Kimmo, 41, palasi pomokomennukselta Suomeen – 3 vuoden ja 300 työhakemuksen jälkeen karu totuus valkeni
Vuosikausia esimiestehtävissä ulkomailla työskennelleen Kimmon ura koki mahalaskun hänen palattuaan Suomeen.
Kauppatieteiden maisteri Kimmo*, 41, palasi kolmisen vuotta sitten Suomeen noin kymmenen vuoden ulkomaan työkomennuksen jälkeen. Ulkomailla mies työskenteli kansainvälisille yhtiöille päällikkö- ja johtotasolla.
Viimeisimmässä pestissään mies lähetettiin ulkomaille vakituisiin tehtäviin suuren yrityksen Suomesta vastaavasta yksiköstä.
Ulkomailla hänen kanssaan asui myös puoliso ja parin kaksi pientä lasta. Kimmo kertoo päättäneensä lopettaa työsuhteen ulkomailla ja suunnata takaisin Suomeen, jotta perheen lapset saisivat kasvaa kotimaassaan. Suomessa yrityksellä ei kuitenkaan ollut tarjota hänelle vastaavia tehtäviä.
Sujuvasti kuutta kieltä puhuva mies kertoo uskoneensa optimistisesti, että kansainvälistä työkokemusta hankkinut paluumuuttaja olisi arvostettu ja haluttu voimavara kotimaan työmarkkinoilla. Toisenlainen todellisuus iski tajuntaan kotiinpaluun jälkeen.
Hakannut kolme vuotta päätä seinään
Kimmo sanoo olleensa Suomeen palattuaan yhteydessä paikallisiin headhuntereihin, eli rekrytointikonsultteihin, jotka etsivät alalla kykyjä yrityksiin. Tämän lisäksi hän on täyttänyt aktiivisesti avoimia hakemuksia ja laskeskellut lähettäneensä noin kolmen vuoden aikana yhteensä lähes 300 hakemusta, sekä Suomeen että ulkomaille.
Tästä huolimatta hän kertoo päässeensä vain muutaman kerran yritysten soveltuvuustesteihin hakuprosessin loppusuoralla.
– Palattuani Suomeen karumpi totuus alkoi valjeta. Haastatteluja on ollut parisenkymmentä ja mitalisijoja kymmenkunta. Läheltä on liipannut useita kertoja, mutta toistaiseksi ei ole tärpännyt, mies kuvailee.
Kimmo kertoo hakeneensa ensisijaisesti töitä Suomesta, mutta kun työtä ei alkanut irrota, hän laajensi hakuaan myös uudestaan ulkomaille. Kotimaata hän ei kuitenkaan perheensä takia enää haluaisi jättää, ellei se ole työn löytämiseksi välttämätöntä.
Kommentit (171)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju pitäisi lähettää jokaiselle hallituksen jäsenelle. Kun itkevät niitä ulkomaisia osaajia tänne. Kun ei ole työtä vaikka on valtava osaaminen, 6 kieltä ja koulutus ja ihan suomalainen työnhakija.
Samaa mieltä. Suomessa on ainakin Pohjoismaista huonoimmin kauppaa tekevät myyjät ja kun tarjolla olisi tällaisia Kimmon kaltaisia ulkomaan kauppaa ja kieliä taitavia henkilöitä niin ei oteta töihin; sehän voisi jopa osata jotakin paremmin kuin minä, sillä taitaa olla pirun hieno autokin ja muutenkin varmaan leso.
Kyllä meidän tennis-sukkainen tankeroenglantia vääntävä myyntipäällikkö on paljon parempi ja kivempi jätkä muutenkin. Tosin, kauppoja se ei juuri aikaan saa, mutta yt:eillä hoidetaan hallin puolelta liika väki pois, joten paskaakos noista liioista kaupoista... joudutaan vielä huhkimaan hommia jos tehdään paljon kauppoja.
Suomessa ongelmana on lainsäädäntö. Kimmon kaltainen henkilö voisi olla suorastaan lottovoitto yritykselle. Tai sitten ei. Koeajat ovat kuitenkin niin lyhyitä, ettei siinä ajassa "kimmot" vielä ehdi näyttää kykyjään. "Kimmon" työsuhdetta on jatkettava, vaikka ei vielä ole mitään takeita, että hän saisi lisättyä myyntiä eurollakaan. Jossain muualla maailmassa "Kimmo" saisi mahdollisuuden näyttää kykynsä ja työsuhteen laatu olisi "tulos tai ulos".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen yksi syyllinen siihen, että korkealle koulutetut eivät saa töitä. Teen juuri näitä samoja töitä ilman loppututkintoa mutta pienemmällä palkalla (hieman alle 6000e/kk) ja aion jatkaa työssäkäyntiä 68-vuotiaaksi. En tosin vie Kimmon työpaikkaa koska olen ICT-alalla.
ict-alalla 68 vuotiaaksi? rofl, lennät pihalle viimeistään kun on 45 mittarissa ja takaisin et pääse
Minulla 44 mittarissa ja juuri työllistyin todella kovassa kasvussa olevaan softafirmaan - sen jälkeen kun isopomo soitti "mitä helvettiä sulle pitää laittaa että tulisit, tää oli jo kolmas kerta kun sanot ei!!?". Enkä edes osaa koodata, testata tai myydäkään...
Mutta kykyni onkin siinä, että saan ongelman kuin ongelman ratkaistua, löytämällä TODELLA nopeasti ne osa-alueiden parhaat osaajat saman pöydän ääreen ja toimimaan yhdessä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun olin itse työttömänä menin työkkärin järjestämään jatkokoulutukseen alallani. Siellä oli useita ulkomailla olleita asiantuntijoita, jotka eivät olleet saaneet kotiinpaluun jälkeen töitä. Suomi on sisäänpäinkääntynyt umpimielinen maa, jossa ulkomaiset kontaktit katsotaan haitaksi, ulkomaisella kokemuksella ei ole merkitystä tai sitä pidetään jopa mielenterveysongelmiin viittaavana pitkäaikaistyöttömyyden kaltaisena haittana.
Minä työllistyin kurssin jälkeen, nämä asiantuntijat eivät. Vaikka olivat aivan normaaleja tai normaalia aktiivisempia ja mukavempia tyyppjä. Kantsiiko kenekään ihmetellä miksi Suomen vienti ei vedä?
Suomessa pitää osata vähän jotain muutakin kuin kieliä. Nämä "asiantuntijat" ja "konsultit" ovat aika usein sellaisia small talkaajia, jotka eivät oikeasti osaa käytännössä mitään. Eri asia, jos on verisuonikirurgi tms.
Mitä hyötyä muuten on ulkomaisilla kontakteilla, jos on töissä suomalaisessa yrityksessä, joka operoi vain Suomessa, tai jos yrityksessä on jo kansainvälisistä asioista vastaava työntekijä, varsinkin jos ei osaa muuta kuin sitä oman alan sanastoa vieraista kielistä?
Otsikko on sikäli harhaanjohtava, että Kimmo ei palannut komennukselta vaan Kimmo sanoi itsensä irti eikä enää saanutkaan uutta työtä.
Konsulttien kanssa on tullut työskenteltyä ja ei tosiaan ole kyse vain small talkkaamisesta...
Eikai nyt kukaan sanoa osaavansa kieltä jos "osaa vain alan sanostoa"?!
Ja totta kai isommissa yritykskssä tarvitaan enemmän kuin joku yksi kansainvälisistä asioista vastaava tyyppi.
Härmän juntit kirjoitti:
Ongelma on se, että monet suomalaiset junttiudessaan kuvittelevat, että ulkomailla asuminen on ISO saavutus, ja tulevat takaisin Suomeen nokka pystyssä.
Koko ajan leuhkivat ( :D) ulkomailla asumistaan, ja kun jengi ei oikein enää kuunnella katkeamatonta lesoamista, niin "Kateus!".
Miten tämä Kimmoon liittyy? Kimmoko leuhkii hakemuksissaan ulkomailla asumista?
Tässä on kyse työkokemuksesta, ei pitäisi olla väliä mistä maasta se on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen yksi syyllinen siihen, että korkealle koulutetut eivät saa töitä. Teen juuri näitä samoja töitä ilman loppututkintoa mutta pienemmällä palkalla (hieman alle 6000e/kk) ja aion jatkaa työssäkäyntiä 68-vuotiaaksi. En tosin vie Kimmon työpaikkaa koska olen ICT-alalla.
ict-alalla 68 vuotiaaksi? rofl, lennät pihalle viimeistään kun on 45 mittarissa ja takaisin et pääse
Minulla 44 mittarissa ja juuri työllistyin todella kovassa kasvussa olevaan softafirmaan - sen jälkeen kun isopomo soitti "mitä helvettiä sulle pitää laittaa että tulisit, tää oli jo kolmas kerta kun sanot ei!!?". Enkä edes osaa koodata, testata tai myydäkään...
Mutta kykyni onkin siinä, että saan ongelman kuin ongelman ratkaistua, löytämällä TODELLA nopeasti ne osa-alueiden parhaat osaajat saman pöydän ääreen ja toimimaan yhdessä...
Jännä miten nämä joilla menee hyvin jaksavat tulla kehuskelemaan näihin ketjuihin että työtä löytyy kun on suhteita. Ihan kiva että sulla menee hyvin.
Kimmo, 41, palasi pornokomennukselta Suomeen.

Hahhah, näin varmasti. Vauva-skaalallakin poikkeuksellista paskapuhetta. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen yksi syyllinen siihen, että korkealle koulutetut eivät saa töitä. Teen juuri näitä samoja töitä ilman loppututkintoa mutta pienemmällä palkalla (hieman alle 6000e/kk) ja aion jatkaa työssäkäyntiä 68-vuotiaaksi. En tosin vie Kimmon työpaikkaa koska olen ICT-alalla.
ict-alalla 68 vuotiaaksi? rofl, lennät pihalle viimeistään kun on 45 mittarissa ja takaisin et pääse
Minulla 44 mittarissa ja juuri työllistyin todella kovassa kasvussa olevaan softafirmaan - sen jälkeen kun isopomo soitti "mitä helvettiä sulle pitää laittaa että tulisit, tää oli jo kolmas kerta kun sanot ei!!?". Enkä edes osaa koodata, testata tai myydäkään...
Mutta kykyni onkin siinä, että saan ongelman kuin ongelman ratkaistua, löytämällä TODELLA nopeasti ne osa-alueiden parhaat osaajat saman pöydän ääreen ja toimimaan yhdessä...
Jännä miten nämä joilla menee hyvin jaksavat tulla kehuskelemaan näihin ketjuihin että työtä löytyy kun on suhteita. Ihan kiva että sulla menee hyvin.
Kaverihan ei osaa mitään, mutta sillä on mystinen kyky ratkaista "ongelmia". Sellaiset eivät suhteita tarvitse.
Vierailija kirjoitti:
... Nyt täydennyskoulutukseen ja ajantasaistamaan osaaminen. Toisaalta kun ollut kotimaisessa firmassa todennäköisesti niin lienee häntä pidetty ajan tasalla kehityksessä. Mutta työtä hakiessaan pitää olla kursseilla ja tehdä kaikkea jotta työnantaja näkee että on aktiivinen henkilö.
Työnantaja, joo-o. Se rekrytoiva päällikkö ei edusta kuin omaa osastoaan eikä koko työnantajaa. Hän valitsee henkilön monien eri seikkojen perusteella, eikä vähiten oman edun. Miksi valita huippu joka saattaa kiilata ohitse kun valitaan seuraavaa korkeampaa päällikköä esimiestehtäviin? Jos saa saman koulutuksen omaavan 25v kaverin mikä ei taatusti ohita urakierrossa? Yrityksen kannalta ei paras vaihtoehto mutta hyväksyttävä.
Minäkin törmäsin työttömien vertaisryhmässä kaveriin, jolla oli todella kovaa kansainvälistä osaamista. Hänet oli perustanut suomalaisen suuren yhtiön leivissä kokonaisen divisioonan uuteen maahan Euroopassa. Siis tyhjästä polkaissut pystyyn valtaisan liiketoimintayksikön. Mutta ei vaan Suomessa tahtonut hänen osaamiselleen olla käyttöä. Pääsi ajan kanssa jonkinlaisiin töihin, mutta tuossa kohtaa oli ollut jo yli vuoden työttömänä.
Suomessa on ehkä liian vähän näitä kansainvälisiä suuryrityksiä. Siellä karttuu ihan omanlaistaan osaamista, jolle ei välttämättä pk-sektorilla ole minkäänlaista käyttöä. Joku iso pörssiyhtiö kun karsii toimintojaan, niin siinä menee ihan valtava määrä talenttia pihalle ja näille ei välttämättä ole riittävästi kysyntää. Toisaalta jotkut ulkomaiset toimivat ovat myös bonganneet tässä tilaisuuden perustaa yksiköitä Suomeen, kun suomalaiset asiantuntijat ovat eurooppalaisittain halpatyövoimaa. IT-asiantuntijat ovat täällä todella kovaa tasoa ja ainoastaan jossa Puolassa, Unkarissa ja vastaavissa itäblokin maissa on palkat huonommat kuin Suomessa.