Lue keskustelun säännöt.
Äiti kuoli äkillisesti ja hänen koiransa jäi hoidettavakseni. Olen aivan loppu, enkä tiedä mitä teen.
10.03.2017 |
Toivon, että voitte lukea tämän tuomitsematta minua sen kummemmin.
Äitini oli terve ja juuri täyttänyt 50-vuotta. Hän menehtyi auto-onnettomuudessa noin neljä kuukautta sitten. Tämä oli kaikille kova paikka ja tuli niin äkkiä. En ole vielä ehtinyt edes käsittää tapahtunutta saati käsitellä asiaa, kaikki tuntuu niin epätodelliselta.
Äidillä ei paljon omaisuutta ollut, mutta jaon jälkeen jäi jäljelle yksi asia; koira.
Veljeni teki harvinaisen selväksi että hän ei koiraa halua. No, minä sitten otin sen. Se on ollut minulla hoidossa useinkin ja on oikein hauska pikku veijari. 4.5kg, täytti juuri 10-vuotta. Olen aina ollut hyvin eläinrakas ja koira on minulle tärkeä.
Olen ollut väsynyt ja surun murtama, mutta en kuitenkaan halunnut ottaa lomaa opinnoista joten kiirettä pitää. Olen alkanut huomata, ettei koira sovi arkeeni ollenkaan. Kolme kertaa päivässä lenkitys, olen sidottuna eläimeen enkä voi vain enää tulla ja mennä kuten tahdon. Vaikeahoitoisen turkin jatkuva harjaaminen ja trimmaaminen... kynsien leikkuu viikottain. Kallis erityisruoka käy opiskelijan budjetille. (Vaikka ei tuo nyt paljoa syö.) Koiralta täytyy evätä pääsy kissan hiekkalaatikoille, vessaan ettei syö roskiksesta... olen vain emotionaalisesti niin rikki, kaikki energia menee opiskeluun ja tavalliseen arkeen, ja siihen lisäksi tuo koira. Se varmaan aistii ahdistukseni, tai on viimein tajunnut ettei tämä olekkaan pelkkä hoitoreissu ja sen rakas emäntä ei palaakkaan hakemaan, joten se on alkanut ulista öisin. Untakaan en enää siis saa kunnolla, kaiken tämän päälle.
Käytiin tuosta ulinasta eläinlääkärissä, ja fyysisesti koirassa ei ole mitään vikaa. Se sai ahdistuslääkkeitä, jotka eivät auttaneet lainkaan. Tästä kaikesta mätkähti iso lasku, ja alan olla taloudellisestikin aika ahtaalla.
Rakastan koiraa, se on aina ollut minulle tärkeä ja se on rauhallinen ja mukava. Mutta myönnän, vaikka inhottaakin, että minulla on alkanut olla vihaisia tunteita sitä kohtaan. En näytä sitä sille, tietenkään, mutta joskus se oikein inhottaa. Jopa raivostuttaa. Se saa edelleen nukkua sängyssäni, istua sylissäni ja jokapäiväinen hellyyden ja rapsutusten kirjo on suuri. Mutta viimeksi eilen kun jouduin hankaamaan kuraisia tassunjälkiä eteisen matosta tunsin inhoa ja ärtymystä, suunnatonta sellaista. Oma vikanihan se oli kun en heti muistanut nostaa sitä kylppärin altaaseen...
Tiedän, että käsittelen todennäköisesti äitini kuolemaan liittyviä tunteita enkä oikeasti vihaa koiraa. Mutta ne tunteet tuntuvat niin aidoilta. Että kun raivostuttaa.
Toistan joskus mielessäni että "se on jo vanha, ei se kauaa enää jaksa. Pääsee äidin luokse iloa tuomaan." ja poden sen jälkeen heti maailman huonointa omatuntoa. En osaa käsitellä näitä tunteita, en vain osaa.
En voi antaa sitä pois, kauheaa rääkkäystä viedä vanha eläinparka aivan uuteen kotiin. Ja vihaisin itseäni lopouikäni jos antaisin äidin rakkaan koiran pois... olen vain niin loppu. Koitan uskotella itselleni että koiran seura tekee minulle hyvää, käymmehän molemmat samaa menetystä läpi ja olemme tavallaan toistemme "tukena". Eipä tunnu auttavan kun sisälläni kiehuu.
Veljeltä ei heru apua ajallisesti, taloudellisesti, tai emotionaalisesti.
Eipä tähän mitään apua täältä löydy, kunhan halusin avautua kun en ammattilaisellekkaan pääse puhumaan.
En vain jaksa.
Kommentit (123)
Minusta kuulostaa siltä, että tarvitset itse apua, siis keskusteluapua. Tottakai koira on varsinkin nyt ylimääräinen rasite, mutta voi jopa auttaa sinua surussasi. Olisiko mahdollista saada koiran hoitoon apua, ettet ole nyt niin sidottu siihen? Kun saat itseäsi parempaan tasapainoon, koirakin aistii sen ja sillä on parempi olla. Koiran kynsiä ei kyllä meillä ainakaan viikottain leikata, varsinkin jos kadulla lenkitetään, ja turkin voi turkkirodullakin laittaa vähän helpommin käsiteltävään muotoon, trimmaa lyhyeksi vaikka. Jos päädyt luopumaan koirasta, se on ihan ok. Koira ei sinua syytä, eikä kukaan muukaan. Joskus tilanteita vaan tulee eteen niin, että välillä on pakko luovuttaa.
Olen todella pahoillani suuresta surustasi, toivottavasti saat asian koirankin kanssa sujumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saisitko jostain hoitoapua? Minä olen esim. löytänyt Dogian kautta itselleni hoitokoiria. Lenkittänyt/hoitanut siis muiden koiria ihan puhtaasti siitä ilosta että saan hengalla koiran kanssa (ilmaiseksi).
Jos tilanne tuntuu kestämättömältä niin voit katsoa löytyiskö koiralle koti esim. lähipiiristä tai tutuista. Tai vaikka se hoitopaikka lyhyeksi aikaa. Jollain voi olla halua ottaa koira itselleen, vaikka se onkin jo 10 v. Siinä ei menetä mitään vaikka kokeilee.
Kovasti yritetään tehdä koirasta ihmistä! Miksi voit tappaa hyttysen mutta et koiraa? Miksi hyttysen elämä on arvottomampi kuin koiran - molemmat eläimiä?
Miten voitte ehdottaa piikille vientiä, kun alottaja ei ole vielä edes kokeillut sopeutuisiko koira vaikka toiseen perheeseen? Kyllä ne vanhatkin koirat sopeutuu, itsekin sain 10-vuotiaan koiran, jonka isäntä oli kuollut syöpään ja sopeutu todella hyvin. Eli onnelliset viimeiset vuodet mun luona. Syy miksi koira ei ole sopeutunut ap:n luo voi johtua myös muistakin asioista kuin emännän ikävöinnistä. Tarkoitus ei ole syyllistää ap:ta, kaikilla ei ole aikaa hoitaa koiraa ja koiraillakin on omat rutiinit mihin on tottunut.
Ap, ole kiltti äläkä vie koiraa piikille. Anna sille mahdollisuus uudessa perheessä ja jos ei sinne sopeudu, nii sitten he voivat päättää koiran lopettamisesta.
Onhan sulla käymistila siellä. Suru ja uuden elämän oppinut. Hurjasti voimia.
Ehkä parhain olisi, että saisit koiralle toisen kodin. Olisiko joku sun kavereista koirakaveria vailla? Pääsisit aina kattomaan, kun haluat.
Me otettiin yhden kaverin koira vuosi sitten. Hänen silloinen elämäntilanteensa oli tuulinen ja epävarmuutta paljon. Uusi perheenjäsen kotiutui meille hyvin (oltiin hoidettu aikaisemminkin, että tuttu paikka) ja kaveri on piipahdellut moikkaamassa. Vasta sovittiin, että tämä on tälle kolmi vuotiaalle koiralle loppuelämän paikka. Hän ei sitä enää ota takaisin, kun meillä on lenkittäjiä ja touhuajia. Aina on tervetullut moikkaamaan ja ottaa hoitoonkin, jos aikataulut sopii.
Ehkä säkin saisit vastaavan diilin jonkun kanssa sovittua. Kaikkea hyvää sulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole koiraihminen, mutta en usko että eläinlääkäri noin vain lopettaa terveen koiran. Löytyisikö joku puolikoti sille? Kyllä koira oppii olemaan missä tahansa hyvässä paikassa, vaikka vanhaa laumaansa kaipaakin. Eli joku, joka haluaa koiran, mutta on samanlaisissa pitovaikeuksissa kuin sinäökin. Sitten "viikkoViikko" systeemillä? Yön ulina on kyllä aika paha. Siihen on joku syy ja tuskin se poistuu ennen kuin syy poistuu.
Vierailija kirjoitti:
Kovasti yritetään tehdä koirasta ihmistä! Miksi voit tappaa hyttysen mutta et koiraa? Miksi hyttysen elämä on arvottomampi kuin koiran - molemmat eläimiä?
Teoriassa olen samaa mieltä, mutta koiraan on helpompi tykästyä kuin hyttyseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kovasti yritetään tehdä koirasta ihmistä! Miksi voit tappaa hyttysen mutta et koiraa? Miksi hyttysen elämä on arvottomampi kuin koiran - molemmat eläimiä?
Millä sinä mittaat elämän arvokkuuden? Mikä tekee ihmisen elämästä arvokkaamman kuin vaikkapa koiran, tai sen hyttysen? En mikään hippi ole, mutta naurattaa tää että on täysin ok tappaa eläimiä ajattelematta muita vaihtoehtoja. Ei niitä lapsiakaan nirhata, kun vanhemmat ei kykene enää hoitamaan.
Mä sanoisin, että ennen kuin teet päätöksiä koiran suhteen, HÖLLÄÄ OPISKELUSSA! Viestisi perusteella tuntuu, että nimenomaan koirasta johtuva kiire ja sen seurauksena lisähommat (maton peseminen) haittaavat nyt. Tarvitset nyt varmasti muutenkin vähän enemmän "omaa aikaa" kuin aikaisemmin, koska suret. Samalla, kun pudotat pari kurssia ja menet muutaman kuukauden vähän hiljaisemmalla tahdilla opiskeluissa, ehditte koiran kanssa tottua toisiinne ja löytää yhdessä teille sopivat rutiinit.
Jos sittenkään ei meinaa sujua, etsi koiralle uusi koti. Älä tunne syyllisyyttä siitä, että joku toinen voi tarjota koiran loppuelämälle paremmat puitteet kuin sinä, et kuitenkaan ole itse päättänyt koiraa juuri nyt ottaa vaan se tuli sinulle yllättäen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP, missä asut? Tarjoaisin mielelläni hoitoapua, jos asut Turussa päin.
Olen pahoillani menetyksestäsi.
Ja ymmärrän sinua. Pidän koirista, mutta en halua elää niin kuin koiranomistajan täytyy (sitovuus, aikaiset aamulenkit, virikkeitä tuovat harrastukset...). Enkä ajattele, että minun pitäisi tuollaisessa tilanteessa uhrautua koiran takia, itsekästä ehkä, mutta koirallekin olisi parempi olla koiraa haluavassa kodissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pahinta mitä voisit äidillesi tehdä, olisi viedä hänen koiransa piikille. Se olisi törkeää, todella törkeää. Sinun täytyy kunnioittaa äitiäsi ja äitisi koiraa etsimällä koiralle uusi HYVÄ koti.
Mä ymmärrän ap sua oikein hyvin. Oot rohkea kun puhut asiasta ääneen, vaikka kaikenlaisia kommentteja täällä voi saadakin. En tiedä koirista oikein mitään, mutta rakastan eläimiä ja mun mielestä ihmiset ensinnäkin ottaa lemmikkejä liian heppoisin perustein ja sitten luopuu niistä vieläkin kevyemmin perustein. Lemmikki on sen elämänmittainen ystävä, eikä voi päättää itse sopiiko kenenkin elämäntilanteeseen vai ei. Sun äidin koira on jo joutunut kokemaan yhden todella ison menetyksen ja varmasti aistii myös sun surun, jolloin on ehkä hämmentynyt itsekin uudesta tilanteesta. Ole kiltti ja älä anna koiralle enää lisää mullistuksia. Olisiko sulla joku luotettava ystävä, jonka luokse koira voisi mennä joksikin aikaa lomailemaan? Paikka jossa koira saisi rakkautta ja elämäniloa tekisi varmaan koiralle tosi hyvää. Lisäksi sä saisit hengähdystauon, saisit nukkua hyvin ja ottaa aikaa vaan itsellesi. Kun voit paremmin, koira voisi palata sun luo ja uskon, että kaikki on silloin paremmin, koska ootte molemmat saaneet hiukan lomaa. Piikille vieminen tuntuu kohtuuttomalta, koska ei ole todellakaan koiran vika että hänen emäntänsä on menehtynyt :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koirat ovat erittäin sopeutuvaisia uusiin koteihin. Ne ovat luonnossakin joutuneet vaihtamaan laumaa elämänsä varrella. Harvinaisempia ovat ne masentuvat elokuvakoirat, jotka surevat itsensä hengiltä omistajan menetettyään. Tämä kolmen kodinvaihtajan kokemuksella.
Koira piikille - piikki koiralle. Case closed.
Tai sitten etsit sille hyvän kodin, mutta siinä on oma hankaluutensa eikä koskaan voi olla täysin varma ellei mene tuttuun perheeseen. Ei näitä kannata jäädä turhaan jauhamaan.
Kirjoita aloituksesi www.lemmikkipalstat.net > ja siellä Päivän Peili osioon, niin saanet parempia vastauksia ja enemmän koiraihmisten näkemyksiä. Täällä taitaa tulla enemmän näitä tunteellisia ei-koiraihmisten näkemyksiä. Vaikka koira on fyysisesti näennäisesti terve, tuo jatkuva ulina kertoo, että koira ei voi hyvin. Se voi huonosti ja kärsii.
Ihminen on se, joka huolehtii koirasta ja joutuu tekemään vaikeitakin päätöksiä, kun niiden aika on. Koiria on turha inhimillistää liikaa. Jotkut koirat on niitä, jotka surisivat omistajansa haudalla, jos voisivat ja luonto hoitaisi asian puolestasi...
Vierailija kirjoitti:
Kirjoita aloituksesi www.lemmikkipalstat.net > ja siellä Päivän Peili osioon, niin saanet parempia vastauksia ja enemmän koiraihmisten näkemyksiä. Täällä taitaa tulla enemmän näitä tunteellisia ei-koiraihmisten näkemyksiä. Vaikka koira on fyysisesti näennäisesti terve, tuo jatkuva ulina kertoo, että koira ei voi hyvin. Se voi huonosti ja kärsii.
Ihminen on se, joka huolehtii koirasta ja joutuu tekemään vaikeitakin päätöksiä, kun niiden aika on. Koiria on turha inhimillistää liikaa. Jotkut koirat on niitä, jotka surisivat omistajansa haudalla, jos voisivat ja luonto hoitaisi asian puolestasi...
Olisi mielenkiintoista nähdä, uliseeko koira muualla kuin ap:n luona. Koira meinaan vaistoaa myös ap:n surun ja väsymyksen. Joku remmirähjääjä on sitä vain omistajansa kanssa, ei muiden ja joku eroahdistunut pääsee siitä irti uudessa kodissa. Eli tuo ei vielä kerro mitään muuta kuin sen, että koira ei voi hyvin juuri nyt. Voisiko ap antaa sen vaikka pariksi päiväksi tai pariksi viikoksi hoitoon ja sinä aikana selvitellä ajatuksiaan ja hoitokoti raportoisi, miten menee.
Voisitko ajatella kopioivasi tuon aloituksen johonkin sopivaan paikalliseen fb-ryhmään tai vastaavaan? Uskon, että moni haluaisi auttaa sinua tilanteessasi, mutta näin anonyyminä se on vaikeaa. Olet tehnyt hyvän työn, kun huolehdit koirasta, mutta tarvitset nyt myös itse apua. Tässä ketjussa osa vastaajista on ilmeisen empatiakyvyttömiä tai trolleja, mutta on varmasti myös paljon heitä, jotka symppaavat sinua ja olisivat valmiita auttamaan.
Voimia ja osanottoni!
Vierailija kirjoitti:
Voisitko ajatella kopioivasi tuon aloituksen johonkin sopivaan paikalliseen fb-ryhmään tai vastaavaan? Uskon, että moni haluaisi auttaa sinua tilanteessasi, mutta näin anonyyminä se on vaikeaa. Olet tehnyt hyvän työn, kun huolehdit koirasta, mutta tarvitset nyt myös itse apua. Tässä ketjussa osa vastaajista on ilmeisen empatiakyvyttömiä tai trolleja, mutta on varmasti myös paljon heitä, jotka symppaavat sinua ja olisivat valmiita auttamaan.
Voimia ja osanottoni!
Ihan varmasti löytyy apua väliaikaisen hoitopaikan että uuden kodin etsinnän suhteen. Ap:n pitää vain pyytää sitä.
Älä etsi oikeutusta koiran lopetukselle siitä, että uuteen kotiun laittamisesta kokisit syyllisyyttä. Ajattele edes se hetki koiran oikeutta elämään ja etsi sille uusi koti. Syyllisyys tulee nimittäin olemaan vielä kovempi jos päätät tappaa terveen koiran.