Lue keskustelun säännöt.
Jos ihmisellä on lämmin, suloinen hymy, onko hän hyvä ihminen?
09.03.2017 |
Mietin vaan, onko hymy pelkkää ulkonäköä vai kertooko se ihmisestä jotain?
Vaikuttaako luonne siihen, millä tavalla ihminen hymyilee? Mikä on pelkkien kasvolihasten merkitys?
Ensin sain ihmisestä jotenkin kylmän kalsean vaikutelman kirjallisen tuotoksen perusteella, mutta oikeassa elämässä hänellä on lämpimän oloinen, symppis hymy. Tarkoittaako se, että hän on lämmin, ihana ihminen? Sellaiseltahan lämpimästi, ihanasti hymyilevä vaikuttaa. Hänhän voisi teoriassa sanoa ihan mitä tahansa, mutta jos hän sanoo sen näyttäen kasvoiltaan pehmeältä ja ystävälliseltä, niin hän vaikuttaa paremmalta ihmiseltä kuin toinen, joka sanoisi samat asiat kivikasvoisesti...
Hämmentää.
Olen muuten aina pitänyt tosi pinnallisena, kun ihmiset ovat sanoneet esim. ihastuksen tai rakkauden kohteestaan, että tällä on ihana hymy tai silmät, kuin nämä olisivat henkisiä ominaisuuksia (eivät ole kuitenkaan muita ulkonäön piirteitä hehkuttaneet). Mutta voiko sille itse mitään, millaiset silmät ja hymy on? Antaako silmät ja hymy helposti ihan väärän käsityksen ihmisestä? Ja koska nuo piirteet eivät muutu elämän aikana (vai muuttuvatko?), niin tuo väärä käsitys vain säilyy elämän loppuun asti...
Kommentit (29)
Eipä noista voi kauheasti päätellä. On aivan ihania ihmisiä, joiden naaman perusilme ja jopa puhetyyli vaikuttaa etäiseltä ja tylyltä, ja paskamaisia ihmisiä joilla on ihana lämmin hymy, ja kaikkea siltä väliltä. Ei ole mitään pikakeinoa heti pinnalta tietää ihmisestä mitä siellä sisällä on. Joutuu ihan tarkemmin tutustumaan että sen saa tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika ikävää, kun ulkoinen olemus vaikuttaa niin paljon. Ei ne söpöt ja suloiset ole aina niitä ihania ja mukavia. Samoin kuin minä, melko kivikasvoinen "mököttäjä" en ole massamurhaaja enkä muutenkaan paha ihminen, vaan pinnan alla hyvinkin lempeä ja hyväsydäminen.
Itse hymyilen jotenkin luonnostaan, ihmisten ilmoilla hymy vain pyrkii pintaan. Kuitenkin olen melankolinen ja aika surullinen..
Kiitos vastauksistanne.
Se on vain jännä, kun jostain ihmisestä voi hymyn/ilmeen takia tulla välittömästi sellainen olo, että onpa hän suloinen. Sitten jos ei ole juuri tekemisissä, niin ei tiedä millaisia konkreettisia tekoja tällainen ihminen käytännössä tekee, niiden tekojen osaltahan ne "moraaliset" arviot ihmisestä tulisi tehdä.
Myöskin jos ihmisen toiminnot ovat neutraaleja eli eivät nimenomaan kumoa ulkonäön tuomaa harhaa (mm. hymy ja silmät), niin mielikuva voi säilyä pysyvästi. Sitä pitää tätä aina ihanana ja suloisena, vaikka oikeasti hän on ihan "tavis", mutta se olemus vain huokuu sitä suloisuutta hymyn vuoksi. Mutta jos rupeaa miettimään konkreettisesti, ei välttämättä keksikään tämän ihmisen tehneen yhtään varsinaista tekoa, jota voisi pitää hänen kuviteltuun luonteeseensa sopivana. Ihanan ihmisenhän pitäisi tehdä ihania tekoja?
Toisaalta jos ihmisellä on vain suloinen olemus, niin voihan se aiheuttaa muissa hyvää mieltä, joten ehkä jossain mielessä pelkän olemuksenkin voi laskea "teoksi". Esim. olemus voi olla sellainen, että muut tuntevat itsensä pidetyiksi tms. Jos toinen ihminen on olemukseltaan ujo ja samalla ystävällinen, niin tästä syntyy hyvä vaikutelma, koska hän ei vaikuta uhkaavalta. Eli ehkä se "teko" on se, että tämä ihminen epäsuorasti osoittaa olevansa vaaraton ja pitävänsä toista arvossa, koska lievästi vähättelee itseään? Siinä ehkä syntyy luottamus. Mutta mistä sen tietää, onko luottamukseen aihetta vai ei, jos henkilöä ei voi tarkastella muuten kuin pinnallisen olemuksen kautta? Joistain vain tulee heti luotettavampi vaikutelma kuin toisista...
Ulkonäöstä johtuva vaikutelma voi johtaa pahasti harhaankin, kuten eka vastaaja kertoi. :/
ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksistanne.
Se on vain jännä, kun jostain ihmisestä voi hymyn/ilmeen takia tulla välittömästi sellainen olo, että onpa hän suloinen. Sitten jos ei ole juuri tekemisissä, niin ei tiedä millaisia konkreettisia tekoja tällainen ihminen käytännössä tekee, niiden tekojen osaltahan ne "moraaliset" arviot ihmisestä tulisi tehdä.
Myöskin jos ihmisen toiminnot ovat neutraaleja eli eivät nimenomaan kumoa ulkonäön tuomaa harhaa (mm. hymy ja silmät), niin mielikuva voi säilyä pysyvästi. Sitä pitää tätä aina ihanana ja suloisena, vaikka oikeasti hän on ihan "tavis", mutta se olemus vain huokuu sitä suloisuutta hymyn vuoksi. Mutta jos rupeaa miettimään konkreettisesti, ei välttämättä keksikään tämän ihmisen tehneen yhtään varsinaista tekoa, jota voisi pitää hänen kuviteltuun luonteeseensa sopivana. Ihanan ihmisenhän pitäisi tehdä ihania tekoja?
Toisaalta jos ihmisellä on vain suloinen olemus, niin voihan se aiheuttaa muissa hyvää mieltä, joten ehkä jossain mielessä pelkän olemuksenkin voi laskea "teoksi". Esim. olemus voi olla sellainen, että muut tuntevat itsensä pidetyiksi tms. Jos toinen ihminen on olemukseltaan ujo ja samalla ystävällinen, niin tästä syntyy hyvä vaikutelma, koska hän ei vaikuta uhkaavalta. Eli ehkä se "teko" on se, että tämä ihminen epäsuorasti osoittaa olevansa vaaraton ja pitävänsä toista arvossa, koska lievästi vähättelee itseään? Siinä ehkä syntyy luottamus. Mutta mistä sen tietää, onko luottamukseen aihetta vai ei, jos henkilöä ei voi tarkastella muuten kuin pinnallisen olemuksen kautta? Joistain vain tulee heti luotettavampi vaikutelma kuin toisista...
Ulkonäöstä johtuva vaikutelma voi johtaa pahasti harhaankin, kuten eka vastaaja kertoi. :/
ap.
Ehkä kannattaisi katsoa vähemmän ihmisen naamaa ja keskittyä nimenomaan tekoihin ja puheisiin. Ulkonäköhän on lopulta se, jonka pitäisi kaikkein vähiten merkitä siinä miten ihmiseen suhtautuu ja millaisen kuvan hänestä luo mielessään. Se on vain kuori.
Joskus näissä asioissa voi käydä niinkin, että joku ihminen, joka on aikaisemmin näyttänyt ihastuttavalta ja suloiselta alkaakin näyttää irvokkaalta ja rumalta, jos paljastuu, että hän on ilkeä ja pahansuopa ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen saanut kuulla olevani herttaisen, helpostilähestyttävän, kiltin, pussattavan (en tiedä liittyykö tähän :)) ja vaikka minkä lässynlään näköinen.
Olen kyllä kaikkea muuta. Omaan narsistisia piirteitä, paitsi että ex-kumppaneista en ole kiinnostunut millään tavalla. En siis pompottele tunteilla, mutta jätän kylmästi.
Ystäviä kohtelen mukavasti sen aikaa kun jaksavat olla jotenkin ilokseni. Sitten kun kyllästyttää, niin estot vaan luuriin ja someen.
Kaverin miehen kanssa minulla oli suhde, samoin serkun miehen.
Tunnevammainen, se minä olen. Ja nautin kun näen, kuinka söpöilyni vaikuttaa erityisesti miehiin. Hetken aikaa nautin siitä kaikesta itsekin.
Mitä tarkoittaa ihana teko?
Tarkoitatko palveluksia omille kamuille?
Hyvä ihminen ei tee tahallista pahaa. Palveluksia tekevät taas yleensä odottavat vastapalveluksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen saanut kuulla olevani herttaisen, helpostilähestyttävän, kiltin, pussattavan (en tiedä liittyykö tähän :)) ja vaikka minkä lässynlään näköinen.
Olen kyllä kaikkea muuta. Omaan narsistisia piirteitä, paitsi että ex-kumppaneista en ole kiinnostunut millään tavalla. En siis pompottele tunteilla, mutta jätän kylmästi.
Ystäviä kohtelen mukavasti sen aikaa kun jaksavat olla jotenkin ilokseni. Sitten kun kyllästyttää, niin estot vaan luuriin ja someen.
Kaverin miehen kanssa minulla oli suhde, samoin serkun miehen.
Tunnevammainen, se minä olen. Ja nautin kun näen, kuinka söpöilyni vaikuttaa erityisesti miehiin. Hetken aikaa nautin siitä kaikesta itsekin.
Ahdistavaa, että tuollaisia ihmisiä on olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksistanne.
Se on vain jännä, kun jostain ihmisestä voi hymyn/ilmeen takia tulla välittömästi sellainen olo, että onpa hän suloinen. Sitten jos ei ole juuri tekemisissä, niin ei tiedä millaisia konkreettisia tekoja tällainen ihminen käytännössä tekee, niiden tekojen osaltahan ne "moraaliset" arviot ihmisestä tulisi tehdä.
Myöskin jos ihmisen toiminnot ovat neutraaleja eli eivät nimenomaan kumoa ulkonäön tuomaa harhaa (mm. hymy ja silmät), niin mielikuva voi säilyä pysyvästi. Sitä pitää tätä aina ihanana ja suloisena, vaikka oikeasti hän on ihan "tavis", mutta se olemus vain huokuu sitä suloisuutta hymyn vuoksi. Mutta jos rupeaa miettimään konkreettisesti, ei välttämättä keksikään tämän ihmisen tehneen yhtään varsinaista tekoa, jota voisi pitää hänen kuviteltuun luonteeseensa sopivana. Ihanan ihmisenhän pitäisi tehdä ihania tekoja?
Toisaalta jos ihmisellä on vain suloinen olemus, niin voihan se aiheuttaa muissa hyvää mieltä, joten ehkä jossain mielessä pelkän olemuksenkin voi laskea "teoksi". Esim. olemus voi olla sellainen, että muut tuntevat itsensä pidetyiksi tms. Jos toinen ihminen on olemukseltaan ujo ja samalla ystävällinen, niin tästä syntyy hyvä vaikutelma, koska hän ei vaikuta uhkaavalta. Eli ehkä se "teko" on se, että tämä ihminen epäsuorasti osoittaa olevansa vaaraton ja pitävänsä toista arvossa, koska lievästi vähättelee itseään? Siinä ehkä syntyy luottamus. Mutta mistä sen tietää, onko luottamukseen aihetta vai ei, jos henkilöä ei voi tarkastella muuten kuin pinnallisen olemuksen kautta? Joistain vain tulee heti luotettavampi vaikutelma kuin toisista...
Ulkonäöstä johtuva vaikutelma voi johtaa pahasti harhaankin, kuten eka vastaaja kertoi. :/
ap.
Miksi ihanan ihmisen pitäisi varta vasten todistaa olevansa ihana? Onko hänellä todistustaakka vai onko hän ihana, kunnes toisin todistetaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen saanut kuulla olevani herttaisen, helpostilähestyttävän, kiltin, pussattavan (en tiedä liittyykö tähän :)) ja vaikka minkä lässynlään näköinen.
Olen kyllä kaikkea muuta. Omaan narsistisia piirteitä, paitsi että ex-kumppaneista en ole kiinnostunut millään tavalla. En siis pompottele tunteilla, mutta jätän kylmästi.
Ystäviä kohtelen mukavasti sen aikaa kun jaksavat olla jotenkin ilokseni. Sitten kun kyllästyttää, niin estot vaan luuriin ja someen.
Kaverin miehen kanssa minulla oli suhde, samoin serkun miehen.
Tunnevammainen, se minä olen. Ja nautin kun näen, kuinka söpöilyni vaikuttaa erityisesti miehiin. Hetken aikaa nautin siitä kaikesta itsekin.
Ahdistavaa, että tuollaisia ihmisiä on olemassa.
No uskoitko tuota? Oikeasti tuon tekstin on kirjoittanut henkilö, joka ei koe itseään niin kovin viehättävän näköiseksi ja hän haluaa tekstillään karistaa muiden ihmisten ulkonäkökeskeisyyttä.
On helpompi asioida hymyilevän ihmisen kuin hymyttömän ihmisen kanssa. Aivan luonnollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksistanne.
Se on vain jännä, kun jostain ihmisestä voi hymyn/ilmeen takia tulla välittömästi sellainen olo, että onpa hän suloinen. Sitten jos ei ole juuri tekemisissä, niin ei tiedä millaisia konkreettisia tekoja tällainen ihminen käytännössä tekee, niiden tekojen osaltahan ne "moraaliset" arviot ihmisestä tulisi tehdä.
Myöskin jos ihmisen toiminnot ovat neutraaleja eli eivät nimenomaan kumoa ulkonäön tuomaa harhaa (mm. hymy ja silmät), niin mielikuva voi säilyä pysyvästi. Sitä pitää tätä aina ihanana ja suloisena, vaikka oikeasti hän on ihan "tavis", mutta se olemus vain huokuu sitä suloisuutta hymyn vuoksi. Mutta jos rupeaa miettimään konkreettisesti, ei välttämättä keksikään tämän ihmisen tehneen yhtään varsinaista tekoa, jota voisi pitää hänen kuviteltuun luonteeseensa sopivana. Ihanan ihmisenhän pitäisi tehdä ihania tekoja?
Toisaalta jos ihmisellä on vain suloinen olemus, niin voihan se aiheuttaa muissa hyvää mieltä, joten ehkä jossain mielessä pelkän olemuksenkin voi laskea "teoksi". Esim. olemus voi olla sellainen, että muut tuntevat itsensä pidetyiksi tms. Jos toinen ihminen on olemukseltaan ujo ja samalla ystävällinen, niin tästä syntyy hyvä vaikutelma, koska hän ei vaikuta uhkaavalta. Eli ehkä se "teko" on se, että tämä ihminen epäsuorasti osoittaa olevansa vaaraton ja pitävänsä toista arvossa, koska lievästi vähättelee itseään? Siinä ehkä syntyy luottamus. Mutta mistä sen tietää, onko luottamukseen aihetta vai ei, jos henkilöä ei voi tarkastella muuten kuin pinnallisen olemuksen kautta? Joistain vain tulee heti luotettavampi vaikutelma kuin toisista...
Ulkonäöstä johtuva vaikutelma voi johtaa pahasti harhaankin, kuten eka vastaaja kertoi. :/
ap.
Ehkä kannattaisi katsoa vähemmän ihmisen naamaa ja keskittyä nimenomaan tekoihin ja puheisiin. Ulkonäköhän on lopulta se, jonka pitäisi kaikkein vähiten merkitä siinä miten ihmiseen suhtautuu ja millaisen kuvan hänestä luo mielessään. Se on vain kuori.
Joskus näissä asioissa voi käydä niinkin, että joku ihminen, joka on aikaisemmin näyttänyt ihastuttavalta ja suloiselta alkaakin näyttää irvokkaalta ja rumalta, jos paljastuu, että hän on ilkeä ja pahansuopa ihminen.
Niin juuri. Siinäpä se, että monesti törmään ajatukseen, että hymy ja silmät eivät olisikaan pelkkää ulkonäköä, vaan jotain syvällisempää. Sanotaan usein, että silmät ovat sielun peili. No näkeehän niistä tunteita, mutta ne myös näyttävät tunteita vääristäen eri ihmisten tunnetiloja toisiinsa verrattuna. Ilmeettömänä joku toinen ihminen näyttää vihaiselta, toinen ystävällisemmältä. Joku voi ystävällisenäkin näyttää äkäiseltä, tai tuumaileva ilme tulkitaan vihaisen näköiseksi, joku voi äkäisenäkin näyttää vaarattoman suloiselta, lievästi vain tulee joku pieni söpö ärripurriryppynen.
Se on pahinta, jos ei tiedosta tekevänsä arvioitaan pinnallisin perustein, pitää toista ihanana ihmisenä ja kuvailee sitten "sillä on niin ihana hymy, siihen mä rakastuin" tms. Eli... rakastui ulkonäköön? Eihän kukaan myöntäisi rakastuvansa ulkonäköön, mutta silti toisen ulkonäöstä juuri silmiä ja hymyä saatetaan palvoa enemmän kuin muita ulkoisia seikkoja. Voi olla, että tuo ihanahymyinen ihminen on ihan perus, ei mikään kauhea ihminen, mutta ei niin ihanakaan kuin ulkonäöstä voisi päätellä... tai sitten on tosiaan ihan kamala ja oikeastaan "ansaitsisi" rumat silmät sieluaan peilaamaan ja ruman hymyn. Tuollainen toisen ihmisen hehkuttaminen ulkoisten piirteiden takia aina vähän "särähtää" korviini, tuntuu ettei ihminen itse edes tajua pinnallisuuttaan.
ap.
jos ohmisellä on lapsekkaat piirteet ja hän hymyilee, niin hymy on söpö.
Pitäisi katsoa, ulottuuko hymy silmiin asti.
Vai voiko tästäkään päätellä mitään?
Vierailija kirjoitti:
jos ohmisellä on lapsekkaat piirteet ja hän hymyilee, niin hymy on söpö.
Pitäisi katsoa, ulottuuko hymy silmiin asti.
Vai voiko tästäkään päätellä mitään?
Ei voi. Voiko olla niin lapsellisia aikuisia, että kuvittelevat ihmisen hymyn oikeasti paljastavan millainen persoona sen takana on? Entä jos kyseinen ihminen laittaa ruman naamarin päähänsä, muuttuuko hän samalla kauheaksi?
Pelottavaa miten helposti jotkut tuntuvat olevan vietävissä ja ilmeisesti leimaavat ihmiset hyviin ja pahoihin kasvojenpiirteiden perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksistanne.
Se on vain jännä, kun jostain ihmisestä voi hymyn/ilmeen takia tulla välittömästi sellainen olo, että onpa hän suloinen. Sitten jos ei ole juuri tekemisissä, niin ei tiedä millaisia konkreettisia tekoja tällainen ihminen käytännössä tekee, niiden tekojen osaltahan ne "moraaliset" arviot ihmisestä tulisi tehdä.
Myöskin jos ihmisen toiminnot ovat neutraaleja eli eivät nimenomaan kumoa ulkonäön tuomaa harhaa (mm. hymy ja silmät), niin mielikuva voi säilyä pysyvästi. Sitä pitää tätä aina ihanana ja suloisena, vaikka oikeasti hän on ihan "tavis", mutta se olemus vain huokuu sitä suloisuutta hymyn vuoksi. Mutta jos rupeaa miettimään konkreettisesti, ei välttämättä keksikään tämän ihmisen tehneen yhtään varsinaista tekoa, jota voisi pitää hänen kuviteltuun luonteeseensa sopivana. Ihanan ihmisenhän pitäisi tehdä ihania tekoja?
Toisaalta jos ihmisellä on vain suloinen olemus, niin voihan se aiheuttaa muissa hyvää mieltä, joten ehkä jossain mielessä pelkän olemuksenkin voi laskea "teoksi". Esim. olemus voi olla sellainen, että muut tuntevat itsensä pidetyiksi tms. Jos toinen ihminen on olemukseltaan ujo ja samalla ystävällinen, niin tästä syntyy hyvä vaikutelma, koska hän ei vaikuta uhkaavalta. Eli ehkä se "teko" on se, että tämä ihminen epäsuorasti osoittaa olevansa vaaraton ja pitävänsä toista arvossa, koska lievästi vähättelee itseään? Siinä ehkä syntyy luottamus. Mutta mistä sen tietää, onko luottamukseen aihetta vai ei, jos henkilöä ei voi tarkastella muuten kuin pinnallisen olemuksen kautta? Joistain vain tulee heti luotettavampi vaikutelma kuin toisista...
Ulkonäöstä johtuva vaikutelma voi johtaa pahasti harhaankin, kuten eka vastaaja kertoi. :/
ap.
Miksi ihanan ihmisen pitäisi varta vasten todistaa olevansa ihana? Onko hänellä todistustaakka vai onko hän ihana, kunnes toisin todistetaan?
Ymmärsit väärin, jos oletit että vaadin jotain tulkintojen kohteelta.
Mietin arvostelijan (tulkintojen tekijän) asemassa, että miten paljon toisen olemukseen voi luottaa mielipiteen muodostuksessa. On mielenkiintoista pohtia yleisestikin, miten ihmiset arvioivat toista ulkonäön perusteella ja miten vääriä tulkinnat voivat olla (eivätkä virheet tule esille, jos ne eivät kumoudu todella isolla tavalla, eivätkä välttämättä täysin silloinkaan, koska vahvistusharha tukee ulkonäöstä saatua yleiskuvaa). Jos joku tajuaa tehneensä tulkintoja pinnallisesti, niin sekin on plussaa, jos on näiden juttujeni perusteella hieman valaistunut.
Tiedä ymmärtävätkö jotkut tarkoituksella väärin ja tuhlaavat toisten aikaa, kun nämä joutuvat selittämään itseään uudelleen (niin kuin en olisi jo tarpeeksi toistanut samaa muutenkin), vai enkö vain osaa selittää ajatuksiani ymmärrettäväksi, vaikka yritän sanoa asiat mahdollisimman selkeästi.
ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen saanut kuulla olevani herttaisen, helpostilähestyttävän, kiltin, pussattavan (en tiedä liittyykö tähän :)) ja vaikka minkä lässynlään näköinen.
Olen kyllä kaikkea muuta. Omaan narsistisia piirteitä, paitsi että ex-kumppaneista en ole kiinnostunut millään tavalla. En siis pompottele tunteilla, mutta jätän kylmästi.
Ystäviä kohtelen mukavasti sen aikaa kun jaksavat olla jotenkin ilokseni. Sitten kun kyllästyttää, niin estot vaan luuriin ja someen.
Kaverin miehen kanssa minulla oli suhde, samoin serkun miehen.
Tunnevammainen, se minä olen. Ja nautin kun näen, kuinka söpöilyni vaikuttaa erityisesti miehiin. Hetken aikaa nautin siitä kaikesta itsekin.
Ahdistavaa, että tuollaisia ihmisiä on olemassa.
No uskoitko tuota? Oikeasti tuon tekstin on kirjoittanut henkilö, joka ei koe itseään niin kovin viehättävän näköiseksi ja hän haluaa tekstillään karistaa muiden ihmisten ulkonäkökeskeisyyttä.
Pakko ei ole uskoa, mutta totta on joka sana. Ihme vänkäystä.
En kehunut ulkonäköäni vai kehuinko? Puhuin söpöilystä; se on tekoja, hurmaamista. Hymyilen miehelle, menen lähelle. Jos olen pussattavan näköinen miehen mielestä, se ei kai ole itsekehu. Mutta voin minä kehuakin. Vyötärö 65 cm ja painoa alle 55 kg.
Aika erikoista, jos tämä nyt oli sinulle niin mahdotonta uskoa. Naiivi olet.
Vierailija kirjoitti:
On helpompi asioida hymyilevän ihmisen kuin hymyttömän ihmisen kanssa. Aivan luonnollista.
Hyvin luonnollista on ja siksi yleistä, ehkäpä siksi juuri niin mielenkiintoista. Voihan tähän keskusteluun joku tuoda vaikka biologisia / evoluutioon liittyviä näkökantojakin.
Hymyilevä ihminen ei ainakaan ole yleensä uhkaava? Paitsi jos on vaikkapa teeskentelevä narsisti tai jotain sellaista. Mutta jos ihminen on aito, niin hymyilevänä hän todennäköisemmin on turvallinen. Todennäköisemmin. Mielestäni kannattaa tiedostaa minkä takia pitää toista turvallisena ("koska hän hymyilee") ja ottaa huomioon tietysti muutkin seikat, katsoa pinnan taakse.
ap.
Ei voi tehdä suoraan tuollaista päätelmää. Exäni esimerkiksi oli erittäin narsistityyppinen ja henkisesti hyvin julma, mutta hurmasi minua alussa juuri lämpimällä hymyllään ja vilpittömän avoimella katseellaan.