pela, jotka tutkii huolella ne kohdemaansa ja sitä kautta adoptoidaan jos adoptoidaan.Adoptiossa lapsen etu on aina etusijalla ja siksi sen seulan pitää olla tarkka.
En ymmärrä logiikkaasi. Mitään kiertoreittejäkö lasten ostamiseen mistään ei Suomessa ole, koska on kaksi virallista adoptiopalvelunantajaa? Eihän se, että täällä on kaksi virallista adoptioauktoriteettia estä laitonta adoptiokauppaa millään tavalla. Nuo kun ovat niitä virallisia tahoja, ja lisäksi on ne epäviralliset, laittomat tahot, joihin noilla virallisilla tahoilla ei ole mitään valtaa, laittomia kun ovat.En näe mitään estettä sille, että nainen joka haluaa adoptoida mutta joka ei saa lasta virallisia tahoja pitkin, muuttaisi pariksi vuodeksi esim. Kiinaan, adoptoisi siellä laittomasti lapsen jolle väärennetään paperit ja vaikkapa väärennetty avioliittotodistus paikallisen miehen kanssa, ja tulisi takaisin Suomeen väittäen lapsen olevan tämän biologinen lapsi kiinalaisen ex-miehen kanssa?
No se ei onnistu.Näin se nyt vaan on.Anteeksi jos kuulostan kärsimättömältä, mutta tajuatko miten paljon näitä kummallisia käsityksiä saa oikoa?Ap:lle vastauksena: masennustausta estää adoption, huostaanotettu on eri asia kuin adoptiovapaa ja kiertoteitä ohi palvelunantajoen ei ole.Tässä lyhyesti faktat. Sitten voi ihan vapaasti jankata vaikka kuinka, mutta faktat on silti näm. Olkaa hyvät!
Haluaisitko perustella miten muka ei ole olemassa kiertoteitä ohi virallisten tahojen? Siis väitätkö ihan tosissasi että laitonta adoptiokauppaa ei ole olemassa?Tiedän että huostaanotettu on eri asia kuin adoptiovapaa. En selittänyt itseäni tarpeeksi hyvin aiemmin, mutta yritin kysymykselläni tuoda esiin sen, että en ymmärrä miksi joidenkin lapsien annetaan olla huostaanotossa tai lastenkodeissa vuosikausia, ja jotkut pääsevät adoptoitaviksi kiiltokuvaperheisiin. Sinä voit sitä sanoa jankkaamiseksi, mutta itse en lainkaan mielestäni ole tässä jankannut siitä, olisiko minulla mt-taustaisella oikeutta lapsen adoptioon. Sen sijaan olen ihmetellyt miksi koko systeemi toimii siten kun toimii, vaikka täällä on paljon lapsia joille olisi eduksi päästä kokonaan uuteen perheeseen, vaikka sitten sellaiseen missä on jotain terveysongelmia (normaaleissa rajoissa). Lastenkodeistahan on ollut lähiaikoina juttua mediassa, on tuotu esiin miten vahingollinen tuo systeemi on ollut monille sen piiriin joutuneelle lapselle. Oman perheen ongelmat ovat yleensä tuollaisissa pitkäaikaisissa lastenkotisijoituksissa sitä laatua, että lapsen takaisinsijoittaminen kotiin on realistisesti ajateltuna haave vain, mutta jättää lapsen koko nuoruusajaksi systeemin piiriin.Uskoisin kirjoitustyylistäsi sinun olevan tuo sama joka on tuolla aiemminkin passiivisaggressiivisesti kirjoitellut. En tiedä miksi sinulla on niin suuri tarve korostaa itseäsi tätä kautta. Kirjoitustyylisi ei ole kovin asiallista. Jos olet tosiaan adoptiovanhempi, olen vähän huolissani siitä, onko vanhemmuus ollut sinulle niin rankkaa että tämä on ainoa keinosi purkaa huonoa oloasi. Jos luet omaa tekstiäsi kriittisesti, varmasti itsekin huomaat että tuo ei ole millään tavalla rakentavaa. Tekstisi ydinsanoma on "minä olen oikeassa, mikset jo ole hiljaa ja lakkaa jankkaamasta". Onko tuo myös kasvatuksellinen tyylisi? Mikä ajaa sinut käyttäytymään näin?
Jos sinua ärsyttää se mitä kirjoitan, ja jos kysyn mielestäsi typeriä kysymyksiä, miksi et vain lakkaa kommentoimasta sen sijaan että tulet itse jankkaamaan? Minä en ole koittanut missään vaiheessa väittää että minulla ehdottomasti pitäisi olla oikeus adoptioon, jos sellaista ei kerran ole. Mutta olen kyllä ihmetellyt millä perusteella nuo säännöt on tehty, jos niissä on niin paljon aukkoja. Ja miksei ongelmaperheissä kasvavia lapsia harkittaisi adoptioon vaihtoehtona laitostumiselle.En ole tuo, jonka kirjoituksista( ap?) teet aikamoisia tulkintoja? Epäilet motiiveja adoptiovanhemmuuteen , kykyä kasvattajana olemiseen jne. Näin adoptioperheen tukirenkaaseen kuuluvana kuitenkin tiedän, että melkoisia asiantuntijoita nämä adoptiovanhemmat ovat tässä asiassa.
Se, että lapsia on Suomessa paljon sijaiskodeissa ja lastenkodeissa ja adoptioon tulevia on vähän on vain fakta ja sille ei voi mitään. Mikään viranomainen ei voi riistää biologisen vanhemman oikeutta lapseensa, vaikka se monesti olisi lapsen etu.juujuu lueppa loput tekstistä niin näet millainen asiantuntija tuo kyseinen adoptiovanhempi on
Täyttä asiaa kirjoittaa, vaikka itse tölvit kissojen adoptoinnista jne.
Sinä et taida tietää että adoptio tarkoittaa omaksiottamista. Eli hän aikoo ottaa kissan omakseen, varmaan jostain kissakodista.
Ei tarkoita. Adoptio tarkoittaa lapseksi ottamista. Kissaa ei voi ottaa lapseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä tietää. Täytyy sitten toivoa että olemme miehen kanssa sikiävää sorttia. Sinänsä kyllä mielestäni vähän kummallista, että asiassa ollaan näin ehdottomia. Jo lapsettomuuskin (mistä varmaan aika monet adoptiota harkitsevat kärsivät) voi altistaa masennukselle ja luulisi että aika moni adoptoimista harkitseva on paljon todennäköisemmässä asemassa sairastua vaikkapa juuri tuohon masennukseen, kuin joku jolla on traumatausta mutta joka on saanut asiat käsiteltyä terapian kautta. Erityisesti jos adoptoitava lapsi on itsekin perheestä missä on ongelmia, voisi ajatella että yhteyden muodostuminen vanhemman ja lapsen välille jopa helpottuisi, jos vanhempi ymmärtää oman kokemuksen kautta lapsen taustaa.
Toisaalta ymmärrän että lapsia tulee suojella, mutta mielestäni olisi paljon järkevämpää jos nämä potentiaalisten vanhempien asiat arvioitaisiin yksilökohtaisesti.En ymmärrä, miksi haluat äidiksi mielenterveysongelmistasi huolimatta. Jaksatko hoitaa lasta ja mikä tärkeintä, periytyvätkö ongelmasi eli voiko lapsellasikin olla hankalia mielenterveysongelmia ja mahdollisesti itsemurha-alttiutta?
Sairastuin syöpään, koska suvussamme useammalla on syöpä. Toivoisin, että tulevaisuudessa ihmiset tutkitaan mahdollisimman tarkasti, jotta tietyt sairaudet eivät periydy lapsille. Sisarukseni mielestä puhun rodunjalostuksesta, mutta en tarkoita tehdä niin tai loukata ketään.
Tärkeintä on mielestäni lapsen mahdollisimman hyvä terveys ja erinomainen hoito.
Miten typerä kysymys. Ahdistuneisuushäiriöön sairastuu elämänsä aikana 18% ihmisistä. Masennukseen 10%. Skitsofreniaan 1%. Kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön n. 3%. Persoonallisuushäiriöitä n. 10% (+ kaikki diagnosoimattomat narsistit mitä ainakin av-palstan mukaan on joka nurkan takana). ADHD n. 11%. Ja siinä pelkät mielenterveysstatistiikat, siihen sitten päälle syövät, sydäntaudit, diabetekset, jne.
Eihän täällä jumankauta sikiäisi kukaan jos tolle linjalle lähdetään. Paitsi tietysti kaikki ne täydelliset adoptiovanhemmat, mitkä puolestaan ovat ilmeisesti suurin osa hedelmättömiä.
Suomen väkiluku olisi aika harvaa jos kukaan mihinkään mielenterveyshäiriöön sairastunut
Lapsia adoptoidaan vuodessa noin 70. Hakijoita on tuhansia. On siis varaa valita vain ne terveet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä tietää. Täytyy sitten toivoa että olemme miehen kanssa sikiävää sorttia. Sinänsä kyllä mielestäni vähän kummallista, että asiassa ollaan näin ehdottomia. Jo lapsettomuuskin (mistä varmaan aika monet adoptiota harkitsevat kärsivät) voi altistaa masennukselle ja luulisi että aika moni adoptoimista harkitseva on paljon todennäköisemmässä asemassa sairastua vaikkapa juuri tuohon masennukseen, kuin joku jolla on traumatausta mutta joka on saanut asiat käsiteltyä terapian kautta. Erityisesti jos adoptoitava lapsi on itsekin perheestä missä on ongelmia, voisi ajatella että yhteyden muodostuminen vanhemman ja lapsen välille jopa helpottuisi, jos vanhempi ymmärtää oman kokemuksen kautta lapsen taustaa.
Toisaalta ymmärrän että lapsia tulee suojella, mutta mielestäni olisi paljon järkevämpää jos nämä potentiaalisten vanhempien asiat arvioitaisiin yksilökohtaisesti.En ymmärrä, miksi haluat äidiksi mielenterveysongelmistasi huolimatta. Jaksatko hoitaa lasta ja mikä tärkeintä, periytyvätkö ongelmasi eli voiko lapsellasikin olla hankalia mielenterveysongelmia ja mahdollisesti itsemurha-alttiutta?
Sairastuin syöpään, koska suvussamme useammalla on syöpä. Toivoisin, että tulevaisuudessa ihmiset tutkitaan mahdollisimman tarkasti, jotta tietyt sairaudet eivät periydy lapsille. Sisarukseni mielestä puhun rodunjalostuksesta, mutta en tarkoita tehdä niin tai loukata ketään.
Tärkeintä on mielestäni lapsen mahdollisimman hyvä terveys ja erinomainen hoito.
Miten typerä kysymys. Ahdistuneisuushäiriöön sairastuu elämänsä aikana 18% ihmisistä. Masennukseen 10%. Skitsofreniaan 1%. Kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön n. 3%. Persoonallisuushäiriöitä n. 10% (+ kaikki diagnosoimattomat narsistit mitä ainakin av-palstan mukaan on joka nurkan takana). ADHD n. 11%. Ja siinä pelkät mielenterveysstatistiikat, siihen sitten päälle syövät, sydäntaudit, diabetekset, jne.
Eihän täällä jumankauta sikiäisi kukaan jos tolle linjalle lähdetään. Paitsi tietysti kaikki ne täydelliset adoptiovanhemmat, mitkä puolestaan ovat ilmeisesti suurin osa hedelmättömiä.
Suomen väkiluku olisi aika harvaa jos kukaan mihinkään mielenterveyshäiriöön sairastunut
Lapsia adoptoidaan vuodessa noin 70. Hakijoita on tuhansia. On siis varaa valita vain ne terveet.
Pointti tässä oli mikä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä tietää. Täytyy sitten toivoa että olemme miehen kanssa sikiävää sorttia. Sinänsä kyllä mielestäni vähän kummallista, että asiassa ollaan näin ehdottomia. Jo lapsettomuuskin (mistä varmaan aika monet adoptiota harkitsevat kärsivät) voi altistaa masennukselle ja luulisi että aika moni adoptoimista harkitseva on paljon todennäköisemmässä asemassa sairastua vaikkapa juuri tuohon masennukseen, kuin joku jolla on traumatausta mutta joka on saanut asiat käsiteltyä terapian kautta. Erityisesti jos adoptoitava lapsi on itsekin perheestä missä on ongelmia, voisi ajatella että yhteyden muodostuminen vanhemman ja lapsen välille jopa helpottuisi, jos vanhempi ymmärtää oman kokemuksen kautta lapsen taustaa.
Toisaalta ymmärrän että lapsia tulee suojella, mutta mielestäni olisi paljon järkevämpää jos nämä potentiaalisten vanhempien asiat arvioitaisiin yksilökohtaisesti.En ymmärrä, miksi haluat äidiksi mielenterveysongelmistasi huolimatta. Jaksatko hoitaa lasta ja mikä tärkeintä, periytyvätkö ongelmasi eli voiko lapsellasikin olla hankalia mielenterveysongelmia ja mahdollisesti itsemurha-alttiutta?
Sairastuin syöpään, koska suvussamme useammalla on syöpä. Toivoisin, että tulevaisuudessa ihmiset tutkitaan mahdollisimman tarkasti, jotta tietyt sairaudet eivät periydy lapsille. Sisarukseni mielestä puhun rodunjalostuksesta, mutta en tarkoita tehdä niin tai loukata ketään.
Tärkeintä on mielestäni lapsen mahdollisimman hyvä terveys ja erinomainen hoito.
Miten typerä kysymys. Ahdistuneisuushäiriöön sairastuu elämänsä aikana 18% ihmisistä. Masennukseen 10%. Skitsofreniaan 1%. Kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön n. 3%. Persoonallisuushäiriöitä n. 10% (+ kaikki diagnosoimattomat narsistit mitä ainakin av-palstan mukaan on joka nurkan takana). ADHD n. 11%. Ja siinä pelkät mielenterveysstatistiikat, siihen sitten päälle syövät, sydäntaudit, diabetekset, jne.
Eihän täällä jumankauta sikiäisi kukaan jos tolle linjalle lähdetään. Paitsi tietysti kaikki ne täydelliset adoptiovanhemmat, mitkä puolestaan ovat ilmeisesti suurin osa hedelmättömiä.
Suomen väkiluku olisi aika harvaa jos kukaan mihinkään mielenterveyshäiriöön sairastunut
Lapsia adoptoidaan vuodessa noin 70. Hakijoita on tuhansia. On siis varaa valita vain ne terveet.
Pointti tässä oli mikä?
Se että mielenterveysongelmainen ei saa adoptiolasta. Siis jos jollain ihmeen kaupalla saisikin sen adoptioluvan (mitä en usko), adoptiolasta hän ei ikinä saa. Koska hakijoista on varaa valita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä tietää. Täytyy sitten toivoa että olemme miehen kanssa sikiävää sorttia. Sinänsä kyllä mielestäni vähän kummallista, että asiassa ollaan näin ehdottomia. Jo lapsettomuuskin (mistä varmaan aika monet adoptiota harkitsevat kärsivät) voi altistaa masennukselle ja luulisi että aika moni adoptoimista harkitseva on paljon todennäköisemmässä asemassa sairastua vaikkapa juuri tuohon masennukseen, kuin joku jolla on traumatausta mutta joka on saanut asiat käsiteltyä terapian kautta. Erityisesti jos adoptoitava lapsi on itsekin perheestä missä on ongelmia, voisi ajatella että yhteyden muodostuminen vanhemman ja lapsen välille jopa helpottuisi, jos vanhempi ymmärtää oman kokemuksen kautta lapsen taustaa.
Toisaalta ymmärrän että lapsia tulee suojella, mutta mielestäni olisi paljon järkevämpää jos nämä potentiaalisten vanhempien asiat arvioitaisiin yksilökohtaisesti.En ymmärrä, miksi haluat äidiksi mielenterveysongelmistasi huolimatta. Jaksatko hoitaa lasta ja mikä tärkeintä, periytyvätkö ongelmasi eli voiko lapsellasikin olla hankalia mielenterveysongelmia ja mahdollisesti itsemurha-alttiutta?
Sairastuin syöpään, koska suvussamme useammalla on syöpä. Toivoisin, että tulevaisuudessa ihmiset tutkitaan mahdollisimman tarkasti, jotta tietyt sairaudet eivät periydy lapsille. Sisarukseni mielestä puhun rodunjalostuksesta, mutta en tarkoita tehdä niin tai loukata ketään.
Tärkeintä on mielestäni lapsen mahdollisimman hyvä terveys ja erinomainen hoito.
Miten typerä kysymys. Ahdistuneisuushäiriöön sairastuu elämänsä aikana 18% ihmisistä. Masennukseen 10%. Skitsofreniaan 1%. Kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön n. 3%. Persoonallisuushäiriöitä n. 10% (+ kaikki diagnosoimattomat narsistit mitä ainakin av-palstan mukaan on joka nurkan takana). ADHD n. 11%. Ja siinä pelkät mielenterveysstatistiikat, siihen sitten päälle syövät, sydäntaudit, diabetekset, jne.
Eihän täällä jumankauta sikiäisi kukaan jos tolle linjalle lähdetään. Paitsi tietysti kaikki ne täydelliset adoptiovanhemmat, mitkä puolestaan ovat ilmeisesti suurin osa hedelmättömiä.
Suomen väkiluku olisi aika harvaa jos kukaan mihinkään mielenterveyshäiriöön sairastunut
Lapsia adoptoidaan vuodessa noin 70. Hakijoita on tuhansia. On siis varaa valita vain ne terveet.
Pointti tässä oli mikä?
Se että mielenterveysongelmainen ei saa adoptiolasta. Siis jos jollain ihmeen kaupalla saisikin sen adoptioluvan (mitä en usko), adoptiolasta hän ei ikinä saa. Koska hakijoista on varaa valita.
Ja tämän viisauden jätit vastauksena kommenttiin missä puhuttiin bio-vanhemmuudesta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä tietää. Täytyy sitten toivoa että olemme miehen kanssa sikiävää sorttia. Sinänsä kyllä mielestäni vähän kummallista, että asiassa ollaan näin ehdottomia. Jo lapsettomuuskin (mistä varmaan aika monet adoptiota harkitsevat kärsivät) voi altistaa masennukselle ja luulisi että aika moni adoptoimista harkitseva on paljon todennäköisemmässä asemassa sairastua vaikkapa juuri tuohon masennukseen, kuin joku jolla on traumatausta mutta joka on saanut asiat käsiteltyä terapian kautta. Erityisesti jos adoptoitava lapsi on itsekin perheestä missä on ongelmia, voisi ajatella että yhteyden muodostuminen vanhemman ja lapsen välille jopa helpottuisi, jos vanhempi ymmärtää oman kokemuksen kautta lapsen taustaa.
Toisaalta ymmärrän että lapsia tulee suojella, mutta mielestäni olisi paljon järkevämpää jos nämä potentiaalisten vanhempien asiat arvioitaisiin yksilökohtaisesti.En ymmärrä, miksi haluat äidiksi mielenterveysongelmistasi huolimatta. Jaksatko hoitaa lasta ja mikä tärkeintä, periytyvätkö ongelmasi eli voiko lapsellasikin olla hankalia mielenterveysongelmia ja mahdollisesti itsemurha-alttiutta?
Sairastuin syöpään, koska suvussamme useammalla on syöpä. Toivoisin, että tulevaisuudessa ihmiset tutkitaan mahdollisimman tarkasti, jotta tietyt sairaudet eivät periydy lapsille. Sisarukseni mielestä puhun rodunjalostuksesta, mutta en tarkoita tehdä niin tai loukata ketään.
Tärkeintä on mielestäni lapsen mahdollisimman hyvä terveys ja erinomainen hoito.
Miten typerä kysymys. Ahdistuneisuushäiriöön sairastuu elämänsä aikana 18% ihmisistä. Masennukseen 10%. Skitsofreniaan 1%. Kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön n. 3%. Persoonallisuushäiriöitä n. 10% (+ kaikki diagnosoimattomat narsistit mitä ainakin av-palstan mukaan on joka nurkan takana). ADHD n. 11%. Ja siinä pelkät mielenterveysstatistiikat, siihen sitten päälle syövät, sydäntaudit, diabetekset, jne.
Eihän täällä jumankauta sikiäisi kukaan jos tolle linjalle lähdetään. Paitsi tietysti kaikki ne täydelliset adoptiovanhemmat, mitkä puolestaan ovat ilmeisesti suurin osa hedelmättömiä.
Suomen väkiluku olisi aika harvaa jos kukaan mihinkään mielenterveyshäiriöön sairastunut
Lapsia adoptoidaan vuodessa noin 70. Hakijoita on tuhansia. On siis varaa valita vain ne terveet.
Pointti tässä oli mikä?
Se että mielenterveysongelmainen ei saa adoptiolasta. Siis jos jollain ihmeen kaupalla saisikin sen adoptioluvan (mitä en usko), adoptiolasta hän ei ikinä saa. Koska hakijoista on varaa valita.
Ja tämän viisauden jätit vastauksena kommenttiin missä puhuttiin bio-vanhemmuudesta?
Ja sinä kommentoit biovanhemmuutta kun keskustellaan adovanhemmuudesta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hassua, että masennuksen sairastanut ja sen terapiassa hoitanut koetaan sairaaksi, kun taas ihminen, jolla ei ole terapiaa (eikä ehkä niin hyvää itsetuntemusta?) takana onkin "terve". Tällä "terveellä" voikin olla aikamoisia luurankoja kaapissa... Siirtävät omat, käsittelemättömät traumansa sitten vaikka adoptiolapseen.
Itseasiassa noita mahdollisia omia traumoja yms. kriisejä käsitellään adoptioneuvonnan aikana paljonkin. Voin kyllä vakuuttaa ettei neuvonnassa pääse helpolla. Siksi niin raskaaseen prosessiin ei kukaan ihan vaan huvikseen lähdekään tai ainakaan jatka sitä loppuun asti. Adoptioneuvontaa antavat ovat ammattilaisia ja osaavat kyllä huomioida hakijoiden mahdolliset "riskit" ja käydä niitä yhdessä neuvonnan aikana läpi. Myös mahdollisia negatiivisia tunteita ja tilanteita varten tehdään yhdessä toimintasuunnitelmaa ja käydään tukiverkkoa läpi. Sama tekisi hyvää ihan biolasta odottaville pariskunnillekin, heiltä kun ei vaadita juuri mitään lapsen tuloon valmistautuessa, synnytysvalmennuksetkin voi skipata tosta vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä tietää. Täytyy sitten toivoa että olemme miehen kanssa sikiävää sorttia. Sinänsä kyllä mielestäni vähän kummallista, että asiassa ollaan näin ehdottomia. Jo lapsettomuuskin (mistä varmaan aika monet adoptiota harkitsevat kärsivät) voi altistaa masennukselle ja luulisi että aika moni adoptoimista harkitseva on paljon todennäköisemmässä asemassa sairastua vaikkapa juuri tuohon masennukseen, kuin joku jolla on traumatausta mutta joka on saanut asiat käsiteltyä terapian kautta. Erityisesti jos adoptoitava lapsi on itsekin perheestä missä on ongelmia, voisi ajatella että yhteyden muodostuminen vanhemman ja lapsen välille jopa helpottuisi, jos vanhempi ymmärtää oman kokemuksen kautta lapsen taustaa.
Toisaalta ymmärrän että lapsia tulee suojella, mutta mielestäni olisi paljon järkevämpää jos nämä potentiaalisten vanhempien asiat arvioitaisiin yksilökohtaisesti.En ymmärrä, miksi haluat äidiksi mielenterveysongelmistasi huolimatta. Jaksatko hoitaa lasta ja mikä tärkeintä, periytyvätkö ongelmasi eli voiko lapsellasikin olla hankalia mielenterveysongelmia ja mahdollisesti itsemurha-alttiutta?
Sairastuin syöpään, koska suvussamme useammalla on syöpä. Toivoisin, että tulevaisuudessa ihmiset tutkitaan mahdollisimman tarkasti, jotta tietyt sairaudet eivät periydy lapsille. Sisarukseni mielestä puhun rodunjalostuksesta, mutta en tarkoita tehdä niin tai loukata ketään.
Tärkeintä on mielestäni lapsen mahdollisimman hyvä terveys ja erinomainen hoito.
Olen kanssasi ihan samaa mieltä, mutta olen jo aikaa sitten todennut ettei suurimmalle osalle ihmisistä ole mitään väliä, millaisia geenejä levittää...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä tietää. Täytyy sitten toivoa että olemme miehen kanssa sikiävää sorttia. Sinänsä kyllä mielestäni vähän kummallista, että asiassa ollaan näin ehdottomia. Jo lapsettomuuskin (mistä varmaan aika monet adoptiota harkitsevat kärsivät) voi altistaa masennukselle ja luulisi että aika moni adoptoimista harkitseva on paljon todennäköisemmässä asemassa sairastua vaikkapa juuri tuohon masennukseen, kuin joku jolla on traumatausta mutta joka on saanut asiat käsiteltyä terapian kautta. Erityisesti jos adoptoitava lapsi on itsekin perheestä missä on ongelmia, voisi ajatella että yhteyden muodostuminen vanhemman ja lapsen välille jopa helpottuisi, jos vanhempi ymmärtää oman kokemuksen kautta lapsen taustaa.
Toisaalta ymmärrän että lapsia tulee suojella, mutta mielestäni olisi paljon järkevämpää jos nämä potentiaalisten vanhempien asiat arvioitaisiin yksilökohtaisesti.En ymmärrä, miksi haluat äidiksi mielenterveysongelmistasi huolimatta. Jaksatko hoitaa lasta ja mikä tärkeintä, periytyvätkö ongelmasi eli voiko lapsellasikin olla hankalia mielenterveysongelmia ja mahdollisesti itsemurha-alttiutta?
Sairastuin syöpään, koska suvussamme useammalla on syöpä. Toivoisin, että tulevaisuudessa ihmiset tutkitaan mahdollisimman tarkasti, jotta tietyt sairaudet eivät periydy lapsille. Sisarukseni mielestä puhun rodunjalostuksesta, mutta en tarkoita tehdä niin tai loukata ketään.
Tärkeintä on mielestäni lapsen mahdollisimman hyvä terveys ja erinomainen hoito.
Olen kanssasi ihan samaa mieltä, mutta olen jo aikaa sitten todennut ettei suurimmalle osalle ihmisistä ole mitään väliä, millaisia geenejä levittää...
Voi kun se genetiikka olisikin noin suoraviivaista. Oletettavasti itse noin vastuullisena kävitte perinnöllisyyslääkärillä ja teetitte molemmille genomin kartoituksen ennen lisääntymistä. Ai ette?
Kivempi vain paheksua suureen ääneen jotain valitsemiaan pahalta kuulostavia juttuja, joiden perinnöllisyys on todennäköisesti monia latentteja sairauksia pienempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä tietää. Täytyy sitten toivoa että olemme miehen kanssa sikiävää sorttia. Sinänsä kyllä mielestäni vähän kummallista, että asiassa ollaan näin ehdottomia. Jo lapsettomuuskin (mistä varmaan aika monet adoptiota harkitsevat kärsivät) voi altistaa masennukselle ja luulisi että aika moni adoptoimista harkitseva on paljon todennäköisemmässä asemassa sairastua vaikkapa juuri tuohon masennukseen, kuin joku jolla on traumatausta mutta joka on saanut asiat käsiteltyä terapian kautta. Erityisesti jos adoptoitava lapsi on itsekin perheestä missä on ongelmia, voisi ajatella että yhteyden muodostuminen vanhemman ja lapsen välille jopa helpottuisi, jos vanhempi ymmärtää oman kokemuksen kautta lapsen taustaa.
Toisaalta ymmärrän että lapsia tulee suojella, mutta mielestäni olisi paljon järkevämpää jos nämä potentiaalisten vanhempien asiat arvioitaisiin yksilökohtaisesti.En ymmärrä, miksi haluat äidiksi mielenterveysongelmistasi huolimatta. Jaksatko hoitaa lasta ja mikä tärkeintä, periytyvätkö ongelmasi eli voiko lapsellasikin olla hankalia mielenterveysongelmia ja mahdollisesti itsemurha-alttiutta?
Sairastuin syöpään, koska suvussamme useammalla on syöpä. Toivoisin, että tulevaisuudessa ihmiset tutkitaan mahdollisimman tarkasti, jotta tietyt sairaudet eivät periydy lapsille. Sisarukseni mielestä puhun rodunjalostuksesta, mutta en tarkoita tehdä niin tai loukata ketään.
Tärkeintä on mielestäni lapsen mahdollisimman hyvä terveys ja erinomainen hoito.
Miten typerä kysymys. Ahdistuneisuushäiriöön sairastuu elämänsä aikana 18% ihmisistä. Masennukseen 10%. Skitsofreniaan 1%. Kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön n. 3%. Persoonallisuushäiriöitä n. 10% (+ kaikki diagnosoimattomat narsistit mitä ainakin av-palstan mukaan on joka nurkan takana). ADHD n. 11%. Ja siinä pelkät mielenterveysstatistiikat, siihen sitten päälle syövät, sydäntaudit, diabetekset, jne.
Eihän täällä jumankauta sikiäisi kukaan jos tolle linjalle lähdetään. Paitsi tietysti kaikki ne täydelliset adoptiovanhemmat, mitkä puolestaan ovat ilmeisesti suurin osa hedelmättömiä.
Suomen väkiluku olisi aika harvaa jos kukaan mihinkään mielenterveyshäiriöön sairastunut
Lapsia adoptoidaan vuodessa noin 70. Hakijoita on tuhansia. On siis varaa valita vain ne terveet.
Pointti tässä oli mikä?
Se että mielenterveysongelmainen ei saa adoptiolasta. Siis jos jollain ihmeen kaupalla saisikin sen adoptioluvan (mitä en usko), adoptiolasta hän ei ikinä saa. Koska hakijoista on varaa valita.
Ja tämän viisauden jätit vastauksena kommenttiin missä puhuttiin bio-vanhemmuudesta?
Ja sinä kommentoit biovanhemmuutta kun keskustellaan adovanhemmuudesta...
Sun pohjasakkaisella trollauksella ei kyllä ole mitään rajaa. Jos sulla on silmät tai aivot päässä niin varmaan näit minun vastanneen nimenomaan bio-vanhemmuutta koskevaan kommenttiin. Mut siis, onneksi olet noin hieno ihminen kuin olet. Olet varmaan tosi ylpeä itsestäs. Joka aamu heräät tuntien tyytyväisyyttä itsees, I'm sure. Sun adoptiovanhemmuusarjen viikon paras hetki on varmaan ollut tämä kun olet saanut heitellä täällä sun kurasia, idioottimaisia trollingeja millä annat itsestäs vain tosi autistisen, persoonallisuushäiriöisen kuvan jokaiselle joka sun tekstejä lukee. Ja vedät samalla lokaan kaikkien adoptiovanhempien maineen. Kai sä tajuat että olet antanut itestäs miljardi kertaa epäkelvomman kuvan vanhempana kuin tämä mt-ongelmainen ap, jolla ei edes lapsia ole? Se että sä olet saanut adoptiolapsen on kyllä ollut maailmakaikkeuden isoin vitsi. Se varmaan häpeäis mutsiaan jos tietäis millaisia pikkunilkkikeinoja sen pitää käyttää tyydyttääkseen huomiontarvettaan. Tai ehkä se jo häpeekin sua, ja sen takia olet täällä ulvomassa. Mikä sun ongelma onkaan, niin selkeesti kunnon pillerit ja elämänhallintakurssi tekis sulle tosi hyvää. Voisit käydä vähän skeematerapiassa keskustelemassa sun tunnelukoista ja siitä, miksi et pärjää elämässäs ja miksi et kestä sitä että vaikka sun pitäis olla geneettisesti ylivoimainen terve vanhempi olet silti aivan paska ihmisenä. Mitä ihmeen arvoja sä kuvittelet että sulla on sun lapselle opetettavana jos sun pään sisäinen maailma on tätä luokkaa mitä tänään oot esitellyt. Vaikutat aivan totaaliselta pelleltä suoraan sanottuna. Ehkä sun pitäis vaan tyytyä adoptoimaan niitä kissojas ja jättää oikeitten, elävien ihmisten kasvatus kypsemmille yksilöille. Häpeisit, miten oot edes kehdannut anoa adoptiota kun varmaan itekin tiedät miten sekaisin oot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä tietää. Täytyy sitten toivoa että olemme miehen kanssa sikiävää sorttia. Sinänsä kyllä mielestäni vähän kummallista, että asiassa ollaan näin ehdottomia. Jo lapsettomuuskin (mistä varmaan aika monet adoptiota harkitsevat kärsivät) voi altistaa masennukselle ja luulisi että aika moni adoptoimista harkitseva on paljon todennäköisemmässä asemassa sairastua vaikkapa juuri tuohon masennukseen, kuin joku jolla on traumatausta mutta joka on saanut asiat käsiteltyä terapian kautta. Erityisesti jos adoptoitava lapsi on itsekin perheestä missä on ongelmia, voisi ajatella että yhteyden muodostuminen vanhemman ja lapsen välille jopa helpottuisi, jos vanhempi ymmärtää oman kokemuksen kautta lapsen taustaa.
Toisaalta ymmärrän että lapsia tulee suojella, mutta mielestäni olisi paljon järkevämpää jos nämä potentiaalisten vanhempien asiat arvioitaisiin yksilökohtaisesti.En ymmärrä, miksi haluat äidiksi mielenterveysongelmistasi huolimatta. Jaksatko hoitaa lasta ja mikä tärkeintä, periytyvätkö ongelmasi eli voiko lapsellasikin olla hankalia mielenterveysongelmia ja mahdollisesti itsemurha-alttiutta?
Sairastuin syöpään, koska suvussamme useammalla on syöpä. Toivoisin, että tulevaisuudessa ihmiset tutkitaan mahdollisimman tarkasti, jotta tietyt sairaudet eivät periydy lapsille. Sisarukseni mielestä puhun rodunjalostuksesta, mutta en tarkoita tehdä niin tai loukata ketään.
Tärkeintä on mielestäni lapsen mahdollisimman hyvä terveys ja erinomainen hoito.
Miten typerä kysymys. Ahdistuneisuushäiriöön sairastuu elämänsä aikana 18% ihmisistä. Masennukseen 10%. Skitsofreniaan 1%. Kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön n. 3%. Persoonallisuushäiriöitä n. 10% (+ kaikki diagnosoimattomat narsistit mitä ainakin av-palstan mukaan on joka nurkan takana). ADHD n. 11%. Ja siinä pelkät mielenterveysstatistiikat, siihen sitten päälle syövät, sydäntaudit, diabetekset, jne.
Eihän täällä jumankauta sikiäisi kukaan jos tolle linjalle lähdetään. Paitsi tietysti kaikki ne täydelliset adoptiovanhemmat, mitkä puolestaan ovat ilmeisesti suurin osa hedelmättömiä.
Suomen väkiluku olisi aika harvaa jos kukaan mihinkään mielenterveyshäiriöön sairastunut
Lapsia adoptoidaan vuodessa noin 70. Hakijoita on tuhansia. On siis varaa valita vain ne terveet.
Pointti tässä oli mikä?
Se että mielenterveysongelmainen ei saa adoptiolasta. Siis jos jollain ihmeen kaupalla saisikin sen adoptioluvan (mitä en usko), adoptiolasta hän ei ikinä saa. Koska hakijoista on varaa valita.
Ja tämän viisauden jätit vastauksena kommenttiin missä puhuttiin bio-vanhemmuudesta?
Ja sinä kommentoit biovanhemmuutta kun keskustellaan adovanhemmuudesta...
Sun pohjasakkaisella trollauksella ei kyllä ole mitään rajaa. Jos sulla on silmät tai aivot päässä niin varmaan näit minun vastanneen nimenomaan bio-vanhemmuutta koskevaan kommenttiin. Mut siis, onneksi olet noin hieno ihminen kuin olet. Olet varmaan tosi ylpeä itsestäs. Joka aamu heräät tuntien tyytyväisyyttä itsees, I'm sure. Sun adoptiovanhemmuusarjen viikon paras hetki on varmaan ollut tämä kun olet saanut heitellä täällä sun kurasia, idioottimaisia trollingeja millä annat itsestäs vain tosi autistisen, persoonallisuushäiriöisen kuvan jokaiselle joka sun tekstejä lukee. Ja vedät samalla lokaan kaikkien adoptiovanhempien maineen. Kai sä tajuat että olet antanut itestäs miljardi kertaa epäkelvomman kuvan vanhempana kuin tämä mt-ongelmainen ap, jolla ei edes lapsia ole? Se että sä olet saanut adoptiolapsen on kyllä ollut maailmakaikkeuden isoin vitsi. Se varmaan häpeäis mutsiaan jos tietäis millaisia pikkunilkkikeinoja sen pitää käyttää tyydyttääkseen huomiontarvettaan. Tai ehkä se jo häpeekin sua, ja sen takia olet täällä ulvomassa. Mikä sun ongelma onkaan, niin selkeesti kunnon pillerit ja elämänhallintakurssi tekis sulle tosi hyvää. Voisit käydä vähän skeematerapiassa keskustelemassa sun tunnelukoista ja siitä, miksi et pärjää elämässäs ja miksi et kestä sitä että vaikka sun pitäis olla geneettisesti ylivoimainen terve vanhempi olet silti aivan paska ihmisenä. Mitä ihmeen arvoja sä kuvittelet että sulla on sun lapselle opetettavana jos sun pään sisäinen maailma on tätä luokkaa mitä tänään oot esitellyt. Vaikutat aivan totaaliselta pelleltä suoraan sanottuna. Ehkä sun pitäis vaan tyytyä adoptoimaan niitä kissojas ja jättää oikeitten, elävien ihmisten kasvatus kypsemmille yksilöille. Häpeisit, miten oot edes kehdannut anoa adoptiota kun varmaan itekin tiedät miten sekaisin oot.
Täydellistä hulluutta.
Edelleen minä olen vain kertonut ne faktat. Jos ne ei kelpaa, sille en mitään voi. Aivan turha räyhätä ja riehua ja solvata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä tietää. Täytyy sitten toivoa että olemme miehen kanssa sikiävää sorttia. Sinänsä kyllä mielestäni vähän kummallista, että asiassa ollaan näin ehdottomia. Jo lapsettomuuskin (mistä varmaan aika monet adoptiota harkitsevat kärsivät) voi altistaa masennukselle ja luulisi että aika moni adoptoimista harkitseva on paljon todennäköisemmässä asemassa sairastua vaikkapa juuri tuohon masennukseen, kuin joku jolla on traumatausta mutta joka on saanut asiat käsiteltyä terapian kautta. Erityisesti jos adoptoitava lapsi on itsekin perheestä missä on ongelmia, voisi ajatella että yhteyden muodostuminen vanhemman ja lapsen välille jopa helpottuisi, jos vanhempi ymmärtää oman kokemuksen kautta lapsen taustaa.
Toisaalta ymmärrän että lapsia tulee suojella, mutta mielestäni olisi paljon järkevämpää jos nämä potentiaalisten vanhempien asiat arvioitaisiin yksilökohtaisesti.En ymmärrä, miksi haluat äidiksi mielenterveysongelmistasi huolimatta. Jaksatko hoitaa lasta ja mikä tärkeintä, periytyvätkö ongelmasi eli voiko lapsellasikin olla hankalia mielenterveysongelmia ja mahdollisesti itsemurha-alttiutta?
Sairastuin syöpään, koska suvussamme useammalla on syöpä. Toivoisin, että tulevaisuudessa ihmiset tutkitaan mahdollisimman tarkasti, jotta tietyt sairaudet eivät periydy lapsille. Sisarukseni mielestä puhun rodunjalostuksesta, mutta en tarkoita tehdä niin tai loukata ketään.
Tärkeintä on mielestäni lapsen mahdollisimman hyvä terveys ja erinomainen hoito.
Olen kanssasi ihan samaa mieltä, mutta olen jo aikaa sitten todennut ettei suurimmalle osalle ihmisistä ole mitään väliä, millaisia geenejä levittää...
Voi kun se genetiikka olisikin noin suoraviivaista. Oletettavasti itse noin vastuullisena kävitte perinnöllisyyslääkärillä ja teetitte molemmille genomin kartoituksen ennen lisääntymistä. Ai ette?
Kivempi vain paheksua suureen ääneen jotain valitsemiaan pahalta kuulostavia juttuja, joiden perinnöllisyys on todennäköisesti monia latentteja sairauksia pienempi.
Ihan vaan teimme sen päätöksen, ettemme lisääntyneet. Jos se perinnöllisyys olisi noin kaukaahaettua, niin miksi koko Suomi on täynnä suvussa periytyviä sairauksia? Geeniperimämme on todella suppea, suomalaisten kannattaisi lisääntyä muun maalaisten kanssa jos on pakko lisääntyä.
Laitan tämän vielä uudelleen tähän, tässä on sentään totuuspohjaakin suomalaisen systeemin ohjenuoriin vrt tämä täällä pätijä.
http://etene.fi/documents/1429646/1556045/5.Adoptio_11_03_2015.pdf/89d6…