Kimmo, 41, palasi pomokomennukselta Suomeen – 3 vuoden ja 300 työhakemuksen jälkeen karu totuus valkeni
Vuosikausia esimiestehtävissä ulkomailla työskennelleen Kimmon ura koki mahalaskun hänen palattuaan Suomeen.
Kauppatieteiden maisteri Kimmo*, 41, palasi kolmisen vuotta sitten Suomeen noin kymmenen vuoden ulkomaan työkomennuksen jälkeen. Ulkomailla mies työskenteli kansainvälisille yhtiöille päällikkö- ja johtotasolla.
Viimeisimmässä pestissään mies lähetettiin ulkomaille vakituisiin tehtäviin suuren yrityksen Suomesta vastaavasta yksiköstä.
Ulkomailla hänen kanssaan asui myös puoliso ja parin kaksi pientä lasta. Kimmo kertoo päättäneensä lopettaa työsuhteen ulkomailla ja suunnata takaisin Suomeen, jotta perheen lapset saisivat kasvaa kotimaassaan. Suomessa yrityksellä ei kuitenkaan ollut tarjota hänelle vastaavia tehtäviä.
Sujuvasti kuutta kieltä puhuva mies kertoo uskoneensa optimistisesti, että kansainvälistä työkokemusta hankkinut paluumuuttaja olisi arvostettu ja haluttu voimavara kotimaan työmarkkinoilla. Toisenlainen todellisuus iski tajuntaan kotiinpaluun jälkeen.
Hakannut kolme vuotta päätä seinään
Kimmo sanoo olleensa Suomeen palattuaan yhteydessä paikallisiin headhuntereihin, eli rekrytointikonsultteihin, jotka etsivät alalla kykyjä yrityksiin. Tämän lisäksi hän on täyttänyt aktiivisesti avoimia hakemuksia ja laskeskellut lähettäneensä noin kolmen vuoden aikana yhteensä lähes 300 hakemusta, sekä Suomeen että ulkomaille.
Tästä huolimatta hän kertoo päässeensä vain muutaman kerran yritysten soveltuvuustesteihin hakuprosessin loppusuoralla.
– Palattuani Suomeen karumpi totuus alkoi valjeta. Haastatteluja on ollut parisenkymmentä ja mitalisijoja kymmenkunta. Läheltä on liipannut useita kertoja, mutta toistaiseksi ei ole tärpännyt, mies kuvailee.
Kimmo kertoo hakeneensa ensisijaisesti töitä Suomesta, mutta kun työtä ei alkanut irrota, hän laajensi hakuaan myös uudestaan ulkomaille. Kotimaata hän ei kuitenkaan perheensä takia enää haluaisi jättää, ellei se ole työn löytämiseksi välttämätöntä.
Kommentit (171)
minusta kaikki nämä "komennukselle" lähetetyt taitaa olla juuri niitä epäkelpoja työntekijöitä, eli niitä joila ei ole oikein muuta virkaa tai eivåt ole kovin tärkeitä työntekijöitä, siksi juuri lähetetään jonnekkkin kaukaiseen kolkkaan maailmalle minne kukaan muu ei halua. No, sitten vaimo ja lähtee mukaan pyörittelemään peukaloitaan ,ja saa päivitellä fb postauksia hienosta matkastaan, eli tyhjästä elämästä. Sitten tulee lapsia. No, kohta halutaan suomeen koska lapsille halutaan parasta . Kummallakaan ei ole työtä. ja vaimokin on kouluttamaton.
Luullaan että ovet on auki suomessa johtotason tehtäviin, koska "mehhän puhutaan enklantia". No niin puhuu koko suomikin, ja 10 muuta kieltä , mitä sitten?
Jotenkin naurattaa nämä ihmiset. Olaan oltu matkoilla muutama vuosi, komennuksen kautta, eli ei ole itse sitä työtä hankittu omilla taidoilla tai suhteilla, vaan kotimaan yritys on sen sinulle hommannut. ELi ollaan kuin suojatyöpaikassa, mutta luullaan että on joku ulkomaan menestyjä. Jos olisi itse omillaan lähtenyt ulkomaille, saanut työn omalla taidollaan, ja järjestänyt asiansa itse siellä ulkomailla, se jo voisikin kertoa jotain ihmisen rohkeudesta, heittäytymmiskyvystä, ja pärjäämisestä kansainvälisiää merillä. Mutta ei.
joku kirjoitti että hänen Oxfordin tutkinnolla ei tee mitään täällä suomessa. No, ei sillä tee britaniassakaan mitään, koska samaan kilpailuun hän joutuu sielläkin, miljoonien muiden samanlaisten kanssa.Ei ole mitään järkeä mennä Oxfordiin, ja palata takas suomeen koska ei tällä monikaan edes ymmärrä mikä koko oxford on, sait mukavan matkan, kokemuksen, ja itsellesi ylpeilyn aiheen, mutta ei se täällä muille merkkaa mitään.
Vierailija kirjoitti:
Toi "pomokomennus" haiskahtaa tuossa. Veikkaan, että kyseessä on esim. matkatoimiston oppaiden esimiehenä toiminut kaveri ...
Joopa joo. Tunnen esim Koneen vanhan Asia Pacificin talous VP:n. Sekin on ilman duunia jo monetta vuotta.
Vain hullu lähtee ulkomaille lähetettynä. Tulee potkut tai sitten alennus.
Vierailija kirjoitti:
Toi "pomokomennus" haiskahtaa tuossa. Veikkaan, että kyseessä on esim. matkatoimiston oppaiden esimiehenä toiminut kaveri tai sitten hän on voinut työskennellä vaikka pelifirman konttorin vetäjänä Maltalla. Jostain syystä näiden alojen esimiesosaamista ei kauheasti arvosteta Suomessa. Kyse voi olla myös palkkapyyntöjen kohtuuttomuudesta.
niin ,itse "tunnen" pari tyyppiä, jotka juurikin on lähetetty jonnekkin Kiinaan, tai thaikkuihin ja eläneet siellä muutaman vuoden. No onko nyt joku maailmavalloittaja? saanen epäillä. no, enhän minä kaikkea heistä ja kyvyistään tiedä mutta tuntuu vaan ettei kaikkien terävin kynä jonnekkin itä-aasiaan kovin helposti päädy elämään. Oliko se joku saavutus sitten?
Ehkä on tullutkin jo esille jossain kohtaa ketjua (en ehdi kahvitauolla lukea kaikkea), mutta mieleeni tuli se näkökohta, että ehkä tyyppi etsii töitä, joita juuri ei ole Suomessa tarjolla eli pitäisikö siirtyä toisenlaisiin tehtäviin.
Toimin itse suuren kv-yrityksen talouspäällikkönä ja jos haluaisin toteuttaa unelmani "maalla" asumisesta, en voisi olettaa, että kohtuullisen matkan päässä kotoa löytyisi vastaavaa työtä. Tuurilla siellä voisi olla yksi tai kaksi soveliasta yritystä ja juuri niihin hommiin pääseminen on kuin neulan löytäisi heinäsuovasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jutussahan sanottiin selkeästi ettei hänelle ollut yhtiöllä tarjota hommia Suomesta. Toisinsanoen hänen työsopimuksensa oli rajoittunut ulkomaan työhön. Moni ei sitä tiedä mutta ulkomaankomennuksia on eri tyyppisiä. On sellainen missä firma lähettää ja maksaa koko perheen asumiset ja olemiset ja silloin periatteessa se tarkoittaa vaan sitä että teet samaa työtä mutta jostain syystä sua tarvitaan yhtiön muissa konttoreissa sillä voimassaolevalla sopparilla. palaat sitten jonkun ajan kuluttua takaisin .
Sitten on niitä ulkomaankeikkoja joille firma vaatii että teet uuden työsopparin sille firman sen maan konttorille. Näin esim. Nokia pääsi aikanaan eroon monista työntekijöistä kun nämä irtisanoivat itsensä Suomen Nokiasta ja tekivät uuden sopparin Nokian, sanotaan nyt vaikka Nokia Kiinan kanssa. Silloin ei makseta asumisia eikä päivärahoja ulkomailla olon aikana. Muutto vain. Takaisinmuutto pitää sitten kustantaa itse. Jotkut varmaan kuvittelivat että sitten kun haluaa tulla takaisin Suomeen niin automaattisesti tehdään taas soppari Suomen päässä...
Näin. Mutta sen verran tarkennusta, että myöskään tuossa ekassa vaihtoehdossa ei enää nykyisin makseta mitään päivärahoja. Tai en ainakaan tiedä yhtäkään firmaa joka maksaisi. Myös kaikenlainen verokikkailu on tehokkaasti torpattu. Eli maksat verot normaalisti kohdemaahan ja pysyäksesi Suomen sosiaaliturvan piirissä maksat sotu-maksut Suomeen. Itselläni tämä tarkoitti n. 1200 € "mätkyjä" vuosittain. Eli maksetaan siis erikseen mätkynä vuoden lopussa, ei peritä palkasta kohdemaassa. Itse asiassa nyt Suomessa asuessamme saan ihan hirveän paljon enemmän päivärahoja, koska joudun käymään yhä paljon entisessä asuinmaassamme ja saan ulkomaanpäivärahaa ja siellä ei syömiseen ja muuhun mene oikein mitään. Tämä on ihan merkittävä palkanlisä, joka ulkomailla puuttui. Ulkomailla asuessamme en saanut myöskään lomarahaa.
Ihmisillä on edelleen mielikuva, että noi komennukset olisivat lähtijälle joku rahasampo, mutta ei ne tosiaankaan enää ole. Mullakin kaveri, joka kävi Nokia komennuksella Singaporessa 2000-luvun alussa ja maksoi niillä tienesteillä asuntolainan pois, kun päiväraha juoksi ja palkka oli loistava. Toki sillä lailla se on kannattavaa, että asuminen maksetaan ja lasten koulu. Jos siis pystyy luopumaan Suomen kodista siksi aikaa kun on ulkomailla, niin rahaa on käytettävissä erilailla. Mutta jos on komennuksella jonkun vaikka kaksi vuotta mikä on aika tyypillinen, niin ei välttämättä kannata luopua, eikä aina saa edes vuokrattua.
Myös toi on outo mielikuva, että ulkomailla työskentely olisi jotenkin glamouria. Ehkä tää on juuri se mielikuva, joka rekrytoijilla on ja ulkomaan työkokemusta ei arvosteta. Ei siis tiedetä yhtään mitään ja ollaan vähän katellisiakin - tyhjästä. Mulla on esim. tuhat kertaa mukavampi työpiste täällä Suomessa. Ulkomailla sai välillä istua takki päällä töissä kun oli niin kylmä. Sormet kohmeessa naputtelit jotain powerpointtia. Suomessa osastosihteeri hoitaa pääsääntöisesti matkajärjestelyt, ulkomailla sait aina hoitaa kaiken itse ja vielä maksaakin hotelleja ja muita ihan omalla rahalla ja sait takaisin sitten matkalaskussa joskus kun muistettiin maksaa.
Mutta on ihan samanlainen fiilis, että jostain syystä Suomessa ulkomailla työskentelly on melkein miinusta siinä CV:ssä. Onneksi itsellä on mennyt hyvin komennuksen jälkeen ja ekoista YT-neuvotteluistakin on selvitty sen jälkeen.
on sulla joo mukava työpiste kun klo 9.04 voit kirjoitella työpisteeltäsi käsin tänne. hehe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä on edelleen mielikuva, että noi komennukset olisivat lähtijälle joku rahasampo, mutta ei ne tosiaankaan enää ole.
Itsehän nämä ulkomaille lähteneet/lähtevät ja asiasta palstoilla unelmoivat ylistävät sitä, kuinka paljon enemmän ulkomailla saa palkkaa joten syytä tästä mielikuvasta vain ihan näitä ulkomaan elviksiä itseään.
Nuo ylistäjät taitaa tarkoittaa työskentelyä ulkomaisessa firmassa sikäläisillä soppareilla, eivätkä suomalaisen firman lähettäminä tessin palkoilla+päivärahoilla.
Se on ihan sama oletko sä ollut ulkomailla töissä vai et, jos et tunne ketään, sulla ei ole verkostoja, niin töitä et saa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toi "pomokomennus" haiskahtaa tuossa. Veikkaan, että kyseessä on esim. matkatoimiston oppaiden esimiehenä toiminut kaveri ...
Joopa joo. Tunnen esim Koneen vanhan Asia Pacificin talous VP:n. Sekin on ilman duunia jo monetta vuotta.
Vain hullu lähtee ulkomaille lähetettynä. Tulee potkut tai sitten alennus.
Ja joku kehtaa downvotettaa. Googlaappa kuka suomenruotsalainen tuli CFOksi Koneelle. No kaverini palli lähti kun ankdammenin ystävä piti saada sinne töihin.
Vierailija kirjoitti:
Jokin tässä tarinassa haisee. Miksi Kimmo irtisanoutuu hyvästä duunista vailla jatkoa?
Ehkä muija sanoi että hän ja lapset muuttaa, tule mukaan tai jää tänne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on persoonana rasittava, ärsyttävä, keikarimainen myyntitykki. Tänä päivänä on varaa valita loistavista hakijoista vielä sekin jonka kanssa synkkaa parhaiten.
Myyntihommissa on firmallekin tärkeintä se paljonko saa myytyä eikä se paljonko jaksaa nuolla pomon persuuksia. Suomalaiset firmat ei tunnetusti saa myytyä edes huipputuotteita joten ehkä ongelma on siinä että palkataan näitä hyviä tyyppejä joiden kanssa pomo viihtyy sensijaan että palkattaisi vaikka täys persreikiä kunhan saavat myytyä.
Joo mut se voi olla ärsyttävä myös ko firman asiakkaiden mielestä. Se ei edistä myyntiä tippaakaan, päinvastoin.
Puhe oli tuloksen tekemisestä joten todennäköisesti asiakkaat eivät tätä vierastaisi jos tulosta kerran syntyy.
Muutenkin nämä somen ketjut tuppaa vääntymään sellaisiksi että porukka joka ei tiedä yhtään mitään koko henkilöstä tai aihealueesta keksii toinen toistaan oudompia syitä miksi nämä hankaluudet on just tämän henkilön omaa syytä. Koskahan suomalaiset oppii senkin että kuka tahansa keksii halutessaan100 syytä vihata naapuriaan tai ketä tahansa.

Ja yhtä paljon porukkaa joka ei tiedä yhtään mitään henkilöstä tai aihealueesta mutta keksivät toinen toistaan oudompia selityksiä miksi mikään ei ole tämän henkilön syytä ja haukkuvat siinä samalla suomalaisia negatiivisiksi, kateellisiksi ja ihmisiksi jotka haluavat nähdä muissa aina jotain pahaa.

Mutta mistä tietää, että tulosta myös syntyisi? Jos työkokemus on vain ulkomaalaisista asiakkaista ja nyt pitäisi saada tulosta aikaiseksi suomalaisten asiakkaiden kanssa? Tällä hetkellä ulkomaankauppaa tekevissä yrityksissä ei taida olla pulaa pomoista, kun rivityöntekijöitäkin irtisanotaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jutussahan sanottiin selkeästi ettei hänelle ollut yhtiöllä tarjota hommia Suomesta. Toisinsanoen hänen työsopimuksensa oli rajoittunut ulkomaan työhön. Moni ei sitä tiedä mutta ulkomaankomennuksia on eri tyyppisiä. On sellainen missä firma lähettää ja maksaa koko perheen asumiset ja olemiset ja silloin periatteessa se tarkoittaa vaan sitä että teet samaa työtä mutta jostain syystä sua tarvitaan yhtiön muissa konttoreissa sillä voimassaolevalla sopparilla. palaat sitten jonkun ajan kuluttua takaisin .
Sitten on niitä ulkomaankeikkoja joille firma vaatii että teet uuden työsopparin sille firman sen maan konttorille. Näin esim. Nokia pääsi aikanaan eroon monista työntekijöistä kun nämä irtisanoivat itsensä Suomen Nokiasta ja tekivät uuden sopparin Nokian, sanotaan nyt vaikka Nokia Kiinan kanssa. Silloin ei makseta asumisia eikä päivärahoja ulkomailla olon aikana. Muutto vain. Takaisinmuutto pitää sitten kustantaa itse. Jotkut varmaan kuvittelivat että sitten kun haluaa tulla takaisin Suomeen niin automaattisesti tehdään taas soppari Suomen päässä...
Näin. Mutta sen verran tarkennusta, että myöskään tuossa ekassa vaihtoehdossa ei enää nykyisin makseta mitään päivärahoja. Tai en ainakaan tiedä yhtäkään firmaa joka maksaisi. Myös kaikenlainen verokikkailu on tehokkaasti torpattu. Eli maksat verot normaalisti kohdemaahan ja pysyäksesi Suomen sosiaaliturvan piirissä maksat sotu-maksut Suomeen. Itselläni tämä tarkoitti n. 1200 € "mätkyjä" vuosittain. Eli maksetaan siis erikseen mätkynä vuoden lopussa, ei peritä palkasta kohdemaassa. Itse asiassa nyt Suomessa asuessamme saan ihan hirveän paljon enemmän päivärahoja, koska joudun käymään yhä paljon entisessä asuinmaassamme ja saan ulkomaanpäivärahaa ja siellä ei syömiseen ja muuhun mene oikein mitään. Tämä on ihan merkittävä palkanlisä, joka ulkomailla puuttui. Ulkomailla asuessamme en saanut myöskään lomarahaa.
Ihmisillä on edelleen mielikuva, että noi komennukset olisivat lähtijälle joku rahasampo, mutta ei ne tosiaankaan enää ole. Mullakin kaveri, joka kävi Nokia komennuksella Singaporessa 2000-luvun alussa ja maksoi niillä tienesteillä asuntolainan pois, kun päiväraha juoksi ja palkka oli loistava. Toki sillä lailla se on kannattavaa, että asuminen maksetaan ja lasten koulu. Jos siis pystyy luopumaan Suomen kodista siksi aikaa kun on ulkomailla, niin rahaa on käytettävissä erilailla. Mutta jos on komennuksella jonkun vaikka kaksi vuotta mikä on aika tyypillinen, niin ei välttämättä kannata luopua, eikä aina saa edes vuokrattua.
Myös toi on outo mielikuva, että ulkomailla työskentely olisi jotenkin glamouria. Ehkä tää on juuri se mielikuva, joka rekrytoijilla on ja ulkomaan työkokemusta ei arvosteta. Ei siis tiedetä yhtään mitään ja ollaan vähän katellisiakin - tyhjästä. Mulla on esim. tuhat kertaa mukavampi työpiste täällä Suomessa. Ulkomailla sai välillä istua takki päällä töissä kun oli niin kylmä. Sormet kohmeessa naputtelit jotain powerpointtia. Suomessa osastosihteeri hoitaa pääsääntöisesti matkajärjestelyt, ulkomailla sait aina hoitaa kaiken itse ja vielä maksaakin hotelleja ja muita ihan omalla rahalla ja sait takaisin sitten matkalaskussa joskus kun muistettiin maksaa.
Mutta on ihan samanlainen fiilis, että jostain syystä Suomessa ulkomailla työskentelly on melkein miinusta siinä CV:ssä. Onneksi itsellä on mennyt hyvin komennuksen jälkeen ja ekoista YT-neuvotteluistakin on selvitty sen jälkeen.
on sulla joo mukava työpiste kun klo 9.04 voit kirjoitella työpisteeltäsi käsin tänne. hehe.
Olen lentokentällä ja tapan aikaa odottaessa jatkolentoa täällä eksoottisessa ulkomaassa. Mutta ihan miten vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on persoonana rasittava, ärsyttävä, keikarimainen myyntitykki. Tänä päivänä on varaa valita loistavista hakijoista vielä sekin jonka kanssa synkkaa parhaiten.
Myyntihommissa on firmallekin tärkeintä se paljonko saa myytyä eikä se paljonko jaksaa nuolla pomon persuuksia. Suomalaiset firmat ei tunnetusti saa myytyä edes huipputuotteita joten ehkä ongelma on siinä että palkataan näitä hyviä tyyppejä joiden kanssa pomo viihtyy sensijaan että palkattaisi vaikka täys persreikiä kunhan saavat myytyä.
Joo mut se voi olla ärsyttävä myös ko firman asiakkaiden mielestä. Se ei edistä myyntiä tippaakaan, päinvastoin.
Puhe oli tuloksen tekemisestä joten todennäköisesti asiakkaat eivät tätä vierastaisi jos tulosta kerran syntyy.
Muutenkin nämä somen ketjut tuppaa vääntymään sellaisiksi että porukka joka ei tiedä yhtään mitään koko henkilöstä tai aihealueesta keksii toinen toistaan oudompia syitä miksi nämä hankaluudet on just tämän henkilön omaa syytä. Koskahan suomalaiset oppii senkin että kuka tahansa keksii halutessaan100 syytä vihata naapuriaan tai ketä tahansa.
Mutta mistä tietää, että tulosta myös syntyisi? Jos työkokemus on vain ulkomaalaisista asiakkaista ja nyt pitäisi saada tulosta aikaiseksi suomalaisten asiakkaiden kanssa? Tällä hetkellä ulkomaankauppaa tekevissä yrityksissä ei taida olla pulaa pomoista, kun rivityöntekijöitäkin irtisanotaan.
Nii, mistä sen tietää että ihminen osaa hommansa ku meiänkin virmaan on palkattu kaikki ihan suhteilla joten ei oo mitään kokemusta tuollaisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutenkin nämä somen ketjut tuppaa vääntymään sellaisiksi että porukka joka ei tiedä yhtään mitään koko henkilöstä tai aihealueesta keksii toinen toistaan oudompia syitä miksi nämä hankaluudet on just tämän henkilön omaa syytä. Koskahan suomalaiset oppii senkin että kuka tahansa keksii halutessaan100 syytä vihata naapuriaan tai ketä tahansa.
Ja yhtä paljon porukkaa joka ei tiedä yhtään mitään henkilöstä tai aihealueesta mutta keksivät toinen toistaan oudompia selityksiä miksi mikään ei ole tämän henkilön syytä ja haukkuvat siinä samalla suomalaisia negatiivisiksi, kateellisiksi ja ihmisiksi jotka haluavat nähdä muissa aina jotain pahaa.
Et tiedä mitään joten sinun tietämättömyyteesi perustuvia ehdottoman varmoja mielipiteitä ei saa arvostella kuin sinun kaverisi jotka tuntevat sinut hyvin? Mahtavaa logiikkaa.

Nyt taisit taas kerran kompastua omaan kuvittelemaasi näppäryyteen.

Kylläpäs palstajankkaajaa vituttaa jos joku kehtaa arvostella neidin/herran jatkuvaa paskanheittämistä milloin minkäkin taviksen tai julkkiksen päälle.

Sinulla ei siis ole enää mitään sanottavaa tästä Kimmon tilanteesta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on persoonana rasittava, ärsyttävä, keikarimainen myyntitykki. Tänä päivänä on varaa valita loistavista hakijoista vielä sekin jonka kanssa synkkaa parhaiten.
Myyntihommissa on firmallekin tärkeintä se paljonko saa myytyä eikä se paljonko jaksaa nuolla pomon persuuksia. Suomalaiset firmat ei tunnetusti saa myytyä edes huipputuotteita joten ehkä ongelma on siinä että palkataan näitä hyviä tyyppejä joiden kanssa pomo viihtyy sensijaan että palkattaisi vaikka täys persreikiä kunhan saavat myytyä.
Joo mut se voi olla ärsyttävä myös ko firman asiakkaiden mielestä. Se ei edistä myyntiä tippaakaan, päinvastoin.
Puhe oli tuloksen tekemisestä joten todennäköisesti asiakkaat eivät tätä vierastaisi jos tulosta kerran syntyy.
Muutenkin nämä somen ketjut tuppaa vääntymään sellaisiksi että porukka joka ei tiedä yhtään mitään koko henkilöstä tai aihealueesta keksii toinen toistaan oudompia syitä miksi nämä hankaluudet on just tämän henkilön omaa syytä. Koskahan suomalaiset oppii senkin että kuka tahansa keksii halutessaan100 syytä vihata naapuriaan tai ketä tahansa.
Mutta mistä tietää, että tulosta myös syntyisi? Jos työkokemus on vain ulkomaalaisista asiakkaista ja nyt pitäisi saada tulosta aikaiseksi suomalaisten asiakkaiden kanssa? Tällä hetkellä ulkomaankauppaa tekevissä yrityksissä ei taida olla pulaa pomoista, kun rivityöntekijöitäkin irtisanotaan.
Nii, mistä sen tietää että ihminen osaa hommansa ku meiänkin virmaan on palkattu kaikki ihan suhteilla joten ei oo mitään kokemusta tuollaisesta.
Jos teidän firmaan on palkattu suhteilla ihmisiä, joilla ei ole mitään osoitusta osaamisestaan, niin sille en voi mitään. Pointtini oli, että jos työkokemusta on vain ulkomaalaisista asiakkaista ja toisella paikkaa hakevalla on kokemusta kotimaisista asiakkaista, niin jälkimmäisellä on paremmat meriitit tehdä kotimaankauppaa. Varsinkin, jos on suosittelijana edellinen työnantaja.