Miltä sosiaalinen kanssakäyminen tuntuu Aspergeria potevista?

Vierailija kirjoitti:

Oma ongelma on ollut lapsuudesta lähtien sosiaalinen taitamattomuus, en osaa olla ihmisten kanssa luonnollisesti vaan mieluiten hengaan kirjojen, luonnon ja eläinten kanssa. Ujo en varsinaisesti ole, mutta herkkä ja introvertti kylläkin. Töissä pärjään jotenkin, kun juttelen työasioista ja ihan lähimpien kanssa voin olla tällainen outo ihan rauhassa. Kesti puolet elämästä tämä tajuta, että ongelma tosiaan pysyvä enkä siitä voi opetella pois. Usein musta ei erityisemmin pidetä, mutta siihenkin olen jo tottunut. Joskus harmittaa tämä erakoituminen, mutta minkäs teet, kun ihmisten väliset sosiaaliset kuviot ei aukene!

Jatkuu...ja sosiaaliset tilanteet tuntuu musta ihan täydeltä kaaokselta, joista vaan yritän selvitä hengissä. Väsyttää ja tulen ärtyneeksi, koska en pääse samalle aaltopituudelle muiden kanssa. Rankkaa.

Nielevät valheellisen toiminnan eli ilmeisesti juuri kyky ymmärtää vivahteita ilmenee noin. Eivät siis tajua pelejä ja manipulointia. Helppoja uhreja siis.

Vierailija kirjoitti:

Uuvuttavalta, ennen kaikkea uuvuttavalta. Tarvitsen paljon aikaa palautumiseen.

Minun on usein vaikea keksiä puhuttavaa, jos ei ole selkeää aihetta (esim. joku työjuttu) mistä puhua. Jos tiedän mistä puhua, keskustelen kyllä sujuvasti. Koska en osaa olla keskustelussa aloitteellinen tai aina keksi puhuttavaa, jään helposti yksin. Tosin, tiedän että minussa on muutenkin kaikkea pientä outoa mikä saa jotkut karttelemaan, esimerkiksi vähäilmeisyys ja se etten pahemmin ota katsekontaktia. En myöskään kaipaa seuraa, enkä siis huomaa useinkaan hakeutua toisten luokse oma-aloitteisesti vaikka sitä odotettaisiinkin.

En pelaa sosiaalisia pelejä, enkä aina huomaa jos muut pelaavat, paitsi ehkä myöhemmin. Minusta ne ovat typeriä. Minulla ei ole erityistä tarvetta miellyttää muita, enkä osaa nuoleskella vaikka siitä olisi hyötyäkin.

En myöskään valehtele. Jos kysyt jotakin oletan automaattisesti että haluat rehellisen vastauksen.

En aina tunnista toisten tunteita, etenkin jos ne ovat jotenkin "epäloogisia". Vaikea selittää. 

Niin, ja ymmärrän oikein hyvin sarkasmia, huumoria (vaikka esimerkiksi ilkeät vitsit eivät naurata minua) ja piilovittuilua. 

Asperger ei ole sairaus eikä sitä "podeta". Se on erilaisuutta joka näyttäytyy ongelmana pitkälti siksikin että as-henkilöt ovat vähemmistöä maailmassa joka on tehty enemmistön ehdoilla. Huonojen puolien vastapainona on paljon hyvää. Esimerkiksi, jos en olisi asperger, minulla tuskin olisi myöskään erityislahjakkuuksiani. Jos aistini olisivat tylsemmät, en ehkä kärsisi tietyistä asioista mutta en myöskään pystyisi nauttimaan toisista asioista. Itse määrittelen itseäni mieluummin vahvuuksieni kuin ongelmieni kautta, vaikka ongelmat toki tekevätkin sen että tarvitsen tukea joissain asioissa jotka ovat muille helppoja.

...mutta niinpä ne muut sitten tarvitsevat minun apuani sellaisissa asioissa jotka ovat minulle helppoja, joten yleensä minusta tuntuu siltä että tasoissa ollaan, erilaisia vain.[/quote Ihan kuin olisin tämän itse kirjoittanut! On siis muitakin samanlaisia, jee 😊

Mäkään en ole koskaan tajunnut. Kuulostaa ihan normilta minusta!

Minä nauttisin kaikista eniten sellaisista puheenvuororingeistä joissain tunnelmallisessa kabinetissa jossa keskustellaan asioista eikä juoruta toisista ihmisistä. Enintään 5 henkilöä. Kaikki muu on raskasta.

Raskaalta pakkopullalta, koska assi ei ymmärrä juurikaan rivien välistä -viestejä ja monitulkintaista viestintää. Moni assi siksi tykkää mieluummin kommunikoida netissä. On vain yksi viestintäkanava tulkittavana.

Sellaiset ihmiset ovat kuulemma mukavia, jotka tuntee oikein hyvin. Niin hyvin, että voi olla oma itsensä, eikä toinen ihmettele, miksi toinen välillä heiluttelee käsiään ja on poissaoleva. Ihminen, jonka kanssa voi olla välillä hiljaakin.

Ujous ja herkkyys ovat asia erikseen. Toki assikin voi olla ujo, monet ovat. Eivät kaikki. Ja herkkyys.... assit eivät ole epäempaattisia, mutta tuntevat empatiaa ja ilmaisevat sitä eri lailla. He myös vaistoavat joitain asioita herkästi, toisia taas eivät vaikka päähän lekalla löisi. En siten nyt menisi sanomaan asseja oikeastaan herkiksi.

Assin äiti ja vertaistukihenkilö, itse NT

Olen aina miettinyt, kun kaksi assi-kaveria ovat kertoneet, että heillä on "empatiataidoissa ongelmia" - mitä se oikeastaan tarkoittaa? Millaista heidän myötätunto sitten on? En ole viitsinyt udella. Onko tuo yleinen piirre asseilla?

Eivät tunne empatiaa.

En tunnista sarkastista äänensävyä. Jos joku toteaa, että "kiva paita", otan sen automaattisesti kehuna, vaikka kommentti tulisi vihamieheltäni. Vasta myöhemmin oivallan.

Kaikki on minulle mahdollisuuksien rajoissa. Siis aivan kaikki. En osaa sitoutua rooleihin, esim. oppilaan rooli koulussa, vaan saatoin puhua vihjailevasti jopa hyvin tuntemilleni opettajille.

Minulla on ns. lievä-asperger eli pystyn toimimaan ihmisten kanssa, mutta minua pidetään etäisenä, outolintuna, erikoisena, hiljaisena ja kaikkena muuna ei niin mairittelevana. Monet ovat kokeneet, että minuun on vaikea saada kontaktia ja olen itsekin samaa mieltä, toimin ryhmissä varsinkin huonosti paitsi, jos on jokin selkeä missio esim. koulussa ryhmätöissä otin nopeasti sen johtaja-roolin, koska aivoni toimivat siten, että näen kaiken silmieni edessä valmiina, joten minun on helppo ohjailla muitakin ''tee näin niin tästä tulee tälläinen''. Olen myös hyvin älykäs, josta usein kärsin, koska en kestä ns. tyhmiä ihmisiä ollenkaan. Varsinkin monen mielestä hauskat vitsit eivät minua naurata ollenkaan vaan tykkään keskustella vakavasti ja aiheesta, olenkin kova lukemaan ja katsomaan dokumentteja, joista ahmin kaiken tiedon, muistini on todella hyvä. Poikaystäväni aina sanoo, että kun minulta kysyy jotain esim. vaikka milloin joku sota oli niin silloin oikein herään henkiin ja kerron mielelläni kaiken, mutta sitten taas ''kaunis päivä tänään'' jutut eivät minulta luonnistu, menen omaan kuoreeni ja olen omissa maailmoissani, kunnes jokin minut sieltä taas herättää. Onneksi poikaystäväni ymmärtää minun outouksiani ja puolusteleekin minua muille, varsinkin hänen perheensä pitää minua hyvin vaikeasti lähestyttävänä, mutta ei voi mitään, en ole täällä maailmassa heitä varten.

Olen kova analysoimaan myös kaikkea ja harvinaisesti poiketen muista aspergeista, olen todella hyvä ihmistuntija, varsinkin negatiiviset piirteet huomaan muita paljon herkemmin. Olenkin ensimmäisenä se, joka kertoo, että tyypissä on jotain hämärää enkä luota häneen. Lähes 100% olen ollut oikeassa. Varmasti liittyy siihen, että olen kiinnostunut psykologiasta, ihmismielen toiminnasta ja opettelin jossain vaiheessa tunnistamaan kasvoista miltä ihminen näyttää kun esim. valehtelee. Että sellaista, ei ole aina hauska olla se joka ilmoittaa, että uusi tyyppi on epäilyttävä, ei nosta omia mukavuus pisteitä.

Työelämässä olen muuten toimistotyössä, jossa suurimman osan päivästä olen yksin tai kaksin jonkun kanssa. Kahdestaan osaan puhua paremmin, kokouksissa istun hiljaa. Minua kuitenkin pidetään luotettavana, ahkerana ja fiksuna ja minut on opittu jättämään istumaan hiljaa eikä kauheasti kukaan häiritse, onneksi olen löytänyt työpaikan, jossa minut hyväksytään. Isäni on myös asperger ja olemme samassa paikassa töissä.

Toivottavasti tästä sai edes jotain kuvaa miten minä pärjään aspergin kanssa. Olen oppinut sen itsessäni hyväksymään.

T. N25, asperger todettu 18-vuotiaana

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ns. lievä-asperger eli pystyn toimimaan ihmisten kanssa, mutta minua pidetään etäisenä, outolintuna, erikoisena, hiljaisena ja kaikkena muuna ei niin mairittelevana. Monet ovat kokeneet, että minuun on vaikea saada kontaktia ja olen itsekin samaa mieltä, toimin ryhmissä varsinkin huonosti paitsi, jos on jokin selkeä missio esim. koulussa ryhmätöissä otin nopeasti sen johtaja-roolin, koska aivoni toimivat siten, että näen kaiken silmieni edessä valmiina, joten minun on helppo ohjailla muitakin ''tee näin niin tästä tulee tälläinen''. Olen myös hyvin älykäs, josta usein kärsin, koska en kestä ns. tyhmiä ihmisiä ollenkaan. Varsinkin monen mielestä hauskat vitsit eivät minua naurata ollenkaan vaan tykkään keskustella vakavasti ja aiheesta, olenkin kova lukemaan ja katsomaan dokumentteja, joista ahmin kaiken tiedon, muistini on todella hyvä. Poikaystäväni aina sanoo, että kun minulta kysyy jotain esim. vaikka milloin joku sota oli niin silloin oikein herään henkiin ja kerron mielelläni kaiken, mutta sitten taas ''kaunis päivä tänään'' jutut eivät minulta luonnistu, menen omaan kuoreeni ja olen omissa maailmoissani, kunnes jokin minut sieltä taas herättää. Onneksi poikaystäväni ymmärtää minun outouksiani ja puolusteleekin minua muille, varsinkin hänen perheensä pitää minua hyvin vaikeasti lähestyttävänä, mutta ei voi mitään, en ole täällä maailmassa heitä varten.

Olen kova analysoimaan myös kaikkea ja harvinaisesti poiketen muista aspergeista, olen todella hyvä ihmistuntija, varsinkin negatiiviset piirteet huomaan muita paljon herkemmin. Olenkin ensimmäisenä se, joka kertoo, että tyypissä on jotain hämärää enkä luota häneen. Lähes 100% olen ollut oikeassa. Varmasti liittyy siihen, että olen kiinnostunut psykologiasta, ihmismielen toiminnasta ja opettelin jossain vaiheessa tunnistamaan kasvoista miltä ihminen näyttää kun esim. valehtelee. Että sellaista, ei ole aina hauska olla se joka ilmoittaa, että uusi tyyppi on epäilyttävä, ei nosta omia mukavuus pisteitä.

Työelämässä olen muuten toimistotyössä, jossa suurimman osan päivästä olen yksin tai kaksin jonkun kanssa. Kahdestaan osaan puhua paremmin, kokouksissa istun hiljaa. Minua kuitenkin pidetään luotettavana, ahkerana ja fiksuna ja minut on opittu jättämään istumaan hiljaa eikä kauheasti kukaan häiritse, onneksi olen löytänyt työpaikan, jossa minut hyväksytään. Isäni on myös asperger ja olemme samassa paikassa töissä.

Toivottavasti tästä sai edes jotain kuvaa miten minä pärjään aspergin kanssa. Olen oppinut sen itsessäni hyväksymään.

T. N25, asperger todettu 18-vuotiaana

Voisin lisätä vielä etten aivan kammottavalta tylsimykseltä kuulosta, että kun minut oppii tuntemaan, minusta pidetään hyvin paljon ja minulla on myös huumorintajua, jonka vain harvat ja valitut saavat nähdä. On minua hauskaksikin monesti kehuttu, pitää vain päästä ehkä sinne pintaa syvemmälle ja pitää löytyä omaa pilkettä silmäkulmasta, että ymmärtää aspergia.

Aspergerihmisiä on laidasta laitaan, kaikki ovat erilaisia ja ei ole oikein väittää, että he eivät tunne empatiaa. Oma assipoikani esimerkiksi on erittäin empaattinen. Saattaahan joukossa olla joku empatiakyvytönkin, mutta oma otantani on, että kaikki tuntemani assit ovat erittäin empaattisia. Ja oikeudenmukaisuutta rakastavia.

Kyllä asperger tuntee empatiaa. Itse asiassa, aspergerien tunne-elämä on tutkitusti syvällisempi kuin neurotyypillisellä. Voin siinä mielessä allekirjoittaa tämän että omasta mielestäni neurotyypilliset tutut tuntuvat jotenkin häilyviltä: toisaalta tunteillaan *kaikesta*, mutta sitten ne tunteet unohtuvatkin äkkiä. Kohta koohotetaan jostain muusta. Ei voi käsittää.

Itsellä tunteet ovat syvällä, mutta sitten kun niitä on, ne ovat suuria ja kestäviä. Ilmaisu vain on erilainen. Itselleni selvä tunteiden ilmaiseminen tarkoittaa että koitan kertoa tunteistani mahdollisimman selkein sanoin. Ihmiset eivät silti aina usko tai ota vakavasti, koska he odottavat viestin tukemista ilmeilyllä, elehtimisellä yms. mikä minulta ei vaan irtoa. 

Empatian kanssa on sama juttu. Tunnen sitä kyllä, mutta en voivottele enkä vatvo. Tarjoan mieluummin vaikka konkreettista apua jos voin. Jos esimerkiksi ystävä tuntuu haluavan puhua asioistaan, kuuntelen mielelläni enkä arvostele esimerkiksi mielestäni tyhmää elämänvalintaa. Mutta en myöskään utele enempää kuin mitä hän suoraan kertoo, koska en halua tungetella enkä edes vahingossa tökkiä toisen arkoja paikkoja. Kysyn vain sellaisia asioita mitä minun täytyy tietää, tai varmistan olenko ymmärtänyt oikein.Tämä sitten tulkitaan joskus kiinnostuksen puutteeksi. En myöskään tuomitse, lokeroi pintapuolisten seikkojen perusteella enkä taivastele vaan otan ihmiset ja asiat sellaisina kuin ne vastaan tulevat.

Ja sitten on tietysti vielä se, etten pahemmin piittaa kuin muutamasta ihmisestä. Ihmiset ja sosialisointi eivät vain kuulu kiinnostuksenkohtaideni kärkipäähän. Kun en osaa teeskennellä välittämistä, kiinnostusta, innostusta yms. vaikutan varmasti suuren osan ajasta aika välinpitämättömältä ihmisten juttuja kohtaan. Minulle ei myöskään ole luontevaa miettiä ja vatvoa, mitä mieltä muut mahtavat minusta olla eikä suurempaa miellyttämisenhalua. Joten voi olla että ympärilläni leijuu myös yleinen välinpitämättömyyden aura. 

-20-

Joskus saatan esimerkiksi puhua itseäni kiinnostavasta asiasta vaikka kuinka pitkään, ennen kuin huomaan että muita ei välttämättä kiinnostakaan kuunnella sepustusta vaikkapa japanin kielen verbien taivutuksesta...

Aspergereja on kahdentyylisiä. Osa on todella ujoja ja hiljaisia, osa puolestaan varsinaisia moottoriturpia, varsinkin silloin, kun puhuvat heistä itseään kiinnostavista asioista. Ovat usein todella herkkiä ja empaattisia, mutta eivät osaa ilmaista sitä oikealla tavalla ja myös "sosiaalisen tilannetajun" vuoksi saattavat vaikuttaa epäempaattisilta.

Mä olen siitä erikoinen as, että en ole järin herkkä ollenkaan. Monethan on, sulkeutuneen kuorensa sisällä. Minä taas olen semmoinen vanhan koulukunnan sisukas akka joka ei kauheasti tunteile vaan toimii. On mulla jonkunlaisia tunteita, mutta ne on aika laimeita, ja helposti työnnettävissä syrjään hoidettavien asioiden niin vaatiessa, jopa silloin vaikka tilanne on aika äärimmäinen. Esim. ihmiset ihmettelivät miten pystyin menemään töihin suoraan koirani lopettamisesta, ja minä taas ihmettelin että miksi en pystyisi? En minä tuntenut siitä kuin lievää tyhjyyden tunnetta ja senkin päätin käydä läpi vasta kotona, kun työpäivä on hoidettu.

Milloin, miten ja miksi teillä diagnosoitiin Asperger? Hakeuduitteko itse tutkimuksiin ja minkä takia? Minusta te aikuiset jotka kerrotte siitä, kuulostatte ihan samalta kuin kuvittelen monien muidenkin ihmisten olevan. Jokainen vähän erilainen, ja jokainen omalla tavallaan vähän kummallinen. Myöskään minä en siis ole koskaan käsittänyt, mistä Aspergerissa on kyse. Sellaisen "vakavan" autismin ymmärrän kyllä.

Olen miettinyt, onkohan mulla As esim. piirteinä tai lievänä.

Olen koko ikäni joutunut kiusatuksi koulussa, töissä ym. ja olen myös mallia "alisuoriutuja". Aina se vähiten cool tyyppi, joka joutui usein kantapään kautta opettelemaan, miten toisten kanssa ollaan. Saatoin esim. kommentoida ääneen aamunavausta jos oltiin käytävällä odottelemassa opettajaa (luokassa en kehdannut) ja muut tuskastuneina ähkivät että "ole hiljaa, ketään ei kiinnosta". Olen aina ollut kasvosokea, tämä ominaisuus vain pahenee iän myötä nähtävästi...en tunnista naapureitanikaan, kavereista puhumattakaan. Olen kuitenkin lahjakas matkimaan kaikenlaista ja luulen, että se on syy sille miksi minulla ei ole diagnoosia eikä ylipäätään tutkittu vielä muutenkaan: selvisin aina kaikesta rimaa hipoen, opin muita matkimalla olemaan kuten muut.

Sisäisesti olen aina ollut erilainen, esim. kävin jo teininä läpi ne vaiheet mitä parikymppiset naiset yleensä käyvät, nyt kolmekymppisenä ahmin tietokirjallisuutta (puhdas fiktio ei kiinnosta tippaakaan) ja katson lähinnä dokumentteja tai jotain, josta opin lisää liittyen intohimojeni kohteeseen Japaniin.

Osaan small talkata mutta olen liian tuttavallinen ja väsyn sosiaalisista kontakteista. En tunnista vihjailuja keskustelussa, mietin vaan kuumeisesti että mitä mulle oikein yritetään nyt selittää, ja leikin ymmärtäväni. Olen taitava feikkihymyilemään mutta aidon hymyn saa aikaan vain tyyliin miesystäväni. Luulin hymyileväni kaupan kassalla, mutta kun tarkistin peilistä, suupieleni eivät olleet nousseet juuri ollenkaan. On vaikea katsoa silmiin ja etenkin puhelinkeskustelussa puhun herkästi toisen päälle kun en erota, milloin toinen on lopettanut.

38 unohti yhden ison asian vielä elämästään eli erilaiset aistiyliherkkyydet.

Ahdistun herkästi, ja etenkin valoherkkyys on pahana. Jos joudun tyyliin loisteputkivalojen paisteeseen, silmäni painuvat kiinni ja meinaan nukahtaa (tätä en ole koskaan tajunnut??). Kuuloaistini on herkkä myös, tulen fyysisesti pahoinvoivaksi joistakin äänistä ja vihaiseksi toisista, noin esimerkiksi.

38

Aistiyliherkkyys on minulla ja kaikilla tuntemillani asseilla. Sekin voi häiritä kommunikointia. Esim. itse en ymmärrä mitään jos toinen puhuuu liian kovaan ääneen. Keskityn silloin vain korvieni kipuun.