Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kimmo, 41, palasi pomokomennukselta Suomeen – 3 vuoden ja 300 työhakemuksen jälkeen karu totuus valkeni

Vierailija
12.03.2017 |

Vuosikausia esimiestehtävissä ulkomailla työskennelleen Kimmon ura koki mahalaskun hänen palattuaan Suomeen.
Kauppatieteiden maisteri Kimmo*, 41, palasi kolmisen vuotta sitten Suomeen noin kymmenen vuoden ulkomaan työkomennuksen jälkeen. Ulkomailla mies työskenteli kansainvälisille yhtiöille päällikkö- ja johtotasolla.

Viimeisimmässä pestissään mies lähetettiin ulkomaille vakituisiin tehtäviin suuren yrityksen Suomesta vastaavasta yksiköstä.

Ulkomailla hänen kanssaan asui myös puoliso ja parin kaksi pientä lasta. Kimmo kertoo päättäneensä lopettaa työsuhteen ulkomailla ja suunnata takaisin Suomeen, jotta perheen lapset saisivat kasvaa kotimaassaan. Suomessa yrityksellä ei kuitenkaan ollut tarjota hänelle vastaavia tehtäviä.

Sujuvasti kuutta kieltä puhuva mies kertoo uskoneensa optimistisesti, että kansainvälistä työkokemusta hankkinut paluumuuttaja olisi arvostettu ja haluttu voimavara kotimaan työmarkkinoilla. Toisenlainen todellisuus iski tajuntaan kotiinpaluun jälkeen.

Hakannut kolme vuotta päätä seinään

Kimmo sanoo olleensa Suomeen palattuaan yhteydessä paikallisiin headhuntereihin, eli rekrytointikonsultteihin, jotka etsivät alalla kykyjä yrityksiin. Tämän lisäksi hän on täyttänyt aktiivisesti avoimia hakemuksia ja laskeskellut lähettäneensä noin kolmen vuoden aikana yhteensä lähes 300 hakemusta, sekä Suomeen että ulkomaille.

Tästä huolimatta hän kertoo päässeensä vain muutaman kerran yritysten soveltuvuustesteihin hakuprosessin loppusuoralla.

– Palattuani Suomeen karumpi totuus alkoi valjeta. Haastatteluja on ollut parisenkymmentä ja mitalisijoja kymmenkunta. Läheltä on liipannut useita kertoja, mutta toistaiseksi ei ole tärpännyt, mies kuvailee.

Kimmo kertoo hakeneensa ensisijaisesti töitä Suomesta, mutta kun työtä ei alkanut irrota, hän laajensi hakuaan myös uudestaan ulkomaille. Kotimaata hän ei kuitenkaan perheensä takia enää haluaisi jättää, ellei se ole työn löytämiseksi välttämätöntä.

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005124078.html

Kommentit (171)

Vierailija
101/171 |
13.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Totuushan on jo pitkään olllut se, että ei Suomessa ole kunnon töitä tarjolla korkeasti koulutetuille ihmisille. Vielä viime vuosina tilanne on kärjistynyt niin, että täällä ei tahdo enää olla tarvetta muille kuin ilmaisorjille. Korkeasti koulutetuilla on Suomessa jälkeenjäänyt palkkataso muiden länsimaiden korkeasti koulutettuihin verrattuna ja siitä pienestä palkasta menee vielä hirvittävällä prosentilla verotkin. Ostovoima ja elintaso on siis länsimaiden surkeimpia aivan ehdottomasti.

Suomessa on töitä osaajille mutta ei heille joiden ainoa meriitti on korkea koulutus ja sillä itsensä kehuminen.

Suomessa korkeasti koulutetuilta puuttuu se osaaminen ja siksi heille ei töitä löydy. Jokainen korkeasti koulutettu joka ei ole saanut töitä selittelee ulkomaista sitä sun tätä mutta jostain syystä suurinosa heistäkin pysyy täällä suomessa.

Vierailija
102/171 |
13.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

97/100 Itse olen tehnyt saman johtopäätöksen. Nykyinen esimieheni ei tule koskaan tietämään, että osaan esimerkiksi venäjää. Jos oleskelisin jonkun aikaa vaikka Pietarissa, kielitaito aktivoituisi. Vaan sitten oltaisiin kaulaa myöten siinä itsessään. En sano, että olisin erityisen laiska, mutta osaan varoa sellaista tekemistä, mistä ei saa kuin vaivan palkakseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
103/171 |
13.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestäni sillä on jotain merkitystä, että osaa useita kieliä, koska se kertoo motivaatiosta ja työmoraalista.

Paitsi jos työssä ei tarvita useita kieliä (tai niitä kieliä joita hän osaa) niin siitä ei pidä maksaa yhtään mitään eikä sen perusteella valita töihinkään.

Vierailija
104/171 |
13.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Suomi ei osaa hyödyntää korkeasti koulutettua ja kokenutta työvoimaa.

Mihin heitä sitten pitäisi hyödyntää? Jos heillä ei ole osaamista josta työnantajat haluaisivat maksaa niin miksi heitä pitäisi hyödyntää vain korkean koulutuksen takia?

Vierailija
105/171 |
13.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

hyvästi iäksi kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paluushokista ei toivu koskaan. Ei mulla muuta.

Ei toivu ei. Asuin 12 vuotta ulkomailla, jonkun hulluuskohtauksen vallassa palasin Suomeen. Shokki oli valtava! Reilun vuoden yritin, ei tullut mitään. Taas pakkasin kamani ja häivyin. Nyt 8 vuotta takana ja virheestä oppinut niin maan perusteellisesti! Ei koskaan milloinkaan enää Suomeen!

Jännä miten te suomea niin kovasti vihaavat olette kuitenkin näillä suomalaisilla palstoilla keskustelemassa suomesta :-D Eikö se nykyinen kotimaa olekkaan riittävä?

Vierailija
106/171 |
13.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minä olen yksi syyllinen siihen, että korkealle koulutetut eivät saa töitä. Teen juuri näitä samoja töitä ilman loppututkintoa mutta pienemmällä palkalla (hieman alle 6000e/kk) ja aion jatkaa työssäkäyntiä 68-vuotiaaksi. En tosin vie Kimmon työpaikkaa koska olen ICT-alalla.

Sinulla on selvästi haluttua ja tarvittua osaamista niin töitä löytyy. Heillä joilla on vain korkea koulutus eikä osaamista niin tilanne on aivan toinen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
107/171 |
13.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Suomi on hassu maa. Ulkomaisia asiantuntijoita ei saada maahan rahallakaan ja korkeastikoulutetut ja kansainvälisen kokemuksen omaavat paluumuuttajat eivät kelpaa.

Jännä, että taas pitäisi korkeankoulutuksen olla taas jokin automaatti saada hyvä palkkainen työ suomesta.

Vierailija
108/171 |
13.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jutussahan sanottiin selkeästi ettei hänelle ollut yhtiöllä tarjota hommia Suomesta.  Toisinsanoen hänen työsopimuksensa oli rajoittunut ulkomaan työhön. Moni ei sitä tiedä mutta ulkomaankomennuksia on eri tyyppisiä. On sellainen missä firma lähettää ja maksaa koko perheen asumiset ja olemiset ja silloin periatteessa se tarkoittaa vaan sitä että teet samaa työtä mutta jostain syystä sua tarvitaan yhtiön muissa konttoreissa sillä voimassaolevalla sopparilla. palaat sitten jonkun ajan kuluttua takaisin .

Sitten on niitä ulkomaankeikkoja joille firma vaatii että teet uuden työsopparin sille firman sen maan konttorille. Näin esim. Nokia pääsi aikanaan eroon monista työntekijöistä kun nämä irtisanoivat itsensä Suomen Nokiasta ja tekivät uuden sopparin Nokian, sanotaan nyt vaikka Nokia Kiinan kanssa. Silloin ei makseta asumisia eikä päivärahoja ulkomailla olon aikana. Muutto vain. Takaisinmuutto pitää sitten kustantaa itse. Jotkut varmaan kuvittelivat että sitten kun haluaa tulla takaisin Suomeen niin automaattisesti tehdään taas soppari Suomen päässä...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
109/171 |
13.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei mitään järkeä tulla Suomeen jos ura ulkomailla kukoistaa!Anteeksi nyt vain Kimmo,jälkiviisaus on kamalaa.Ulkomaillahan on suomalaisia kouluja lapsille pilvin pimein.

T.yhdessä sellaisessa opettanut

Vierailija
110/171 |
13.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ehkä työnantaja voi myös ajatella, että ulkomailla ollut ei tyydy vaatimattomampiin suomalaisiin olosuhteisiin, jossa on tärkeää tehdä sitä arkista työtä eikä työkaveritkaan suoranaisesti tihku glamouria.

Mikä saa sinut kuvittelemaan, että ulkomailla olosuhteet oliviat glamouria ja suomessa kurjat?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
111/171 |
13.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kielitaidosta tuli samalla mieleeni, että Suomessa työssä tarvittavasta kielitaidosta usein liioitellaan. Minä en edes enää uudessa työpaikassani kerro kuinka hyvin osaan vieraita kieliä. Ei työnantajani siitä mitään rahaa tai hyvitystä maksa.

Meillä työtehtävissä tarvitaan vieraana kielenä vain englantia mutta silti vain ruotsin osaajat saavat kielilisää :-D

Vierailija
112/171 |
13.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minua ihmetyttää eniten, että ei sovelluskokeen jälkeen ole saanut paikkaa. Kokeet maksavat tuhansia Euroja, eikä niihin oteta kuin tyyppejä, jotka oikeasti halutaan palkata. Soveltuvuuskoe on käytännössä sellainen "ihan varmuuden varalle" tehtävä mielenvikaisuustesti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
113/171 |
13.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tässä Kimmossa ja monissa muissa ulkomailla töissä olleista paistaa kilometrien päähän sellainen "Minä olen ollut ulkomailla töissä joten olen teitä muita parempi" jeessustelu.

Jostain syystä he kuvittelevat automaattisesti, että heillä on nyt jotain tärkeätä ja hyödyllistä tietotaitoa mitä ei kenelläkään muulla ole vain, koska he ovat olleet ulkomailla töissä.

Kuten eräskin iltasanomien kommentoija kirjoitti "Tämä on aito ongelma ulkosuomalaisille: Maassa ei osata arvostaa ulkomailta tuotua tietotaitoa." ulkomailta tuotua tietotaitoa pitäisi arvostaa mutta ei osata lainkaan sanoa mitä se tietotaito on tai miten se hyödyttää työssä tai työnantajaa mutta arvostaa silti pitäisi.

Vierailija
114/171 |
13.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pokemonkomennukselta :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
115/171 |
13.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaikuttaa siltä, että sen kaverin palkka ei ollut niin hyvä, että olisi ollut varaa pistää penskat kansainväliseen kouluun. Opetus IB-kouluissa on vähintään yhtä hyvää kuin Suomessa mutta maksaa kanssa.

Toinen juttu on, että jos se heppu ei saa töitä niin miksei se ala tekemään konsulttihommia? Niissä voi hinnoitella itsensä aika vapaasti ja sillä tavalla pääsee firmoihin sisälle muutenkin mutta oikeaa osaamista täytyy silloin olla. Onkohan sillä kaverilla sitä?

Sitten tietysti voi lähteä takaisin maailmalle jos ei täältä mitään löydy. Miksei se kaveri ole tehnyt sitä liikettä vielä, kolme vuotta sentään kulunut.

Vaikuttaa vähän avuttomalta koko mies.

Vierailija
116/171 |
13.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jutussahan sanottiin selkeästi ettei hänelle ollut yhtiöllä tarjota hommia Suomesta.  Toisinsanoen hänen työsopimuksensa oli rajoittunut ulkomaan työhön. Moni ei sitä tiedä mutta ulkomaankomennuksia on eri tyyppisiä. On sellainen missä firma lähettää ja maksaa koko perheen asumiset ja olemiset ja silloin periatteessa se tarkoittaa vaan sitä että teet samaa työtä mutta jostain syystä sua tarvitaan yhtiön muissa konttoreissa sillä voimassaolevalla sopparilla. palaat sitten jonkun ajan kuluttua takaisin .

Sitten on niitä ulkomaankeikkoja joille firma vaatii että teet uuden työsopparin sille firman sen maan konttorille. Näin esim. Nokia pääsi aikanaan eroon monista työntekijöistä kun nämä irtisanoivat itsensä Suomen Nokiasta ja tekivät uuden sopparin Nokian, sanotaan nyt vaikka Nokia Kiinan kanssa. Silloin ei makseta asumisia eikä päivärahoja ulkomailla olon aikana. Muutto vain. Takaisinmuutto pitää sitten kustantaa itse. Jotkut varmaan kuvittelivat että sitten kun haluaa tulla takaisin Suomeen niin automaattisesti tehdään taas soppari Suomen päässä...

Näin. Mutta sen verran tarkennusta, että myöskään tuossa ekassa vaihtoehdossa ei enää nykyisin makseta mitään päivärahoja. Tai en ainakaan tiedä yhtäkään firmaa joka maksaisi. Myös kaikenlainen verokikkailu on tehokkaasti torpattu. Eli maksat verot normaalisti kohdemaahan ja pysyäksesi Suomen sosiaaliturvan piirissä maksat sotu-maksut Suomeen. Itselläni tämä tarkoitti n. 1200 € "mätkyjä" vuosittain. Eli maksetaan siis erikseen mätkynä vuoden lopussa, ei peritä palkasta kohdemaassa. Itse asiassa nyt Suomessa asuessamme saan ihan hirveän paljon enemmän päivärahoja, koska joudun käymään yhä paljon entisessä asuinmaassamme ja saan ulkomaanpäivärahaa ja siellä ei syömiseen ja muuhun mene oikein mitään. Tämä on ihan merkittävä palkanlisä, joka ulkomailla puuttui. Ulkomailla asuessamme en saanut myöskään lomarahaa.

Ihmisillä on edelleen mielikuva, että noi komennukset olisivat lähtijälle joku rahasampo, mutta ei ne tosiaankaan enää ole. Mullakin kaveri, joka kävi Nokia komennuksella Singaporessa 2000-luvun alussa ja maksoi niillä tienesteillä asuntolainan pois, kun päiväraha juoksi ja palkka oli loistava. Toki sillä lailla se on kannattavaa, että asuminen maksetaan ja lasten koulu. Jos siis pystyy luopumaan Suomen kodista siksi aikaa kun on ulkomailla, niin rahaa on käytettävissä erilailla. Mutta jos on komennuksella jonkun vaikka kaksi vuotta mikä on aika tyypillinen, niin  ei välttämättä  kannata luopua, eikä aina saa edes vuokrattua.

Myös toi on outo mielikuva, että ulkomailla työskentely olisi jotenkin glamouria. Ehkä tää on juuri se mielikuva, joka rekrytoijilla on ja ulkomaan työkokemusta ei arvosteta. Ei siis tiedetä yhtään mitään ja ollaan vähän katellisiakin - tyhjästä. Mulla on esim. tuhat kertaa mukavampi työpiste täällä Suomessa. Ulkomailla sai välillä istua takki päällä töissä kun oli niin kylmä. Sormet kohmeessa naputtelit jotain powerpointtia. Suomessa osastosihteeri hoitaa pääsääntöisesti matkajärjestelyt, ulkomailla sait aina hoitaa kaiken itse ja vielä maksaakin hotelleja ja muita ihan omalla rahalla ja sait takaisin sitten matkalaskussa joskus kun muistettiin maksaa.

Mutta on ihan samanlainen fiilis, että jostain syystä Suomessa ulkomailla työskentelly on melkein miinusta siinä CV:ssä. Onneksi itsellä on mennyt hyvin komennuksen jälkeen ja ekoista YT-neuvotteluistakin on selvitty sen jälkeen.

Vierailija
117/171 |
13.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on persoonana rasittava, ärsyttävä, keikarimainen myyntitykki. Tänä päivänä on varaa valita loistavista hakijoista vielä sekin jonka kanssa synkkaa parhaiten.

Myyntihommissa on firmallekin tärkeintä se paljonko saa myytyä eikä se paljonko jaksaa nuolla pomon persuuksia.  Suomalaiset firmat ei tunnetusti saa myytyä edes huipputuotteita joten ehkä ongelma on siinä että palkataan näitä hyviä tyyppejä joiden kanssa pomo viihtyy sensijaan että palkattaisi vaikka täys persreikiä kunhan saavat myytyä.

Joo mut se voi olla ärsyttävä myös ko firman asiakkaiden mielestä. Se ei edistä myyntiä tippaakaan, päinvastoin.

Vierailija
118/171 |
13.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokin tässä tarinassa haisee. Miksi Kimmo irtisanoutuu hyvästä duunista vailla jatkoa?

Halusi lapset Suomeen kouluun. Näin tekevät useat ulkomailla työskentelevät kun lapset tulevat kouluikään. Tässä on hieno ajatus taustalla tarjota lapsille mahdollisuus oppia suomalainen kulttuuri. Valitettavasti moni paluumuuttaja kokee saman vastaanoton.

Käytännössä moni jää ulkomaille ja lasten äidinkieleksi tulee kohdemaan kieli. Ehkä osaavat puhua hiukan suomea mutta kirjoittaminen ja lukeminen on sitten jo vaikeampaa. Kuuluisinpia esimerkkejä tästä on Keken poika Niko Rosberg.

No onpa huono esimerkki. Nicon äiti on saksalainen ja äidinkieli on saksa. Ranskaa ja englantia oppinut sitten siellä Monacossa.

Vierailija
119/171 |
13.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Toinen juttu on, että jos se heppu ei saa töitä niin miksei se ala tekemään konsulttihommia? Niissä voi hinnoitella itsensä aika vapaasti ja sillä tavalla pääsee firmoihin sisälle muutenkin mutta oikeaa osaamista täytyy silloin olla. Onkohan sillä kaverilla sitä?

Jos hänellä olisi osaamista emme olisi lukeneet hänestä iltapäivälehden palstalta itkuvirttä vaan hän olisi tekemässä rahaa.

Nyt, kun ainoat mitä hänellä on tarjoata ovat korkea koulutus ja olen ollut ulkomailla niin ei niistä kukaan ole valmis maksamaan mitään.

Vierailija
120/171 |
13.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä on edelleen mielikuva, että noi komennukset olisivat lähtijälle joku rahasampo, mutta ei ne tosiaankaan enää ole.

Itsehän nämä ulkomaille lähteneet/lähtevät ja asiasta palstoilla unelmoivat ylistävät sitä, kuinka paljon enemmän ulkomailla saa palkkaa joten syytä tästä mielikuvasta vain ihan näitä ulkomaan elviksiä itseään.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi yksi yhdeksän