Lue keskustelun säännöt.
Adoptio ja mt-ongelmat?
16.03.2017 |
Uteliaisuudesta kyselen, ei ole adoptioaikeita (ainakaan tässä vaiheessa elämää).
Minua kiinnostaa haittaako jos adoptiota harkitsevasta pariskunnasta toisella on mt-ongelmatausta? En puhu nyt mistään skitsofreniasta vaan masennuksesta, ahdistuneisuushäiriöstä, syömishäiriöstä tms. lievemmästä muodosta. Olettaisin että voi haitata ainakin jos on aktiivisena päällä, mutta entä jos kyseessä on terapian avulla hoidettu tausta vuosien takaa?
Olen itse teini-ikäisenä käynyt terapiassa masennuksen vuoksi ja ollut tuolloin pariin otteeseen myös osastohoidossa. Jos haluaisin adoptoida, olisiko se automaattisesti mahdotonta taustani vuoksi, vaikka elämäni olisikin kunnossa ja tasapainoista siinä kohtaa kun adoptioaikeet tulisivat ajankohtaiseksi?
Kommentit (226)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä tietää. Täytyy sitten toivoa että olemme miehen kanssa sikiävää sorttia. Sinänsä kyllä mielestäni vähän kummallista, että asiassa ollaan näin ehdottomia. Jo lapsettomuuskin (mistä varmaan aika monet adoptiota harkitsevat kärsivät) voi altistaa masennukselle ja luulisi että aika moni adoptoimista harkitseva on paljon todennäköisemmässä asemassa sairastua vaikkapa juuri tuohon masennukseen, kuin joku jolla on traumatausta mutta joka on saanut asiat käsiteltyä terapian kautta. Erityisesti jos adoptoitava lapsi on itsekin perheestä missä on ongelmia, voisi ajatella että yhteyden muodostuminen vanhemman ja lapsen välille jopa helpottuisi, jos vanhempi ymmärtää oman kokemuksen kautta lapsen taustaa.Toisaalta ymmärrän että lapsia tulee suojella, mutta mielestäni olisi paljon järkevämpää jos nämä potentiaalisten vanhempien asiat arvioitaisiin yksilökohtaisesti.
Adoptiolapsella on takanaan jo yksi menetys. Hänelle halutaan turvata uudet, täysin terveet vanhemmat.Adoptioprosessi on todella kuluttava ja kaikki vanhemmuus on välillä raskasta.Siksi.Ja kyllä kaikki ihan yksilöllisesti arvioidaan, mutta terveyskysymykset on sellaisia, että niistä ei tingitä.
Toki ymmärrän tuon, mutta mielestäni on todella omituista että ajatellaan lapselle olevan parempi olla väliaikaisessa elämäntilanteessa perhekodissa tms. sijaiskasvattajalla, kuin että esim. 18 vuoden takainen masennusdiagnoosi toisella vanhemmista olisi niin suuri riskitekijä että jätetään lapselle antamatta mahdollisuus pysyvään kotiin. Puhumattakaan esim. korkeasta verenpaineesta, kuten tuolla ylhäällä joku mainitsi. Kyllähän ikävälillä 15-34 on muitakin todella raskaita elämänvaiheita, luulisi että jos olisi taipumusta toistuvaan masennukseen niin sille olisi tarjoutunut siinä välissä jo monta tilaisuutta. En myöskään ymmärrä miksi adoptioperhettä odottavien lasten (jopa ihan pienten vauvojen jotka tuskin muistavat sitä "yhtä menetystä elämässä" mihin eräs kommentoija viittasi) kohdalla ajatellaan että tuo väliaikainen koti on se parempi vaihtoehto kuin tosi hyvä perhe missä on vaikkapa korkeaa verenpainetta tai teiniajan masennusta - mutta kuitenkaan lapsia ei oteta huostaan omilta ihan aikuisten oikeasti turvallisuutta uhkaavilta vanhemmilta paitsi aivan äärimmäisissä tapauksissa? Mielestäni siinä lapsia asetetaan aika epätasa-arvoiseen asemaan. Toisille kelpaa ideaalivaihtoehtona turvaton koti missä sossu ramppaa välillä tarkistamassa miten asiat sujuu, jos sitäkään. Toisille taas ideaalivaihtoehto on nimenomaan se huostaanotossa pysyminen, kun vaihtoehtona hyvä koti (kukaan tuskin täällä lähtee väittämään, että esimerkiksi korkeasta verenpaineesta kärsivä isä tekisi kodista huonon).Mutta ihan uteliaisuudesta vielä niille, jotka täällä ovat adoptioprosessia käyneet läpi, syynäävätkö auktoriteetit myös esim. potentiaaliset isovanhemmat ja muun tuttavapiirin läpi adoptiokelpoisuutta harkitessaan? Onko sillä esim merkitystä onko vaikkapa etäinen isovanhempi mt-ongelmainen tai alkkis?Haluaisin kovasti tietää että keille ihmeen ihmisille täällä Suomessa lapsia edes annetaan adoptioon, koska en itse ainakaan ole ikinä tavannut ketään joka olisi sekä fyysisesti että mieleltään aivan täysin 100% terve.
No ei siellä kukaan lapsi sen takia joudu odottelemaan sekuntiakaan, että ei löydy adoptiokotia, jos se masennustaustainen raakataan. Hakijoita on sadoin (tuhansin?) verroin enemmän kuin lapsia.Sukulaisia ei meidän aikana syynätty. En tiedä mikä se nykytilanne on.
Miksi sitten lapsia ylipäätään pidetään jossain sijaiskasvatuksessa tai laitoksissa, jos ottajia on niin paljon että lapsen voisi suoraan kiikuttaa vanhasta kodista uuteen?
Sinä sekoitat nyt iloisesti käsitteitä. Huostaanotetut lapset eivät ole sama asia kuin "adoptiovapaat lapset".Suomessa tietääkseni adoptoidaan kotimaan adoptiossa noin 15 lasta vuodessa.Kv adoptioiden nykylukuja en tiedä , mutta olisikohan 100-200 vuodessa ja heistähän sitten "kilpailevat" kaikki muutkin maat, ei vain Suomen hakijat.
Juu, se voi olla että sekoitan, eivät ole tuttuja noiden paikkojen toiminta.Tunnen vain yhden sijaisvanhempana toimivan, ja olen vain ihmetellyt sitä miksi lasta pidetään sellaisessa elämäntilanteessa että asuu tämän tuttavani luona mutta joutuu sitten vuodesta toiseen valvotusti hillumaan joka viikko huumeita käyttävän, pahoinpitelyä harrastavan perheensä kanssa. Mielestäni parempi vaihtoehto tuossa olisi kyllä se että lapsi pääsisi adoptioon, mielellään tälle tutulleni, jolla on kaikki vanhemman velvollisuudet mutta ei mitään oikeuksia. Tämän vuoksi ihmettelen että miksi pidetään lapsia epäsuotuisissa tilanteissa jos muitakin vaihtoehtoja olisi.Kuulostaa muuten epäilyttävän alhaiselta tuo ulkomaan adoptioluku. Uskoisin tuon supertarkan syynin olevan syyllinen siihen, että joistain maista saa sitten rahalla ostettua lapsia jos ei virallisia reittejä saa.
No kun se sijoituksessa oleva lapsi ei ole "adoptiovapaa", vaan sijoituksessa.Ja mitään kiertoreittejä lasten ostamiseen mistään ei Suomessa ole. Täällä toimii kaksi adoptiopalvelunantajaa, Interpedia ja Pela, jotka tutkii huolella ne kohdemaansa ja sitä kautta adoptoidaan jos adoptoidaan.Adoptiossa lapsen etu on aina etusijalla ja siksi sen seulan pitää olla tarkka.
En ymmärrä logiikkaasi. Mitään kiertoreittejäkö lasten ostamiseen mistään ei Suomessa ole, koska on kaksi virallista adoptiopalvelunantajaa? Eihän se, että täällä on kaksi virallista adoptioauktoriteettia estä laitonta adoptiokauppaa millään tavalla. Nuo kun ovat niitä virallisia tahoja, ja lisäksi on ne epäviralliset, laittomat tahot, joihin noilla virallisilla tahoilla ei ole mitään valtaa, laittomia kun ovat.En näe mitään estettä sille, että nainen joka haluaa adoptoida mutta joka ei saa lasta virallisia tahoja pitkin, muuttaisi pariksi vuodeksi esim. Kiinaan, adoptoisi siellä laittomasti lapsen jolle väärennetään paperit ja vaikkapa väärennetty avioliittotodistus paikallisen miehen kanssa, ja tulisi takaisin Suomeen väittäen lapsen olevan tämän biologinen lapsi kiinalaisen ex-miehen kanssa?
No se ei onnistu.
Näin se nyt vaan on.
Anteeksi jos kuulostan kärsimättömältä, mutta tajuatko miten paljon näitä kummallisia käsityksiä saa oikoa?
Ap:lle vastauksena: masennustausta estää adoption, huostaanotettu on eri asia kuin adoptiovapaa ja kiertoteitä ohi palvelunantajoen ei ole.
Tässä lyhyesti faktat. Sitten voi ihan vapaasti jankata vaikka kuinka, mutta faktat on silti näm. Olkaa hyvät!Haluaisitko perustella miten muka ei ole olemassa kiertoteitä ohi virallisten tahojen? Siis väitätkö ihan tosissasi että laitonta adoptiokauppaa ei ole olemassa?
Tiedän että huostaanotettu on eri asia kuin adoptiovapaa. En selittänyt itseäni tarpeeksi hyvin aiemmin, mutta yritin kysymykselläni tuoda esiin sen, että en ymmärrä miksi joidenkin lapsien annetaan olla huostaanotossa tai lastenkodeissa vuosikausia, ja jotkut pääsevät adoptoitaviksi kiiltokuvaperheisiin. Sinä voit sitä sanoa jankkaamiseksi, mutta itse en lainkaan mielestäni ole tässä jankannut siitä, olisiko minulla mt-taustaisella oikeutta lapsen adoptioon. Sen sijaan olen ihmetellyt miksi koko systeemi toimii siten kun toimii, vaikka täällä on paljon lapsia joille olisi eduksi päästä kokonaan uuteen perheeseen, vaikka sitten sellaiseen missä on jotain terveysongelmia (normaaleissa rajoissa). Lastenkodeistahan on ollut lähiaikoina juttua mediassa, on tuotu esiin miten vahingollinen tuo systeemi on ollut monille sen piiriin joutuneelle lapselle. Oman perheen ongelmat ovat yleensä tuollaisissa pitkäaikaisissa lastenkotisijoituksissa sitä laatua, että lapsen takaisinsijoittaminen kotiin on realistisesti ajateltuna haave vain, mutta jättää lapsen koko nuoruusajaksi systeemin piiriin.
Uskoisin kirjoitustyylistäsi sinun olevan tuo sama joka on tuolla aiemminkin passiivisaggressiivisesti kirjoitellut. En tiedä miksi sinulla on niin suuri tarve korostaa itseäsi tätä kautta. Kirjoitustyylisi ei ole kovin asiallista. Jos olet tosiaan adoptiovanhempi, olen vähän huolissani siitä, onko vanhemmuus ollut sinulle niin rankkaa että tämä on ainoa keinosi purkaa huonoa oloasi. Jos luet omaa tekstiäsi kriittisesti, varmasti itsekin huomaat että tuo ei ole millään tavalla rakentavaa. Tekstisi ydinsanoma on "minä olen oikeassa, mikset jo ole hiljaa ja lakkaa jankkaamasta". Onko tuo myös kasvatuksellinen tyylisi? Mikä ajaa sinut käyttäytymään näin?Jos sinua ärsyttää se mitä kirjoitan, ja jos kysyn mielestäsi typeriä kysymyksiä, miksi et vain lakkaa kommentoimasta sen sijaan että tulet itse jankkaamaan? Minä en ole koittanut missään vaiheessa väittää että minulla ehdottomasti pitäisi olla oikeus adoptioon, jos sellaista ei kerran ole. Mutta olen kyllä ihmetellyt millä perusteella nuo säännöt on tehty, jos niissä on niin paljon aukkoja. Ja miksei ongelmaperheissä kasvavia lapsia harkittaisi adoptioon vaihtoehtona laitostumiselle.
Oletin että halusit tietoja. Mutta ilmeisesti et.
Suomessa lainsäädäntö estää nuo ns itsenäiset adoptiot. Googleta haulla itsenäinen adoptio niin saat selville kaikki perusteet.
Ja toistan. Sinulle on kerrottu faktat. Ne ei tuosta jankkaamisestasi silti mihinkään muutu. Jos haluat muuttaa lainsäädäntöä Suomessa niin tää vauvapalsta ei ehkä ole luontevin kanava siihen.
Ja adoptioäitinä olen tottunut kuuntelemaan niin paljon länkytystä että ihan turha yrittää. Teflon-pinta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä tietää. Täytyy sitten toivoa että olemme miehen kanssa sikiävää sorttia. Sinänsä kyllä mielestäni vähän kummallista, että asiassa ollaan näin ehdottomia. Jo lapsettomuuskin (mistä varmaan aika monet adoptiota harkitsevat kärsivät) voi altistaa masennukselle ja luulisi että aika moni adoptoimista harkitseva on paljon todennäköisemmässä asemassa sairastua vaikkapa juuri tuohon masennukseen, kuin joku jolla on traumatausta mutta joka on saanut asiat käsiteltyä terapian kautta. Erityisesti jos adoptoitava lapsi on itsekin perheestä missä on ongelmia, voisi ajatella että yhteyden muodostuminen vanhemman ja lapsen välille jopa helpottuisi, jos vanhempi ymmärtää oman kokemuksen kautta lapsen taustaa.Toisaalta ymmärrän että lapsia tulee suojella, mutta mielestäni olisi paljon järkevämpää jos nämä potentiaalisten vanhempien asiat arvioitaisiin yksilökohtaisesti.
Adoptiolapsella on takanaan jo yksi menetys. Hänelle halutaan turvata uudet, täysin terveet vanhemmat.Adoptioprosessi on todella kuluttava ja kaikki vanhemmuus on välillä raskasta.Siksi.Ja kyllä kaikki ihan yksilöllisesti arvioidaan, mutta terveyskysymykset on sellaisia, että niistä ei tingitä.
Toki ymmärrän tuon, mutta mielestäni on todella omituista että ajatellaan lapselle olevan parempi olla väliaikaisessa elämäntilanteessa perhekodissa tms. sijaiskasvattajalla, kuin että esim. 18 vuoden takainen masennusdiagnoosi toisella vanhemmista olisi niin suuri riskitekijä että jätetään lapselle antamatta mahdollisuus pysyvään kotiin. Puhumattakaan esim. korkeasta verenpaineesta, kuten tuolla ylhäällä joku mainitsi. Kyllähän ikävälillä 15-34 on muitakin todella raskaita elämänvaiheita, luulisi että jos olisi taipumusta toistuvaan masennukseen niin sille olisi tarjoutunut siinä välissä jo monta tilaisuutta. En myöskään ymmärrä miksi adoptioperhettä odottavien lasten (jopa ihan pienten vauvojen jotka tuskin muistavat sitä "yhtä menetystä elämässä" mihin eräs kommentoija viittasi) kohdalla ajatellaan että tuo väliaikainen koti on se parempi vaihtoehto kuin tosi hyvä perhe missä on vaikkapa korkeaa verenpainetta tai teiniajan masennusta - mutta kuitenkaan lapsia ei oteta huostaan omilta ihan aikuisten oikeasti turvallisuutta uhkaavilta vanhemmilta paitsi aivan äärimmäisissä tapauksissa? Mielestäni siinä lapsia asetetaan aika epätasa-arvoiseen asemaan. Toisille kelpaa ideaalivaihtoehtona turvaton koti missä sossu ramppaa välillä tarkistamassa miten asiat sujuu, jos sitäkään. Toisille taas ideaalivaihtoehto on nimenomaan se huostaanotossa pysyminen, kun vaihtoehtona hyvä koti (kukaan tuskin täällä lähtee väittämään, että esimerkiksi korkeasta verenpaineesta kärsivä isä tekisi kodista huonon).Mutta ihan uteliaisuudesta vielä niille, jotka täällä ovat adoptioprosessia käyneet läpi, syynäävätkö auktoriteetit myös esim. potentiaaliset isovanhemmat ja muun tuttavapiirin läpi adoptiokelpoisuutta harkitessaan? Onko sillä esim merkitystä onko vaikkapa etäinen isovanhempi mt-ongelmainen tai alkkis?Haluaisin kovasti tietää että keille ihmeen ihmisille täällä Suomessa lapsia edes annetaan adoptioon, koska en itse ainakaan ole ikinä tavannut ketään joka olisi sekä fyysisesti että mieleltään aivan täysin 100% terve.
No ei siellä kukaan lapsi sen takia joudu odottelemaan sekuntiakaan, että ei löydy adoptiokotia, jos se masennustaustainen raakataan. Hakijoita on sadoin (tuhansin?) verroin enemmän kuin lapsia.Sukulaisia ei meidän aikana syynätty. En tiedä mikä se nykytilanne on.
Miksi sitten lapsia ylipäätään pidetään jossain sijaiskasvatuksessa tai laitoksissa, jos ottajia on niin paljon että lapsen voisi suoraan kiikuttaa vanhasta kodista uuteen?
Sinä sekoitat nyt iloisesti käsitteitä. Huostaanotetut lapset eivät ole sama asia kuin "adoptiovapaat lapset".Suomessa tietääkseni adoptoidaan kotimaan adoptiossa noin 15 lasta vuodessa.Kv adoptioiden nykylukuja en tiedä , mutta olisikohan 100-200 vuodessa ja heistähän sitten "kilpailevat" kaikki muutkin maat, ei vain Suomen hakijat.
Juu, se voi olla että sekoitan, eivät ole tuttuja noiden paikkojen toiminta.Tunnen vain yhden sijaisvanhempana toimivan, ja olen vain ihmetellyt sitä miksi lasta pidetään sellaisessa elämäntilanteessa että asuu tämän tuttavani luona mutta joutuu sitten vuodesta toiseen valvotusti hillumaan joka viikko huumeita käyttävän, pahoinpitelyä harrastavan perheensä kanssa. Mielestäni parempi vaihtoehto tuossa olisi kyllä se että lapsi pääsisi adoptioon, mielellään tälle tutulleni, jolla on kaikki vanhemman velvollisuudet mutta ei mitään oikeuksia. Tämän vuoksi ihmettelen että miksi pidetään lapsia epäsuotuisissa tilanteissa jos muitakin vaihtoehtoja olisi.Kuulostaa muuten epäilyttävän alhaiselta tuo ulkomaan adoptioluku. Uskoisin tuon supertarkan syynin olevan syyllinen siihen, että joistain maista saa sitten rahalla ostettua lapsia jos ei virallisia reittejä saa.
No kun se sijoituksessa oleva lapsi ei ole "adoptiovapaa", vaan sijoituksessa.Ja mitään kiertoreittejä lasten ostamiseen mistään ei Suomessa ole. Täällä toimii kaksi adoptiopalvelunantajaa, Interpedia ja Pela, jotka tutkii huolella ne kohdemaansa ja sitä kautta adoptoidaan jos adoptoidaan.Adoptiossa lapsen etu on aina etusijalla ja siksi sen seulan pitää olla tarkka.
En ymmärrä logiikkaasi. Mitään kiertoreittejäkö lasten ostamiseen mistään ei Suomessa ole, koska on kaksi virallista adoptiopalvelunantajaa? Eihän se, että täällä on kaksi virallista adoptioauktoriteettia estä laitonta adoptiokauppaa millään tavalla. Nuo kun ovat niitä virallisia tahoja, ja lisäksi on ne epäviralliset, laittomat tahot, joihin noilla virallisilla tahoilla ei ole mitään valtaa, laittomia kun ovat.En näe mitään estettä sille, että nainen joka haluaa adoptoida mutta joka ei saa lasta virallisia tahoja pitkin, muuttaisi pariksi vuodeksi esim. Kiinaan, adoptoisi siellä laittomasti lapsen jolle väärennetään paperit ja vaikkapa väärennetty avioliittotodistus paikallisen miehen kanssa, ja tulisi takaisin Suomeen väittäen lapsen olevan tämän biologinen lapsi kiinalaisen ex-miehen kanssa?
No se ei onnistu.
Näin se nyt vaan on.
Anteeksi jos kuulostan kärsimättömältä, mutta tajuatko miten paljon näitä kummallisia käsityksiä saa oikoa?
Ap:lle vastauksena: masennustausta estää adoption, huostaanotettu on eri asia kuin adoptiovapaa ja kiertoteitä ohi palvelunantajoen ei ole.
Tässä lyhyesti faktat. Sitten voi ihan vapaasti jankata vaikka kuinka, mutta faktat on silti näm. Olkaa hyvät!Haluaisitko perustella miten muka ei ole olemassa kiertoteitä ohi virallisten tahojen? Siis väitätkö ihan tosissasi että laitonta adoptiokauppaa ei ole olemassa?
Tiedän että huostaanotettu on eri asia kuin adoptiovapaa. En selittänyt itseäni tarpeeksi hyvin aiemmin, mutta yritin kysymykselläni tuoda esiin sen, että en ymmärrä miksi joidenkin lapsien annetaan olla huostaanotossa tai lastenkodeissa vuosikausia, ja jotkut pääsevät adoptoitaviksi kiiltokuvaperheisiin. Sinä voit sitä sanoa jankkaamiseksi, mutta itse en lainkaan mielestäni ole tässä jankannut siitä, olisiko minulla mt-taustaisella oikeutta lapsen adoptioon. Sen sijaan olen ihmetellyt miksi koko systeemi toimii siten kun toimii, vaikka täällä on paljon lapsia joille olisi eduksi päästä kokonaan uuteen perheeseen, vaikka sitten sellaiseen missä on jotain terveysongelmia (normaaleissa rajoissa). Lastenkodeistahan on ollut lähiaikoina juttua mediassa, on tuotu esiin miten vahingollinen tuo systeemi on ollut monille sen piiriin joutuneelle lapselle. Oman perheen ongelmat ovat yleensä tuollaisissa pitkäaikaisissa lastenkotisijoituksissa sitä laatua, että lapsen takaisinsijoittaminen kotiin on realistisesti ajateltuna haave vain, mutta jättää lapsen koko nuoruusajaksi systeemin piiriin.
Uskoisin kirjoitustyylistäsi sinun olevan tuo sama joka on tuolla aiemminkin passiivisaggressiivisesti kirjoitellut. En tiedä miksi sinulla on niin suuri tarve korostaa itseäsi tätä kautta. Kirjoitustyylisi ei ole kovin asiallista. Jos olet tosiaan adoptiovanhempi, olen vähän huolissani siitä, onko vanhemmuus ollut sinulle niin rankkaa että tämä on ainoa keinosi purkaa huonoa oloasi. Jos luet omaa tekstiäsi kriittisesti, varmasti itsekin huomaat että tuo ei ole millään tavalla rakentavaa. Tekstisi ydinsanoma on "minä olen oikeassa, mikset jo ole hiljaa ja lakkaa jankkaamasta". Onko tuo myös kasvatuksellinen tyylisi? Mikä ajaa sinut käyttäytymään näin?Jos sinua ärsyttää se mitä kirjoitan, ja jos kysyn mielestäsi typeriä kysymyksiä, miksi et vain lakkaa kommentoimasta sen sijaan että tulet itse jankkaamaan? Minä en ole koittanut missään vaiheessa väittää että minulla ehdottomasti pitäisi olla oikeus adoptioon, jos sellaista ei kerran ole. Mutta olen kyllä ihmetellyt millä perusteella nuo säännöt on tehty, jos niissä on niin paljon aukkoja. Ja miksei ongelmaperheissä kasvavia lapsia harkittaisi adoptioon vaihtoehtona laitostumiselle.
Ja toistan. Sinulle on kerrottu faktat. Ne ei tuosta jankkaamisestasi silti mihinkään muutu. Jos haluat muuttaa lainsäädäntöä Suomessa niin tää vauvapalsta ei ehkä ole luontevin kanava siihen.
Ja adoptioäitinä olen tottunut kuuntelemaan niin paljon länkytystä että ihan turha yrittää. Teflon-pinta.
"Länkytystä?" "Ihan turha yrittää?" Hyvä ystävä, taidat olla terapian tarpeessa. Millään tavalla tämä keskustelumme ei ainakaan jättänyt minulle mielikuvaa siitä, että adoptiovanhempien seula on pettämätön! Todella harmi että sinä et voi perhetilanteesi vuoksi hakeutua avun piiriin. No, jättäkäämme me kaksi keskinäisen keskustelumme tähän.
/: jotenkin raakaa peliä että ei vaikka saisi adoptoida lasta teini-iässä sairastetun masennuksen takia.
Terveisin teininä sairastellut ja adoptiota miettinyt
Vierailija kirjoitti:
/: jotenkin raakaa peliä että ei vaikka saisi adoptoida lasta teini-iässä sairastetun masennuksen takia.
Terveisin teininä sairastellut ja adoptiota miettinyt
Siinä pitää vaan osata ajatella että kaikki perustuu lapsen etuun. Se ei siis ole tapa hoitaa lapsettomuutta ja lähde aikuisen tarpeista.
Vierailija kirjoitti:
/: jotenkin raakaa peliä että ei vaikka saisi adoptoida lasta teini-iässä sairastetun masennuksen takia.
Terveisin teininä sairastellut ja adoptiota miettinyt
Totta, mutta toisaalta jos adoptioon annettavia lapsia on paljon suhteessa halukkaisiin vanhempiin, niin on aivan totta (kuten joku tuolla ylhäällä mainitsi) että ei ole mitään syytä harkita ihmisiä joiden tausta vaatisi erityislaatuista paneutumista adoptiokelpoisuudesta varmistumiseksi. Jos siis on paljon halukkaita, joiden tausta ei tuota seulaa vaadi. Se on tullut selväksi, että tuo adoptiovanhempien seula ei tosiaan ole kovin tarkka (kun ei ole edes psykologisia testejä tai psykologin haastattelua), vaan kelpoisuudeksi riittää se että ei ole näennäisiä, diagnosoituja erityissyitä mitkä aiheuttaisivat lisätutkinnan tarvetta. Kyseessä ei siis luultavasti ole se, että lautakunta tuomitsisi ongelmataustaiset huonoiksi vanhempiehdokkaiksi, vaan kyseessä on se, että näennäisesti terveistä ehdokkaista on ylitarjontaa mikä aiheuttaa sen, ettei ole tarvetta katsoa sitä pidemmälle. -Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
*korjaus: tarkoitin siis, että jos suhteessa lapsiin on paljon halukkaita vanhempia, eikä toisin päin.-Ap
Suomessa vanhemmuutta arvioivat yleensäkin nimenomaan sosiaalityöntekijät. Hehän päättävät myös ne huostaanotot ja tekevät lastensuojelun tarvearviot jne. Eli mitään ihmeellistä ei ole siinä, että nimenomaan heidän koulutuksellaan tehdään myös se adoptioneuvonta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika kauheaa, jos mitään psykologisia arvioita ei tehdä, mutta inhimillinen masennus, johon on hakenut hoitoa, estää adoption täysin, vaikka siitä olisi aikaa vuosikymmen. Minusta olisi paljon tärkeämpiäkin vikoja, joita tutkia. Toki se ei olisi helppoa.
Ja oikeasti se homma menee niin että se adoptioneuvonnan tehnyt sosiaalityöntekijä suosittelee hakijoita adoptiovanhemmiksi ja lautakunta sitten antaa sen luvan.
Eli ei ole mitään lautakuntaa joka "tuomitsee" hakijoita itsenäisesti... eikä hakijat voi viedä sinne hakemustaan ohi sosiaalityöntekijän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika kauheaa, jos mitään psykologisia arvioita ei tehdä, mutta inhimillinen masennus, johon on hakenut hoitoa, estää adoption täysin, vaikka siitä olisi aikaa vuosikymmen. Minusta olisi paljon tärkeämpiäkin vikoja, joita tutkia. Toki se ei olisi helppoa.
Masennus katsotaan sairaudeksi joka on uusiutuva. Siksi näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä tietää. Täytyy sitten toivoa että olemme miehen kanssa sikiävää sorttia. Sinänsä kyllä mielestäni vähän kummallista, että asiassa ollaan näin ehdottomia. Jo lapsettomuuskin (mistä varmaan aika monet adoptiota harkitsevat kärsivät) voi altistaa masennukselle ja luulisi että aika moni adoptoimista harkitseva on paljon todennäköisemmässä asemassa sairastua vaikkapa juuri tuohon masennukseen, kuin joku jolla on traumatausta mutta joka on saanut asiat käsiteltyä terapian kautta. Erityisesti jos adoptoitava lapsi on itsekin perheestä missä on ongelmia, voisi ajatella että yhteyden muodostuminen vanhemman ja lapsen välille jopa helpottuisi, jos vanhempi ymmärtää oman kokemuksen kautta lapsen taustaa.Toisaalta ymmärrän että lapsia tulee suojella, mutta mielestäni olisi paljon järkevämpää jos nämä potentiaalisten vanhempien asiat arvioitaisiin yksilökohtaisesti.
Adoptiolapsella on takanaan jo yksi menetys. Hänelle halutaan turvata uudet, täysin terveet vanhemmat.Adoptioprosessi on todella kuluttava ja kaikki vanhemmuus on välillä raskasta.Siksi.Ja kyllä kaikki ihan yksilöllisesti arvioidaan, mutta terveyskysymykset on sellaisia, että niistä ei tingitä.
Toki ymmärrän tuon, mutta mielestäni on todella omituista että ajatellaan lapselle olevan parempi olla väliaikaisessa elämäntilanteessa perhekodissa tms. sijaiskasvattajalla, kuin että esim. 18 vuoden takainen masennusdiagnoosi toisella vanhemmista olisi niin suuri riskitekijä että jätetään lapselle antamatta mahdollisuus pysyvään kotiin. Puhumattakaan esim. korkeasta verenpaineesta, kuten tuolla ylhäällä joku mainitsi. Kyllähän ikävälillä 15-34 on muitakin todella raskaita elämänvaiheita, luulisi että jos olisi taipumusta toistuvaan masennukseen niin sille olisi tarjoutunut siinä välissä jo monta tilaisuutta. En myöskään ymmärrä miksi adoptioperhettä odottavien lasten (jopa ihan pienten vauvojen jotka tuskin muistavat sitä "yhtä menetystä elämässä" mihin eräs kommentoija viittasi) kohdalla ajatellaan että tuo väliaikainen koti on se parempi vaihtoehto kuin tosi hyvä perhe missä on vaikkapa korkeaa verenpainetta tai teiniajan masennusta - mutta kuitenkaan lapsia ei oteta huostaan omilta ihan aikuisten oikeasti turvallisuutta uhkaavilta vanhemmilta paitsi aivan äärimmäisissä tapauksissa? Mielestäni siinä lapsia asetetaan aika epätasa-arvoiseen asemaan. Toisille kelpaa ideaalivaihtoehtona turvaton koti missä sossu ramppaa välillä tarkistamassa miten asiat sujuu, jos sitäkään. Toisille taas ideaalivaihtoehto on nimenomaan se huostaanotossa pysyminen, kun vaihtoehtona hyvä koti (kukaan tuskin täällä lähtee väittämään, että esimerkiksi korkeasta verenpaineesta kärsivä isä tekisi kodista huonon).Mutta ihan uteliaisuudesta vielä niille, jotka täällä ovat adoptioprosessia käyneet läpi, syynäävätkö auktoriteetit myös esim. potentiaaliset isovanhemmat ja muun tuttavapiirin läpi adoptiokelpoisuutta harkitessaan? Onko sillä esim merkitystä onko vaikkapa etäinen isovanhempi mt-ongelmainen tai alkkis?Haluaisin kovasti tietää että keille ihmeen ihmisille täällä Suomessa lapsia edes annetaan adoptioon, koska en itse ainakaan ole ikinä tavannut ketään joka olisi sekä fyysisesti että mieleltään aivan täysin 100% terve.
No ei siellä kukaan lapsi sen takia joudu odottelemaan sekuntiakaan, että ei löydy adoptiokotia, jos se masennustaustainen raakataan. Hakijoita on sadoin (tuhansin?) verroin enemmän kuin lapsia.Sukulaisia ei meidän aikana syynätty. En tiedä mikä se nykytilanne on.
Miksi sitten lapsia ylipäätään pidetään jossain sijaiskasvatuksessa tai laitoksissa, jos ottajia on niin paljon että lapsen voisi suoraan kiikuttaa vanhasta kodista uuteen?
Sinä sekoitat nyt iloisesti käsitteitä. Huostaanotetut lapset eivät ole sama asia kuin "adoptiovapaat lapset".Suomessa tietääkseni adoptoidaan kotimaan adoptiossa noin 15 lasta vuodessa.Kv adoptioiden nykylukuja en tiedä , mutta olisikohan 100-200 vuodessa ja heistähän sitten "kilpailevat" kaikki muutkin maat, ei vain Suomen hakijat.
Juu, se voi olla että sekoitan, eivät ole tuttuja noiden paikkojen toiminta.Tunnen vain yhden sijaisvanhempana toimivan, ja olen vain ihmetellyt sitä miksi lasta pidetään sellaisessa elämäntilanteessa että asuu tämän tuttavani luona mutta joutuu sitten vuodesta toiseen valvotusti hillumaan joka viikko huumeita käyttävän, pahoinpitelyä harrastavan perheensä kanssa. Mielestäni parempi vaihtoehto tuossa olisi kyllä se että lapsi pääsisi adoptioon, mielellään tälle tutulleni, jolla on kaikki vanhemman velvollisuudet mutta ei mitään oikeuksia. Tämän vuoksi ihmettelen että miksi pidetään lapsia epäsuotuisissa tilanteissa jos muitakin vaihtoehtoja olisi.Kuulostaa muuten epäilyttävän alhaiselta tuo ulkomaan adoptioluku. Uskoisin tuon supertarkan syynin olevan syyllinen siihen, että joistain maista saa sitten rahalla ostettua lapsia jos ei virallisia reittejä saa.
No kun se sijoituksessa oleva lapsi ei ole "adoptiovapaa", vaan sijoituksessa.Ja mitään kiertoreittejä lasten ostamiseen mistään ei Suomessa ole. Täällä toimii kaksi adoptiopalvelunantajaa, Interpedia ja Pela, jotka tutkii huolella ne kohdemaansa ja sitä kautta adoptoidaan jos adoptoidaan.Adoptiossa lapsen etu on aina etusijalla ja siksi sen seulan pitää olla tarkka.
En ymmärrä logiikkaasi. Mitään kiertoreittejäkö lasten ostamiseen mistään ei Suomessa ole, koska on kaksi virallista adoptiopalvelunantajaa? Eihän se, että täällä on kaksi virallista adoptioauktoriteettia estä laitonta adoptiokauppaa millään tavalla. Nuo kun ovat niitä virallisia tahoja, ja lisäksi on ne epäviralliset, laittomat tahot, joihin noilla virallisilla tahoilla ei ole mitään valtaa, laittomia kun ovat.En näe mitään estettä sille, että nainen joka haluaa adoptoida mutta joka ei saa lasta virallisia tahoja pitkin, muuttaisi pariksi vuodeksi esim. Kiinaan, adoptoisi siellä laittomasti lapsen jolle väärennetään paperit ja vaikkapa väärennetty avioliittotodistus paikallisen miehen kanssa, ja tulisi takaisin Suomeen väittäen lapsen olevan tämän biologinen lapsi kiinalaisen ex-miehen kanssa?
No se ei onnistu.
Näin se nyt vaan on.
Anteeksi jos kuulostan kärsimättömältä, mutta tajuatko miten paljon näitä kummallisia käsityksiä saa oikoa?
Ap:lle vastauksena: masennustausta estää adoption, huostaanotettu on eri asia kuin adoptiovapaa ja kiertoteitä ohi palvelunantajoen ei ole.
Tässä lyhyesti faktat. Sitten voi ihan vapaasti jankata vaikka kuinka, mutta faktat on silti näm. Olkaa hyvät!Haluaisitko perustella miten muka ei ole olemassa kiertoteitä ohi virallisten tahojen? Siis väitätkö ihan tosissasi että laitonta adoptiokauppaa ei ole olemassa?
Tiedän että huostaanotettu on eri asia kuin adoptiovapaa. En selittänyt itseäni tarpeeksi hyvin aiemmin, mutta yritin kysymykselläni tuoda esiin sen, että en ymmärrä miksi joidenkin lapsien annetaan olla huostaanotossa tai lastenkodeissa vuosikausia, ja jotkut pääsevät adoptoitaviksi kiiltokuvaperheisiin. Sinä voit sitä sanoa jankkaamiseksi, mutta itse en lainkaan mielestäni ole tässä jankannut siitä, olisiko minulla mt-taustaisella oikeutta lapsen adoptioon. Sen sijaan olen ihmetellyt miksi koko systeemi toimii siten kun toimii, vaikka täällä on paljon lapsia joille olisi eduksi päästä kokonaan uuteen perheeseen, vaikka sitten sellaiseen missä on jotain terveysongelmia (normaaleissa rajoissa). Lastenkodeistahan on ollut lähiaikoina juttua mediassa, on tuotu esiin miten vahingollinen tuo systeemi on ollut monille sen piiriin joutuneelle lapselle. Oman perheen ongelmat ovat yleensä tuollaisissa pitkäaikaisissa lastenkotisijoituksissa sitä laatua, että lapsen takaisinsijoittaminen kotiin on realistisesti ajateltuna haave vain, mutta jättää lapsen koko nuoruusajaksi systeemin piiriin.
Uskoisin kirjoitustyylistäsi sinun olevan tuo sama joka on tuolla aiemminkin passiivisaggressiivisesti kirjoitellut. En tiedä miksi sinulla on niin suuri tarve korostaa itseäsi tätä kautta. Kirjoitustyylisi ei ole kovin asiallista. Jos olet tosiaan adoptiovanhempi, olen vähän huolissani siitä, onko vanhemmuus ollut sinulle niin rankkaa että tämä on ainoa keinosi purkaa huonoa oloasi. Jos luet omaa tekstiäsi kriittisesti, varmasti itsekin huomaat että tuo ei ole millään tavalla rakentavaa. Tekstisi ydinsanoma on "minä olen oikeassa, mikset jo ole hiljaa ja lakkaa jankkaamasta". Onko tuo myös kasvatuksellinen tyylisi? Mikä ajaa sinut käyttäytymään näin?Jos sinua ärsyttää se mitä kirjoitan, ja jos kysyn mielestäsi typeriä kysymyksiä, miksi et vain lakkaa kommentoimasta sen sijaan että tulet itse jankkaamaan? Minä en ole koittanut missään vaiheessa väittää että minulla ehdottomasti pitäisi olla oikeus adoptioon, jos sellaista ei kerran ole. Mutta olen kyllä ihmetellyt millä perusteella nuo säännöt on tehty, jos niissä on niin paljon aukkoja. Ja miksei ongelmaperheissä kasvavia lapsia harkittaisi adoptioon vaihtoehtona laitostumiselle.
Oletin että halusit tietoja. Mutta ilmeisesti et.
Suomessa lainsäädäntö estää nuo ns itsenäiset adoptiot. Googleta haulla itsenäinen adoptio niin saat selville kaikki perusteet.
Ja toistan. Sinulle on kerrottu faktat. Ne ei tuosta jankkaamisestasi silti mihinkään muutu. Jos haluat muuttaa lainsäädäntöä Suomessa niin tää vauvapalsta ei ehkä ole luontevin kanava siihen.
Ja adoptioäitinä olen tottunut kuuntelemaan niin paljon länkytystä että ihan turha yrittää. Teflon-pinta.
suomen lainsäädäntö varmaan kieltää laittomat adoptiot mutta ei voi estää laittomia adoptioita tapahtumasta ja ap puhui juuri tästä eikä mistään itsenäisistä adoptioitsa mutta et halua tahallaan ymmärtää tätä ilmeisesti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap sekottaa lahjakkaasti monta asiaa: kv adoptio, kotimainen adoptio ja sijoitus.
Sijoituksesta vielä sen verran, että niillä lapsilla on usein toive/tavoite päästä joskus takaisin biologisten vanhempien luo, kun olosuhteet sen sallivat. Esim. narkkari pääsee kuiville. Tässä on paljon juridiikkaa, lasten/vanhempien oikeudet jne. Adoptiossa, vanhempien oikeudet lakkaavat. Se on kertalaakista selvää että yhteys biologisiin vanhempiin on katki.
Ap, googleta, googleta.
Huoh. Ns laiton adoptio on juuri se, jonka juridinen nimi on "itsenäinen adoptio". Eli jos haluatte tietää asiasta enemmän se hakutermi on "itsenäinen adoptio".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika kauheaa, jos mitään psykologisia arvioita ei tehdä, mutta inhimillinen masennus, johon on hakenut hoitoa, estää adoption täysin, vaikka siitä olisi aikaa vuosikymmen. Minusta olisi paljon tärkeämpiäkin vikoja, joita tutkia. Toki se ei olisi helppoa.
Masennus katsotaan sairaudeksi joka on uusiutuva. Siksi näin.
Ymmärrän. Mielestäni olisi kuitenkin syytä paneutua muihinkin mielenterveyden ja erityisesti persoonallisuuden häiriöihin, kuin pelkästään masennukseen, ja siksi ihmettelen todella paljon psykologisten arvioiden puuttumista.
Nythän se vaikuttaa menevän niin, että jos sinulla on ollut tarpeeksi varaa piilotella sairauksia (ja lisäksi olet ennakoinut ja hakenut täten hoidon yksityiseltä puolelta) tai jos olet niin häiriintynyt, että sairaudentunto puuttuu etkä ole koskaan hoitoa siksi hakenutkaan, näytät adoptiokelpoiselta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika kauheaa, jos mitään psykologisia arvioita ei tehdä, mutta inhimillinen masennus, johon on hakenut hoitoa, estää adoption täysin, vaikka siitä olisi aikaa vuosikymmen. Minusta olisi paljon tärkeämpiäkin vikoja, joita tutkia. Toki se ei olisi helppoa.
Masennus katsotaan sairaudeksi joka on uusiutuva. Siksi näin.
Ymmärrän. Mielestäni olisi kuitenkin syytä paneutua muihinkin mielenterveyden ja erityisesti persoonallisuuden häiriöihin, kuin pelkästään masennukseen, ja siksi ihmettelen todella paljon psykologisten arvioiden puuttumista.
Nythän se vaikuttaa menevän niin, että jos sinulla on ollut tarpeeksi varaa piilotella sairauksia (ja lisäksi olet ennakoinut ja hakenut täten hoidon yksityiseltä puolelta) tai jos olet niin häiriintynyt, että sairaudentunto puuttuu etkä ole koskaan hoitoa siksi hakenutkaan, näytät adoptiokelpoiselta.
Saattaa vaikuttaa tältä mutta tosiasiassa se prosessi on niin raskas ja pitkä, että ei siitä kyllä ihan hirveän heikolla mielenterveydellä selviä.
Itse olen sitä mieltä, että jonkinlainen psykologin/psykiatrin arvio voisi olla mukana. Palvelunantajat ja sosiaalityöntekijät eivät ole ajatukselle lämmenneet. Joten faktat on mitä on.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä haittaa. Se näkyy papereissasi.
Ei haittaa adoptiolapsen saannissa, koska sairaudet EIVÄT näy papereissa. Saattaa kyllä haitata adoptiolapsen kanssa pärjäämisessä, nuo ovat usein haastavampia kasvatuskohteita sekalaisen taustansa vuoksi ja vanhemmuuteen pitää sitoutua ainakin seuraavaksi 20 vuodeksi.
Vierailija kirjoitti:
Huoh. Ns laiton adoptio on juuri se, jonka juridinen nimi on "itsenäinen adoptio". Eli jos haluatte tietää asiasta enemmän se hakutermi on "itsenäinen adoptio".
noi eihän täällä kukaan ole kertonut miten se muka on mahdotonta ja miten sitä on mahdollista edes selvittää paljonko suomessa tapahtuu tälläisiä laittomia tai, no itsenäisiä adoptioita jos ei mene virallista kautta. Jos on paikkoja mitkä antaa laillista adoptiota niin miten voi tietää paljonko tätä tapahtuu laittomasti jos ei kaikille adoptiotahaluaville riitä adoptio lapsia? ihan vanhanaikaisesti rahat käteen ja väärät paperit taskuun tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoh. Ns laiton adoptio on juuri se, jonka juridinen nimi on "itsenäinen adoptio". Eli jos haluatte tietää asiasta enemmän se hakutermi on "itsenäinen adoptio".
noi eihän täällä kukaan ole kertonut miten se muka on mahdotonta ja miten sitä on mahdollista edes selvittää paljonko suomessa tapahtuu tälläisiä laittomia tai, no itsenäisiä adoptioita jos ei mene virallista kautta. Jos on paikkoja mitkä antaa laillista adoptiota niin miten voi tietää paljonko tätä tapahtuu laittomasti jos ei kaikille adoptiotahaluaville riitä adoptio lapsia? ihan vanhanaikaisesti rahat käteen ja väärät paperit taskuun tavalla.
Edelleen. Jos haluat tietää, googleta "itsenäinen adoptio" ja muutenkin sitä adoptiota. Ei kukaan täällä jaksa alkaa selostaa näin isoa asiaa aasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä haittaa. Se näkyy papereissasi.
Ei haittaa adoptiolapsen saannissa, koska sairaudet EIVÄT näy papereissa. Saattaa kyllä haitata adoptiolapsen kanssa pärjäämisessä, nuo ovat usein haastavampia kasvatuskohteita sekalaisen taustansa vuoksi ja vanhemmuuteen pitää sitoutua ainakin seuraavaksi 20 vuodeksi.
Onko sinulla omakohtaista kokemusta tästä? Eikö siis tuo sosiaalitoimi, joka valvoo adoptiota saakaan viranomaisilta sairaustietoja ilman että ehdokas itse luovuttaa niitä vapaaehtoisesti?
Ja muuten, jos käy yksityisellä (ilman Kela-korvausta) terapiassa, niin laskettaisiinko se miinukseksi adoptioprosessissa? Mietin vain, että tiedän paljonkin ihmisiä jotka käyvät terapiassa ilman mitään diagnooseja tai suurempia ongelmia, pikemminkin trendijuttuna tai ennaltaehkäisevänä keinona. Ja entäpä jos on psykoterapeutti? Hehän käyvät terapiassa osana koulutustaankin. -Ap
"miksi joidenkin lapsien annetaan olla huostaanotossa tai lastenkodeissa vuosikausia, ja jotkut pääsevät adoptoitaviksi"
Koska Suomessa vanhemmalla säilyy tapaamisoikeudet lapseensa huostaanoton jälkeenkin.
Välimuotoa tästä kutsutaan sijoitukseksi.