Lue keskustelun säännöt.
Adoptio ja mt-ongelmat?
16.03.2017 |
Uteliaisuudesta kyselen, ei ole adoptioaikeita (ainakaan tässä vaiheessa elämää).
Minua kiinnostaa haittaako jos adoptiota harkitsevasta pariskunnasta toisella on mt-ongelmatausta? En puhu nyt mistään skitsofreniasta vaan masennuksesta, ahdistuneisuushäiriöstä, syömishäiriöstä tms. lievemmästä muodosta. Olettaisin että voi haitata ainakin jos on aktiivisena päällä, mutta entä jos kyseessä on terapian avulla hoidettu tausta vuosien takaa?
Olen itse teini-ikäisenä käynyt terapiassa masennuksen vuoksi ja ollut tuolloin pariin otteeseen myös osastohoidossa. Jos haluaisin adoptoida, olisiko se automaattisesti mahdotonta taustani vuoksi, vaikka elämäni olisikin kunnossa ja tasapainoista siinä kohtaa kun adoptioaikeet tulisivat ajankohtaiseksi?
Kommentit (226)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä tietää. Täytyy sitten toivoa että olemme miehen kanssa sikiävää sorttia. Sinänsä kyllä mielestäni vähän kummallista, että asiassa ollaan näin ehdottomia. Jo lapsettomuuskin (mistä varmaan aika monet adoptiota harkitsevat kärsivät) voi altistaa masennukselle ja luulisi että aika moni adoptoimista harkitseva on paljon todennäköisemmässä asemassa sairastua vaikkapa juuri tuohon masennukseen, kuin joku jolla on traumatausta mutta joka on saanut asiat käsiteltyä terapian kautta. Erityisesti jos adoptoitava lapsi on itsekin perheestä missä on ongelmia, voisi ajatella että yhteyden muodostuminen vanhemman ja lapsen välille jopa helpottuisi, jos vanhempi ymmärtää oman kokemuksen kautta lapsen taustaa.Toisaalta ymmärrän että lapsia tulee suojella, mutta mielestäni olisi paljon järkevämpää jos nämä potentiaalisten vanhempien asiat arvioitaisiin yksilökohtaisesti.
Adoptiolapsella on takanaan jo yksi menetys. Hänelle halutaan turvata uudet, täysin terveet vanhemmat.Adoptioprosessi on todella kuluttava ja kaikki vanhemmuus on välillä raskasta.Siksi.Ja kyllä kaikki ihan yksilöllisesti arvioidaan, mutta terveyskysymykset on sellaisia, että niistä ei tingitä.
Toki ymmärrän tuon, mutta mielestäni on todella omituista että ajatellaan lapselle olevan parempi olla väliaikaisessa elämäntilanteessa perhekodissa tms. sijaiskasvattajalla, kuin että esim. 18 vuoden takainen masennusdiagnoosi toisella vanhemmista olisi niin suuri riskitekijä että jätetään lapselle antamatta mahdollisuus pysyvään kotiin. Puhumattakaan esim. korkeasta verenpaineesta, kuten tuolla ylhäällä joku mainitsi. Kyllähän ikävälillä 15-34 on muitakin todella raskaita elämänvaiheita, luulisi että jos olisi taipumusta toistuvaan masennukseen niin sille olisi tarjoutunut siinä välissä jo monta tilaisuutta. En myöskään ymmärrä miksi adoptioperhettä odottavien lasten (jopa ihan pienten vauvojen jotka tuskin muistavat sitä "yhtä menetystä elämässä" mihin eräs kommentoija viittasi) kohdalla ajatellaan että tuo väliaikainen koti on se parempi vaihtoehto kuin tosi hyvä perhe missä on vaikkapa korkeaa verenpainetta tai teiniajan masennusta - mutta kuitenkaan lapsia ei oteta huostaan omilta ihan aikuisten oikeasti turvallisuutta uhkaavilta vanhemmilta paitsi aivan äärimmäisissä tapauksissa? Mielestäni siinä lapsia asetetaan aika epätasa-arvoiseen asemaan. Toisille kelpaa ideaalivaihtoehtona turvaton koti missä sossu ramppaa välillä tarkistamassa miten asiat sujuu, jos sitäkään. Toisille taas ideaalivaihtoehto on nimenomaan se huostaanotossa pysyminen, kun vaihtoehtona hyvä koti (kukaan tuskin täällä lähtee väittämään, että esimerkiksi korkeasta verenpaineesta kärsivä isä tekisi kodista huonon).
Mutta ihan uteliaisuudesta vielä niille, jotka täällä ovat adoptioprosessia käyneet läpi, syynäävätkö auktoriteetit myös esim. potentiaaliset isovanhemmat ja muun tuttavapiirin läpi adoptiokelpoisuutta harkitessaan? Onko sillä esim merkitystä onko vaikkapa etäinen isovanhempi mt-ongelmainen tai alkkis?Haluaisin kovasti tietää että keille ihmeen ihmisille täällä Suomessa lapsia edes annetaan adoptioon, koska en itse ainakaan ole ikinä tavannut ketään joka olisi sekä fyysisesti että mieleltään aivan täysin 100% terve.
No ei siellä kukaan lapsi sen takia joudu odottelemaan sekuntiakaan, että ei löydy adoptiokotia, jos se masennustaustainen raakataan. Hakijoita on sadoin (tuhansin?) verroin enemmän kuin lapsia.
Sukulaisia ei meidän aikana syynätty. En tiedä mikä se nykytilanne on.Miksi sitten lapsia ylipäätään pidetään jossain sijaiskasvatuksessa tai laitoksissa, jos ottajia on niin paljon että lapsen voisi suoraan kiikuttaa vanhasta kodista uuteen?
Sinä sekoitat nyt iloisesti käsitteitä. Huostaanotetut lapset eivät ole sama asia kuin "adoptiovapaat lapset".
Suomessa tietääkseni adoptoidaan kotimaan adoptiossa noin 15 lasta vuodessa.
Kv adoptioiden nykylukuja en tiedä , mutta olisikohan 100-200 vuodessa ja heistähän sitten "kilpailevat" kaikki muutkin maat, ei vain Suomen hakijat.
Juu, se voi olla että sekoitan, eivät ole tuttuja noiden paikkojen toiminta.
Tunnen vain yhden sijaisvanhempana toimivan, ja olen vain ihmetellyt sitä miksi lasta pidetään sellaisessa elämäntilanteessa että asuu tämän tuttavani luona mutta joutuu sitten vuodesta toiseen valvotusti hillumaan joka viikko huumeita käyttävän, pahoinpitelyä harrastavan perheensä kanssa. Mielestäni parempi vaihtoehto tuossa olisi kyllä se että lapsi pääsisi adoptioon, mielellään tälle tutulleni, jolla on kaikki vanhemman velvollisuudet mutta ei mitään oikeuksia. Tämän vuoksi ihmettelen että miksi pidetään lapsia epäsuotuisissa tilanteissa jos muitakin vaihtoehtoja olisi.
Kuulostaa muuten epäilyttävän alhaiselta tuo ulkomaan adoptioluku. Uskoisin tuon supertarkan syynin olevan syyllinen siihen, että joistain maista saa sitten rahalla ostettua lapsia jos ei virallisia reittejä saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä tietää. Täytyy sitten toivoa että olemme miehen kanssa sikiävää sorttia. Sinänsä kyllä mielestäni vähän kummallista, että asiassa ollaan näin ehdottomia. Jo lapsettomuuskin (mistä varmaan aika monet adoptiota harkitsevat kärsivät) voi altistaa masennukselle ja luulisi että aika moni adoptoimista harkitseva on paljon todennäköisemmässä asemassa sairastua vaikkapa juuri tuohon masennukseen, kuin joku jolla on traumatausta mutta joka on saanut asiat käsiteltyä terapian kautta. Erityisesti jos adoptoitava lapsi on itsekin perheestä missä on ongelmia, voisi ajatella että yhteyden muodostuminen vanhemman ja lapsen välille jopa helpottuisi, jos vanhempi ymmärtää oman kokemuksen kautta lapsen taustaa.Toisaalta ymmärrän että lapsia tulee suojella, mutta mielestäni olisi paljon järkevämpää jos nämä potentiaalisten vanhempien asiat arvioitaisiin yksilökohtaisesti.
Adoptiolapsella on takanaan jo yksi menetys. Hänelle halutaan turvata uudet, täysin terveet vanhemmat.Adoptioprosessi on todella kuluttava ja kaikki vanhemmuus on välillä raskasta.Siksi.Ja kyllä kaikki ihan yksilöllisesti arvioidaan, mutta terveyskysymykset on sellaisia, että niistä ei tingitä.
Toki ymmärrän tuon, mutta mielestäni on todella omituista että ajatellaan lapselle olevan parempi olla väliaikaisessa elämäntilanteessa perhekodissa tms. sijaiskasvattajalla, kuin että esim. 18 vuoden takainen masennusdiagnoosi toisella vanhemmista olisi niin suuri riskitekijä että jätetään lapselle antamatta mahdollisuus pysyvään kotiin. Puhumattakaan esim. korkeasta verenpaineesta, kuten tuolla ylhäällä joku mainitsi. Kyllähän ikävälillä 15-34 on muitakin todella raskaita elämänvaiheita, luulisi että jos olisi taipumusta toistuvaan masennukseen niin sille olisi tarjoutunut siinä välissä jo monta tilaisuutta. En myöskään ymmärrä miksi adoptioperhettä odottavien lasten (jopa ihan pienten vauvojen jotka tuskin muistavat sitä "yhtä menetystä elämässä" mihin eräs kommentoija viittasi) kohdalla ajatellaan että tuo väliaikainen koti on se parempi vaihtoehto kuin tosi hyvä perhe missä on vaikkapa korkeaa verenpainetta tai teiniajan masennusta - mutta kuitenkaan lapsia ei oteta huostaan omilta ihan aikuisten oikeasti turvallisuutta uhkaavilta vanhemmilta paitsi aivan äärimmäisissä tapauksissa? Mielestäni siinä lapsia asetetaan aika epätasa-arvoiseen asemaan. Toisille kelpaa ideaalivaihtoehtona turvaton koti missä sossu ramppaa välillä tarkistamassa miten asiat sujuu, jos sitäkään. Toisille taas ideaalivaihtoehto on nimenomaan se huostaanotossa pysyminen, kun vaihtoehtona hyvä koti (kukaan tuskin täällä lähtee väittämään, että esimerkiksi korkeasta verenpaineesta kärsivä isä tekisi kodista huonon).Mutta ihan uteliaisuudesta vielä niille, jotka täällä ovat adoptioprosessia käyneet läpi, syynäävätkö auktoriteetit myös esim. potentiaaliset isovanhemmat ja muun tuttavapiirin läpi adoptiokelpoisuutta harkitessaan? Onko sillä esim merkitystä onko vaikkapa etäinen isovanhempi mt-ongelmainen tai alkkis?Haluaisin kovasti tietää että keille ihmeen ihmisille täällä Suomessa lapsia edes annetaan adoptioon, koska en itse ainakaan ole ikinä tavannut ketään joka olisi sekä fyysisesti että mieleltään aivan täysin 100% terve.
No ei siellä kukaan lapsi sen takia joudu odottelemaan sekuntiakaan, että ei löydy adoptiokotia, jos se masennustaustainen raakataan. Hakijoita on sadoin (tuhansin?) verroin enemmän kuin lapsia.Sukulaisia ei meidän aikana syynätty. En tiedä mikä se nykytilanne on.
Miksi sitten lapsia ylipäätään pidetään jossain sijaiskasvatuksessa tai laitoksissa, jos ottajia on niin paljon että lapsen voisi suoraan kiikuttaa vanhasta kodista uuteen?
Sinä sekoitat nyt iloisesti käsitteitä. Huostaanotetut lapset eivät ole sama asia kuin "adoptiovapaat lapset".
Suomessa tietääkseni adoptoidaan kotimaan adoptiossa noin 15 lasta vuodessa.
Kv adoptioiden nykylukuja en tiedä , mutta olisikohan 100-200 vuodessa ja heistähän sitten "kilpailevat" kaikki muutkin maat, ei vain Suomen hakijat.Juu, se voi olla että sekoitan, eivät ole tuttuja noiden paikkojen toiminta.
Tunnen vain yhden sijaisvanhempana toimivan, ja olen vain ihmetellyt sitä miksi lasta pidetään sellaisessa elämäntilanteessa että asuu tämän tuttavani luona mutta joutuu sitten vuodesta toiseen valvotusti hillumaan joka viikko huumeita käyttävän, pahoinpitelyä harrastavan perheensä kanssa. Mielestäni parempi vaihtoehto tuossa olisi kyllä se että lapsi pääsisi adoptioon, mielellään tälle tutulleni, jolla on kaikki vanhemman velvollisuudet mutta ei mitään oikeuksia. Tämän vuoksi ihmettelen että miksi pidetään lapsia epäsuotuisissa tilanteissa jos muitakin vaihtoehtoja olisi.Kuulostaa muuten epäilyttävän alhaiselta tuo ulkomaan adoptioluku. Uskoisin tuon supertarkan syynin olevan syyllinen siihen, että joistain maista saa sitten rahalla ostettua lapsia jos ei virallisia reittejä saa.
No kun se sijoituksessa oleva lapsi ei ole "adoptiovapaa", vaan sijoituksessa.
Ja mitään kiertoreittejä lasten ostamiseen mistään ei Suomessa ole. Täällä toimii kaksi adoptiopalvelunantajaa, Interpedia ja Pela, jotka tutkii huolella ne kohdemaansa ja sitä kautta adoptoidaan jos adoptoidaan.
Adoptiossa lapsen etu on aina etusijalla ja siksi sen seulan pitää olla tarkka.
Luulisin että tukiperheeksi pääsee masennustaustainenkin ja sijaisperheilläkin saattaa olla lievemmät vaatimukset. Eli niistä sinun kannattaisi ottaa selvää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä tietää. Täytyy sitten toivoa että olemme miehen kanssa sikiävää sorttia. Sinänsä kyllä mielestäni vähän kummallista, että asiassa ollaan näin ehdottomia. Jo lapsettomuuskin (mistä varmaan aika monet adoptiota harkitsevat kärsivät) voi altistaa masennukselle ja luulisi että aika moni adoptoimista harkitseva on paljon todennäköisemmässä asemassa sairastua vaikkapa juuri tuohon masennukseen, kuin joku jolla on traumatausta mutta joka on saanut asiat käsiteltyä terapian kautta. Erityisesti jos adoptoitava lapsi on itsekin perheestä missä on ongelmia, voisi ajatella että yhteyden muodostuminen vanhemman ja lapsen välille jopa helpottuisi, jos vanhempi ymmärtää oman kokemuksen kautta lapsen taustaa.Toisaalta ymmärrän että lapsia tulee suojella, mutta mielestäni olisi paljon järkevämpää jos nämä potentiaalisten vanhempien asiat arvioitaisiin yksilökohtaisesti.
Adoptiolapsella on takanaan jo yksi menetys. Hänelle halutaan turvata uudet, täysin terveet vanhemmat.Adoptioprosessi on todella kuluttava ja kaikki vanhemmuus on välillä raskasta.Siksi.Ja kyllä kaikki ihan yksilöllisesti arvioidaan, mutta terveyskysymykset on sellaisia, että niistä ei tingitä.
Toki ymmärrän tuon, mutta mielestäni on todella omituista että ajatellaan lapselle olevan parempi olla väliaikaisessa elämäntilanteessa perhekodissa tms. sijaiskasvattajalla, kuin että esim. 18 vuoden takainen masennusdiagnoosi toisella vanhemmista olisi niin suuri riskitekijä että jätetään lapselle antamatta mahdollisuus pysyvään kotiin. Puhumattakaan esim. korkeasta verenpaineesta, kuten tuolla ylhäällä joku mainitsi. Kyllähän ikävälillä 15-34 on muitakin todella raskaita elämänvaiheita, luulisi että jos olisi taipumusta toistuvaan masennukseen niin sille olisi tarjoutunut siinä välissä jo monta tilaisuutta. En myöskään ymmärrä miksi adoptioperhettä odottavien lasten (jopa ihan pienten vauvojen jotka tuskin muistavat sitä "yhtä menetystä elämässä" mihin eräs kommentoija viittasi) kohdalla ajatellaan että tuo väliaikainen koti on se parempi vaihtoehto kuin tosi hyvä perhe missä on vaikkapa korkeaa verenpainetta tai teiniajan masennusta - mutta kuitenkaan lapsia ei oteta huostaan omilta ihan aikuisten oikeasti turvallisuutta uhkaavilta vanhemmilta paitsi aivan äärimmäisissä tapauksissa? Mielestäni siinä lapsia asetetaan aika epätasa-arvoiseen asemaan. Toisille kelpaa ideaalivaihtoehtona turvaton koti missä sossu ramppaa välillä tarkistamassa miten asiat sujuu, jos sitäkään. Toisille taas ideaalivaihtoehto on nimenomaan se huostaanotossa pysyminen, kun vaihtoehtona hyvä koti (kukaan tuskin täällä lähtee väittämään, että esimerkiksi korkeasta verenpaineesta kärsivä isä tekisi kodista huonon).Mutta ihan uteliaisuudesta vielä niille, jotka täällä ovat adoptioprosessia käyneet läpi, syynäävätkö auktoriteetit myös esim. potentiaaliset isovanhemmat ja muun tuttavapiirin läpi adoptiokelpoisuutta harkitessaan? Onko sillä esim merkitystä onko vaikkapa etäinen isovanhempi mt-ongelmainen tai alkkis?Haluaisin kovasti tietää että keille ihmeen ihmisille täällä Suomessa lapsia edes annetaan adoptioon, koska en itse ainakaan ole ikinä tavannut ketään joka olisi sekä fyysisesti että mieleltään aivan täysin 100% terve.
No ei siellä kukaan lapsi sen takia joudu odottelemaan sekuntiakaan, että ei löydy adoptiokotia, jos se masennustaustainen raakataan. Hakijoita on sadoin (tuhansin?) verroin enemmän kuin lapsia.Sukulaisia ei meidän aikana syynätty. En tiedä mikä se nykytilanne on.
Miksi sitten lapsia ylipäätään pidetään jossain sijaiskasvatuksessa tai laitoksissa, jos ottajia on niin paljon että lapsen voisi suoraan kiikuttaa vanhasta kodista uuteen?
Sinä sekoitat nyt iloisesti käsitteitä. Huostaanotetut lapset eivät ole sama asia kuin "adoptiovapaat lapset".
Suomessa tietääkseni adoptoidaan kotimaan adoptiossa noin 15 lasta vuodessa.
Kv adoptioiden nykylukuja en tiedä , mutta olisikohan 100-200 vuodessa ja heistähän sitten "kilpailevat" kaikki muutkin maat, ei vain Suomen hakijat.Juu, se voi olla että sekoitan, eivät ole tuttuja noiden paikkojen toiminta.
Tunnen vain yhden sijaisvanhempana toimivan, ja olen vain ihmetellyt sitä miksi lasta pidetään sellaisessa elämäntilanteessa että asuu tämän tuttavani luona mutta joutuu sitten vuodesta toiseen valvotusti hillumaan joka viikko huumeita käyttävän, pahoinpitelyä harrastavan perheensä kanssa. Mielestäni parempi vaihtoehto tuossa olisi kyllä se että lapsi pääsisi adoptioon, mielellään tälle tutulleni, jolla on kaikki vanhemman velvollisuudet mutta ei mitään oikeuksia. Tämän vuoksi ihmettelen että miksi pidetään lapsia epäsuotuisissa tilanteissa jos muitakin vaihtoehtoja olisi.Kuulostaa muuten epäilyttävän alhaiselta tuo ulkomaan adoptioluku. Uskoisin tuon supertarkan syynin olevan syyllinen siihen, että joistain maista saa sitten rahalla ostettua lapsia jos ei virallisia reittejä saa.
No kun se sijoituksessa oleva lapsi ei ole "adoptiovapaa", vaan sijoituksessa.
Ja mitään kiertoreittejä lasten ostamiseen mistään ei Suomessa ole. Täällä toimii kaksi adoptiopalvelunantajaa, Interpedia ja Pela, jotka tutkii huolella ne kohdemaansa ja sitä kautta adoptoidaan jos adoptoidaan.
Adoptiossa lapsen etu on aina etusijalla ja siksi sen seulan pitää olla tarkka.
En väittänytkään missään kohtaa että tämä lapsi olisi adoptiovapaa, sanoinhan selkeästi että mielestäni olisi parempi JOS tuttavani voisi lapsen adoptoida, kuin tuo nykyinen tilanne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä tietää. Täytyy sitten toivoa että olemme miehen kanssa sikiävää sorttia. Sinänsä kyllä mielestäni vähän kummallista, että asiassa ollaan näin ehdottomia. Jo lapsettomuuskin (mistä varmaan aika monet adoptiota harkitsevat kärsivät) voi altistaa masennukselle ja luulisi että aika moni adoptoimista harkitseva on paljon todennäköisemmässä asemassa sairastua vaikkapa juuri tuohon masennukseen, kuin joku jolla on traumatausta mutta joka on saanut asiat käsiteltyä terapian kautta. Erityisesti jos adoptoitava lapsi on itsekin perheestä missä on ongelmia, voisi ajatella että yhteyden muodostuminen vanhemman ja lapsen välille jopa helpottuisi, jos vanhempi ymmärtää oman kokemuksen kautta lapsen taustaa.Toisaalta ymmärrän että lapsia tulee suojella, mutta mielestäni olisi paljon järkevämpää jos nämä potentiaalisten vanhempien asiat arvioitaisiin yksilökohtaisesti.
Adoptiolapsella on takanaan jo yksi menetys. Hänelle halutaan turvata uudet, täysin terveet vanhemmat.Adoptioprosessi on todella kuluttava ja kaikki vanhemmuus on välillä raskasta.Siksi.Ja kyllä kaikki ihan yksilöllisesti arvioidaan, mutta terveyskysymykset on sellaisia, että niistä ei tingitä.
Toki ymmärrän tuon, mutta mielestäni on todella omituista että ajatellaan lapselle olevan parempi olla väliaikaisessa elämäntilanteessa perhekodissa tms. sijaiskasvattajalla, kuin että esim. 18 vuoden takainen masennusdiagnoosi toisella vanhemmista olisi niin suuri riskitekijä että jätetään lapselle antamatta mahdollisuus pysyvään kotiin. Puhumattakaan esim. korkeasta verenpaineesta, kuten tuolla ylhäällä joku mainitsi. Kyllähän ikävälillä 15-34 on muitakin todella raskaita elämänvaiheita, luulisi että jos olisi taipumusta toistuvaan masennukseen niin sille olisi tarjoutunut siinä välissä jo monta tilaisuutta. En myöskään ymmärrä miksi adoptioperhettä odottavien lasten (jopa ihan pienten vauvojen jotka tuskin muistavat sitä "yhtä menetystä elämässä" mihin eräs kommentoija viittasi) kohdalla ajatellaan että tuo väliaikainen koti on se parempi vaihtoehto kuin tosi hyvä perhe missä on vaikkapa korkeaa verenpainetta tai teiniajan masennusta - mutta kuitenkaan lapsia ei oteta huostaan omilta ihan aikuisten oikeasti turvallisuutta uhkaavilta vanhemmilta paitsi aivan äärimmäisissä tapauksissa? Mielestäni siinä lapsia asetetaan aika epätasa-arvoiseen asemaan. Toisille kelpaa ideaalivaihtoehtona turvaton koti missä sossu ramppaa välillä tarkistamassa miten asiat sujuu, jos sitäkään. Toisille taas ideaalivaihtoehto on nimenomaan se huostaanotossa pysyminen, kun vaihtoehtona hyvä koti (kukaan tuskin täällä lähtee väittämään, että esimerkiksi korkeasta verenpaineesta kärsivä isä tekisi kodista huonon).Mutta ihan uteliaisuudesta vielä niille, jotka täällä ovat adoptioprosessia käyneet läpi, syynäävätkö auktoriteetit myös esim. potentiaaliset isovanhemmat ja muun tuttavapiirin läpi adoptiokelpoisuutta harkitessaan? Onko sillä esim merkitystä onko vaikkapa etäinen isovanhempi mt-ongelmainen tai alkkis?Haluaisin kovasti tietää että keille ihmeen ihmisille täällä Suomessa lapsia edes annetaan adoptioon, koska en itse ainakaan ole ikinä tavannut ketään joka olisi sekä fyysisesti että mieleltään aivan täysin 100% terve.
No ei siellä kukaan lapsi sen takia joudu odottelemaan sekuntiakaan, että ei löydy adoptiokotia, jos se masennustaustainen raakataan. Hakijoita on sadoin (tuhansin?) verroin enemmän kuin lapsia.Sukulaisia ei meidän aikana syynätty. En tiedä mikä se nykytilanne on.
Miksi sitten lapsia ylipäätään pidetään jossain sijaiskasvatuksessa tai laitoksissa, jos ottajia on niin paljon että lapsen voisi suoraan kiikuttaa vanhasta kodista uuteen?
Sinä sekoitat nyt iloisesti käsitteitä. Huostaanotetut lapset eivät ole sama asia kuin "adoptiovapaat lapset".Suomessa tietääkseni adoptoidaan kotimaan adoptiossa noin 15 lasta vuodessa.Kv adoptioiden nykylukuja en tiedä , mutta olisikohan 100-200 vuodessa ja heistähän sitten "kilpailevat" kaikki muutkin maat, ei vain Suomen hakijat.
Juu, se voi olla että sekoitan, eivät ole tuttuja noiden paikkojen toiminta.Tunnen vain yhden sijaisvanhempana toimivan, ja olen vain ihmetellyt sitä miksi lasta pidetään sellaisessa elämäntilanteessa että asuu tämän tuttavani luona mutta joutuu sitten vuodesta toiseen valvotusti hillumaan joka viikko huumeita käyttävän, pahoinpitelyä harrastavan perheensä kanssa. Mielestäni parempi vaihtoehto tuossa olisi kyllä se että lapsi pääsisi adoptioon, mielellään tälle tutulleni, jolla on kaikki vanhemman velvollisuudet mutta ei mitään oikeuksia. Tämän vuoksi ihmettelen että miksi pidetään lapsia epäsuotuisissa tilanteissa jos muitakin vaihtoehtoja olisi.
Kuulostaa muuten epäilyttävän alhaiselta tuo ulkomaan adoptioluku. Uskoisin tuon supertarkan syynin olevan syyllinen siihen, että joistain maista saa sitten rahalla ostettua lapsia jos ei virallisia reittejä saa.No kun se sijoituksessa oleva lapsi ei ole "adoptiovapaa", vaan sijoituksessa.
Ja mitään kiertoreittejä lasten ostamiseen mistään ei Suomessa ole. Täällä toimii kaksi adoptiopalvelunantajaa, Interpedia ja Pela, jotka tutkii huolella ne kohdemaansa ja sitä kautta adoptoidaan jos adoptoidaan.
Adoptiossa lapsen etu on aina etusijalla ja siksi sen seulan pitää olla tarkka.En väittänytkään missään kohtaa että tämä lapsi olisi adoptiovapaa, sanoinhan selkeästi että mielestäni olisi parempi JOS tuttavani voisi lapsen adoptoida, kuin tuo nykyinen tilanne.
No ymmärsin teksteistäsi, että kuvittelet että niitä adoptiovapaita lapsia kituu pilvin pimein ja joku jää ilman jos et sinä pelasta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomuuskriisi - jos sellaisesta on kärsinyt - pitää olla työstettynä ennen kuin adoptioluvan saa. Eli se ei sitten enää kuulu koko asiaan. Ja kaikilla adoptoijilla ei sitä lapsettomuustaustaa edes ole.
Ja masennus ON toistuva sairaus. Eli jos ja kun sen on kerran sairastanut, siinä on ihan selkeä lääketieteellinen riski uusia. Ja esimerkiksi synnytyksen jälkeisen masennuksen tapainen tila on ihan riski myös adoptoijilla, kun se vuosikausien stressi lopulta päättyy siihen lapsen saantiin. Eli siinä on ihan selkeä nivelvaihe, jossa masennus saattaa laueta.Miten tätä lapsettomuuskriisiä voi työstää jos terapia estää adoption?
Menee yksityiselle terapiaan, se ei näy missään papereissa eikä siitä kukaan tiedä jos ei itse kerro.
Vierailija kirjoitti:
Syynätäänkö potentiaalisilta vanhemmilta muuten kaikki fyysisetkin ongelmat mitkä mahdollisesti jääneet diagnosoimatta? Esim. pitääkö käydä testeissä toteamassa että ei, todennäköisesti en kuole äkilliseen verisyöpään ensi vuonna? Varmaan joku psykologin arvio tuohon prosessiin kuuluu ainakin. Mielestäni jos muutkin terveysasiat painaa, niin pitäisi tutkia saman tien kaikki.
Ei kuulu psykologin arviota vaan käydään ns. adoptioneuvonnassa.
Adoptioneuvonnan alussa arvioidaan hakijoiden edellytyksiä (mm. ikä, sosioekonominen tilanne ja terveys) adoptiovanhemmuuteen. Adoptioneuvonnan aikana käsitellään hakijoiden valmiuksia adoptiolapsen vanhemmuuteen. Keskusteluteemoja ovat hakijoiden motiivit, henkilöhistoria, nykyinen elämäntilanne, parisuhde, ihmissuhdeverkostot, menetykset, kasvatuskysymykset ja adoptiolapsen erityisyys sekä muut tarpeelliset asiat. Adoptioneuvonnan aikana työstetään hakijoiden mielikuvia lapsesta ja vanhemmuudesta sekä valmiutta yhteydenpitoon lapsen syntymäperheeseen. Hakijoiden kanssa käsitellään myös lapsen oikeutta itseään koskeviin tietoihin ja niiden merkitystä lapsen identiteetin muodostumisessa.
https://www.pelastakaalapset.fi/tyomme-kotimaassa/adoptiot/adoptioneuvo…
Eikä tarvitse käydä kaikenmaailman testeissä sulkemassa kaikkia mahdollisia fyysisiä sairauksia pois. Ihan peruslääkärintarkastuksessa käydään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syynätäänkö potentiaalisilta vanhemmilta muuten kaikki fyysisetkin ongelmat mitkä mahdollisesti jääneet diagnosoimatta? Esim. pitääkö käydä testeissä toteamassa että ei, todennäköisesti en kuole äkilliseen verisyöpään ensi vuonna? Varmaan joku psykologin arvio tuohon prosessiin kuuluu ainakin. Mielestäni jos muutkin terveysasiat painaa, niin pitäisi tutkia saman tien kaikki.
Ei kuulu psykologin arviota vaan käydään ns. adoptioneuvonnassa.
Adoptioneuvonnan alussa arvioidaan hakijoiden edellytyksiä (mm. ikä, sosioekonominen tilanne ja terveys) adoptiovanhemmuuteen. Adoptioneuvonnan aikana käsitellään hakijoiden valmiuksia adoptiolapsen vanhemmuuteen. Keskusteluteemoja ovat hakijoiden motiivit, henkilöhistoria, nykyinen elämäntilanne, parisuhde, ihmissuhdeverkostot, menetykset, kasvatuskysymykset ja adoptiolapsen erityisyys sekä muut tarpeelliset asiat. Adoptioneuvonnan aikana työstetään hakijoiden mielikuvia lapsesta ja vanhemmuudesta sekä valmiutta yhteydenpitoon lapsen syntymäperheeseen. Hakijoiden kanssa käsitellään myös lapsen oikeutta itseään koskeviin tietoihin ja niiden merkitystä lapsen identiteetin muodostumisessa.
https://www.pelastakaalapset.fi/tyomme-kotimaassa/adoptiot/adoptioneuvo…
Eikä tarvitse käydä kaikenmaailman testeissä sulkemassa kaikkia mahdollisia fyysisiä sairauksia pois. Ihan peruslääkärintarkastuksessa käydään.
Lisään: adoptioneuvontaa pitää sosiaalityöntekijä, ei psykologi tai terapeutti.
Korjaan noita antamiani kv adoption lukuja. Viime vuonna 2016 maahan tuli 56 kv adoptoitua Interpedian ja Pelan kautta.
Omani ovat jo niin vanhoja, että en näköjään hahmota enää noita rajusti laskeneita lukuja...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No on kyllä todella outoa silti. Jos haet tietyn alan koulutuspaikkaa, joudut psykologin arvioon. Jos adoptoit lasta, tällaista arviota ei pidetä tarpeellisena, vaikka nimenomaan mt-ongelmaisuus tai taipumus sellaiseen estää automaattisesti adoption? Miksi ihmeessä näin?
Sitä paitsi mielestäni sinä minulle vastannut adoption saanut vaikutat kohtalaisen passiivisaggressiiviselta henkilöltä; "No ymmärsin teksteistäsi, että kuvittelet että niitä adoptiovapaita lapsia kituu pilvin pimein ja joku jää ilman jos et sinä pelasta..." "no kun se sijoituksessa oleva lapsi ei ole adoptiovapaa", joten ihmettelen miksi ihmeessä sinä olet saanut adoptoida lapsen, mutta joku jolla on korkea verenpaine mutta vähemmän kärsimättömät hermot ei saa? En tietenkään sinua tunne, mutta ainakin kirjoituksen perusteella saa vaikutelman, että saat nautintoa kun pääset osoittamaan jollekin täysin tuntemattomalle, miten hölmön väärässä tämä voikaan olla. Voihan toki olla, että ymmärrän täysin väärin kirjoitustyylisi, mutta jos istuisimme kahvilla ja puhuisit tuolla tavalla, ei tuota mielestäni voisi tulkita mitenkään muuten kuin alentuvuutena. Onko sekin kenties yksi adoptiokelpoisuuden vaatimus?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomuuskriisi - jos sellaisesta on kärsinyt - pitää olla työstettynä ennen kuin adoptioluvan saa. Eli se ei sitten enää kuulu koko asiaan. Ja kaikilla adoptoijilla ei sitä lapsettomuustaustaa edes ole.
Ja masennus ON toistuva sairaus. Eli jos ja kun sen on kerran sairastanut, siinä on ihan selkeä lääketieteellinen riski uusia. Ja esimerkiksi synnytyksen jälkeisen masennuksen tapainen tila on ihan riski myös adoptoijilla, kun se vuosikausien stressi lopulta päättyy siihen lapsen saantiin. Eli siinä on ihan selkeä nivelvaihe, jossa masennus saattaa laueta.Miten tätä lapsettomuuskriisiä voi työstää jos terapia estää adoption?
Menee yksityiselle terapiaan, se ei näy missään papereissa eikä siitä kukaan tiedä jos ei itse kerro.
Jos näin on, niin silloinhan adoptiovanhemmilla voi hyvinkin olla aktiivisiakin mt-ongelmia (etenkin jos adoptiokelpoisuuden saadakseen ei tarvitse käydä missään psykologisissa testeissä), ja tärkeämpää onkin että adoptoijalla on tarpeeksi rahaa piilotella sairauttaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole adoptioäiti, mutta vastaan silti. Masennus ja muut psyykkiset ongelmat ovat tutkitusti riskitekijä kiintymyssuhteen muodostumiselle adoptiossa. Adoptiolapsella on aina takanaan menetyksiä eikä lapsella ole ollut varhaisessa lapsuudessa ehjää kiintymyssuhdetta välttämättä yhteenkään ihmiseen. Kiintymyssuhdehäiriöt ovat adoptiolapsilla tavallisia.
Kun adoptiovapaita lapsia on vähemmän kuin adoptiovanhemmiksi haluavia aikuisia, on itsestään selvää, että lapselle etsitään parasta mahdollista perhettä. Ilmeisimmät riskitekijät ovat silloin este adoptiolle.
Vierailija kirjoitti:
En ole adoptioäiti, mutta vastaan silti. Masennus ja muut psyykkiset ongelmat ovat tutkitusti riskitekijä kiintymyssuhteen muodostumiselle adoptiossa. Adoptiolapsella on aina takanaan menetyksiä eikä lapsella ole ollut varhaisessa lapsuudessa ehjää kiintymyssuhdetta välttämättä yhteenkään ihmiseen. Kiintymyssuhdehäiriöt ovat adoptiolapsilla tavallisia.
Kun adoptiovapaita lapsia on vähemmän kuin adoptiovanhemmiksi haluavia aikuisia, on itsestään selvää, että lapselle etsitään parasta mahdollista perhettä. Ilmeisimmät riskitekijät ovat silloin este adoptiolle.
Kiitos asiallisesta vastauksestasi. Tuo on hyvin ymmärrettävää, jos lapsia on niin vähän "vanhempiin" verrattuna. Tällöin ei ole mitään tarvetta siis katsoa niitä kaikkein terveysongelmaisemmattomia pidemmälle adoptiovanhempia etsiessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä tietää. Täytyy sitten toivoa että olemme miehen kanssa sikiävää sorttia. Sinänsä kyllä mielestäni vähän kummallista, että asiassa ollaan näin ehdottomia. Jo lapsettomuuskin (mistä varmaan aika monet adoptiota harkitsevat kärsivät) voi altistaa masennukselle ja luulisi että aika moni adoptoimista harkitseva on paljon todennäköisemmässä asemassa sairastua vaikkapa juuri tuohon masennukseen, kuin joku jolla on traumatausta mutta joka on saanut asiat käsiteltyä terapian kautta. Erityisesti jos adoptoitava lapsi on itsekin perheestä missä on ongelmia, voisi ajatella että yhteyden muodostuminen vanhemman ja lapsen välille jopa helpottuisi, jos vanhempi ymmärtää oman kokemuksen kautta lapsen taustaa.Toisaalta ymmärrän että lapsia tulee suojella, mutta mielestäni olisi paljon järkevämpää jos nämä potentiaalisten vanhempien asiat arvioitaisiin yksilökohtaisesti.
Adoptiolapsella on takanaan jo yksi menetys. Hänelle halutaan turvata uudet, täysin terveet vanhemmat.Adoptioprosessi on todella kuluttava ja kaikki vanhemmuus on välillä raskasta.Siksi.Ja kyllä kaikki ihan yksilöllisesti arvioidaan, mutta terveyskysymykset on sellaisia, että niistä ei tingitä.
Toki ymmärrän tuon, mutta mielestäni on todella omituista että ajatellaan lapselle olevan parempi olla väliaikaisessa elämäntilanteessa perhekodissa tms. sijaiskasvattajalla, kuin että esim. 18 vuoden takainen masennusdiagnoosi toisella vanhemmista olisi niin suuri riskitekijä että jätetään lapselle antamatta mahdollisuus pysyvään kotiin. Puhumattakaan esim. korkeasta verenpaineesta, kuten tuolla ylhäällä joku mainitsi. Kyllähän ikävälillä 15-34 on muitakin todella raskaita elämänvaiheita, luulisi että jos olisi taipumusta toistuvaan masennukseen niin sille olisi tarjoutunut siinä välissä jo monta tilaisuutta. En myöskään ymmärrä miksi adoptioperhettä odottavien lasten (jopa ihan pienten vauvojen jotka tuskin muistavat sitä "yhtä menetystä elämässä" mihin eräs kommentoija viittasi) kohdalla ajatellaan että tuo väliaikainen koti on se parempi vaihtoehto kuin tosi hyvä perhe missä on vaikkapa korkeaa verenpainetta tai teiniajan masennusta - mutta kuitenkaan lapsia ei oteta huostaan omilta ihan aikuisten oikeasti turvallisuutta uhkaavilta vanhemmilta paitsi aivan äärimmäisissä tapauksissa? Mielestäni siinä lapsia asetetaan aika epätasa-arvoiseen asemaan. Toisille kelpaa ideaalivaihtoehtona turvaton koti missä sossu ramppaa välillä tarkistamassa miten asiat sujuu, jos sitäkään. Toisille taas ideaalivaihtoehto on nimenomaan se huostaanotossa pysyminen, kun vaihtoehtona hyvä koti (kukaan tuskin täällä lähtee väittämään, että esimerkiksi korkeasta verenpaineesta kärsivä isä tekisi kodista huonon).Mutta ihan uteliaisuudesta vielä niille, jotka täällä ovat adoptioprosessia käyneet läpi, syynäävätkö auktoriteetit myös esim. potentiaaliset isovanhemmat ja muun tuttavapiirin läpi adoptiokelpoisuutta harkitessaan? Onko sillä esim merkitystä onko vaikkapa etäinen isovanhempi mt-ongelmainen tai alkkis?Haluaisin kovasti tietää että keille ihmeen ihmisille täällä Suomessa lapsia edes annetaan adoptioon, koska en itse ainakaan ole ikinä tavannut ketään joka olisi sekä fyysisesti että mieleltään aivan täysin 100% terve.
No ei siellä kukaan lapsi sen takia joudu odottelemaan sekuntiakaan, että ei löydy adoptiokotia, jos se masennustaustainen raakataan. Hakijoita on sadoin (tuhansin?) verroin enemmän kuin lapsia.Sukulaisia ei meidän aikana syynätty. En tiedä mikä se nykytilanne on.
Miksi sitten lapsia ylipäätään pidetään jossain sijaiskasvatuksessa tai laitoksissa, jos ottajia on niin paljon että lapsen voisi suoraan kiikuttaa vanhasta kodista uuteen?
Sinä sekoitat nyt iloisesti käsitteitä. Huostaanotetut lapset eivät ole sama asia kuin "adoptiovapaat lapset".
Suomessa tietääkseni adoptoidaan kotimaan adoptiossa noin 15 lasta vuodessa.
Kv adoptioiden nykylukuja en tiedä , mutta olisikohan 100-200 vuodessa ja heistähän sitten "kilpailevat" kaikki muutkin maat, ei vain Suomen hakijat.Juu, se voi olla että sekoitan, eivät ole tuttuja noiden paikkojen toiminta.
Tunnen vain yhden sijaisvanhempana toimivan, ja olen vain ihmetellyt sitä miksi lasta pidetään sellaisessa elämäntilanteessa että asuu tämän tuttavani luona mutta joutuu sitten vuodesta toiseen valvotusti hillumaan joka viikko huumeita käyttävän, pahoinpitelyä harrastavan perheensä kanssa. Mielestäni parempi vaihtoehto tuossa olisi kyllä se että lapsi pääsisi adoptioon, mielellään tälle tutulleni, jolla on kaikki vanhemman velvollisuudet mutta ei mitään oikeuksia. Tämän vuoksi ihmettelen että miksi pidetään lapsia epäsuotuisissa tilanteissa jos muitakin vaihtoehtoja olisi.Kuulostaa muuten epäilyttävän alhaiselta tuo ulkomaan adoptioluku. Uskoisin tuon supertarkan syynin olevan syyllinen siihen, että joistain maista saa sitten rahalla ostettua lapsia jos ei virallisia reittejä saa.
No kun se sijoituksessa oleva lapsi ei ole "adoptiovapaa", vaan sijoituksessa.
Ja mitään kiertoreittejä lasten ostamiseen mistään ei Suomessa ole. Täällä toimii kaksi adoptiopalvelunantajaa, Interpedia ja Pela, jotka tutkii huolella ne kohdemaansa ja sitä kautta adoptoidaan jos adoptoidaan.
Adoptiossa lapsen etu on aina etusijalla ja siksi sen seulan pitää olla tarkka.
En ymmärrä logiikkaasi. Mitään kiertoreittejäkö lasten ostamiseen mistään ei Suomessa ole, koska on kaksi virallista adoptiopalvelunantajaa? Eihän se, että täällä on kaksi virallista adoptioauktoriteettia estä laitonta adoptiokauppaa millään tavalla. Nuo kun ovat niitä virallisia tahoja, ja lisäksi on ne epäviralliset, laittomat tahot, joihin noilla virallisilla tahoilla ei ole mitään valtaa, laittomia kun ovat.
En näe mitään estettä sille, että nainen joka haluaa adoptoida mutta joka ei saa lasta virallisia tahoja pitkin, muuttaisi pariksi vuodeksi esim. Kiinaan, adoptoisi siellä laittomasti lapsen jolle väärennetään paperit ja vaikkapa väärennetty avioliittotodistus paikallisen miehen kanssa, ja tulisi takaisin Suomeen väittäen lapsen olevan tämän biologinen lapsi kiinalaisen ex-miehen kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä tietää. Täytyy sitten toivoa että olemme miehen kanssa sikiävää sorttia. Sinänsä kyllä mielestäni vähän kummallista, että asiassa ollaan näin ehdottomia. Jo lapsettomuuskin (mistä varmaan aika monet adoptiota harkitsevat kärsivät) voi altistaa masennukselle ja luulisi että aika moni adoptoimista harkitseva on paljon todennäköisemmässä asemassa sairastua vaikkapa juuri tuohon masennukseen, kuin joku jolla on traumatausta mutta joka on saanut asiat käsiteltyä terapian kautta. Erityisesti jos adoptoitava lapsi on itsekin perheestä missä on ongelmia, voisi ajatella että yhteyden muodostuminen vanhemman ja lapsen välille jopa helpottuisi, jos vanhempi ymmärtää oman kokemuksen kautta lapsen taustaa.Toisaalta ymmärrän että lapsia tulee suojella, mutta mielestäni olisi paljon järkevämpää jos nämä potentiaalisten vanhempien asiat arvioitaisiin yksilökohtaisesti.
Adoptiolapsella on takanaan jo yksi menetys. Hänelle halutaan turvata uudet, täysin terveet vanhemmat.Adoptioprosessi on todella kuluttava ja kaikki vanhemmuus on välillä raskasta.Siksi.Ja kyllä kaikki ihan yksilöllisesti arvioidaan, mutta terveyskysymykset on sellaisia, että niistä ei tingitä.
Toki ymmärrän tuon, mutta mielestäni on todella omituista että ajatellaan lapselle olevan parempi olla väliaikaisessa elämäntilanteessa perhekodissa tms. sijaiskasvattajalla, kuin että esim. 18 vuoden takainen masennusdiagnoosi toisella vanhemmista olisi niin suuri riskitekijä että jätetään lapselle antamatta mahdollisuus pysyvään kotiin. Puhumattakaan esim. korkeasta verenpaineesta, kuten tuolla ylhäällä joku mainitsi. Kyllähän ikävälillä 15-34 on muitakin todella raskaita elämänvaiheita, luulisi että jos olisi taipumusta toistuvaan masennukseen niin sille olisi tarjoutunut siinä välissä jo monta tilaisuutta. En myöskään ymmärrä miksi adoptioperhettä odottavien lasten (jopa ihan pienten vauvojen jotka tuskin muistavat sitä "yhtä menetystä elämässä" mihin eräs kommentoija viittasi) kohdalla ajatellaan että tuo väliaikainen koti on se parempi vaihtoehto kuin tosi hyvä perhe missä on vaikkapa korkeaa verenpainetta tai teiniajan masennusta - mutta kuitenkaan lapsia ei oteta huostaan omilta ihan aikuisten oikeasti turvallisuutta uhkaavilta vanhemmilta paitsi aivan äärimmäisissä tapauksissa? Mielestäni siinä lapsia asetetaan aika epätasa-arvoiseen asemaan. Toisille kelpaa ideaalivaihtoehtona turvaton koti missä sossu ramppaa välillä tarkistamassa miten asiat sujuu, jos sitäkään. Toisille taas ideaalivaihtoehto on nimenomaan se huostaanotossa pysyminen, kun vaihtoehtona hyvä koti (kukaan tuskin täällä lähtee väittämään, että esimerkiksi korkeasta verenpaineesta kärsivä isä tekisi kodista huonon).Mutta ihan uteliaisuudesta vielä niille, jotka täällä ovat adoptioprosessia käyneet läpi, syynäävätkö auktoriteetit myös esim. potentiaaliset isovanhemmat ja muun tuttavapiirin läpi adoptiokelpoisuutta harkitessaan? Onko sillä esim merkitystä onko vaikkapa etäinen isovanhempi mt-ongelmainen tai alkkis?Haluaisin kovasti tietää että keille ihmeen ihmisille täällä Suomessa lapsia edes annetaan adoptioon, koska en itse ainakaan ole ikinä tavannut ketään joka olisi sekä fyysisesti että mieleltään aivan täysin 100% terve.
No ei siellä kukaan lapsi sen takia joudu odottelemaan sekuntiakaan, että ei löydy adoptiokotia, jos se masennustaustainen raakataan. Hakijoita on sadoin (tuhansin?) verroin enemmän kuin lapsia.Sukulaisia ei meidän aikana syynätty. En tiedä mikä se nykytilanne on.
Miksi sitten lapsia ylipäätään pidetään jossain sijaiskasvatuksessa tai laitoksissa, jos ottajia on niin paljon että lapsen voisi suoraan kiikuttaa vanhasta kodista uuteen?
Sinä sekoitat nyt iloisesti käsitteitä. Huostaanotetut lapset eivät ole sama asia kuin "adoptiovapaat lapset".Suomessa tietääkseni adoptoidaan kotimaan adoptiossa noin 15 lasta vuodessa.Kv adoptioiden nykylukuja en tiedä , mutta olisikohan 100-200 vuodessa ja heistähän sitten "kilpailevat" kaikki muutkin maat, ei vain Suomen hakijat.
Juu, se voi olla että sekoitan, eivät ole tuttuja noiden paikkojen toiminta.Tunnen vain yhden sijaisvanhempana toimivan, ja olen vain ihmetellyt sitä miksi lasta pidetään sellaisessa elämäntilanteessa että asuu tämän tuttavani luona mutta joutuu sitten vuodesta toiseen valvotusti hillumaan joka viikko huumeita käyttävän, pahoinpitelyä harrastavan perheensä kanssa. Mielestäni parempi vaihtoehto tuossa olisi kyllä se että lapsi pääsisi adoptioon, mielellään tälle tutulleni, jolla on kaikki vanhemman velvollisuudet mutta ei mitään oikeuksia. Tämän vuoksi ihmettelen että miksi pidetään lapsia epäsuotuisissa tilanteissa jos muitakin vaihtoehtoja olisi.
Kuulostaa muuten epäilyttävän alhaiselta tuo ulkomaan adoptioluku. Uskoisin tuon supertarkan syynin olevan syyllinen siihen, että joistain maista saa sitten rahalla ostettua lapsia jos ei virallisia reittejä saa.No kun se sijoituksessa oleva lapsi ei ole "adoptiovapaa", vaan sijoituksessa.
Ja mitään kiertoreittejä lasten ostamiseen mistään ei Suomessa ole. Täällä toimii kaksi adoptiopalvelunantajaa, Interpedia ja Pela, jotka tutkii huolella ne kohdemaansa ja sitä kautta adoptoidaan jos adoptoidaan.
Adoptiossa lapsen etu on aina etusijalla ja siksi sen seulan pitää olla tarkka.En ymmärrä logiikkaasi. Mitään kiertoreittejäkö lasten ostamiseen mistään ei Suomessa ole, koska on kaksi virallista adoptiopalvelunantajaa? Eihän se, että täällä on kaksi virallista adoptioauktoriteettia estä laitonta adoptiokauppaa millään tavalla. Nuo kun ovat niitä virallisia tahoja, ja lisäksi on ne epäviralliset, laittomat tahot, joihin noilla virallisilla tahoilla ei ole mitään valtaa, laittomia kun ovat.
En näe mitään estettä sille, että nainen joka haluaa adoptoida mutta joka ei saa lasta virallisia tahoja pitkin, muuttaisi pariksi vuodeksi esim. Kiinaan, adoptoisi siellä laittomasti lapsen jolle väärennetään paperit ja vaikkapa väärennetty avioliittotodistus paikallisen miehen kanssa, ja tulisi takaisin Suomeen väittäen lapsen olevan tämän biologinen lapsi kiinalaisen ex-miehen kanssa?
No se ei onnistu.
Näin se nyt vaan on.
Anteeksi jos kuulostan kärsimättömältä, mutta tajuatko miten paljon näitä kummallisia käsityksiä saa oikoa?
Ap:lle vastauksena: masennustausta estää adoption, huostaanotettu on eri asia kuin adoptiovapaa ja kiertoteitä ohi palvelunantajoen ei ole.
Tässä lyhyesti faktat. Sitten voi ihan vapaasti jankata vaikka kuinka, mutta faktat on silti näm. Olkaa hyvät!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole adoptioäiti, mutta vastaan silti. Masennus ja muut psyykkiset ongelmat ovat tutkitusti riskitekijä kiintymyssuhteen muodostumiselle adoptiossa. Adoptiolapsella on aina takanaan menetyksiä eikä lapsella ole ollut varhaisessa lapsuudessa ehjää kiintymyssuhdetta välttämättä yhteenkään ihmiseen. Kiintymyssuhdehäiriöt ovat adoptiolapsilla tavallisia.
Kun adoptiovapaita lapsia on vähemmän kuin adoptiovanhemmiksi haluavia aikuisia, on itsestään selvää, että lapselle etsitään parasta mahdollista perhettä. Ilmeisimmät riskitekijät ovat silloin este adoptiolle.Kiitos asiallisesta vastauksestasi. Tuo on hyvin ymmärrettävää, jos lapsia on niin vähän "vanhempiin" verrattuna. Tällöin ei ole mitään tarvetta siis katsoa niitä kaikkein terveysongelmaisemmattomia pidemmälle adoptiovanhempia etsiessä.
Lain mukaan kaikilla on oikeus adoptioneuvontaan eli terveysongelmaisetkin voi tahkota halutessaan sen vuoden neuvonnan. Hanke tyssää sitten adoptiolautakuntqan, koska se ei anna lupaa.
Vierailija kirjoitti:
Uskoisin että haittaa. Meillä haittasi jo miehen korkea verenpaine.
Ja sitten vielä lapsettomuudesta kärsiville nässyttetään joka paikassa sitä "miksette adoptoi?!"'-mantraa :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskoisin että haittaa. Meillä haittasi jo miehen korkea verenpaine.
Ja sitten vielä lapsettomuudesta kärsiville nässyttetään joka paikassa sitä "miksette adoptoi?!"'-mantraa :D
Niinpä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä tietää. Täytyy sitten toivoa että olemme miehen kanssa sikiävää sorttia. Sinänsä kyllä mielestäni vähän kummallista, että asiassa ollaan näin ehdottomia. Jo lapsettomuuskin (mistä varmaan aika monet adoptiota harkitsevat kärsivät) voi altistaa masennukselle ja luulisi että aika moni adoptoimista harkitseva on paljon todennäköisemmässä asemassa sairastua vaikkapa juuri tuohon masennukseen, kuin joku jolla on traumatausta mutta joka on saanut asiat käsiteltyä terapian kautta. Erityisesti jos adoptoitava lapsi on itsekin perheestä missä on ongelmia, voisi ajatella että yhteyden muodostuminen vanhemman ja lapsen välille jopa helpottuisi, jos vanhempi ymmärtää oman kokemuksen kautta lapsen taustaa.Toisaalta ymmärrän että lapsia tulee suojella, mutta mielestäni olisi paljon järkevämpää jos nämä potentiaalisten vanhempien asiat arvioitaisiin yksilökohtaisesti.
Adoptiolapsella on takanaan jo yksi menetys. Hänelle halutaan turvata uudet, täysin terveet vanhemmat.Adoptioprosessi on todella kuluttava ja kaikki vanhemmuus on välillä raskasta.Siksi.Ja kyllä kaikki ihan yksilöllisesti arvioidaan, mutta terveyskysymykset on sellaisia, että niistä ei tingitä.
Toki ymmärrän tuon, mutta mielestäni on todella omituista että ajatellaan lapselle olevan parempi olla väliaikaisessa elämäntilanteessa perhekodissa tms. sijaiskasvattajalla, kuin että esim. 18 vuoden takainen masennusdiagnoosi toisella vanhemmista olisi niin suuri riskitekijä että jätetään lapselle antamatta mahdollisuus pysyvään kotiin. Puhumattakaan esim. korkeasta verenpaineesta, kuten tuolla ylhäällä joku mainitsi. Kyllähän ikävälillä 15-34 on muitakin todella raskaita elämänvaiheita, luulisi että jos olisi taipumusta toistuvaan masennukseen niin sille olisi tarjoutunut siinä välissä jo monta tilaisuutta. En myöskään ymmärrä miksi adoptioperhettä odottavien lasten (jopa ihan pienten vauvojen jotka tuskin muistavat sitä "yhtä menetystä elämässä" mihin eräs kommentoija viittasi) kohdalla ajatellaan että tuo väliaikainen koti on se parempi vaihtoehto kuin tosi hyvä perhe missä on vaikkapa korkeaa verenpainetta tai teiniajan masennusta - mutta kuitenkaan lapsia ei oteta huostaan omilta ihan aikuisten oikeasti turvallisuutta uhkaavilta vanhemmilta paitsi aivan äärimmäisissä tapauksissa? Mielestäni siinä lapsia asetetaan aika epätasa-arvoiseen asemaan. Toisille kelpaa ideaalivaihtoehtona turvaton koti missä sossu ramppaa välillä tarkistamassa miten asiat sujuu, jos sitäkään. Toisille taas ideaalivaihtoehto on nimenomaan se huostaanotossa pysyminen, kun vaihtoehtona hyvä koti (kukaan tuskin täällä lähtee väittämään, että esimerkiksi korkeasta verenpaineesta kärsivä isä tekisi kodista huonon).Mutta ihan uteliaisuudesta vielä niille, jotka täällä ovat adoptioprosessia käyneet läpi, syynäävätkö auktoriteetit myös esim. potentiaaliset isovanhemmat ja muun tuttavapiirin läpi adoptiokelpoisuutta harkitessaan? Onko sillä esim merkitystä onko vaikkapa etäinen isovanhempi mt-ongelmainen tai alkkis?Haluaisin kovasti tietää että keille ihmeen ihmisille täällä Suomessa lapsia edes annetaan adoptioon, koska en itse ainakaan ole ikinä tavannut ketään joka olisi sekä fyysisesti että mieleltään aivan täysin 100% terve.
No ei siellä kukaan lapsi sen takia joudu odottelemaan sekuntiakaan, että ei löydy adoptiokotia, jos se masennustaustainen raakataan. Hakijoita on sadoin (tuhansin?) verroin enemmän kuin lapsia.Sukulaisia ei meidän aikana syynätty. En tiedä mikä se nykytilanne on.
Miksi sitten lapsia ylipäätään pidetään jossain sijaiskasvatuksessa tai laitoksissa, jos ottajia on niin paljon että lapsen voisi suoraan kiikuttaa vanhasta kodista uuteen?
Sinä sekoitat nyt iloisesti käsitteitä. Huostaanotetut lapset eivät ole sama asia kuin "adoptiovapaat lapset".Suomessa tietääkseni adoptoidaan kotimaan adoptiossa noin 15 lasta vuodessa.Kv adoptioiden nykylukuja en tiedä , mutta olisikohan 100-200 vuodessa ja heistähän sitten "kilpailevat" kaikki muutkin maat, ei vain Suomen hakijat.
Juu, se voi olla että sekoitan, eivät ole tuttuja noiden paikkojen toiminta.Tunnen vain yhden sijaisvanhempana toimivan, ja olen vain ihmetellyt sitä miksi lasta pidetään sellaisessa elämäntilanteessa että asuu tämän tuttavani luona mutta joutuu sitten vuodesta toiseen valvotusti hillumaan joka viikko huumeita käyttävän, pahoinpitelyä harrastavan perheensä kanssa. Mielestäni parempi vaihtoehto tuossa olisi kyllä se että lapsi pääsisi adoptioon, mielellään tälle tutulleni, jolla on kaikki vanhemman velvollisuudet mutta ei mitään oikeuksia. Tämän vuoksi ihmettelen että miksi pidetään lapsia epäsuotuisissa tilanteissa jos muitakin vaihtoehtoja olisi.
Kuulostaa muuten epäilyttävän alhaiselta tuo ulkomaan adoptioluku. Uskoisin tuon supertarkan syynin olevan syyllinen siihen, että joistain maista saa sitten rahalla ostettua lapsia jos ei virallisia reittejä saa.
No kun se sijoituksessa oleva lapsi ei ole "adoptiovapaa", vaan sijoituksessa.
Ja mitään kiertoreittejä lasten ostamiseen mistään ei Suomessa ole. Täällä toimii kaksi adoptiopalvelunantajaa, Interpedia ja Pela, jotka tutkii huolella ne kohdemaansa ja sitä kautta adoptoidaan jos adoptoidaan.
Adoptiossa lapsen etu on aina etusijalla ja siksi sen seulan pitää olla tarkka.En ymmärrä logiikkaasi. Mitään kiertoreittejäkö lasten ostamiseen mistään ei Suomessa ole, koska on kaksi virallista adoptiopalvelunantajaa? Eihän se, että täällä on kaksi virallista adoptioauktoriteettia estä laitonta adoptiokauppaa millään tavalla. Nuo kun ovat niitä virallisia tahoja, ja lisäksi on ne epäviralliset, laittomat tahot, joihin noilla virallisilla tahoilla ei ole mitään valtaa, laittomia kun ovat.
En näe mitään estettä sille, että nainen joka haluaa adoptoida mutta joka ei saa lasta virallisia tahoja pitkin, muuttaisi pariksi vuodeksi esim. Kiinaan, adoptoisi siellä laittomasti lapsen jolle väärennetään paperit ja vaikkapa väärennetty avioliittotodistus paikallisen miehen kanssa, ja tulisi takaisin Suomeen väittäen lapsen olevan tämän biologinen lapsi kiinalaisen ex-miehen kanssa?No se ei onnistu.
Näin se nyt vaan on.
Anteeksi jos kuulostan kärsimättömältä, mutta tajuatko miten paljon näitä kummallisia käsityksiä saa oikoa?
Ap:lle vastauksena: masennustausta estää adoption, huostaanotettu on eri asia kuin adoptiovapaa ja kiertoteitä ohi palvelunantajoen ei ole.
Tässä lyhyesti faktat. Sitten voi ihan vapaasti jankata vaikka kuinka, mutta faktat on silti näm. Olkaa hyvät!
Haluaisitko perustella miten muka ei ole olemassa kiertoteitä ohi virallisten tahojen? Siis väitätkö ihan tosissasi että laitonta adoptiokauppaa ei ole olemassa?
Tiedän että huostaanotettu on eri asia kuin adoptiovapaa. En selittänyt itseäni tarpeeksi hyvin aiemmin, mutta yritin kysymykselläni tuoda esiin sen, että en ymmärrä miksi joidenkin lapsien annetaan olla huostaanotossa tai lastenkodeissa vuosikausia, ja jotkut pääsevät adoptoitaviksi kiiltokuvaperheisiin. Sinä voit sitä sanoa jankkaamiseksi, mutta itse en lainkaan mielestäni ole tässä jankannut siitä, olisiko minulla mt-taustaisella oikeutta lapsen adoptioon. Sen sijaan olen ihmetellyt miksi koko systeemi toimii siten kun toimii, vaikka täällä on paljon lapsia joille olisi eduksi päästä kokonaan uuteen perheeseen, vaikka sitten sellaiseen missä on jotain terveysongelmia (normaaleissa rajoissa). Lastenkodeistahan on ollut lähiaikoina juttua mediassa, on tuotu esiin miten vahingollinen tuo systeemi on ollut monille sen piiriin joutuneelle lapselle. Oman perheen ongelmat ovat yleensä tuollaisissa pitkäaikaisissa lastenkotisijoituksissa sitä laatua, että lapsen takaisinsijoittaminen kotiin on realistisesti ajateltuna haave vain, mutta jättää lapsen koko nuoruusajaksi systeemin piiriin.
Uskoisin kirjoitustyylistäsi sinun olevan tuo sama joka on tuolla aiemminkin passiivisaggressiivisesti kirjoitellut. En tiedä miksi sinulla on niin suuri tarve korostaa itseäsi tätä kautta. Kirjoitustyylisi ei ole kovin asiallista. Jos olet tosiaan adoptiovanhempi, olen vähän huolissani siitä, onko vanhemmuus ollut sinulle niin rankkaa että tämä on ainoa keinosi purkaa huonoa oloasi. Jos luet omaa tekstiäsi kriittisesti, varmasti itsekin huomaat että tuo ei ole millään tavalla rakentavaa. Tekstisi ydinsanoma on "minä olen oikeassa, mikset jo ole hiljaa ja lakkaa jankkaamasta". Onko tuo myös kasvatuksellinen tyylisi? Mikä ajaa sinut käyttäytymään näin?
Jos sinua ärsyttää se mitä kirjoitan, ja jos kysyn mielestäsi typeriä kysymyksiä, miksi et vain lakkaa kommentoimasta sen sijaan että tulet itse jankkaamaan? Minä en ole koittanut missään vaiheessa väittää että minulla ehdottomasti pitäisi olla oikeus adoptioon, jos sellaista ei kerran ole. Mutta olen kyllä ihmetellyt millä perusteella nuo säännöt on tehty, jos niissä on niin paljon aukkoja. Ja miksei ongelmaperheissä kasvavia lapsia harkittaisi adoptioon vaihtoehtona laitostumiselle.
Kaikki mahdolliset terveyskysymykset syynätään moneen kertaan ja Suomessa on omia vaatimuksia ja kohdemaissa kussakin omia. Ja prosessin aikana niitä terveystietoja toimitetaan moneen kertaan.