Onko muita miehiä jonka nainen on jättänyt kaljuksi tulemisen takia?

Itse jätin ensimmäisen ihastukseni pian sen jälkeen, kun olin tavannut hänen vanhempansa ja isä oli hiustyyliltään kuin silloinen presidentti Kekkonen.

Ei tuntunut yhtään pinnalliselta tää päätös, mutta tuohon aikaan uusioperheet olivat pikkupaikkakunnilla vielä asia, josta ei puhuttu edes tyttöystäville.

Ja se olisikin ollut parempi syy jättää että ei kertonut äitinsä miehen olevan isäpuoli, oli ottanut isäpuolen nimenkin. Oli au-lapsi joka oli kai niin paha juttu vielä kekkosenaikaan ettei voinut tyttöystävälleen myöntää.

Nämä tiedot sain paljon myöhemmin.

Ehdottomasti kaljumies on no no, kaljuus on periytyvää ja kyllä vituttaisi jos olisi pyöräyttänyt pojan tai pari äijälle, jolla ei kestä tukka päässä.

Kyllä kaljun kanssa voi suhde olla, mutta parisuhdetta ei. Meillä yksi poika alkoi kaljuuntua jo lukiossa ja tuohon aikaan ei voinut vaan ajaa kaikkia loppujakin pois, niin kuin nyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikeapa tuosta on päätellä syytä suhteen loppumiselle. Yleensä suhteet loppuvat jos rakkaus loppuu tai sitä ei ollut alussakaan ja huuma loppui.

Pinnallisemmissa suhteissa myös toisen ongelmat ja se miten ongelmat muuttavat elämää, voi laimentaa kumppanin tunteet. Se on ihan luonnollista, koska jokainen kuitenkin on vastuussa omasta elämästään ja sen suunnasta. 

Jos ap tuo kaljuuntuminen on sinulle niin suuri ongelma että elämäsi laatu kärsii siitä, kannattaa käydä juttelemassa siitä lääkärin kanssa. Psykiatrian erikoislääkärin kanssa asiaa voi katsoa sekä fyysisen että psyykkisen hyvinvoinnin kautta. Sieltä voisit saada apua siihen miten elää elämääsi sellaisena kuin se nyt on.

Mene ap mielummin käymään plastiikkakirurgilla kyselemään hiustensiirrosta mikäli rahaa löytyy. Ainoa keino asian ratkaisemiseksi on tehdä itse asialle jotain. Hiukset palaa ja naiset palaa. Voit näin paremmin ja itsetunto palaa.

Vähän sama kuin neuvoisi ulkonäöstään neuroottiselle naiselle että mene rasvaimuun, läski palaa ja miehet palaa. Voit paremmin ja itsetunto palaa.

Mitäs sitten kun tulee seuraava ero, ja syyksi keksitään ties mikä? Töpselinenä? Plastiikkakirurgilta onnea ja itsevarmuutta taas?

Psykiatrian erikoislääkäri osaa myös neuvoa sinne plastiikkakirurgille jos arvioi siitä olevan apua. Jos ongelma on itsetunnossa, ihminen on aina onneton ennen kuin saa itsensä tasapainoon omana itsenään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun mieheni kaljuuntuu ja minua se haittaa vain siksi, että se haittaa miestäni. Yritän lohduttaa, eikä rakkauteni määrä vähene hiusten myötä.

Vaikea uskoa, että hiukset olisivat syy eroon. Onko käytöksesi muuten muuttunut, ehkä osittain hiusten lähdöstä johtuen?

Mikset pyydä miestäsi menemään lääkäriin ja hankkimaan reseptin finasteridiin? Pysäyttää kaljuuntumisen lähes satavarmasti ja palauttaa jo osan lähteneistä hiuksista. Itse olen käyttänyt jo 15 vuotta hyvällä menestyksellä. :)

Itse aloin kaljuuntumaan n. 15 vuotta sitten ja aloitin pienten punaisten pillereiden syömisen (finasteridi) söin 10 vuotta, kunnes päälaella ei ollut enää haituvaakaan. Joten tuo "lähes satavarmasti" ei toiminut ainakaan minulla, eikä se toiminut ystävällänikään, joka on toinen ihminen, jonka tiesin tuota syövän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei perustellut, niin mistä tiedät syyksi kaljuuntumisen?

Hei haloo eikö se ole aika selvää tuon kertomuksen mukaan?

Ei todellakaan. Ap:n kuvaus on aika tavanomainen kehityskulku pitkässä suhteessa. Monessa suhteessa käy niin, että se hiipuu ja lopulta toinen tai molemmat toteavat, että nyt eri teille.

Vierailija kirjoitti:

Itse jätin ensimmäisen ihastukseni pian sen jälkeen, kun olin tavannut hänen vanhempansa ja isä oli hiustyyliltään kuin silloinen presidentti Kekkonen.

Ei tuntunut yhtään pinnalliselta tää päätös, mutta tuohon aikaan uusioperheet olivat pikkupaikkakunnilla vielä asia, josta ei puhuttu edes tyttöystäville.

Ja se olisikin ollut parempi syy jättää että ei kertonut äitinsä miehen olevan isäpuoli, oli ottanut isäpuolen nimenkin. Oli au-lapsi joka oli kai niin paha juttu vielä kekkosenaikaan ettei voinut tyttöystävälleen myöntää.

Nämä tiedot sain paljon myöhemmin.

Ehdottomasti kaljumies on no no, kaljuus on periytyvää ja kyllä vituttaisi jos olisi pyöräyttänyt pojan tai pari äijälle, jolla ei kestä tukka päässä.

Kyllä kaljun kanssa voi suhde olla, mutta parisuhdetta ei. Meillä yksi poika alkoi kaljuuntua jo lukiossa ja tuohon aikaan ei voinut vaan ajaa kaikkia loppujakin pois, niin kuin nyt.

Elämäsi mullistava tieto: kaljuuntuminen ei periydy isältä vaan äidin suvulta. Se että poikasi kaljuuntuu on sinun eli äidin syytä. Menetit siis ensi-ihastuksesi turhaan, Retardi

Vierailija kirjoitti:

Jaa, mä en tykkää kaljuista yleensä, mut jos kaljun alta mua katsoo kauniit silmät, niin tuskin kaljua huomaisin.

http://i2.dailyrecord.co.uk/incoming/article1509312.ece/ALTERNATES/s615…

Joo-o, usko vaan että siinä on syy, ei ainakaan tarvitse miettiä syvempää syytä eroon.

En jaksa uskoa että syy on noin pinnallinen, vaikka kipeän eron jälkeen en suostunut yhden illan ihastuksen uudelleen tapaamiseen kun neulepaidan alta paljastui samanlainen t-paita kuin petturi ex:llä. Jälkeen päin ajattelin että olisi voinut olla mukavakin mies, mutta minä en vaan ollut valmis uuteen suhteeseen. En kyllä miehelle sanonut että syy oli t-paita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikeapa tuosta on päätellä syytä suhteen loppumiselle. Yleensä suhteet loppuvat jos rakkaus loppuu tai sitä ei ollut alussakaan ja huuma loppui.

Pinnallisemmissa suhteissa myös toisen ongelmat ja se miten ongelmat muuttavat elämää, voi laimentaa kumppanin tunteet. Se on ihan luonnollista, koska jokainen kuitenkin on vastuussa omasta elämästään ja sen suunnasta. 

Jos ap tuo kaljuuntuminen on sinulle niin suuri ongelma että elämäsi laatu kärsii siitä, kannattaa käydä juttelemassa siitä lääkärin kanssa. Psykiatrian erikoislääkärin kanssa asiaa voi katsoa sekä fyysisen että psyykkisen hyvinvoinnin kautta. Sieltä voisit saada apua siihen miten elää elämääsi sellaisena kuin se nyt on.

Mene ap mielummin käymään plastiikkakirurgilla kyselemään hiustensiirrosta mikäli rahaa löytyy. Ainoa keino asian ratkaisemiseksi on tehdä itse asialle jotain. Hiukset palaa ja naiset palaa. Voit näin paremmin ja itsetunto palaa.

Vähän sama kuin neuvoisi ulkonäöstään neuroottiselle naiselle että mene rasvaimuun, läski palaa ja miehet palaa. Voit paremmin ja itsetunto palaa.

Mitäs sitten kun tulee seuraava ero, ja syyksi keksitään ties mikä? Töpselinenä? Plastiikkakirurgilta onnea ja itsevarmuutta taas?

Psykiatrian erikoislääkäri osaa myös neuvoa sinne plastiikkakirurgille jos arvioi siitä olevan apua. Jos ongelma on itsetunnossa, ihminen on aina onneton ennen kuin saa itsensä tasapainoon omana itsenään.

Mutta jos kokee että naisettomuus masentaa ja tietää syyksi hiustenlähdön niin mitä muutakaan voit tehdä asialle?

Vierailija kirjoitti:

Joo-o, usko vaan että siinä on syy, ei ainakaan tarvitse miettiä syvempää syytä eroon.

En jaksa uskoa että syy on noin pinnallinen, vaikka kipeän eron jälkeen en suostunut yhden illan ihastuksen uudelleen tapaamiseen kun neulepaidan alta paljastui samanlainen t-paita kuin petturi ex:llä. Jälkeen päin ajattelin että olisi voinut olla mukavakin mies, mutta minä en vaan ollut valmis uuteen suhteeseen. En kyllä miehelle sanonut että syy oli t-paita.

Jos naisilla on noin idiootteja ja pinnallisia syitä miehen torjuntaan niin miten voit väittää silmät kirkkaina että hiustenlähtö ei olisi ongelma ?

Ok, olen  nainen ja elän omien puutteideni kanssa. Kaksi pitkäaikaisinta suhdettani ovat olleet miesten kanssa joilla on ollut kaljuuntumista, toisella jo lukion jälkeen intissä oli huomattavasti ohentunut ja noussut otsalinja. Ei se meidän suhteeseemme vaikuttanut, hänellä oli hyvä itsetunto ja eli sen kanssa mitä oli annettu. Elämässä oli isompiakin ongelmia, ja niistäkin selvittiin yhdessä.

Toinen tapaus oli taas 30+ mies joka oli aikansa kriiseiltyään löytänyt itselleen sopivan tyylin, ajanut hiukset pois ja oli ehkä hieman liiankin suave makuuni. Mutta ihana mies, koska oli oma itsensä ja ylpeä siitä.

Nykyinen mieheni on kalju ja kadehdittavan sinut itsensä kanssa. Jos se olisi minusta kiinni, tämä suhde kestää lopun ikääni. En keksi ongelmaa mistä en tuon miehen kanssa tahtoisi selvitä. 

Uskon ehdottomasti enemmän sisäiseen voimaan ja rakkauteen kuin kirurgiaan tässä asiassa. Lääkkeet ja plastiikkakirurgia on yksi vaihtoehto, tottakai, mutta ei se ole mikään patenttiratkaisu. Jos suhde kariutuu ulkonäköön, se ei olisi kestänyt muutenkaan.

Sellaisten suhteiden takia ei kannata muuttaa itseään vaan jatkaa matkaa ja muuttaa elämäänsä kohti sitä oikeaa elämää ja rakkautta. Löytää niitä omia vahvuuksia ja oma itsensä, mikään ei ole upeampaa kuin ihminen joka on löytänyt oman intohimonsa. Siinä ulkoisilla tekijöillä ei ole mitään painoarvoa kun sellaisen ihmisen kohtaa.

#22

Minutkin vaimo jätti kaljuuntumisen takia. Viisi ihanaa vuotta oltiin yhdessä ja saatiin pari lastakin. Ikää tuli, hiusraja nousi hiljalleen ja vaimo muuttui äkäiseksi ja tiuskivaksi, seksiäkään ei kaljuuntuvan miehenkörilään kanssa enää halunnut, aina "väsytti". Inho kuultavaa päänahkaani kohtaan sai jo sellaiset mittasuhteet, että halusi raivokkaasti loukata minua. Jatkuvasti nalkutti kotitöistä, milloin oli TAAS likaiset sukat olohuone lattialla, milloin viikon roskat viemättä ja kuraiset kengänjäljet vastapestyllä parketilla... Kaikki tämä kiusa vain kaljun takia, kyllä tiesin! Turhaa olisin pölyjä pyyhkinyt ja vaatteita kaappiin viikannut, kun perimmäiseen syyhyn - kaljuuni- en voinut vaikuttaa. Lopulta vääjäämätön tapahtui ja pinnallinen vaimo jätti. Nyt olen yksin, yksin kaljuni kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Minulla päättyi 6 vuoden avoliitto ja olen siitä satavarma että hiustenlähtöni oli syy siihen että nainen otti hatkat. Ennen tätä suhteemme oli mielestäni hyvällä mallilla mutta hiusten harventuessa alkoi nainen viettämään enemmän aikaansa ystäviensä kanssa kuin minun ja hänen kiinnostus seksiinkin laski aivan nollaan. Vuosi sitten ilmoittikin että lähtee pois kun ei enää tunne suhdettamme tyydyttäväksi. Ei tietenkään perustellut mitään olennaista. Kohtalotovereita?

Sanoisin että ap:lla on hyvä kriittinen ote asiaa kohtaan. Naisten selittelyihin kannattaa aina suhtautua varauksella ja enemmän kiinnittää huomiota syy-seuraussuhteisiin ja naisten tekoihin kun puheisiin. Todennäköisesti siis jos kysyisit syytä ex-kumppaniltasi eroon, ei hän sanoisi oikeaa syytä vaikka itse tilanteessasi on minunkin mielestäni selvää tuo kaljuus. Ei kannata olla liian naivi noita asiaa pehmentäviä mielipiteitä kohtaan.

Kaljumies taas provoilee...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikeapa tuosta on päätellä syytä suhteen loppumiselle. Yleensä suhteet loppuvat jos rakkaus loppuu tai sitä ei ollut alussakaan ja huuma loppui.

Pinnallisemmissa suhteissa myös toisen ongelmat ja se miten ongelmat muuttavat elämää, voi laimentaa kumppanin tunteet. Se on ihan luonnollista, koska jokainen kuitenkin on vastuussa omasta elämästään ja sen suunnasta. 

Jos ap tuo kaljuuntuminen on sinulle niin suuri ongelma että elämäsi laatu kärsii siitä, kannattaa käydä juttelemassa siitä lääkärin kanssa. Psykiatrian erikoislääkärin kanssa asiaa voi katsoa sekä fyysisen että psyykkisen hyvinvoinnin kautta. Sieltä voisit saada apua siihen miten elää elämääsi sellaisena kuin se nyt on.

Mene ap mielummin käymään plastiikkakirurgilla kyselemään hiustensiirrosta mikäli rahaa löytyy. Ainoa keino asian ratkaisemiseksi on tehdä itse asialle jotain. Hiukset palaa ja naiset palaa. Voit näin paremmin ja itsetunto palaa.

Vähän sama kuin neuvoisi ulkonäöstään neuroottiselle naiselle että mene rasvaimuun, läski palaa ja miehet palaa. Voit paremmin ja itsetunto palaa.

Mitäs sitten kun tulee seuraava ero, ja syyksi keksitään ties mikä? Töpselinenä? Plastiikkakirurgilta onnea ja itsevarmuutta taas?

Psykiatrian erikoislääkäri osaa myös neuvoa sinne plastiikkakirurgille jos arvioi siitä olevan apua. Jos ongelma on itsetunnossa, ihminen on aina onneton ennen kuin saa itsensä tasapainoon omana itsenään.

Mutta jos kokee että naisettomuus masentaa ja tietää syyksi hiustenlähdön niin mitä muutakaan voit tehdä asialle?

No kun eihän sitä syytä voi tietää! Toisen motiiveja ei voi tietää ja itselleen ihminen on sokea.

Itsevarmuus ja itsetunto auttavat vähän selviämään hylätyksitulemisesta, mutta sitä toisen perimmäistä syytä eii voi ikinä tietää ja sen kanssa on vaan elettävä.

Alkaa jo mietityttää onko liikkeellä jotain kaljuuntumisklinikan väkeä kun ainoana ja ehdottomasti auttavana vaihtoehtona tarjotaan lääketieteellistä toimintaa. Itse vastustan turhia lääkkeitä ja operaatioita yli kaiken, enkä voi ymmärtää miksi näiden riskejä ei nähdä kun esim. mielialalääkkeitä niin vastustetaan.

Mitäs sitten kun sitä rakkautta ei löydy vaikka istukkeet röyhyävät päästä kuin rairuohomättäät? Mitäs sitten operoidaan?

Vierailija kirjoitti:

Ok, olen  nainen ja elän omien puutteideni kanssa. Kaksi pitkäaikaisinta suhdettani ovat olleet miesten kanssa joilla on ollut kaljuuntumista, toisella jo lukion jälkeen intissä oli huomattavasti ohentunut ja noussut otsalinja. Ei se meidän suhteeseemme vaikuttanut, hänellä oli hyvä itsetunto ja eli sen kanssa mitä oli annettu. Elämässä oli isompiakin ongelmia, ja niistäkin selvittiin yhdessä.

Toinen tapaus oli taas 30+ mies joka oli aikansa kriiseiltyään löytänyt itselleen sopivan tyylin, ajanut hiukset pois ja oli ehkä hieman liiankin suave makuuni. Mutta ihana mies, koska oli oma itsensä ja ylpeä siitä.

Nykyinen mieheni on kalju ja kadehdittavan sinut itsensä kanssa. Jos se olisi minusta kiinni, tämä suhde kestää lopun ikääni. En keksi ongelmaa mistä en tuon miehen kanssa tahtoisi selvitä. 

Uskon ehdottomasti enemmän sisäiseen voimaan ja rakkauteen kuin kirurgiaan tässä asiassa. Lääkkeet ja plastiikkakirurgia on yksi vaihtoehto, tottakai, mutta ei se ole mikään patenttiratkaisu. Jos suhde kariutuu ulkonäköön, se ei olisi kestänyt muutenkaan.

Sellaisten suhteiden takia ei kannata muuttaa itseään vaan jatkaa matkaa ja muuttaa elämäänsä kohti sitä oikeaa elämää ja rakkautta. Löytää niitä omia vahvuuksia ja oma itsensä, mikään ei ole upeampaa kuin ihminen joka on löytänyt oman intohimonsa. Siinä ulkoisilla tekijöillä ei ole mitään painoarvoa kun sellaisen ihmisen kohtaa.

#22

Mutta ongelma tulee siinä että kun pitäisi tutustua uuteen naiseen niin silloin mies ei ole tarpeeksi hyvännäköinen että nainen haluaisi enempää tutustua. Se miehen ulkonäön menetys on varmaan naiselle helpompaa hyväksyä mikäli suhde on ehtinyt kehittyä jo aidoksi rakkaudeksi pidemmässä ajassa mutta kuten Ap:n tarinakin osoittaa ei tämäkään aina riitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ok, olen  nainen ja elän omien puutteideni kanssa. Kaksi pitkäaikaisinta suhdettani ovat olleet miesten kanssa joilla on ollut kaljuuntumista, toisella jo lukion jälkeen intissä oli huomattavasti ohentunut ja noussut otsalinja. Ei se meidän suhteeseemme vaikuttanut, hänellä oli hyvä itsetunto ja eli sen kanssa mitä oli annettu. Elämässä oli isompiakin ongelmia, ja niistäkin selvittiin yhdessä.

Toinen tapaus oli taas 30+ mies joka oli aikansa kriiseiltyään löytänyt itselleen sopivan tyylin, ajanut hiukset pois ja oli ehkä hieman liiankin suave makuuni. Mutta ihana mies, koska oli oma itsensä ja ylpeä siitä.

Nykyinen mieheni on kalju ja kadehdittavan sinut itsensä kanssa. Jos se olisi minusta kiinni, tämä suhde kestää lopun ikääni. En keksi ongelmaa mistä en tuon miehen kanssa tahtoisi selvitä. 

Uskon ehdottomasti enemmän sisäiseen voimaan ja rakkauteen kuin kirurgiaan tässä asiassa. Lääkkeet ja plastiikkakirurgia on yksi vaihtoehto, tottakai, mutta ei se ole mikään patenttiratkaisu. Jos suhde kariutuu ulkonäköön, se ei olisi kestänyt muutenkaan.

Sellaisten suhteiden takia ei kannata muuttaa itseään vaan jatkaa matkaa ja muuttaa elämäänsä kohti sitä oikeaa elämää ja rakkautta. Löytää niitä omia vahvuuksia ja oma itsensä, mikään ei ole upeampaa kuin ihminen joka on löytänyt oman intohimonsa. Siinä ulkoisilla tekijöillä ei ole mitään painoarvoa kun sellaisen ihmisen kohtaa.

#22

Mutta ongelma tulee siinä että kun pitäisi tutustua uuteen naiseen niin silloin mies ei ole tarpeeksi hyvännäköinen että nainen haluaisi enempää tutustua. Se miehen ulkonäön menetys on varmaan naiselle helpompaa hyväksyä mikäli suhde on ehtinyt kehittyä jo aidoksi rakkaudeksi pidemmässä ajassa mutta kuten Ap:n tarinakin osoittaa ei tämäkään aina riitä.

Ap:n tarinan todistusarvo on sama kuin kenen tahansa tarinalla. Hänen tarinansa ja hänen totuutensa, Anneli Auerilla on oma tarinansa, ihan yhtä tosia epäilemättä jokaiselle itselleen mutta kun se on aina vain se toinen puoli tarinaa. Jauhamalla ja jankuttamalla mielipide ei faktaksi muutu.

Nyt aamukahvi loppui ja lähden ulkoilemaan aurinkoista sunnuntaipäivää viettämään. Hyvää jatkoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikeapa tuosta on päätellä syytä suhteen loppumiselle. Yleensä suhteet loppuvat jos rakkaus loppuu tai sitä ei ollut alussakaan ja huuma loppui.

Pinnallisemmissa suhteissa myös toisen ongelmat ja se miten ongelmat muuttavat elämää, voi laimentaa kumppanin tunteet. Se on ihan luonnollista, koska jokainen kuitenkin on vastuussa omasta elämästään ja sen suunnasta. 

Jos ap tuo kaljuuntuminen on sinulle niin suuri ongelma että elämäsi laatu kärsii siitä, kannattaa käydä juttelemassa siitä lääkärin kanssa. Psykiatrian erikoislääkärin kanssa asiaa voi katsoa sekä fyysisen että psyykkisen hyvinvoinnin kautta. Sieltä voisit saada apua siihen miten elää elämääsi sellaisena kuin se nyt on.

Mene ap mielummin käymään plastiikkakirurgilla kyselemään hiustensiirrosta mikäli rahaa löytyy. Ainoa keino asian ratkaisemiseksi on tehdä itse asialle jotain. Hiukset palaa ja naiset palaa. Voit näin paremmin ja itsetunto palaa.

Vähän sama kuin neuvoisi ulkonäöstään neuroottiselle naiselle että mene rasvaimuun, läski palaa ja miehet palaa. Voit paremmin ja itsetunto palaa.

Mitäs sitten kun tulee seuraava ero, ja syyksi keksitään ties mikä? Töpselinenä? Plastiikkakirurgilta onnea ja itsevarmuutta taas?

Psykiatrian erikoislääkäri osaa myös neuvoa sinne plastiikkakirurgille jos arvioi siitä olevan apua. Jos ongelma on itsetunnossa, ihminen on aina onneton ennen kuin saa itsensä tasapainoon omana itsenään.

Mutta jos kokee että naisettomuus masentaa ja tietää syyksi hiustenlähdön niin mitä muutakaan voit tehdä asialle?

No kun eihän sitä syytä voi tietää! Toisen motiiveja ei voi tietää ja itselleen ihminen on sokea.

Itsevarmuus ja itsetunto auttavat vähän selviämään hylätyksitulemisesta, mutta sitä toisen perimmäistä syytä eii voi ikinä tietää ja sen kanssa on vaan elettävä.

Alkaa jo mietityttää onko liikkeellä jotain kaljuuntumisklinikan väkeä kun ainoana ja ehdottomasti auttavana vaihtoehtona tarjotaan lääketieteellistä toimintaa. Itse vastustan turhia lääkkeitä ja operaatioita yli kaiken, enkä voi ymmärtää miksi näiden riskejä ei nähdä kun esim. mielialalääkkeitä niin vastustetaan.

Mitäs sitten kun sitä rakkautta ei löydy vaikka istukkeet röyhyävät päästä kuin rairuohomättäät? Mitäs sitten operoidaan?

Tämähän on helppo selvittää. 1. Ap kokeilee vaikka Tinderissä kahdella eri profiililla miten käy. Toiseen profiiliin vanha kuva hiukset päässä ja toiseen nykyinen kuva. 2. Ap kokeilee nais onnea onnistuneen hiustensiirron jälkeen. Mikäli eroa naisten kiinnostukseen löytyy tiedetään mikä oli syynä ?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse jätin ensimmäisen ihastukseni pian sen jälkeen, kun olin tavannut hänen vanhempansa ja isä oli hiustyyliltään kuin silloinen presidentti Kekkonen.

Ei tuntunut yhtään pinnalliselta tää päätös, mutta tuohon aikaan uusioperheet olivat pikkupaikkakunnilla vielä asia, josta ei puhuttu edes tyttöystäville.

Ja se olisikin ollut parempi syy jättää että ei kertonut äitinsä miehen olevan isäpuoli, oli ottanut isäpuolen nimenkin. Oli au-lapsi joka oli kai niin paha juttu vielä kekkosenaikaan ettei voinut tyttöystävälleen myöntää.

Nämä tiedot sain paljon myöhemmin.

Ehdottomasti kaljumies on no no, kaljuus on periytyvää ja kyllä vituttaisi jos olisi pyöräyttänyt pojan tai pari äijälle, jolla ei kestä tukka päässä.

Kyllä kaljun kanssa voi suhde olla, mutta parisuhdetta ei. Meillä yksi poika alkoi kaljuuntua jo lukiossa ja tuohon aikaan ei voinut vaan ajaa kaikkia loppujakin pois, niin kuin nyt.

Elämäsi mullistava tieto: kaljuuntuminen ei periydy isältä vaan äidin suvulta. Se että poikasi kaljuuntuu on sinun eli äidin syytä. Menetit siis ensi-ihastuksesi turhaan, Retardi

No voi kele en todellakaan menettänyt turhaan luuletko että voisin ajatella yhteistä tulevaisuutta ihmisen kanssa joka esittelee lähes kihlatulleen jonkun vieraan miehen omana isänään.

Minusta tuo on jo sen sortin epäluottamuslause ettei varmasti itsekään nähnyt suhteellamme mitään suurempaa merkitystä.

Jospa tällä isäpuolella olisikin ollut oikea leijonan harja ja olisimme perustaneet pojan kanssa perheen ja biloginen isä olisi ollut kalju.

Porvoolaismiehille kalju on parisuhde-elämän loppu. Mitäs meinaat jatkossa tehdä? Tilaatko jo ruumisarkun?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse jätin ensimmäisen ihastukseni pian sen jälkeen, kun olin tavannut hänen vanhempansa ja isä oli hiustyyliltään kuin silloinen presidentti Kekkonen.

Ei tuntunut yhtään pinnalliselta tää päätös, mutta tuohon aikaan uusioperheet olivat pikkupaikkakunnilla vielä asia, josta ei puhuttu edes tyttöystäville.

Ja se olisikin ollut parempi syy jättää että ei kertonut äitinsä miehen olevan isäpuoli, oli ottanut isäpuolen nimenkin. Oli au-lapsi joka oli kai niin paha juttu vielä kekkosenaikaan ettei voinut tyttöystävälleen myöntää.

Nämä tiedot sain paljon myöhemmin.

Ehdottomasti kaljumies on no no, kaljuus on periytyvää ja kyllä vituttaisi jos olisi pyöräyttänyt pojan tai pari äijälle, jolla ei kestä tukka päässä.

Kyllä kaljun kanssa voi suhde olla, mutta parisuhdetta ei. Meillä yksi poika alkoi kaljuuntua jo lukiossa ja tuohon aikaan ei voinut vaan ajaa kaikkia loppujakin pois, niin kuin nyt.

Elämäsi mullistava tieto: kaljuuntuminen ei periydy isältä vaan äidin suvulta. Se että poikasi kaljuuntuu on sinun eli äidin syytä. Menetit siis ensi-ihastuksesi turhaan, Retardi

Ei pidä paikkansa tuo sinun näkemys äidin kautta periytymisestä. Kekkosen lapsetkin olivat harvahiuksisia.

On myös veljeksiä ollut, joilla toisella tukka kestää päässä ja toisella harvenee heti.

Ja äiti on varmuudella sama.