Olen ateistinainen ja ihastunut uskovaiseen mieheen. Miten samanlaiset parit olette pärjänneet yhdessä?

tajuatko että ei tosi uskova mies halua ei-uskovaa naista

se on syntiä muutenkin, miksi ottaisin pakanan naisen?

Kuten useammat jo sanoneetkin, riippuu niin tyypistä. Me olemme 20 vuotta yhdessä ollut pariskunta, joista minä (mies) olen uskonnoton agnostikko ja vaimo on kristitty teologi (ei pappi, mutta seurakunnalla muissa töissä). Molemmat kunnioitamme toistemme maailmankatsomusta, emmekä sen suhteen toiselta mitään vaadi tai toiselle tuputa.

Lapset on kastettu ev-lut kirkkoon, mikä on minulle ok. Käytännössä heidän kasvatuksensa vaimon taholta ei ole ollut mitenkään erityisen uskonnollista.

Eli kyllä voi toimia, jos puolisoiden asenteet toisiaan kohtaan ovat terveet ja erilaisuutta kunnioittavat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko oikeasti ateisti eli et usko jumaluuksiin vai oletko kuitenkin uskontovihamielinen? Kuulostaa nimittäin siltä tuo "enkä siedä mitään tuputusta miltään osapuolelta".

Minusta erilaiset elämänkatsomukset eivät ole ongelma jos niistä ei tehdä ongelmia. Mutta kannattaa katsoa myös vähän peiliin ennen kuin alkaa tekemään siitä toisen uskosta ongelmaa.

En ole AP mutta särähtipä pahasti korvaan tuo "oletko kuitenkin uskontovihamielinen? Kuulostaa nimittäin siltä tuo "enkä siedä mitään tuputusta miltään osapuolelta".

Itse olen myös ateisti. En ole uskontovihamielinen vaan kukin saa puolestani uskoa mihin jumalaan haluaa tai olla uskomatta. Kunnioitan toisten elämänkatsomuksia. Olen käynyt pitkiä mielenkiintoisia keskusteluja uskovien kanssa. Olen kutsunut kotiinikin mormooneja keskustelemaan. Kysyivät voimmeko rukoilla yhdessä. Sanoin, että he saavat rukoilla kotonani, mutta minä en osallistu. Näin tehtiin ja lopuksi hyvissä fiiliksissä hyvästeltiin.

Mutta siis mitään väkisin tuputtamista ja painostamista en siedä. Jos minä kunnioitan sinun elämämkatsomustasi on minulla lupa odottaa, että sinäkin kunnioitat minun vaikka et sitä ymmärtäisikään.

Ollaan varmaan aikalailla samaa mieltä tästä asiasta. Esitin tuon kysymyksen vain sen vuoksi, että moni ateisti on oikeasti "allerginen" kaikelle kristinuskolle ja silloin kyse ei ole enää omasta uskontonäkemyksestä vaan silloin nähdään helposti kaikki uskonnon harjoittaminen "tuputtamisena". Näin ollen voi tulla hankala parisuhde, jos puoliso ei voi esim. lukea uskonnollisia kirjoja tai keskustella omasta uskostaan omassa kodissaan jos se ärsyttää puolisoa.

Meillä minä olen agnostikko, mies helluntailainen kristitty. Ei tästä asiasta koskaan ole isompia ongelmia ollut. Joskus kun miehellä oli muuten raskas aika elämässään, hän tilapäisesti huolestui minun "iankaikkisuusosastani" ja yritti käännyttää, mutta tein heti selväksi että tuohon ei kannata ryhtyä ollenkaan koska se ei hyödytä mitään ja toiseksi, muija lähtee jos puheenaihe jatkuu liian kauan ;) Kyllä se sitten tyytyi vaan hiljaa rukoilemaan mun uskoontuloni puolesta, eikä enää jauhanut asiasta.

Itse ajattelen että avainkysymys on, voiko kumpikin kunnioittaa toisensa maailmankatsomusta, vaikkei uskokaan samoin. Meillä tämä toimii. Kumpikaan ei halveksu toista, esim. minä en ajattele että uskonto on jonkinlainen mielisairaus tai lapsellista satuihin uskomista, vaan hyväksyn että jotain siinä täytyy olla koska ilmiö on ollut niin yleinen ihmiskunnan historiassa ja nykypäivässä - että ehkä minulta puuttuu vain jokin "hengellinen aisti" ja siksi en koe vetoa siihen. Ja mies, korkeasti koulutettuna ja sivistyneenä ihmisenä myöntää, että puhtaan rationaalisesta katsomuksesta lähtien agnostismi tai ateismi on se mihin mieli luonnostaan päätyy, ja hyväksyy sen että minulla vaan ei ole sellaista "annettua" uskoa vaan olen päätynyt siihen mitä mieli päättelee kun näkee tämän maailman.

Mies uskoo kyllä, itse en ollenkaan. Emme juuri puhu uskonasioista toisillemme, sillä ne puheenaiheet eivät kohtaa. Muuten kyllä kemiat kohtaa. Ainoa asia mikä herättää keskustelua on syntymättömän lapsemme kastaminen, kun itse olen sillä kannalla, että lapsi saisi itse vanhempana päättää mihin uskoo tai, että uskooko ollenkaan ja mies on sitä mieltä, että ehdottomasti pitäisi kastaa kristinuskoon.

itse haen vaimon filippiineiltä kun suomessa ei ole enää uskovia naisia

Vierailija kirjoitti:

Pakana kirjoitti:

Vaimo on uskovainen ja minä uskonnoton. Kumpikin kunnioittaa toisen vakaumusta ja antaa elää toisen vakaumuksensa mukaan. Entinen avovaimoni tuli aikoinaan uskoon ja siihen loppui suhteemme. Minun olisi pitänyt alkaa elää hänen maailmankatsomuksensa mukaan ja enhän minä sellaiseen suostunut. Nykyinen ei ole edes vihjannut moisesta ja liitto kukoistaa 20 vuoden jälkeen.

Minua on kai mahdotonta kestää ilman jumalan tukea.

Onko vaimon usko filosofisluonteista vai kuuleeko hän oikeasti jeesuksen puhuvan / onko muita todellisuusharhoja?

Tää on oikeesti oleellinen kysymys jos ottaa uskovaisen puolisoksi. Aistiharhat on merkki psykoosista ja tarttee lääkityksen, filosofisisista näkemyseroista voi aina keskustella ja koittaa päästä yhteisymmärrykseen.

Mä en kertakaikkiaan käsitä, miten voisin ateistina olla parisuhteessa uskovaisen kanssa. Se uskovaisuus on aivan ehdoton dealbreaker, siinähän on kyse siitä koko ihmisen sisimmästä, siitä core-persoonasta, ja jos ne on noin kaukana toisistaan, en yksinkertaisesti tajua, miten suhde voi onnistua. Meillä puhutaan paljon myös maailmankatsomuksellisista asioista, enkä voisi kuvitellakaan, jos puolisoni alkaisi "rukoilla puolestani" tai ei kestäisi keskustelua järkitasolla. Miten sitä toista voi edes pitää läheisimpänä ihmisenä, jos ajatukset on noin valovuosien päässä? En tajua ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakana kirjoitti:

Vaimo on uskovainen ja minä uskonnoton. Kumpikin kunnioittaa toisen vakaumusta ja antaa elää toisen vakaumuksensa mukaan. Entinen avovaimoni tuli aikoinaan uskoon ja siihen loppui suhteemme. Minun olisi pitänyt alkaa elää hänen maailmankatsomuksensa mukaan ja enhän minä sellaiseen suostunut. Nykyinen ei ole edes vihjannut moisesta ja liitto kukoistaa 20 vuoden jälkeen.

Minua on kai mahdotonta kestää ilman jumalan tukea.

Onko vaimon usko filosofisluonteista vai kuuleeko hän oikeasti jeesuksen puhuvan / onko muita todellisuusharhoja?

Tää on oikeesti oleellinen kysymys jos ottaa uskovaisen puolisoksi. Aistiharhat on merkki psykoosista ja tarttee lääkityksen, filosofisisista näkemyseroista voi aina keskustella ja koittaa päästä yhteisymmärrykseen.

Meillä mies on karismaattinen kristitty joka mm. puhuu kielillä, uskoo profetioihin, kokee Jeesuksen puhuvan hänen sydmessään. Mutta ei nämä mitään psykoosia ole, koska niiden kokeminen on selvästikin henkilön itsensä hallinnassa eikä haittaa mitenkään arkea. Ei psykoottinen voi valita, että kokee harhojaan vain keskiviikkona klo 18-20 koska silloin on ylistyskokous, mutta muuten on normaali.

- 24

Vierailija kirjoitti:

Pakana kirjoitti:

Vaimo on uskovainen ja minä uskonnoton. Kumpikin kunnioittaa toisen vakaumusta ja antaa elää toisen vakaumuksensa mukaan. Entinen avovaimoni tuli aikoinaan uskoon ja siihen loppui suhteemme. Minun olisi pitänyt alkaa elää hänen maailmankatsomuksensa mukaan ja enhän minä sellaiseen suostunut. Nykyinen ei ole edes vihjannut moisesta ja liitto kukoistaa 20 vuoden jälkeen.

Minua on kai mahdotonta kestää ilman jumalan tukea.

Onko vaimon usko filosofisluonteista vai kuuleeko hän oikeasti jeesuksen puhuvan / onko muita todellisuusharhoja?

Terävä havainto, hän on uskontoaan aktiivisesti harjoittava buddalainen.

Vierailija kirjoitti:

Oletko oikeasti ateisti eli et usko jumaluuksiin vai oletko kuitenkin uskontovihamielinen? Kuulostaa nimittäin siltä tuo "enkä siedä mitään tuputusta miltään osapuolelta".

Minusta erilaiset elämänkatsomukset eivät ole ongelma jos niistä ei tehdä ongelmia. Mutta kannattaa katsoa myös vähän peiliin ennen kuin alkaa tekemään siitä toisen uskosta ongelmaa.

AP ei tainnut kertoa miehensä uskonnosta mitään. Mutta en ymmärrä jakoa ateisteihin ja uskontovihamielisiin, kuitenkin noita uskontoja on ääripaljon.

Joidenkin uskonnon harrastajan kanssa en näkisi ongelmia ja joidenkin en näkisikään muuta kuin ongelmia. Ei ole kahdenlaisia ateistejä on vain ihmisiä jotka eivät usko jumalolentojen olemassa oloon. Monet kristityt ovat minusta ääripaljon uskontovihamielisia toisia uskontoja vastaan. Lähi-idässä saman uskonnon eri suuntauksiin uskovat tappavat toisiaan tänäkin päivänä.

Eräissä uskonnoissa tapetaan ja vangitaan ihan omia uskontovereita, jotka eivät ole uskossaan tarpaaksi "hyviä" hairahduksista jotka on länsimaisista normeista katsoen normaalia elämää.

Kiitos, kun jaoitte näkemyksenne asiasta. Hyviä pointteja. -ap

Mua ihmetyttää, että näin monelle asialla ei ole merkitystä. Ettekö te keskustele puolison kanssa elämästä, tieteestä, maailmankaikkeudesta, sivua aihepiirin uutisia, uusia löytöjä, keskustele elämänkatsomuksesta ja etiikasta tms, kaikkiin näihin liittyy olennaisesti se, uskooko toinen vai ei. Mä en voi kuvitella, että olisin sellaisen ihmisen kanssa yhdessä, joka on aivan täysin eri mieltä kanssani, eikä luota samoihin asioihin kuin minä (evoluutio tms). Luulisin että myös uskovainen haluaa olla samanlaisen kanssa, joka jakaa hänen näkemyksensä.

Vierailija kirjoitti:

Mua ihmetyttää, että näin monelle asialla ei ole merkitystä. Ettekö te keskustele puolison kanssa elämästä, tieteestä, maailmankaikkeudesta, sivua aihepiirin uutisia, uusia löytöjä, keskustele elämänkatsomuksesta ja etiikasta tms, kaikkiin näihin liittyy olennaisesti se, uskooko toinen vai ei. Mä en voi kuvitella, että olisin sellaisen ihmisen kanssa yhdessä, joka on aivan täysin eri mieltä kanssani, eikä luota samoihin asioihin kuin minä (evoluutio tms). Luulisin että myös uskovainen haluaa olla samanlaisen kanssa, joka jakaa hänen näkemyksensä.

Keskustelemme paljon tuollaisista asioista, ja meillä on molemmilla akateeminen luonnontieteellinen koulutus. Ei meillä ole mitään ristiriitoja noissa asioissa. Mies osaa kyllä keskustella asioista luonnontieteen näkökulmasta, sotkematta siihen yliluonnollisia elementtejä. Hän ei myöskään ole kreationisti - ei useimmat uskovat ole jotain nuoren maan kreationisteja jotka kieltävät evoluution. 

Miehelleni usko on aivan erillinen "hengellinen regimentti", kaiken ydin tai tausta, mutta aineellisesta puhuttaessa hän pysyy aineellisen tasolla. Hän perustelle tätä sillä että Jeesuskin sanoi ettei hänen valtakuntansa ole tästä maailmasta: tämä maailma kulkee omilla laeillaan ja säännöillään, mutta Jumalan valtakunta on sen tuolla puolen.

- 24

Vierailija kirjoitti:

Mä en kertakaikkiaan käsitä, miten voisin ateistina olla parisuhteessa uskovaisen kanssa. Se uskovaisuus on aivan ehdoton dealbreaker, siinähän on kyse siitä koko ihmisen sisimmästä, siitä core-persoonasta, ja jos ne on noin kaukana toisistaan, en yksinkertaisesti tajua, miten suhde voi onnistua. Meillä puhutaan paljon myös maailmankatsomuksellisista asioista, enkä voisi kuvitellakaan, jos puolisoni alkaisi "rukoilla puolestani" tai ei kestäisi keskustelua järkitasolla. Miten sitä toista voi edes pitää läheisimpänä ihmisenä, jos ajatukset on noin valovuosien päässä? En tajua ollenkaan.

Ei kaikki uskovaiset ole tuollaisia ollenkaan. Useimmat heistä, fanaattisimpia lukuun ottamatta, osaavat hyvin keskustella järkitasolla. Eivätkä he tuppaa rukoustakaan niille joista tietävät etteivät sellaiseen usko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en kertakaikkiaan käsitä, miten voisin ateistina olla parisuhteessa uskovaisen kanssa. Se uskovaisuus on aivan ehdoton dealbreaker, siinähän on kyse siitä koko ihmisen sisimmästä, siitä core-persoonasta, ja jos ne on noin kaukana toisistaan, en yksinkertaisesti tajua, miten suhde voi onnistua. Meillä puhutaan paljon myös maailmankatsomuksellisista asioista, enkä voisi kuvitellakaan, jos puolisoni alkaisi "rukoilla puolestani" tai ei kestäisi keskustelua järkitasolla. Miten sitä toista voi edes pitää läheisimpänä ihmisenä, jos ajatukset on noin valovuosien päässä? En tajua ollenkaan.

Ei kaikki uskovaiset ole tuollaisia ollenkaan. Useimmat heistä, fanaattisimpia lukuun ottamatta, osaavat hyvin keskustella järkitasolla. Eivätkä he tuppaa rukoustakaan niille joista tietävät etteivät sellaiseen usko.

Mutta he kuitenkin USKOVAT, sehän on jo lähtökohtaisesti niin, että olette "eri puolilla pöytää". miten nää asiat ei tule eteen teillä useammin? Tiedän olevani aika kiihkeä tässä asiassa ja mulla on uskovaisia ystäviä, joiden kanssa voidaan hyvin keskustella, ihan asiallisesti ja hyvässä hengessä. Mutta se parisuhde...ehkä en vaan osaa tarpeeksi suhtautua neutraalisti ihmiseen, joka uskoo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en kertakaikkiaan käsitä, miten voisin ateistina olla parisuhteessa uskovaisen kanssa. Se uskovaisuus on aivan ehdoton dealbreaker, siinähän on kyse siitä koko ihmisen sisimmästä, siitä core-persoonasta, ja jos ne on noin kaukana toisistaan, en yksinkertaisesti tajua, miten suhde voi onnistua. Meillä puhutaan paljon myös maailmankatsomuksellisista asioista, enkä voisi kuvitellakaan, jos puolisoni alkaisi "rukoilla puolestani" tai ei kestäisi keskustelua järkitasolla. Miten sitä toista voi edes pitää läheisimpänä ihmisenä, jos ajatukset on noin valovuosien päässä? En tajua ollenkaan.

Ei kaikki uskovaiset ole tuollaisia ollenkaan. Useimmat heistä, fanaattisimpia lukuun ottamatta, osaavat hyvin keskustella järkitasolla. Eivätkä he tuppaa rukoustakaan niille joista tietävät etteivät sellaiseen usko.

Mutta he kuitenkin USKOVAT, sehän on jo lähtökohtaisesti niin, että olette "eri puolilla pöytää". miten nää asiat ei tule eteen teillä useammin? Tiedän olevani aika kiihkeä tässä asiassa ja mulla on uskovaisia ystäviä, joiden kanssa voidaan hyvin keskustella, ihan asiallisesti ja hyvässä hengessä. Mutta se parisuhde...ehkä en vaan osaa tarpeeksi suhtautua neutraalisti ihmiseen, joka uskoo.

Tämä aika pitkälle, vaikka ei puhuttaisikaan näistä rauhan uskonnoista niin jo pelkästään uskominen asettaa toisen älykkyyden kyseenalaiseksi.

On toki uskovaisia, jotka pärjäävät älykkyystesteissä, vaikka prosentuaalisesti jo vähemmän. Mutta en tarkoita pelkästään tällaista älykkyyttä, sillä älykäs uskovainen on jopa pahempi, koska sortuu älylliseen epärehellisyyteen uskossaan, mitä muuta ainakaan kristinusko syvimmiltään on kuin älyllistä epärehellisyyttä, joku uskominen neitsyen raskautumisesta ja kuolleista heräämisestä on uskon lähtökohta uskontunnustuksen mukaan.

Ei se uskonto välttämättä näy kovin räikeästi elämässä. Ongelma voisi olla se, että puolisosi pitäisi sinua tahtomattaankin jotenkin "pahana". Se näkyisi väistämättä ja vaikuttaisi sinuun. Jos on saanut uskovan kodin kasvatuksen, on oppinut siihen, että ihmisen on pyrittävä hyvään ja hyljättävä paha sekä nähtävä asiat parhain päin, mikä jää pysyvästi tavoiteltavaksi tilaksi sekä itselle että muille. Se näkyy esimerkiksi ystävyys-, kaveruus- ja työkaveruussuhteissa.

Uskovat hakeutuvat toistensa yhteyteen, koska uskonnottomien oleminen tuntuu vieraalta. Uskovan silmin monen elämää värittää käsittämätön negatiivisuus ja itsekkyys, kun taas toisista uskovista välittyy rauha ja sopuisuus. Vaikka tämä on yleistys eikä useinkaan päde, niin jokin hengenpalo ja -valo kutsuu toisten uskovien seuraan ja saa uskonnottomat tuntumaan muukalaisilta.

Tämän yhteyden puuttuminen välillänne ennustaisi huonoa. Moni uskova elää muutoin aika samanlaista elämää kuin muutkin, ja taas toisaalta uskonnottomat voivat elää hyvää ja moraalisesti kunnallista elämää. Se ei vie uskovan sydämestä pois sitä tunnetta, että toinen edustaa pimeyttä eikä kanna Jumalan rauhaa sydämellään.

Joten pysy siis nykyisessäsi äläkä tavoittele ihmistä, joka on valinnut toisen tien. Voit itse paremmin ja niin tekee myös tuo toinen eläessään uskovien kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Mua ihmetyttää, että näin monelle asialla ei ole merkitystä. Ettekö te keskustele puolison kanssa elämästä, tieteestä, maailmankaikkeudesta, sivua aihepiirin uutisia, uusia löytöjä, keskustele elämänkatsomuksesta ja etiikasta tms, kaikkiin näihin liittyy olennaisesti se, uskooko toinen vai ei. Mä en voi kuvitella, että olisin sellaisen ihmisen kanssa yhdessä, joka on aivan täysin eri mieltä kanssani, eikä luota samoihin asioihin kuin minä (evoluutio tms). Luulisin että myös uskovainen haluaa olla samanlaisen kanssa, joka jakaa hänen näkemyksensä.

Olemme puolisoni kanssa kristittyjä, mutta olemme silti usein eri mieltä monissa asioissa. Minusta keskustelu on usein mielenkiintoisinta silloin, kun emme ole samaa mieltä - tähän tietysti vaikuttaa se, että voidaan hyväksyä se, että toinen on eri mieltä, ettei keskustelu mene juupas-eipäs-vänkäämiseksi tai riitelyksi siitä, kumpi on oikeassa ja kumpi väärässä. 

Ymmärräthän, mitä tällä haluan sanoa.

38