Lue keskustelun säännöt.
Muuttaisipa tuo lapsi jo pois kotoa
13.03.2017 |
Anteeksi jo etukäteen, tiedän että tämä on ns kielletty mielipide, mutta oikeasti toivoisin, että tuo lapsi jo muuttaisi omilleen. On lukion tokalla, tammikuussa täyttänyt 18 ja varmastikin ainakin lukion loppuun tässä haluaa (ja saa toki) olla. Olen vaan niin väsynyt...
Lapsi on rakas ja ihana, koulu menee mukavasti ja kaikin puolin ihan normaali nuori. Ei koskaan ole ollut erityisen hankala murrosikäisenäkään. No mistä sitten moinen.
Ongelma on omalla kohdallani siinä, etten jaksa toista aikuista (tai siis kolmatta, lapsen isä mukaanlukien) taloudessa. Tai lähinnä tytär tultuaan täysi-ikäiseksi on alkanut ärsyttää minua. En millään jaksa sitä, että on aikuisen oikeudet, mutta ei omasta mielestään velvollisuuksia. Ihan pikkuesimerkkeinä ei esimerkiksi koe tarpeelliseksi ilmoittaa onko tulossa syömään/yöksi kotiin/tms mutta sitten on vihainen, jos hänelle ei ole jätetty ruokaa. Vetoaa siihen, että aikuisen ei tarvitse olla tilivelvollinen, eikä ymmärrä sitä, että yhteisessä kodissa on yhteiset säännöt emmekä mekään isänsä kanssa ole pois kotoa yötä ilmoittamatta/keskustelematta. En millään jaksaisi enää 18-vuotiaalle selittää, miksi perheessä on tärkeää jutella ja sopia asioita. Ei pyytää edes lupaa, vaan ainoastaan ilmoittaa aikeistaan hyvissä ajoin. Alaikäisenä nämä eivät koskaan olleet mikään ongelma.
Kaikkea muutakin pientä tosiaan on, liittyy vaikkapa rahaan, autoon, kotiintuloaikoihin... Ja pikkujuttujahan nämä tavallaan ovatkin, tässä nyt itse kukin kipuillaan niitä uusia rooleja ja rajoja, ja toisaalta sitä, että taloudellisesti itsenäinenhän tytär ei vielä ole. Kesäksi on menossa töihin, mutta lukion ohella ei ole halunnut (eikä mielestäni tarvitsekaan) mennä töihin.
Joten, hävettää myöntää, mutta kyllä haluaisin lapsen muuttavan muualle olemaan niin "aikuinen".
Kommentit (48)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli siis kannattaa suhtautua siihen "lapseen" kämppiksenä. Et sinä vieraalle ihmiselle mitään ruokia valmista, et pese vaatteita yms yms.
Pyykkinsä hän on pessyt 15-vuotiaasta saakka ja monella tavalla kyllä huolehtii itsestään oikein hyvin. Eikä joku pyykki edes olisi ongelma, vaan se, että täysi-ikäisyyden myötä hän itse ajattelee olevansa joku perheestä irrallinen olento, joka elää omia aikojaan (tms, en oikein osaa kuvata fiksusti).
ap
Mistä lapsi on saanut sen kuvan että olisi irrallinen osa? Onko häntä kohdeltu aina kuten perheenjäsentä, kohdellaanko (pyritäänkö kohtelemaan) nyt? Teettekö yhdessä perheenä asioita vai oletteko kuin numero 12?
Tilanne saattaisi olla hyvinkin helposti selvitettävissä jos vain keskustelisitte asiasta. Sanoit ettet jaksaisi tuon ikäiselle alkaa vääntämään, mutta se vaan täytyy jos haluat muutosta asiaan.
(Itse jouduin vastaavaa asiaa vääntämään lähemmäs 30-vuotiaalle miehelle kun muutimme yhteen. Hänen lapsuudenkodissaan oli eletty omia elämiä kämppistyyliin.)
Vielä 17-vuotiaana ei ollut mitään ongelmaa. Aina ilmoitti menonsa ja yöpoissaoloihin kysyi luvan jne.
Ehkä tämä on jotain aikuistumisen huumaa, toivon ainakin. Ja aina olemme tehneet asioita yhdessä, yhtenä perheenä. Miksi häntä ei olisi kohdeltu "kuten perheenjäsentä", hänhän on perheenjäsen? Hassu oletus.
tämä siis ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku lapsipsykologi kertoi juttua omasta lapsestaan, jolle oli koko lapsuusiän tolkuttanut joka aterian jälkeen, että lautanen pesukoneeseen. Ja sitten juuriennen kotoa muuttoa se laittoi sen sanomatta. Eli jaksa vielä kerran...
Meillä välit parani kummasti kun muutin pois. Olin niin sokea omalle käytökselleni ja olin sitä mieltä että äidissä vika. Vaan eipä ollut. Olin itse keskenkasvuinen kakara. Kyllä avautu silmät kun oikeasti kasvoin aikuiseksi. Äiti todella teki parhaansa kun laittoi mulle rajat ja välitti tekemisistäni ja menoistani. Monta hölmöilyä ois jäänyt tekemättä jos oisin vaan kuunnellu häntä. Ei hän pystynyt kuitenkaan koko aikaa mua vahtimaan koska liitto että osaan toimia fiksusti. Mutta monelta hyväksikäytöltä Ja vaikka miltä pelastuin juuri kotiintuloaikojen vuoksi ym rajojen.
Oon niin kiitollinen äidille että se jaksoi mua vaikka olin välillä todella rasittava teini. Nyt kun vielä pystyis sanomaan hänellekin nämä asiat mutta jostain syystä vaikeaa. Yritän joku päivä kiittää että kasvatti minusta kunnon kansalaisen.
Nytkin kun ois vapautta tehdä vaikka mitä huvittaa nii huomaan arvostavani Hyviä yöunia jotta jaksaa töissä, Ei siis kiinnosta enää käydä viikolla baarissa tai jossain vaikka nythän sitä sais tehdä mitä ikinä haluaa.
Monessa asiassa huomaan olevani samanlainen kuin äitini. Mielestäni sain hyvät arvot joiden avulla elää.
Tsemppiä sinulle ap ja jaksamista! Toivottavasti lapsi ryhdistäytyy ja välinne paranisivat.
En nyt näe tuota ongelmaa, itselläni samanikäinen. Tietää, että ruoka on klo 17, jos ei oo silloin kotona niin ruoka odottaa mikrossa. Jos taas tietää että tulee myöhemmin, ilmoittaa, että laittakaa jääkaappiin...
Omat vanhemmat ajoivat ulos ja kerran kun oli tiukka paikka niin sanoivat että tänne et tule.
Edelleen on opinnot kesken. Olen alkoholisoitumassa. Pian yh. Ylipainoinen ja masentunut.
Vaikka olin ns. lahjakas lukiossa. Muutaman ällän kirjoitin ja yliopistoon pääsin.
Mutta se oli kylmä heitto ulos suht lämpimässä kodissa. Ei mitenkään valmisteltu.
Aiemmin vihasin vanhempiani tämän takia, mutta en enää sen jälkeen, kun miehet ovat käyttäneet minua rajusti hyväksi sekä uudet sukulaiset mieheni puolelta.
Nyt jaksan enää vain lasteni takia. Kaiken tässä elämässä teen heidän takiaan. Että he saisivat vakaan kodin ja minulla olisi tarpeeksi taloudellista vakautta tukea heitä, kun he muuttavat pois. Ettei heille käy näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhemmat ajoivat ulos ja kerran kun oli tiukka paikka niin sanoivat että tänne et tule.
Edelleen on opinnot kesken. Olen alkoholisoitumassa. Pian yh. Ylipainoinen ja masentunut.
Vaikka olin ns. lahjakas lukiossa. Muutaman ällän kirjoitin ja yliopistoon pääsin.
Mutta se oli kylmä heitto ulos suht lämpimässä kodissa. Ei mitenkään valmisteltu.
Aiemmin vihasin vanhempiani tämän takia, mutta en enää sen jälkeen, kun miehet ovat käyttäneet minua rajusti hyväksi sekä uudet sukulaiset mieheni puolelta.
Nyt jaksan enää vain lasteni takia. Kaiken tässä elämässä teen heidän takiaan. Että he saisivat vakaan kodin ja minulla olisi tarpeeksi taloudellista vakautta tukea heitä, kun he muuttavat pois. Ettei heille käy näin.
Ai että minua surettaa tällainen äidin käytös, se on sama kuin heittäisi tyttärensä susille, henkisesti. Onneksi olet selvinnyt siitä ja haluat omillesi parempaa ❤ .
Vierailija kirjoitti:
Mä olen sanonut että niin kauan kuin asutaan minun kanssani yhteistaloudessa niin omat menot ilmoitetaan. Minne mennään ja kenen kanssa ja milloin ollaan tulossa kotiin. Noin yleisluontoisesti, esim Menen Ellan kanssa Helsinkiin. Tai menen Ellalle. Työ ajat myös ilmoitetaan. Ja se tuleeko kotiin ja milloin. Niin minäkin ilmoitan. Olen tänään myöhempään töissä. Lähden kaverille tai lenkille. On kohteliasta ja kenenkään ei pidä huolestua tai miettiä tuleeko joku syömään vai ei...
Meillä on samat säännöt ja ne toimii hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on ollut vähän päivastainen tapa toimia. Siitä kun yo-kirjoitukset olivat ohi, on tapahtunut paljon ja aina on lapsi ollut tervetullut takaisin vanhempiensa luokse. On ollut opiskelupaikan vaihtoa, siviilipalvelusta, bäniä tyttökaverin kanssa jne.
Silloin kun hän on asunut meillä, itsestään selvää on ollut, että syömme yhteisen aamupalan ja aterian alkuillasta. Ruuan on vuorollaan laittanut joku meistä kolmesta. Hän on myös osallistunut siivoukseen ja pyykinpesuun yms.
Rahaa hänelle ei ole sattuneesta syystä tarvinnut antaa vuosiin ja jos kundi lähtee kavereiden kanssa vaikka viikonloppuna jonnekin, tiedämme kyllä, milloin hän aikoo palata. Ei ole tarvis tietää, onko hän Janin vai Nanin luona. Kännykät toimii hädän tullen.
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhemmat ajoivat ulos ja kerran kun oli tiukka paikka niin sanoivat että tänne et tule.
Edelleen on opinnot kesken. Olen alkoholisoitumassa. Pian yh. Ylipainoinen ja masentunut.
Vaikka olin ns. lahjakas lukiossa. Muutaman ällän kirjoitin ja yliopistoon pääsin.
Mutta se oli kylmä heitto ulos suht lämpimässä kodissa. Ei mitenkään valmisteltu.
Aiemmin vihasin vanhempiani tämän takia, mutta en enää sen jälkeen, kun miehet ovat käyttäneet minua rajusti hyväksi sekä uudet sukulaiset mieheni puolelta.
Nyt jaksan enää vain lasteni takia. Kaiken tässä elämässä teen heidän takiaan. Että he saisivat vakaan kodin ja minulla olisi tarpeeksi taloudellista vakautta tukea heitä, kun he muuttavat pois. Ettei heille käy näin.
Kaiken minkä teet?
Ai että aikuisiällä miehet hyväksikäytti?
Oletko juonut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen sanonut että niin kauan kuin asutaan minun kanssani yhteistaloudessa niin omat menot ilmoitetaan. Minne mennään ja kenen kanssa ja milloin ollaan tulossa kotiin. Noin yleisluontoisesti, esim Menen Ellan kanssa Helsinkiin. Tai menen Ellalle. Työ ajat myös ilmoitetaan. Ja se tuleeko kotiin ja milloin. Niin minäkin ilmoitan. Olen tänään myöhempään töissä. Lähden kaverille tai lenkille. On kohteliasta ja kenenkään ei pidä huolestua tai miettiä tuleeko joku syömään vai ei...
No juuri tätä tarkoitan. Kun asia on sanottu, mutta tytär viis veisaa. Ruokaa voi olla aivan liikaa, aivan liian vähän riippuen mikä on oletus. Huolestua saa jatkuvasti onko jotain käynyt jne.
En nyt oikein jaksaisi tuonikäistä enää kiristää millään "emme maksa kännykkää, jos olet tuhma".
ap
No siis todellakin sanot! En varmasti maksaisi kännykkää, bussilippuA, koulukirjoja tms... jos lapset eivät noudattamista sääntöjä! Lisäksi meillä pitää siivota ja pestäpyykkiä jne...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli siis kannattaa suhtautua siihen "lapseen" kämppiksenä. Et sinä vieraalle ihmiselle mitään ruokia valmista, et pese vaatteita yms yms.
Pyykkinsä hän on pessyt 15-vuotiaasta saakka ja monella tavalla kyllä huolehtii itsestään oikein hyvin. Eikä joku pyykki edes olisi ongelma, vaan se, että täysi-ikäisyyden myötä hän itse ajattelee olevansa joku perheestä irrallinen olento, joka elää omia aikojaan (tms, en oikein osaa kuvata fiksusti).
ap
Mistä lapsi on saanut sen kuvan että olisi irrallinen osa? Onko häntä kohdeltu aina kuten perheenjäsentä, kohdellaanko (pyritäänkö kohtelemaan) nyt? Teettekö yhdessä perheenä asioita vai oletteko kuin numero 12?
Tilanne saattaisi olla hyvinkin helposti selvitettävissä jos vain keskustelisitte asiasta. Sanoit ettet jaksaisi tuon ikäiselle alkaa vääntämään, mutta se vaan täytyy jos haluat muutosta asiaan.
(Itse jouduin vastaavaa asiaa vääntämään lähemmäs 30-vuotiaalle miehelle kun muutimme yhteen. Hänen lapsuudenkodissaan oli eletty omia elämiä kämppistyyliin.)
Vielä 17-vuotiaana ei ollut mitään ongelmaa. Aina ilmoitti menonsa ja yöpoissaoloihin kysyi luvan jne.
Ehkä tämä on jotain aikuistumisen huumaa, toivon ainakin. Ja aina olemme tehneet asioita yhdessä, yhtenä perheenä. Miksi häntä ei olisi kohdeltu "kuten perheenjäsentä", hänhän on perheenjäsen? Hassu oletus.
Lapsiahan nuo just 18 täyttäneet monesti on. Hetkellinen uhma, kyllä helpottaa nopeasti. Niihin oikeuksiin kun liittyy paljon velvollisuuksia. Sinun elatusvelvollisuushan on tullut täyteen ja kyllä nuori tuon alkaa tajuta. Meillä poika uhosi aikansa juuri 18 v täytettyään. sanoin, että jos ei hirveästi innosta nuo kodin säännöt ei ole enää pakotettu asumaan kotona - mutta kehotin miettimään kuinka köyhää ja työlästä omillaanasuminen on. Seurasi hieman tarkemmin isonveljensä elämää ja päätti ettei omilleen vielä halua. Ja tuo uho laantui, nykyään ottaa vastaan taas hyvin kommentteja nukkuma-ajoistakin. Jos lukionkäynti on nyt se työ, niin haluaako vanhemmat kustantaa sitä jos herra pelaa yöt ja nukkuu pommiin koulun - menee taas perille ilman riitoja. Tsemppiä, uho häviää kun järki kasvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä samaa mietin. T: 2-vuotiaan vanhempi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen sanonut että niin kauan kuin asutaan minun kanssani yhteistaloudessa niin omat menot ilmoitetaan. Minne mennään ja kenen kanssa ja milloin ollaan tulossa kotiin. Noin yleisluontoisesti, esim Menen Ellan kanssa Helsinkiin. Tai menen Ellalle. Työ ajat myös ilmoitetaan. Ja se tuleeko kotiin ja milloin. Niin minäkin ilmoitan. Olen tänään myöhempään töissä. Lähden kaverille tai lenkille. On kohteliasta ja kenenkään ei pidä huolestua tai miettiä tuleeko joku syömään vai ei...
No juuri tätä tarkoitan. Kun asia on sanottu, mutta tytär viis veisaa. Ruokaa voi olla aivan liikaa, aivan liian vähän riippuen mikä on oletus. Huolestua saa jatkuvasti onko jotain käynyt jne.
En nyt oikein jaksaisi tuonikäistä enää kiristää millään "emme maksa kännykkää, jos olet tuhma".
ap
No siis todellakin sanot! En varmasti maksaisi kännykkää, bussilippuA, koulukirjoja tms... jos lapset eivät noudattamista sääntöjä! Lisäksi meillä pitää siivota ja pestäpyykkiä jne...
Meillä siivotaan myös, tyttärellä on ollut omat vastuut jo vuosia. Ei niissä ole ongelmaa. Asenteessa tai suhtautumisessa perheen yhteiseen olemiseen tms on.
Olen muutaman kerran kyllä todennut, että sopii mennä omilleen jos ei halua olla tilivelvollinen yhtään. Mutta no, taloudellisesti se nyt ei lukioaikana toimi.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli siis kannattaa suhtautua siihen "lapseen" kämppiksenä. Et sinä vieraalle ihmiselle mitään ruokia valmista, et pese vaatteita yms yms.
Pyykkinsä hän on pessyt 15-vuotiaasta saakka ja monella tavalla kyllä huolehtii itsestään oikein hyvin. Eikä joku pyykki edes olisi ongelma, vaan se, että täysi-ikäisyyden myötä hän itse ajattelee olevansa joku perheestä irrallinen olento, joka elää omia aikojaan (tms, en oikein osaa kuvata fiksusti).
ap
Mistä lapsi on saanut sen kuvan että olisi irrallinen osa? Onko häntä kohdeltu aina kuten perheenjäsentä, kohdellaanko (pyritäänkö kohtelemaan) nyt? Teettekö yhdessä perheenä asioita vai oletteko kuin numero 12?
Tilanne saattaisi olla hyvinkin helposti selvitettävissä jos vain keskustelisitte asiasta. Sanoit ettet jaksaisi tuon ikäiselle alkaa vääntämään, mutta se vaan täytyy jos haluat muutosta asiaan.
(Itse jouduin vastaavaa asiaa vääntämään lähemmäs 30-vuotiaalle miehelle kun muutimme yhteen. Hänen lapsuudenkodissaan oli eletty omia elämiä kämppistyyliin.)
Vielä 17-vuotiaana ei ollut mitään ongelmaa. Aina ilmoitti menonsa ja yöpoissaoloihin kysyi luvan jne.
Ehkä tämä on jotain aikuistumisen huumaa, toivon ainakin. Ja aina olemme tehneet asioita yhdessä, yhtenä perheenä. Miksi häntä ei olisi kohdeltu "kuten perheenjäsentä", hänhän on perheenjäsen? Hassu oletus.
Lapsiahan nuo just 18 täyttäneet monesti on. Hetkellinen uhma, kyllä helpottaa nopeasti. Niihin oikeuksiin kun liittyy paljon velvollisuuksia. Sinun elatusvelvollisuushan on tullut täyteen ja kyllä nuori tuon alkaa tajuta. Meillä poika uhosi aikansa juuri 18 v täytettyään. sanoin, että jos ei hirveästi innosta nuo kodin säännöt ei ole enää pakotettu asumaan kotona - mutta kehotin miettimään kuinka köyhää ja työlästä omillaanasuminen on. Seurasi hieman tarkemmin isonveljensä elämää ja päätti ettei omilleen vielä halua. Ja tuo uho laantui, nykyään ottaa vastaan taas hyvin kommentteja nukkuma-ajoistakin. Jos lukionkäynti on nyt se työ, niin haluaako vanhemmat kustantaa sitä jos herra pelaa yöt ja nukkuu pommiin koulun - menee taas perille ilman riitoja. Tsemppiä, uho häviää kun järki kasvaa.
Toivottavasti, kiitos
Ap
Meillä uusperheessä puolison lapset aiheuttavat samantyylistä päänvaivaa vaikka ovat reilusti nuorempia, siis ihan lapsia vielä. Haluavat ja menevätkin todella paljon suoraan koulusta omiin menoihinsa ilmoittamatta ja heihin yhteyden saaminen kännykällä on täyttä arpapeliä. Sinänsä eihän minulla ole mitään sitä vastaan että on menoja koulun jälkeen (todella hyvä kun on kavereita), mutta kun se tarkoittaa päivittäin läksyjen laiminlyöntiä ja turhaan ostettuja välipaloja. Ruokaa menee koko ajan roskiin kun luulevat että huvikseen ostan lisää vaikka edelliset syömättä.
Olen melko voimaton, ärtynyt ja turhautunut kun joudun toteamaan näiden lasten olevan vapaita näin pieninä alakoululaisina toimimaan näin. Minähän en heidän asioistaan viime kädessä päätä. Joudun vain surullisesti toteamaan, että todella kurjalla tavalla he pelaavat minut välittävänä aikuisena ulos omista kuvioistaan. On nimittäin vain ajan kysymys kun en enää puutu heidän tekemisiinsä - mikä ei toki ole todellakaan yhtä dramaattinen asia kun jos lasten omista vanhemmista jompikumpi tekisi näin.
Ymmärrän hyvin aloittajaa. Omani täyttää pian 18 ja mietin jo muuttuuko hänen asenteensa tässä kohtaa. Ja toisaalta miten suhtautua sitten nuoreen aikuiseen. Ehkä se menee luontevasti, toivotaan.
Ymmärrän täysin. Meillä alkoi hiukan keittää, kun 18-vuotias aloitti baarielämän ja tuli kotiin milloin sattui. Nyt on sitten oma huusholli. Peace.
Mulla on kanssa 18-vuotias ja ollaan sovittu, että niin kauan kun kotona asuu niin ilmoittaa itsestään ja liikkumisistaan, muuten menee ja tulee ihan vapaasti. Ruokaa teen tavalliseen tapaan, mutta en mitenkään odota häntä ruoka-aikaan syömään, lämmittäkööt itse kun tulee. Ihan sopuisasti tämä meidän yhteiselo sujuu. Ehkä se johtuu siitä, että olen yksinhuoltaja, eikä ole toista aikuista, joka pitäisi ottaa huomioon.
Eipä siinä auta kuin pistää muut kuin välttämättömät rahahanat kiinni. Tyyliin maksatte koulukirjat ja ruuat, bussilippua sen verran että kouluun pääsee. Kaiken muun voi hommata itse, jos on niin aikuinen mielestään.
Vielä 17-vuotiaana ei ollut mitään ongelmaa. Aina ilmoitti menonsa ja yöpoissaoloihin kysyi luvan jne.
Ehkä tämä on jotain aikuistumisen huumaa, toivon ainakin. Ja aina olemme tehneet asioita yhdessä, yhtenä perheenä. Miksi häntä ei olisi kohdeltu "kuten perheenjäsentä", hänhän on perheenjäsen? Hassu oletus.